Lue keskustelun säännöt.
Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan
24.08.2026 |
Traumatisoitunut ihminen sen sijaan tietää, että ikävät ihmiset ottavat ne traumaattiset kokemukset lyömäaseekseen, jos niistä erehtyy jotain mainitsemaan. Sen jälkeen kaikki selitetäänkin, sillä että joku on traumatisoitunut.
"Ei oteta sitä mukaan kun se on raskasta seuraa. Ai nyt se suuttui ulossulkemisesta? Johtuu varmaan siitä kun se on traumatisoitunut, ei suinkaan siitä että suljimme sen ulos yhteisistä jutuista."
Yleensä avoimuus johtaa vain uudelleen traumatisoitumiseen, tämä on iso riski myös terveydenhuollossa kun ammatillinen osaaminen traumoista on heikkoa.
Kommentit (522)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on harrastuskaveri joka on traumatisoitunut lapsuudessaan kokemasta onnettomuudesta jossa menetti vanhempansa. Tietty tähän on varmaan vaikuttanut myös hänen omat kokemuksensa, jälkipyykki lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa sekä elämänmuutokeet mitä hän on tuolloin kokenut.
Hän itse vaatii ymmärrystä omia kokemuksiaan ja itseään kohtaan, että minulla on ollut ahhh niin vaikeaa ettekä te kukaan ole kokeneet yhtä rankkoja kuin minä, mutta ei silti kykene mihinkään ymmärtämiseen tai empatiaan muita ihmisiä kohtaan. Kun yksi samasta porukasta menetti nyt kolmekymppisenä toisen vanhempansa äkillisesti tämä vaan totesi, että eihän tuo ole mitään siihen verrattuna mitä minä olen kokenut. Isovanhempansa kuolemaa surreelle, joka perui osallistumisensa tämän tapauksen vuoksi, sanoi että miten et kestä edes isovanhemman kuolemaa, hän on sentään menettänyt vanhempansa. Jotenkin todella lapsellista käytöstä, epäempaattista.
Ei trauman kokeminen mitenkään automaattisesti jalosta ihmistä parempaan suuntaan. Kaikki riippuu siitä mitä sen trauman jälkeen tapahtuu.
Ei tietenkään, eikä tuossa mitään sellaista väitettykään. Mutta joskus se traumatisoituneen omakin käytös voi olla ongelma, en yhtään ihmettele että jotkut samassa porukassa ovat ottaneet etäisyyttä häneen. Kenenkään ei tarvitse olla traumatisoituneen terapialelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten jotkut traumatisoituneet vähättelevät toisten kokemia vastoinkäymisiä?
Tätä on kysytty ketjussa jo aiemmin, mutta vastataan sitten uudelleen, ellet vastausta ole huomannut.
Ihmiset ovat traumojensa käsittelyn kanssa eri vaiheissa. Ihmisellä ei välttämättä ole tarpeeksi energiaa tukea muita vaikka olisi omiakin ikäviä kokemuksia, jos henkilön voimavarat ovat aivan lopussa.
Ehkä kirjoittajan pointti olikin vastata aloituksen juttuun, että eivät saman kokeneet ole keskimäärin yhtään sen ymmärtäväisempiä.
Olen se, joka kirjoitti muutama sivu takaperin omituisesta kilpailuasetelmasta, joka tuntui muodostuvan joka kerta, kun yritin saada pientä vertaistukea. (Ja tämä "vertaistuki" oli siis keskustelua, joka jo valmiiksi koski samanlaisia aiheita; en siis mitenkään yllättäen oksentanut omia ongelmiani toisen päälle, enkä odottanut toiselta mitään aktiivista tukea. Ajattelin vain, että kiva, jos joku ymmärtää.)
Kenelläkään näistä kavereista ei ollut minkäänlaista ymmärrystä minun ongelmiani kohtaan. Reaktio oli joko sellaista stereotyyppistä "nyt otat kuule itseäsi niskasta kiinni!" (mistä tyyppi itse aina valitti omalla kohdallaan, heh) tai sitten - useammin - omituista mustasukkaisuutta: "MINÄ olen se ainoa ongelmatapaus täällä! Sinun ongelmasi eivät ole MITÄÄN minun rinnallani!"
Suoraan sanoen hätkähdin vähän sitä vähättelyä, koska kukaan näistä kavereistani ei edes ollut mikään erityisen itsekeskeisen tuntuinen ihminen. (No... jälkeenpäin ajatellen, ehkä minulta jäi merkkejä huomaamatta.) Mutta heille oli erittäin tärkeää, että tällaiset ongelmat olivat HEIDÄN juttu, ja minun roolini oli vain kuunnella ja ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Tämä kehotus hakeutua hoitoon voidaan myös antaa kysymättä ensin käykö ihminen jossain hoidossa. Tällä ihmisellähän on voinut olla hoitokontakti jo vuosien ajan, mutta se ei välttämättä käy mielessä sillä, joka kokee tarvetta fiksata ne toisen ongelmat nopeasti pois päiväjärjestyksestä niistä kuullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Minua ei kukaan ohjannut hoitoon, ihan yksin menin yksityislääkärille pyytämään lähetteen Kelaa varten. Luulen, että kohdallani terapia on hyödytön, sillä trauma on alkanut niin varhain ja ollut erittäin pitkäkestoinen. Traumaterapeutti on jotenkin avuton kanssani, hän itkee ja minä rauhoittelen.
Traumaoireeni ovat oysyneet ennallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Tämä kehotus hakeutua hoitoon voidaan myös antaa kysymättä ensin käykö ihminen jossain hoidossa. Tällä ihmisellähän on voinut olla hoitokontakti jo vuosien ajan, mutta se ei välttämättä käy mielessä sillä, joka kokee tarvetta fiksata ne toisen ongelmat nopeasti pois päiväjärjestyksestä niistä kuullessaan.
Pahimmillaan sitten neuvoja uhriutuu ettei toisille vain mikään kelpaa eikä kaikkia näköjään vain voi auttaa, jos hänen nopeasti kokoon kehittämä ratkaisunsa ei autakaan ongelmaa pikaisesti poistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on harrastuskaveri joka on traumatisoitunut lapsuudessaan kokemasta onnettomuudesta jossa menetti vanhempansa. Tietty tähän on varmaan vaikuttanut myös hänen omat kokemuksensa, jälkipyykki lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa sekä elämänmuutokeet mitä hän on tuolloin kokenut.
Hän itse vaatii ymmärrystä omia kokemuksiaan ja itseään kohtaan, että minulla on ollut ahhh niin vaikeaa ettekä te kukaan ole kokeneet yhtä rankkoja kuin minä, mutta ei silti kykene mihinkään ymmärtämiseen tai empatiaan muita ihmisiä kohtaan. Kun yksi samasta porukasta menetti nyt kolmekymppisenä toisen vanhempansa äkillisesti tämä vaan totesi, että eihän tuo ole mitään siihen verrattuna mitä minä olen kokenut. Isovanhempansa kuolemaa surreelle, joka perui osallistumisensa tämän tapauksen vuoksi, sanoi että miten et kestä edes isovanhemman kuolemaa, hän on sentään menettänyt vanhempansa. Jotenkin todella lapsellista käytöstä, epäempaattista.
Ei trauman kokeminen mitenkään automaattisesti jalosta ihmistä parempaan suuntaan. Kaikki riippuu siitä mitä sen trauman jälkeen tapahtuu.
Ei trauman kokenut muutenkaan automaattisesti ole hyvä, ystävällinen ja empaattinen luonne. Voi siis olla aivan luonteeltaan p-pää. Omasta mielestään kyllä tosi kiva.
Lähes rikollisesta seuraava siis, kun nyt kerran lähdetään purkamaan patoumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata julkisesti kertoa traumoista. Minä ainakin työnantajana palkkaisin traumattoman, koska yhdistän trauman mielenterveyshäiriöön ja sen taas poissaoloihin. En ole esihenkilö onneksi.
Sama. Hälytys ei oikeastaan olisi ne traumat vaan niistä liian avoin puhuminen joka viittaisi siihen ettei vapaalla ole kunnon tukea olemassa.
Kyllähän työelämässä yhtä lailla syrjitään ihmisiä senkin perusteella, että on jokin fyysinen vaiva, se on sitten olevinaan niin vaivalloista huomioida pyörätuolin käyttäjän tarpeet jne.
Ääneen tätä ei toki työnhakijalle sanota ja jos kyse on työntekijästä, niin ihmistä voidaan alkaa erityistarpeiden takia savustaa työpaikalta ulos.
Mutta se satunnainen krapulapäivä sitten ilmeisesti onkin mystisesti jotenkin enemmän ok kuin mielenterveyden haasteet tai sairaudet tai vammat, vaikka erona on että sen kohdalla kyse on täysin itseaiheutetusta ongelmasta.
Satunnainen krapulapäivä ei kaadu kenenkään niskaan eikä ole pitkäaikainen vaiva. Kukaan tuskin edes huomaa asiaa ellei ole joka maanantai ihan poissa pelistä.
Kyllä, se on enemmän ok.
Tuntuuko usein että juomista on mahdotonta lopettaa, kun on kerran päässyt vauhtiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata julkisesti kertoa traumoista. Minä ainakin työnantajana palkkaisin traumattoman, koska yhdistän trauman mielenterveyshäiriöön ja sen taas poissaoloihin. En ole esihenkilö onneksi.
Sama. Hälytys ei oikeastaan olisi ne traumat vaan niistä liian avoin puhuminen joka viittaisi siihen ettei vapaalla ole kunnon tukea olemassa.
Kyllähän työelämässä yhtä lailla syrjitään ihmisiä senkin perusteella, että on jokin fyysinen vaiva, se on sitten olevinaan niin vaivalloista huomioida pyörätuolin käyttäjän tarpeet jne.
Ääneen tätä ei toki työnhakijalle sanota ja jos kyse on työntekijästä, niin ihmistä voidaan alkaa erityistarpeiden takia savustaa työpaikalta ulos.
Mutta se satunnainen krapulapäivä sitten ilmeisesti onkin mystisesti jotenkin enemmän ok kuin mielenterveyden haasteet tai sairaudet tai vammat, vaikka erona on että sen kohdalla kyse on täysin itseaiheutetusta ongelmasta.
Satunnainen krapulapäivä ei kaadu kenenkään niskaan eikä ole pitkäaikainen vaiva. Kukaan tuskin edes huomaa asiaa ellei ole joka maanantai ihan poissa pelistä.
Kyllä, se on enemmän ok.
Tuntuuko usein että juomista on mahdotonta lopettaa, kun on kerran päässyt vauhtiin?
Ei tunnu, kiitos kysymästä. Kerran olin pikkujoulujen jälkeen krapulassa ja juuri sinun hengenheimolaisten takia ymmärsin pitää omana tietonani. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten jotkut traumatisoituneet vähättelevät toisten kokemia vastoinkäymisiä?
Tätä on kysytty ketjussa jo aiemmin, mutta vastataan sitten uudelleen, ellet vastausta ole huomannut.
Ihmiset ovat traumojensa käsittelyn kanssa eri vaiheissa. Ihmisellä ei välttämättä ole tarpeeksi energiaa tukea muita vaikka olisi omiakin ikäviä kokemuksia, jos henkilön voimavarat ovat aivan lopussa.
Ehkä kirjoittajan pointti olikin vastata aloituksen juttuun, että eivät saman kokeneet ole keskimäärin yhtään sen ymmärtäväisempiä.
Olen se, joka kirjoitti muutama sivu takaperin omituisesta kilpailuasetelmasta, joka tuntui muodostuvan joka kerta, kun yritin saada pientä vertaistukea. (Ja tämä "vertaistuki" oli siis keskustelua, joka jo valmiiksi koski samanlaisia aiheita; en siis mitenkään yllättäen oksentanut omia ongelmiani toisen päälle, enkä odottanut toiselta mitään aktiivista tukea. Ajattelin vain, että kiva, jos joku ymmärtää.)
Kenelläkään näistä kavereista ei ollut minkäänlaista ymmärrystä minun ongelmiani kohtaan. Reaktio oli joko sellaista stereotyyppistä "nyt otat kuule itseäsi niskasta kiinni!" (mistä tyyppi itse aina valitti omalla kohdallaan, heh) tai sitten - useammin - omituista mustasukkaisuutta: "MINÄ olen se ainoa ongelmatapaus täällä! Sinun ongelmasi eivät ole MITÄÄN minun rinnallani!"
Suoraan sanoen hätkähdin vähän sitä vähättelyä, koska kukaan näistä kavereistani ei edes ollut mikään erityisen itsekeskeisen tuntuinen ihminen. (No... jälkeenpäin ajatellen, ehkä minulta jäi merkkejä huomaamatta.) Mutta heille oli erittäin tärkeää, että tällaiset ongelmat olivat HEIDÄN juttu, ja minun roolini oli vain kuunnella ja ymmärtää.
Samaa kokemusta tuossa vähättelyssä ja siinä, että toinen on ns. varannut traumakokijan paikan itselleen.
Nykyään pysyttelen vain omissa oloissa, kun on vaikeampi kausi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Mitä hyötyä näistä kevyistä heitoista on? Ihmiset kaipaavat sitä, että heidät kohdataan.
Ei kannata kaikkia ammattilaisten neuvoja uskoa jos oma kokemus sanoo muuta. Tosiaan sunnuntailapset ei ymmärrä maanantailapsien elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Mitä hyötyä näistä kevyistä heitoista on? Ihmiset kaipaavat sitä, että heidät kohdataan.
Ongelma mun mielestä onkin siinä, että ei ole työkaverin tehtävä alkaa varaamaan kollegalleen aikaa jonnekin lääkäriin tai lähteä saattajaksi mukaan. Perheenjäseniltä ja hyviltä ystäviltä tuollaista voisi odottaa, mutta ei työkavereilta. Työkaveri voi korkeintaan ehdottaa työterveyshuollossa käymistä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Mitä hyötyä näistä kevyistä heitoista on? Ihmiset kaipaavat sitä, että heidät kohdataan.
Ongelma mun mielestä onkin siinä, että ei ole työkaverin tehtävä alkaa varaamaan kollegalleen aikaa jonnekin lääkäriin tai lähteä saattajaksi mukaan. Perheenjäseniltä ja hyviltä ystäviltä tuollaista voisi odottaa, mutta ei työkavereilta. Työkaveri voi korkeintaan ehdottaa työterveyshuollossa käymistä.
Eihän ihmisten kohtaamista ihmisinä voi ulkoistaa ainoastaan työterveyshuollon vastuulle. Hassu työpaikka, jossa joku kertoo että meneillään oleva avioero kuormittaa ja saa siihen 20 ihmiseltä vastaukseksi ainoastaan kehotuksen hankkia ammattiapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Mitä hyötyä näistä kevyistä heitoista on? Ihmiset kaipaavat sitä, että heidät kohdataan.
Kaipaa sitten sitä kohtaamista muualla kuin työpaikalla. Siellä ollaan töissä. Itse koin, että jos on tapahtunut omassa elämässä jotain vaikeaa, voin ottaa työajan lepona vaikeudesta: keskityn työhön. Ja siihen tulee sitten joku sotkemaan avautumalla tuskastaan joka koskee jotain 20 vuoden takaista kamalaa traumaa 🤮
Mulla ei ole traumoja, mutra rikoksista voisin kertoa. Siis toisten tekemistä.
Yritin varovasti ja uhriutumatta kertoa traumoistani eräälle henkilölle. Siis totesin vain joitakin asioita silloin tällöin ja pohdiskelin elettyä elämää. Mitä tapahtui?! Heitti kaikki kasvoilleni, syytti epävakaaksi narsistiksi jne. Se oli ihan hirveää enkä voi ymmärtää että mitä siinä oikein tapahtui?! Hän itse hakee ymmärrystä pieniinkin asioihin tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kun se kuntoutuminen nimenomaan tapahtuu pääosin siellä arjessa, ei jossain klinikalla. Läheisillä on siksi tukijoina iso merkitys.
Kaikilla ihmisillä on vireystilan vaihteluita, mutta traumatisoituneella niitä on yleensä vielä tavallista enemmän, kun voimavarat ovat monesti vähissä."
Okei. Minä en ymmärrä miksi vastuutat muita omasta kuntoutumisestasi, mutta meitä on moneen junaan.
Sinä et ainakaan vaikuta olevan rakentamassa resilienttia yhteiskuntaa. Jokainen pärjätköön omillaan... kunnes sitten sinä olet vuorostaan se joka kaipaisi muiden apua. Silloin sitten ääni kellossa voikin muuttua.
Enhän minä ole sanonut mitään tuollaista. Älä laita sanoja suuhuni. Juuri sanoin että ohjaisin traumatisoituneen hoitoon. Se hoito kustannetaan verorahoilla.
Et voi oikeasti laskea omaksi merkittäväksi ansioksesi sitä, että maksat veroja. Niinhän kaikki tekevät. Se on normaalia osallistumista yhteiskunnan toimintaan, ei mitään ekstraa kenenkään hyväksi, kun kaikki hyötyvät lopputuloksesta kuten toimiva infra jne.
Tässäkin on ero siinä, että mitä tämä tarkoittaa, että ohjaa hoitoon. Todella helppo heitto. Sen sijaan jos on rinnalla, auttaa prosessissa, auttaa selvittämään, tulee mukaan, auttaa varaamaan aikoja, niin se on eri asia.
Se kuuluukin olla helppo heitto. Ei satunnaisen työkaverin tarvitse olla äitisi joka kädestä pitäen ohjailee.
Mitä hyötyä näistä kevyistä heitoista on? Ihmiset kaipaavat sitä, että heidät kohdataan.
Ei sun työkaveri halua välttämättä kesken työpäivän kohdata traumojasi.
Ei trauman kokenut muutenkaan automaattisesti ole hyvä, ystävällinen ja empaattinen luonne. Voi siis olla aivan luonteeltaan p-pää. Omasta mielestään kyllä tosi kiva.