Olen käynyt treffeillä 64 eri miehen kanssa viimeisen viiden vuoden aikana
Latasin Tinderin ekaa kertaa 5 vuotta sitten, mutta minulla on senkin jälkeen ollut taukoja sen käytössä.
Olen käynyt treffeillä 64 eri miehen kanssa. Heistä 3/4 antoi minulle pakit joko heti ensitreffien jälkeen tai viimeistään parin kuukauden tapailun jälkeen. Vain neljä lyhyttä tapailusuhdetta muodostunut tänä aikana. Näistä tapailusuhteista vain yhden päätin minä, mutta toisaalta ei se mieskään ollut kovin kiinnostunut minusta.
Ja se 1/4, jolle minä annoin pakit, osa oli ihan hulluja tai sitten ei vaan synkannut riittävästi.
Ja moni noista mun treffikumppaneista on itse kertoneet, että heillä on ollut vaikeuksia saada matchejä ja moni ollut pitkään sinkkuna. Näin ollen tulee mieleen, että ehkä enää nykypäivänä tavallisille miehille ei kelpaa kukaan tavallinen nainen, kun sen naisen pitäisi olla ulkonäöltään missin näköinen ja kokoinen.
Kommentit (222)
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä tästä sarjadeittailusta saat? Melkein kaikki olleet pettymyksiä, miten sä silti jaksat motivoida itsesi jatkamaan? Mä olisin luovuttanut viimeistään kymmenen kohdalla.
En ole ap, mutta kommentoin sivusta:
Ehkä AP vaan todella haluaa elämänkumppanin, ja mahdolisesti myös perheen? Joillekin ihmisille tuo tavoite on niin tärkeä, että ovat valmiita sietämään paljon treffejä.
Mikset antanut heti kaikille, vaan vain neljälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuosta on jäänyt sinulle käteen? Mitä olisi jäänyt, jos olisit senkin ajan lukenut, liikkunut, käynyt museoissa, nauttinut luonnosta, viettänyt aikaa läheistesi kanssa?
Tämä!
Erosin jokin aika sitten 3 vuoden suhteesta, joka oli vaikea, mutta jossa yritin loppuun asti. Nyt ei todellakaan kiinnosta mennä takaisin tinderiin tms. Keskityn itseeni, omiin harrastuksiin ja omien unelmien toteuttamiseen. Esim. olen aina halunnut talon ja ajatellut (jostain typerästä syystä) että tarvitsen siihen projektiin miehen. No enkä tarvii! Tein uudet säästösuunnitelmat ja aion toteuttaa unelman ihan yksinäni! Tuntuu yllättävän ihanalta!!
Ikää minulla kuitenkin kohta jo 40v. Tässä iässä naisille kai usein alkaa parisuhteen merkitys vähentyä. Minullakin takana 10 vuoden avioliitto, monia kymmeniä treffejä, kourallinen tapailusuhteita ja muutama vakavampi seurustelusuhde. Siipeen on saatu useasti.
Katson juuri ensitreffit alttarilla Australiaa. Kaveri oli sitä mieltä että kaikki on täysin näyteltyä. Ja minä sanoin että ei, kyllä toi on ihan keskimääräinen kokemus mitä itse olen tinderissä saanut miehistä. Ihmeellistä sekoilua, epämääräisyyttä, haukkumista, manipulointia, hylkäämistä, valehtelua… pelottavaa kuinka yleistä se on ja kuinka normaalina miehet pitää sitä, että esitetään ensin olevansa ihan jotain muuta kuin mitä todellisuudessa ollaan! Kiitti mulle riitti.Hyviäkin miehiä on, mutta vuodatuksesi perusteella sanoisin, että he kyllä kiertävät sinut kaukaa.
On eri asia olla itsenäinen ja onnellinen, kuin katkera.
Itsekin reilusti kolmekymppisenä ajattelin, että en tee kompromisseja enää ja jos ei kriteerit täyttävää kumppania löydy, niin suunnittelen sen elämän vain yksin itseni kanssa. No löytyi kumppani, mutta jos nyt sinua kymmenen vuotta vanhempana joutuisin rakentamaan elämääni uudestaan, niin vähemmällä katkeruudellakin se onnistuu.
No en kyllä sanonut etteikö hyviä miehiä olisi :)
Sun kirjoitus ei nyt kyllä kertonut mitään. Eli siis, löysit kriteereihisi sopivan kumppanin? Vai aloit tehdä niiden suhteen kompromisseja? Millaisia kompromisseja teit, jos teit?
En ala enää tekemään kompromisseja sen suhteen että esim. siedän tai katson läpi sormien miehen valehtelua, pettämistä, itsekkyyttä, erilaisia riippuvuuksia, minun tai muiden naisten haukkumista, suhteessa roikuttamista ilman sitoutumista, sitä että kaikki kotityöt jätetään minulle, minun loukkaamista ja sitten yritystä manipuloida että se on oma vikani ja olen liian herkkä (siksi minulle pitää esim. huutaa tai jättää yksin metsään), sitä että suhteessa on vain seksiä ilman läheisyyttä, sitä ettei mies osaa sanoa minulle mitään kivaa tai puhua tunteista.
Ja nämä kaikki on tullut niiltä päälle päin ihan kivoista, fiksuista, töissä käyvistä, yritystä pyörittävistä 30-40- vuotiaista insinööreistä jne. Alkuun suhteessa voi vaikuttaa siltä että kaikki on hyvin, mutta kun pintaa alkaa rapsuttaa sieltä alkaa löytymään kaikkea skeidaa. Jos mies on tässä iässä ns. ikisinkku, sille yleensä on joku syy. Eikä se ole hänen elämänsä naisissa.
Ei se tee minusta katkeraa tai liian vaativaa. Noillahan meitä naisia aina yritetään syyllistää huonoihin suhteisiin, huonojen miesten kanssa. Ei kiitos enää. Minun elämä voi olla hyvinkin tyydyttävää ja täyttä, ilman miestäkin. Rakennan sitä parhaillaan; en katkeruudella enkä tulevaa miestä varten, vaan ihan itselleni ja omien tarpeideni pohjalta. Tajusin vihdoin, että man is not a plan ja se on todella vapauttava ja ihana tunne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kokeilisit tavata miehiä jonkun sipivan harrastuksen parissa? Näkisit heti jos ei kemiat mätsää eikä sinun tarvitsisi tuhlata aikaa nettinysväämiseen, joka sitten kuitenkin päättyisi pettymykseen.
Mun mielipide miehenä on, että kumppanin etsiminen harrastuksista on ajanhukkaa.
Mikä on todennäköisyys että jos kurssille osallistuu vaikka 15 ihmistä että sieltä löytyy yksi sopivan ikäinen, sopivalla kropalla ja naamalla ja luonteella?
Jos naiset swaippaa sovelluksissakin 1/100 miehistä oikealle niin mikä on todennäköisyys että he kelpuuttavat 1/15 miehistä livenä?
Sanoisin, että riippuu vähän harrastuksesta.
Jos itse olisin sinkkuna, niin alkaisin varmaan harrastamaan lintubongausta, jonka harrastajista iso osa on miehiä. Ja linnut ovat oma kiinnostuksenkohteeni myös.
Ihan vaan kun kaverin kanssa oltiin kiikaroimassa ja mietittiin yhden linnun lajia, niin oikein kivannäköinen mies auttoi meitä lajitunnistuksessa.
Jos olisin ollut sinkkuna, niin siitä olisi ollut helppo jatkaa keskustelua.En pidä salilla käymistä harrastuksena, mutta tapasin mieheni ihan keskellä sitä omaa arkea, salilla. Oltiin ensin ihan vaan liikuntakavereita yhdessä ja isomman ryhmän mukana, kunnes pyysin hänet ulos.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seuran hakeminen olisi jotenkin monimutkaista. Jos seuran etsimistä miettii rationaalisesti, niin se on aika yksinkertaista. Pitää vaan löytää sellainen tyyppi, josta sä olet kiinnostunut ja pyytää sitä ulos. Mun vinkki parinhakuun on kaiken kiemurtelun, somessa notkumisen ja ihmissuhdepelien lopettaminen. Kannattaa vaan kysyä kiinnostavalta tyypiltä suoraan. Torjutuksi tulemista pelätään ihan turhaan. Mun kaikki kolme suhdetta on alkanut siten, että sanon “Moi mä olen Petra ja olen kiinnostunut sinusta” ja se riittää.
Tuollainen kovin suoraviivainen ja "suoraan asiaan" -tyyli ei kyllä yleensä ole toimiva. Mutta suurin monimutkaisuus ja haaste seuran hakemisessa on juuri sellaisen tyypin löytäminen, joka herättää kiinnostuksen. Usein se vaatisi myös ensin jonkinlaista tutustumista, koska en ainakaan itse kiinnostuisi jostain vaan miehestä, jonka näen vaikka salilla, ja josta en tiedä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä tästä sarjadeittailusta saat? Melkein kaikki olleet pettymyksiä, miten sä silti jaksat motivoida itsesi jatkamaan? Mä olisin luovuttanut viimeistään kymmenen kohdalla.
Sellaistahan deittailu nimenomaan on, käydään treffeillä niin monta kertaa että jonkun kanssa natsaa, oli se sitten 10 tai 1000. Yrittänyttä ei laiteta.
Ei tämä oikein toimi deittailussa. Määrä ei lisää sen natsaamisen todennäköisyyttä. Jossain treenaamisessa voi toimia se, että "kokeilen niin monta kertaa että saavutan tavoitteeni", ja silloin nimenomaan se aktiivinen, jatkuva tekeminen ja toistaminen lisää onnistumisen todennäköisyyttä. Deittailussa menee toisin, Vaikka kävisi 1000 kertaa treffeillä, ei se lisää natsaamisen todennäköisyyttä, jos kaikki 1000 ihmistä ovat vääriä. Lisäksi jatkuva treffeillä juokseminen voi aiheuttaa deittailuväsymystä ja aivot tavallaan tylsistyvät jatkuvaan uusien ihmisten kanssa kahvitteluun ja samantyyppisiin tutustumiskeskusteluihin. Deittailussa tehokkaampaa on tehokas alkukarsinta,eli sen sijaan, että menee 64 ihmisen kanssa treffeille toteamaan, että 1/4 on hulluja ja 3/4 muuten vaan vääriä, karsisi näitä mahdollisimman paljon jo ENNEN treffejä. Sen sijaan, että menee kerran kuukaudessa treffeille jonkun vaan, random tyypin kanssa, voikin olla tehokkaampaa käydä treffeillä kerran kolmessa kuukaudessa jonkun oikeasti kiinnostavalta ja potentiaaliselta vaikuttavan kanssa. Kun keskittyy etsimään oikeanlaista, hänet todennäköisemmin myös bongaa. Ja oikeanlaisen ihmisen kanssa treffeillä käydessä molemminpuolinen kiinnostus on todennäköisempää.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on jo niin iso otos, että tilastollisesti on epätodennäköistä että tapaisit enää paremman miehen kuin paras noista 64:stä.
Jäljelle jää paras vaihtoehto eli C64
Mitä tavallista sinussa on? Ikä? Lapsia? Aiempien kumppanien määrä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tänään ja huomenna treffit, joten huomenna on treffit nro 66
Pidätkö sä oikeasti lukua treffeistä? No joka tapauksessa, melkoista liukuhihnaetsintää, en itse jaksaisi tuollaista ollenkaan.
Eihän tuo oo ku yhdet treffit muutaman viikon välein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kokeilisit tavata miehiä jonkun sipivan harrastuksen parissa? Näkisit heti jos ei kemiat mätsää eikä sinun tarvitsisi tuhlata aikaa nettinysväämiseen, joka sitten kuitenkin päättyisi pettymykseen.
Mun mielipide miehenä on, että kumppanin etsiminen harrastuksista on ajanhukkaa.
Mikä on todennäköisyys että jos kurssille osallistuu vaikka 15 ihmistä että sieltä löytyy yksi sopivan ikäinen, sopivalla kropalla ja naamalla ja luonteella?
Jos naiset swaippaa sovelluksissakin 1/100 miehistä oikealle niin mikä on todennäköisyys että he kelpuuttavat 1/15 miehistä livenä?
Sanoisin, että riippuu vähän harrastuksesta.
Jos itse olisin sinkkuna, niin alkaisin varmaan harrastamaan lintubongausta, jonka harrastajista iso osa on miehiä. Ja linnut ovat oma kiinnostuksenkohteeni myös.
Ihan vaan kun kaverin kanssa oltiin kiikaroimassa ja mietittiin yhden linnun lajia, niin oikein kivannäköinen mies auttoi meitä lajitunnistuksessa.
Jos olisin ollut sinkkuna, niin siitä olisi ollut helppo jatkaa keskustelua.En pidä salilla käymistä harrastuksena, mutta tapasin mieheni ihan keskellä sitä omaa arkea, salilla. Oltiin ensin ihan vaan liikuntakavereita yhdessä ja isomman ryhmän mukana, kunnes pyysin hänet ulos.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seuran hakeminen olisi jotenkin monimutkaista. Jos seuran etsimistä miettii rationaalisesti, niin se on aika yksinkertaista. Pitää vaan löytää sellainen tyyppi, josta sä olet kiinnostunut ja pyytää sitä ulos. Mun vinkki parinhakuun on kaiken kiemurtelun, somessa notkumisen ja ihmissuhdepelien lopettaminen. Kannattaa vaan kysyä kiinnostavalta tyypiltä suoraan. Torjutuksi tulemista pelätään ihan turhaan. Mun kaikki kolme suhdetta on alkanut siten, että sanon “Moi mä olen Petra ja olen kiinnostunut sinusta” ja se riittää.
Tuollainen kovin suoraviivainen ja "suoraan asiaan" -tyyli ei kyllä yleensä ole toimiva. Mutta suurin monimutkaisuus ja haaste seuran hakemisessa on juuri sellaisen tyypin löytäminen, joka herättää kiinnostuksen. Usein se vaatisi myös ensin jonkinlaista tutustumista, koska en ainakaan itse kiinnostuisi jostain vaan miehestä, jonka näen vaikka salilla, ja josta en tiedä mitään.
Sama. Ja jos joku ensimmäisessä lauseessaan mulle sanoo että "oon kiinnostunut susta" tai pyytää treffeille, ennen kuin tietää musta yhtikäs mitään, edes mun nimeä, niin kävelisin pois sanomatta sanaakaan. Kuulostaa hullulta ihmiseltä joka on jo mielessään rakennellut oletuksia musta. Olisi parempi sanoa vaikka "katoin että sulla on kiva tyyli, niin aattelin tulla juttelemaan, moi oon Petra".
Vierailija kirjoitti:
Ap, kertoisitko hieman niistä hulluista? Millä tavalla olivat hulluja?
1. Kolmansilla treffeillä kävin miehen kanssa kävelylenkillä. Yhtäkkiä mies suuteli minua suulle ja samalla puristi minua pepusta molemmilla käsillä.
2. Mies tuli minua tapaamaan 2h ajomatkan päästä. Mentiin brunssille mun ehdotuksesta ei. Olin viestitellessä ehdottanut, että mä voin tarjota hänelle sen 34€ maksavan brunssin. Mies todellakin antoi minun maksaa hänen brunssinsa! Mä luulin, että hän olisi kieltäytynyt siitä ja maksanut omansa, hän kuitenkin työskenteli yliopiston opettajana eli oli isompi palkka kuin minulla.
3. Sadepäivänä minua 10 vuotta vanhempi mies ehdotti ensitreffejä metsälenkille. Ehdotin, että mennään mieluummin sushibuffaan ja mä voin tarjota. Mies suostui tähän ja mä jouduin maksamaan hänen buffan!
4. Ensitreffien jälkeen minua 9 vuotta vanhempi kolmen ison lapsen isä lähetti viestin: "nyt tekisi mieli silittää sun nättiä pyllyä"
5. Mies antoi minun tarjota hänelle illallisen ravintolassa.
Ap

Eli olet lompakkoloinen, joka odottaa täysihoitoa nätistä hymystä. Tuollaiselle on oma sanansa, joka alkaa hoolla.
Ei kai siinä ole mitään hulluutta, jos nainen sanoo treffeillä että voin tarjota ja mies vastaa että ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä jos kokeilisit tavata miehiä jonkun sipivan harrastuksen parissa? Näkisit heti jos ei kemiat mätsää eikä sinun tarvitsisi tuhlata aikaa nettinysväämiseen, joka sitten kuitenkin päättyisi pettymykseen.
Mun mielipide miehenä on, että kumppanin etsiminen harrastuksista on ajanhukkaa.
Mikä on todennäköisyys että jos kurssille osallistuu vaikka 15 ihmistä että sieltä löytyy yksi sopivan ikäinen, sopivalla kropalla ja naamalla ja luonteella?
Jos naiset swaippaa sovelluksissakin 1/100 miehistä oikealle niin mikä on todennäköisyys että he kelpuuttavat 1/15 miehistä livenä?
Sanoisin, että riippuu vähän harrastuksesta.
Jos itse olisin sinkkuna, niin alkaisin varmaan harrastamaan lintubongausta, jonka harrastajista iso osa on miehiä. Ja linnut ovat oma kiinnostuksenkohteeni myös.
Ihan vaan kun kaverin kanssa oltiin kiikaroimassa ja mietittiin yhden linnun lajia, niin oikein kivannäköinen mies auttoi meitä lajitunnistuksessa.
Jos olisin ollut sinkkuna, niin siitä olisi ollut helppo jatkaa keskustelua.En pidä salilla käymistä harrastuksena, mutta tapasin mieheni ihan keskellä sitä omaa arkea, salilla. Oltiin ensin ihan vaan liikuntakavereita yhdessä ja isomman ryhmän mukana, kunnes pyysin hänet ulos.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seuran hakeminen olisi jotenkin monimutkaista. Jos seuran etsimistä miettii rationaalisesti, niin se on aika yksinkertaista. Pitää vaan löytää sellainen tyyppi, josta sä olet kiinnostunut ja pyytää sitä ulos. Mun vinkki parinhakuun on kaiken kiemurtelun, somessa notkumisen ja ihmissuhdepelien lopettaminen. Kannattaa vaan kysyä kiinnostavalta tyypiltä suoraan. Torjutuksi tulemista pelätään ihan turhaan. Mun kaikki kolme suhdetta on alkanut siten, että sanon “Moi mä olen Petra ja olen kiinnostunut sinusta” ja se riittää.
Tuollainen kovin suoraviivainen ja "suoraan asiaan" -tyyli ei kyllä yleensä ole toimiva. Mutta suurin monimutkaisuus ja haaste seuran hakemisessa on juuri sellaisen tyypin löytäminen, joka herättää kiinnostuksen. Usein se vaatisi myös ensin jonkinlaista tutustumista, koska en ainakaan itse kiinnostuisi jostain vaan miehestä, jonka näen vaikka salilla, ja josta en tiedä mitään.
Sama. Ja jos joku ensimmäisessä lauseessaan mulle sanoo että "oon kiinnostunut susta" tai pyytää treffeille, ennen kuin tietää musta yhtikäs mitään, edes mun nimeä, niin kävelisin pois sanomatta sanaakaan. Kuulostaa hullulta ihmiseltä joka on jo mielessään rakennellut oletuksia musta. Olisi parempi sanoa vaikka "katoin että sulla on kiva tyyli, niin aattelin tulla juttelemaan, moi oon Petra".
Useat uskovaiset ja monet muutkin sanoivat tietäneensä jo ensitapaamisella, että tuo on tuleva aviomieheni/-vaimoni. Saatat itse blokata itseltäsi rakkauden ajattelemalla noin negatiivisesti ihmisistä. Tuollainen asenne myrkyttää myös parisuhteen, jos olet hirveän tuomitseva ihmisen erilaisuutta kohtaan.
Kuinka monelle annoit herkkuasi?
Olet luokatonta paskaa, ja kohta lukemasi on 164 treffejä. Ei kukaan järkevä mies tuollaista halua riesoikseen.
Mitä sä tästä sarjadeittailusta saat? Melkein kaikki olleet pettymyksiä, miten sä silti jaksat motivoida itsesi jatkamaan? Mä olisin luovuttanut viimeistään kymmenen kohdalla.
Itsekin tein tuota aika kauan, kunnes tajusin että ei voi löytää sellaista mitä ei tiedä etsivänsä. Jos puhutaan elämänkumppanista niin siinä täytyy olla syvyyttä ja kestävyyttä. Jos ei edes itse tiedä millaista kumppania jaksaisi katsella vaikka 50 vuotta tai 500 vuotta niin todennäköisesti ihastuu vain pintaan ja suhteesta tulee kevytlentoinen ja lyhyt. Täytyy ymmärtää että pitkät suhteet muodostuvat siitä, että sielut toimivat yhteen jopa ikuisesti.
Muutaman vuoden olin täysin suhdevastainen ja sitten suostuin pitkin hampain miettimään, mitä oikeastaan edes arvostan ja mistä pidän. Millainen on se mies, jonka kanssa voisin olla pitkään. Enkä mennyt enää deittiappiin. Mies löytyi.
Deittiapeissa on sekin ongelma, että siellä on jatkuvasti kaiken maailman örkkien ja muiden huomion alaisuudessa. Ihmisten, jotka jo huomiollaan korruptoivat omaa sielua. Sellainen ei ole hyvä. Puhumattakaan että tapaa tällaisen tyypin.
Ja naisille 20-65 ei todellakaan kelpaa tavallinen mies, kovat on luulot itsestään!
Vierailija kirjoitti:
Ap, olet naisten alinta kastia. Loppuunkäytetty 🤮
Ja sitten ei ymmärrä, miksi ei löydy kunnollista miestä suhteeseen 😂
Höpsis, hyviä miehiä löytyy kyllä niitä tarvitseville. Mutta jos tyytyy tinder-roskaan niin taso on juuri tätä. Ilkeää, naisvihamielistä, väkivaltaista, hyväksikäyttävää. Naisten pitäisi ymmärtää olevansa paaaaaaaljon tällaisen yläpuolella ja olla kuuntelematta tällaista puhetta yhtään. Eikä tavata näitä miehiä. Ei olla edes heidän näkösällään. Ihmettelevät sitten päät pyörien että missä kaikki naiset. No nii-in, miksi kukaan nainen olisi kenenkään miehen kanssa tekemisissä, joka puhuu yhdestäkään naisesta näin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sä tästä sarjadeittailusta saat? Melkein kaikki olleet pettymyksiä, miten sä silti jaksat motivoida itsesi jatkamaan? Mä olisin luovuttanut viimeistään kymmenen kohdalla.
Sellaistahan deittailu nimenomaan on, käydään treffeillä niin monta kertaa että jonkun kanssa natsaa, oli se sitten 10 tai 1000. Yrittänyttä ei laiteta.
Ei tämä oikein toimi deittailussa. Määrä ei lisää sen natsaamisen todennäköisyyttä. Jossain treenaamisessa voi toimia se, että "kokeilen niin monta kertaa että saavutan tavoitteeni", ja silloin nimenomaan se aktiivinen, jatkuva tekeminen ja toistaminen lisää onnistumisen todennäköisyyttä. Deittailussa menee toisin, Vaikka kävisi 1000 kertaa treffeillä, ei se lisää natsaamisen todennäköisyyttä, jos kaikki 1000 ihmistä ovat vääriä. Lisäksi jatkuva treffeillä juokseminen voi aiheuttaa deittailuväsymystä ja aivot tavallaan tylsistyvät jatkuvaan uusien ihmisten kanssa kahvitteluun ja samantyyppisiin tutustumiskeskusteluihin. Deittailussa tehokkaampaa on tehokas alkukarsinta,eli sen sijaan, että menee 64 ihmisen kanssa treffeille toteamaan, että 1/4 on hulluja ja 3/4 muuten vaan vääriä, karsisi näitä mahdollisimman paljon jo ENNEN treffejä. Sen sijaan, että menee kerran kuukaudessa treffeille jonkun vaan, random tyypin kanssa, voikin olla tehokkaampaa käydä treffeillä kerran kolmessa kuukaudessa jonkun oikeasti kiinnostavalta ja potentiaaliselta vaikuttavan kanssa. Kun keskittyy etsimään oikeanlaista, hänet todennäköisemmin myös bongaa. Ja oikeanlaisen ihmisen kanssa treffeillä käydessä molemminpuolinen kiinnostus on todennäköisempää.
Albert Einstein jo aikanaan totesi:
"On täydellisen idiootin hommaa toistaa samaa asiaa 1000 kertaa ja ja odottaa joka kerralla erilaista lopputulosta"
Yrittänyttä ei laiteta - sitä pannaan!