Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä

Vierailija
12.08.2026 |

Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.

Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.

Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.

Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.

Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.

Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.

Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.

Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran  ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.

Kommentit (191)

Vierailija
81/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi varmasti ihan eri tunnelma jos kyseessä olisi ollut äitisi anopin sijaan. 

Vierailija
82/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olisi varmasti ihan eri tunnelma jos kyseessä olisi ollut äitisi anopin sijaan. 

Varmasti olisi ihan eri tunnelma jos kauan aikaa sitten kuollut ihminen ilmestyisi paikalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Vierailija
84/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Otan kyllä. En enää myöhemmin halua tällaista säätämistä anopin kanssa.

Vierailija
85/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oma vikasi kun suostuit. Sano anopille sanottavasi ja se on siinä. Ehkä oppii seuraavan kerran.

Vai onko sun tarkoituksesi taas haukututtaa kaikki maan anopit?

Miksi naiset on näin ilkeitä toisille naisille, että pitää ne lähimmätkin haukkua pitkin somea?

Vierailija
86/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koulut alkaa. Kouluruoka huonoa, opettaja ei huomioi eniten lastani, kaverit ei tottele.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Otan kyllä. En enää myöhemmin halua tällaista säätämistä anopin kanssa.

Ei sulla tänään ainakaan ole kiire, työpäivää varmaan tapat iltaa kohti?

Vierailija
88/191 |

Niinkö sinä teet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/191 |

Vastakysymys paljasti noin olevan.

Vierailija
90/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluan tietää mitä suklaata vaadittiin ja mitä käytettiin.

Oleellinen tieto tarinan uskottavuuden kannalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vallankäyttöä pahimmillaan!  Mun mutsi aikoinaan kysyi tarkkaan, millaisen esim. lahjan toivoin. Sitten sain just päinvastaisen!  Tätä temppua kohtasin niin usein, että opin sanomaan just toisin päin, niin silloin hän toi/teki jutun oikein, tajuamattaan!  Halusi esim. kutoa mulle räsymaton kangaspuilla: pyysi tarkat väritoiveet, piirrettiin paperille raitojen leveydet.  Hyvin vähän keltaista, korkeintaan ohut raita.  No, tuo valmiin maton, avaan paketin ja tadaa!  Matto on kokonaan kirkkaan keltainen!  Vahtii ilmettäni, en paljasta pettymystäni, kehun vaan.  Tälläistä peliä; lapsena en vielä tätä tajunnut, pettymyksiä ja harmia riitti. Sadisti.

Osa ihmisistä on tuollaisia. Heillä on mielestään jotenkin parempi maku kuin muilla, joten he ilmeisesti yrittävät jotenkin kouluttaa muita siihen mikä on "kunnollista". Ei sillä nyt sitten niin väliä miltä se lahjan saajasta tuntuu.

Meillä anoppi kyseli lapsen toivetta synttärilahjaksi. Lupasi lapselle sen ostaa.

Kun tuli juhlapäivä, anoppi toi lapselle kolme pakettia. Yhdessäkään ei ollut sitä luvattua lelua. Lapsi siinä hämmentyneenä kysyi missä se toive on. Sai mummoltaan kipakan vastauksen, että ne tuodut lahjat ovat parempia kuin se toivottu lahja. 

Toive oli kohtuullinen, hain sen lapsen toivoman lelun kaupasta seuraavana päivänä. Rahastakaan ei ollut kiinni, ne mummon "paremmat lahjat" maksoivat enemmän kuin se toivottu lahja. Mummo vaan tiesi paremmin mitä lapsenlapsi haluaa. Sitten vielä suuttui ja uhriutui, kun lapsi pettyi eikä ollut yhtään samaa mieltä kuin mummo "paremmista" lahjoista.

Voisin kyllä kuvitella, että anoppini tekisi kakun kanssa juuri noin, kuin ap kertoi. Hän ei tosin kehuisi säästäneensä euroa vaan väittäisi, että kävi ainakin kymmenessä kaupassa, eikä yhdessäkään ollut ensimmäistäkään Pätkistä. 

Vierailija
92/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juokse!

Vierailija
94/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Otan kyllä. En enää myöhemmin halua tällaista säätämistä anopin kanssa.

Ei sulla tänään ainakaan ole kiire, työpäivää varmaan tapat iltaa kohti?

Niinkö sinä teet?

Vastakysymys paljasti noin olevan.

Palstapoliisilla on sangen kehittyneet tutkintamenetelmät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oma vikasi kun suostuit. Sano anopille sanottavasi ja se on siinä. Ehkä oppii seuraavan kerran.

Vai onko sun tarkoituksesi taas haukututtaa kaikki maan anopit?

Miksi naiset on näin ilkeitä toisille naisille, että pitää ne lähimmätkin haukkua pitkin somea?

Mä olisin iloinen, jos anoppi haukkuisi mua somessa nimettömänä eikä päin naamaa ja puhuisi paskaa selän takana ihmisille, joista mä tunnen suurimman osan.

Vierailija
96/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä paljastuu totuus. Mummoja syytetään karkkien ostamisesta ja syöttämisestä. Todellisuudessa he eivät ole perehtyneet niin paljon että tietävät eri suklaiden makueroja.

Alakouluikäiset omissa kodeissaan ovat oppineet kaikki maut ja niiden erot. Kun sitä karkkia syötetään kun meidän rakas lapsi tykkää niistä.

Vierailija
97/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Haluan tietää mitä suklaata vaadittiin ja mitä käytettiin.

Oleellinen tieto tarinan uskottavuuden kannalta.

Anoppi on eläkkeellä ja viettää paljon aikaa netissä. Miestä ahdistavat lapsuusasiat muutenkin. En haluaisi anopin tunnistavan itseään aloituksesta, koska se luo lisää jännitettä.

Vierailija
98/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tässä paljastuu totuus. Mummoja syytetään karkkien ostamisesta ja syöttämisestä. Todellisuudessa he eivät ole perehtyneet niin paljon että tietävät eri suklaiden makueroja.

Alakouluikäiset omissa kodeissaan ovat oppineet kaikki maut ja niiden erot. Kun sitä karkkia syötetään kun meidän rakas lapsi tykkää niistä.

Kyllä anoppi osaa ostaa tietyn merkkistä suklaata kaupasta. Ei vain halunnut ostaa, kun se toinen suklaa oli halvempaa.

Vierailija
99/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Niinhän tuossa aloituksessa mainittiin, että oppi on otettu tästä tapauksesta.

Vierailija
100/191 |
12.08.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä antaisi anopin järjestää lapsen synttäreitä vain koska hän haluaa. Se on vanhempien oikeus. Ota tästä opiksesi äläkä suostu enää tuollaiseen.

Otan kyllä. En enää myöhemmin halua tällaista säätämistä anopin kanssa.

Ei sulla tänään ainakaan ole kiire, työpäivää varmaan tapat iltaa kohti?

Niinkö sinä teet?

Vastakysymys paljasti noin olevan.

Palstapoliisilla on sangen kehittyneet tutkintamenetelmät.

No jos ei töissä tapa aikaansa kai  tähän aikaan tehdään kodin aamuaskareita, siivouksia, pyykkäämistä, viikon ruokalistaa.  

Kun se ainokainekin  on koulussa suklaaraha taskussa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme yksi