Absoluuttisesta totuudesta ja oikein uskomisesta

Meow:" Voisin sanoa Richard Dawkinsin sanoin, että jumalten olemassaolo on erittäin epätodennäköistä. Näin ollen olen ateisti kunnes joku toisin todistaa. "



Todennäköisyyslaskennan mukaan Jumalan olemassaolon todennäköisyys on noin. 70% ..Luin tämän jostain suomalais-lehdestä..

Mrs Cee:" Ajatellaan vaikka kolmea sokeata miestä. Heiltä kysyttiin, millainen on norsu? Yksi tunnustelee kädellään norsun jakaa, ja sanoo norsun olevan kuin suuren puun runko. Toinen pitelee kädessään norsun kärsää ja sanoo: " minun mielestäni norsu on ohut kuin käärme" . Kolmas kokeilee kädellään norsun vahvaa kylkeä ja sanoo: " te olette molemmat väärässä, norsu on kuin jykevä seinä." "



Juu näinhän se menee,että Jumalasta joku näkee yhden puolen ja toinen toisen. Mutta se ei silti tee Jumalasta jotain muuta kuin hän on:samoin kuin norsukin on norsu,vaikka suppeasti näkevä ihminen kokeekin norsun kärsän käärmemäiseksi. Eli norsusta ei tule käärmettä,vaikka ihminen kokee niin. Samoin Jumala on Jumala,eikä muutu sen mukaan,miten ihmiset hänet näkevät..hän on ja pysyy itsenään,samoin kun norsu on norsu.(eikä käärme tai puu:)

Mielestäni avainsana ja -ajatus tässä kaikessa olisi YKSINKERTAISTAMINEN. Minä uskon, että asioiden liika rationalisointi ja monimutkaistaminen (keskittyminen yksittäisiin pikkuseikkoihin) vieraannuttaa meitä siitä, mikä todella on tärkeää - uskosta. Sydämen tiedosta sen suhteen mikä on ns. hyvää ja oikein.



Minun mielestäni ihmisen tulee sietää hieman epävarmuutta, miksi meidän täytyisi (varmaksi) saada tietää?



Uskon astrologian kautta tulevaan inkarnaatio-oppiin; uskon sielun vaellukseen ts. hengen vaellukseen, ja siihen, että henki jalostuu vanhetessaan - turha hössötys jää pois ;o).



Vanhana ateistina uskallan väittää, että moni ateistikin löytäisi sydämestään uskon, jos ei siihen olisi totuttu niin vahvasti liittämään uskontoja ja niiden tarjoamia oppeja ;o). Itselläni ainakin aina " villissä nuoruudessa" tökki se, etten pystynyt (täysillä) uskomaan kaikkea sitä, mitä Raamattu väittää todeksi tai vastaavasti mitä Koraanissa sanotaan tapahtuneen. Varmasti aina sydämessäni tiesin uskovani, mutta en uskonut uskontoihin - kesti kauan irroittautua uskontojen kahlitsevasta otteesta ja todeta, että minulla on oma uskoni - ja se on tärkeintä =o). Siihen en ota kantaa onko olemassa kenties yksi Jumala vai Jumalia - tämä menee taas sille liian yksityiskohtaiselle puolelle, mitä koitan kovasti välttää; jotta ei se tärkein (usko) hämärtyisi.



Hankalasti varmasti selitetty, yritän selkiinnyttää ajatuksiani, ja palaan tämän pariin =o).

Buddhalaisena en usko jumaliin ollenkaan, enkä ole elämäni aikana koskaan oikein käsittänyt, mitä virkaa jumalilla noin ylipäätään on. Se, että eletään, jotta kuoltaisiin ja päästäisiin taivaaseen, on vielä älyttömämpi ajatus. Noin kärjistettynä.



Mielestäni uskonnot ovat välineitä, joiden avulla ihminen voi suggeroida itsensä toimimaan tietyllä tavalla. Jos uskonto kannustaa ihmistä hyvyyteen: lähimmäisen ja ympäristön huomioimiseen, myötätuntoon ja rakkauteen, niin uskonto täyttää tehtävänsä. Jumalalla on silloin oikeanlainen tilaus.



Toisaalta tämän ajatuksen kääntöpuolena on tietysti se, että miksi ihmeessä osa ihmisistä tarvitsee jumalaa, jottei eläisi aivan pellossa. Siihen en tiedä vastausta, mutta olen joskus miettinyt sellaista, että ehkä me olemme henkisesti niin lapsenkengissä, että tarvitsemme jonkun komentamaan itseämme. Ehkä joskus olemme niin henkistyneitä, ettemme enää tarvitse uskontoa ollaksemme rakastavia ja myötätuntoisia.

Magdalena.:

Totta kai suvaitsevaisuus toisten uskontoja kohtaan on hyvä ja toivottava asia. Mutta siltikin elämä on ollut huomattavasti yksinkertaisempaa kun on voinut luottaa, että naapuri jakaa suunnilleen saman arvomaailman (eikä edes pakotettuna, vaan vapaaehtoisesti uskoo siihen ihan samoin kuin minäkin).

Itse asiassa tämä keskustelu on kääntänyt mun päätäni tämän asian suhteen ja tunnustan, että taidat olla enemmän oikeassa kuin minä. Kuvittelin, että se mitä haluan on täysi vapaus moniarvoisuuteen ja jokaisen oikeus seurata omaa elämänkatsomustaan kunhan se vaan tapahtuu lakien puitteissa. Nyt on pakko vähäsen muuttaa tätä näkemystä - jostain syystä en tullut ajatelleeksi sitä puolta, että moniin omastani eroaviin maailmankatsomuksiin todellakin kuuluu asioita, jotka omasta mielestäni ovat lähestulkoon rikos ihmisyyttä tai luontoa kohtaan, enkä ole valmis ihan kaikkea hyväksymään suvaitsevaisuuden ja moniarvoisuuden nimissä.

En esimerkiksi kannata sitä, että pelkkään uskoon ja uskontoihin perustuvilla asioilla olisi maailmassa vaikutusta yhtään mihinkään muuhun kuin yksilön omaan elämään ja uskonnollisen yhteisön sisäisiin asioihin. Minusta yleisessä päätöksenteossa ei pitäisi soveltaa mitään sellaisia moraalisia tai muita periaatteita, joille ei voi keksiä muuta perustetta kuin " Jumala sanoo niin" tai " pyhässä kirjassa X sanotaan niin" . Tämä siksi, että jos näillä perusteilla tehdään vaikkapa poliittisia päätöksiä, silloin todellakin pakotetaan ei-uskovat elämään uskovien tavalla.

Magdalenalle kiitos ja kumarrus.

ansutyttö:

Meow:" Voisin sanoa Richard Dawkinsin sanoin, että jumalten olemassaolo on erittäin epätodennäköistä. Näin ollen olen ateisti kunnes joku toisin todistaa. "

Todennäköisyyslaskennan mukaan Jumalan olemassaolon todennäköisyys on noin. 70% ..Luin tämän jostain suomalais-lehdestä..

Minusta olisi mielenkiintoista nähdä tämä todistus kokonaisuudessaan. Minkälaisen Jumalan olemassaoloa siinä todisteltiin, kristinuskon Jumalan vai jonkinlaisten jumaluuksien ylipäätään?

Todennäköisyyslaskentahan riippuu siinä käytetyistä muuttujista. Jumalan olemassaolon ollessa kyseessä näiden muuttujien valinta on aika villiä touhua ja näin ollen niin herra Dawkins kuin tämä suomalaislehtikin voivat helposti kallistaa vastausta haluamaansa suuntaan. Kukaan tuskin kovin vakavissaan suorittaa numeerisia todennäköisyyslaskelmia Jumalan olemassaolosta (Dawkinsin kirjassa ei sellaista edes ollut), enkä minäkään kyllä ihan kirjaimellisessa mielessä tuota kommenttiani tarkoittanut. Laskelmalla ei ole itsessään mitään merkitystä ilman tietoa käytetyistä muuttujista ja niiden valinnan perusteista, joiden perusteella tulosta voi sitten jokainen arvioida. Eli et sattuisi muistamaan, mikä lehti oli kyseessä, lueskelisin mielelläni ko. todennäköisyyslaskelman taustat?

Meillä ateisteilla kun ei ole mitään yhtenäistä ryhmittymää, niin vastailen vain puhtaasti omasta puolestani :)



Ateistihan voi hyvin uskoa yliluonnolliseen. Ateismi on tarkalleen ottaen jumaluskon puutetta eli häneltä puuttuu usko jumaliin. Se ei laske pois yliluonnollista, vaikka suurin osa ateisteista ei välttämättä usko siihenkään.



Omalla kohdallani Uppiksen väittämä kolahtaa täysin ohi :) Minulla ei ole pienintäkään tarvetta löytää minkäänlaista uskoa sydämestäni, eikä siellä sellaista olekaan ;) Nuoruus meni kristittynä, joten uskonnosta ja jumalista on saatu ihan tarpeeksi. Nykyinen ajatusmaailmani antaa minulle sen rauhan, jota kaipasin.

Itselläni ateismi kumpusi varmastikin siitä, että koin uskonnon ja Jumalan hyvin ahdistaviksi - omat lapsuuden kokemukseni (hyvin) uskovaisesta mummustani olivat sellaisia, ettei esimerkiksi korttia saanut pelata, koska se ei ollut " Jumalasta" . Mummuni on hyvin vakavamielinen ihminen muutenkin ;o).



Silti huomasin käyväni eräänlaista vuoropuhelua Jumalan kanssa, vaikka halusin viimeiseen asti ajatella, etten ole uskovainen ihminen ;o). Se ei vaan käynyt " järkeeni" tai logiikkaan.



Silti sitä olin. Mutta olin sitä omalla tavallani - ihminenhän on niin vahvasti kokemuksiensa summa, että joskus voi olla vaikeaa löytää se puhtaasti " oma linja" ja oma uskomus - menneisyys ja meille tapahtuneet asiat vaikuttavat mukana niin vahvasti ja muokkaavat uskomuksiamme. Siksi (omaan kokemukseeni pohjaten) uskon, että monet muutkin (sitä haluavat) voisivat löytää uskon itsestänsä, jos antaisivat sille mahdollisuuden näyttäytyä " omannäköisenä" vailla ympäristön asettamia paineita tai menneisyyden taakkaa ;o).

Minä myös uskon, että sitä (uskoa) joko on tai ei ole.



Tarkoitan lähinnä sitä, että joskus sitä uskoa itsessään ei tunnista tai ei tunnusta. Tai sitä ei halua myöntää edes itselleen.



Joskus - ei aina ;o).

Meoww:

Minusta yleisessä päätöksenteossa ei pitäisi soveltaa mitään sellaisia moraalisia tai muita periaatteita, joille ei voi keksiä muuta perustetta kuin " Jumala sanoo niin" tai " pyhässä kirjassa X sanotaan niin" . Tämä siksi, että jos näillä perusteilla tehdään vaikkapa poliittisia päätöksiä, silloin todellakin pakotetaan ei-uskovat elämään uskovien tavalla.

Näin juuri minäkin ajattelen. En esim. missään nimessä pidä järkevänä vaatimusta, että kirkon pitäisi alkaa siunaamaan samaa sukupuolta olevien liittoja, mutta silti laki parisuhteiden virallistamisesta oli minusta erittäin hyvä ja tärkeä. Aborttiin suhtaudun hyvin negatiivisesti myöskin (osin uskontoni takia), mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että sen tulee olla laissa sallittu. Jumalan laki ja ihmisten laki on ihan eri juttu: Jumalan laki on ideaali, johon kukaan ihminen ei eläessään pääse (tosin siihen pyrkiminen on suositeltavaa), eikä ole mitään järkeä että maallinen laki tehtäisiin jotenkin jumalan lakia mukailevaksi. Maallinen laki palvelee maallisia tarkoitusperiä ja sen tehtävä on tehdä yhteiskuntamme elämä täällä maan päällä mahdollisimman hyväksi, tasa-arvoiseksi ja turvatuksi.

Itse asiassa taidetaan olla näissä asioissa enemmän samoilla linjoilla kuin alun perin huomasimmekaan :). Usein vain mielipiteet tulee esitettyä liian kärjistettynä, kun yrittää saada ajatuksensa tiivistettyä edes jotenkin ymmärrettävään muotoon.

MrsCee:

Ajatukset hyvyydestä, kauneudesta ja totuudesta ovat siis lähtöisin Platonin ajoilta Antiikin Kreikasta, ajalta kauan ennen kristinuskoa. Ne eivät siis voi tehdä filosofiasta uskonnon kaltaista, korkeintaan päinvastoin.

Tähän väittäisin vastaan. Platoninhan nimenomaan katsotaan edustaneen Kreikan filosofian uskonnollista suuntausta ja hän on minusta aivan erityisen hyvä esimerkki filosofista, jonka ajatukset kolistelevat filosofian ja uskonnon raja-aitoja. Lienee makuasia haluaako platonilaisuutta ajatella uskonnoksi vai ei, mutta varsin vahvoja näkemyksiä esim. Jumalan olemuksesta hän on esittänyt. Ja uskonnolliset piirteet pidemmälle vienyt uusplatonilaisuus etenkin täyttää nähdäkseni uskonnon määritelmän.

Itse asiassa on aika mielenkiintoinen kysymys mikä on uskonto?! Buddhalaisuus on uskonto, vaikka siinä ei ole varsinaista Jumalaa. Ilmeisesti satanismikin on uskonto, vaikka siinä ei käsittääkseni edes uskota minkäänlaisiin yliluonnollisiin voimiin tai kuolemanjälkeiseen elämään. Ja itse ainakin ajattelen, että ateismikin on uskonto, tosin ateistit ovat varmaan kanssani eri mieltä. Monet ihmiset asettuvat kaikenlaisia uskontoja vastaan hyvin voimakkaasti tiedostamatta lainkaan, että itse uskovat täysin vastaavalla tavalla johonkin, mitä eivät vain itse miellä uskonnoksi.

MrsCee:

Jaa-a, kutsun itseäni kristityksi, sillä ei minulle mitään muutakaan määritelmää ole annettu. Olenhan kastettu ja kuulun kirkkoon. Kristitty olen ihan mielelläni siksi, että jos kristitty on ihminen, jolle kolahtavat Jeesuksen opetukset, minulla ei ole mitään syytä sitä muuttaa. :)

Ja tästä pääsemmekin toiseen määrittelykysymykseen! Onko kristitty ihminen, joka kuuluu kristilliseen kirkkoon? Toki pidän ihan mukavana, että kutsut itseäsi kristityksi ja saat kaikin mokomin näin tehdä jatkossakin, mutta itseäni hämmentää ajatus, että joku, jonka maailmankuva on noin kaukana kristillisestä, voi silti ajatella olevansa kristitty. Itse olen ajatellut kristityn määritelmäksi sen, että uskoo Pyhään Kolminaisuuteen, hyväksyy siis Kristuksen jumalallisuuden. Tämä sisältää minusta luontevasti sen, että uskoo myös Kristuksen opetukset esim. kuolemanjälkeisestä elämästä. Tällähän perusteella esim. mormonikirkko ja Jehovan todistajat rajataan kristillisten kirkkojen ulkopuolelle, vaikka oppi monessa suhteessa muistuttaakin kovasti kristinuskoa. Sitä en muuten tiedä pitävätkö k.o. uskonnon harjoittajat itse itseään kristittyinä tästä huolimatta?

Mutta toivottavasti et loukkaannu pohdinnoistani. Korostan vielä, että olen iloinen, että tunnet kaikesta huolimatta sydämessäsi olevasi kristitty ja olet edelleen kirkon jäsen.

Olen ollut hieman epätarkka sanoissani, olen ihan samaa mieltä Magdalenan kanssa siitä, että Platon pohti uskontoihin liittyviä asioita.



Jotenkin vain halusin aikaisemmin korostaa sitä, että hyvyyden käsite ei ole kristinuskon yksinoikeus. Mitä yritän siis sanoa on kai se, että ei mikään uskonto yksistään tee kenestäkään hyvää tai parempaa ihmistä. Ei se, että osaa raamatun tai koraanin ulkoa vielä riitä tekemään ihmisestä hyvää.



Ja että ilman uskontoakin ihminen voi olla hyvä.



Pelkään sitä, että yhteen kirjaan tai uskontoon tuijottaminen estää ihmistä ajattelemasta. Laajentamasta maailmankuvaa ja kehittymästä.



Itseään kehittämällä voi tulla hyväksi, tai edes paremmaksi. Ja siihen minusta pitäisi pyrkiä.



Magdalena kysyi, olenko mielestäni enää kristitty, ja sitä tietysti pohdin aktiivisesti itsekin. En vain vielä ole yhtenäkään aamuna herännyt tuntien olevani joku muu. Olen sanonut, että en ole vielä tarpeeksi hyvä ihminen ryhtyäkseni buddhalaiseksi, joka on tällä hetkellä ainoa järkevän kuuloinen vaihtoehto.



Saako sitä sitten olla kristitty, edes paperilla, jos on alkanut pohtia myös muita vaihtoehtoja ja elämää laajemmin? Maailmassa kun on paljon sellaisiakin kristityksi itseään kutsuvia, jotka eivät pohdi juuri mitään.



Olla kristitty edustaa minulle tällä hetkellä tietysti myös jonkinlaisia juuria siihen kulttuuriin, josta olen poissa. Plus että perinteet, myös siis kirkkoon liittyvät, tuovat minulle lohtua täällä kaukana jossakin.

zkelvin:

Ehkä joskus olemme niin henkistyneitä, ettemme enää tarvitse uskontoa ollaksemme rakastavia ja myötätuntoisia.

... kun sanoin, että en ole vielä tarpeeksi viisas ryhtyäkseni buddhalaiseksi.

Zkelvin osaa kiteyttää sen, mitä minä yritän haparoida kasaan täällä käsitteiden ja uskontojen sekamelskassa. Kiitos siitä.

Joitain mietteitä otan esiin.

MrsCee:

Minulle se, että uskon asian olevan näin ei ole mikään ideologia, johon sisältyisi dogmeja, vaan ihan oman järkeilyn tulos. Ja oman tunteen tulos, ja tunteeseen luotan usein enemmän kuin järkeen.

Sielunvaelluksesta: Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, ja siksi vastustankin asioiden tyrkyttämistä tai toisten ajattelutapojen oikeaksi tai vääräksi osoittamista. Mutta jos haluat kuulla, miten itse ajattelen, tottahan mie kerron :)

Eli kyllä itse uskon sielunvaellukseen, koska siinä on järkeä (ja tunnetta:)) Islamissakin keskustellaan sielunvaelluksesta, tai muutamat sufi-ryhmät sen kai hyväksyvät. Kristittyjen piirissä on useita siihen uskovia, meitä newage-henkisiä kristittyjä siis.

Juuri tätä tarkoitin kirjoittaessani, että kaikilla on kuitenkin jonkinlainen oppi ja ajatus siitä, minkä takia täällä olemme, mihin olemme menossa jne.: itse näen new agenkin yhtenä elämänkatsomuksena muiden joukossa, jossa on omat yhteiset piirteet - ihan niin kuin kirjoitit, teitä on muitakin. Toiset kuuluvat johonkin kristilliseen kirkkoon, toiset eivät. Yhteisistä piirteistä voisi mainita pehmeät arvot, uskon sielunvaellukseen, kiinnostuksen eri uskontoihin (voisinko sanoa ns. ylimalkaisesti), kiinnostuksen myös vanhoihin, jo kadonneisiin kulttuureihin (intiaanit, antiikki jne.) sekä astrologiaan, monet - vaikka eivät suinkaan kaikki - ovat myös kasvissyöjiä ja käyttävät mielellään luonnonmukaisia lääkkeitä, jos koululääketiede ei ole välttämätöntä.

Mutta tosiaan, se on yksi elämänkatsomus muiden joukossa, ja siksi minusta on tavallaan vaikea ymmärtää, että ihmetellään miksi kaikki eivät voi uskoa siihen, että kaikki uskonnot ovat loppupelissä sitä samaa. Toki " sydämen kyllyydestä suu puhuu" ja hyvä niin, mutta en näe eroa siinä, että joku kirjoittaa antaumuksellisesti Jeesuksesta, toinen Koraanista, kolmas kaikkien uskontojen " samuudesta" ja neljäs siitä, että ettekö te ymmärrä, että kuoleman jälkeen maadutte ja piste... :)

Ja sitten toiseen asiaan.

Uppo-Nalle (nyt en saa tähän tarkkaa sitaattia tekstistäsi), mutta toivottavasti et liikaa huolehdi siitä, että uskonto kahlitsee muita ihmisiä! Tässä tulemme taas keskustelun ytimeen: kun kaikki katsomme maailmaa omasta totuudestamme käsin, niin toisen usko/uskomatta oleminen voi näyttää kauhean ahdistavalta, vaikka se ei sitä kyseiselle henkilölle olisikaan.

Minunkin isoäideistäni toinen on ns. tiukka kristitty. Ei hänkään hyväksy esim. kortinpeluuta. On muutenkin luonteeltan alakuloon taipuvainen, mutta siis, hänen elämässään on kaikenlaisia " sääntöjä" siitä mitä saa tehdä ja mitä ei.

Ja kuitenkin. Minulle on aikanaan ollut kova pala nöyrtyä siihen, että hengellisessä kodissani - seurakunnassa - on juuri tällaisia ihmisiä, joiden elämä näyttää ulospäin suoraan sanottuna ahdistavalta (ja osalla varmaan onkin ihan oikeasti). Silti on ollut mieletöntä oivaltaa, että se heidän ytimensä - usko armoon, olkoonkin vaikka pientä - riittää Jumalalle. Se todellakin riittää, eikä sitä tosiasiaa poista se, että usko kätkeytyy kaikenlaisten ns. " sääntöjen" , tapojen ja tottumusten alle. Heidänkin on vapaus. Ja se on loppupelissä meille yhteistä, vaikka muuten kokisinkin, ettei heidän kanssaan olisi kovin paljon jaettavaa.

Ja taas asiasta kolmanteen... Olen samaa mieltä kuin Magdalena, että mm. aborttiin pitää olla laillinen oikeus (vaikka itse hyväksyn sen vain harvoissa tapauksissa) ja että sama sukupuolta olevilla pareilla pitää olla rekisteröitymismahdollisuus, vaikka kirkkoon ei siunauskaavaa tarvitakaan. Eli maalliset ja hengelliset asiat erotan siinä mielessä toisistaan.

Oletpas Meoww muuten tosi fiksun oloinen uusi (oletko uusi? - muut täällä tuntuvat olevan vanhoja " tuttuja" ) keskustelija: halusin vain tuoda esiin, että on ollut kiva lukea ajatuksistasi.

Essai:

kun kaikki katsomme maailmaa omasta totuudestamme käsin, niin toisen usko/uskomatta oleminen voi näyttää kauhean ahdistavalta, vaikka se ei sitä kyseiselle henkilölle olisikaan.

Tuo on kyllä ihan totta. Me olemme kaikki niin erilaisia ihmisiä, että toiset tarvitsevat näennäisesti tiukempia sääntöjä, kokevat sen hyväksi itselleen ja sielulleen, ja toiset taas kaipaavat absoluuttista vapautta ajattelulleen... Hyvä muistaa sekin, kiitos Essai.

MrsCee:

Me olemme kaikki niin erilaisia ihmisiä, että toiset tarvitsevat näennäisesti tiukempia sääntöjä, kokevat sen hyväksi itselleen ja sielulleen, ja toiset taas kaipaavat absoluuttista vapautta ajattelulleen...

Luulen, että vaikkapa mainitsemani isoäiti voisi tavallaan olla onnellisempi ilman tiettyjä " sääntöjä" , ei hän niitä kaikkia tarvitse. Mutta vaikka mukana olisi tällaista kuormittavaa " sälää" , niin sieltä kaiken alta pilkottaa kuitenkin se usko, erillisenä tästä muusta...

En tiedä osaanko yhtään selittää sitä.

Essai:

...itse näen new agenkin yhtenä elämänkatsomuksena muiden joukossa, jossa on omat yhteiset piirteet - ihan niin kuin kirjoitit, teitä on muitakin. Toiset kuuluvat johonkin kristilliseen kirkkoon, toiset eivät. Yhteisistä piirteistä voisi mainita pehmeät arvot, uskon sielunvaellukseen, kiinnostuksen eri uskontoihin (voisinko sanoa ns. ylimalkaisesti), kiinnostuksen myös vanhoihin, jo kadonneisiin kulttuureihin (intiaanit, antiikki jne.) sekä astrologiaan, monet - vaikka eivät suinkaan kaikki - ovat myös kasvissyöjiä ja käyttävät mielellään luonnonmukaisia lääkkeitä, jos koululääketiede ei ole välttämätöntä.

Olet ihan oikeassa siinä, että nämä jutut tuntuvat kuuluvan samaan " pakettiin" . Aloin oikein miettiä miksi ja sitten tajusin, että yhdistävä tekijä on vaihtoehtoisuus. Tunnistan nimittäin itseni tästä ihmistyypistä ja olen jo ihan pienestä ollut kiinnostunut menneistä kulttuureista, mytologioista jne. Etsikkoaikoinani seilasin eri uskontojen välillä ja yritin niitä yhdistelemällä löytää jotain suurempaa totuutta. Taustalla oli kai jonkinlainen kyvyttömyys tyytyä mihinkään valmiiksi pureskeltuun. Ihan samalla lailla olen aina ollut kriittinen koululääketiedettä kohtaan, harrastellut erinäisiä ruokavaliota, olen luomuhörhöilijä ja lastenhoidossakin olen ollut lähinnä kantoliina- kestovaipat- perhepeti -linjoilla. Eli kyseenalaistaja ihan kaikessa.

Oikeastaan ainoa asia, missä olen lakannut kyseenalaistamasta on uskonto ja nykyisin nielen purematta koko ortodoksisen kirkon opin. Se on ollut melkoinen huojennus. Mutta tosiaan, sen verran vaihtoehtoinen piti olla, että erosin luterilaisesta kirkosta ja liityin ortodoksiseen.

Nyt meni kyllä jo vähän alkuperäisen aiheen ulkopuolelle.

Magdalena.:

Oikeastaan ainoa asia, missä olen lakannut kyseenalaistamasta on uskonto ja nykyisin nielen purematta koko ortodoksisen kirkon opin. Se on ollut melkoinen huojennus. Mutta tosiaan, sen verran vaihtoehtoinen piti olla, että erosin luterilaisesta kirkosta ja liityin ortodoksiseen.

Kiinnostavaa. Miksi vaihdoit ortodoksiseen?

Kysyy Isä Mitron ihailija

Essai:

Oletpas Meoww muuten tosi fiksun oloinen uusi (oletko uusi? - muut täällä tuntuvat olevan vanhoja " tuttuja" ) keskustelija: halusin vain tuoda esiin, että on ollut kiva lukea ajatuksistasi.

Kiitos, nyt mä ihan punastun täällä. ;) Rekisteröidyin joskus aikoja sitten, mutta ei ole tullut erityisemmin kirjoiteltua ennen kuin nyt, kun satuin eksymään takaisin tälle palstalle, eli käytännössä olen uusi.

MrsCee:

Me olemme kaikki niin erilaisia ihmisiä, että toiset tarvitsevat näennäisesti tiukempia sääntöjä, kokevat sen hyväksi itselleen ja sielulleen, ja toiset taas kaipaavat absoluuttista vapautta ajattelulleen...

Näinhän se on. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka kärsivät tiukoista säännöistä, joita ei saa kyseenalaistaa (ei pelkästään uskonnoissa vaan muutenkin). Omakohtaisesta kokemuksesta tiedän kyllä senkin, ettei kristinusko aina tarkoita tiukkoja sääntöjä. Minua kasvatettiin kristityksi sellaisen iloisen kristinuskon piirissä, jossa tärkeinä asioina pidettiin lähimmisenrakkautta, Jumalan hyvyyttä ja onnellisuutta tässäkin elämässä, ei niinkään mitään tarkkoja sääntöjä ja synnin taakkaa. Minusta se oli todella kaunista uskoa ja mulle on sitä kautta jäänyt kristinuskosta positiivinen kuva, vaikka olen sittemmin törmännyt sellaisiinkin versioihin, jotka ahdistavat mua. Jätin kuitenkin kristinuskon siksi, etten pystynyt uskomaan kirkon oppeihin tullessani siihen ikään, että osasin kyseenalaistaa niitä - en siksi että olisin kokenut sen ahdistavaksi.

Uskonnoissa mulle on ollut aina tärkeää se henkilökohtainen kokemus jostain suuresta ja pyhästä (jonka eri ihmiset varmasti saavat erilaisist asioista), ja mulle se toimii parhaiten näin - ilman mitään rajoja, sääntöjä, määritelmiä ja jopa ilman jumaluuksia, joita monet muut taas kaipaavat ympärilleen.

MrsCee:

Kiinnostavaa. Miksi vaihdoit ortodoksiseen?

Kysyy Isä Mitron ihailija

Itselläni taisi olla tuolloin voimakas uskonnollinen etsintä käynnissä. Yritin olla kristitty, mutta moni asia hiersi vastaan. Oikeat uskovaiset neuvoivat lukemaan Raamattua, mutta se vain pahensi asiaa. En vain voinut hyväksyä monia asioita ja hangoittelin vastaan. Sitten satuin yhdellä ulkomaanreissulla pistäytymään ortodoksisessa kirkossa vigilian aikaan ja olin ihan myyty. Jotenkin se kaikki rauha ja hartaus vain iski sisimpään.

Aloin ihan huvikseni etsiskellä tietoa ortodoksisesta kirkosta ja kaikki mitä luin tuntui ihan mahtavalta. Mystiikka - se, että Jumalaa ei tarvitsekaan selittää tai ymmärtää, ei edes kannata yrittää. Ortodoksisen opetuksen mukaan Raamattukaan ei ole mikään uskon yksinäinen ylin auktoriteetti, vaan osa valtavaa kristillistä perintöä. Että Raamattua ei välttämättä kannattaisikaan yrittää lukea kylmiltään, vaan vasta uskon ja liturgian valossa se avautuu. Liturgian merkitys, se, että Jumala tulee keskellemme joka sunnuntaiaamu, että kyseessä on todella jumalanPALVELUS, ei mikään lupsakka sosiaalinen tilaisuus, vaan rituaali, jota on toistettu lähes samassa muodossa tuhansia vuosia.

Kun ekan kerran seisoin kirkossa koko vigilian alusta loppuun, ihan uskomaton rauha laskeutui sisääni. Kotimatkalla mietin miten ihanaa on, että voin palata kirkkoon koska vaan, vaikka mitä elämässä tapahtuu, sieltä tulen aina löytämään rauhan. Siitä lähtien olin melkein varma, että tulen vaihtamaan seurakuntaa, tosin lopullinen vaihto tapahtui vasta vuosia myöhemmin. Halusin olla ihan varma ja rippi-isänikin toivoi harkintaa ja syvällistä perehtymistä, etten joutuisi joskus myöhemmin katumaan.

Tiedän, että en olisi kristitty, jos en olisi löytänyt ortodoksista kirkkoa. Minusta ei ole järkiperäiseksi luterilaiseksi, tarvitsen säännöllisen liturgian ja sen hengellisen kokemuksen jonka sieltä saan. Ehkä se on jotain uskon heikkoutta, mutta niin minut on rakennettu. Joka kerta kirkon jälkeen saan muistutuksen, joka karkoittaa epäilykset: Jumalaa ei tarvitse ymmärtää, Jumalan voi kokea, tuntea maistaa.

Jälkikäteen olen kuitenkin huomannut, että kriittisyys luterilaista kirkkoa kohtaan on usein ihan turhaa. Ne samat elementit, jotka minut ortodoksisuudessa lumosivat, ovat kyllä pääosin löydettävissä evlut-puoleltakin, jos vain jaksaa etsiä. Mutta itselleni ne eivät tuolloin avautuneet.

Tästä tuli pitkä veisti, mutta lyhyesti en pystynyt tuohon kysymykseen vastaamaan. Kyseessä on kuitenkin yksi elämäni ehdottomasti hienoimmista asioista, ja valita, josta edelleen onnittelen itseäni vähän väliä.

Ja isä Mitrosta tykkään minäkin myös :) .