Lue keskustelun säännöt.
Etäinen vaimo - voiko silti rakastaa
11.08.2026 |
Takana 20+ vuotta vaimon kanssa. Olen kaivannut suhteelta paljon enemmän suurimman osan ajasta, mutta jäänyt silti suhteeseen, koska rakastan puolisoani. Miten kohtalotoverit ovat asiaa käsitelleet? En usko että vaimon käytös muuttuu enää tässä vaiheessa. Minua kiinnostaa onko oma ajatusmaailmanne muuttunut ajan myötä niin, niin että olette tyytyväisiä ja onnellisia, vaikka rakkaus tuntuu yksipuoliselta? Vaimo on tyytyväinen suhteeseen ja minuun ja eikä kaipaa enempää. Murheeni ovat siis:
- En saa läheisyyttä. Ei spontaania pusua, halia tai kosketusta juuri koskaan. Minä kyllä annan niitä lähes päivittäin. Välillä kääntää poskea kun kuitan suudella. Ollaan tästä keskusteltu ja läheisyys ei kuulemma ole tapana.
- Seksiä vain kerran kuussa. Hän on tyytyväinen seksiimme ja laukeaa useimmiten.Vika ei kuulemma ole minussa, hän ei vain halua useammin. Seksiä on ollut yhtä harvoin toisesta vuodesta alkaen kun alkuhuuma hävisi. Minua on usein kehuttu komeaksi, huolehdin itsestäni ja olen urheilullinen, joten fyysisestä olemuksesta se ei ole kiinni.
- En saa kehuja tai positiivista palautetta. Minä kyllä kehun ja imartelen häntä usein ja tunnustan rakkauttani. Jos sanon rakastavani, niin usein hän vastaa "olet rakas."
- Mitään romanttistakaan hän ei ole 20 vuoteen tehnyt. Ei kuulemma ole romanttinen.
- Itse tykkään keskustella syvällisiä ja näitäkin asioita on paljon ruodittu. Hän ei pidä näistä keskusteluista ja kokee ne asioiden vatvomiseksi ja raskaiksi.
- Olen aina tehnyt osana kotitöistä ja huomioinut puolisoani. Hänkin on sen sanonut.
- Kumpikaan ei ole pettänyt ja toisia on kunnioitettu aina.
- Vaimon käytös on ollut suurinpiirtein koko suhteen ajan samaa. Eli kyseessä ei ole mikään tilapäinen häiriö tai ruuhkavuodet. Hän olisi itsekin voinut erota, jos ei rakastaisi minua, mutta jostain syystä ollaan yhdessä vuodessa toiseen, vaikka suhde on lähempänä kämppiksiä kuin parisuhdetta.
- Parisuhdeterapiaan hän ei ole halukas
- Minä olen vuosien varrella puhunut erosta useita kertoja, mutta mikään ei ole muuttunut
- Teen self help harjoituksia että itsetuntoni pysyisi kasassa ja pysyisin positiivisena ja pyrin kehittymään ihmisenä edelleen.
Tiedän että tapoja rakastaa on monia, mutta minusta tuntuu, että en saa vastarakkautta. Eroaminen olisi ollut helppoa ensimmäiset 15 vuotta, kun meillä ei ollut lapsia eikä yhteistä lainaa. Nyt on kaksi alle 8v lasta niin kynnys erota on vielä korkeampi. Minä tienaan hyvin ja hän on pienituloinen, joten hänen puolelta taloudellinen vaikutus olisi isompi, mutta en usko että hän rahan takia on kanssani.
Järki sanoo, että olisi fiksumpaa päästää irti, mutta sydän ei pysty.
M40+
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Ei pussa eikä koskettele, koska tulkitset sen aina seksiin liittyväksi? Poltat tupakkaa, pakko kääntää pää pois, ettei tukehdu (tupakan hsju säilyy tunteja)?
Kiva että käännät heti miehen viaksi kaiken.
Ap sanoi pitävänsä huolta itsestään ja urheilevansa, ei sellaiset miehet tupakoi.
Edelleen mies kertoi koskettelevansa vaimoaan joka päivä, siis hellyysmielessä, jos seksiä on kerran kuussa lienee selvää ettei jokainen kosketus kummaltakaan puolelta liity seksiin.
Ap on selvästi täysin kykenevä itsereflektioon, joten nuo kommenttisi olivat suorastaan loukkaavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On ihmisiä, joille seksi ei tuota pitkäaikaista mielihyvää. Joo, orkku on kiva, mutta sen jälkeen ei tuu sitä mystistä endorfiinihumalaa, mikä lähes kaikille miehille ainakin tulee. Huomaa vaan, että nyt on limanen olo, pitää mennä pesulle.
Ja tod.näk. vaimosi ei edes laukea, vasn haluaa päästä hommasta eroon, niin näyttelee sen.
Ei laukeamista ole kokeneelle miehelle niinkään helppo näytellä. Ei niitä emättimen supistuksia pysty tahdonalaisesti tekemään samanlaisina. Joskus 1800-luvulla ehkä olisi mennyt läpi pelkkä läähätys ja voihke.
Ja miksi noin kylmä ja välinpitämätön nainen viitsisi teeskennellä? Jos ei viitsi edes osoittaa minkäänlaista hellyyttä?
Minä en ole juurikaan saanut mitään endorfiinihumalaa seksistä koskaan, hyppään vaan aina suoraan pesulle, enkä itse asiassa kovin usein edes tulekaan (ihan omasta valinnastani, koska orgasmi laukaisee minulla helposti migreenin), mutta kyllä minun silti on aina tehnyt aika tavalla mieli. Ei se panetus (anteeksi kielenkäyttöni) liity millään tavalla siihen, saatko orgasmin vai et -eihän suurin osa eläinnaaraistakaan saa ja silti ne tahtoo paritella kun ovat kiimassa. Anteeksi että olen ällöttävä, mutta niin se on.
Lisäksi koen, että seksi on tavattoman hyvää tekevää ihan puhtaasti fyysisellä tasolla, vaikka laskisin koko ajan päässäni kakkosen potensseja. Siis voin mennä miehen kanssa sänkyyn ilman että tekee mieli ja olla täysin etäinen koko toimituksen ajan ja SILTI se selvästi tekee minulle jotain hyvää.
Summa summarum: seksiä voi haluta monin eri tavoin ja siitä voi saada kaikenlaista monella eri tavalla, joista osa liittyy orgasmiin, osa endorfiinihumalaan, osa on puhtaasti fyysisiä terveysvaikutuksia (joita tutkitusti on) ja osa silkkaa mystiikkaa.
----
Ap, suostuisiko vaimosi avoimeen suhteeseen? Että saisit rakkautta ja hellyyttä ja yhteenkuuluvuutta muualta, kun vaimoltasi ei heru? Jos siis tahdot lasten takia olla suhteessa, mikä on täysin ymmärrettävää ja kertoo sinusta pelkkää hyvää.
Mulla on just tuollainen mies. Joku äkillinen hinku tuli tällä päästä naimisiin vielä vanhapoikaiässä. Pääasia, että täyshoito toimii ja saa olla omissa oloissaan. Vaimon läheisyyttä vältellen, mutta ne omat itsekkäät halut tärkeämmät, nekin harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Tosi inhottava tilanne kyllä. Ilmeisesti teillä on eri rakkauden kielet (sinulla ainakin kosketus ja sanat) ja eritasoinen libido. Ja kuulostaa myös siltä, että vaimosi ei ole erityisen rakastunut sinuun eikä myöskään erityisen kiinnostunut sinusta ihmisenä. Ilmeisesti on vain tyytynyt, kun ei ole parempaakaan tullut vastaan.
Mutta itse olet tuon hyväksynyt, jos kerran tilanne on ollut sama jo vuosikausia ennen lapsia. Tekojensa seuraukset täytyy kantaa kunnialla - varsinkin, kun kyse ei ole vain aikuisista, vaan myös viattomista lapsista.
Luulen, että ap:n vaimo ei oikeastaan ole koskaan miestä ja parisuhdetta halunnutkaan. Lapsia ehkä, mutta ei välttämättä niitäkään?
Itse seuraan juuri sivusta eroprosessia, jossa vastaava tilanne. Toki siinä nainen kyllä tahtoi lapset, ne tehtiin melko pian yhteenmuuton jälkeen. Maksaja kelpasi myös, kun mies vaihtoi työpaikkaa henkisen terveytensä tähden, nainen vain nalkutti kun palkka oli alempi ja lomat tietysti nollautui. Ei siis välitä sen vertaa että piittaisi miehen henkisestä hyvinvoinnista.
Pariskunnan intiimielämästä en tiedä, mutta kylmempää ihmistä kuin se nainen en ole tavannut. En ole koskaan kuullut sen sanovan mitään ystävällistä kenellekään, edes niille lapsilleen. Puhuu aina tasaisella monotonisella äänellä, aikuisille lähinnä vastaa lyhyesti jos jotain kysyy.
Ai niin, ja inhoaa ja pelkää eläimiä ja on opettanut lapsensa samanlaisiksi.
Tuntuu että koko asenne elämään on haalea välinpitämättömyys. Sillä tuntuu olevan yksi harrastus, mutta sekin on enempi pakonomaista, ei vaikuta tuottavan iloa.
Välittääkö ap vaimosi mistään? Onko sillä rakasta harrastusta, johon suhtautuu intohimolla? Mitä se tekee vapaa-aikanaan? Mistä pitää? Millaisen musiikin tahtiin tanssii? Mille nauraa?
Tarkkaan ottaen mihin sinä vaimossasi rakastuit, ja miksi rakastat sitä edelleen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat ihanalta mieheltä. Älä tyydy loppuelämäksesi tuohon. Mulla on omassa suhteessa samantapainen tilanne, ehkä lievempänä ja vähän eri "rooleilla". Meillä on pienet lapset ja elämme intensiivisiä ruuhkavuosia. En oikein jaksa vatvoa suhdettamme juuri nyt, meillä arki rullaa ja olemme ihan hyvä vanhemmuustiimi sekä kavereita. Mutta kun tämä pikkulapsiarki helpottaa ja saamme enemmän tilaa, niin varmasti mietin syvällisemmin tätä että riittääkö tämä loppuelämäksi. Meillä mä olen se joka vähemmän kaipaa läheisyyttä. Oon jotenkin luovuttanut, koska kaipaisin myös juuri noita keskuteluja ja sellaista yhdessä hassuttelua ja nauramista. En sitä että istutataan hiljaa ruuduilla ja puhutaan enimmäkseen käytönnön asioita lapsista, työstä ja arjesta. Koska näitä puuttuu, niin mulla on mielenkiinto läheisyyteen mennyt. Voisin kirjoittaa paljon lisääkin ja aion lukea tämän ketjun vielä huolella, mutta nyt on juostava päiväkotiin...
Vierailija kirjoitti:
Totta, toista ei voi muuttaa. Toki toinen voisi omaa käytöstään muuttaa mikäli se hänen arvojaan ja luonnetta vastaan ei sodi.
Siksi kysyinkin aloituksessa että onko siitä kärsivästä osapuolesta kuitenkin tullut tyytyväinen tai jopa onnellinen esim. hyväksymällä asian ja keskittymällä perheeseen.
Ap
Ihminen voi löytää tyydytystä elämäänsä melkein missä hyvänsä. Jopa keskitysleirillä. Mutta yleensä sellainen vaatii jonkinlaista syvempää vakaumusta, jumaluskoa tai ihan yletöntä uskoa ihmisyyteen, että löytää onnen itsensä uhraamisesta.
Mutta kysymys kuuluu, miksi sinun pitäisi yrittää löytää onni ja tyydytys tuosta tilanteesta, kun mikään pakko ei ole?
Jos nyt jo olet self helpin varassa, ettei pääsi hajoa, on lapsillesikin parempi, että on iskän kämppä ja äidin kämppä ja tervepäinen iskä.
Onko tuo se malli, jonka haluat lapsillesi opettaa? Unohdat omat tarpeesi? Haluatko antaa sen taakan lapsillesi kannettavaksi, että isä pilasi parhaat vuotensa meidän takiamme? Se olisi nimittäin lapsille ankara taakka. Ero voisi tässä tapauksessa muutenkin olla lasten etu, koska olisi sitten ainakin joka toinen viikko lämmin koti -en jaksa uskoa, että noin tunnekylmä ihminen on kovin hellä lapsilleenkaan.
En juuri koskaan kannusta ihmisiä eroon, koska olen itse kristitty, mutta tässä tapauksessa olen kyllä siihen taipuvainen. Olen nimittäin elämässäni nähnyt tuollaisia kylmiä ihmisiä, sekä miehiä että naisia. Eivät he ole pahoja, mutta tuollainen kylmyys jäädyttää lopulta kaikki läheisetkin. Se vahingoittaa syvästi toista, joka kaipaisi enemmän läheisyyttä ja lämpöä.
Mieti myös, mahdatko olla läheisriippuvainen? Sanot, että rakastat vaimoasi, mutta miksi ihmeessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoilla, todennäköisesti asperger, ei tule muuttumaan tuosta.
Ei välttämättä. Etkä selvästi tiedä autismista yhtään mitään.
Itselläni on Asperger, olen siis nainen ja rakastan halailla ja suukotella miestäni, kiehnätä kyljessä, lässyttää ja puhella höpöjä ja syvällisiä. Lisäksi tarvitsen todella paljon "eläinterapiaa", rakastan rapsutella koiraani ja läheisen maatilan lehmiä jne. Tarvitsen kyllä todella paljon omaa aikaa, mutta sen ajan minkä mieheni kanssa vietän, voin aivan mainiosti kiehnätä ja kyhnätä.
Kenenkään muun ihmisen kosketusta en sitten siedäkään. Tai no, isojen komeiden miesten karhunhalaukset on ok.
Ai niin, ja seksiä on oltava muutaman kerran viikossa, kiitos vaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on keski-iän kriisi. Jättää nyt vaimo kahden lapsen kanssa yksin, koska se on samanlainen, kuin se on ollut 20 vuotta.
Ei ap lapsiaan ole jättämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa introvertin ja ekstrovertin suhteelta. Introvertti ei kaipaa enempää ja on tyytyväinen tilanteeseen. Ekstrovertti tarvitsisi enemmän keskustelua, läheisyyttä, yhteistä tekemistä jne.
Olette olleet pitkään yhdessä ja olet jo huomannut että puolisosi ei muutu. Vaihtoehtoisia ovat 1) jatkaa näin, 2) sinä muutat itsesi introvertiksi tai 3) eroat ja etsit toisen ekstrovertin. Päätös on sinun.
Höpö höpö. Introvertti kyllä tarvitsee palautumiseen paljon omaa aikaa, mutta ei introvertti ole automaattisesti etäinen, läheisyyttä karttava jne. Introverttikin voi olla hyvin intensiivinen etenkin kahden kesken, kunhan tosiaan saa välillä ladata sosiaaliset akkunsa yksin.
Ihme käsityksiä ihmisillä.
T. Se, joka kirjoitti edellisellä sivulla kahden autistin suhteesta - sattumoisin olemme molemmat myös introverttejä
Olen itse etäinen introvertti ja en todellakaan kaipaa mitään tuollaista. Voisin hyvin olla aloittajan vaimo. Olen tyytyväinen tuohon tilanteeseen. Ei kaikki introvertit ole läheisyyshakuisia. Voi hyvä luoja miten kapea ajatusmaailma sinulla on.
Itse et ymmärrä mitä luet. Autisti vastasi, että introvertti ei AUTOMAATTISESTI ole läheisyyskammoinen, kun edellinen kirjoittaja väitti että ap:n vaimo olisi "vain" introvertti.
Introversio ja ekstroversio kuvaavat vain sitä, miten sosiaalinen rasitus vaikuttaa ihmiseen, saako siitä energiaa vai latautuuko yksinolosta. Mitään muuta nuo sanat eivät tarkoita, eikä introversio tai ekstroversio juurikaan korreloi läheisyydenkaipuun tms. kanssa.
Ihmisellä on lukuisia temperamenttipiirteitä, jotka ovat synnynnäisiä, ja lisäksi hankittuja luonteenpiirteitä iso liuta. Kuitenkin tällä palstalla yritetään aina selittää asiat kahdella temperamenttipiirteellä: introversiolla tai ekstroversiolla, tai sitten autismilla.
Vaikka autisteillakin on aina myös se perusluonteensa, ja jokainen joka tietää autismista VÄHÄÄKÄÄN, tietää että "kun tunnet yhden autistin, tunnet yhden autistin". Eli että autistit ovat keskenään erilaisempia kuin neurotypaaliset, ja siksi ei ole mahdollista tehdä mitään "autistit on tällaisia ja reagoi näin" -yleistystä. Jokainen joka sanoo yleistävän kommentin autismista paljastaa samalla täydellisen tietämättömyytensä aiheesta.
Samoin kuin se, että selitetään introversiolla mitään muuta kuin sitä, että tarvitse omaa aikaa latautuakseen. Tai ekstroversiolla mitään muuta kuin sitä, että ihminen saa energiaa muiden seurasta. Introvertti voi olla äänekäs. Ekstrovertti voi olla hiljainen. Kumpikin voi rakastaa hellitellyä ja romantiikkaa tai inhota niitä kuin Tuntemattoman Lehto konsanaan.
Jos haluatte välttämättä kyökkipsykologisoida toisianne, saati muita, selvittäkää nyt herran tähden itsellenne edes mitä ne sanat tarkoittavat.
P.S. Se Dunning-Kruger -efektikään ei muuten mene niin kuin luulette sen menevän.
"Järki sanoo, että olisi fiksumpaa päästää irti, mutta sydän ei pysty"
Itsehän vastasit kysymykseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kuin sinä. Minulla oli samanlainen tilanne jokunen vuosi sitten. Erosin lasten äidistä, koska arki oli pelkkää suorittamista. Hän ei suhteen alustakaan pitäen ollut puheliain ja läheisyys ei juuri kiinnostanut häntä. Olisi pitänyt tajuta heti suhteen alussa:/ Muutama vuosi erosta löysin naisen, jota kiinnostaa nämä asiat enemmän, mutta ei tarpeeksi. Hän on taasen hankalempi tapaus. Huomautukseksi, etten ole mikään takiainen tai iilimato, joka tarvitsee paljon läheisyyttä, seksiä tai kommunikaatiota. Ihan "normaalimäärä". Mm. Huomioimista arjessa molemminpuolin.
Olen miettinyt useamman kerran eroa. Tiedän tarkalleen mitä haluan loppuelämän kumppanilta ja kriteerini eivät ole mitään mahdottomia. Ja pystyn tarjota parisuhteeseen/kumppanilleni todella paljon.
Keski-ikäinen miesSamasta syystä erosin itsekin, kun ei koskaan mitään läheisyyttä tms. Vaihdoin mieheen jolta saa läheisyyttä liiankin kanssa, kehuu tms. huomio arjessa.
Mutta koska tahansa vaihtaisin takaisin siihen mitä oli aikaisemmin. Ensimmäinen mies oli rauhallinen, luotettava, turvallinen tämä toinen taas ei ole, vaikka esittääkin olevansa. Osaa käyttäytyä ja pitää itsestään huolta, mutta tuntuu että siellä pinnan alla piileskelee paholainen, mistään ei voi sanoa kun suuttuu heti ja alkaa inttämään/rähjäämään vastaan. Kuvittelee myös olevansa hyvä kumppani, mutta ei näe omia virheitään eikä ole valmis kasvamaan yhdessä ja luomaan molempia tyydyttävän parisuhteen. Luulee että se mitä hän tekee riittää ja on tarpeeksi. Tuollainen keski-ikäinen jumalan lahja kyseessä.
Minäkin tiedän että minulla olisi annettavaa kumppanilleni paljon, mutta odotan myös toiselta tiettyä sitoutumista, luonnollisesti peilaan takaisin sen minkä toinen antaa.
Tämä suhde ei siis vastaa sitä mitä odotin, mistä sovimme ja puhuimme ennen kuin tähän lähdettiin.
Kannattaa siis tarkkaan miettiä mitä haluaa elämästä ja mihin on tyytyväinen, ruoho ei välttämättä ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Voi olla että saat jotain tilalle, mutta joudut luopumaan jostain muusta itsellesi tärkeästä, kuten minä, henkinen turvallisuus ja rauha on itselleni tärkeimpiä asioita ihmissuhteissa. Harmittaa joskus todella paljon ja ero käy mielessä viikottain, olisin valmis joustamaan paljonkin jotta tämä saadaan toimimaan, kun ne ongelmat ei ole niin isoja. Luulen että suuri osa ihmisistä on tyhmiä ja yksinkertaisia, eivätkä ymmärrä mitä ja miten hyvässä parisuhteessa toimitaan. Jos yksin oleminen on parempi kuin yhdessä oleminen, silloin eroaminen on paras ratkaisu, muutoin kannattaa yrittää monta kertaa ja muistaa, että vain itseään voi muuttaa, ei toista. Itse tein työtä yli 10 vuotta ensimmäisen suhteen eteen, kunnes totesin että yksin on parempi, harmittaa etten pitänyt siitä ajatuksesta kiinni ja nyt olen tällaisessa tilanteessa, jossa se yksin jääminen houkuttaa taas, vaikka miestä rakastankin.
Ilmeisesti et ole kovin hyvä ihmistuntija?
Miksi väität, että rakastat miestä, kun kuitenkin haukut sitä vauviksella?
Ihmettelen tämän palstan ihmisten käsitystä rakkaudesta, läheisriippuvuudelta se minusta ennemmänkin vaikuttaa. En minä ainakaan kykenisi rakastamaan (romanttisessa, parisuhdemielessä) ihmistä, josta löydän niin suuria vikoja että ihan vauvikselle pitää tulla moittimaan, saati ihmistä, jonka kanssa minulla ei ole ehdottoman turvallinen olo kaiken aikaa.
Sellaista kiintymysrakkautta, mitä tunnetaan tuttuja asioita kohtaan, voi tietysti tuntea vaikka naapurin koiraan, mutta ei se mikään perusta parisuhteelle ole. Enkä minä kyllä sellaistakaan tuntisi mitään tai ketään sellaista kohtaan, joka kompromenttoi turvallisuudentunteeni.
Vierailija kirjoitti:
Olet rakas on tyypillinen kiertoilmaisu, kun ei suoraan kehtaa valehdellakaan, vaikka kovin syviä tunteita ei vain ole. Olet rakas on sen verran neutraali, että niin voi sanoa vaikka lemmikistä, koira on minulle rakas. Laukeamisen hän todennäköisesti näyttelee, harva mies sitä huomaa.
Kyllä laueta voi vaikkei rakastaiskaan 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Järki sanoo, että olisi fiksumpaa päästää irti, mutta sydän ei pysty"
Itsehän vastasit kysymykseesi.
Tuo on läheisriippuvuutta, ei rakkautta.
Silloin kun "sydän ei pysty", kyse ei oikeasti ole siitä, että määäää niin kauheasti rakastan. Oi ei. Kyse on ihan vaan pelosta, surkeasta pikkusieluisesta pelosta. Koska meidän aivot on sitä mieltä, että tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.
Älä ap valehtele itsellesi; tietenkään et enää rakasta vaimoasi, jos et ole vuosiin saanut siltä sitä, mitä eniten parisuhteelta haluat. Tai niitä asioita, monikossa. Pääsikin on jo prakaamassa kun olet self helpiin sortunut.
Pelko se sinulle sanoo että mutku mää rakastan. Vitut rakastat. Jos oikeasti rakastaisit, et harkitsisi eroa ensinkään, vaan miettisit miten pelaat huonon käden hyvin.
Todellisessa rakkaudessa sydän ja järki ovat aina samaa mieltä. Tämän minulle opetti kerran hyvin viisas pappi. Sillä perusteella olen parisuhteeni valinnut ja ihmissuhteeni hoitanut ja hyvin on mennyt.
Jos jompikumpi sanoo ei, se on sitten ei.
P.S. Olit muuten supertyperä kun teit lapsia vaikket itse niitä edes halunnut, vaan koska katsoit että olet ne mrs. Jääkuningattarelle velkaa. Ilmeisesti et ole ihan niin hyvä mies kuin annat ymmärtää, vaan ihan pikkuisen lapanen, pikkuisen vietävissä, pikkuisen aloitekyvytön? Nyt kannattaa kasvattaa lopultakin ne pallit.
P.P.S. Kyllähän ihmiset ennen vanhaan pysyivät tuollaisissa avioliitoissa tappiin saakka. Erityisen yleistä se oli jossain brittiläisessä yläluokassa senkin jälkeen kun avioero tuli lailliseksi. Idea oli että tehtiin perillinen ja yksi varalle ja kun legitiimit jälkeläiset oli taputeltu, kummallakin oli diskreetisti pikku ystävä tai ystävätär.
Vierailija kirjoitti:
Vaimosi on au tis t i
Voi olla myös pahasti introvertti.
Niin voi, mutta et siltikään vai muuttaa toista, ellei hän itse halua muuttua. Kasvaa voi myös erisuuntiin.
Vaimossa ei minun nähdäkseni ole pahempaa vikaa. Ainakin kun miehistä puhutaan, niin mies on hyvä, jos ei juo ja lyö, niin kai se sama pätee sitten naistenkin kohdalla.
AP:n vaimo ei taida olla väkivaltainen, eikä ap ainakaan aloituksessa kerro, että vaimo olisi kova ryyppäämäänkään. Joten ihan hyvä vaimo.