Sotilaslähteet kritisoivat varusmiesten koulutusta: ”Ei mahdollisuutta päästä elävinä asemiin”
Puolustusvoimat ei ota oppia Ukrainan sodasta, sanovat HS:n haastattelemat sotilaslähteet.
Heidän mukaansa Puolustusvoimat viestii julkisesti ottavansa drooniajan sodan oppeja käytäntöön, mutta todellisuus on toinen. Varusmiehiä koulutetaan yhä pitkälti vanhoilla taistelumenetelmillä.
Kommentit (46)
Onneksi Suomen maasto on aika ratkaisevalla tavalla toisenlaista kuin Ukrainassa.
Mitä noita videoita olen katsellut, niin ne harvat peltojen keskellä olevat puustolinjat ovat nimen omaan niitä paikkoja, jotka tarjoavat edes jonkinlaista suojaa drooneilta.
Suomessa sentään on runsaasti metsiä, vieläpä paljon tiheää risukkoa, jotka epäilemättä auttavat asiassa.
Toki venäläisten nykyinen taistelutaktiikka (lähetetään pieniä ryhmiä ei-kenenkään-maan läpi) toimisi myös Suomen metsissä oikein hyvin; pienellä joukolla pureutuminen sinne tänne harvalukuisemman vihollisen sekaan.
Nato-jäsenyys on paljastanut ainakin sen että ainoastaan jotkut itä-euroopan maat saattaisivat lähettää jopa sotilaita avuksemme, muualta tulee jaxuhaleja ja taskulamppuja ja kypäriä. On aivan satavarmaa ettei yhtään Espanjan sotilasta Suomen maaperälle tule sotimaan.
Laajemminkin Suomen ongelma on ns. korkeakoulutettujen asenne, että tehdään niinkuin on ennenkin tehty. Mitään ei saa arvostella. Tämä porvarillinen ajatusmalli pitää Suomen taantuva periferiana.
Muutama taktinen ydinase olisi paras ratkaisu. Mutta siihen ei vasuriporukka suostu.
Sotilas ei voi olla koko alueella. Jokin sensori haistaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Jos Ukrainalla olisi 2 miljoonaa sotilasta enemmän ja materiaali riittäisi ei olisi epäselvää kumpi voittaisi. Nyt valitettavasti käy niin että Ukrainan resurssit ovat loppu(massa) ja Venäjä pääsee laukomaan tyhjään maaliin.
Väestö 40 miljoonaa että siitäkö ei sitten riitä paria ottaa sotimaan, miehiä ikäluokassa 26-60 on yli 10 miljoonaa.
Euroopan kyky käydä täysimittaista sotaa on muutenkin aika olematon.
Missä on ne tehtaat jotka puskevat ohjusta, kranaattia ja muuta putket punaisena...ei niitä paljoa ole ja luultavasti nekin harvat tuhottaisiin täyden sodan aikana ballistisilla.
Kunnon armeijoitakaan ei ole kuin muutamalla maalla.

Ei näytä riittävän kun alle 25-vuotiaat ei kuulu reserviin.
Miljoona miestä pakeni ja osa pakoilee.
Vierailija kirjoitti:
Nato-jäsenyys on paljastanut ainakin sen että ainoastaan jotkut itä-euroopan maat saattaisivat lähettää jopa sotilaita avuksemme, muualta tulee jaxuhaleja ja taskulamppuja ja kypäriä. On aivan satavarmaa ettei yhtään Espanjan sotilasta Suomen maaperälle tule sotimaan.
Suomen maaperällä sotimiseen joukkojaan kouluttavat parhaillaan ja jatkossa USA, Iso-Britannia, Italia, Ranska, Ruotsi, Norja ja Tanska. Tämä noin niinkuin yhteisen FLF-joukon, DCA- ja JEF-sopimusten näkökulmasta. Mikkeliin on perustettu Nato-esikunta.
Näiden jaxuhalien takia Venäjä on aloittanut mittavan sotilasinfrastruktuurin rakentamisen Suomen rajan lähialueille. Teidän rysssssssien päässä nähdään nämä jaxuhalit vähän toisella tavalla.
Turha odottaa liikoja, eihän sitä Tiitisen listaakaan voida edes julkistaa.
Vierailija kirjoitti:
Laajemminkin Suomen ongelma on ns. korkeakoulutettujen asenne, että tehdään niinkuin on ennenkin tehty. Mitään ei saa arvostella. Tämä porvarillinen ajatusmalli pitää Suomen taantuva periferiana.
No nyt on aika paha omiin luuhoihin perustava oletus 😄
Vierailija kirjoitti:
Laajemminkin Suomen ongelma on ns. korkeakoulutettujen asenne, että tehdään niinkuin on ennenkin tehty. Mitään ei saa arvostella. Tämä porvarillinen ajatusmalli pitää Suomen taantuva periferiana.
Ikävä ettei sinulla lahjakkuus, motivaatio ja lapsuudenkodin tuki riittänyt kouluttautumiseen. Tämän projektiona arvostelet "porvarillista ajatusmallia" kun et itse ole missään elämässäsi onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Turha odottaa liikoja, eihän sitä Tiitisen listaakaan voida edes julkistaa.
Ei liity puheena olevaan asiaan mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Me seurataan iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigori teidän hyökkäystä, ja miten teidän korpisoturi pysyy sen 25 minuuttia hengissä. Tehdään siitä sitte johtopäätökset.
Miten ihmeessä päivystäjällä kesti 8 minuuttia? Tässähän on kansallinen turvallisuus vaarassa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos Ukrainalla olisi 2 miljoonaa sotilasta enemmän ja materiaali riittäisi ei olisi epäselvää kumpi voittaisi. Nyt valitettavasti käy niin että Ukrainan resurssit ovat loppu(massa) ja Venäjä pääsee laukomaan tyhjään maaliin.
Väestö 40 miljoonaa että siitäkö ei sitten riitä paria ottaa sotimaan, miehiä ikäluokassa 26-60 on yli 10 miljoonaa.
Miehitetyt alueet ja pakolaiset laskien väkiluku tynkä-Ukrainassa on alle 30 miljoonaa ja ikäpyramidi perseellään.
Vierailija kirjoitti:
Muutama taktinen ydinase olisi paras ratkaisu. Mutta siihen ei vasuriporukka suostu.
Ehkä sinulta jäi huomaamatta, miten eduskunnan vasuriporukatkin kesällä hyväksyivät ydinaseiden sijoittamisen Suomen alueelle. Ei me omia ydinaseita tarvita, ohjussiiloja maaperällemme, vaan kyseessä on varautuminen Ranskan ja Britannian ydinaseiden laukaisuun Suomen merialueilla sukellusveneistä ja Suomen ilmatilassa hävittäjistä,
Vierailija kirjoitti:
Euroopan kyky käydä täysimittaista sotaa on muutenkin aika olematon.
Missä on ne tehtaat jotka puskevat ohjusta, kranaattia ja muuta putket punaisena...ei niitä paljoa ole ja luultavasti nekin harvat tuhottaisiin täyden sodan aikana ballistisilla.
Kunnon armeijoitakaan ei ole kuin muutamalla maalla.
Miten kertoa olevansa Igor ilman että esittäytyy Igoriksi.
Ikävä kyllä mutta Suomessa on pesiytynyt tuo 1940 luvun sota taktiikka jolla ei nykypäivän sodissa tee mitään, jopa Venäjä luopui siitä kun huomasi että dronet on nykypäivää.
Olisihan se nyt kamalaa joutua tekemään töitä. Voin vain kuvitella kuinka nämä uralusmut sotaleikkijät ovat järkyttyneet kun heille on kerrottu, että pitäisi käyttää omaa järkeään ja sopeutua ympäristöön. Voi ei, ei onnistu kuukausipalkalla sitten mitenkään, kyllä jonkun muun pitää suunnitella Suomen puolustus uudelleen, ei sitä voi PV tehdä. Ehkä jos joku konsulttifirma?
No sittenhän Ukrainan liittyminen Natoon on ihan ok, ihan turhaan pelkäätte Natoa, paperitiikeriä. Vai mitä Igor.