Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (244)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluan tietää mitä suklaata vaadittiin ja mitä käytettiin.
Oleellinen tieto tarinan uskottavuuden kannalta.
Anoppi on eläkkeellä ja viettää paljon aikaa netissä. Miestä ahdistavat lapsuusasiat muutenkin. En haluaisi anopin tunnistavan itseään aloituksesta, koska se luo lisää jännitettä.
No varmaan tunnisti jos lukee. On sinulla joutoaikaa olla netissä kuin eläkeläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä on tarkka makuaisti 🤣
Kyllä! Minun 8-vuotias ei huomaisi mitään eroa suklaiden välillä kakussa. Tarkka kakara ap:llä.
Kyllä. Ei tuossa mistään vallankäytöstä ole kyse. Jollain vastaajalla menee nyt omat lapsuuden traumat vähän yli. Normaali ihminen ei edes ajattele, että lapsi tarkoituksella pyytää jotain tiettyä suklaata. Vaikka sanoisi merkin, niin lapselta kuultuna se on yhtä kuin suklaa. Suklaa on suklaata. Ei oikeasti ole noin rasittavaa pikkuvanhaa kakaraa, että alkaa valikoida merkkiä. Tai että joku aikuinen menisi mukaan tuollaiseen temppuiluun.
Et ole ikinä kuullut aistiherkkyyksistä tai makumieltymyksistä? Luuletko etteivät ne elintarviketeollisuudessa työskentelevät supermaistajat koskaan ole olleet lapsia?
Tämä. Sama kuin levittäisi keijua leivälle oikean voin sijaan tai tarjoaa pikakahvia suodatinkahvin sijaan. Vaatii pitkää totuttelua.
Kuitenkin normaali aikuinen ei kylässä rähjää vaikka tarjotaankin keijua. Ja opettaa lapsen myös hyvään käytökseen
Kyllä normaali ihminen ihmettelee jos ennen kyläilyä kysytään allergioista ja sitten laktoosi-intolerantikolle tarjotaan vain sellaista syötävää, jossa on laktoosia.

Ilmeisesti on sinullakin.

Hyvin sanottu tuo, aikuinen lähtee mukaan lapsen temppuiluun. Ei sano että hyvähän se tämäkin on, kakkuja on maailmassa monenlaisia.
Tehdään kotona, opetellaan yhdessä, se sun lempikakku vaikka viikonloppuna. Kutsutaan sun paras kaveri sit. Jos niitä kavereita on?
Viitsitkö kertoa miksi niitä lapsen toiveita kysytään, jos aikuinen kuitenkin tietää paremmin millainen kakku synttäreille kannattaa valmistaa?
Jos aikuinen ei ymmärrä että joku hiton pätkis on eri asia kuin leivontasuklaa? Tai taloussuklaa jota leivinnassa myös käytetääb?
Että tenava on kasvatettu herkuilla ja tunnistaa ne tarkkaan.
Anoppihan tässä on se osapuoli joka on lähtenyt temppuilemaan omien mieltymystensä mukaan lapsen toiveet sivuuttaen. Ei kannata kysellä, jos ei toiveita halua kuulla.
Ettei ollut vielä likilaskuinenkin ja rumasti koristeltu? Hyvä kun ei äiti ota riskiä tehdä kakkya itse ettei pikkuhallitsija suutu jos joku menee pieleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kyllä on tarkka makuaisti 🤣
Kyllä! Minun 8-vuotias ei huomaisi mitään eroa suklaiden välillä kakussa. Tarkka kakara ap:llä.
Kyllä. Ei tuossa mistään vallankäytöstä ole kyse. Jollain vastaajalla menee nyt omat lapsuuden traumat vähän yli. Normaali ihminen ei edes ajattele, että lapsi tarkoituksella pyytää jotain tiettyä suklaata. Vaikka sanoisi merkin, niin lapselta kuultuna se on yhtä kuin suklaa. Suklaa on suklaata. Ei oikeasti ole noin rasittavaa pikkuvanhaa kakaraa, että alkaa valikoida merkkiä. Tai että joku aikuinen menisi mukaan tuollaiseen temppuiluun.
Et ole ikinä kuullut aistiherkkyyksistä tai makumieltymyksistä? Luuletko etteivät ne elintarviketeollisuudessa työskentelevät supermaistajat koskaan ole olleet lapsia?
Tämä. Sama kuin levittäisi keijua leivälle oikean voin sijaan tai tarjoaa pikakahvia suodatinkahvin sijaan. Vaatii pitkää totuttelua.
Kuitenkin normaali aikuinen ei kylässä rähjää vaikka tarjotaankin keijua. Ja opettaa lapsen myös hyvään käytökseen
Kyllä normaali ihminen ihmettelee jos ennen kyläilyä kysytään allergioista ja sitten laktoosi-intolerantikolle tarjotaan vain sellaista syötävää, jossa on laktoosia.
Ai jaa. Voit siis syödä voita mutta et keijua? Pikemmin itse ostaisin keijua kyllä, ekö ne oo kakki ainakin vähälaktoosisia.
Mun ei oo ikinä mielessä käynyt vaatia kylissä mieleni mukaista tarjottavaa.
Mitä kermapersettä siellä kasvatetaan? Ai ettei maistunut vähän toisenlainen suklaa?
Mummi tekee kakun ja valitetaan, että väärin tehty. Mikä malli lapselle?
Tää kuulostaa ihan keksityltä tarinalta ja haluttu vain haukkua anoppia (jotka muka tekevät aina kaiken väärin...)
Miehellä omia huonoja lapsuuden kokemuksia äidistään > antaa lapselleen ikävän kokemuksen mummon tavasta toimia.
Mikä se tietty suklaa sitten oli ja sen halvempi versio mukamas muuttaa koko kakun makua? Miksei sitä tiettyä suklaata voitu ostaa varmuuden vuoksi lisää ja käyttää sitten kakkuun sitä oikeaa suklaata, kun nähdään että on hankittu väärää?
Kun olin lapsi minua opetettiin että cain yksi pullasiivu. Jos tarjotaan saat ottaa yhden pikkuleivän. Täytekakkua otetaan pieni siivu että kaikille riittää. Pitää muistaa kiittää lopuksi. Samoin se että kylässä syödään lautanen tyhjäksi ha syödään mitä tarjotaan. Ja kiitetään.
Nyt lapset menevät keisareina kylään, etukäteen lähetetty vaatimuslista. Ja sitten riidellään.
Vierailija kirjoitti:
Mitä kermapersettä siellä kasvatetaan? Ai ettei maistunut vähän toisenlainen suklaa?
Mummi tekee kakun ja valitetaan, että väärin tehty. Mikä malli lapselle?
Minkälaisen mallin lapselle antaa se, että aikuinen kysyy lapsen toiveita antaakseen hänelle sen opetuksen, ettei niillä toiveilla ole edes läheisille ihmisille mitään väliä juhlapäivänä?
Vierailija kirjoitti:
Tää kuulostaa ihan keksityltä tarinalta ja haluttu vain haukkua anoppia (jotka muka tekevät aina kaiken väärin...)
Miehellä omia huonoja lapsuuden kokemuksia äidistään > antaa lapselleen ikävän kokemuksen mummon tavasta toimia.
Mikä se tietty suklaa sitten oli ja sen halvempi versio mukamas muuttaa koko kakun makua? Miksei sitä tiettyä suklaata voitu ostaa varmuuden vuoksi lisää ja käyttää sitten kakkuun sitä oikeaa suklaata, kun nähdään että on hankittu väärää?
Tarjouduin tuomaan raaka-aineet mukanani. Mistä olisin osannut aavistaa ettei anoppi niitä osta, vaikka sen ilmoittaa tehneensä?
Siis aloittaja, nyt luin, oli itse leipomassa sitä kakkua ja silti tuli väärä kakku?
Kotona ei ehtinyt synttäreitä järjestää, anoppi viipyisi liian kauan, mutta kylässä ehtii leipomaankin. Äkkiähän kaupassakin käy ku. Itse on paikalla.
Miksi ei varalta nyt sitä pikkuisännän/emännän suklaata ottanut mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä ei nyt jengi tajua jutun pointtia! Kakusta viis mutta miksi lapselta kysytään ne toiveet jotka sitten räikeästi petetään! Viedään se ilo, minkä toiveen toteutuminen olisi tuonut lapselle! Lapsi tulee muistamaan mummun naisena, johon sai usein pettyä eikä voinut luottaa. Pikku juttu tämä kakku mutta jos käytös on muissakin asioissa tätä luokkaa niin pska muisto jää mummusta!
Jo onkin aika, että lapsi oppii, ettei kaikkea haluamaansa saa.
Jos suklaan merkki kaukussa on noin tärkeää, tulee elämästä todella vaikeaa.
Muutamassa kymmenessä vuodessa mummuille ja paapoille suurimmaksi tehtäväksi on kehkeytynyt lapsen miellyttäminen. Koko helvetin härdelli pikkuihmisen ympärillä. Ja ylpeät vanhemmat vaativat tätä uhkailulla ettet saa nähdä lapsenlapsiasi jos et tottele pienintäkin "toivetta".
Nämä nykykuninkaalliset turvaruokineen. Sit tulee psykiatrin tarve kun onkin vain yksi toisten joukossa. Kesätyössäkin pitäisi noudattaa työaikoja ja ohjeita.
Onko syntymäpäiväjuhla tosiaan sinusta se hyvä ajankohta koulia lasta kestämään pettymyksiä? Toki lapsi jatkossa muistaa ettei mummon lupauksiin ole luottamista, mutta en ymmärrä miksi mummo tällaista haluaa syntymäpäivänä lapsenlapselleen opettaa.
Onkohan mummo edes ajatellut koko asiaa? Nirso lapsi on kamaluus, jota ei toivo kenelekään.
Taasko tämä satuilija on täällä
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, nyt luin, oli itse leipomassa sitä kakkua ja silti tuli väärä kakku?
Kotona ei ehtinyt synttäreitä järjestää, anoppi viipyisi liian kauan, mutta kylässä ehtii leipomaankin. Äkkiähän kaupassakin käy ku. Itse on paikalla.
Miksi ei varalta nyt sitä pikkuisännän/emännän suklaata ottanut mukaan?
Miksi olisin ottanut ottanut varalle suklaata, kun anoppi ilmoitti tarvikkeet edellisenä päivänä lapsen toiveiden mukaan hankkineensa?
Olisiko pitänyt ottaa myös kananmunia, jauhoja, sokeria yms. mukaan sen varalta, että anoppi ehkä jekuttaakin?
Ei ole ollut omassa perheessä näin pihiä menoa, joten anopin käytös yllätti minut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä kermapersettä siellä kasvatetaan? Ai ettei maistunut vähän toisenlainen suklaa?
Mummi tekee kakun ja valitetaan, että väärin tehty. Mikä malli lapselle?
Minkälaisen mallin lapselle antaa se, että aikuinen kysyy lapsen toiveita antaakseen hänelle sen opetuksen, ettei niillä toiveilla ole edes läheisille ihmisille mitään väliä juhlapäivänä?
Luulisi, että se kakku olisi ollut pääasia.
Joku viilaaminen tietyn suklaan kanssa kertoo kakaran perheestä tarpeeksi.
Vielä nettiinkin pitää valittaa väärästä ainesosasta.
Huomenna varmaan saamme lukea tästä tragediasta Iltalehdestä .

Eli sinulle voi syntymäpäivänäsi tuoda vaikka styroksista tehdyn kakun ja olet yhtä ilahtunut kuin jos olisi tuotu lempiherkkuasi? Hiukan epäilen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis aloittaja, nyt luin, oli itse leipomassa sitä kakkua ja silti tuli väärä kakku?
Kotona ei ehtinyt synttäreitä järjestää, anoppi viipyisi liian kauan, mutta kylässä ehtii leipomaankin. Äkkiähän kaupassakin käy ku. Itse on paikalla.
Miksi ei varalta nyt sitä pikkuisännän/emännän suklaata ottanut mukaan?
Miksi olisin ottanut ottanut varalle suklaata, kun anoppi ilmoitti tarvikkeet edellisenä päivänä lapsen toiveiden mukaan hankkineensa?
Olisiko pitänyt ottaa myös kananmunia, jauhoja, sokeria yms. mukaan sen varalta, että anoppi ehkä jekuttaakin?
Ei ole ollut omassa perheessä näin pihiä menoa, joten anopin käytös yllätti minut.
Ethän sinä tiedä mitä äitisi olisi tehnyt jos sinulla ei äitiä ole?

Mikä sinua vaivaa? Miksi olet noin kiinnostunut äidistäni? Kuoli ollessani teini-iässä = oli elossa ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
Selkeät säännöt ja kuri anopille. Muuten loppuu yhteydenpito. Vanhemmat päättää nämä asiat, ei kitisevät anopit. Jouduimme itse tekemään saman sokeria pakkosyöttävälle mummolle. Ei tavattu jouluna, kun ei totellut meidän sääntöjä. Sen jälkeen muuttui käytös.
Opetat samalla lapsellesi että muut ihmiset on käyttötavaroita joita voi käsitellä miten huvittaa. Ja vaihataa uuteen, eiku eihän mummuja ole kuin kaksi, joista toinen ilmeiseti poistunut jo.
Voitte tehdä kotona kakun jo ennen
Mummon luona voitte sanoa että päätä itse tarjoilut ei oi väliä ja käytte köyhäinkahvilla siellä erikseen