Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jatkuva suru siitä, että mulla ei ole parisuhdetta, tekee minut surulliseksi
19.08.2026 |
En jaksaisi tätä tunnetta enää: olen jatkuvasti surullinen siitä, että mulla ei ole parisuhdetta. Vaikka kuinka yritän tehdä ja kokea kaikenlaista, tämä fiilis vaan jäytää sisällä. Se on jatkuvasti läsnä, kun herään aamulla tai menen nukkumaan illalla.
Mulla oli pitkä suhde vajaa kolmekymppiseksi. Puoliso oli minulle tosi rakas, ja meillä oli paljon samoja kiinnostuksen kohteita. Kuitenkin elämäntilanne muuttui, hän joutui muuttamaan toisaalle ja samalla hänellä alkoi menojalka vipattamaan, eikä sitoutuminen sitten houkutellutkaan.
Itse rakastin sitä elämää, kun oli puoliso vierellä. Jos yöllä heräsi, sai halata toista. Aamulla laittoi kahvit myös toiselle. Kun tuli kotiin, oli ihana, kun olohuoneesta huikattiin moikat, ja sitten vaihdettiin päivän kuulumiset. Iltaisin voitiin katsoa televisiota yhdessä, ja viikonloppuisin oli kaikenlaista menoa.
Ihan rutistun kasaan välillä, kun ajattelen tuota aikaa. Kaipaan sitä niin paljon, kun minulla oli läheinen tuki ja turva. Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä. Lähinnä ei ole ketään niin läheistä, jonka kanssa olisi jatkuvasti tekemisissä. Muo ärsyttää olla koko ajan onneton, mutta tää on surua, jota en saa surtua pois. Koen olevani yksinäinen joutsen, joka vuodesta toiseen seilaan yksin, vaikka haluaisi puolison ja perheen.
Olen siis ollut jo vuosia sinkkuna, enkä vaan löydä uutta puolisoa. Olen koittanut nettideittejä, käynyt sinkkutapahtumissa, juttelen eri paikoissa ihmisten kanssa jne, mutta en vaan löydä omaa tyyppiä. En ole epätoivoinen, mutta huomaan latistuvani, kun ympärillä on niin paljon ihmisiä, joilla on parisuhde. On tosi vaikea törmätä edes jotenkin järkevän oloisiin sinkkuihin, suurin osa omissa piireissä on parisuhteessa.
En usko, että ulkopuoliset ymmärtää kuinka surullinen oikeasti olen. Se, mitä elämässä arvostan korkealle, puuttuu itseltä, enkä vaan pysty saavuttamaan sitä, vaikka miten haluaisin. Monet ystävät, jotka ovat olleet pitkään sinkkuja, ovat nyt lähivuosina löytäneet puolison, mutta mulle vaan tätä onnea ei suoda.
En haluaisi hukata elämääni tähän suremiseen, mutta se ei lopu, vaikka yritän.
Missä on mun oma tyyppi?! Lupaan olla hyvä puoliso, jos sellaisen joskus löydän.
Onko muita, ketkä tuntee näin? Ootteko saaneet tän surun joskus loppumaan?
Kommentit (343)
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko uskoa siihen että kaikella on tarkoitus? Ja että kaikki tapahtuu ajallaan? Oikea tyyppi tulee vastaan juuri oikealla hetkellä. Sillä välin tee kaikkea mikä tekee sinut iloiseksi. Hanki joka syksy vaikka uusi harrastus jonka kautta voisi tavata potentiaalisen kumppanin. Aloitin jokunen vuosi sitten uuden harrastuksen jonka kautta olen tavannut useamman mukavan miehen mutta vielä se erityinen uupuu. Eli etsintä jatkuu sellaisten asioiden ympärillä mitkä tekee mut iloisiksi. Mikä parasta niin kenties se sopiva mies harrastaa just mun lempilajia ja sitten me tulevaisuudessa harrastetaan niitä yhdessä.
Tästä sivusta: Eihän juuri kukaan rehellinen aikuinen ihminen jaksa uskoa siihen, että kaikella on joku tarkoitus? Se voi ehkä tuntua siltä, mikäli tuijottaa vain omaa kohtuullisen normaalisti sujunutta elämäänsä. Mutta heti, kun pysähtyy miettimään kauheuksia, joita ympäri maailmaa on joillekin ihmisille tapahtunut/parhaillaan tapahtuu, tällaisesta lohduttelusta ei ole yleiseksi prinsiipiksi. Se ei siis toimi sellaisenkaan ihmisen kohdalla, joka näin uskoo; hänellä on vain ollut parempi onni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkialla sanotaan, että käytä tämä aika kehittääksesi itseäsi. No joo, onhan tässä jo vuosia tehty niin. Enää en jaksaisi tätä vaihetta..
Ap
Sinun ongelmasi on, että keskityt etsimään ja murehtimaan sitä, mitä sinulla EI ole: ettei ole puolisoa. Sinulla on hyvin romantisoitu käsitys parisuhteesta ja olet selvästi ollut onnekas, jos suhteesi on ollut lämmin ja rakastava kumppanuussuhde. Herääkin ajatus miksi erositte?
Olet kehittänyt itseäsi, hyvä, mutta sinun pitäisi vielä oppia ja ymmärtää, että elämässä pärjää hyvin ilman parisuhdetta, usein jopa paremmin.
Silloin onnen avaimet ovat sinulla itselläsi eikä kukaan muu ole viemässä niitä sinulta pois. Ei pilaamassa iloasi eikä estämässä sinua olemasta onnellinen.
Ja löytää ne muutkin hyvät puolet siitä. Luulen, että kaltaisesi ihmisen suurin ongelma on se, ettet tiedä millaista paskaa parisuhde voi olla, joten et osaa arvostaa yksinoloa. Sitä, miten suuri lahja on kun asiat ovat pääpiirteittäin hyvin, sinulla on oma rauha eikä kukaan ole haastamassa riitaa, juomassa liikaa tai valittamassa kotonasi. Ei alistamassa, loukkaamassa tai vaihtamassa mielialaansa 180 astetta silmänräpäyksessä.
On suurta sattuman kauppaa, jos löytää itselleen puolison, joka oikeasti tuo elämään enemmän hyvää kuin huonoa eikä sellaista voi löytää väkisin etsimällä. Korkeintaan olemalla avoin elämälle, jos kohtaa ihanan, vapaan ihmisen.
Toki, osa meistä on läheisriippuvaisia ja heille ainut mikä merkitsee on se, että on joku. Silloin kannattaa mennä terapiaan.Minä näin pienestä pitäen, miten tuhoava vääränlainen kumppani voi olla. Senpä takia en ikinä omasta rauhastani sellaisen ihmisen takia luopuisikaan. Toisaalta tiedän myös monia tavallisia, rakastavia pareja, joilla on hyvä olla keskenään. Sitä kaipaan. Rakkautta. Hyvää, rauhallista elämää yhdessä. Ei tarkoita, etten "osaisi" olla yksin, olen ollut koko elämäni. Ehkä sulla on sitten kokemusta pelkästään niistä paskoista suhteista, jos et toisten kumppanin kaipuuta ymmärrä.
Tässäpä syy jatkuvaan suruunne: haluttomuus luopua siitä ottamalla vastuuta omasta onnestaan ja kuunnella itse pyytämiään elämänohjeita. Oikea vastaus olisi: minullakin on suru. Surraan yhdessä ja kuollaan yksin ja onnettomina 40 vuoden päästä.
Minä väänsin vain rautalangasta, ettei parisuhde merkitse automaattisesti auvoa (tosiaan, suurin osa parisuhteista päättyy eroon) tai edes noita asoita mitä hän kuvasi ja koitin auttaa häntä huomaamaan vinoumia ajatuksissaan. Koska hänellä nyt sattui olemaan ongelmana ”mitätön asia” eli jatkuva suru koska ei ole (autuaaksi tekevää) parisuhdetta!
On tärkeää oppia nauttimaan siitä mitä sinulla on ja arvostamaan sitä yli kaiken, koska se on ainut mitä sinulla on. Ja elämä on lyhyt ja arvaamaton. Nyt ap:lla on jatkuva suru koska hän on keskittänyt elämänsä puuttuvan kumppanin etsimiseen ja siitä murehtimiseen. Ja niin tekee moni muukin. Ja sen seurauksena sabotoi elämäänsä ja myös harhautuu huonoihin suhteisiin koska tarttuu keneen tahansa narsistiin sen seurauksena.
Ap:n keskittyminen puuttuvaan asiaan on vaarallinen ja lapsellinen tapa tuhlata omaa elämäänsä. Sama asenne koskee mitä tahansa: ihminen saa kyllä itse pilattua elämänsä havittelemalla aina jotain mitä itsellä ei ole ja olemalla tyytymätön. Jokaisen on kuitenkin elämässä pakko ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan, ei ole muiden asia tuoda sitä tarjottimella eteesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkialla sanotaan, että käytä tämä aika kehittääksesi itseäsi. No joo, onhan tässä jo vuosia tehty niin. Enää en jaksaisi tätä vaihetta..
Ap
Sinun ongelmasi on, että keskityt etsimään ja murehtimaan sitä, mitä sinulla EI ole: ettei ole puolisoa. Sinulla on hyvin romantisoitu käsitys parisuhteesta ja olet selvästi ollut onnekas, jos suhteesi on ollut lämmin ja rakastava kumppanuussuhde. Herääkin ajatus miksi erositte?
Olet kehittänyt itseäsi, hyvä, mutta sinun pitäisi vielä oppia ja ymmärtää, että elämässä pärjää hyvin ilman parisuhdetta, usein jopa paremmin.
Silloin onnen avaimet ovat sinulla itselläsi eikä kukaan muu ole viemässä niitä sinulta pois. Ei pilaamassa iloasi eikä estämässä sinua olemasta onnellinen.
Ja löytää ne muutkin hyvät puolet siitä. Luulen, että kaltaisesi ihmisen suurin ongelma on se, ettet tiedä millaista paskaa parisuhde voi olla, joten et osaa arvostaa yksinoloa. Sitä, miten suuri lahja on kun asiat ovat pääpiirteittäin hyvin, sinulla on oma rauha eikä kukaan ole haastamassa riitaa, juomassa liikaa tai valittamassa kotonasi. Ei alistamassa, loukkaamassa tai vaihtamassa mielialaansa 180 astetta silmänräpäyksessä.
On suurta sattuman kauppaa, jos löytää itselleen puolison, joka oikeasti tuo elämään enemmän hyvää kuin huonoa eikä sellaista voi löytää väkisin etsimällä. Korkeintaan olemalla avoin elämälle, jos kohtaa ihanan, vapaan ihmisen.
Toki, osa meistä on läheisriippuvaisia ja heille ainut mikä merkitsee on se, että on joku. Silloin kannattaa mennä terapiaan.Minä näin pienestä pitäen, miten tuhoava vääränlainen kumppani voi olla. Senpä takia en ikinä omasta rauhastani sellaisen ihmisen takia luopuisikaan. Toisaalta tiedän myös monia tavallisia, rakastavia pareja, joilla on hyvä olla keskenään. Sitä kaipaan. Rakkautta. Hyvää, rauhallista elämää yhdessä. Ei tarkoita, etten "osaisi" olla yksin, olen ollut koko elämäni. Ehkä sulla on sitten kokemusta pelkästään niistä paskoista suhteista, jos et toisten kumppanin kaipuuta ymmärrä.
Tässäpä syy jatkuvaan suruunne: haluttomuus luopua siitä ottamalla vastuuta omasta onnestaan ja kuunnella itse pyytämiään elämänohjeita. Oikea vastaus olisi: minullakin on suru. Surraan yhdessä ja kuollaan yksin ja onnettomina 40 vuoden päästä.
Minä väänsin vain rautalangasta, ettei parisuhde merkitse automaattisesti auvoa (tosiaan, suurin osa parisuhteista päättyy eroon) tai edes noita asoita mitä hän kuvasi ja koitin auttaa häntä huomaamaan vinoumia ajatuksissaan. Koska hänellä nyt sattui olemaan ongelmana ”mitätön asia” eli jatkuva suru koska ei ole (autuaaksi tekevää) parisuhdetta!
On tärkeää oppia nauttimaan siitä mitä sinulla on ja arvostamaan sitä yli kaiken, koska se on ainut mitä sinulla on. Ja elämä on lyhyt ja arvaamaton. Nyt ap:lla on jatkuva suru koska hän on keskittänyt elämänsä puuttuvan kumppanin etsimiseen ja siitä murehtimiseen. Ja niin tekee moni muukin. Ja sen seurauksena sabotoi elämäänsä ja myös harhautuu huonoihin suhteisiin koska tarttuu keneen tahansa narsistiin sen seurauksena.
Ap:n keskittyminen puuttuvaan asiaan on vaarallinen ja lapsellinen tapa tuhlata omaa elämäänsä. Sama asenne koskee mitä tahansa: ihminen saa kyllä itse pilattua elämänsä havittelemalla aina jotain mitä itsellä ei ole ja olemalla tyytymätön. Jokaisen on kuitenkin elämässä pakko ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan, ei ole muiden asia tuoda sitä tarjottimella eteesi.
Ei se ihan noin yksinkertaista ole kuin kuvailit. Joitain asioita ihminen vain toivoo elämäänsä, eikä niitä syvimpiä toiveitaan itse saa valita. Jonkin asian toivominen itselle ei automaattisesti tarkoita sitä, että sysäisi vastuun onnellisuudestaan jollekin muulle. Samalla toivoessaan voi tehdä elämästään ihan niin mukavaa ja laadukasta jne. kuin ikinä pystyy, mutta jos tiettyä eniten toivomaansa asiaa ei elämäänsä onnistu parhaasta yrityksestään huolimatta saamaan, on ihan luonnollista olla siitä surullinen. Se on eri asia kuin se, ettei ottaisi itse vastuuta omasta elämästään. Ja se on eri asia kuin se, että havittelisi aina jotain, mitä itsellään ei ole. On itselleen valehtelua sanoa olevansa onnellinen, ellei ole.
-eri
Turhaan suret. Onnetonta olemista liitossa.
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
No, kyse on varmaan persoonallisuuden eroista. Todella introvertti ei välttämättä kaipaa toista ihmistä siiheen viereen 24/7.
Kyse voi olla myös tottumuksesta tai omasta kokemuksesta. Jos on kokenut huonon suhteen, joka ottaa enemmän kuin antaa, ei kokemusta ehkä halua toistaa. Jos ei ole tottunut tuohon parisuhteen läheisyyteen, josts puhut, sitä ei välttämättä osaa kaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Eivät palstavelat mitään onnellisia ole. Samoja ihmisraunioita kuin muutkin sinkut. Se aika selvästi läpi siitä jatkuvasta tavasta vakuutella muille omaa onnellisuuttaan.
Suomessa 50% naisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Väität, että kaikki parisuhteessa on säkenöivän onnellisia? Epäilen. Ihminen vaan pitää kiinni siitä, mikä on itselle tuttua. Parisuhteessa tai ilman.
En halua parisuhteeseen jossa parisuhteen odotetaan korjaavan jotain perustavanlaatuista ongelmaa. Olen lukenut täältä usein että pitää kehittää itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile niitä keinoja joita te naiset neuvotte inseleille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parhaiten onnistaa kun on itse aloitteellinen. Ei tarvitse kuin alkaa juttelemaan niitä näitä.
Ei tarvitse olla aloitteellinenkaan.
Ihmiset tulevat juttelemaan iloiselle ja kepeälle tyypille, joka ei vaikuta ahdistuneelta. Jos on jatkuvasti itku kurkussa, voi vaikuttaa vaikeammin lähestyttävältä eikä ainakaan magneettiselta.
Mitäh, ai, että Suomessa tullaan vaan juttelemaan, kun on vaan iloinen ja kepeä? Semmoista en ole kyllä koskaan kuullut! Tämä ehkä pätee ainoastaan nätteille, laittauttuneille, ja nuorille naisille, eikä silloin tarvitse edes olla iloinen ja kepeä.
Ap
Kyllä sulle varmasti löytyy hyvä mies mikäli niin haluat.
Osa meistä arvostaa syvällisyyttä sekä herkkyyttä ja se välittyy todella hyvin tuosta kirjoittamastasi aloituksesta.
Itse hyvin syvällisenä miehenä ajattelin myös etten koskaan kiinnostu kenestäkään tai löydä ketään, sillä ulkonäköni puolesta vedin puoleeni lähinnä koreita mutta varsin yksinkertaisia, kevytkenkäisiä naisia.
Älä menetä vielä toivoa😊
Kiitos, mutta miten tuollaista syvällistä puolta pystyy osoittamaan tuntemattomille, että he kiinnostuisivat? Jos juttelee kepoisasti muiden kanssa, niin ei siitä tulee syvällistä puolta esiin. Se vaatisi sen, että tuntisi toisen riittävän pitkän aikaa. Mutta en törmää tälläisiin sinkkuihin oikein missään.
Ap
Joku paikka, jossa,etsitään kumppania kirjoittamalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Tämä. Tuntuu, että sille parisuhteelle on kohtuuttoman korkeita odotuksia. Kaikki ikään kuin riippuu sen varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Tämä. Tuntuu, että sille parisuhteelle on kohtuuttoman korkeita odotuksia. Kaikki ikään kuin riippuu sen varassa.
Missä kohtaa oli liian korkeita odotuksia?
Itse sanoisin että AP lienee poikkeuksellisen helppo nainen pitää tyytyväisenä miehen näkökulmasta. Säännöllisiä kukkia, pusuja, aamupala sänkyyn aina välistä ja yhteistä aikaa. Ei mitään "sulla pitää olla kartano ja six figures" tyyppistä vaatimuslistaa. Eli luultavasti täysin tavallinen, huomaavainen mies riittää. Suhteessa ei todellakaan ole paljon vaadittu että rakkaus ja välittäminen näkyy arjessa, sen pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tilanne, että odotat jonkun muun tekevän sinut onnelliseksi. Että joku tulee ja sitten kaikki on hyvin. Loppujen lopuksi kuitenkaan kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä elämästäsi onnellista.
Ei ole myöskään ihan tervettä se, että laittaa jonkun mielessään tai todellisuudessa tuollaiseen asemaan. Ett hänen olemassaolosta kaikki onni kumpuaa. Siinähän on sitten ihan riippuvainen siitä toisesta ihmisestä.
Siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa parisuhdetta ja kumppania elämäänsä, mutta tämä nyt tuntuu menevän vähän liian pitkälle.
Tämä. Tuntuu, että sille parisuhteelle on kohtuuttoman korkeita odotuksia. Kaikki ikään kuin riippuu sen varassa.
Missä kohtaa oli liian korkeita odotuksia?
Itse sanoisin että AP lienee poikkeuksellisen helppo nainen pitää tyytyväisenä miehen näkökulmasta. Säännöllisiä kukkia, pusuja, aamupala sänkyyn aina välistä ja yhteistä aikaa. Ei mitään "sulla pitää olla kartano ja six figures" tyyppistä vaatimuslistaa. Eli luultavasti täysin tavallinen, huomaavainen mies riittää. Suhteessa ei todellakaan ole paljon vaadittu että rakkaus ja välittäminen näkyy arjessa, sen pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille.
Ihmettelen myös näitä viestejä, joissa sanotaan, että kaikki onni riippuisi parisuhteesta. Ap kirjoitti aloituksessa: "Vaikka elämä on periaatteessa hyvää, mulla on kivoja harrastuksia, jotka täyttää illat ja usein viikonloput, mulla on hyviä tyyppejä ympärillä, hyvä työ, ja keksin myös yksin tekemistä, tuo parisuhteen kaipuu ei vaan hellitä." Musta tuo kuulostaa siltä, että ap elää hyvinkin täyttä elämää. Mutta kyllä sellaisessakin se oman rakkaan mentävä kohta on suuri, kun sitä läheisyyttä ja jaettua elämää kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kaikkialla sanotaan, että käytä tämä aika kehittääksesi itseäsi. No joo, onhan tässä jo vuosia tehty niin. Enää en jaksaisi tätä vaihetta..
Ap
Sinun ongelmasi on, että keskityt etsimään ja murehtimaan sitä, mitä sinulla EI ole: ettei ole puolisoa. Sinulla on hyvin romantisoitu käsitys parisuhteesta ja olet selvästi ollut onnekas, jos suhteesi on ollut lämmin ja rakastava kumppanuussuhde. Herääkin ajatus miksi erositte?
Olet kehittänyt itseäsi, hyvä, mutta sinun pitäisi vielä oppia ja ymmärtää, että elämässä pärjää hyvin ilman parisuhdetta, usein jopa paremmin.
Silloin onnen avaimet ovat sinulla itselläsi eikä kukaan muu ole viemässä niitä sinulta pois. Ei pilaamassa iloasi eikä estämässä sinua olemasta onnellinen.
Ja löytää ne muutkin hyvät puolet siitä. Luulen, että kaltaisesi ihmisen suurin ongelma on se, ettet tiedä millaista paskaa parisuhde voi olla, joten et osaa arvostaa yksinoloa. Sitä, miten suuri lahja on kun asiat ovat pääpiirteittäin hyvin, sinulla on oma rauha eikä kukaan ole haastamassa riitaa, juomassa liikaa tai valittamassa kotonasi. Ei alistamassa, loukkaamassa tai vaihtamassa mielialaansa 180 astetta silmänräpäyksessä.
On suurta sattuman kauppaa, jos löytää itselleen puolison, joka oikeasti tuo elämään enemmän hyvää kuin huonoa eikä sellaista voi löytää väkisin etsimällä. Korkeintaan olemalla avoin elämälle, jos kohtaa ihanan, vapaan ihmisen.
Toki, osa meistä on läheisriippuvaisia ja heille ainut mikä merkitsee on se, että on joku. Silloin kannattaa mennä terapiaan.Minä näin pienestä pitäen, miten tuhoava vääränlainen kumppani voi olla. Senpä takia en ikinä omasta rauhastani sellaisen ihmisen takia luopuisikaan. Toisaalta tiedän myös monia tavallisia, rakastavia pareja, joilla on hyvä olla keskenään. Sitä kaipaan. Rakkautta. Hyvää, rauhallista elämää yhdessä. Ei tarkoita, etten "osaisi" olla yksin, olen ollut koko elämäni. Ehkä sulla on sitten kokemusta pelkästään niistä paskoista suhteista, jos et toisten kumppanin kaipuuta ymmärrä.
Tässäpä syy jatkuvaan suruunne: haluttomuus luopua siitä ottamalla vastuuta omasta onnestaan ja kuunnella itse pyytämiään elämänohjeita. Oikea vastaus olisi: minullakin on suru. Surraan yhdessä ja kuollaan yksin ja onnettomina 40 vuoden päästä.
Minä väänsin vain rautalangasta, ettei parisuhde merkitse automaattisesti auvoa (tosiaan, suurin osa parisuhteista päättyy eroon) tai edes noita asoita mitä hän kuvasi ja koitin auttaa häntä huomaamaan vinoumia ajatuksissaan. Koska hänellä nyt sattui olemaan ongelmana ”mitätön asia” eli jatkuva suru koska ei ole (autuaaksi tekevää) parisuhdetta!
On tärkeää oppia nauttimaan siitä mitä sinulla on ja arvostamaan sitä yli kaiken, koska se on ainut mitä sinulla on. Ja elämä on lyhyt ja arvaamaton. Nyt ap:lla on jatkuva suru koska hän on keskittänyt elämänsä puuttuvan kumppanin etsimiseen ja siitä murehtimiseen. Ja niin tekee moni muukin. Ja sen seurauksena sabotoi elämäänsä ja myös harhautuu huonoihin suhteisiin koska tarttuu keneen tahansa narsistiin sen seurauksena.
Ap:n keskittyminen puuttuvaan asiaan on vaarallinen ja lapsellinen tapa tuhlata omaa elämäänsä. Sama asenne koskee mitä tahansa: ihminen saa kyllä itse pilattua elämänsä havittelemalla aina jotain mitä itsellä ei ole ja olemalla tyytymätön. Jokaisen on kuitenkin elämässä pakko ottaa vastuu omasta onnellisuudestaan, ei ole muiden asia tuoda sitä tarjottimella eteesi.
Ei sun tarvitse vääntää rautalangasta mitään, kun lapsikin näkee, etteivät kaikki parisuhteet todellakaan ole mitään auvoa. Ap:n elämässä kuulostaa olevan todella paljon hyvääkin. Sen lisäksi hän on tästä asiasta surullinen. Mielestäni ihan normaalia, että elämässä on sekä iloa että surua ja kaikkea muutakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 20 vuoden yksinolon jälkeen hyväksynyt, että enää ei tule rakkautta tähän elämään. Tavallaan helpottavaa, kun sellaisen tosiasian kanssa voi olla jo sinut. Tasan eivät mene nallekarkit.
Kaikki ei vain ansaitse parisuhdetta ja perhettä. Tämä koskee niin miehiä kuin naisia.
Ihan uteliaisuutta kun selvästikään et tuollaisena kelpaa parisuhteeseen niin oletko koskaan edes harkinnut että muuttaisit itseäsi paremmaksi mahdollisille kumppaneille että kelpaisi parisuhteeseen vai onko sinun asenne juuri tuo että minä olen täydellinen minun ei kuulu muuttua ja minut on hyväksyttävää tämmöisenä kuin olen?
Olin jossain vaiheessa surullinen, kun en löytänyt parisuhdetta. Olin eronnut alkoholistista. Sitten elin sinkkuna. Suoritin kaikkea. Myöhemmin aktivoiduin etsimään ja löytämään parisuhdetta. Aloin seurustelemaan väärässä suhteessa muulla tavoin addiktiivisesti käyttäytyvän ihmisen kanssa. Erosin. Olen ollut pitkäänkin sinkkuna. Kesällä jopa deittailin. Nyt joudun valitettavasti pitämään deittitaukoa, kun sain osumaa deittiappipelureilta. Käänteentekevä muutos ylipäätään oli, että hyväksyin taustani ja vaikeuteni. Syyt epäonnistumiseen ovat syvällä. Niitä ei taikaiskusta muuteta. Pidän ihmeenä, jos vielä alan seurustelemaan. Törmään aina vain rikkinäisiin miehiin, jotka hakevat lohdutusta ja tukea. Yhdessä elämisen kaipuu ei ole minusta kuitenkaan hävinnyt, mutta en ehkä ajattele sitä enää niin, että se murskaisi minut, jos en löydä ketään oikeaa. Olen selvinnyt niin monesta asiasta tähänkin asti. Ja samallahan minä pidän muitakin pystyssä..
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma painostasi? Monet naiset luulevat olevansa normaalipainoisia, mutta ovat todellisuudessa painoindeksin ylä-keskitasolla. Jos olet jo hoikka, niin miten hiukset, ovatko pitkät vai lyhyet? Miehet tiedostamatta liittävät lyhyet hiukset maskuulinisuuteen joten se voi olla syy. Miehet yleensä pitävät myös vaaleista pitkistä hiuksista, mutta jos ei ole oma väri niin sen saa putelista.
Sitten kasvot.. vaikka olisikin hoikka niin kasvot voivat olla iso miinus. Onko pyöreät, kaksoisleukaa, iso koukku nenä? Korkeat poskipäät ovat myös ikiaikainen kauneusihanne. Nykyisin leikkaukset ovat helpompia saavuttaa myös meidän tavistenkin yms. hoidot, joilla kasvoihin voi vaikuttaa. Nämä ovat asioita jotka tekevät sen että naisessa "on vain sitä jotakin". Yli kolmekymppisen naisen kumppanin etsintä vaikeutuu vaikka olisikin ylläolevat kunnossa. Tiedän kyllä lähempänä viittäkymmentä olevan naisen jolla on vientiä, mutta hän on erittäin mallimainen, mallintöitä joskus tehnytkin.
Oletan että haluat laatumiehen, mutta niistä kilpaillaan ja heillä on varaa valkata. Joko rimaa on alennettava tai sitten muokattava itseään mahdollisimman lähelle sitä A:ta. Muista että on olemassa paljon paljon naisia jotka ovat herttaisia, kilttejä mutta samalla tyrmäävän kauniita, joten kilpailu on kovaa.
Usko pois, miehiä ei haittaa yksittäinen kosmeettinen erikoisuus, eikä edes se että on vaikka 10 tai 20kg plussan puolella.
Toki jos etsii rikasta ja kuuluisaa ukkoa niin saa varautua olemaan ostopalvelutuote ja tuunata itseään miehen mieltymysten mukaan. Ja kuitenkin lopulta tulee vaihdetuksi nuorempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis kysy tässä, miten voisin löytää parisuhteen, vaan miten päästä sinuiksi sen kanssa, että en ole omaa tyyppiä kohdannut. Käsittääkseni osa täällä on onnellisesti sinkkuja, niin miten siihen aidosti päästään?
Ap
Eivät palstavelat mitään onnellisia ole. Samoja ihmisraunioita kuin muutkin sinkut. Se aika selvästi läpi siitä jatkuvasta tavasta vakuutella muille omaa onnellisuuttaan.
Suomessa 50% naisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa. Väität, että kaikki parisuhteessa on säkenöivän onnellisia? Epäilen. Ihminen vaan pitää kiinni siitä, mikä on itselle tuttua. Parisuhteessa tai ilman.
Väitit:
Suomessa 50% naisista on kokenut parisuhdeväkivaltaa
Tuo ei pidä paikkaansa. Tilastokeskuksen tutkimusten mukaan noin joka kolmas nainen (32–34 %) ja noin joka kuudes mies (18 %) Suomessa on kokenut fyysistä parisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa elämänsä aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksaisitko uskoa siihen että kaikella on tarkoitus? Ja että kaikki tapahtuu ajallaan? Oikea tyyppi tulee vastaan juuri oikealla hetkellä. Sillä välin tee kaikkea mikä tekee sinut iloiseksi. Hanki joka syksy vaikka uusi harrastus jonka kautta voisi tavata potentiaalisen kumppanin. Aloitin jokunen vuosi sitten uuden harrastuksen jonka kautta olen tavannut useamman mukavan miehen mutta vielä se erityinen uupuu. Eli etsintä jatkuu sellaisten asioiden ympärillä mitkä tekee mut iloisiksi. Mikä parasta niin kenties se sopiva mies harrastaa just mun lempilajia ja sitten me tulevaisuudessa harrastetaan niitä yhdessä.
Tästä sivusta: Eihän juuri kukaan rehellinen aikuinen ihminen jaksa uskoa siihen, että kaikella on joku tarkoitus? Se voi ehkä tuntua siltä, mikäli tuijottaa vain omaa kohtuullisen normaalisti sujunutta elämäänsä. Mutta heti, kun pysähtyy miettimään kauheuksia, joita ympäri maailmaa on joillekin ihmisille tapahtunut/parhaillaan tapahtuu, tällaisesta lohduttelusta ei ole yleiseksi prinsiipiksi. Se ei siis toimi sellaisenkaan ihmisen kohdalla, joka näin uskoo; hänellä on vain ollut parempi onni.
Tottakai voi uskoa. Jos ei luota siihen että universumi pitää kaikesta huolen, niin silloinhan pelkäisi kaikkea jatkuvasti. Olisi kokoajan huolissaan mm. siitä milloin sydän pysähtyy, murtovaras tulee, ajaa kolarin tai lentokone tippuu.
Eikä se tarkoita että olisi ollut helppo elämä jos uskoo kaikella olleen tarkoitus. Itse olen käynyt pohjalla ja suunnitellut itsemur-haa, tuo aika teki minusta varsin empaattisen ja syvällisen mikä oli sen tarkoituskin.
Ja pääseehän tästä maailmasta pois jos elämä käy liian rankaksi.
Alue: Aihe vapaa
Keskity siihen, mikä on hyvin. Koita päästää irti parisuhteen etsimisestä ja koita hyväksyä oma tilanne. Sen kautta stressi helpottuu ja kohta huomaat positiivisuuden saapuneen elämääsi ja ehkä hyvinkin uuden ihmisen myös.