Absoluuttisesta totuudesta ja oikein uskomisesta

että Suomessa selvänäkemiset yms. siihen läheisesti liittyvät henkimaailman ilmiöt ovat vielä paljon vähäisempiä kuin jossakin muualla. Näistä ei itselläni ole mitään kokemusta, ei edes lähipiirissä eikä koko suvussa. Siksi kait tällainen julkinen kirjoíttelu keskustelupalstalla järkyttää.



Otan tähän yhden kysymyksen: voiko sitä, että Raamatun ilmoitus on ainut totuus, mitenkään teidän mielestänne todistaa? Tarkoitan, että voiko Raamatun totuuden tueksi esittää jotakin sellaista, johon " ei ole vastaansanomista" tai että se olisi argumentti, jota ei voida kumota; se on joko vastaanotettava tai hylättävä. Usein Raamattuun vetoavilta kysytään näitä todisteita tässä monenkirjavassa uskontojen maailmassa. Heille ei riitä vakuuttelut ja toisten sanomiset.



Tuo, että rukoilee Jumalaa näyttämään, mikä on totuus, on ollut itselleni oikeastaan ainut, mitä olen osannut vastata kyselijöille. Sillä tiedämme sen, että kun joku saa kosketuksen Jumalalta, ottaa vastaan pelastuksen ja saa sisimpäänsä Pyhän Hengen (Totuuden Hengen), hän sen jälkeen vuoren varmasti tietää olevansa Totuudessa.

[b]Absoluuttisesta totuudesta ja oikein uskomisesta[/b]



Uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen aivan ytimessä on kaksi historiallista väitettä.



1. Jeesus Nasaretilainen kuoli naulattuna teloituspuuhun.



2. Jeesus Nasaretilainen nousi sen jälkeen ruumiillisesti ylös kuolleista.



* Jos nämä molemmat on totta silloin johdonmukaisesti Kristuksen oppi on totuus.



* Jos nuo molemmat eivät ole totta silloin johdonmukaisesti Kristuksen oppi on täyttä valetta.



Evankeliumi sanoo että ristille kuollut ja haudattu Jeesus nousi kuolleista!

Minua alkoi kovasti kummastuttamaan se, että kuka tai mikä sanoo, että ns. New Age " uskovaiset" ovat antautumassa pahuudelle? Tai eivät voisi uskoa rakkaudelliseen Jumalaan?



Itse uskon Jumalaan - mutta en kristinuskon määrittelemään sellaiseen, vaan siihen, että on olemassa universaali rakkaus ja johdatus, joka on tästä Jumaluudesta lähtöisin. Uskon siihen, että hyvä voittaa. Mielestäni tämä uskoni on hyvää ja oikein - ja myös hyvin puhdasta uskoa. Jos pitäisi eritellä asioita, jotka loitonnuttavat ihmistä tästä ns. sydämen uskosta, voitaisiin samalla mainita yhdeksi tälläiseksi tekijäksi myöskin uskonnot - sillä se, mikä riitaannuttaa meitä kanssaihmisten kanssa ja osittain estää tuntemaan tätä rakkautta lähimmäisiä kohtaan maailmanlaajuisesti, on juuri kiistat eri uskontojen opeista. Täällä Elämänkatsomus palstallakin olemme saaneet todistaa montaa tälläistä ketjua, mistä on kanssaihmisen rakkaus kaukana - ja hyvin lähellä halu ja tahto todistaa oma kanta oikeaksi.



Niin, mikä on se ainoa oikea absoluuttinen totuus?

Eikö se riitä, että sen tuntee sydämessänsä =o)? Pyrkii hyvään ja totuudelliseen elämään? Pyrkii lisäämään tietoisuuttaan? On valpas huomaamaan ja varomaan mahdollista pahaa itsessään ja muissa - ja aktiivisesti pyrkii siitä poispäin?



Itse uskon astrologiaan, ja sen antamaan tietoisuuteen ihmisen persoonaan vaikuttavista energioista. Selvännäkemisestä minulla ei ole (henkilökohtaista) kokemusta, mutta samoilla jäljillä olen sen suhteen, että todellakin niiden energioiden oikeellisuudesta / hyvyydestä on hankala päästä varmuuteen.



Mielenkiintoisia ajatuksia tässä ketjussa =o) - ja varmasti rippunen sitä absoluuttista totuuttakin ;o).

Joskus ei voi olla pistämättä merkille sitä, että suuret uskonnot haluavat pidättää itsellään oikeuden kaikkeen hyvään ja erityisesti korkeampaan tietoon. Joskus mielessä on myös käynyt se, että ehkäpä ihmisiä, jotka eivät edes pyri etsimään aktiivisesti tietoa siitä, millaiset voimat ympärillä vaikuttavat, ovat helpommin hallittavissa. Mikäpä on helpompaa hallitsemista kuin sanoa, että sinulta on tämä tieto kielletty, koska sen alkuperä on kyseenalainen.



En itse usko minkäänlaisiin jumaliin, mutta uskon, että toisilla ihmisillä on herkemmät antennit aistia niitä pohjavirtauksia, joita tässä maailmankaikkeudessa risteilee. Ja toiset havaitsevat ja muistavat havaitsemansa paremmin kuin toiset ja osaavat jopa vetää johtopäätöksiä havaintojensa pohjalta. Uskoisin, että suurin osa ns. selvännäkijöistä toimii juuri näin.



Maailmankaikkeuden rakenne, aika, avaruus ja kaikki ympärille kiertyvä on meille arvoitus ja varmaan sellaisena ne vielä pitkään pysyvätkin. Koska meillä ei ole todellistä ymmärrystä tämän maailman olemuksesta, minusta on aika loukkaavaa selvännäkijöitä kohtaan väittää yksisilmäisesti, että heidän kykynsä on pahasta lähtöisin.

uppo-nalle2:

Minua alkoi kovasti kummastuttamaan se, että kuka tai mikä sanoo, että ns. New Age " uskovaiset" ovat antautumassa pahuudelle? Tai eivät voisi uskoa rakkaudelliseen Jumalaan?

Ramattuun luottava ja sitä auktoriteettinaan pitävä kristitty ei kovin helposti voi olla muuta mieltä, siis ainakaan Raamatun perusteella.

Herra on Jumala yksin, kaikki muut uskonkohteet ovat epäjumalia. Vaikka ihminen uskoisi kuinka rakastavaan yleisjumaluuteen, niin Raamatun perusteella se ei ole hyvästä lähtöisin. Ajatuksena on, että ihminen ei määrittele Jumalaa, vaan Jumala ilmoittaa itsensä.

Sen lisäksi on erikseen ohjeistettu, että noituus, ennustaminen ja yhteydenotot henkiin eivät ole Jumalasta ja että se on pahasta. Se on täysin yksiselitteistä, siis Raamatun perusteella.

zkelvin:

minusta on aika loukkaavaa selvännäkijöitä kohtaan väittää yksisilmäisesti, että heidän kykynsä on pahasta lähtöisin.

Raamatun sanaa ei ole turhaan verrattu miekkaan. Toinen terä paljastaa synnin ja toinen loukkaa, kun se osoittaa synnin synniksi.

Kyllä minuakin loukkaa se, että minut uskoni perusteella sijoitetaan lokeroon, jossa on lähinnä tyhmiä, helposti johdettavia, itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä lammasmaisen tahdottomia olioita. Se vain täytyy kestää, se on tämän uskon hinta. Suvaitsevaisuuteen kuuluu tai ainakin pitäisi kuulua myös tietynlaisen suvaitsemattomuuden suvaitseminen ja se pätee joka suuntaan (kaikki tämä toki maallisen regimentin laillisten kehysten sisällä).

Tässä nyt oli paljonkin absoluuttista tietämistä, mutta menköön tämän kerran. ;)

Mina olen hiljan tullut siihen nakemykseen, etta mikaan uskonto eika niiden kirjallisuus kesta arvostelua eika kritiikkia ja se mita ei voi todella todistaa oikeaksi, voi sen yhta hyvin katsoa vaaraksi. Nain koen esimerkiksi raamatusta ja koraanista ja siksi en ole koskaan voinut pitaa niita minkaanlaisina auktoriteetteina, koska ne edustavat historiallisten ihmisten senaikaista nakemysta maailmasta ja sita ei voi kytkea nykypaivaan millaan jarjellisella tavalla.



Lienee kai selvaa, etta olen siten etsinnoissani paatynyt siihen, etta uskontoa en tarvitse elaakseni taytta elamaa. Kukaan ei tieda, mita tapahtuu kuoleman jalkeen ja siten en halua elaa tata elamaa uskomuksissa siita, mita minulle tapahtuu sittemmin. Olen saanut useita kommentteja " sieluttomuudesta" , " kadotuksesta" jne. mutta minulle kadotus, paratiisi, taivas, Jeesus ym on yhta todellisia kuin joulupukki tai ufot.



Harmillisinta uskonnoissa on se, etta niiden nimissa - ja siten aivan turhaan - tehdaan kasittamattomia vaaryyksia ja on tehty kautta aikain. Jos Jumala todella meita jokaista niin paljon rakastaa, niin miten naapurin pieni lapsi saattoi joutua pedofiilin uhriksi, miljoonat uskovat ihmiset kaasu-uuniin karistettavaksi natsiaikaan, miljoonat ihmiset tsunamin uhriksi Tyynellamerella jne?



Siina vain muutama ajatus itseltani. Kuten filosofi Sam Harris sanoo:" Sitten kun vanhemmat alkavat opettamaan lapsilleen taikauskon sijasta ihmisyytta, tasta maailmasta tulee paljon parempi paikka olla ja elaa."

...on ollut ikava! Myös Zkelvinille lahettelen myötatuntoisia terveisia, kiva kun olette siella.



Absoluuttinen totuus ja koko elaman ajan kestava etsiminen kulkevat minun mielessani kasi kadessa. Totuutta kohti, pikku hiljaa, ehka ei koskaan saavuttaen, siita uneomaisia haivahdyksia joskus tuntien. Valilla siita kauemmas kulkien, toisinaan taas sen sisallaan hetkellisesti tuntien. Totuutta elamasta, itsesta, rakkaudesta, jumaluudesta - vai ovatko ne kaikki yhta, yksi ja sama?



terveisin MrsCee, ent. Kosmomamma ;)

Kiva kuulla sinusta taas. Lapsi kasvaa ja voi hyvin, oletan?



Rakkautta ja myötätuntoa täältäkin sinnepäin. Sellainen kosminen voimahali :)))

Kiitos hyvin voi ja kasvaa! Miten teidan perheessa voidaan?

Tyttö on kohta neljän ja puhuu kuin ruuneperi. On perinyt rautakangentaipuisan luonteensa ilmeisesti minun äitini puolen suvusta ja välillä joudutaan harrastamaan pientä tahtojen välistä ottelemista. Onneksi vielä olemme isukin kanssa niskan päällä, mutta odotamme jännityksellä ja mielenkiinnolla murrosikää...



Hauskaa huomata, miten lapset tosiaan oppivat mallista. Olen itse asioiden kuoliaaksianalysoija ja perustelen sanomisiani...noh, perusteellisesti. Varsin huvittavaa kuunnella, kun tyttö tekee ihan samaa ja esittää pitkällisen perustelun ja analyysin jostain asiasta - ilman päätä ja häntää. Hauskoja hetkiä on riittänyt :)



Isukki on tällä hetkellä Saksassa esiintymisreissulla ja tytsyn kanssa ikävöidään mörökölliä kotiin. Muuten aika menee töissä ja lomaa odotellessa.

Opettaa taikauskon sijaan ihmisyyttä... no siihen juuri kristinusko antaa vastauksen. Koko Raamatun perussanoma on rakkaus. Jeesuksen opetuksia noudattaen ei hiuskarvaakaan katkaistaisi toisen päästä ja rakastaisimme ja siunaisimme vihollisiamme. Valitettavsti me emme pysty olemaan täydellisiä, mutta mikäli pyrimme puhtaaseen oppiin, niin pääsemme jo lähemmäs.



Me Jeesukseen Kristukseen uskovat uskomme persoonalliseen hyvään ja myös persoonalliseen pahaan. Tämän takia ennustaminen ja muu henkimaailmalla " pelaaminen" voi olla oikeasti vaarallista. Mikäli ei usko persoonalliseen pahaan, tämän ymmärtäminen voi olla vaikeaa.



Myös ateismi on usko! Ateisti uskoo, ettei Jumalaa ole. Ei ateisti sitä voi tieteellisesti todistaa, joten kyseessä on usko. Minä uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, mutta en pysty sitä tieteellisesti todistamaan. Minä uskon ja itse minä tiedän. Minulle se on varma tieto, toisille usko.



Noita kamalia maailman tapahtumia on vaikea ymmärtää. Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, koska Hän halusi, että ihminen rakastaa Häntä omasta vapaasta tahdosta. Sitä miksi Jumala ei estä esim. pedofiilejä toimimasta... en tiedä, enkä ymmärrä. Jos minulla olisi kaikki tieto ja vastaukset, niin enhän minä Jumalaa mihinkään enää tarvitsisi.



Jumalan siunausta teille kaikille

Oliveera03:

Myös ateismi on usko! Ateisti uskoo, ettei Jumalaa ole. Ei ateisti sitä voi tieteellisesti todistaa, joten kyseessä on usko.

Jos tälle linjalle lähdetään, siinä tapauksessa me kaikki olemme ensinnäkin ateisteja kvintiljoonan erilaisen jumaluuden suhteen. Kristityt uskovat omaan jumalaansa, mutta eivät yleensä usko mm. Thoriin, Amoniin, Isikseen, Afroditeen ja niin edelleen. Millä perusteella? Kaikki ko. jumaluudet väittävät jonkin uskonnollisen lähteen perusteella olevansa olemassa.

Toiseksi, jos ateismi on usko, olemme kaikki monen sortin uskovaisia: suurin osa meistä ei usko yhdeksännessä ulottuvuudessa lentäviin vihreäpilkkuisiin elefantteihin, mörköihin, joulupukkiin, ja moniin muihin yliluonnollisiin olentoihin joita ei voi ihmisaistein havaita... listaa voi jatkaa vaikka ikuisesti. Tekeekö se ihmisestä uskovaisen, jos hän uskoo siihen, ettei jotakin näistä yliluonnollisista olennoista ole olemassa? Eihän sitä voi tieteellisesti todistaa.

Ateismi ei ole uskoa. Ateismi on yksinkertaisesti jumaliin uskomisen puutetta. Jos joku on keksinyt, että Jumala on olemassa, todistustaakka on hänellä. Niin kauan kuin Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu, se, ettei häneen usko ei tee kenestäkään minkään sortin uskovaista. Emme me voi ruveta todistelemaan ja ottamaan kantaa jokaikisen yliluonnollisen olennon olemassa olemiseen tai olemattomuuteen, eikä Jumala poikkea näistä muista olennoista millään tavalla.

Meoww:

Ateismi ei ole uskoa. Ateismi on yksinkertaisesti jumaliin uskomisen puutetta. Jos joku on keksinyt, että Jumala on olemassa, todistustaakka on hänellä. Niin kauan kuin Jumalan olemassaoloa ei ole todistettu, se, ettei häneen usko ei tee kenestäkään minkään sortin uskovaista. Emme me voi ruveta todistelemaan ja ottamaan kantaa jokaikisen yliluonnollisen olennon olemassa olemiseen tai olemattomuuteen, eikä Jumala poikkea näistä muista olennoista millään tavalla.

Ateistit ovat varmasti maailmassa pieni vähemmistö Jumalaan/Jumaliin uskoviin verrattuna. Eikö silloin todistustaakka pitäisi olla teillä? Koska et voi todistaa Jumalan/Jumalien olemassaolon puutetta, mihin perustat väitteesi niiden olemattomuudesta? Uskoonko? Eli uskot, ettei niitä ole olemassa? Sinulle se usko on tieto, eikö vain? Minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen ja minulla on itselläni siitä varma tieto.

Jos minä sanon, että Pyhä Henki asuu minussa, niin en minä sitä pysty sinulle todistamaan, koska et usko raamattuun. Toisaalta,et kyllä pysty todistamaan päinvastaistakaan. Eli kyllä se minusta uskolle vaikuttaa...

Joka tapauksessa toivon sinulle siunausta ja rukoilen puolestasi.

Oliveera03:

Ateistit ovat varmasti maailmassa pieni vähemmistö Jumalaan/Jumaliin uskoviin verrattuna. Eikö silloin todistustaakka pitäisi olla teillä? Koska et voi todistaa Jumalan/Jumalien olemassaolon puutetta, mihin perustat väitteesi niiden olemattomuudesta? Uskoonko? Eli uskot, ettei niitä ole olemassa? Sinulle se usko on tieto, eikö vain? Minä uskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen ja minulla on itselläni siitä varma tieto.

Jos minä sanon, että Pyhä Henki asuu minussa, niin en minä sitä pysty sinulle todistamaan, koska et usko raamattuun. Toisaalta,et kyllä pysty todistamaan päinvastaistakaan. Eli kyllä se minusta uskolle vaikuttaa...

Joka tapauksessa toivon sinulle siunausta ja rukoilen puolestasi.

Todistustaakka ei siirry kenellekään sen perusteella, onko kyseessä vähemmistö vai enemmistö. Tieteessäkin se yleensä toimii niin, että uuden teorian esittäjä perustelee sen, ei niin että uusi teoria oletetaan perustelematta todeksi ja muu tiedeyhteisö säntää kiireesti yrittämään osoittaa se vääräksi.

Yliluonnollisissa olennoissa, joiden olemassaoloa ei voi todistaa, on se ongelma, että niitä voi keksiä äärettömän määrän ja sen vuoksi minusta niihin uskomattomuutta ei oikein voi sanoa uskoksi - ihan jo sen takia että silloin koko uskon käsite hieman räjähtää käsiin. Toki jos uskomisen rajaa oikein venytetään näinkin voi sanoa, mutta sitten ollaan jo filosofian puolella pohtimassa sellaisiakin asioita, onko näkemämme maailma oikeasti olemassa vai ei. Onhan sekin loppujen lopuksi uskon asia - meistä näyttää, että maailma on tällainen mutta miten sen loppujen lopuksi voi pitävästi todistaa? Olemmeko edes olemassa? Olemme siis kaikki uskovaisia siinä mielessä, että yleensä uskomme vähintäänkin omaan olemassaoloomme...

Voisin sanoa Richard Dawkinsin sanoin, että jumalten olemassaolo on erittäin epätodennäköistä. Näin ollen olen ateisti kunnes joku toisin todistaa.

Kiitän siunauksesta ja rukouksista, joilla luultavasti tarkoitat hyvää. Kuitenkin, olen Raamattuni lukenut ja minun näkökulmastani kristinuskon Jumala on sellainen hahmo, että hänen joukkoihinsa en liittyisi vaikka hän olisikin olemassa.

Oliveera03:n aloittama pohdinta ehkä kuitenkin lähti siitä, että hän halusi huomauttaa ateismin olevan vain yksi elämänkatsomus monien muiden joukossa, siis siinä mielessä saman arvoinen, ettei se ole sen " neutraalimpi" tai oikeampi kuin joku muu.



Kuulostaako itsestäänselvyydeltä? Ei se sitä aina ole. Minusta sen huomaa tässäkin keskustelussa, kun pohditaan, kenellä on todistustaakka. Kenelläkään ei sitä ole omasta mielestään, koska oma elämänkatsomus koetaan - tietenkin - oikeaksi. :)



Valaisen tätä seuraavalla esimerkillä: aina silloin tällöin kuulee mielipiteen, ettei lapsille pitäisi opettaa minkäänlaista uskontoa. Lasten tulee aikuisina itsenäisesti voida päättää ja valita oma tiensä. Vasta-argumentteja löytyisi vaikka kuinka paljon, mutta tuon nyt esiin vain yhden: tällainen ajatus pohjautuu siihen, että olisi muka olemassa jokin neutraali, oikea tila (uskonnottomuus) ja kaikenlainen uskominen on tästä poikkeus. Näinhän ei ole. Tämä ajatus ei tunnusta eri elämänkatsomuksia samanarvoisiksi.



Nyt en tarkoita sitä, etteikö omaa elämänkatsomustaan saisi pitää ainoana oikeana ¿ sehän olisi mahdottomuuskin, kaikkihan niin loppupelissä ajattelevat. Tasapainottelua vaatiikin se, että tunnustaa itselleenkin pitävänsä omaa elämänkatsomustaan ainoana oikeana, mutta että siltikin osaisi kunnioittaa eri tavoin ajattelevia. Ei se tietenkään helppoa ole. Minulla pyrkimys (ja nimenomaan pyrkimys, en väitä onnistuvani siinä) tähän pohjautuu omaan uskooni: olen kristitty eikä kristityn tule pitää omaa uskon saamistaan omana ansionaan. En ole kristitty, koska muka olisin sen parempi tai fiksumpi kuin joku muu (ja siksi en voi halveksia muita, jotka eivät muka ole " oivaltaneet" uskon asioita yhtä näppärästi kuin minä itse), vaan itse asiassa uskoni perusta lähtee juuri omasta heikkoudestani ja vajavaisuudestani.



Mutta voihan noita todistustaakka-asioita silti pohtia ¿ ikuisuuskysymys sinänsä, josta ei absoluuttista totuutta löydy.

Minullekin tulee aina hyvä fiilis, kun näen teitä; vanhoja rakkaita ihmisiä linjoilla keskustelemassa näistä tärkeistä asioista - kiitos, kun olette olemassa =o) (ja teitä on monia, joita tällä tarkoitan; ent. kosmomamma, Zkelvin, Essai, Tinuri, Morre ym. vain muutamia mainitakseni). Ja yhtälailla sydäntä lämmittää nähdä miten tässä(kin) ketjussa on uusia nimiä mukana vaihtamassa ajatuksia - HIENOA.



Oikein erityinen halaus ja rakkaita terveisiä sinulle " kosmis" ; monet sanomasi asiat ovat jääneet mieleeni, ja usein mietin mitä sinulle ja perheellesi kuuluu - ihana kuulla, että sinulle ja pikkuisellesi kuuluu hyvää =o).

Itse olin pitkään tauolla, enkä nytkään kirjoittele aktiivisesti. Mitä nyt välillä käyn lukemassa, ja jos siltä tuntuu ja ehdin, näpyttelen myös omia ajatuksia.

Miksi me emme voisi ajatella niin, että kaikki uskonnot ovat polkuja saman Jumalan luo? Ja, että " Pyhä Henki" voisi olla sydämen puhdasta ja pyhää USKOA. Sitä, että ihminen itse tiedostaa olevansa uskossa. Hyvin yksinkertaisesti sanottuna uskoa universaaliin rakkauteen.



Miksi ihmisen tulee pystyä tässä elämässä selittämään oma uskonsa kattavasti uskonnon avulla? Onko se edes (loppuviimeksi) mahdollista?



Minä pidän myöskin elämän mittaisen matkan ajatuksesta; siitä, ettemme me ole koskaan uskomme suhteen (tai monen muunkaan asian suhteen) ns. " valmiita" vaan me olemme matkalla - matkalla (toivottavasti) kohti sitä absoluuttista totuutta, pieniä murusia siitä oivaltaen.



Uskossa ei voi olla mukana tehokkuusajattelua; se ei " antaudu" ihmiselle käskemällä tai väärin perustein, vaan sen tuntee hiljaisuudessa ja kokee hyvin pienissä arkisissa asioissa ;o).

Sinänsä vain minulle vaikea ajatus, kun kaikkiin uskontoihin tai elämänkatsomuksiin ei edes kuulu Jumalaa. Ja toisaalta " keinotkin" ovat erilaisia: toiset luottavat itsensä kehittämiseen ja hyviin tekoihin, toisten mielestä se taas nimenomaan ei vie Jumalan luo.

uppo-nalle2:

Miksi me emme voisi ajatella niin, että kaikki uskonnot ovat polkuja saman Jumalan luo?

Minä pidän myöskin elämän mittaisen matkan ajatuksesta; siitä, ettemme me ole koskaan uskomme suhteen (tai monen muunkaan asian suhteen) ns. " valmiita" vaan me olemme matkalla - matkalla (toivottavasti) kohti sitä absoluuttista totuutta, pieniä murusia siitä oivaltaen.

Uskossa ei voi olla mukana tehokkuusajattelua; se ei " antaudu" ihmiselle käskemällä tai väärin perustein, vaan sen tuntee hiljaisuudessa ja kokee hyvin pienissä arkisissa asioissa ;o).

Olen kyllä samaa mieltä, että " valmista" ei tässä elämässä tule. Ja siitäkin, ettei uskoa voi itselleen pakolla saada. Minun uskoni on jatkuvaa epäilyä, enkä siitä varmastikaan koskaan pääse: epäily onkin osa uskoani, paradoksaalista kylläkin...

Pitää ilmeisesti minunkin käydä heiluttelemassa, kun moni vanha tuttu on käynyt tässä pinossa :D Hei vaan kaikki ihanat ihmiset! En olekaan aikoihin tänne kirjoitellut, kun ei ole oikein ollut kommentoitavaa.



Uppiksella oli sinänsä ihan mukavia ajatuksia, mutta minun maailmastani ovat vielä aika kaukana, kun ilman minkäännäköisiä jumalia elelen ;)



Porenn ja kolme tyttöä