Miten te muut työttömät saatte aikanne kulumaan?
Olen ollut nyt kohta vuoden työttömänä. Alku oli kivaa, kun sai levätä, ja oin varmaan levon tarpeessakin. Mutta nyt alkaa tuntua, että en saa päivisin aikaani kulumaan oikein millään, eikä mikään tunnu enää mielekkäältä. Pitäisi olla jokin harrastus tai meno.
Harrastus saa vähän maksaakin, jos ei nyt aivan mahdottoman kallista ole. Ilmaiset harrastukset tai menovinkit voivat olla ihan ok myös. Ei kuitenkaan kannata ehdotella tyyliin leipäjonoissa seisoskelua, pullojenkeruuta tai muuta epätoivoista. En pysty samaistumaan siihen jengiin mitä niissä jonoissa näkee.
Mitä te muut työttömät teette päivisin, jotta aika kuluu ja elämässä säilyy mielekkyys? Antakaa parhaat vinkit!
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
En ole työtön mutta teen 50 % työtä joten minulla on paljon vapaa-aikaa eli olen osa-aikatyötön.
Päiväni kulutan usein näin.
Herätys klo 07.00-08.00.
TV päälle, aamutv tv1 tai/ja mtv3
Aamupala ennen klo 09.00.
Netinselailu. Luen/selailen suomalaisia ja ulkomaisia nettilehtiä n. 10 kpl. Käyn myös FB:n keskustelutyhmissä ja Vauvassa. Tähän voi mennä jopa 2 tuntia.
Liikunta iltapäivisin n 2 tuntia (kävely, pyöräily, hiihto, uinti/sauna, veneily).
Laitan ruokaa x1 päivä. Kahvit juon x2 päivä.
Iltaisin katson TV:tä, katson jonkun sarjan tai luen.
Nukkumaan klo 23.00-24.00 aikoihin.
Teen vaaaehtoistyötä 1-2 kertaa viikossa n. 2 tuntia. Lisäksi minulla on harrastus kerran viikossa jossa näen paljon ihmisiä.
Koen että tärkeintä on ettei "mökkihöperöidy" ja on pelkästään kotona. Toinen tärkeä asia on että tapaa/näkee/puhuu toisten ihmisten kanssa useamman kerran viikossa.
Etkö pelkää, että Kela saa tietää vapaaehtoistöistäsi? Menetät etuudet, jos kuulutat tuota cv:ssä tai kenenkään kuullen. Varo..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luen, taiteilen, teen käsitöitä, katson leffoja, pelaan, lenkkeilen, kokkaan, siivoan, harrastan erilaista liikuntaa, haaveilen, kirjoitan, tutkin, hoidan parvekeviljelmiä, tapaan ystäviä... Tekemistä on enemmän kuin aikaa.
Mites tuo taiteen tekeminen, kirjoittaminen ja tutkiminen, olin ymmärtänyt että ei saa tehdä niitä, tai voi menettää tuet? Onko kokemusta, miten työkkäri suhtautuu noihin? Ne kyllä kiinnostaisi.
Ap.
Työkkäri on olemassa sinun töihin saamista varten. Ei heille tarvitse kertoa mitä sinä teet, jos tämä tekeminen ei estä työllistymistäsi. Jos saat tekemisestä palkkaa se pitää tietysti ilmoittaa koska sehän on työtä. Järki päähän mitä itsestänne viranomaiselle paljastatte. Ei ole rikos tehdä asioita harrastuksena. Työkkärin porukka on vain sekoillut välillä. Meillä on oikeusturva. Sivusta
Työkkäri on olemassa työkkärin työntekijöiden töihin saamista varten.
No se on todellinen syy mutta työttömän työllistyminen se virallisempi 🙂.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole työtön mutta teen 50 % työtä joten minulla on paljon vapaa-aikaa eli olen osa-aikatyötön.
Päiväni kulutan usein näin.
Herätys klo 07.00-08.00.
TV päälle, aamutv tv1 tai/ja mtv3
Aamupala ennen klo 09.00.
Netinselailu. Luen/selailen suomalaisia ja ulkomaisia nettilehtiä n. 10 kpl. Käyn myös FB:n keskustelutyhmissä ja Vauvassa. Tähän voi mennä jopa 2 tuntia.
Liikunta iltapäivisin n 2 tuntia (kävely, pyöräily, hiihto, uinti/sauna, veneily).
Laitan ruokaa x1 päivä. Kahvit juon x2 päivä.
Iltaisin katson TV:tä, katson jonkun sarjan tai luen.
Nukkumaan klo 23.00-24.00 aikoihin.
Teen vaaaehtoistyötä 1-2 kertaa viikossa n. 2 tuntia. Lisäksi minulla on harrastus kerran viikossa jossa näen paljon ihmisiä.
Koen että tärkeintä on ettei "mökkihöperöidy" ja on pelkästään kotona. Toinen tärkeä asia on että tapaa/näkee/puhuu toisten ihmisten kanssa useamman kerran viikossa.
Etkö pelkää, että Kela saa tietää vapaaehtoistöistäsi? Menetät etuudet, jos kuulutat tuota cv:ssä tai kenenkään kuullen. Varo..
Ja tuon netin selailun ohella tämä työtön kyllä voisi hakea pariakin paikkaa. Miksi roikkua vain vauvalla ja fb-ryhmissä?
Työttömänä puolisen vuotta ja aika mennyt todella nopeasti! Ekat 2 kk olin kanarialla, muuten aika menee netissä, kirjoja lukien, lenkkeillen, sarjoja katsomalla, siivoillessa, kokatessa, kaupoilla käyden. Talveksi taas 2-3 kk kanarialle kun tuskinpa mä töitä saan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varailen juuri vuokra-autoa Euroopan lomareissulle. Lennot kohteeseen on jo ostettu. Pariksi viikoksi ajattelin taas lähteä syyskuun alkussa kun ilmat viilenee. Tähän aikaan hotellin saa lennosta. Sellaista pientä seikkailua arkeen. Työtön saa olla mutta ei köyhä. Mites teillä muilla?
Minua ei kiinnosta matkustella ulkomailla vaikka rahaa onkin. (Sivutyötön)
Voithan istua kotonasi kuolemaa odottamassa.
Olen ihan pöyristynyt. En tiennyt että työttömyyttäkin pitää suorittaa tietyllä tavalla, mm. jättämällä tekemättä itselle mieluisia asioita!
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä puolisen vuotta ja aika mennyt todella nopeasti! Ekat 2 kk olin kanarialla, muuten aika menee netissä, kirjoja lukien, lenkkeillen, sarjoja katsomalla, siivoillessa, kokatessa, kaupoilla käyden. Talveksi taas 2-3 kk kanarialle kun tuskinpa mä töitä saan.
2-3 kk?? Ymmärtäisin kyllä vikon pari loman Kanarialla työnhakijana,mutta että kuukausia.
Vierailija kirjoitti:
Tylsää on. Harkinnassa on avoimen korkeakoulun opintoja, nyt kun se on työttömillekin mahdollista.
Ovat olleet mahdollisia aina. Varma tieto, kun olen suorittanut niitä aina työttömänä ollessani. Yllätys oli se, kun jonkun työpaikan saannin ratkaisi "turha" avoimen kurssi. Mistä tämä käsitys on tullut, että ei olisi ollut aina sallittua? Onhan työttömille ollut opintoseteleitäkin, joilla sai alennusta avoimen yliopiston kursseista. Tämäkin varma tieto, kun noin kymmenen vuotta sitten olin niitä jakamassa.
Tähän aikaan vuodesta työttömienkin kannattaa poimia marjoja ja sieniä talven varalle.
MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF MÖF
🍑+🍆= Sex time 🍒💋🍷🍓
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varailen juuri vuokra-autoa Euroopan lomareissulle. Lennot kohteeseen on jo ostettu. Pariksi viikoksi ajattelin taas lähteä syyskuun alkussa kun ilmat viilenee. Tähän aikaan hotellin saa lennosta. Sellaista pientä seikkailua arkeen. Työtön saa olla mutta ei köyhä. Mites teillä muilla?
Minua ei kiinnosta matkustella ulkomailla vaikka rahaa onkin. (Sivutyötön)
Voithan istua kotonasi kuolemaa odottamassa.
Ai sinä istut vain kotona jos et ole 2 viikon lomamatkalla ulkomailla. Sano vaan itsellesi noin pässi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tylsää on. Harkinnassa on avoimen korkeakoulun opintoja, nyt kun se on työttömillekin mahdollista.
Ovat olleet mahdollisia aina. Varma tieto, kun olen suorittanut niitä aina työttömänä ollessani. Yllätys oli se, kun jonkun työpaikan saannin ratkaisi "turha" avoimen kurssi. Mistä tämä käsitys on tullut, että ei olisi ollut aina sallittua? Onhan työttömille ollut opintoseteleitäkin, joilla sai alennusta avoimen yliopiston kursseista. Tämäkin varma tieto, kun noin kymmenen vuotta sitten olin niitä jakamassa.
Tähän aikaan vuodesta työttömienkin kannattaa poimia marjoja ja sieniä talven varalle.
Olet väärässä. Ei ole ollut aina mahdollista tämän hallituksen aikaan. Aiemmin toki.
Työnhakua, normaaleja kotitöitä ja leipomista välillä, lapsen kanssa olemista, ulkoilua, somea ja palstailua, maailman ihmettelyä, kirppistelyä, kiinnostavien asioiden tutkimista, maalaamista, ristikoiden ja sudokujen täyttämistä, ajattelua yms. Aika kuluu nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tylsää on. Harkinnassa on avoimen korkeakoulun opintoja, nyt kun se on työttömillekin mahdollista.
Ovat olleet mahdollisia aina. Varma tieto, kun olen suorittanut niitä aina työttömänä ollessani. Yllätys oli se, kun jonkun työpaikan saannin ratkaisi "turha" avoimen kurssi. Mistä tämä käsitys on tullut, että ei olisi ollut aina sallittua? Onhan työttömille ollut opintoseteleitäkin, joilla sai alennusta avoimen yliopiston kursseista. Tämäkin varma tieto, kun noin kymmenen vuotta sitten olin niitä jakamassa.
Tähän aikaan vuodesta työttömienkin kannattaa poimia marjoja ja sieniä talven varalle.
Avoimen opiskelu on voinut joskus aiemminkin olla sallittua, mutta nyt viime vuosina oli kyllä tiukat säännöt.
Ensin jokin vuosi sitten oli raja että maksimissaan 5 op/kk saa opiskella, jotta ei katsottu opintoja päätoimisiksi. Sitten se 5 op/kk poistui, mutta tuli tiukka raja että maksimissaan 6 kk kestävät opinnot on sallittuja. Nekin vain kerran työttömyysjakson aikana ja erityisluvalla.
Nyt on siis vihdoin järjen voitto ja taas vapaus avoimen opintojen suhteen. Opintosetelit tulevat niille, jotka eivät saaneet haussa ensimmäistä korkeakoulupaikkaa.
En oo työtön mutta muuten kotona kokopäiväsesti. Käyn lenkillä kerran päivässä, harrastuksena musiikki (opettelen soittamaan huvikseni uusia instrumentteja), jonka parissa vierähtää aika tovi. Tälläkin hetkellä kolme eri soitinta opiskelun alaisena. Hyvä kun illalla ehdin jotain sarjaa jakson verran katsoa.
Ryypätään ja huorataan ja välillä käydään hakemassa Kelasta kottikärryllä rahaa.
Ai siivotaan ja jumpataan kuin hoidetaan koiraa ja pyöräillään ja pelataan korttia ja tehdään palapeliä ja pestään pyykkiä . Käydään kursseja ja opiskellaan kieliä nytkin espanjaa.
Justiin aloitettiin haitarin alkeet kurssi . Opi haitarin näppäimet. Ei mitään helppoa .
Oon 166cm pitkä ja painan 138kg. Neitsyt 38v vanhahomo ukko. Ei pillua ei töitä, elän syömisen ja pornon takia. Komeroiduin 2006 enkä ole puhunut liki 20vuoteen muuta kuin äidille ja kelan, sossun yms työntekijöille. Tänään HMS syönyt 3pitsaa sipsipussin suklaata ja juonut 4litraa täysmaitokaakaota

Mitä jos ensityöksesi hankkiudut vaikka eroon neitsyydestä?
Kyllä sinun vmäinen asenne vaatii enemmän korjausta kuin apn. Mikä vtun muita parempi kuvittelet olevasi. En yhtään ihmettele että jakkupukupelle on juuri sinun kaveri.