Lue keskustelun säännöt.
Te vanhemmat, kenen lapset huutaa ja riehuu jatkuvasti
06.08.2026 |
Kertokaa mulle, miksi te ette kiellä niitä lapsianne? Meillä asuu seinänaapurina äiti kahden pojan kanssa; vanhempi menee nyt ykköselle ja nuorempi on jotain 5v. Ollaan pari vuotta nyt kuunneltu kun huudetaan suoraa huutoa aamusta iltaan, huudetaan kirosanoja, juostaan niin että jytinä kuuluu, riehutaan ihan älyttömästi, kiipeillään autojen katoilla jne. Ja äiti vaan hymistelee, että ”älähän nyt Nasu-Petteri”
Mulla on itselläni 4 poikaa ja niistä ei ikipäivänä ole lähtenyt tuollaista meteliä kuin näistä kahdesta lähtee joka saakelin päivä. Olen jo harkitsemassa muuttoa. Mikä vaivaa, kun ei lapsia enää kasvateta? Mikä?
Kommentit (131)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä meno oli yhden lapsen osalta tuota. Voi, kyllä kiellettiin. Tutkimuksia useampi vuosi, terapiaa, kehitysvamma ja sairauksia paljastui. Lääkitysten ja terapian myötä helpotti hieman. Matka jatkuu aina vaan.. Ei se aina oo kasvatuksesta kiinni tai vanhemman laiskuudesta.
Todella paljon on niitä joille ei nepsylääkitystä myönnetä. Diagnosointikriteerejä on kiristetty.
Lapset osasi 80-luvulla käyttäytyä, vaikkei nepsylääkkeitä ollut olemassakaan.
Nepsyys ei ole väestössä lisääntynyt tässä ajassa, ei meidän geenit niin nopeasti muutu, vaikka tilat paremmin tunnistetaankin ja diagnosoidaan.
Nepsyys ei tarkoita tyhmyyttä tai kurittomuutta tai oppimiskyvyttömyyttä, eikä varsinkaan ole mikään vapaudut vankilasta -kortti perseilylle.
Olen itsekin nepsy ja kasarilapsi, ja me pärjättiin paljon paremmin sen ajan maailmassa, koska säännöt oli selkeitä, ihmiset, myös aikuiset käyttäytyi ennalta-arvattavasti ja ärsykkeitä oli tietysti vähemmän -vallankin koululuokassa, kun joutui pihalle jos mölisi.
Nepsylapsi nimenomaan tarvitsee kuria, mutta vähän eri syystä kuin monet ajattelee. Nepsy tarvitsee kuria koko yhteiskunnalle, myös ja erittäin aikuisille, että elämässä on selvä struktuuri ja säännöt.
Olen 70-luvun lapsi. Moni luokkamme levottomista pojista olisi varmasti saanut koko suoran kirjainyhdistelmiä tänä päivänä.
Mutta niin vain istuivat hekin oppitunneilla takapuoli penkissä ja suu kiinni. Kuten kaikki. Kuri oli kova, mutta säännöt olivat johdonmukaisia ja helppoja noudattaa. Sääntöjä noudattamalla ja opettajia tottelemalla oli mukavaa ja opettajat kilttejä. Perseilystä tuli välittömiä rangaistuksia. Sääntöjen noudattaminen oli siis kannattavampaa kuin perseily. Tämä oli aikansa positiivista vahvistamista.Pointtini oli, että jokainen oppi sääntöjä noudattamaan kun niitä vaadittiin.
Ja auta armias, jos koulusta oltiin kotiin yhteydessä perseilyn takia. Silloin olit kusessa. Silloin ei ollut päivittäisiä wilmaviestejä ja yhteydenpito kotiin oli harvinaista. Mutta sitten kun niin oli, niin opettajat ja vanhemmat vetivät yhtä köyttä. Iskä ja äiskä eivät länkyttäneet opettajalle vastaan uniikinlumihiutaleen erityistarpeista ja posin kautta kasvatuksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva enää nykyään suostuu vanhemmaksi kun vaatimusta tuutataan vaatimuksen perään joka suunnalta. Ei Ile mitenkään palkitsevaa puuhaa kun asiantuntijaa työntyy joka lävestä kertomaan näkemyksiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi te ette kiellä niitä lapsianne?
Oletkohan jotenkin yksinkertainen?
Kiellämme viisivuotiasta huutavaa ja riehuvaa lastamme satoja kertoja päivässä. Eipä siihen nyt vaan kieltäminen auta, kun tämä itse päättää mitä tekee. Todella omapäinen ja todella ylivilkas lapsi, joka tykkää huomiosta ja pahennuksesta. Ei tässä auta kuin odotella että aikuistuu ja toivottavasti saa vähän järkeä.
Ei, vaan teiltä puuttui kasvatustaidot. Luuletko, että se hilluva lapsi yhtäkkiä vaan lopettaa? Päinvastoin, se kuormittaa muita varhaiskasvatuksessa ja koululaitoksessa. Sun kaltaistesi ei kannattaisi lisääntyä
Hankalan lapsen vanhemmalla on moninkertaisesti kasvatustaitoja verrattuna helpon ja kiltin lapsen vanhempiin. Katsos kun lapsi kasvattaa vanhempiaan varmasti enemmän kuin toisin päin. Lapsen persoona, temperamentti ja mahdolliset diagnoosit eivät kuitenkaan vanhemman taitojen pohjalta muutu yhtään miksikään eli lapsi on se mikä hän on, eikä sitä pysty muuttamaan.
Minulla on kaksi erittäin helppoa, rauhallista ja kilttiä lasta. Ja yksi saatanan sikiö. Samalla vanhemmalla, eikö ole ihmeellinen juttu?
Kukaan ei ole sanonut, että vain helppoja lapsia voi kasvattaa. Päinvastoin, sun pitää paneutua entistä enemmän siihen vaikeaan lapseen, jotta se ei häiriköi kanssaihmisiä. Eikö vaan?
Mistähän sinä tiedät, paljonko olen paneutunut?
Jotkut lapset vaan on tuollaisia. Ei siihen auta mikään kasvatus, jos ei halua olla hullu ja käyttää väkivaltaa.
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, joiden.
En kestä kirkuvia kakaroita, mutta myös selkeät kielioppivirheet ärsyttävät.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle, miksi te ette kiellä niitä lapsianne?
Oletkohan jotenkin yksinkertainen?
Kiellämme viisivuotiasta huutavaa ja riehuvaa lastamme satoja kertoja päivässä. Eipä siihen nyt vaan kieltäminen auta, kun tämä itse päättää mitä tekee. Todella omapäinen ja todella ylivilkas lapsi, joka tykkää huomiosta ja pahennuksesta. Ei tässä auta kuin odotella että aikuistuu ja toivottavasti saa vähän järkeä.
Riittävän tuntuvat rangaistukset huudosta niin huuto vähenee. Kaikkien lasta kohdalla löytyy kyllä joku rangaistus mitä ne pelkäävät. Riehumiseen auttaa myös ihan suora fyysinen estäminen minkä käyttöä ei pidä arastella. Jos et itse pysty pitämään lasta otteessa silloin kun tarvitaan niin käytä valjaita tai salpaa ovi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Ei millään pahalla mutta ei tuo teidän ääripääkään kuulosta ihan normaalilta tai tavoiteltavalta.
Mulla on tosi kiltti ja rauhallinen pieni lapsi. Mun olisi helppo kulkea nokka pystyssä katsellen vilkkaampia, että eikö kasvateta, eikö kasvateta....
No, joskus voi olla siitäkin kiinni tietysti, mutta yleensä ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä villit ja äänekkäät lapset saa kyllä vanhemmilleen harmaan hapset ja kyllä heitä ojennetaan jatkuvasti. Mutta joskus kylässä on käynyt perhe, jonka lasten riehumista ei mitenkään rajoitettu.. ei kutsuttu uudelleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Oletko kuullut käänteisestä?"
Tarkoitatko positiivista pedagogiikkaa? Siinähän lapsia ei kielletä vaan ylläpidetään ns. positiivista suhdetta lapseen.
No tämä on kyllä itsessään jo yksi kasvatusongelma nykypäivänä kun jotkut vanhemmat ottavat tämän aivan kirjaimellisesti ja lapsia ei uskalleta kieltää ja käskeä ollenkaan mistään kun kaikki pitää olla posin kautta.
Mä kaipailen edelleenkin tietoa, että monta tällaista vanhempaa sulla on omassa kaveripiirissä. Ihmiset heittelee tota väitettä iloisesti, että yleistä on joo, ettei vanhemmat enää osaa sanoa lapsilleen ei, mutta mä en ole koskaan törmännyt yhteenkään vanhempaan, joka ei olisi lastaan kieltänyt. Missä näitä vanhempia on ja kuinka monta prosenttia teidän tutuista on sellaisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Ei millään pahalla mutta ei tuo teidän ääripääkään kuulosta ihan normaalilta tai tavoiteltavalta.
Mikä vika? Lapseni ovat oikein aktiivisia, sosiaalisia, hyväntuulisia. Ei heillä ole tarvetta juosta ympäri huushollia riehumassa, kun heillä on paljon urheiluharrastuksia, missä purkaa energiansa. Heillä on paljon kavereita molemmilla. Ihan on normaalia menoa.
Ei normaaliin menoon kuulu jatkuva huutaminen kotona (sellainen huutaminen, mikä kuuluu naapuriin asti ja jatkuvasti häiritsee naapureita). Ei ole tarvetta olla jatkuvasti huutamassa, kun pienestä asti on opeteltu keskustelemaan asioista ihan normaalisti, eikä huutamalla.
En todellakaan ole mikään "koska minä sanon niin" -vanhempi, vaan osaan perustella asiat lapsille ja he pärjäävätkin hyvin koulussa jne., koska osaavat ajatella, mikä oikeasti käy järkeen positiivisessa mielessä, eivätkä vain riehu ja huuda siten, että ilmapiiri olisi jatkuvasti negatiivinen.
Huomaa, että täällä enimmäkseen vastailevat besserwissereinä ne, joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, minkälaista on elää lasten kanssa, joiden käytökseen ei puhe ja nyky-yhteiskunnan vaikutuskeinot auta. Ihan turha edes yrittää selittää.
Ajattelen myös, että osittain kyse ei ole siitä, että huonosti käyttäytyviä lapsia olisi paljonkaan enemmän kuin ennen, vaan myös siitä, että nykyisin asutaan tiiviimmin, jolloin yhden lapsen huutoraivoaminen kuuluu seinien läpi kymmeneen muuhunkin asuntoon.
Olen muuten itse aika varma, että jossain vaiheessa myönnetään, että kaikki se kemikaalikuorma, mikä on teollistumisen ja "kehityksen" myötä saatettu noin 1970-luvusta alkaen meihin, on syynä neuro- ja kehityshäiriöihin, joita lapsilla enenevässä määrin todetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Ei millään pahalla mutta ei tuo teidän ääripääkään kuulosta ihan normaalilta tai tavoiteltavalta.
Mikä vika? Lapseni ovat oikein aktiivisia, sosiaalisia, hyväntuulisia. Ei heillä ole tarvetta juosta ympäri huushollia riehumassa, kun heillä on paljon urheiluharrastuksia, missä purkaa energiansa. Heillä on paljon kavereita molemmilla. Ihan on normaalia menoa.
Ei normaaliin menoon kuulu jatkuva huutaminen kotona (sellainen huutaminen, mikä kuuluu naapuriin asti ja jatkuvasti häiritsee naapureita). Ei ole tarvetta olla jatkuvasti huutamassa, kun pienestä asti on opeteltu keskustelemaan asioista ihan normaalisti, eikä huutamalla.
En todellakaan ole mikään "koska minä sanon niin" -vanhempi, vaan osaan perustella asiat lapsille ja he pärjäävätkin hyvin koulussa jne., koska osaavat ajatella, mikä oikeasti käy järkeen positiivisessa mielessä, eivätkä vain riehu ja huuda siten, että ilmapiiri olisi jatkuvasti negatiivinen.
jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Ei ole normaalia ettei lapsiperheessä suututa. Suuttuminen on normaali tunne ja sen kieltäminen haitallista. Ei ole normaalia että lapset pelkäävät kun hieman korotat ääntäsi.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että täällä enimmäkseen vastailevat besserwissereinä ne, joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, minkälaista on elää lasten kanssa, joiden käytökseen ei puhe ja nyky-yhteiskunnan vaikutuskeinot auta. Ihan turha edes yrittää selittää.
Ajattelen myös, että osittain kyse ei ole siitä, että huonosti käyttäytyviä lapsia olisi paljonkaan enemmän kuin ennen, vaan myös siitä, että nykyisin asutaan tiiviimmin, jolloin yhden lapsen huutoraivoaminen kuuluu seinien läpi kymmeneen muuhunkin asuntoon.
Olen muuten itse aika varma, että jossain vaiheessa myönnetään, että kaikki se kemikaalikuorma, mikä on teollistumisen ja "kehityksen" myötä saatettu noin 1970-luvusta alkaen meihin, on syynä neuro- ja kehityshäiriöihin, joita lapsilla enenevässä määrin todetaan.
Kyllä se on osalle myös ihan opittu käyttäytymismalli, että kaikki vedetään hirveän dramaattisten raivokohtausten kautta. Esim. kaverini lapset ovat tällaisia dramaattisia riehuja-huutajia, ja kaverini ex-puoliso, eli lasten äiti, on ihan samaa kaliiberiä. Kaverini yrittää opettaa lapsille, että hänen luonaan keskustellaan normaalisti, mutta lasten äidin käytösmallit tulee välillä läpi, ja lapset pitävät ns. huutamista ihan normaalina, eikä lapset itse hätkähdä huutamista ollenkaan, koska heidän äitinsä varmaan huutaa kotonaan harva se päivä.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että täällä enimmäkseen vastailevat besserwissereinä ne, joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, minkälaista on elää lasten kanssa, joiden käytökseen ei puhe ja nyky-yhteiskunnan vaikutuskeinot auta. Ihan turha edes yrittää selittää.
Ajattelen myös, että osittain kyse ei ole siitä, että huonosti käyttäytyviä lapsia olisi paljonkaan enemmän kuin ennen, vaan myös siitä, että nykyisin asutaan tiiviimmin, jolloin yhden lapsen huutoraivoaminen kuuluu seinien läpi kymmeneen muuhunkin asuntoon.
Olen muuten itse aika varma, että jossain vaiheessa myönnetään, että kaikki se kemikaalikuorma, mikä on teollistumisen ja "kehityksen" myötä saatettu noin 1970-luvusta alkaen meihin, on syynä neuro- ja kehityshäiriöihin, joita lapsilla enenevässä määrin todetaan.
Nyky-yhteiskunnan vaikutuskeino on lähinnä tunteiden sanoitus. Muita keinoja ei haluta käyttää koska ne eivät ole ns. tätä päivää... Pitäisin tätä lähinnä vanhempien pään sisäisenä ongelmana, eli liika konformismi vaivaa.
Niin ja nykyään ei todellakaan asuta tiiviimmin. Suurin osa perheistä asuu omakotitalossa tai rivitalossa. Kerrostaloissa lapsia on enää hyvin vähän (poikkeuksena tähän on lähinnä pääkaupunkiseutu missä moni joutuu kustannussyistä asumaan kerrostalossa).
Neurodiagnooseja oli hyvin vähän aina 2010-luvulle saakka. Sen jälkeen niiden määrä räjähti käsiin. Turhaan ei puhuta muotidiagnooseista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa, että täällä enimmäkseen vastailevat besserwissereinä ne, joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, minkälaista on elää lasten kanssa, joiden käytökseen ei puhe ja nyky-yhteiskunnan vaikutuskeinot auta. Ihan turha edes yrittää selittää.
Ajattelen myös, että osittain kyse ei ole siitä, että huonosti käyttäytyviä lapsia olisi paljonkaan enemmän kuin ennen, vaan myös siitä, että nykyisin asutaan tiiviimmin, jolloin yhden lapsen huutoraivoaminen kuuluu seinien läpi kymmeneen muuhunkin asuntoon.
Olen muuten itse aika varma, että jossain vaiheessa myönnetään, että kaikki se kemikaalikuorma, mikä on teollistumisen ja "kehityksen" myötä saatettu noin 1970-luvusta alkaen meihin, on syynä neuro- ja kehityshäiriöihin, joita lapsilla enenevässä määrin todetaan.
Nyky-yhteiskunnan vaikutuskeino on lähinnä tunteiden sanoitus. Muita keinoja ei haluta käyttää koska ne eivät ole ns. tätä päivää... Pitäisin tätä lähinnä vanhempien pään sisäisenä ongelmana, eli liika konformismi vaivaa.
Niin ja nykyään ei todellakaan asuta tiiviimmin. Suurin osa perheistä asuu omakotitalossa tai rivitalossa. Kerrostaloissa lapsia on enää hyvin vähän (poikkeuksena tähän on lähinnä pääkaupunkiseutu missä moni joutuu kustannussyistä asumaan kerrostalossa).
Neurodiagnooseja oli hyvin vähän aina 2010-luvulle saakka. Sen jälkeen niiden määrä räjähti käsiin. Turhaan ei puhuta muotidiagnooseista.
Tämä. Ennen on asuttu paljon tiiviimmin (niin maalla kuin kaupungissa). On voitu olla koko perhe yhdessä huoneessa (tuvassa), tai kaupungissa pienessä kerrostaloasunnossa ollut joku vaikka 10-henkinen perhe. Toki jollain aatelisilla on ollut isoja tiluksia, mutta kyllä lapset on varmasti olleet samassa makuuhuoneessa jne. paljon useammin aiempina vuosikymmeninä kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Ei millään pahalla mutta ei tuo teidän ääripääkään kuulosta ihan normaalilta tai tavoiteltavalta.
Mikä ääripää? Voi ihminen suuttua ilman, että pitää huutaa ja raivota. En katsoisi kotonani reuhaavaa aikuistakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on itsellänikin kaksi lasta, alakouluikäisiä, mutta en kerta kaikkiaan käsitä niitä vanhempia, ketkä ei eväänsä lotkauta, vaikka lapsensa riehuu ja huutaa jne. Mä luulen, että kyse on siitä, että sellaiset vanhemmat ovat tottuneet jatkuvaan riehumiseen ja huutoon, eivätkä kerta kaikkiaan reagoi siihen, eivätkä ymmärrä, että sellaiseen menoon tottumattomille tuo on aivan kamalaa.
Jos minun lapseni aloittavat moisen, laitan heidät kyllä heti hiljaiseksi. Meillä ei kotona yleensä koroteta ääntä, joten jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Mutta jos perheessä kokoajan huudetaan, ei lapsetkaan tietysti reagoi yhtään mihinkään vanhemman komentoon tms., eikä ole mitään tapaa tehdä komentamisesta tehokkaampaa, kun huutaminen on jo ihan normaali tila.
On siis varmaan vaikea korjata tilannetta jälkikäteen, jos lapset ja aikuiset on jo tottuneet jatkuvaan huutoon. Ihan pienestä asti pitäisi pitää huoli, että huutaminen ja riehuminen ei ole normaalia.
Ei millään pahalla mutta ei tuo teidän ääripääkään kuulosta ihan normaalilta tai tavoiteltavalta.
Mikä vika? Lapseni ovat oikein aktiivisia, sosiaalisia, hyväntuulisia. Ei heillä ole tarvetta juosta ympäri huushollia riehumassa, kun heillä on paljon urheiluharrastuksia, missä purkaa energiansa. Heillä on paljon kavereita molemmilla. Ihan on normaalia menoa.
Ei normaaliin menoon kuulu jatkuva huutaminen kotona (sellainen huutaminen, mikä kuuluu naapuriin asti ja jatkuvasti häiritsee naapureita). Ei ole tarvetta olla jatkuvasti huutamassa, kun pienestä asti on opeteltu keskustelemaan asioista ihan normaalisti, eikä huutamalla.
En todellakaan ole mikään "koska minä sanon niin" -vanhempi, vaan osaan perustella asiat lapsille ja he pärjäävätkin hyvin koulussa jne., koska osaavat ajatella, mikä oikeasti käy järkeen positiivisessa mielessä, eivätkä vain riehu ja huuda siten, että ilmapiiri olisi jatkuvasti negatiivinen.
jos minä edes parin sekunnin huudahduksen (kuten "Nyt loppu!") ajaksi korotan ääntäni vihaisesti, lapseni kyllä reagoivat siihen ja hiljenevät. Koska se on poikkeuksellista meillä, että joku todella suuttuu.
Ei ole normaalia ettei lapsiperheessä suututa. Suuttuminen on normaali tunne ja sen kieltäminen haitallista. Ei ole normaalia että lapset pelkäävät kun hieman korotat ääntäsi.
Minähän nimen kirjoitin, että kun korotan ääntäni. Eli toki suuttumisia tapahtuu meilläkin. Mutta se ei ole jatkuvaa eikä pitkäkestoista. Eli ei ole normaalia. Nyt kun lapset on jo kouluikäisiä, se ei missään nimessä ole edes päivittäistä. Ei kerta kaikkiaan ole mitään tarvetta joka päivä jostain suuttua. Miksi ajattelet, että pitäisi joka päivä olla jotain tuollaista, tai että jatkuva naapuriin kuuluva huuto-riehuminen olisi normaalia?
Kukaan ei ole sanonut, että vain helppoja lapsia voi kasvattaa. Päinvastoin, sun pitää paneutua entistä enemmän siihen vaikeaan lapseen, jotta se ei häiriköi kanssaihmisiä. Eikö vaan?