Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (201)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Ei siihen päästä. Onnellinen sinkkuus on vähän kuin onnellinen lapsettomuus. Olen onnellinen lapsettomana mutta jollekulle toiselle lapsettomuus voisi olla surullinen ja kuormittava tilanne.
Ei nyt ihan noinkaan.
Minulla esimerkiksi kun ei ole tiedossa kuin vain sellaisia parisuhteita, joissa toiselle riittää vain se Joku. Eli ei minuun kukaan aidosti ihastu saati rakastu.
Sen asian kanssa kun pääsi sinuiksi, pystyi tekemään sen aidon valinnan, että haluanko mieluummin tuollaisen suhteen vai elää yksin, niin jälkimmäinen oli ehdoton valintani.
Nyt ei sillä tavalla oikeastaan enää edes kiinnosta, kun yhä edelleen joskus iltaelämässä käydessä kaveriani tullaan jututtamaan jonossa ja pyytelemään puhelinnumeroa.
Kun mietin omaa tuttavapiiriäni, niin sieltä löytyy aika 50/50 jakaumalla sekä:
A) sellaisia pareja, joissa mies ja nainen ovat yhdessä kun eivät parempaakaan saaneet ja joku pitää olla, ja sitten B) sellaisia pareja, jotka aivan ilmiselvästi rakastavat toisiaan ja vilpittömästi haluavat olla yhdessä juuri sen kumppaninsa kanssa.
Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa että siellä suhde on 90/10.
Yhdeksän kymmenestä parista vaikuttaa siltä että ovat vain kämppiksiä koska näin kuuluu tehdä.
Osalla taustalla taloudellinen aspekti, osa päätynyt yhteen vain sen ihmisen kanssa joka on suostunut suhteeseen lähtemään.
Minkäänlaista rakkautta tai intohimoa ei näiden parien elkeistä näe.
Omissa piireissäni sanoisin, että noin 80% on alkuun mennyt yhteen ihmisen kanssa, koska on aidosti kiintynyt häneen. Mutta kun vuodet vieriin, niin alle 50% on enää niin tyytyväisiä suhteeseen, ja meno vaikuttaa enemmän kämppissuhteelta. Mutta ei näistäkään aina tiedä; voi olla, että heillä rakkaus roihahtaa taas myöhemmin.
Ap
Tuntuu muuten todella oudolta nähdä tuore suhde missä ei ole aistittavissa minkäänlaista rakkautta tai kemiaa.
Naiset tuntuu yleisellä tasolla pärjäävän yksin paremmin kuin miehet, ja yksinolleet miehet ottaa monesti kumppanin jota eivät rakasta koska eivät kestä olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Ehkä kaikkia ei kiinnosta tuntemattomien paneskelu? Haluaisin löytää itselleni rakkaan ihmisen, en panoseuraa.
Ap
Otitpa kirjaimellisesti. Samoin taisi olla vähän liian tosikko ja vakavikko tuo edellinenkin kirjoittaja, jolle vastasin.
Mutta saatte te kökkiä ja kököttää paikallaan raskain mielin vaikka loppuelämänne, mikäs siinä!
Joo, ehkä sä et ymmärrä meidän mielenmaisemaa. En minä kökötä missään, mutta olen silti surullinen. Vaikka olisin matkalla, iltasin ja aamuisin nousee kaipuu, joka tuo usein kyyneleet silmiin. Ei siinä auta jotkut reppureissut ja koko ajan meneminen. Ja tästä surusta haluaisin jo luopua!
Ap
Etkö kohtaa matkoillakaan ketään?
Ihan ymmärrettävä suru tuo on, mutta ei kai ratkaisuna ole oikein muuta kuin yrittää pitää mieli keveänä ja elää sen surun kanssa? Ja omalla toiminnallaan ei ainakaan pienentää todennäköisyyksiä tavata sitä Sun Tyyppiä. Mutta sen vissiin jo teetkin, siis pysyt liikkeessä ja menet paikkoihin joissa voisi olla sinun tyyppisiä ihmisiä.
En minä ainakaan kehenkään tutustu yksin reissatessa.
Ja ap, jos olet se henkilö keneksi sua luulen niin olet aivan mahtava tyyppi.
Kuvaako vaaleat hiukset ja vihreät silmät sinua millään tavalla?🙂
Vierailija kirjoitti:
Ja on jotenkin kurjaa, että esim töissä mun "in case of an emergency" -kontaktihenkilö on oma isä, koska ei mulla ole siihen muutakaan laittaa.
Ap
Menee mun mielestä jo vähän liian pitkälle, jos tällainen asia saa mielen alaspäin.
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin aloitus on feikki, koska naisten suurin toive on olla rauhassa miehiltä.
Toisekseen parisuhde, koska nainen ole onnistunut olemaan rauhassa mieheltä, on naiselle silkkaa hvwttiä.
Kolmanneksi inceleiden (naistenkaan) ulinaa ei pidä kuunnella.
Eiköhän tässä ollut nyt tärkeimmät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Ehkä kaikkia ei kiinnosta tuntemattomien paneskelu? Haluaisin löytää itselleni rakkaan ihmisen, en panoseuraa.
Ap
Ap:n kaltaisten naisten ongelma on juuri tuo, että olette liian kilttejä, kunnollisia ja herttaisia. Sama ilmiö kuin miehissä, että kusipäisillä häntäheikeillä naisseurasta ei ole pulaa.
Minulla on siskopuoli, joka on sitoutumiskammoinen pers.häiriöinen nainen, jolla on vain lyhyitä suhteita ollut elämässään. Hän on kuin miesmagneetti, miehet rakastuvat ja haluaisivat kesyttää tuhman vampin. Nainen pettää joka suhteessaan ja sinkkuna nai ristiin rastiin niin sinkkumiehiä kuin varattujakin. Tällainen käytös saa miehet jotenkin ihan hurmioon, ovat pahimmillaan valmiita eroamaan vaimoistaan tämän muijan vuoksi. Haluavat antaa hellyyttä ja sitoutua saavuttamattomaan haaveillen häistä ja yhteisestä kodista tämän kanssa. Hukuttavat lahjoihin yms. Miehiä siis olisi aina pitkä jono oven takana, jos sattuisi rakastumaan ja haluaisi heistä jonkun valkata. Älyttömintä on se, että tuo miesten runsaus on tehnyt hänelle jonkinlaisen "auran", joka vetää puoleensa aina uusia miehiä missä liikkuukaan. Silloinkin kun käy vieraalla paikkakunnalla tai ulkomailla vaikka työjutuissa, eli on meikattu ja puettu hillitysti ja käyttäytyykin ihan ihmisiksi, miehet kerääntyvät ympärilleen kuin kärpäset.
Tämä. Mun tietämä tapaus ei oo noin paha mutta vähän saman tyyppinen: nainen joka rakastaa seksiä ja pitää miehistä. Siis aidosti rakastaa seksiä ja pitää miesten seuraasta ja laittaa sen vapaa-aikana kaiken edelle.
Tiedän että esim Tinderissä on hakenut ihan vain kevyttä hauskanpitoa ja lähtenyt baareihin aikeena saada seksiä.
Voitte arvata että miehet on olleet sitä valmiit antamaan ja myös valmiita jatkamaan pidemmälle kun löytyy nainen jolla seksi mielessä joka päivä.
Ei ole suhteet kuitenkaan kovin pitkiä olleet kun kyllästyy jossain vaiheessa samaan mulkkuun :D
Pointti se kuitenkin että niillä joilla on samat intressit kuin miehillä (seksi, seksi ja seksi) niin ei ole vaikeaa löytää seuraa ja jos ne malttaisi rauhoittua siitä paikalleen yhden kanssa voisi rakentaa siitä vaikka loppuelämän suhde ja tunteet, syvempi kiintyminen ja yhteen kasvaminen tulla ajan kuluessa.
Miehet on niin yksinkertaisia olentoja. Kuten jotkut aiemmat kirjoittivatkin, apn ja muiden, joiden on vaikea löytää kumppani vastakkaisesta sukupuolesta, tulisi kysyä itseltään kysymys, ja pohtia vastausta ihan todella.
(Hetero)miehet pitää seksistä ja naisista.
- Mutta entä sinä, pidätkö miehistä JA seksistä?
Jos tulee siihen lopputulokseen, että ei aidosti pidä miehistä eikä seksistä miehen kanssa, haluatko oikeasti miehen? Olisiko silloin parempi vaihtoehto joku käytännön kämppäkaveruusjärjestely toisen samanhenkisen naisen kanssa, ja olisitte toistenne tärkeät yhteyshenkilöt - tai riittäisikö hellyydentarpeeseen ja tunteeseen että on merkityksellinen jollekin, lemmikki?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisiä on Suomessa todella paljon. En voi muuta neuvoa antaa kuin sen, että liikkuu siellä missä ihmiset liikkuu. Nimittäin, kukaan ei tule kotoa hakemaan. Tämä on se ensimmäinen asia joka pitää ymmärtää jos haluaa parisuhteen. Tsemppiä! Suomi on täynnä sinkkuja kuten sanottu, jossain on varmasti sinullekin sopiva puoliso.
Joo,mutta jos on itse hyvännäköinen ja peikkoja juoksee perässä,eikä ole tasoista vielä löytynyt (itsellä on visuaalinen silmä herkkä ja toisen olemuksen pitää miellyttää jollain tapaa)..niin minkäs teet? Ei sitä rimaa ihan mihinkään puliveivariin voi laskea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Läheisriippuvuutta, itseä ei ainakaan kiinnosta keittää kahvia toiselle aamulla. Keittäkööt itse ja päivän kuulumisten vaihto on ihan älyttömän tylsää.
Parisuhde on mielestäni aktiivista, mennään ja tehdään yhdessä jne.eikä vaan kahvinkeittoa ja pyykin pesua. Tylsää.
Ehkä ongelma on tuo, että kun on ollut hyvä parisuhde, niin sitä seuraavaakin ajattelee, että se olisi hyvä. Kuitenkin voi olla ongelmia paljonkin, ihmiset yhdessä jossain ja äyskitään toiselle, ulkopuolinenkin huomaa, ettei ole kivaa noilla yhdessä. Auttaisiko tämä? Mutta kyllä noin suurinpiirtein perushyvä suhde varmaan olisi yksinoloa parempi vaihtoehto ja miksei sen puuttumista saisi surra. En tiedä onko Suomessa asenteissa ns. perhekeskeisyyteen eroja, ainakin isoissa kaupungeissa sinkkuja on paljon. Paetaan yksinäisyyttä eristäytymällä kotiin tai sitten täytetään sitä kaikenlaisella tekemisellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Läheisriippuvuutta, itseä ei ainakaan kiinnosta keittää kahvia toiselle aamulla. Keittäkööt itse ja päivän kuulumisten vaihto on ihan älyttömän tylsää.
Parisuhde on mielestäni aktiivista, mennään ja tehdään yhdessä jne.eikä vaan kahvinkeittoa ja pyykin pesua. Tylsää.
Suurin osa on juuri tuota arkea, ainakin aikuisilla. Ensin työt, sitten harrastukset, askareet ja lopuksi illanvietto kumppanin kanssa. Siinä on aika iso plussa jos molemmat tahoillaan tekee toisen elämästä mukavampaa pienillä asioilla.
Kirjoitat jostain "parisuhteen löytämisestä". Kuulostaa etäiseltä, kiertoilmaisulta. Siinä ei ole sellaista tekemisen meininkiä ja paloa, että "haluan löytää miehen!"
Mutta, ilmeisesti kaipasit lähinnä sitä, miten löytää tyytyväisyys sinkkuuteesi. Joku "puoliso" sinulla oli nuorempana, ja sitä aikaa kaipailet. Ko. "puolisolla", "sitoutuminen ei sitten houkutellutkaan". Eli menit johonkin avosuhteeseen, vaatimatta mitään sitoutumista. Se kesti, minkä kesti, fiilispohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin aloitus on feikki, koska naisten suurin toive on olla rauhassa miehiltä.
Toisekseen parisuhde, koska nainen ole onnistunut olemaan rauhassa mieheltä, on naiselle silkkaa hvwttiä.
Kolmanneksi inceleiden (naistenkaan) ulinaa ei pidä kuunnella.
Eiköhän tässä ollut nyt tärkeimmät.
Minä kun luulen että tämä oli juurikin incelin kirjoittama kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske kriteereitäsi, siitä varmaan kaikki on kiinni.
Miksi se olisi mikään ratkaisu, että etsisi kumppanin, joka ei viehätä tai on ihan ok? Se juuri on ideana parisuhteessa, että ollaan jonkun kanssa, joka tuo jotain parempaa verrattuna sinkkuelämään.
Samaa mieltä! Ei se, että on joku, ole tärkeää, vaan se, että löytää jonkun, jolle on tärkeä. Se ei ratkaisi mitään, että ryhtyisin onnettomaan suhteeseen.
Ap
Täällä kohtalotoveri. Mulla on asiat hyvin, nuorempana oli vientiä vaikka muille jakaa, mutta sittemmin olen huomannut, ettei mistään vaan tule mitään. Olen alkanut jo uskomaan siihen, että mussa on joku pahasti vialla. Olen vähän liikaa miehille, nauran kovaa ja en ole mikään hiljainen nainen vailla mielipiteitä.
Vuosien ja vuosien sinkkuus on tehnyt sen, että olen menettänyt luottamuksen itseeni kumppanin löytämisen suhteen plus en enää usko, että voin tavata ketään kelle olisin tärkeä. Se surettaa todella paljon. Niin paljon, että olen pohtinut itse-mu haa tai sitten toisaalta luostariin menemistä. Tämä on mun elämä ja ajattelen että saan lopulta päättää itse, miten jatkan elämää vai jatkanko. Surullista se on! Ei siihen ajatukseen ja tunteeseen koskaan tptu, ettei ole jollekin / kenellekään tärkeä.
Siis mitkä ihmeen vaihtoehdot nuo on? Itsemurha tai luostari? C'moon nyt.
Mikset lähde vaikka junalla Eurooppaan viettämään aikuisen naisen elämää ja paneskelemaan?
Varmaan se, että se ei enää tunnu miltään eikä oikealta. En ole masentunut, mutta joku sisältä on kuollut kun kumppania ei ole vierelle löytynyt.
Pahinta tuntuu se näinä päivinä ettei ole sitä omaa kumppania jolle kertoaa luottamuksellisesti asioita. Kaverit eivät ole sama ja kaikkia luottamuksellisia asioita ei vaan voi kertoa edea omalle kaverille. Mutta kumppanille voisi.
Kun jään eläkkeelle ja jään totaalisesti yksin on muutosten aika..
Kyllä oikeanlaisille kavereille voi kertoa ihan kaikkea mitä kumppanillekin. Aloittajan ongelma on se, että hän ajattelee tarvitsevansa kumppanin. Kaikki mitä tarvitset on sinussa itsessäsi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Tämä. Ei yhden ihmisen varaan pidä laittaa noin paljoa, kannattaa ennemmin pitää paljon hyviä ihmisiä lähellään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Tämä. Ei yhden ihmisen varaan pidä laittaa noin paljoa, kannattaa ennemmin pitää paljon hyviä ihmisiä lähellään.
Tuossa aloituksessa hän avasi asiaa varsin hyvin. On kyllä ystäviä mutta ei ne yksistään riitä korvaamaan parisuhteen tuomaa läheisyyttä. On mullakin muutama hyvä ystävä mutta ei niistä ole suhdetta korvaamaan vaikka kuinka yrittäisi.
Tunnen kokonaista yhden sinkun jolle se on onnellinen elämänvalinta eikä pakon sanelema ratkaisu, on niin villi ettei tahdo koskaan suhdetta.
Suosittelen aloittajalle Eckhart Tollen videoiden katsomista youtubesta.
According to Eckhart Tolle, normal human relationships are driven by the ego and tend to cycle between love and hate, or joy and pain. Instead of making you permanently happy, relationships exist to make you conscious by bringing your hidden egoic patterns to the surface.
Vierailija kirjoitti:
Ja ap, jos olet se henkilö keneksi sua luulen niin olet aivan mahtava tyyppi.
Kuvaako vaaleat hiukset ja vihreät silmät sinua millään tavalla?🙂
Ei ikävä kyllä osunut oikeaan noi tuntomerkit :D
Ap
Alue: Aihe vapaa
Mulla on aina ollut noissa oma äiti. Nyt ensimmäistä kertaa luen, että se voisi olla ongelma tai tuntua joltain.
Koska jatkat tämän asian puhumista tänäänkin, ei kyseessä ollut ilmeisestikään joku eilisen illan pohjakosketus, jonka jälkeen taas unohtaa asian? Vai?
Mietin, että jos asia oikeasti on jatkuvasti läsnä elämässäsi ja arjessasi, niin voisihan tuon käsittelyyn käyttää avuksi jonkinlaista lyhyttä terapiakontaktia tms.? Eikö siellä puida usein juuri tuon tyyppisiä elämän asioita, joiden kanssa eläminen tuntuu hankalalta?