Lue keskustelun säännöt.
Vanhempien ymmärtäminen psykoterapiassa
16.08.2026 |
Psykoterapia ei tuntunut tuottavan kummoisia tuloksia. Meni aika kauan siihen, että ymmärsin missä mentiin vikaan: terapeutti koki yrittävänsä laajentaa asiakkaan näkökulmaa, kun ohjasi usein pohtimaan vanhempien elämää ja heidän käytöstään siihen nähden.
Käytännössä se vain kuitenkin johti siihen, että sinne terapiaan hakeutuneet asiakas jäi omien tunteidensa kanssa taas kerran kovin yksin: eihän lapsuus mitään muuta ollutkaan kuin sitä, että jotenkin yrittää ymmärtää sekavasti käyttäytyviä vanhempia ja sovittaa käytöksensä sellaiseksi, että tulisi mahdollisimman vähän konflikteja. Pois perheestä ei lapsi pääse joten siinäpä sitten pieni lapsi yritää parhaansa mukaan kokkailla ja siivota, jotta sitä vaikeaa lapsuuttaan toistuvasti valittava isä ei hajoaisi.
Enemmän terapiasta olisi varmasti ollut hyötyä jos yhdessä olisi pohdittu miten tämä kaikki on vaikuttanut ja miten tästä eteenpäin. Vanhempiensa uskotulle muiden ymmärtäminen oli turhankin tuttua, ei siihen olisi enää ulkopuolista tarvittu luomaan vieä lisäpainetta henkiseen itsensä sivuttamiseen.
Psykoterapia on asiakkaalle niin kallis ja aikaa vievä sijoitus, että on harmillista että on täysin kuun ja tähtien asennosta kiinni saako siitä jotain apua vai onko terapia pahimmassa tapauksessa jopa asiakkaalle haitaksi.
Varmaan muillakin on tällaisia psykoterapiakokemuksia vaikkei niistä mielellään ihmisille kerro.
Kommentit (246)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut kuulla paljon isäni puolustelijoita. He eivät ole koskaan eläneet hänen kanssaan. Hänellä oli persoonallisuushäiriö ja pimeä puoli, jota toteutti vain lähimpiin ihmisiin. Muille oli "niin kiltti hiljainen ja ystävällinen mies" .
Ei kannata näiden puolustelijoiden kanssa alkaa vänkäämään. Siinä satuttaa vain itseään lisää.
Terapeutti vain ei ole kuka hyvänsä kylän mies kertomassa mielipiteitään. Se on aika ikävää, jos psykoterapia onkin korjaavan ihmissuhdekokemuksen sijasta taas yksi hajottava kokemus lisää.
Eikä ainakaan minulla enää ole riittävästi voimavaroja hakeutua terapiaan uudelleen. Meni siinä määrin aikaa, rahaa ja energiaa etten enää uudelleen halua testata miten käy. On todella raskasta puhua traumoistaan vieraille ihmisille uudelleen ja uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Semmoinen oli ihan jossain lääketieteen oppikirjassa, jota joskus lueskelin. Todettiin, että tietynlaisia rankkoja asioita lapsuudessaan kokeneet ihmiset kärsivät usein jostain tietystä oireilusta, jonka nimeä en muista niin varmasti että tähän viitsisin laittaa JA että heille valitettavasti usein käy niin, että terapeutti alkaa hyökkäävästi kyseenalaistaa heidän kokemaansa ja he voivat päätyä jopa terapiasuhteessa kiusatuiksi.
Jotenkin helppo uskoa, kun tällaiseen keskusteluunkin hyökkää heti näitä aggressiivisia kyseenalaistajia, vaikka eihän kenenkään pitäisi käyttäytyä sillä tavalla. Tarkoitan, että tuossa penäämisessä ja uhrin syyttelyssä ei ole järjen häivää täällä palstalla. Terapeutti sentään tekee hyvät rahat sillä, että kuuntelee ja keskustelee, vaikka asiattomastikin🙄
Terapiassa tuntuu usein olevan lähtökohtana, että jos asiakkaalla on paljon kielteisiä ihmissuhdekokemuksia, on hän silloin vain käsittänyt jotain väärin ja tätä ns. väärinkäsitystä pitäisi sitten lähteä yhdessä korjaamaan. Ilmeisesti terapeutit eivät oikein pidä siitä lähtökohdasta, että huono-osaisuus usein kasaantuu, vaikka henkilö yrittäisikin vaikka mitä.
Keskittykää vaan itse elämään oma elämänne paremmin ja lakatkaa syyttelemästä vanhempianne.
Vierailija kirjoitti:
Keskittykää vaan itse elämään oma elämänne paremmin ja lakatkaa syyttelemästä vanhempianne.
Sitähän tässä yritetään, mutta lapsuuden takia ylivirittynyt hermosto ja herkkyys paniikkikohtauksiin haittaavat monia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskittykää vaan itse elämään oma elämänne paremmin ja lakatkaa syyttelemästä vanhempianne.
Sitähän tässä yritetään, mutta lapsuuden takia ylivirittynyt hermosto ja herkkyys paniikkikohtauksiin haittaavat monia asioita.
En ole enää vanhemman kanssa tekemisissä, koska en halua triggeröityä hänen käytöksensä takia. Olen siis ottanut vastuun omasta hyvinvoinnistani.
Semmoinen oli ihan jossain lääketieteen oppikirjassa, jota joskus lueskelin. Todettiin, että tietynlaisia rankkoja asioita lapsuudessaan kokeneet ihmiset kärsivät usein jostain tietystä oireilusta, jonka nimeä en muista niin varmasti että tähän viitsisin laittaa JA että heille valitettavasti usein käy niin, että terapeutti alkaa hyökkäävästi kyseenalaistaa heidän kokemaansa ja he voivat päätyä jopa terapiasuhteessa kiusatuiksi.
Jotenkin helppo uskoa, kun tällaiseen keskusteluunkin hyökkää heti näitä aggressiivisia kyseenalaistajia, vaikka eihän kenenkään pitäisi käyttäytyä sillä tavalla. Tarkoitan, että tuossa penäämisessä ja uhrin syyttelyssä ei ole järjen häivää täällä palstalla. Terapeutti sentään tekee hyvät rahat sillä, että kuuntelee ja keskustelee, vaikka asiattomastikin🙄