Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (201)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei ole mikään ihmisoikeus. Sitä voi tehdä elämässään kaiken 'oikein' ja silti sitä asiaa ei sinulle ole kukaan luvannut ja voi olla, että se jää saavuttamatta. Nyt pitää sitten vain opetella elämään yksin ja se toinen puolisko siihen tulee, jos on tullakseen.
Jaxuhaleja!
Onhan ap kuitenkin saanut kokea nuoruudenrakkauden ja viettänyt nuoruutensa parisuhteessa. Eli ei ole jäänyt parisuhteiden ulkopuolelle.
Ymmärrän kuitenkin, että nykytilanne harmittaa ja surettaa, varsinkin kun kerkesi jo tottua parisuhde-elämään ja on ilmeisen parisuhdekeskeinen ihminen. Johonkin speed dating -iltaan ehkä seuraavaksi yrittäisin? Niitä järjestetään ainakin Helsingissä, oisko Tatskatytöt tai jotkut? Osallistujat kuulemma suunnilleen 30-40v naisia ja miehiä.
Raskautuminen auttaa koska muuttaa hormonitoiminnan. Tai aika. Mutta voi siitä yksinolemisen häpeästä päästä myös naiskentelemalla.
Oletko varma, että suru johtuu parisuhteen puuttumisesta, vai onko parisuhde mielessäsi ratkaisu suruun?
Suhde tuo turvaa joka auttaa turvattomuuteen. Se voi auttaa hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen tarpeeseen. Suhde on silloin korjaus, mutta sen puuttuminen ei ole se mikä on rikki.
Mieti siis mikä on se perussyy jonka takia olet surullinen ja työstä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhde ei ole mikään ihmisoikeus. Sitä voi tehdä elämässään kaiken 'oikein' ja silti sitä asiaa ei sinulle ole kukaan luvannut ja voi olla, että se jää saavuttamatta. Nyt pitää sitten vain opetella elämään yksin ja se toinen puolisko siihen tulee, jos on tullakseen.
Jaxuhaleja!
Onhan ap kuitenkin saanut kokea nuoruudenrakkauden ja viettänyt nuoruutensa parisuhteessa. Eli ei ole jäänyt parisuhteiden ulkopuolelle.
Ymmärrän kuitenkin, että nykytilanne harmittaa ja surettaa, varsinkin kun kerkesi jo tottua parisuhde-elämään ja on ilmeisen parisuhdekeskeinen ihminen. Johonkin speed dating -iltaan ehkä seuraavaksi yrittäisin? Niitä järjestetään ainakin Helsingissä, oisko Tatskatytöt tai jotkut? Osallistujat kuulemma suunnilleen 30-40v naisia ja miehiä.
Mä oon kerran käynyt speed dating -tapahtumassa, ja siinä ei ollut mitään ikärajoja, vaan vanhimmat miehet olivat seitsemänkymppisiä :D. Ei siinä, mukava oli heidänkin kanssaan jutella ja kuulla juttuja heidän työmatkoistaan 40 vuoden ajalta, mutta romanttisessa mielessä tämä ei ehkä ole parhaiten käytettyä aikaa.
Joku tuollainen, missä olisi jotkut ikärajat toimisi varmaan paremmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Ei tarvitse olla aloitteellinenkaan.
Ihmiset tulevat juttelemaan iloiselle ja kepeälle tyypille, joka ei vaikuta ahdistuneelta. Jos on jatkuvasti itku kurkussa, voi vaikuttaa vaikeammin lähestyttävältä eikä ainakaan magneettiselta.
Mitäh, ai, että Suomessa tullaan vaan juttelemaan, kun on vaan iloinen ja kepeä? Semmoista en ole kyllä koskaan kuullut! Tämä ehkä pätee ainoastaan nätteille, laittauttuneille, ja nuorille naisille, eikä silloin tarvitse edes olla iloinen ja kepeä.
Ap
Kyllä sulle varmasti löytyy hyvä mies mikäli niin haluat.
Osa meistä arvostaa syvällisyyttä sekä herkkyyttä ja se välittyy todella hyvin tuosta kirjoittamastasi aloituksesta.
Itse hyvin syvällisenä miehenä ajattelin myös etten koskaan kiinnostu kenestäkään tai löydä ketään, sillä ulkonäköni puolesta vedin puoleeni lähinnä koreita mutta varsin yksinkertaisia, kevytkenkäisiä naisia.
Älä menetä vielä toivoa😊
Kiitos, mutta miten tuollaista syvällistä puolta pystyy osoittamaan tuntemattomille, että he kiinnostuisivat? Jos juttelee kepoisasti muiden kanssa, niin ei siitä tulee syvällistä puolta esiin. Se vaatisi sen, että tuntisi toisen riittävän pitkän aikaa. Mutta en törmää tälläisiin sinkkuihin oikein missään.
Ap
Tohon en osaa oikein muuta sanoa kun että sen vaan kohdatessa aistii jos toinenkin on samanlainen syvällinen ihminen, se että pinnallinen small talk ei suju kummaltakaan on oikeastaan aikalailla näkyvin merkki siitä.
Ja toi aloituksesi oli muuten varsin sytyttävä😊
En tiedä, miksi tämä on kerännyt niin paljon alapeukkuja, mutta mun mielestä tää oli kivasti sanottu, kiitos!
Ap
Varmaan vain siksi, että oli niin tyhmä juttu?
Toki tuo aloituksesi kehuminen oli toki kiva juttu, mutta kuvitelma siitä, että small talkin osaaminen tai osaamattomuus liittyisi yhtään mitenkään siihen, kuinka syvällinen ihminen on tai ei ole, on yksinkertaisesti typerä.
En mä sitä näin tulkinnut. Lähinnä syvälliset ihmiset ei kauaa pysy small-talkissa, vaan alkaa pohtimaan asioita syvemmältä tasolta. Kyllä sen huomaa ihmisten kanssa, että jotkut jaksaa puhua hyvin kepoisista asioista pitkän aikaan tuomatta itsestään mitään julki, kun taas toiset eivät saa tälläisestä mitään irti.
Ap
Ei itsestä julkituominen ole mitään syvällisyyttä :D Asioiden ja ilmiöiden pohtiminen ja analysoiminen laajemmin voi tapahtua aivan täysin ilman mitään sen kummempaa "itsestä julkituomista".
Small talkia voidaan käydä esim. kirjoista, joista keskustelu lähtee helposti laajemmaksi. Lahjakkaimmat small talkin osaajat keitä tiedän, ovat nimenomaan "syvällisiä" ja älykkäitä, sosiaalisesti lahjakkaita ihmisiä.
Small-talkin idea on kyllä pitää aiheet pinnallisina ja kepeinä. Se, että se siirtyy syvempään pohdintaan kertoo juuri siitä, että ihminen ei halua pysyä small-talk -tasolla pitkään.
Mutta koitetaan pysyä itse aiheessa, eikä vääntää kättä siitä mitä small-talk kenellekkin tarkoittaa.
Ap
No joo, en edes ajatellut, että joku haluaisi pysyä small talk -tasolla pitkään :D Tai oletan, että siinä tapauksessa ei vaan synkkaa, jos sille tasolle jää.
Mulle small talk on vain kevyt tapa olla kevyessä kontaktissa ihmisiin, mutta ei siihen jäädä sen pidempään. Sitten jos jonkun kanssa synkkaa ja lähtee keskustelut liikkeelle, niin se small talk on toiminut tavallaan tunnusteluna siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että suru johtuu parisuhteen puuttumisesta, vai onko parisuhde mielessäsi ratkaisu suruun?
Suhde tuo turvaa joka auttaa turvattomuuteen. Se voi auttaa hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen tarpeeseen. Suhde on silloin korjaus, mutta sen puuttuminen ei ole se mikä on rikki.
Mieti siis mikä on se perussyy jonka takia olet surullinen ja työstä sitä.
Muo harmittaa, että mulla ei ole tärkeää ihmistä ketä rakastaa. Tosi mielelläni tekisin juttuja hänen vuokseen päivittäin, olisi se sitten aamukahvin teko, hänelle tärkeiden ruokien ostaminen kaupasta tai jonkun kivan kuvan tai meemin lähettäminen toiselle keskellä päivää piristämään. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon rakkautta annettava, mutta sille ei ole vastaanottajaa.
Teen toki paljon myös ystävien ja sukulaisten eteen asioita. Jos menen jonkun luokse, tuon yleensä jotain omia leipomuksia mukanani. Mä osoitan tällä välittämistä, ja koitan valikoida sellaisia juttuja, joista toinen pitää. Myös töihin tykkään viedä leipomuksia muita ilahduttamaan.
Lisäksi mulla on ikävä sitä, että mun puolesta tehdään pieniä palveluksia. Esim joskus harrastuksessa jos joku sanoo, että hän voi viedä mun painot samalla pois, niin ihan liikutun tästä. Tosi kiva, kun toinen haluaa olla mulle ystävällinen. Mä toivon itselleni sellaista puolisoa, joka haluaa olla myös hyvä minua kohtaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että suru johtuu parisuhteen puuttumisesta, vai onko parisuhde mielessäsi ratkaisu suruun?
Suhde tuo turvaa joka auttaa turvattomuuteen. Se voi auttaa hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen tarpeeseen. Suhde on silloin korjaus, mutta sen puuttuminen ei ole se mikä on rikki.
Mieti siis mikä on se perussyy jonka takia olet surullinen ja työstä sitä.
En ole ap, mutta minulla parisuhteen kaipuu johtuu juurikin läheisen, tärkeän ihmisen puuttumisesta. En ole tärkeä kenellekään, eikä minullekaan ole tärkeitä kuin omat, kaukana asuvat lapset. Ei siis ketään, joka koskettaisi ja osoittaisi rakkautta sanoin tai teoin.
En koe turvattomuutta, olen hyvin itsenäisesti pärjäävä. En koe tarvetta tulla hyväksytyksi joukkoon, tarvin vain yhden läheisen ihmisen. Olen Asperger, sinut itseni kanssa, enkä koe olevani mitenkään rikki. N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lueskelin kommentteja, ja mieleeni tuli kirja yksinäisyydestä, jota kerran kirjastossa lueskelin. Harmi etten muista sen nimeä. Siitä kuitenkin jäi mieleen sellainen asia, että ihmiset kokevat yksinäisyyttä varsin eri tavoilla. Jotkut esimerkiksi kokevat itsensä yksinäiseksi, vaikka heillä olisi harrastukia, ystäviä, ehkä puolisokin. Yksinäisyyden tunne on ikäänkuin osa heidän psyykeä.
Koitin vähän etsiä, jos löytäisin ko kirjan, mutta en löytänyt. Löysin kuitenkin tällaisen artikkelin aiheesta. En tosin lukenut muuta kuin alun, mutta ehkä siitä löytyisi jotain ajateltavaa. Artikkelin saa auki tuosta pfd-linkistä.
https://helda.helsinki.fi/bitstreams/69e3652a-14ca-4279-b0b9-f3cfe47d3a…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, että suru johtuu parisuhteen puuttumisesta, vai onko parisuhde mielessäsi ratkaisu suruun?
Suhde tuo turvaa joka auttaa turvattomuuteen. Se voi auttaa hyväksynnän tai joukkoon kuulumisen tarpeeseen. Suhde on silloin korjaus, mutta sen puuttuminen ei ole se mikä on rikki.
Mieti siis mikä on se perussyy jonka takia olet surullinen ja työstä sitä.
Muo harmittaa, että mulla ei ole tärkeää ihmistä ketä rakastaa. Tosi mielelläni tekisin juttuja hänen vuokseen päivittäin, olisi se sitten aamukahvin teko, hänelle tärkeiden ruokien ostaminen kaupasta tai jonkun kivan kuvan tai meemin lähettäminen toiselle keskellä päivää piristämään. Musta tuntuu, että mulla on niin paljon rakkautta annettava, mutta sille ei ole vastaanottajaa.
Teen toki paljon myös ystävien ja sukulaisten eteen asioita. Jos menen jonkun luokse, tuon yleensä jotain omia leipomuksia mukanani. Mä osoitan tällä välittämistä, ja koitan valikoida sellaisia juttuja, joista toinen pitää. Myös töihin tykkään viedä leipomuksia muita ilahduttamaan.
Lisäksi mulla on ikävä sitä, että mun puolesta tehdään pieniä palveluksia. Esim joskus harrastuksessa jos joku sanoo, että hän voi viedä mun painot samalla pois, niin ihan liikutun tästä. Tosi kiva, kun toinen haluaa olla mulle ystävällinen. Mä toivon itselleni sellaista puolisoa, joka haluaa olla myös hyvä minua kohtaan.
Ap
Kaipaat siis hyvin konkreettisia asioita. Itse olen ollut lähes koko elämäni sinkku (löysin ensimmäisen omalta tuntuvan ihmisen 33v), mutta en varmaankaan ole ns. parisuhdeihminen. En ole kaivannut koskaan tuollaisia asioita joista kerrot, enkä kaipaa tuollaista nytkään. Sinkkuus on ollut mulle helppoa ja luontevaa, vaikka tietysti olen kaivannut usein seksiä ja ihan vaan hengailuseuraa siitä "omasta ihmisestä" jonka kanssa kolahtaa fyysisesti ja henkisesti.
En siis varmaankaan voi antaa mitään vinkkejä tilanteen hyväksymiseen ja sen kanssa elämiseen? Luulisin näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Ei nyt ihan noinkaan.
Minulla esimerkiksi kun ei ole tiedossa kuin vain sellaisia parisuhteita, joissa toiselle riittää vain se Joku. Eli ei minuun kukaan aidosti ihastu saati rakastu.
Sen asian kanssa kun pääsi sinuiksi, pystyi tekemään sen aidon valinnan, että haluanko mieluummin tuollaisen suhteen vai elää yksin, niin jälkimmäinen oli ehdoton valintani.
Nyt ei sillä tavalla oikeastaan enää edes kiinnosta, kun yhä edelleen joskus iltaelämässä käydessä kaveriani tullaan jututtamaan jonossa ja pyytelemään puhelinnumeroa.
Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, niin sieltä löytyy aika 50/50 jakaumalla sekä:
A) sellaisia pareja, joissa mies ja nainen ovat yhdessä kun eivät parempaakaan saaneet ja joku pitää olla, ja sitten B) sellaisia pareja, jotka aivan ilmiselvästi rakastavat toisiaan ja vilpittömästi haluavat olla yhdessä juuri sen kumppaninsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kelpaisiko sinulle kilttis? 🥹
Kuka tällaisen kivan viestin alapeukuttaa?
Ap:lle on selvästi kydyntää😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Ei nyt ihan noinkaan.
Minulla esimerkiksi kun ei ole tiedossa kuin vain sellaisia parisuhteita, joissa toiselle riittää vain se Joku. Eli ei minuun kukaan aidosti ihastu saati rakastu.
Sen asian kanssa kun pääsi sinuiksi, pystyi tekemään sen aidon valinnan, että haluanko mieluummin tuollaisen suhteen vai elää yksin, niin jälkimmäinen oli ehdoton valintani.
Nyt ei sillä tavalla oikeastaan enää edes kiinnosta, kun yhä edelleen joskus iltaelämässä käydessä kaveriani tullaan jututtamaan jonossa ja pyytelemään puhelinnumeroa.
Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, niin sieltä löytyy aika 50/50 jakaumalla sekä:
A) sellaisia pareja, joissa mies ja nainen ovat yhdessä kun eivät parempaakaan saaneet ja joku pitää olla, ja sitten B) sellaisia pareja, jotka aivan ilmiselvästi rakastavat toisiaan ja vilpittömästi haluavat olla yhdessä juuri sen kumppaninsa kanssa.
Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa että siellä suhde on 90/10.
Yhdeksän kymmenestä parista vaikuttaa siltä että ovat vain kämppiksiä koska näin kuuluu tehdä.
Osalla taustalla taloudellinen aspekti, osa päätynyt yhteen vain sen ihmisen kanssa joka on suostunut suhteeseen lähtemään.
Minkäänlaista rakkautta tai intohimoa ei näiden parien elkeistä näe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Ei nyt ihan noinkaan.
Minulla esimerkiksi kun ei ole tiedossa kuin vain sellaisia parisuhteita, joissa toiselle riittää vain se Joku. Eli ei minuun kukaan aidosti ihastu saati rakastu.
Sen asian kanssa kun pääsi sinuiksi, pystyi tekemään sen aidon valinnan, että haluanko mieluummin tuollaisen suhteen vai elää yksin, niin jälkimmäinen oli ehdoton valintani.
Nyt ei sillä tavalla oikeastaan enää edes kiinnosta, kun yhä edelleen joskus iltaelämässä käydessä kaveriani tullaan jututtamaan jonossa ja pyytelemään puhelinnumeroa.
Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, niin sieltä löytyy aika 50/50 jakaumalla sekä:
A) sellaisia pareja, joissa mies ja nainen ovat yhdessä kun eivät parempaakaan saaneet ja joku pitää olla, ja sitten B) sellaisia pareja, jotka aivan ilmiselvästi rakastavat toisiaan ja vilpittömästi haluavat olla yhdessä juuri sen kumppaninsa kanssa.
Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa että siellä suhde on 90/10.
Yhdeksän kymmenestä parista vaikuttaa siltä että ovat vain kämppiksiä koska näin kuuluu tehdä.
Osalla taustalla taloudellinen aspekti, osa päätynyt yhteen vain sen ihmisen kanssa joka on suostunut suhteeseen lähtemään.
Minkäänlaista rakkautta tai intohimoa ei näiden parien elkeistä näe.
Omissa piireissäni sanoisin, että noin 80% on alkuun mennyt yhteen ihmisen kanssa, koska on aidosti kiintynyt häneen. Mutta kun vuodet vieriin, niin alle 50% on enää niin tyytyväisiä suhteeseen, ja meno vaikuttaa enemmän kämppissuhteelta. Mutta ei näistäkään aina tiedä; voi olla, että heillä rakkaus roihahtaa taas myöhemmin.
Ap
Pahintahan tässä on se, ettei ole kenenkään ykkösvalinta. Siis missään asiassa, milloinkaan. Ystävilläkin on se ykkösvalinta oma puoliso - kuten kuuluukin - joten ei jää ketään. En ole kenellekään se, jolle kerrotaan uutiset ensimmäisenä, jaetaan omasta ensimmäisenä, kysellään kuulumiset ensimmäisenä, tullaan luokse ensimmäisenä vaikka matkan päätteeksi tai viikonlopuksi jne.
Vierailija kirjoitti:
Pahintahan tässä on se, ettei ole kenenkään ykkösvalinta. Siis missään asiassa, milloinkaan. Ystävilläkin on se ykkösvalinta oma puoliso - kuten kuuluukin - joten ei jää ketään. En ole kenellekään se, jolle kerrotaan uutiset ensimmäisenä, jaetaan omasta ensimmäisenä, kysellään kuulumiset ensimmäisenä, tullaan luokse ensimmäisenä vaikka matkan päätteeksi tai viikonlopuksi jne.
Mutta myös se, että itselläni ei ole ykkösvalintaa. Jos jotain käy, täytyy aina pohtia kenelle asiasta kertoo vai kertooko kenellekkään.
Ap
Ja on jotenkin kurjaa, että esim töissä mun "in case of an emergency" -kontaktihenkilö on oma isä, koska ei mulla ole siihen muutakaan laittaa.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mä olen aina vihannut merkityksetöntä small talkia, täysin typerää ja merkityksetöntä keskustelua mikä ei hyödytä ketään millään tasolla.
Vähän kuin juoma mikä sammuta janoa tai ruoka joka ei vie nälkää, mulla on tästä entisen urani puolesta vuosien kokemus kun oli pakko opetella työnkuvan takia. Vihaan sitä edelleen ja vieläkään se ei ole luontevaa, olen pistänyt merkille että fiksut ja syvälliset ihmiset ei oikein innostu tuosta
Ja kyllä, AP:n aloitus oli kiinnostava. Ei tarvitse mahdollisen treffikumppanin arpoa mitä nainen haluaa eikä se pitänyt sisällään nykyajalle hyvin tyypillisiä epärealistisia odotuksia. On todella virkistävää lukea että täältäkin löytyy ihmisiä jotka etsivät aitoa rakkautta, suurin osa kun tuntuu etsivän pelkkiä panoja tai avointa suhdetta.