Lue keskustelun säännöt.
Turvallisissa ympäristöissä kasvaneet olettavat, että ihmiset käyttäytyvät ymmärtäväisemmin, jos kertoo traumoistaan
24.08.2026 |
Traumatisoitunut ihminen sen sijaan tietää, että ikävät ihmiset ottavat ne traumaattiset kokemukset lyömäaseekseen, jos niistä erehtyy jotain mainitsemaan. Sen jälkeen kaikki selitetäänkin, sillä että joku on traumatisoitunut.
"Ei oteta sitä mukaan kun se on raskasta seuraa. Ai nyt se suuttui ulossulkemisesta? Johtuu varmaan siitä kun se on traumatisoitunut, ei suinkaan siitä että suljimme sen ulos yhteisistä jutuista."
Yleensä avoimuus johtaa vain uudelleen traumatisoitumiseen, tämä on iso riski myös terveydenhuollossa kun ammatillinen osaaminen traumoista on heikkoa.
Kommentit (528)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Ymmärrät varmaan että traumat voivat vaikuttaa keskittymiseen? Joko yhteiskunnassa siedetään sitä etteivät kaikki pysty antamaan koko ajan sadan prosentin työpanosta ja pyritään parhaansa mukaan tukemaan myös tässä tilanteessa olevia ihmisiä tai sitten maksetaan heidän elämisensä verovaroista.
Pieni joustavuus on huomattavasti halvempi ratkaisu yhteiskunnan kannalta kuin ihmisten ajaminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaiselle voi nimittäin tapahtua jotain ikävää elämässä ja toisinaan se näkyy myös ihmisestä ulospäin.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta työelämässä pitää puhua omalle esimiehelleen, jos oma työkyky ei enää riitäkään siihen työhön, joka pitäisi hoitaa. Jos tilanne on paha, sitten haetaan sairaslomaa. Jos keskittymiskyky on pysyvästi heikentynyt tai muuten kestää pidempään, niin ei ole työkavereiden tehtävä ratkaista ongelmaa vaan työterveyshuolto yhdessä työnantajan kanssa selvittää, millaisiin tehtäviin työntekijä voidaan siirtää.
Itse ajattelen niin, että on aika eri asia yhtenä päivänä tehdä työkaverinkin työt, koska tältä edellisenä päivänä oli vaikka kissa kuollut, kuin että viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia kävisi vähän väliä tekemässä omien töidensä lisäksi myös työkaverin työt. Mä olin viimeiset 19 vuotta töissä pienessä firmassa, jossa tosiaan oli ihan normaalia, että olipa sitten menettänyt kissansa tai anoppinsa tai jotain muuta, niin työkaverit tuli apuun. Itsekin niiden vuosien aikana monesti otin itselleni päivystysvuoron, kun työkaverilla elämäntilanne oli hetkeksi mullinmallin. Mutta vastaavasti hekin kyllä sitten tekivät saman silloin, kun mun elämässäni tapahtui jokin äkillinen juttu.Minä en saa koskaan tietää mitä olisin saanut töissä aikaan, jos olisi ollut sellainen kollega, joka olisi perehdyttänyt työpaikan käytäntöihin. En päässyt kovin pitkälle, mutta en olisi voinutkaan päästä, kun en saanut alkuun minkäänlaista tukea, vaan vahingoniloista kohtelua, kun ei tiennyt työpaikan järjestelmistä. Mielenterveys alkoi hajoilla, mutta ei tuo ollut terve työympäristö.
Ja miksi tämä kiinnostaisi anonyymejä internetissä?
Mistä minä tiedän miksi sinä tätä ketjua luet tai mikä sinua kiinnostaa? Tämä on minun kokemukseni millaista työelämässä on ollut traumatisoituneena.
Nytkö sitten sait kaipaamaasi empatiaa?
Hyvä että jaksat sivistää itseäsi opettelemalla uusia sanoja.
Eli et saanutkaan ja nyt harmittaa
Ei kuulu sinulle mitä minä täältä haen tai miksi vietän täällä aikaani. En sen sijaan ymmärrä miksi sinä tulet tällaisiin ketjuihin sanojesi mukaan"olemaan raivoissasi". Se ei vaikuta kovin tasapainoiselta käytökseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajunnut. Kenen mielestäsi pitäisi sinun lisäksesi vielä velloa niissä traumoissasi päivät pääksytysten?
Minä ymmärrän traumatisoitunutta ihmistä jos joku traumoistaan minulle kertoo, mutta ei se minun elämääni muuta sen kummemmin kuitenkaan.
Taidat tarkoittaa ymmärtämisellä sitä, että jaksat kohteliaan oloisesti kuunnella kuinka joku kertoo elämänsä romahtaneen pommi-iskun seurauksena, mutta et jaksa ymmärtää miksi tämä henkilö yhä kärsii pelkotiloista, vaikka aikaa on kulunut.
En taida.
Jos ymmärrät kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia traumatisoitumisella voi olla henkilön elämään, miten silloin pyrit olemaan toisen tukena?
Harva katsoo asiakseen olla vaikka työkaverin tukena. Työssä ollaan tekemässä työtä. Vaikka olisi halua auttaa, ei siihen ole aikaa. Työpaikka ei ole hyvä paikka levitellä asioitaan. Ongelmat nähdään riskinä.
Niin tunnutaan näkevän. Osalla riittää silti sillä kiireisellä työpaikalla aikaa tehdä vaikka mitä verkostomarkkinointia.
On eri juttu tukea traumatisoitunutta ihmistä kuin myydä jotain rojua kahvitunnilla. En kyllä ole sellaiseenkaan törmännyt.
Kyllä tuki ja apu pitää löytää muualta, hoitotahosta tai vastaavasta. Työpaikoilla keskitytään tuloksen tekemiseen.
Ymmärrät varmaan että traumat voivat vaikuttaa keskittymiseen? Joko yhteiskunnassa siedetään sitä etteivät kaikki pysty antamaan koko ajan sadan prosentin työpanosta ja pyritään parhaansa mukaan tukemaan myös tässä tilanteessa olevia ihmisiä tai sitten maksetaan heidän elämisensä verovaroista.
Pieni joustavuus on huomattavasti halvempi ratkaisu yhteiskunnan kannalta kuin ihmisten ajaminen yhteiskunnan ulkopuolelle. Jokaiselle voi nimittäin tapahtua jotain ikävää elämässä ja toisinaan se näkyy myös ihmisestä ulospäin.
Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta työelämässä pitää puhua omalle esimiehelleen, jos oma työkyky ei enää riitäkään siihen työhön, joka pitäisi hoitaa. Jos tilanne on paha, sitten haetaan sairaslomaa. Jos keskittymiskyky on pysyvästi heikentynyt tai muuten kestää pidempään, niin ei ole työkavereiden tehtävä ratkaista ongelmaa vaan työterveyshuolto yhdessä työnantajan kanssa selvittää, millaisiin tehtäviin työntekijä voidaan siirtää.
Itse ajattelen niin, että on aika eri asia yhtenä päivänä tehdä työkaverinkin työt, koska tältä edellisenä päivänä oli vaikka kissa kuollut, kuin että viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia kävisi vähän väliä tekemässä omien töidensä lisäksi myös työkaverin työt. Mä olin viimeiset 19 vuotta töissä pienessä firmassa, jossa tosiaan oli ihan normaalia, että olipa sitten menettänyt kissansa tai anoppinsa tai jotain muuta, niin työkaverit tuli apuun. Itsekin niiden vuosien aikana monesti otin itselleni päivystysvuoron, kun työkaverilla elämäntilanne oli hetkeksi mullinmallin. Mutta vastaavasti hekin kyllä sitten tekivät saman silloin, kun mun elämässäni tapahtui jokin äkillinen juttu.Minä en saa koskaan tietää mitä olisin saanut töissä aikaan, jos olisi ollut sellainen kollega, joka olisi perehdyttänyt työpaikan käytäntöihin. En päässyt kovin pitkälle, mutta en olisi voinutkaan päästä, kun en saanut alkuun minkäänlaista tukea, vaan vahingoniloista kohtelua, kun ei tiennyt työpaikan järjestelmistä. Mielenterveys alkoi hajoilla, mutta ei tuo ollut terve työympäristö.
Ja miksi tämä kiinnostaisi anonyymejä internetissä?
Mistä minä tiedän miksi sinä tätä ketjua luet tai mikä sinua kiinnostaa? Tämä on minun kokemukseni millaista työelämässä on ollut traumatisoituneena.
Nytkö sitten sait kaipaamaasi empatiaa?
Hyvä että jaksat sivistää itseäsi opettelemalla uusia sanoja.
Eli et saanutkaan ja nyt harmittaa
Ei kuulu sinulle mitä minä täältä haen tai miksi vietän täällä aikaani. En sen sijaan ymmärrä miksi sinä tulet tällaisiin ketjuihin sanojesi mukaan"olemaan raivoissasi". Se ei vaikuta kovin tasapainoiselta käytökseltä.
Voi traumatisoitunutta raukkaparkaa. No niin. Siinä sulle hiukan empatiaa
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut saman, sitä avoimuutta pyydetään, mutta sitten sitä käytetään aseena avointa ihmistä vastaan ja käytetään hyväksi. Trauma ei tarkoita sitä, että ihminen ei olisi toimintakykyinen, trauma voi tehdä ihmisestä myös viisaamman, harkitsevamman ja kokeneemman ja paremman havaitsemaan riskejä ennalta kuin ruusunpunaiset lasit päässä kulkevilla. Trauma ei ole aina uhka ryhmälle vaan myös etu jota ei haluta nähdä. Se vähän riippuu ihmisestä ja siitä onko ottanut traumoistaan jotakin opikseen käyttökelpoista elämäänsä ja työhönsä vai käyttääkö traumoja tekosyynä jollekkin. Itse ainakin olen traumojen johdosta parempi ihmistuntija. Haistan ihmisten motiiveja ja näen miten asia voi mennä. Jotkut ihmiset vaan ei halua ajatella riskejä ollenkaan vaan mennä vaan pumpulissa eteenpäin ja kokevat raskaana jos puhutaan sellaisistakin asioista jotka heillekin kuitenkin tulee esim. töissä jossain muodossa vastaan. Yhdistän tuon myös haluttomuuteen ottaa todellista vastuuta kun riskejä ei tarvi arvioida "tietämättömyyttään".
Aika monesti asioita tunnutaan työelämässä hoitavan "tuurilla ne laivatkin seilaa"-asenteella. Siitä ei pidetä jos joku muistuttaa todennäköisistä riskeistä ja sitten ollaan ihan huuli pyöreänä miten näin saattoi käydä, kun paska osuu tuulettimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata julkisesti kertoa traumoista. Minä ainakin työnantajana palkkaisin traumattoman, koska yhdistän trauman mielenterveyshäiriöön ja sen taas poissaoloihin. En ole esihenkilö onneksi.
Sama. Hälytys ei oikeastaan olisi ne traumat vaan niistä liian avoin puhuminen joka viittaisi siihen ettei vapaalla ole kunnon tukea olemassa.
Kyllähän työelämässä yhtä lailla syrjitään ihmisiä senkin perusteella, että on jokin fyysinen vaiva, se on sitten olevinaan niin vaivalloista huomioida pyörätuolin käyttäjän tarpeet jne.
Ääneen tätä ei toki työnhakijalle sanota ja jos kyse on työntekijästä, niin ihmistä voidaan alkaa erityistarpeiden takia savustaa työpaikalta ulos.
Mutta se satunnainen krapulapäivä sitten ilmeisesti onkin mystisesti jotenkin enemmän ok kuin mielenterveyden haasteet tai sairaudet tai vammat, vaikka erona on että sen kohdalla kyse on täysin itseaiheutetusta ongelmasta.
Satunnainen krapulapäivä ei kaadu kenenkään niskaan eikä ole pitkäaikainen vaiva. Kukaan tuskin edes huomaa asiaa ellei ole joka maanantai ihan poissa pelistä.
Kyllä, se on enemmän ok.
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Siihen riittää sanoa että nyt on vähän vaikea elämäntilanne. Ei tarvi avautua traumoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneet tunnistaa kyllä toisensa. Se on ainakin oma kokemus. Itse en "traumadumppaa" eli siis avaudu omista traumoista kellekään muille. Kohtasin jokin aika sitten työpaikalla uuden ihmisen ja alettiin välittömästi molemmat jakaa aika kipeitäkin asioita, mitä en normaalisti ikinä tee. Nyt ollaan hyviä kavereita ja on molemmilla turvallinen olo toisten seurassa jakaa ilot ja surut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pomoille on pakko kertoa rajoitteista, kivuista ja sairauksista. Jos se vaikuttaa ettei jaksa ollenkaan. Osa päätynyt oikeuteen kun ei voikaan tehdä töitä ja yritys menettää rahat. Tuskin kaikkea uskaltaa sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneella voi olla lääkärin antama sairausdiagnoosi, esimerkiksi postraumaattinen stressireaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
Tämä on kyllä niin totta. Olen viimeisen muutaman kuukauden aikana joutunut tilanteeseen, että todella moni ihminen on UNOHTANUT traumaattisen asian josta heille aiemmin kerroin. Vaikka ovat siis ihan olleet keskustelussa mukana joitakin viikkoja/ kuukausia sitten…
Kyllähän sellainen vetää aika hiljaiseksi.
Huhuu ja apua mitå kirjoittelijoilla taas täällä. Ilkeää porukkaa, ja ilmeisesti ei edes traumoja taustalla kuitenkaan?
Onneksi valtaosa ihmisistä ei ole noin huonokäytöksisiä oikeassa elämässä, mutta en kyllä ymmärrä mikä teitä painaa, että olette tuollaisia netissä.
-Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Siihen riittää sanoa että nyt on vähän vaikea elämäntilanne. Ei tarvi avautua traumoista.
Ihmiset ovat uteliaita. Joku alkaa kysellä lisää kuitenkin. Sitä paitsi on aikamoista vähättelyä kuvata jotain todella traagista kokemusta ainoastaan vähän vaikeaksi elämäntilanteeksi. Se herättää uteliaisuutta ja voi saada jotkut spekuloimaan selän takana mistä mahtaa olla kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneella voi olla lääkärin antama sairausdiagnoosi, esimerkiksi postraumaattinen stressireaktio.
Suurimmalla osalla ei ole. Trauma voi olla ilman lääkärin diagnoosiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Siihen riittää sanoa että nyt on vähän vaikea elämäntilanne. Ei tarvi avautua traumoista.
Ihmiset ovat uteliaita. Joku alkaa kysellä lisää kuitenkin. Sitä paitsi on aikamoista vähättelyä kuvata jotain todella traagista kokemusta ainoastaan vähän vaikeaksi elämäntilanteeksi. Se herättää uteliaisuutta ja voi saada jotkut spekuloimaan selän takana mistä mahtaa olla kyse.
Miksi pitää olla niin rehellinen? Kerrot sopivan syyn jos et halua kertoa oikeaa syytä. Jos et halua kertoa mitään, niin varaudu siihen että sinua pidetään vain hankalana tyyppinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneella voi olla lääkärin antama sairausdiagnoosi, esimerkiksi postraumaattinen stressireaktio.
Suurimmalla osalla ei ole. Trauma voi olla ilman lääkärin diagnoosiakin.
Voi toki, mutta kyllä traumatisoituneella voi olla myös diagnoosi, jos sinne hoitoon on hakeutunut. Siihenhän moni täällä kannustaa ja yleensä hoitoa saa sen jälkeen, kun on ongelma on ensin diagnosoitu. Tiesitkö muuten että Yhdysvalloissa sotilaat voivat saada Purple Heart-kunniamerkin, jos heillä on todettu PTSD?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneella voi olla lääkärin antama sairausdiagnoosi, esimerkiksi postraumaattinen stressireaktio.
Suurimmalla osalla ei ole. Trauma voi olla ilman lääkärin diagnoosiakin.
Voi toki, mutta kyllä traumatisoituneella voi olla myös diagnoosi, jos sinne hoitoon on hakeutunut. Siihenhän moni täällä kannustaa ja yleensä hoitoa saa sen jälkeen, kun on ongelma on ensin diagnosoitu. Tiesitkö muuten että Yhdysvalloissa sotilaat voivat saada Purple Heart-kunniamerkin, jos heillä on todettu PTSD?
En tiennyt, mutta kaikilla sodassa olleilla on jonkunlainen trauma. Joilla isompi joillain pienempi, mutta kaikilla on jotain.
Yleensä lääkäristä saadut diagnoosit merkitsevät myös sairaslomaa. Tällöin yksinkertainenkin ymmärtää että käytöksen takana on jotain traumoja.
Jos ei ole lääkärin diagnoosia, niin on sitä tärkeämpää sanoa asiasta. Käyttäydyn näin koska minulla on pahoja kokemuksia tai trauma asiasta x.
Pieni esimerkki joka voi aiheuttaa ihmettelyä. Et mene istumaan toisen kanssa samaan pöytään ruokalassa vaikka olisi tilaa. Toinen ihmettelee, että onpa ylpeä tms.
Tilanne muuttuu mikäli sanot, että en halua istua kanssasi samassa pöydässä kun syöt kaalilaatikkoa. Kaalilaatikon haju ällöttää minua koska pienenä minut pakotettiin syömään sitä väkisin. Toinen voi vähän naurahtaa, mutta ymmärtää kyllä tilanteen eikä pidä sitä loukkaavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain päinvastaisia kokemuksia? Henkilökohtaisesti koen että ihmisten on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää sellaista, mitä ei ole itse kokenut.
Hyvällä tuurilla ehkä joku jaksaa kuunnella ja toteaa että ikävältä kuulostaa, mutta sitä ei oikein siltikään ymmärretä kuinka kokonaisvaltaisia vaikutuksia niillä traumoilla voi toisten elämään olla. Kuultu ikävä juttu unohtuu äkkiä kun sen kertoja poistuu näköpiiristä.
On. Jos joku käyttäytyy oudosti ja hänellä on siihen syy, niin häntä ymmärretään paremmin. Ei se tarkoita loputonta kärsivällisyyttä häntä kohtaan, mutta joustavuutta kuitenkin.
Tarkoitat varmaan jos tämä syy on kuulijan mielestä ns. oikea syy. Monihan pitää kaikenlaisia ongelmia täysin keksittyinä tekosyinä. Edes lääkärin diagnoosi ei välttämättä riitä vakuuttamaan sellaista ihmistä, joka on vakuuttunut siitä että hän tietää mikä on ns. oikea sairaus ja mikä on pelkästään jonkun muun huonoa asennetta.
Aloitus koskee traumoja eikä sairauksia.
Traumatisoituneella voi olla lääkärin antama sairausdiagnoosi, esimerkiksi postraumaattinen stressireaktio.
Suurimmalla osalla ei ole. Trauma voi olla ilman lääkärin diagnoosiakin.
Voi toki, mutta kyllä traumatisoituneella voi olla myös diagnoosi, jos sinne hoitoon on hakeutunut. Siihenhän moni täällä kannustaa ja yleensä hoitoa saa sen jälkeen, kun on ongelma on ensin diagnosoitu. Tiesitkö muuten että Yhdysvalloissa sotilaat voivat saada Purple Heart-kunniamerkin, jos heillä on todettu PTSD?
En tiennyt, mutta kaikilla sodassa olleilla on jonkunlainen trauma. Joilla isompi joillain pienempi, mutta kaikilla on jotain.
Yleensä lääkäristä saadut diagnoosit merkitsevät myös sairaslomaa. Tällöin yksinkertainenkin ymmärtää että käytöksen takana on jotain traumoja.
Jos ei ole lääkärin diagnoosia, niin on sitä tärkeämpää sanoa asiasta. Käyttäydyn näin koska minulla on pahoja kokemuksia tai trauma asiasta x.
Pieni esimerkki joka voi aiheuttaa ihmettelyä. Et mene istumaan toisen kanssa samaan pöytään ruokalassa vaikka olisi tilaa. Toinen ihmettelee, että onpa ylpeä tms.
Tilanne muuttuu mikäli sanot, että en halua istua kanssasi samassa pöydässä kun syöt kaalilaatikkoa. Kaalilaatikon haju ällöttää minua koska pienenä minut pakotettiin syömään sitä väkisin. Toinen voi vähän naurahtaa, mutta ymmärtää kyllä tilanteen eikä pidä sitä loukkaavana.
Mene sanomaan että sinulla trauma koska sinut on raiskattu, niin ihmisten suhtautuminen muuttuu taatusti eikä monella hyvään suuntaan, koska useimpia alkaa ahdistaa kuulla tällaisesta. Toki joku yksittäinen henkilö jaksaa ehkä suhtautua myötätuntoisesti, mutta enemmistö vaivautuu pahasti ja toivoo sinä hetkenä olevansa jossain ihan muualla.
Eli et saanutkaan ja nyt harmittaa