Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (250)
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulisi, että traumaterapia sopisi monelle, jos sinne pääsee.
Ei välttämättä. Siinä keskitettiin aika paljon siihen miltä mikäli kokemus tuntuu kehossa. Jos ihminen on henkisesti pahasti lamaantunut, niin ei tällaista kehotuntemusta enää ole.
Tuntuu ahdistavalta, mutta ei sitä osaa sanoa missä, koska mieli kykenee käsittelemään asioita ainoastaan älyllisessä moodissa.
Voit puhua hirveistä tapahtumista vaikka kuinka yksityiskohtaisesti, kun ulkoistat itsesi siitä täysin ja kerrot kuin kaikki tapahtuisi jossain aivan muualla jollekin aivan toiselle ihmiselle. Tämä menee luontevasti sellaiselta, joka on jo lapsena oppinut sivuttamaan omat tunteensa, kun vaihtoehtoja ei ole ollut.
On surkuhupaisaa, jos terapia vielä vahvistaa tällaisia turvattomia toimintamalleja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kerjää ymmärtämystä itselleen samalla kun kieltää sen vanhemmiltaan.
Narsisti?
Kukaan ei ole ehjä. Sun vanhempien mahkut saada kuuppa-apua oli huonommat kuin sun. Sinä kirlyäydyt saamasrasi avusra koska tykkäät liikaa uhriutumisesta.
Sinä et ole uniikki lumihiutale vaikka käyttäydyt kuin sellainen.
Luulen, että hän yrittää jotenkin jäsentää kaikkea kokemaansa jonkinlaiseksi jäsentyneeksi kokonaisuudeksi pystyäkseen elämään nyt, aikuisena.
Monillahan kysymys on siitä, että lapsuuden välttämättömät kehitystehtävät ovat jääneet kokonaan läpi käymättä, koska on ollut keskityttävä hengissä selviytymiseen. Ei ole ollut mitään lapsuutta, koska vanhemmat ovat itse olleet henkisesti lapsia.
Tämä! Aika ulkopuolinen olo tulee, kun kuuntelee miten muut muistelevat huoletonta lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Aikuisuus on paljon parempi olotila. Ei se oikeastaan haittaa esimerkiksi maksaa veroja, kun tietää ettei nyt omassa kodissa kukaan tule yllättäen vetämään turpiin, kun jokin vituttaa.
Kuuntelin yhtä isää leikkipuistossa. Puhui niin karkeasti lapsilleen, että puistatti. Huusi ja käskytti ja puhui rumasti. Ei niin että olisi pitänyt poliisit kutsua, mutta rumasti. Lapset ei edes mitään kovin pieniä siinä 7-10 v, en edes tiedä mitä tekivät leikkipuistossa. Kuitenkin menivät iskän syliin istumaan kun hakivat lohtua. Todella outoa.
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin yhtä isää leikkipuistossa. Puhui niin karkeasti lapsilleen, että puistatti. Huusi ja käskytti ja puhui rumasti. Ei niin että olisi pitänyt poliisit kutsua, mutta rumasti. Lapset ei edes mitään kovin pieniä siinä 7-10 v, en edes tiedä mitä tekivät leikkipuistossa. Kuitenkin menivät iskän syliin istumaan kun hakivat lohtua. Todella outoa.
Lapset eivät ehkä hakeneet lohtua, vaan yrittivät parhaansa mukaan lepytellä kiukkuista isää siinä missä koira liehittelee vihaista omistajaa. Selviytyminen on kaikkein tärkeintä, se ajaa kaiken muun yli. Ulkopuolisesta epäloogisen näköinen käytös on loogista silloin kun lapsi joutuu varmistamaan, että saa seuraavan aterian epävakaalta sekopäältä, josta ei eroonkaan pääse ja josta on täysin riippuvainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valviralle tietysti voisi terapeutista tehdä valituksen, mutta ei tällainen välttämättä tule mieleen. Lisäksi huonosti järjestetty terapia ei välttämättä ole niin selkeästi luokiteltavissa hoitovirheeksi, että siitä tulisi edes huomautusta järjestäjälle. Asiakas on näissä tilanteissa aika heikoilla.
Olisin nyt kyllä tarkkana siitä, että onko tässä väärässä koulutettu alan ammattilainen vai tavispulliainen. Kuulostaa siltä, että ap ei saanut juuri haluamaansa egon hyväilyä, vaan joutui tekemään tunnetyötä ja miettimään asioita laaja-alaisesti, ja tätä nyt peppukipuilee🤔🤔
Minusta taas kuulosti että terapeutti uskoi ap:n tarvitsevan vain kuulla että et ollut huono, kun hoki että olit tosi vahva— vaikka ap halusi jotain muutosta nykyiseen olemiseensa. Tähän olen itsekin törmännnyt. Mutta ikään kuin se muuttaisi yhtään mitään että ”toimin tiedolla joka minulla sillä hetkellä oli”. Niin, ja asiat silti tapahtuivat ja nyt minulla on elämässäni ongelmia — ja pointti on mitä nykyhetken ongelmille tehdään. Ei voisi vähempää kiinnostaa, olinko fiksu ja vahva — en oikeastaan edes haluaisi kuulla olleeni, vaan olisin mielelläni ollut surkea ja heikko, typerä idiootti, jos joku olisi pitänyt minua turvassa.ä, ja näitä ongelmia ei olisi tullut, näitä rikkinäisiä kohtia joita minussa edelleen, nyt juuri, tällä hetkellä yhä on Jotkut eivät ymmärrä että on paljon pahempiakin asioita kuin huonouden kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Kuka sinut laittoi lisääntymään? Ihan vapaaehtoisesti olet tainnut panna ja nyt lapsesi joutuvat siitä kärsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Pieni lapsi ei kerta kaikkiaan ole vastuussa. Lapsen kuuluu välillä kiukutella ja koetella rajojaan. Aikuisen kuuluu olla lapsen tukena myös silloin, kun lapsella on paha olla. Erityisesti silloin. Lapsi on syntyessään moraalisesti puhdas. Ja kun hän myöhemmin hakee moraalista kompassiaan, vanhemman pitää auttaa siinä ystävällisesti ja lempeästi. Tämä ei ole mikään puolin ja toisin -asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Ihan sama asia on aikuisten välisessä riidoissa, kumpikaan ei ole täysin viaton osapuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjailija Tuula-Liina Varis on jossain haastattelussa todennut, että se, joka sanoo, että hänellä on ollut onnellinen lapsuus, valehtelee. Variksen idea oli, että lapsi on aina alisteinen vanhempien vallankäytölle. Monet arjen tapahtumat ovat lapsen näkökulmasta uhkaavia. Mielestäni tämän tunnustaminen on avain irti päästämiseen. Lapsuus on ollut huono ja vanhempiaan ei voi ymmärtää, joten nykyhetkestä pitää muokata itselleen mahdollisimman hyvä. Millainen oikeasti olen ja mistä oikeasti pidän? Mikä minua rauhoittaa? Mikä tuo turvallisen olon? Ratkaisukeskeinen suhtautuminen omaan elämään ja itseen tutustuminen on auttanut minua enemmän kuin mihin terapia pystyi.
Voi mitä kakkaa. On niitä joilla oli oikeasti huono lapsuus. Suurimmalla osalla se oli suurimmaksi osaksi onnellinen ja siihen kannattaa keskittyä. Kuten elämässä muutenkin, positiivisiin asioihin.
Samasta syystä en osta influjen kritisointia siitä, että kuvaavat vain kauniita asioita. Tietenki elämässä on myös ikävää, mutta en mä inspiroidu sellaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valviralle tietysti voisi terapeutista tehdä valituksen, mutta ei tällainen välttämättä tule mieleen. Lisäksi huonosti järjestetty terapia ei välttämättä ole niin selkeästi luokiteltavissa hoitovirheeksi, että siitä tulisi edes huomautusta järjestäjälle. Asiakas on näissä tilanteissa aika heikoilla.
Olisin nyt kyllä tarkkana siitä, että onko tässä väärässä koulutettu alan ammattilainen vai tavispulliainen. Kuulostaa siltä, että ap ei saanut juuri haluamaansa egon hyväilyä, vaan joutui tekemään tunnetyötä ja miettimään asioita laaja-alaisesti, ja tätä nyt peppukipuilee🤔🤔
Minusta taas kuulosti että terapeutti uskoi ap:n tarvitsevan vain kuulla että et ollut huono, kun hoki että olit tosi vahva— vaikka ap halusi jotain muutosta nykyiseen olemiseensa. Tähän olen itsekin törmännnyt. Mutta ikään kuin se muuttaisi yhtään mitään että ”toimin tiedolla joka minulla sillä hetkellä oli”. Niin, ja asiat silti tapahtuivat ja nyt minulla on elämässäni ongelmia — ja pointti on mitä nykyhetken ongelmille tehdään. Ei voisi vähempää kiinnostaa, olinko fiksu ja vahva — en oikeastaan edes haluaisi kuulla olleeni, vaan olisin mielelläni ollut surkea ja heikko, typerä idiootti, jos joku olisi pitänyt minua turvassa.ä, ja näitä ongelmia ei olisi tullut, näitä rikkinäisiä kohtia joita minussa edelleen, nyt juuri, tällä hetkellä yhä on Jotkut eivät ymmärrä että on paljon pahempiakin asioita kuin huonouden kokemus.
Minusta tuntuu siltä, että terapeutille on itselleen helpompaa keskittyä kehumaan asiakastaan kuin kuunnella häntä. Tunnelma pysyy mukavan kevyenä kun terapia jää tsemppipuheeksi, asiakkaan avatessa suunsa taas voisi tulla lisää traumaattisia paljastuksia.
Asiakas taas oppii tämän vuoksi että hänen kokemuksensa ovat liikaa jopa ammatilaiselle ja voi kokea että hän on vain täysin kaiken avun ulkopuolella. Vaikea silloin olla ajattelematta, ettei itsessä olisi jotain pielessä, jos kukaan ei oikein sinua jaksa kuunnella, olit sitten lapsi tai aikuinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjailija Tuula-Liina Varis on jossain haastattelussa todennut, että se, joka sanoo, että hänellä on ollut onnellinen lapsuus, valehtelee. Variksen idea oli, että lapsi on aina alisteinen vanhempien vallankäytölle. Monet arjen tapahtumat ovat lapsen näkökulmasta uhkaavia. Mielestäni tämän tunnustaminen on avain irti päästämiseen. Lapsuus on ollut huono ja vanhempiaan ei voi ymmärtää, joten nykyhetkestä pitää muokata itselleen mahdollisimman hyvä. Millainen oikeasti olen ja mistä oikeasti pidän? Mikä minua rauhoittaa? Mikä tuo turvallisen olon? Ratkaisukeskeinen suhtautuminen omaan elämään ja itseen tutustuminen on auttanut minua enemmän kuin mihin terapia pystyi.
Voi mitä kakkaa. On niitä joilla oli oikeasti huono lapsuus. Suurimmalla osalla se oli suurimmaksi osaksi onnellinen ja siihen kannattaa keskittyä. Kuten elämässä muutenkin, positiivisiin asioihin.
Samasta syystä en osta influjen kritisointia siitä, että kuvaavat vain kauniita asioita. Tietenki elämässä on myös ikävää, mutta en mä inspiroidu sellaisesta.
Oletko miettinyt että ihmiset tekevät asioita muistakin syistä kuin inspiroidakseen sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kerjää ymmärtämystä itselleen samalla kun kieltää sen vanhemmiltaan.
Narsisti?
Kukaan ei ole ehjä. Sun vanhempien mahkut saada kuuppa-apua oli huonommat kuin sun. Sinä kirlyäydyt saamasrasi avusra koska tykkäät liikaa uhriutumisesta.
Sinä et ole uniikki lumihiutale vaikka käyttäydyt kuin sellainen.
Luulen, että hän yrittää jotenkin jäsentää kaikkea kokemaansa jonkinlaiseksi jäsentyneeksi kokonaisuudeksi pystyäkseen elämään nyt, aikuisena.
Monillahan kysymys on siitä, että lapsuuden välttämättömät kehitystehtävät ovat jääneet kokonaan läpi käymättä, koska on ollut keskityttävä hengissä selviytymiseen. Ei ole ollut mitään lapsuutta, koska vanhemmat ovat itse olleet henkisesti lapsia.Tämä! Aika ulkopuolinen olo tulee, kun kuuntelee miten muut muistelevat huoletonta lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Aikuisuus on paljon parempi olotila. Ei se oikeastaan haittaa esimerkiksi maksaa veroja, kun tietää ettei nyt omassa kodissa kukaan tule yllättäen vetämään turpiin, kun jokin vituttaa.
Muistan kuinka opin kaveriltani kuinka pikkarit pitää vaihtaa joka päivä. Siis kuuntelin kun puhui äitinsä kanssa arjessa itsestäänselvyytenä. Sen jälkeen vaihdoin joka päivä pikkarit. Pelatukseni oli ympäristö. Asuimme alueella jossa oli keskiluokkaisia ja heidän lapsiaan, sama koulussa. Sanoisin että melkeinpä keskiverto paremmin pärjääviä olivat. Sai mallin heiltä mitä on normaali elämä, vaikka äitini sanoi kun valitin heidän toiminnastaan että KAIKILLA on tällaista, niin jo lapena tiesin ettei se ole totta kun olin nähnyt kavereiden peeheet. Äitini oli todella siisti ihminen kodin suhteen mutta tuollaiset jäi opettamatta. Äitini oli todella kylmä ja itsekäs ihminen muutenkin. Jakoi lapset suosikkeihin ja syntipukkiin ja minä tietty olin se syntipukki. Lempijuttua oli syyllistää minua kaikesta, hokea kuinka hankala olen jne vaikka olin todella kiltti lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Ihan sama asia on aikuisten välisessä riidoissa, kumpikaan ei ole täysin viaton osapuoli.
Et voi yleistää. Joskus riitaan tarvotaan vain yksi, riittävän kamala. Lähisuhteissa on korkea kynnys katkaista välit, vaikka toinen hakisi niitä riitoja ihan huviksensa ja omaksi viihteekseen.
Vanhemman ja lapsen välinen ihmissuhde ei ole ihan tasa-arvoinen edes lapsen aikuistuttua. Siellä on aina taustalla se, että toisella oli rajaton valta toiseen hänen herkkinä lapsuusvuosinaan. Se, miten vanhempi tehtävänsä hoiti, vaikuttaa aina väistämättä suhteeseen myöhemminkin. Ja vanhempi voi myös taantua valta-asemaan, jos on semmoista laatua. Oma hirviövanhempani luuli voivansa määrätä minusta ja lapsistani vielä kun olin nelikymppinen. Käskytti kaikenlaista viikonlopun vietosta rahan käyttöön, yritti määräillä lasten asioita, jopa sekaantui avioliittooni.
Kyllä tuollaisessa vika on aivan täysin hirviövanhemmassa. Jos ei usko, kun sanotaan nätisti, täytyy sanoa rumasti. Silloin rumasti sanominen ei ole väärin. Nyt en enää ole puheväleissä, niin ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Hirviön mielestä tietysti väärin sekin, mitäpä minä osaisin oikein tehdäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Riippuu minkäikäisestä puhutaan. Teineissä on oikeita sekopäitäkin, oli vanhemmat mitä tahansa. Ja oikea persoonairiöisyys tulee esiin jo ihan lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paraneminen lähtee siitä, että myöntää itselleen ettei vanhemmat olleet henkisesti terveitä, olivat itsekkäitä eivätkä ajatelleet lastensa parasta. Jopa sadistisia monilta osin. Että,tänä päivänä samalla lapsuudella olisi otettu huostaan.
Mutta on hyvä muistaa, että lapsetkaan eivät ole automaattisesti moraalisesti puhtaita - on känkkäämistä, huutamista, riehumista yms., palstallakin nousee aika ajain keskusteluita, joissa ei pärjätä lapsen huonon käytöksen takia, ja on täytty rationalisointia ja splittaamista väittää toista osapuolta hyväksi ja toista pahaksi. Viha, stressi, pelko yms. sekä aikuisella että lapsella lähtee siitä, että ympäristön kuormitus ylittää sen hetkiset voimavarat, ja on henkilön itsesäätelystä kiinni elääkö niiden ärsykkeiden mukaan, ja tämä säätelyjärjestelmä toki on lapsella vielä vähemmän kehittyneempi, joten sanoisin, että lapsi on tilanteesta vähemmän vastuussa kuin aikuinen mutta silti vastuussa.
Jokin sekopää vanhempi on tullut palstalle puolustelemaan itseään.
Ihan sama asia on aikuisten välisessä riidoissa, kumpikaan ei ole täysin viaton osapuoli.
Et ole ehkä törmännyt sellaiseen, mutta ei kyse ole ”riidasta”. Yhtä lailla voisi sanoa sarjamurhaajan uhrille, kun sarjamurhaaja on etsinyt vaikka Nashvillen alueelta ruskeahiuksisen naisuhrin, koska nauttii tunteesta, joka tilanteesta tulee, että ”mutta mitä uhri teki provosoidakseen tilannetta, kyllä tilanteessa on kaksi riitapukaria”? Tai mitä suklaakonvehti teki, että joku söi sen? Sairas saa nautintoa jostain, ja hakee kohteensa. Toki perheissä joissa on tokainen dynamiikka on monenlaisia vaikeita tunteita myös aikuisilla. Muttei muuta sitä, että joku uhri piti vain löytyä, jotta pääsi toteutumaan ne asiat joita toksinen aikuinen tarvitsi. Jos se ei olisi ollut tämä lapsi, se olisi ollut joku toinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjailija Tuula-Liina Varis on jossain haastattelussa todennut, että se, joka sanoo, että hänellä on ollut onnellinen lapsuus, valehtelee. Variksen idea oli, että lapsi on aina alisteinen vanhempien vallankäytölle. Monet arjen tapahtumat ovat lapsen näkökulmasta uhkaavia. Mielestäni tämän tunnustaminen on avain irti päästämiseen. Lapsuus on ollut huono ja vanhempiaan ei voi ymmärtää, joten nykyhetkestä pitää muokata itselleen mahdollisimman hyvä. Millainen oikeasti olen ja mistä oikeasti pidän? Mikä minua rauhoittaa? Mikä tuo turvallisen olon? Ratkaisukeskeinen suhtautuminen omaan elämään ja itseen tutustuminen on auttanut minua enemmän kuin mihin terapia pystyi.
Voi mitä kakkaa. On niitä joilla oli oikeasti huono lapsuus. Suurimmalla osalla se oli suurimmaksi osaksi onnellinen ja siihen kannattaa keskittyä. Kuten elämässä muutenkin, positiivisiin asioihin.
Samasta syystä en osta influjen kritisointia siitä, että kuvaavat vain kauniita asioita. Tietenki elämässä on myös ikävää, mutta en mä inspiroidu sellaisesta.Oletko miettinyt että ihmiset tekevät asioita muistakin syistä kuin inspiroidakseen sinua?
Jos on lifestyle-influ, silloin päätyö on inspiroida. Jos ei kiinnosta kiiltokuvaelämä, älä seuraa sellaista influa.
Tuo järkevä teko. Tuollainen vanhempi voi helposti viedä myöhemminkin toiminnallaan lapsen elämästä niin paljon voimia, että sen itsenäisen elämän rakentaminen voi olla haastavaa. Kyllä ne voimavarat on järkevämpää käyttää omasta lapsesta huolehtimiseen kuin siihen, että toimii edelleen oman vanhempansa huoltajana kuten lapsuudessaan.