Miten ihmiset jaksaa olla ns. kuolleessa parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Rahan ja omaisuuden takia, ainakin suomalaiset naiset.

Tiesithän, että miehetkin voivat hakea avioeroa ihan yksin, jos vaimo ei enää kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Niin voit, jos toisen läsnäolo ei sua mitenkään häiritse. Itseäni alkoi ukko tympimään ja huomasin nauttivani yksinäisistä hetkistä kun se oli töissä. Kun ovi kävi ja se tuli kotiin, niin tunnelma ja mieliala jotenkin heti valahti huonommaksi. Ei me riidelty, vaan muututtiin jotenkin merkityksettömiksi toisillemme. Ero oli lopulta helpotus ja nyt voin hyvin.

P.S. Kyllä rakkaus voi loppua.

Osa voi hyvin elää myös merkityksettömästi vaikka sinä etvoisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

No jos pystyy sen ukonkin tarpeita tyydyttämään, itseä alkoi ällöttää kaikki fyysinen kanssakäyminen. En halunnut että asutaan samassa asunnossa, enkä myöskään läpeensä kuolleessa järkisuhteessa vain lasten vuoksi.

Siis tämä! En pystyisi rahan, omaisuuden, lasten tai järjen takia harrastamaan seksiä sen saman äijän kanssa jonka kanssa päätin "järkisyistä" elää. Tunteetonta pskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Niin voit, jos toisen läsnäolo ei sua mitenkään häiritse. Itseäni alkoi ukko tympimään ja huomasin nauttivani yksinäisistä hetkistä kun se oli töissä. Kun ovi kävi ja se tuli kotiin, niin tunnelma ja mieliala jotenkin heti valahti huonommaksi. Ei me riidelty, vaan muututtiin jotenkin merkityksettömiksi toisillemme. Ero oli lopulta helpotus ja nyt voin hyvin.

P.S. Kyllä rakkaus voi loppua.

Osa voi hyvin elää myös merkityksettömästi vaikka sinä etvoisi.

Sanoinko mä, että ei voisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Kyllä ero tuo hyvää, kun se suhde on huono. Itse ainakin koin elämäni alkaneen uudelleen erossa. Avioliitossa oli ivaa, kylmyyttä ja taloudellista hyväksikäyttöä.

 Olin rakastunut vielä vuosia, vaikka ex kohteli minua rumasti. Sitten loppui toivo ja rakkaus minulta. Nykyisin oikeastaan inhottaa koko suhde. 

Ero toi hyvää sinulle, mutta et voi yleistää sitä automaationa muihin. Ei se kaikille tuo mitään extraa. Lähtökohtaisesti eroavat parit häviävät jo asumiskustannuksissa. 

Niin eli RAHA. Rahan takia naiset tarvii sen miehen kun eivät itse pysty edes asuntoa ja ruokaa hankkimaan, onhan se kiva että on joku järkikaveri samassa pedissä jotta on HALVEMPAA! Ihanat suomalaiset liitot <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahan ja omaisuuden takia, ainakin suomalaiset naiset.

Tiesithän, että miehetkin voivat hakea avioeroa ihan yksin, jos vaimo ei enää kiinnosta. 

Suomalainen mies ei parisuhteesta lähde, jos ei ole uusi pyykinpesijä valmiina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Niin voit, jos toisen läsnäolo ei sua mitenkään häiritse. Itseäni alkoi ukko tympimään ja huomasin nauttivani yksinäisistä hetkistä kun se oli töissä. Kun ovi kävi ja se tuli kotiin, niin tunnelma ja mieliala jotenkin heti valahti huonommaksi. Ei me riidelty, vaan muututtiin jotenkin merkityksettömiksi toisillemme. Ero oli lopulta helpotus ja nyt voin hyvin.

P.S. Kyllä rakkaus voi loppua.

Osa voi hyvin elää myös merkityksettömästi vaikka sinä etvoisi.

Sanoinko mä, että ei voisi?

Koko keskusteluhan liittyy siihen, mitä osa ihmisistä tekee, ei siihen mitä sinä teet. Aloituksessa kysytään, "miten ihmiset..."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolloinhan on yhteistä. Ja suhde antaa enemmän kuin ottaa.

Jaa raha ja lapset, eikö ole omaa rahaa ihmisillä?

Vauvapalstan ukkojen mukaan edelleen Suomessa vain miehet tienaa ja vain  miehet perii. Kaikki omaisuus ja rahat on miehen.  Naiset ei peri rahaa ja omaisuutta, eikä niille makseta palkkaa töistä. Ilmaiseksi tekevät töitä ja palvelevat miestä.

Jos suomalainen nainen olisi miehen kanssa vain rahan takia, niin miksi sitten joku pitää miestä joka on työtön/sairauten takia pois työelämästä tai tienaa duunarina sen 2 tonnia kuussa.  Suurin osa aviossa olevista miehistä on kuitenkin ihan normi duunareita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

No jos pystyy sen ukonkin tarpeita tyydyttämään, itseä alkoi ällöttää kaikki fyysinen kanssakäyminen. En halunnut että asutaan samassa asunnossa, enkä myöskään läpeensä kuolleessa järkisuhteessa vain lasten vuoksi.

Siis tämä! En pystyisi rahan, omaisuuden, lasten tai järjen takia harrastamaan seksiä sen saman äijän kanssa jonka kanssa päätin "järkisyistä" elää. Tunteetonta pskaa

Ilman saksiakin voi eläää ihan hyvin. Käsiä löytyy useimmilta 2.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Kyllä ero tuo hyvää, kun se suhde on huono. Itse ainakin koin elämäni alkaneen uudelleen erossa. Avioliitossa oli ivaa, kylmyyttä ja taloudellista hyväksikäyttöä.

 Olin rakastunut vielä vuosia, vaikka ex kohteli minua rumasti. Sitten loppui toivo ja rakkaus minulta. Nykyisin oikeastaan inhottaa koko suhde. 

Ero toi hyvää sinulle, mutta et voi yleistää sitä automaationa muihin. Ei se kaikille tuo mitään extraa. Lähtökohtaisesti eroavat parit häviävät jo asumiskustannuksissa. 

Niin eli RAHA. Rahan takia naiset tarvii sen miehen kun eivät itse pysty edes asuntoa ja ruokaa hankkimaan, onhan se kiva että on joku järkikaveri samassa pedissä jotta on HALVEMPAA! Ihanat suomalaiset liitot <3

Huoniossa suhteessa olevat eivät vaan voi myöntää sitä, että kyse on rahasta ja laiskuudesta. Samalla nämä (varsinkin naiset) unohtavat, että sitä eroa voi hakea mieskin. Tosin suomalainen mies ei eroa hae, ennen kuin on uusi nainen valmiina.

"Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa."

Jep, eli ei vaan halua ottaa riskiä omaisuuden menettämisestä, lasten takia selitteli on turhaa, koska se aika minkä lapset asuvat kotona on oikeasti lyhyt. Tosin on niitäkin vanhempia, jotka suunnilleen pakottavat lapset asumaan kotona 3-kymppisiksi.

Miksi moni ei siivoa tänään vaan vasta huomenna tai ehkä ensi viikolla? Koska se vaatii vaivaa, motivaatiota aloittamiseen ja se vie aina energiaa.

Sama asia eroamisen kanssa. Se on lopulta aika rasittavaa ja vaativaa hommaa. Siksi sitä helposti lykkää eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siinä oli jokin toivo vielä. Odotin parempaa useamman vuoden. Sitten tuli tilanne, että nyt. Päivääkään en ole katunut. Oli kuitenkin 20vuoden suhde ja elämä rakennettu. 

Jälkeen ajateltuna hukkaan meni odotusvuodet, mutta tulipa katsottua loppuun asti. 

Juu sama homma. Sitä jotenkin jumahti vaikka tajusi ettei tästä suhteesta enää mitään tule. Olisi pitänyt vain aiemmin toimia, jälkikäteen naurattaa nämä lasten ja rahan takia jutut, eron jälkeen lapset on halunneet olla pääosin mun kanssa, ja mitään rahaa en exältä ole saanut (edes elareita) ja silti pärjännyt!! Nyt lapset aikuisia.

Käy sääliksi miehiä, jotka oikeasti kuvittelevat, että heidän kanssaan ollaan rahan takia. Ilmeisesti ei oikein ole itsearvostus kohdillaan.

He ilmeisesti ovat naisten kanssa vain seksin ja kotipalveluiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

No jos pystyy sen ukonkin tarpeita tyydyttämään, itseä alkoi ällöttää kaikki fyysinen kanssakäyminen. En halunnut että asutaan samassa asunnossa, enkä myöskään läpeensä kuolleessa järkisuhteessa vain lasten vuoksi.

Siis tämä! En pystyisi rahan, omaisuuden, lasten tai järjen takia harrastamaan seksiä sen saman äijän kanssa jonka kanssa päätin "järkisyistä" elää. Tunteetonta pskaa

Ilman saksiakin voi eläää ihan hyvin. Käsiä löytyy useimmilta 2.

Ajattelet, että kädet (sun vai miehen) riittää sille miehelle? Jälleen unohdat, että mieskin voi erota.

No jos kaksi introverttiä asuu yhdessä rinnakkain sehän voi olla aivan sopiva malli molemmille kunhan saavat omaa tilaa ja aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

Kyllä ero tuo hyvää, kun se suhde on huono. Itse ainakin koin elämäni alkaneen uudelleen erossa. Avioliitossa oli ivaa, kylmyyttä ja taloudellista hyväksikäyttöä.

 Olin rakastunut vielä vuosia, vaikka ex kohteli minua rumasti. Sitten loppui toivo ja rakkaus minulta. Nykyisin oikeastaan inhottaa koko suhde. 

Ero toi hyvää sinulle, mutta et voi yleistää sitä automaationa muihin. Ei se kaikille tuo mitään extraa. Lähtökohtaisesti eroavat parit häviävät jo asumiskustannuksissa. 

Niin eli RAHA. Rahan takia naiset tarvii sen miehen kun eivät itse pysty edes asuntoa ja ruokaa hankkimaan, onhan se kiva että on joku järkikaveri samassa pedissä jotta on HALVEMPAA! Ihanat suomalaiset liitot <3

Huoniossa suhteessa olevat eivät vaan voi myöntää sitä, että kyse on rahasta ja laiskuudesta. Samalla nämä (varsinkin naiset) unohtavat, että sitä eroa voi hakea mieskin. Tosin suomalainen mies ei eroa hae, ennen kuin on uusi nainen valmiina.

 

"Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa."

Jep, eli ei vaan halua ottaa riskiä omaisuuden menettämisestä, lasten takia selitteli on turhaa, koska se aika minkä lapset asuvat kotona on oikeasti lyhyt. Tosin on niitäkin vanhempia, jotka suunnilleen pakottavat lapset asumaan kotona 3-kymppisiksi.

So? Jos joku sanoisi olevansa rahan takia suhteessa, entä sitten? Miten sekään muuttaisi sinun elämääsi? Anna ihmisten itse arvostaa, mikä heille on tärkeää. Joillekin se voi olla yhteistalous, joillekin jokin muu. Jos se on heidän suhde ja heidän elämä, se on heidän asiansa, ei muiden.

Olen itse onnellisesti naimisissa, mutta en varmaankaan eroaisi, vaikka tämä kuihtuisi kasaan. Siis jos ei olisi henkistä väkivaltaa tai kolmansia osapuolia. 

Miksi eroaisin, jos kuitenkin on helppoa olla saman katon alla? Käytännön apua saa toiselta kuitenkin. Sitä voisi ajatella kolhoosiasumisena: minulla on oma elämä ja omat menot, mutta tuemme toisiamme tarvittaessa. En kuitenkaan etsisi itselleni uutta miestä. Näin teoreettisesti en näe, mikä olisi lisäarvo, jos eroaisin.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia, molemmilla omia aikuisia.

Minulle tulee aloituksesta mieleen eronneet ystäväni. Ollaan nelikymppisiä. Itse olen ollut mieheni kanssa sen reilut 20 vuotta. Eronneet ystäväni päättäneet omat liittonsa lähivuosina.

Siitä asti minulle on tullut tunne, että minun edelleen jatkuva liittoni häiritsee heitä. Onko se omaa epäonnistumisen tunnetta erosta tms? En enää halua jakaa mitään vähänkään haasteisiin viittaavaa parisuhteestani heille, koska asenne on aina sama ”meillä on vain yksi elämä” ”kannattaisiko erota” jne. 

Ero on usein hyvä ratkaisu. Mutta antakaa toisten jatkaa liittojaan kaikessa rauhassa, jos he tahtovat. Vaikka se olisi kulissi, järkiliitto, lasten, rahan takia, se ei kuulu teille, eikä ole teiltä pois. Eläkää tyytyväisenä omaan ratkaisuunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuolloinhan on yhteistä. Ja suhde antaa enemmän kuin ottaa.

Jaa raha ja lapset, eikö ole omaa rahaa ihmisillä?

Vauvapalstan ukkojen mukaan edelleen Suomessa vain miehet tienaa ja vain  miehet perii. Kaikki omaisuus ja rahat on miehen.  Naiset ei peri rahaa ja omaisuutta, eikä niille makseta palkkaa töistä. Ilmaiseksi tekevät töitä ja palvelevat miestä.

Jos suomalainen nainen olisi miehen kanssa vain rahan takia, niin miksi sitten joku pitää miestä joka on työtön/sairauten takia pois työelämästä tai tienaa duunarina sen 2 tonnia kuussa.  Suurin osa aviossa olevista miehistä on kuitenkin ihan normi duunareita. 

Suurin osa silti on om miehen kanssa rahan takia. Ne miehet joilla sitä ei ole, ovat aika nopeasti uudella kierroksella. Tämä ei aina suoraan  ja pelkästään johdu rahasta, vaan siitä, että naisella on enemmän 'menetettävää' suhteessa, eli jos on lapsia, joutuu niiden takia tekemään enemmän työtä sekä äitiysajat yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan monen mielestä eläminen kuolleessa parisuhteessa on parempi kuin ero. Joillekin vielä tänäkin päivänä avioero on häpeän ja epäonnistumisen paikka, joten ei tohdita erota. Ja varmaan monet ajattelevat lapsiaan ja  omaisuuden jakamista. Jos on vuosien mittaan kertynyt paljon omaisuutta, tuntuu liian hankalalta alkaa sitä jakamaan.

Ehkä moni on yksinkertaisesti laiska.

Eroaminen vaatii työtä. Muuttaminen vaatii työtä. Yhteisen omaisuuden jakaminen ja/tai realisoiminen vaatii työtä. 

Tämä on totta ja sitten jaksetaan vuosia valittaa mutta kun se mieskin on sellainen ja en jaksa sitä katsella jne. Mutta sen sijaan että valittaisi toisesta ei jaksa tehdä omalle elämälle mitään.

Mitä sille omalle elämälle käytännössä pitäisi tehdä mielestäsi? Ajatellaan teoreettisesti. Jos esim. itse eroaisin, se muuttaisi asuinjärjestelyt, omaisuuden, lasten lapsuusajat. Ei se toisi käytännössä mitään hyvää. En siltikään tapailisi muita tai tähtäisi uuteen parisuhteeseen, vaan olisin yksin. Yhtä hyvin voi olla yksin suhteessa. 

No jos pystyy sen ukonkin tarpeita tyydyttämään, itseä alkoi ällöttää kaikki fyysinen kanssakäyminen. En halunnut että asutaan samassa asunnossa, enkä myöskään läpeensä kuolleessa järkisuhteessa vain lasten vuoksi.

Siis tämä! En pystyisi rahan, omaisuuden, lasten tai järjen takia harrastamaan seksiä sen saman äijän kanssa jonka kanssa päätin "järkisyistä" elää. Tunteetonta pskaa

Ilman saksiakin voi eläää ihan hyvin. Käsiä löytyy useimmilta 2.

Ajattelet, että kädet (sun vai miehen) riittää sille miehelle? Jälleen unohdat, että mieskin voi erota.

Joillekin riittää. Ihmiset ovat yksilöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rahan ja omaisuuden takia, ainakin suomalaiset naiset.

Just tämä, suomalaiset naiset haluaa mieluummin mökin, talon, autot ja matkat mieheltä kuin että tekisivät omalle elämälleen jotain!

Mut kun se tarkoittaa töiden tekemistä ja säästämistä, se taas vie aikaa ja rahaa ryyppämisestä, Tinderistä ja bilettämisestä.🙎