Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Huomio on silloin siinä huonosti käyttäytyvässä ihmisessä, ei siinä miten omasta elämästä voisi tehdä parempaa. Muiden loputon ymmärtäminen ei lisää omaa itsetuntemusta.
Voimavarat elämässä on silloin suunnattu väärin. Se on ikään kuin rakentaisit taloa, mutta se ei valmistu koska olet jo kilometrin verran kaivanut perustuksia. Aikaa menee, mutta lopputulos ei ole hyödyllinen.
Toki, mutta onhan tärkeää hahmottaa ettei syy ole itsessä vaan huonosti kohtelevan ihmisen ominaisuuksissa.
Kyllä minä ymmärsin jo lapsena ettei vanhemmalla ole kaikki kunnossa. Kukaan aikuisista ei kuitenkaan nähnyt minkäänlaisena ongelmana sitä kun kerroin väkivaltaisesta käytöksestä kotona ja kuinka itse siellä hoidan alakoululaisena siivoamisen ja ruoanlaiton. Olin huolestunut tilanteesta, mutta muut aikuiset käskivät vain ymmärtää vanhempia ja auttaa heitä.
Hitto, nuo ymmärtäjät voisivat itse vaihtaa lapsen kanssa paikkaa. Rupea siinä sitten ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisten toiminnan ymmärtäminen ei automaattisesti poista sen toiminnan aiheuttamia traumoja tai muita ongelmia.
Minulla on väkivaltainen ja lasinen lapsuus En ole koskaan käsittänyt tai edes halunnut ymmärtää vanhempieni toimintaa, koska se oli niin käsittämättömän sairasta. Mitään anteeksiantoa en ole harkinnutkaan, koska se olisi itsepetosta. Paska mikä paska. Terapeuttini tajusi tämän hyvin ja pyrki lässyttämisen sijaan ohjaamaan sitä aggressiota pois kehästä. Toisin sanoen mieluummin jättämään asian taakse. Se oli käsitelty toteamalla että minua kohtaan tehtiin väärin eikä mikään asia tai motiivi sitä muuksi muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Et ymmärtänyt oikein. Kyseenalaisti sitä miten käytännös asenne kohdella peritty sukupolvelta toiselle jos näin puhutaan asian yeensä olevan. Pimeys ei ole vastaus jos asiaan on syy. Peritty pimeys ehkä mutta mitrn se syntyy, mallituksen kauttako?
-sivusta
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.
Hesarissa oli ihan hiljattain artikkeli ihmisistä, jotka ampuvat huvikseen veneestä luodoilla köllötteleviä kuutinpoikasia. Raadot jätetään sinne. Jotain on mennyt pieleen jos toiminta on tällaista, mutta paha sanoa mikä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Et ymmärtänyt oikein. Kyseenalaisti sitä miten käytännös asenne kohdella peritty sukupolvelta toiselle jos näin puhutaan asian yeensä olevan. Pimeys ei ole vastaus jos asiaan on syy. Peritty pimeys ehkä mutta mitrn se syntyy, mallituksen kauttako?
-sivusta
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.
Hesarissa oli ihan hiljattain artikkeli ihmisistä, jotka ampuvat huvikseen veneestä luodoilla köllötteleviä kuutinpoikasia. Raadot jätetään sinne. Jotain on mennyt pieleen jos toiminta on tällaista, mutta paha sanoa mikä.
Kun Ted Bundylta kysyttiin, miksi hän teki, mitä teki, hän vastasi, että koska hän nautti siitä. Jep, onhan siinä jotain mennyt todella pahasti pieleen.
Traumaterapeuttini selkeästi yrittää, että mutenisin, luhistuisin ja sitä kautta lähtisin rakentumaan uudelleen, mutta tuo veisi vuosia. En selviytyisi kotiin vastaanotolta sellaisessa tilassa. En pystyisi työhön tai muuhunkaan arkeen, vaan muuttuisin lapseksi - ehkä pysyvästi.
Mikä olisi tällöin terapeutin vastuu elämästäni ja toimeentulostani? No ei mikään, tietenkään.
Psykoterapiassa on se ongelma, että terapeutilla puuttuu kaikki vastuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen keskutelu ja taas tulee esiin, kuinka terapia voi mennä pahasti pieleen vain ammattitaidottomuuden takia.
Minulla on samantyyppinen kokemus terapeutin kanssa kuin aloittajalla. Tosin sillä erotuksella, ettei terapeutti vaatinut minua ymmärtämään vanhempiani, koska jollain rationaalisella tavalla kyllä ymmärrän heidän olleen ihmisiä, joilla oli erittäin pahoja ongelmia. Sen sijaan hän oli sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa yhteyttä minua kaltoinkohdelleeseen vanhempaani selvittääkseni mikä on "totuus" lastensuojelun asiakirjojen ja lääkärinlausuntojen takana. Tuntui kuin hän olisi jollain tavalla ajatellut vanhempieni olleen uhreja ja sen takia minun pitäisi alkaa selvittämään totuutta ihmisen kanssa, josta en ollut siinä vaiheessa kuullut vuosiin.
Kävin hänen luonaan kaksi tai kolme kertaa kuuntelemassa jankutusta totuuden selvittämisestä ja sitten luovutin. Olin tehnyt monta vuotta töitä sen eteen, että uskalsin lähteä hakemaan apua, joten tuo kokemus oli silloin hyvin lamauttava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
Nämä perustelut menee kyllä entistä epätoivoisemmiksi, eihän kirjoittamasi liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan aloit olkiukkoilla😅😅
Montako lasta olet pahoinpidellyt ja raiskannut? Sinulla on huolestuttavia asenteita.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole aikuisiällä riidoissa yhdenkään kanssa, koska osaan tutkailla omaa sekä muiden toimintaa kriittisesti, kyky joka teiltä täysin puuttuu. Sääli ettet sinäkään osaa muuten keskustella kuin henkilökohtaisin hyökkäyksin😉😉
Et pidä henkilökohtaisena hyökkäyksenä sitä, että syyttelet täällä ihmisiä valehtijoiksi?
Toivottavasti en koskaan törmää sinuun missään muualla kuin täällä.
Näen pikemminkin parempana lähtökohtaisesti suhtautua ihmisten kertomuksiin skeptisellä varauksella. Sinäkin puolustat itseäsi vähän liian hanakasti ollaksesi pelkkä viaton uhri😏😏
Et vastannut kysymykseen. Montako uhria? Tiedoksi sinulle etteivät raiskaus ja pahoinpitely eivät ole rinnastettavissa riitaan.
Liikut aika vaarallisilla vesillä syyttelemällä tuntemattomia asioilla. Kaiken näkemäni perusteella en ihmettele yhtään vanhempiesi suuttumusta sinuun, jos olet heille käyttäytynyt samalla tavalla.
Sairas tyyppi syyllistää uhreja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Ja sille näyttää olevan monta nimeä. Itse sanon vain sen että en usko omien huonojen kokemusten aiheuttavan omien lasten pahoinpitelyä, vaan jotain muuta siellä on takana, ja nimen omaan siinä pahoinpitelevässä vanhemmassa itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhempien taustoja ja sitä kautta tekoja ymmärtää, on heille helpompi antaa anteeksi, tai ainakin "ymmärtää" heidän tekemisiä. Tämä taas on tärkeää sen suhteen että pääsee itse elämässä eteenpäin. Jos elämä on vain jatkuvaa katkerana taaksepäin katselua ja vanhempien syyttelyä, jää mahdollsiesti oma potentiaalinen elämä elämättä.
Sinulla on nyt se lähtökohta, että ikävät asiat olisivat mennyttä ja nyt vanhempi käyttäytyisi jo hyvin. Se ei ole useinkaan totta. Elävälle ikävälle vanhemmalle on laitettava rajat ja silloin on haitallista ymmärrellä käytöstä. On uskallettava sanoa, että tämä ei käy.
Miksi on haitallista ymmärtää jonkun sinua huonosti kohtelevan ihmisen käytöstä?
Huomio on silloin siinä huonosti käyttäytyvässä ihmisessä, ei siinä miten omasta elämästä voisi tehdä parempaa. Muiden loputon ymmärtäminen ei lisää omaa itsetuntemusta.
Voimavarat elämässä on silloin suunnattu väärin. Se on ikään kuin rakentaisit taloa, mutta se ei valmistu koska olet jo kilometrin verran kaivanut perustuksia. Aikaa menee, mutta lopputulos ei ole hyödyllinen.
Toki, mutta onhan tärkeää hahmottaa ettei syy ole itsessä vaan huonosti kohtelevan ihmisen ominaisuuksissa.
Kyllä minä ymmärsin jo lapsena ettei vanhemmalla ole kaikki kunnossa. Kukaan aikuisista ei kuitenkaan nähnyt minkäänlaisena ongelmana sitä kun kerroin väkivaltaisesta käytöksestä kotona ja kuinka itse siellä hoidan alakoululaisena siivoamisen ja ruoanlaiton. Olin huolestunut tilanteesta, mutta muut aikuiset käskivät vain ymmärtää vanhempia ja auttaa heitä.
Hitto, nuo ymmärtäjät voisivat itse vaihtaa lapsen kanssa paikkaa. Rupea siinä sitten ymmärtämään.
Se olisi kyllä ollut hyvä. Olisivat sitten nähneet miten kauhea se tilanne siinä vaiheessa on, kun lapsi yrittää saada apua vieraalta aikuiselta senkin riskin edestä, että siitä voi myöhemmin olla hänelle seurauksia. Todennäköisesti aikuinen nimittäin olisi suuttunut lapselle pahasti siinä vaiheessa, jos sosiaalityöntekijä alkaa selvittää kotioloja. Tämän riskin lapsi on valmis kuitenkin ottamaan ja mitä tekee se aikuinen? Sulkee korvansa, kun "tietää ettei tilanne varmaan voi olla kovin paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Onhan sellaisella vanhemmalla, joka lastaan vihaa, jokin ongelma, persoonallisuushäiriö tms. Normaali vanhempi menisi itse terapiaan siinä vaiheessa, jos huomaisi, ettei rakasta/että vihaa lastaan.
Sikäli tuo, että muiden ihmisten kanssa menee näennäisesti paremmin, voi johtua siitä, että ne ihmiset ovat sopivan etäällä. Mitä lähemmäs toinen ihminen tulee, sitä enemmän koskee niihin vanhemman omiin sisäisiin ongelmakohtiin.
Musta tuntuu että se ongelma on juuri sillä lapsella, ei rääkkäävällä vanhemmalla. Vanhempihan ei siitä näytä kärsivän, ainoastaan lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Onhan sellaisella vanhemmalla, joka lastaan vihaa, jokin ongelma, persoonallisuushäiriö tms. Normaali vanhempi menisi itse terapiaan siinä vaiheessa, jos huomaisi, ettei rakasta/että vihaa lastaan.
Sikäli tuo, että muiden ihmisten kanssa menee näennäisesti paremmin, voi johtua siitä, että ne ihmiset ovat sopivan etäällä. Mitä lähemmäs toinen ihminen tulee, sitä enemmän koskee niihin vanhemman omiin sisäisiin ongelmakohtiin.
Musta tuntuu että se ongelma on juuri sillä lapsella, ei rääkkäävällä vanhemmalla. Vanhempihan ei siitä näytä kärsivän, ainoastaan lapsi.
On se yllättävää että väkivallan kohteena oleva kärsii tilanteesta enemmän kuin se joka antaa ne iskut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Et ymmärtänyt oikein. Kyseenalaisti sitä miten käytännös asenne kohdella peritty sukupolvelta toiselle jos näin puhutaan asian yeensä olevan. Pimeys ei ole vastaus jos asiaan on syy. Peritty pimeys ehkä mutta mitrn se syntyy, mallituksen kauttako?
-sivusta
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.
Hesarissa oli ihan hiljattain artikkeli ihmisistä, jotka ampuvat huvikseen veneestä luodoilla köllötteleviä kuutinpoikasia. Raadot jätetään sinne. Jotain on mennyt pieleen jos toiminta on tällaista, mutta paha sanoa mikä.
Juuri tämä. Mutta jotkut eivät ole nähneet sitä vierestä, saati omassa lapsuudenkodissa, eivätkä voi uskoa että sellaista on. Sitten usein lähdetään selittelemään tekijän puolesta ja koetetaan ymmärtää. Voi kun ihmiset ei olisi niin naiiveja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
En usko. Uskon että kyse on mielen vinoumasta, mt-häiriöstä, mielisairaudesta, narsismista, sadismista etc.
Miksi tenttaat terapeutilta vastauksia, kerran olet asian jo päättänyt? Haetko terapiaa, vai ainoastaan vahvistusta omalle käsityksellesi?
Ymmärtänet, että voit olla myös väärässä. Ehkä se siksi kiukuttaa?Tätä mä olen koko keskustelun yrittänyt sanoa, että nämä kommentoijat voivat myös olla väärässä eikä heidän näkemyksensä ole ainoa oikea😅😅
Sinä epäilemättä tiedät parhaiten. Olitko paikalla?
En, ja siksi lähtökohtaisesti haluan nähdä tilanteet omin silmin ennen kuin uskon kumpaakaan osapuolta.
Minua ei kiinnosta tippaakaan mitä sinä uskot, mutta on sangen hassua käydä keskustelupalstalla valittamassa ettei henkilö voi sanoa mitään elämästään ennen kuin saadaan toisenkin osapuolen kommentti.
Kumpikin kertoo tapahtunutta omasta näkökulmastaan. Totuus on jossain siellä keskellä.
Tässä kiteytyy yksi haitallisimmista tavoista suhtautua tähän ilmiöön. Näin on tehty vuosikymmenet, haettu syytä uhrista- ”totuus on siellä keskellä”. Katsokaapa dokumentti perheväkivallasta, jossa hakkajat kertovat miksi käyttivät väkivaltaa. Ja entä ihmiset jotka nauttivat koiratappeluista tai kukkotappeluista tai kidutusvideoista? Ehkä joskus totuus ei ole keskellä.
Nämä perustelut menee kyllä entistä epätoivoisemmiksi, eihän kirjoittamasi liittynyt mitenkään aiheeseen, vaan aloit olkiukkoilla😅😅
Montako lasta olet pahoinpidellyt ja raiskannut? Sinulla on huolestuttavia asenteita.
Ikävä tuottaa pettymys, mutta en ole aikuisiällä riidoissa yhdenkään kanssa, koska osaan tutkailla omaa sekä muiden toimintaa kriittisesti, kyky joka teiltä täysin puuttuu. Sääli ettet sinäkään osaa muuten keskustella kuin henkilökohtaisin hyökkäyksin😉😉
Et pidä henkilökohtaisena hyökkäyksenä sitä, että syyttelet täällä ihmisiä valehtijoiksi?
Toivottavasti en koskaan törmää sinuun missään muualla kuin täällä.
Näen pikemminkin parempana lähtökohtaisesti suhtautua ihmisten kertomuksiin skeptisellä varauksella. Sinäkin puolustat itseäsi vähän liian hanakasti ollaksesi pelkkä viaton uhri😏😏
Et vastannut kysymykseen. Montako uhria? Tiedoksi sinulle etteivät raiskaus ja pahoinpitely eivät ole rinnastettavissa riitaan.
Liikut aika vaarallisilla vesillä syyttelemällä tuntemattomia asioilla. Kaiken näkemäni perusteella en ihmettele yhtään vanhempiesi suuttumusta sinuun, jos olet heille käyttäytynyt samalla tavalla.
Sairas tyyppi syyllistää uhreja.
Ja jos samastuu enemmän pahan tekijöihin kuin uhreihin, niin kertookin aika paljon jo sellaisenaan. Kaikille, joiden mielestä ikävistä teoista valittaminen pitäisi jo lopettaa: kehen samastut ja miksi? Pahan tekijöihin enemmän kuin uhreihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Et ymmärtänyt oikein. Kyseenalaisti sitä miten käytännös asenne kohdella peritty sukupolvelta toiselle jos näin puhutaan asian yeensä olevan. Pimeys ei ole vastaus jos asiaan on syy. Peritty pimeys ehkä mutta mitrn se syntyy, mallituksen kauttako?
-sivusta
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.
Hesarissa oli ihan hiljattain artikkeli ihmisistä, jotka ampuvat huvikseen veneestä luodoilla köllötteleviä kuutinpoikasia. Raadot jätetään sinne. Jotain on mennyt pieleen jos toiminta on tällaista, mutta paha sanoa mikä.
Juuri tämä. Mutta jotkut eivät ole nähneet sitä vierestä, saati omassa lapsuudenkodissa, eivätkä voi uskoa että sellaista on. Sitten usein lähdetään selittelemään tekijän puolesta ja koetetaan ymmärtää. Voi kun ihmiset ei olisi niin naiiveja.
Naiiveja tai peloissaan. Ihmiset usein vaistoavat ettei kaikki ole jollain kunnossa ja yrittävät välttää itse joutumasta seuraavaksi tähtäimeen. Jos se vaatii sulkemaan silmät jonkun muun kärsimykseltä, moni ajattelee sen olevan pieni hinta. Uhri on osansa valinnut, ehkä hän jo oppinut tuon kaiken keskellä luovimaan, ehkä hänessä on jotain pielessä, ehkä häntä ei haittaa tuollainen, ehkä hän jopa itseasiassa nauttii siitä... Tapoja uhrin syyllistämiseen on monia.
Vierailija kirjoitti:
Voin ymmärtää vanhempia, miksi käyttäytyvät tietyllä tavalla. Silti en kuitenkaan hyväksy tai ole tekemisissä pahemmin. Koska vanhempien käytös saa minut voimaan pahoin. Ihan sama kuinka tahansa ymmärtäisikin lähtökohdat.
Ei ole tarkoitus vängätä tätä omaa näkökulmaani, mutta edelleen haluan painottaa sitä että minäkin ymmärrän että äidilläni on ollut vaikea lapsuus, en vain ymmärrä mitenkään päin sitä miksi hän teki lapsen jota vihata ja jolle olla ilkeä. Siihen ei ymmärrykseni riitä koska hän olisi voinut valita toisinkin.
Ei vastaa kyllä omia kokemuksia. Ei mun terapiassa ole pyritty ymmärtämään vanhempiani. Silloin kun vanhemmistani puhuttiin, niin kyllä siinä keskityttiin siihen, että mitä itse koin heidän toimintansa seurauksena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Onhan sellaisella vanhemmalla, joka lastaan vihaa, jokin ongelma, persoonallisuushäiriö tms. Normaali vanhempi menisi itse terapiaan siinä vaiheessa, jos huomaisi, ettei rakasta/että vihaa lastaan.
Sikäli tuo, että muiden ihmisten kanssa menee näennäisesti paremmin, voi johtua siitä, että ne ihmiset ovat sopivan etäällä. Mitä lähemmäs toinen ihminen tulee, sitä enemmän koskee niihin vanhemman omiin sisäisiin ongelmakohtiin.
Musta tuntuu että se ongelma on juuri sillä lapsella, ei rääkkäävällä vanhemmalla. Vanhempihan ei siitä näytä kärsivän, ainoastaan lapsi.
Sen vanhemman sisällä on jokin pielessä, tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse sekä lapsi että vanhempi joten kokemusta on molemmista rooleista.
Kyllä minä toivon että lapseni ymmärtää miksi olen tehnyt tiettyjä ratkaisuja vaikka ne hänen mielestä olisivatkin vääriä.
Itse ymmärrän myös omia vanhempiani tiettyyn pisteeseen asti mutta äitini vihaa minua kohtaan en pysty ymmärtämään sillä se ei oikein tunnu perustuvan mihinkään muuhun että minä olen jotenkin väärä ihminen kokonaisuudessaan.
Ymmärrän että he ovat tietynlaisissa lähtökohdista ja että heillä on ollut hyvin vähän mistä ottaa joka on vaikuttanut heidän toimia muun muassa vanhempina.
Sitä kyllä ihmettelisin jos joku pyytäisi ymmärtämään sitä että vanhempi pahoinpitelee henkisesti tai fyysisesti tai suorastaan vihaa lastaan tai on hyväksikäyttänyt tätä monin eri tavoin lapsuudessa. Varsinkin jos terapeutti tekisi näin kyllä ihmettelisin suuresti.
oman lapseni kanssa kun olemme puhuneet niin hän kyllä vakuuttaa ymmärtävänsä miksi joitain asioita on tehty ja joitain ei, ja ymmärtää sen että minä vanhempana olen rakastanut häntä ihan koko hänen elämänsä eikä tekemiseni ole koskaan tarkoittanut sitä että hänestä en välittäisi tai jopa vihaisin häntä. Toisaalta nuo asiat ovat niin pieniä tarkoitan että ei ole mitään pahoinpitelyä tai muuta eikä tunne kylmyyttä tms.Toimimattomassa perheessä vanhempi yleensä kieltäytyy keskustelemasta menneistä tapahtumista. Omaa lasta säännönmukaisesti kaasuvalotetaan siihen asti, kunnes lapsi lopulta väsyy turhaan yrittämään ja rajaa vanhemman ulos elämästään.
Se on juuri näin. En ymmärrä miksi omaa lasta vihataan noin.
Minäpä kerron: Vanhempaa hävettää. Hän tietää mokanneensa. Asian kaivelu ei innosta, koska se hävettää.
Tai vanhempi ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Tai uskoo, ettei lapsella ole oikeutta valittaa kokemastaan kaltoinkohtelusta. Vanhempi voi uskoa, että hänellä oli oikeus toimia miten toimi, koska niin hänenkin vanhempansa toimivat/ei hänenkään tunteistaan välitetty. Jne. jne. jne. Kaikella on syynsä, eri asia on se, onko niillä lopulta merkitystä. Pelastakaa itsenne, kun tulette tietoiseksi, että joku ihminen on teille haitallinen. Oli heidän syynsä mitkä hyvänsä.
Olen samaa mieltä täysin, mutta en ymmärrä sitä että viha omaa lasta kohtaan jotenkin siirtyisi sukupolvelta toiselle. Miksi joku tekisi lapsia siksi että saisi vihata heitä? Samalla eletään normaali elämä, ollaan töissä, on kavereita ja harrastuksia, eikä mitään ongelmaa niissä, ollaan muille ystävällisiä ja ihan pidettyjä henkilöitä, mutta omaa lasta vihataan ja kiusataan kun minuakin vihattiin?
Ei vain mene minulle tuo läpi, ei millään.
Tiedätkö, joillain ihmisillä on pinnan alla jotain todella pimeää. Muille se ehkä näyttäytyy välähdyksinä, perheenjäsenet taas saavat kokea sen koko helvetin.
Et ymmärtänyt oikein. Kyseenalaisti sitä miten käytännös asenne kohdella peritty sukupolvelta toiselle jos näin puhutaan asian yeensä olevan. Pimeys ei ole vastaus jos asiaan on syy. Peritty pimeys ehkä mutta mitrn se syntyy, mallituksen kauttako?
-sivusta
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.
Hesarissa oli ihan hiljattain artikkeli ihmisistä, jotka ampuvat huvikseen veneestä luodoilla köllötteleviä kuutinpoikasia. Raadot jätetään sinne. Jotain on mennyt pieleen jos toiminta on tällaista, mutta paha sanoa mikä.
Kun Ted Bundylta kysyttiin, miksi hän teki, mitä teki, hän vastasi, että koska hän nautti siitä. Jep, onhan siinä jotain mennyt todella pahasti pieleen.
Tässä olet mielestäni asian ytimessä. Ja vastauskin on selvä: mikään määrä tuollaisen toiminnan ymmärtämistä ei auta ketään, varsinkaan uhria millään tavalla. Ainoa toimiva keino on hävittää tuollaiset ihmiset yhteiskunnasta, ja pienemmässä mittakaavassa omasta elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei vastaa kyllä omia kokemuksia. Ei mun terapiassa ole pyritty ymmärtämään vanhempiani. Silloin kun vanhemmistani puhuttiin, niin kyllä siinä keskityttiin siihen, että mitä itse koin heidän toimintansa seurauksena.
Hienoa että joku saa parempaa psykoterapiaa.
En usko, että muuten täysin terve ihminen vain perisi pahan asenteen ja käytöksen muilta. Jokaisen sisin muodostuu omien synnynnäisten ominaisuuksien ja elämänkokemusten myötä. Toiset saavat joitain suojaavia/korjaavia kokemuksia, joiden myötä on turvallisuutta olla enemmän läsnä, tietoisempi ja myös nähdä, kohdata ja käsitellä asioita, jotka ovat voineet mennä elämässä ja kehityksessä pieleen.