Lue keskustelun säännöt.
Anoppi halusi että lapsenlapsen synttärit juhlitaan siellä
12.08.2026 |
Suostuimme, koska anoppi sanoi että hänelle olisi niin tärkeää päästä järjestämään syntymäpäivää. Ulkopuolisia vieraita ei tullut.
Lapsella oli yksi toive synttäreitä varten: hän halusi toivomaansa tietynlaiseen kakkuun lempisuklaataan (keskihintainen merkki). Kakku oli tarkoitus tehdä lapsen kanssa yhdessä ja lupasimme että voisimme tuoda raaka-aineet mukanamme. Anoppi kuitenkin ilmoitti ettei ole tarvetta, hän on parhaillaan kaupassa ja on tarvittavat raaka-aineet jo ehtinyt kerätä.
Miten sitten kävi? Anoppi oli lapsen toivoman suklaan sijasta ostanut halvinta mahdollista suklaata. Kakku ei sitten maistunut yhtään siltä mitä lapsi oli toivonut. Anoppi oli kuitenkin kovin tyytyväinen, että sai tässäkin asiassa säästettyä euron tai kaksi.
Tiesin että anoppi on säästäväinen, mutta yleensä lastenlasten kohdalla ei ole tällaiseen kaikesta pihistelyyn lähdetty. Mies pahoitti asiasta mielensä, kun hänelle tulivat lapsuusmuistot mieleen.
Mielestäni ei ole kohtuullista, että lapselta kysellään ensin toiveet kakkua varten ja sitten ne totaalisesti jätetään huomiotta, kun jokin muu suklaa onkin hiukan halvempi.
Mikäli anoppi on tiukilla, olisimme mielellämme tuoneet raaka-aineet mukanamme, jotta lapsi varmasti saa toivomansa kakun, kun se ei mikään ökykallis itsetehtynä olisi ollut vaikka siihen olisi käyttänyt lapsen lenpisuklaata.
Toki tästä otetaan nyt opiksi ja jos anopin kanssa vielä joskus yhdessä leivotaan, tuomme raaka-aineet / valmiit leivonnaiset sinne mukanamme.
Mitä sinä tästä ajattelet? Saako toimia niin, että ensin kysyy toiveita ja sitten alkaa pihistellä sen sijaan, että sanoisi suoran ettei toiveen toteuttaminen onnistu. Silloin olisimme voineet tehdä kakun joko itse tai ostaa jostain valmiina.
Kommentit (587)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin rasittava tapa. Mistä ihmeestä se johtuu? Oma äitini tekee tuota ns. sooloilua niin paljon että en anna tämän enää hoitaa mitään puolestani. Vähän aikaa sitten minulta meni rikki yhden harrastusvälineen osa ja tarvitsin uuden yhdestä kaupasta. Satuin mainitsemaan tästä äidille, tämä olikin juuri menossa lähiaikoina kaupunkiin missä tuo kauppa oli ja vaati saada käydä ostamassa tuon asian. Vaati ja vaati, annoin periksi. Kun on muutenkin menossa.
Annoin tarkat ohjeet että osta tämä tällainen tuote, jos sitä ei ole, älä osta mitään, ja jos olet epävarma siitä onko se oikea laita viestiä, soita tai kysy myyjältä. Jos sitä ei ole, älä osta mitään. ÄLÄ osta eri versiota, se on turha ja aiheuttaa minulle vain palautusrumban.
Mitään ei kuulunut joten oletin että ostos onnistui. Soitin äidille sen jälkeen kun tämä oli käynyt tuolla kaupungissa. "No kun minä kävin vilkaisemassa siellä ja ei siinä varmaan ollut sitä mitä halusit, niin mä ostin kato tällasen melkeen samanlaisen, eiks tää nyt käy kun oli kato halvempikin..."
Sinä tiedät mistä puhutaan. Ei kai tällaisten ihmisten kanssa auta kuin pitää kontakti mahdollisimman minimissä. Jos joku kuvittelee joka tilanteessa olevansa se henkilö joka aina parhaiten tietää miten toimia, niin ei tällainen ihminen muutu. Hän vain sitten toistuvasti päätyy ihmettelemään miksi muut nostavat hänen mielestään metelin turhasta, kun hän mielestään niin erinomaisesti on asioita hoitanut.
Miksi aikuiset missään asiassa käyttää äitejään ja isiään juoksutyttöinä. Tässäkin keskustelussa useampi tarina, käskin isää ostamaan ja toi väärän jne.
Mun lapset oli itsenäisimmällään 20 - 40-vuotiaina, ei puhetta että olisi apu kelvannut. Nyt taas tajuavat ettei vanhalla ihmisellä itseään passuuteta vaan päinvastoin.
Koska usein se vanhempi TARJOUTUU auttamaan. Oletko sitten sitä mieltä että vaikkapa 60v täyttäneen ei vain yksinkertaisesti annettaisi enää hoitaa mitään mitä tämä tarjoutuu tekemään? Sori, olet jo niin vanha ettei luoteta siihen että osaat tuoda maitoa kaupasta, ostat kuitenkin piimää tai kuohukermaa.
Usein tämä piirre on myös muuten ollut näissä ihmisissä aina, omakin äitini on ollut tuollainen sinne päin tekijä niin pitkään kuin muistan. Ei tuo opeta muuta kuin lapsuudesta asti sen, että toiveillasi ei ole merkitystä ja että muihin ihmisiin ei voi luottaa.
Miksi aikuinen ihminen laittaisi äitinsä/isänsä 60 v ostamaan maitoa kaupasta?
Ymmärrän jos on sairas eikä puolisoa eikä ees teiniä joka kykenisi sen maidon kipaisemaan.
Huoh. Väännetään rautalangasta. Kuvittele seuraava keskustelu, kun joku on kylässä vanhemmillaan.
60v äiti: hei minäpäs kipaisen kaupassa. Tarvitsetteko jotain?
30v lapsi: ei tarvita, haetaan omat tavarat itse.
60 äiti: no höpsistä, minä voin hakea kun nyt kerran lähikauppaan olen menossa!
30 v lapsi: ei kiitos, haetaan itse omat maidot kohta.
Eli tällaisessa tilanteessa pitäisi mielestäsi A: olla kertomatta äidille että tarvitsee maitoa kaupasta, B: kertoa ja näin ollen "passuuttaa" häntä, vai C: olla kertomatta ja lähteä äidin kotiin tullessa sanomatta mitään itse vielä kauppaan yhden maidon perässä? Siinähän ei olisikaan suuttumisriskiä, kun äitiä pidetään niin höppänänä ettei selviä tehtävästä noutaa yhtä maitoa.
Miksi sinä äidilläsi kylässä käydessä tarvitset omat maidot? Etkö voi ostaa kotiin mennessäsi?
Asun 300km päässä joten kun menen kyseessä on useamman päivän reissu. Eli kun käyn, en viikon aikana voi esimerkiksi kertoa äidilleni mitä tarvitsen kaupasta? Käyn kyllä mielelläni itse kaupassa ja hoidan vaikka koko viikon kauppareissut, mutta mielestäni on ihan normaalia että kun aikuinen ihminen lupaa hoitaa asian X, sieltä ei tule Y:tä tai Z:tä. Kuinka moni katselisi muissa ihmissuhteissaan vähän sinne päin sähläystä? En edes ymmärrä mistä tuo juontuu, jos kaverini vaikkapa pyytää hakemaan leivontakaupasta virheää elintarvikeväriä, en vie tälle kiloa pinkkiä marsipaania. Jos mies pyytää ostamaan Doven tiettyä deodoranttia kaupasta, en hae litraa halpaa partavettä sen tilalle. Mielestäni tällainen on normaalia. Normaalia on sekin että sanotaan suoraan jos ei ehdi, löytänyt sitä asiaa tai jostain muusta syystä sitä asiaa ei voi hoitaa.
Keskustelu menee sivuraiteille ja juuri tällaiseksi ihmeelliseksi jankkaamiseksi ja säädöksi mitä tällaisten ihmisten kanssa aina on.
Luulisi että ihmisiin voi luottaa, mutta pahimmassa tapauksessa ihminen vetää totaalisesti herneet nenään siitä kun joku huomauttaa että vihreä maali on ihan eri asia kuin punainen eikä sille ole käyttöä.
Sen sijaan että sekaannusta pahoiteltaisiin ja tilanne yritettäisiin korjata, uhriudutaan ettei mikään se vain joillekin kelpaa vaikka parhaansa mukaan yrittää olla avuksi.
Sinne päin perheessä kasvaneena opin ettei saa valittaa jos tulee väärää, ja tämä on muuten johtanut ihan isoihinkin väärinymmärryksiin ja ongelmiin.
Kerran lapsena meille oli tulossa uudet sohvat ja vanhat vietiin samalla pois. Olin ollut vanhempien kanssa ostamassa noita sohvia. Isoäitini oli kanssani kotona katsomassa, että tuo vaihto sujuu.
Odoteltiin ja huonekaluliikeen miehet tulivat. Vanhat sohvat vietiin pois, ja uusia alettiin kantaa sisään... Ja jähmetyin. Liikeessä katsellut sohvat olivat ruskeaa nahkaa, mutta meille raahattiin jotain mikä oli vaaleaa kangasta. Menin nykimään isoäitiä hihasta että nuo ei ole ne oikeat sohvat. Tämä sähisi takaisin että NE ON IHAN HYVÄT SOHVAT. Yritin sanoa että minusta meille tulee nyt väärät sohvat. Ei auttanut. Luovutin, kun tärkeintähän on että saa jotain ja menee sinne päin.
Ei olleet oikeat sohvat ja muistan sen soittelun ja säädön määrän, että asia saatiin korjattua.
Tuo ei oikeasti ole hyvä asia opettaa lapselle ja siitä on raskasta opetella pois aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tartte anopista vikoja enää kaivamalla kaivaa, kun kasvaa aikuiseksi ajoissa.
Olen samaa mieltä, että anopin olisi aika kasvaa aikuiseksi ja ottaa pää pois sieltä omasta perseestä. Lapselle valehtelu kirkkain silmin on aikuiselta törkeää käytöstä.
Ihmisiä ei voi muuttaa, mutta itseään voi ja suhtautumista elämään. Huomaa kyllä, ettet ole vielä vaihetta kasvussa sisäistänyt.
Tässä on nostettu taas perinteinen naisten kärhämä (miniä-anoppi) keskiöön. Kun pullamössösukupolvi ei saa tahtoaan läpi.
Olenhan. Anoppi saa jatkossa vapaasti vinkua haluavansa järjestää sitä ja tätä, mutta se ei enää onnistu. Emme ala paimentaa anoppia tai paikkailla hänen säätöjään. Tämä kokemus riitti.
Meinasin jo edelle lisätä, että siitä alkaa taas yksi koston kierre ja se ei tiedä hyvää lapsi-isoåitisuhteelle. Löydät vielä edestäsi lapsesi aikuisena vinkumasta SINULLE miksi mummia ei näkynyt. Nähty on. Rikot oman lapsesi. Onnittelut valinnastasi (sääliä).
Tästä nimenomaan nuoret aikuiset perinteisesti valittavat. Eikö?
Kyllä kyselyjä tulee nuorilta jotka etsivät omaa identiteettiään. Jos ei ole kokemusta ei voi kaikkea tietää.
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin rasittava tapa. Mistä ihmeestä se johtuu? Oma äitini tekee tuota ns. sooloilua niin paljon että en anna tämän enää hoitaa mitään puolestani. Vähän aikaa sitten minulta meni rikki yhden harrastusvälineen osa ja tarvitsin uuden yhdestä kaupasta. Satuin mainitsemaan tästä äidille, tämä olikin juuri menossa lähiaikoina kaupunkiin missä tuo kauppa oli ja vaati saada käydä ostamassa tuon asian. Vaati ja vaati, annoin periksi. Kun on muutenkin menossa.
Annoin tarkat ohjeet että osta tämä tällainen tuote, jos sitä ei ole, älä osta mitään, ja jos olet epävarma siitä onko se oikea laita viestiä, soita tai kysy myyjältä. Jos sitä ei ole, älä osta mitään. ÄLÄ osta eri versiota, se on turha ja aiheuttaa minulle vain palautusrumban.
Mitään ei kuulunut joten oletin että ostos onnistui. Soitin äidille sen jälkeen kun tämä oli käynyt tuolla kaupungissa. "No kun minä kävin vilkaisemassa siellä ja ei siinä varmaan ollut sitä mitä halusit, niin mä ostin kato tällasen melkeen samanlaisen, eiks tää nyt käy kun oli kato halvempikin..."
Sinä tiedät mistä puhutaan. Ei kai tällaisten ihmisten kanssa auta kuin pitää kontakti mahdollisimman minimissä. Jos joku kuvittelee joka tilanteessa olevansa se henkilö joka aina parhaiten tietää miten toimia, niin ei tällainen ihminen muutu. Hän vain sitten toistuvasti päätyy ihmettelemään miksi muut nostavat hänen mielestään metelin turhasta, kun hän mielestään niin erinomaisesti on asioita hoitanut.
Miksi aikuiset missään asiassa käyttää äitejään ja isiään juoksutyttöinä. Tässäkin keskustelussa useampi tarina, käskin isää ostamaan ja toi väärän jne.
Mun lapset oli itsenäisimmällään 20 - 40-vuotiaina, ei puhetta että olisi apu kelvannut. Nyt taas tajuavat ettei vanhalla ihmisellä itseään passuuteta vaan päinvastoin.
Koska usein se vanhempi TARJOUTUU auttamaan. Oletko sitten sitä mieltä että vaikkapa 60v täyttäneen ei vain yksinkertaisesti annettaisi enää hoitaa mitään mitä tämä tarjoutuu tekemään? Sori, olet jo niin vanha ettei luoteta siihen että osaat tuoda maitoa kaupasta, ostat kuitenkin piimää tai kuohukermaa.
Usein tämä piirre on myös muuten ollut näissä ihmisissä aina, omakin äitini on ollut tuollainen sinne päin tekijä niin pitkään kuin muistan. Ei tuo opeta muuta kuin lapsuudesta asti sen, että toiveillasi ei ole merkitystä ja että muihin ihmisiin ei voi luottaa.
Miksi aikuinen ihminen laittaisi äitinsä/isänsä 60 v ostamaan maitoa kaupasta?
Ymmärrän jos on sairas eikä puolisoa eikä ees teiniä joka kykenisi sen maidon kipaisemaan.
Huoh. Väännetään rautalangasta. Kuvittele seuraava keskustelu, kun joku on kylässä vanhemmillaan.
60v äiti: hei minäpäs kipaisen kaupassa. Tarvitsetteko jotain?
30v lapsi: ei tarvita, haetaan omat tavarat itse.
60 äiti: no höpsistä, minä voin hakea kun nyt kerran lähikauppaan olen menossa!
30 v lapsi: ei kiitos, haetaan itse omat maidot kohta.
Eli tällaisessa tilanteessa pitäisi mielestäsi A: olla kertomatta äidille että tarvitsee maitoa kaupasta, B: kertoa ja näin ollen "passuuttaa" häntä, vai C: olla kertomatta ja lähteä äidin kotiin tullessa sanomatta mitään itse vielä kauppaan yhden maidon perässä? Siinähän ei olisikaan suuttumisriskiä, kun äitiä pidetään niin höppänänä ettei selviä tehtävästä noutaa yhtä maitoa.
Miksi sinä äidilläsi kylässä käydessä tarvitset omat maidot? Etkö voi ostaa kotiin mennessäsi?
Asun 300km päässä joten kun menen kyseessä on useamman päivän reissu. Eli kun käyn, en viikon aikana voi esimerkiksi kertoa äidilleni mitä tarvitsen kaupasta? Käyn kyllä mielelläni itse kaupassa ja hoidan vaikka koko viikon kauppareissut, mutta mielestäni on ihan normaalia että kun aikuinen ihminen lupaa hoitaa asian X, sieltä ei tule Y:tä tai Z:tä. Kuinka moni katselisi muissa ihmissuhteissaan vähän sinne päin sähläystä? En edes ymmärrä mistä tuo juontuu, jos kaverini vaikkapa pyytää hakemaan leivontakaupasta virheää elintarvikeväriä, en vie tälle kiloa pinkkiä marsipaania. Jos mies pyytää ostamaan Doven tiettyä deodoranttia kaupasta, en hae litraa halpaa partavettä sen tilalle. Mielestäni tällainen on normaalia. Normaalia on sekin että sanotaan suoraan jos ei ehdi, löytänyt sitä asiaa tai jostain muusta syystä sitä asiaa ei voi hoitaa.
Keskustelu menee sivuraiteille ja juuri tällaiseksi ihmeelliseksi jankkaamiseksi ja säädöksi mitä tällaisten ihmisten kanssa aina on.
Luulisi että ihmisiin voi luottaa, mutta pahimmassa tapauksessa ihminen vetää totaalisesti herneet nenään siitä kun joku huomauttaa että vihreä maali on ihan eri asia kuin punainen eikä sille ole käyttöä.
Sen sijaan että sekaannusta pahoiteltaisiin ja tilanne yritettäisiin korjata, uhriudutaan ettei mikään se vain joillekin kelpaa vaikka parhaansa mukaan yrittää olla avuksi.
Sinne päin perheessä kasvaneena opin ettei saa valittaa jos tulee väärää, ja tämä on muuten johtanut ihan isoihinkin väärinymmärryksiin ja ongelmiin.
Kerran lapsena meille oli tulossa uudet sohvat ja vanhat vietiin samalla pois. Olin ollut vanhempien kanssa ostamassa noita sohvia. Isoäitini oli kanssani kotona katsomassa, että tuo vaihto sujuu.
Odoteltiin ja huonekaluliikeen miehet tulivat. Vanhat sohvat vietiin pois, ja uusia alettiin kantaa sisään... Ja jähmetyin. Liikeessä katsellut sohvat olivat ruskeaa nahkaa, mutta meille raahattiin jotain mikä oli vaaleaa kangasta. Menin nykimään isoäitiä hihasta että nuo ei ole ne oikeat sohvat. Tämä sähisi takaisin että NE ON IHAN HYVÄT SOHVAT. Yritin sanoa että minusta meille tulee nyt väärät sohvat. Ei auttanut. Luovutin, kun tärkeintähän on että saa jotain ja menee sinne päin.
Ei olleet oikeat sohvat ja muistan sen soittelun ja säädön määrän, että asia saatiin korjattua.
Tuo ei oikeasti ole hyvä asia opettaa lapselle ja siitä on raskasta opetella pois aikuisena.
No eiväthän vanhempasi asiaan tyytyneet vaan vaativat ostamansa tuotteet.
Mistä mummosi olisi tietänyt mitä vanhempasi ostaneet.
Kertomuksesi ei ole vastaava siihen että äiti toi väärän deodorantin.
Äitini kertoi, että haluaa tullessaan tuoda lapsen toivoman karttakuvioisen tapetin joka oli varattu nimellämme liikkeeseen. Se oli hänen lahjansa uuteen kotimme.
Toi karttatapetin (valkoinen pohja jolla musta maailmankartta), sijaan harmaata tapettia jolla vaaleita kukkia, koska tarjouksessa. Toi myös useita rullia liilaa tapettia meille makuuhuoneeseen koska oli samassa alennuskorissa, eli ei sääatänyt yhtään rahaa.
Yritin palauttaa, mutten pystynyt alennus tapetteja palauttamaan. Lahjoitin molemmat Konttiin, ja hain itse poikani valitseman tapetin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kysyy aikuisena: "Miksi sulla äiti meni välit poikki Mirkku-mummin kanssa?" Ap vastaa: "Laittoi väärää suklaata sun syntymäpäiväkakkuun."
Kuka puhui välien katkaisemisesta? Sillä ei yleensä tarkoiteta sitä että mummo ei enää leivo syntymäpäiväksi kakkua.
Ap:n mentaliteetilla se on vain ajan kysymys.
Eivät ole minun vanhempani, joten en minä pysty miehen puolesta päättämään paljonko ollaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhuskeskusteluissa kirjoittajat valittavat ettei vanhuksille kelpaa mikään. Väärin autettu.
Tämän keskustelun kirjoittajista rtulee kelpo vanhuksia vanhoina kun nyt jo nuorina passauttavat kauppa-asioita myöten itseään ja sitten valitravat väärin autettu.
Normaali auttaminen ei ole passuuttamista. Olen pahoillani jos olet kasvanut ympäristössä, jossa näin on opetettu. Normaaleissa, terveissä ihmissuhteissa autetaan.
Käytkö puolisosi kanssa erikseen kaupassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuskeskusteluissa kirjoittajat valittavat ettei vanhuksille kelpaa mikään. Väärin autettu.
Tämän keskustelun kirjoittajista rtulee kelpo vanhuksia vanhoina kun nyt jo nuorina passauttavat kauppa-asioita myöten itseään ja sitten valitravat väärin autettu.
Normaali auttaminen ei ole passuuttamista. Olen pahoillani jos olet kasvanut ympäristössä, jossa näin on opetettu. Normaaleissa, terveissä ihmissuhteissa autetaan.
Käytkö puolisosi kanssa erikseen kaupassa?
Kyllä me kumpikin ostetaan omat hygieniatuotteet koska kumpikin käydään aika tasapuolisesti asioilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini kertoi, että haluaa tullessaan tuoda lapsen toivoman karttakuvioisen tapetin joka oli varattu nimellämme liikkeeseen. Se oli hänen lahjansa uuteen kotimme.
Toi karttatapetin (valkoinen pohja jolla musta maailmankartta), sijaan harmaata tapettia jolla vaaleita kukkia, koska tarjouksessa. Toi myös useita rullia liilaa tapettia meille makuuhuoneeseen koska oli samassa alennuskorissa, eli ei sääatänyt yhtään rahaa.
Yritin palauttaa, mutten pystynyt alennus tapetteja palauttamaan. Lahjoitin molemmat Konttiin, ja hain itse poikani valitseman tapetin.
Tämmösiä nää äitisymbioosit. En kertakaikkiaan tajua. Ja missä kaikkien miehet kun äidit ja isät juoksee tytärten asioilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi kysyy aikuisena: "Miksi sulla äiti meni välit poikki Mirkku-mummin kanssa?" Ap vastaa: "Laittoi väärää suklaata sun syntymäpäiväkakkuun."
Kuka puhui välien katkaisemisesta? Sillä ei yleensä tarkoiteta sitä että mummo ei enää leivo syntymäpäiväksi kakkua.
Ap:n mentaliteetilla se on vain ajan kysymys.
Eivät ole minun vanhempani, joten en minä pysty miehen puolesta päättämään paljonko ollaan tekemisissä.
Sinä voit katkaista välit anoppiisi vaikka muut jatkaisivat tapaamisia. Sekin on nähty.
Olet sä kyllä aika avuton ja keksit tarinaa koko ajan lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Ehkä sitten jos mies päättää vähentää merkittävästi yhteydenpitoa hän voi sanoa syyksi lapsille, että hänestä tuntui ikävältä kun anoppi pihisteli aina kaikessa ja valehteli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhuskeskusteluissa kirjoittajat valittavat ettei vanhuksille kelpaa mikään. Väärin autettu.
Tämän keskustelun kirjoittajista rtulee kelpo vanhuksia vanhoina kun nyt jo nuorina passauttavat kauppa-asioita myöten itseään ja sitten valitravat väärin autettu.
Normaali auttaminen ei ole passuuttamista. Olen pahoillani jos olet kasvanut ympäristössä, jossa näin on opetettu. Normaaleissa, terveissä ihmissuhteissa autetaan.
Käytkö puolisosi kanssa erikseen kaupassa?
Eikö jossain välissä elämää ole se aikuiselämä kun pärjätään ilman äitiä ja isää? Sitten kun he tulevat vanhoiksi ehkä heille haetaan maitoa tai annetaan neuvot miten ruokaa saa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Ehkä sitten jos mies päättää vähentää merkittävästi yhteydenpitoa hän voi sanoa syyksi lapsille, että hänestä tuntui ikävältä kun anoppi pihisteli aina kaikessa ja valehteli.
Vauvapalstalla täysin tuntematon käsite ettei kaikkien eläke ole kuuttatuhatta ( yleisimmin mainittu summa vanhemman eläkkeestä) tai että lapsuuskodissakin on voinut olla rahasta niukkaa. Nyt ovat 90-luvun lapset lasten vanhempia.
Mutta nuukuudesta voi toki motkottaa.
Kysyä pitää toki aina, muttei sitten pihistellä mistään raaka- aineista. Pienimmästäkin. Muistelen yli 40 v sitten, kun oli muotia jäätelö kakku itse tehtynä ja synttärisankarin ikä numeroin tehty. Että oli aina hyvää ! Tai ei jäätelö kakku, vaan ihan normaalikin kakku synttärisankarin ikä numeroin. Mihin ne ovat jääneet ? Helppo tehdä itse. Ja voi sitä toki ostaa sitten valmiiksi tehdyn kakun. Sellainen oli mulla, kun täytin 50 v tän vuoden alussa. Se oli kauhean makuinen ! Liian makea. Hirveä. Oksettavan makuinen !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Ehkä sitten jos mies päättää vähentää merkittävästi yhteydenpitoa hän voi sanoa syyksi lapsille, että hänestä tuntui ikävältä kun anoppi pihisteli aina kaikessa ja valehteli.
Vauvapalstalla täysin tuntematon käsite ettei kaikkien eläke ole kuuttatuhatta ( yleisimmin mainittu summa vanhemman eläkkeestä) tai että lapsuuskodissakin on voinut olla rahasta niukkaa. Nyt ovat 90-luvun lapset lasten vanhempia.
Mutta nuukuudesta voi toki motkottaa.
Järkevää säästämistä olisi ollut antaa toisen ostaa ne ainekset. Siinä säästyisi enemmän kuin se euro ja lapsi olisi saanut toivomansa kakun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Ehkä sitten jos mies päättää vähentää merkittävästi yhteydenpitoa hän voi sanoa syyksi lapsille, että hänestä tuntui ikävältä kun anoppi pihisteli aina kaikessa ja valehteli.
Niin ja valehtelee itsekin, kun puhuu muunneltua totuutta tai jättää olennaisen kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi oppi kerralla, että vähän sinne päin jutut eivät toimi. Esikoinen oli parivuotias ja oli ihastunut yhteen leluun, missä oli tietty toiminto ja sitä piti käydä ihailemassa joka kauppakerta isossa lähimarketissa. Anopin kysellessä lapsen joululahjatoiveita, tuli kerrottua, että me aiomme ostaa sen lelun. Anoppihan päätti, että hänpä ostaa sen. No jouluaattona hän ojensi lahjan lapselle jo kauan ennen joulupukkia ja odotti näkevänsä innostuneen lapsen. Lapsi avasi paketin, otti lelun ja heitti sen kaaressa menemään lausuen "ei toimi". Anoppi oli mennyt ostamaan pienemmän, missä ei ollut toimintoa lainkaan ja se oli huomattavasti halvempi. Olin kyllä kertonut sen kalliimman hinnankin ja anoppi vakuutteli ostavansa sen.. Juuri se toiminto oli syy, miksi lapsi ihastui tuohon leluun. Anoppi kehtasi vielä valehdella, ettei niitä leluja muka enää ollut kaupassa. Vielä edellisenä päivänä oltiin käyty sitä ihastelemassa jälleen kerran kaupassa käydessä ja niitä oli vielä joulun jälkeenkin. Se samainen marketti oli anopinkin lähikauppa.
Opittiin kyllä hankkimaan lasten suurimmat toiveet itse tuon jälkeen.
Ilmeisesti anoppi yritti säästää. Mutta aika kyseenalaista valehdella. Johtuisiko siitä että pohjimmiltaan tietää toimineensa väärin, muttei halua sen paljastuvan?
Olisi ollut kurjaa jos mummon valehtelun takia lapsi olisi jäänyt kokonaan ilman lelua.
Ikävää ettei lapsen iloa aseteta etusijalle ja yritetä mahdollisimman nopeasti korjata tiannetta, kun aikuinen huomaa tehneensä virhearvion. Valehtelu jää mieleen ja ihmissuhde heikkenee, kun ei pysty luottamaan.
Niin onhan se ikävää että pieni kultapuppeli kokee pettymyksen.
Mutta pahempaa on että äiti nostaa siitä tällaisen elämän.
Jossain kohtaa tätä ketjua ap viestitti, ettei voi kertoa edes mistä suklaasta oli kyse, kun anoppi lukee myös palstaa ja tunnistaa itsensä.
Ehkä sitten jos mies päättää vähentää merkittävästi yhteydenpitoa hän voi sanoa syyksi lapsille, että hänestä tuntui ikävältä kun anoppi pihisteli aina kaikessa ja valehteli.
Niin ja valehtelee itsekin, kun puhuu muunneltua totuutta tai jättää olennaisen kertomatta.
Mihin mahdat viitata?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini kertoi, että haluaa tullessaan tuoda lapsen toivoman karttakuvioisen tapetin joka oli varattu nimellämme liikkeeseen. Se oli hänen lahjansa uuteen kotimme.
Toi karttatapetin (valkoinen pohja jolla musta maailmankartta), sijaan harmaata tapettia jolla vaaleita kukkia, koska tarjouksessa. Toi myös useita rullia liilaa tapettia meille makuuhuoneeseen koska oli samassa alennuskorissa, eli ei sääatänyt yhtään rahaa.
Yritin palauttaa, mutten pystynyt alennus tapetteja palauttamaan. Lahjoitin molemmat Konttiin, ja hain itse poikani valitseman tapetin.
Tämmösiä nää äitisymbioosit. En kertakaikkiaan tajua. Ja missä kaikkien miehet kun äidit ja isät juoksee tytärten asioilla?
Ovat varmaan palstailemassa.
Ap:n mentaliteetilla se on vain ajan kysymys.