Olen käynyt treffeillä 64 eri miehen kanssa viimeisen viiden vuoden aikana
Latasin Tinderin ekaa kertaa 5 vuotta sitten, mutta minulla on senkin jälkeen ollut taukoja sen käytössä.
Olen käynyt treffeillä 64 eri miehen kanssa. Heistä 3/4 antoi minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään parin kuukauden tapailun jälkeen. Vain neljä lyhyttä tapailusuhdetta muodostunut tänä aikana. Näistä tapailusuhteista vain yhden päätin minä, mutta toisaalta ei se mieskään ollut kovin kiinnostunut minusta.
Ja se 1/4, jolle minä annoin pakit, osa oli ihan hulluja tai sitten ei vaan synkannut riittävästi.
Ja moni noista mun treffikumppaneista on itse kertoneet, että heillä on ollut vaikeuksia saada matchejä ja moni ollut pitkään sinkkuna. Näin ollen tulee mieleen, että ehkä enää nykypäivänä tavallisille miehille ei kelpaa kukaan tavallinen nainen, kun sen naisen pitäisi olla ulkonäöltään missin näköinen ja kokoinen.
Kommentit (222)
Käytännössä olet siis käynyt kerran kuukaudessa treffeillä ja kesälomakuukautena kahdesti? Se on ihan hyvää aktiivisuutta eivätkä läheskään kaikki yllä tuohon joten edelleenkin mietin, että noinkohan se vika sinkkuuteesi on noissa 65 tavatussa miehessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa lisää dataa treffeistä:
Suurin osa treffeistä oli illallinen ravintolassa (tyyliin Amarillossa). Sitten on ollut muutama kahvila käynti, useita lounaita, yhdet kävelytreffit, kolme brunssia. Kahvilassa kukaan mies ei tarjonnut, brunssilla kerran mies tarjosi, lounaalla kerran mies tarjosi ja illallisella ehkä n. 10 miestä on tarjonnut minulle. Kaiken kaikkiaan n. Joka viides mies on tarjonnut minulle lounaan/illallisen ensitreffeillä.
Ap
Varmaan siellä Amarillossa henkilökunta jo naureskellut, että jahas, kenenkäs kanssa sitä tänään tullaan.. 😁
Voin just kuvitella joku tukeva ja rillipäinen pirjo siellä joka ilta uuden mallin näköisen laatu uroksen kanssa. Sellaista se on kun metsästää tinderissä 10v vanhojen kuvien kanssa joissa on filtterit.
Ja sitten ihmetellään vauva palstalla miksi koskaan ei johda mihinkääm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä joutuu monesti pettymään mutta se on normaalia miehille, tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Vähintään kymmenen miestä yrittää jokaista naista.
Mutta mitä se on jos 50 miestä 64:sta antaa pakit? Häh?
Se todistaa sen, että tavalliset miehet ovat nirsoja eikä heille kelpaa kukaan tavallinen nainen.
Älä unohda, että mies voi olla tavallinen mutta silti sinua tasokkaampia ja siksi antaa pakit.
Ei se pelkkä miehen tavallisuus tarkoita sitä, että olisitte samantasoisia.
Esim mies itse katsoo mitä syö ja treenaa usein, katsoo treffeillä naisen pulleita reisiä ja vatsamakkaroita ja antaa pakit.
Ulkonäkökeskeisyys ei kerro kauhean "tasokkaasta" ihmisestä, vaan nimenomaan ulkonäkökeskeisestä ihmisestä. Ihmisten kohdalla on muutenkin kuvottavaa puhua kenestäkään tasokkaana, me ollaan kuitenkin tuntevia ihmisiä eikä mitään helvetin lihakimpaleita. Tai näin sen ainakin kuuluisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun yleinen narratiivi on se, että miehet kaipaavat kovasti parisuhdetta ja valittavat sitä, kun eivät pääse edes treffeille. Sitten kun minä annan mahdollisuuden näille miehille, joista en edes ole kovin innoissani, antavat he pakit minulle. Tulee mieleen, että ei näille tavallisille miehille enää nykypäivänä kelpaa kukaan tavallinen nainen .
Ap
Miksi ihmeessä treffaat miesten kanssa, joista et ole alkujaankaan kiinnostunut?
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa lisää dataa treffeistä:
Suurin osa treffeistä oli illallinen ravintolassa (tyyliin Amarillossa). Sitten on ollut muutama kahvila käynti, useita lounaita, yhdet kävelytreffit, kolme brunssia. Kahvilassa kukaan mies ei tarjonnut, brunssilla kerran mies tarjosi, lounaalla kerran mies tarjosi ja illallisella ehkä n. 10 miestä on tarjonnut minulle. Kaiken kaikkiaan n. Joka viides mies on tarjonnut minulle lounaan/illallisen ensitreffeillä.
Ap
Ruokaako sä tinderistä etsitkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa lisää dataa treffeistä:
Suurin osa treffeistä oli illallinen ravintolassa (tyyliin Amarillossa). Sitten on ollut muutama kahvila käynti, useita lounaita, yhdet kävelytreffit, kolme brunssia. Kahvilassa kukaan mies ei tarjonnut, brunssilla kerran mies tarjosi, lounaalla kerran mies tarjosi ja illallisella ehkä n. 10 miestä on tarjonnut minulle. Kaiken kaikkiaan n. Joka viides mies on tarjonnut minulle lounaan/illallisen ensitreffeillä.
Ap
Varmaan siellä Amarillossa henkilökunta jo naureskellut, että jahas, kenenkäs kanssa sitä tänään tullaan.. 😁
Voin just kuvitella joku tukeva ja rillipäinen pirjo siellä joka ilta uuden mallin näköisen laatu uroksen kanssa. Sellaista se on kun metsästää tinderissä 10v vanhojen kuvien kanssa joissa on filtterit.
Ja sitten ihmetellään vauva palstalla miksi koskaan ei johda mihinkääm.
Oliko pakko heti mennä ulkonäköä arvailemaan? Eli jos on tukeva ja silmälasipäinen tässä yhteiskunnassa, ei ole oikeutettu rakkauteen, asialliseen käytökseen eikä ylipäänsä yhtään mihinkään, niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin kertoa lisää dataa treffeistä:
Suurin osa treffeistä oli illallinen ravintolassa (tyyliin Amarillossa). Sitten on ollut muutama kahvila käynti, useita lounaita, yhdet kävelytreffit, kolme brunssia. Kahvilassa kukaan mies ei tarjonnut, brunssilla kerran mies tarjosi, lounaalla kerran mies tarjosi ja illallisella ehkä n. 10 miestä on tarjonnut minulle. Kaiken kaikkiaan n. Joka viides mies on tarjonnut minulle lounaan/illallisen ensitreffeillä.
Ap
Ruokaako sä tinderistä etsitkin?
Puolittain joo.
Tavoitteenani on saada munaa sisään molemmista päistä samanaikaisesti.
Ei niin tarkka tavarastaan Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jännästi tälläkin palstalla miehet projisoi naisten nirsoiluksi tämänkin.
Sitähän se juuri on. Eihän tavismies pääse edes treffeille tinderissä.
Joten selitä nyt taas miten tuossa olisi muka joku muu selitys kuin ap:n liian korkea rima...
Mutta jos AP kirjoittaa, että 3/4 miehistä antoi hänelle pakit ja loput 1/4 on ihan hulluja tai muuten epäsopivia, niin ei sitä valinnanvaraa ole kauheasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä tästä sarjadeittailusta saat? Melkein kaikki olleet pettymyksiä, miten sä silti jaksat motivoida itsesi jatkamaan? Mä olisin luovuttanut viimeistään kymmenen kohdalla.
Sitä ajattelee, että jospa siitä seuraava olisi edes puoleksi vuodeksi minulle seurustelukumppani.
Tavallaan on mukavaa jauhaa paskaa tuntemattomien miesten kanssa.
Ap
Mihin asioihin nämä muutamat tapailusuhteet ovat kaatuneet? Asutko isommassa kaupungissa, sillä liki 70 ukon treffaaminen pienemmällä paikkakunnalla on jo saavutus, ja takuulla joku tuntee jonkun. Harrastatko seksiä jokaisen kanssa?
Yksi tapailusuhde päättyi minun aloitteestani, kun mies osoittautua minulle sopimattomaksi kumppaniksi. Sitä paitsi ei hänkään ollut ihastunut minuun. Loput kolme tapailusuhdetta päättyi kun miehet sanoivat, etteivät tunne romanttisia tunteita minua kohtaan ja haluavat jatkaa paremman naisen etsimistä.
Joo asun isolla paikkakunnalla. N. 10 treffikumppaneista on eri paikkakunnalta tullut tapaamaan minua.
Vierailija kirjoitti:
Ennen vanhaan oli helpompaa. Yhdistys järjesti majallaan illanvieton ja nuorempi polvi avusti eri tehtävissä. Tarkoittaa että minä lukiopoika ja toisen perheen kauppakoulutytär istuimme vierekkäin aulassa myymässä ja rahastamassa lippuja tapahtumaan. Siinä tutustuimme, toki vanhempamme tunsivat toisensa ennestään. Tästä lähti seurustelu käyntiin, kihloihin kun menin armeijaan, naimisiin kun pääsin armeijasta ja avioliitto kestänyt kohta 50 vuotta.
Hehe.
Minun edesmenneellä mummolla, joka oli syntynyt vuonna 1925, oli kolme isoveljeä ja he asuivat pienessä maalaiskylässä ja jokainen veli löysi vaimon samalta kylältä. Silloin piirit oli pienet. Mutta ilmeisesti heillä oli ihan hyvät pitkät avioliitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun yleinen narratiivi on se, että miehet kaipaavat kovasti parisuhdetta ja valittavat sitä, kun eivät pääse edes treffeille. Sitten kun minä annan mahdollisuuden näille miehille, joista en edes ole kovin innoissani, antavat he pakit minulle. Tulee mieleen, että ei näille tavallisille miehille enää nykypäivänä kelpaa kukaan tavallinen nainen .
Ap
Miksi ihmeessä treffaat miesten kanssa, joista et ole alkujaankaan kiinnostunut?
Koska haluan antaa miehille mahdollisuuden. Eihän sitä tutustu muuten kuin tapaamalla.
Sitä paitsi, onko olemassa jokin kiintiö, että vuodessa saa tavata vain tietyn määrän miehiä ja jos ei ketään löydy siitä määrästä, niin pitää odottaa seuraavaan vuoteen kunnes saa alkaa uudelleen deittailla?

Naisten oli pakko sietää aivan kaikkea tuolloin, nykyään naisten ei tarvitse.
Nykyään naiset enenemässä määrin viihtyvät sinkkuina, ap ehkä vielä takoo jonkun aikaa päätään seinään kunnes järkiintyy.
Sinkkuna on rauhallista ja turvallista. Kotona on aina siistiä ja energiat on harmoniset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jännä kun yleinen narratiivi on se, että miehet kaipaavat kovasti parisuhdetta ja valittavat sitä, kun eivät pääse edes treffeille. Sitten kun minä annan mahdollisuuden näille miehille, joista en edes ole kovin innoissani, antavat he pakit minulle. Tulee mieleen, että ei näille tavallisille miehille enää nykypäivänä kelpaa kukaan tavallinen nainen .
Ap
Miksi ihmeessä treffaat miesten kanssa, joista et ole alkujaankaan kiinnostunut?
Koska haluan antaa miehille mahdollisuuden. Eihän sitä tutustu muuten kuin tapaamalla.
Sitä paitsi, onko olemassa jokin kiintiö, että vuodessa saa tavata vain tietyn määrän miehiä ja jos ei ketään löydy siitä määrästä, niin pitää odottaa seuraavaan vuoteen kunnes saa alkaa uudelleen deittailla?
Ap
No ei, deittaa miehiä ihan kuinka paljon haluat, kun vielä jaksat vaivautua.
Viimeisimmän eron jälkeen itse päätin, etten enää lähde siihen rytöisen heinäsuovan pöyhimiseen jonkun puoliksi ruostuneen neulan takia.
Mutta tsemppiä!
-Eri
En ihmettele lainkaan että sait niin monet pakit
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuosta on jäänyt sinulle käteen? Mitä olisi jäänyt, jos olisit senkin ajan lukenut, liikkunut, käynyt museoissa, nauttinut luonnosta, viettänyt aikaa läheistesi kanssa?
Aivan. Sen sijaan että on käyttänyt aikaansa pyrkimällä tutustumaan ja seurustelemaan ventovieraiden naisseuraa esivien kanssa.
Mitä tapahtui lavatansseille ja tanssiravintoloille?
Mä oon käynyt tinderin kautta 1 treffeillä ja jodelin kautta 3-4 treffeillä saman ajan sisällä eli 5 vuotta. Enää en käytä oikeastaan tinderiä. Nyt kun ei edes treffeille pääse keskityn itseeni ja otan jonkun panon sieltä poistamaan läheisyyden kaipuuta ja tadaa vapautuu energiaa kun en ETSI mitään PARISUHTEITA. Miksi teet noin ap? Ei se tule tolla massadeittailulla. Tosin sä pääset treffeille, mä en. Mutta toisaalta rakastan itseeni jo niin paljon eikä mun arkeen yksikään vakiäijä enää pääse. Ja jos semmoinen tulee vastaan se tulee itseksiin.
Miksi alennat itsesi johonkin, mistä saat huonon mielen? Jos et ole ulkoisesti sitä, mitä miehet hakevat, miksi alennat itsesi tapailusuhteen toiseksi osapuoleksi? Jos mies tahtoo sinut, juuri sinut, hän todellakin taistelee, tekee aivan kaikkensa, juoksee perääsi kadulla sinut nähtyään - maksaa varmasti kaiken siitä ei ole edes epäilystä. Jos mies tahtoo naisen, sen näkee kyllä.
Jos nyt keskittyisit vähän aikaa ihan muihin asioihin. Mistä olet kiinnostunut? Mikä antaisi elämällesi tarkoituksen? Joku harrastus, jota et ole kehdannut tai halunnut aloittaa; mikset taistelisi, että pystyt sen aloittamaan tänä syksynä? Keskity itseesi, niin alat arvostamaan itseäsi. Käy vaikka kirjastossa, löydä joku sarja, johon on ihana upota sateisiksi syksyn päiviksi. Hiljaisuudessa opit kuuntelemaan itseäsi. Tuommoisten kokemusten jälkeen varmasti on itsetunto mennyt. Tinderissä ihminen arvotetaan ulkonäön mukaan ja jokainen meistä on enemmän kuin se. Todellakin.
Halaus täältä
N56
Ihme tilastointia. Exel ihmissuhteista. Taitaa olla treffailun tarkoitus tässä tapauksessa..
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuosta on jäänyt sinulle käteen? Mitä olisi jäänyt, jos olisit senkin ajan lukenut, liikkunut, käynyt museoissa, nauttinut luonnosta, viettänyt aikaa läheistesi kanssa?
Moni nainen pitää todellisuudessa niistä treffeistä enemmän kuin treffien tuloksista.