Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.

 Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä. 

Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.

Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin. 

En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.

Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.

 Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä. 

Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.

Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin. 

En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.

Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap

Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.

Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap

Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota. 

 

Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"

Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia. 

Kyllä naisen täytyy pitää huolta turvallisuudestaan. 

Tuollaiset ovat eron hetkellä usein väkivaltaisia. 

Ajavat vaikka jäteautoa päin satasen nopeudella.

Suomi on tutkitusti väkivaltaisin maa naisille. 

AP, eroa oman turvallisuutesi vuoksi.

Epärehellinen ja valheellinen mies on usein myös väkivaltainen.

Tämä mies ei onneksi ole väkivaltainen. Ei ole koskaan ollut, vaikka joskus se on pienenä pelkona käynyt mielessä, kun hän riidassa muuttuu yhtäkkiä kuin aivan eri ihmiseksi, kuin napsahduksesta. Ja kun on kertonut miten valtavaa se ahdistus sillä hetkellä on, niin on ehkä pieni ihme, ettei se koskaan siitä väkivaltana purkaudu. Onneksi ei. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.

 Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä. 

Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.

Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin. 

En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.

Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap

Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?

Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.

 Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä. 

Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.

Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin. 

En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.

Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap

Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?

Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien tapa jäsentää maailmaa.

Lohkovat sen osiin,

Vierailija kirjoitti:

Ero epäluotettavasta, epärehellisestä ja valheellisesta ihmisestä on hyvinvointiteko.

Aina.

Todellakin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.

 Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä. 

Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.

Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin. 

En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.

Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap

Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?

Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap

Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien tapa jäsentää maailmaa.

Lohkovat sen osiin,

Ok. Kaksisuuntaista hänellä ei ole. Ap

Terve ja hyvä parisuhde pohjautuu molemminpuoliseen luottamukseen ja totuuteen.

Valheellisuus tuhoaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse riidasta ahdistuvana miehenä tuon ajatuksiani. Oma kokemus että se on vaikea tilanne jos joutuu kokemaan niin suurta turvattomuutta läheisessä ja tärkeässä ihmissuhteessa että syntyy ahdistusta. Olen kokenut sen että jokin väärinkäsitys, jokin asia jonka en edes tiennyt olevan väärin, johtanut huutamiseen, kiukutteluun, yms. tuntien, päivien, viikkojen täydelliseen yhteyden katkeamiseen, eikä tiedä näkeekö toita enää ikinä. Se alkaa aiheuttaa ahdistusta, ja pelkoa, joka on primitiivistä ja saa kropan joutumaan siihen moodiin automaattisesti, jo pelkkä äänensävy voi sen laukaista kun kokemus opettanut että nyt voi taas olla kaikki pelissä ja olla syytetyn penkillä koska tahansa. 

Ja sitten sitä alkaa pelätä ja suojautua, ihan terveytensä puolesta. Jos oppinut että toinen suuttuu "toisista naisista", olivatpa ne mitä tahansa, asiakaspalvelijan punaisesta huulipunasta kollegoihin, niin siinä kohtaa kun yrittää toipua edellisestä yllätysdraamasta niin ei välttämättä halua riskeerata kaikkea ottamalla esille uuden mahdollisen asian, kunnes on riittävät varma olo omasta voinnistaan ja kun siinä kohtaa sitten vaikka sanoo että tapasi naisen työn merkeissä, niin silloin syytetään jo valehtelijaksi eikä voi ikinä luottaa kun salaan asioita, vaikka se "salaaminen" johtuu ihan siitä ettei vain kestä jatkuvaa draamaa turhasta ja tilanne mennyt jo siihen että rajoittaa omaa elämänlaatua ja työkykyä rankasti, ja pahenee vain, kun toistoa tulee vuosien myötä lisää ja lisää.

Ymmärrän hyvin. Meillä ei kuitenkaan ole tuollaista suhdetta. Mies on itse todennut ja myöntänyt, että mulle voi kertoa mitä tahansa, enkä suutu. Näin on ollut ne harvat kerrat, kun on jotain kertonut. MUTTA tavallisesti hänen ensireaktionsa on valehdella, ja joskus se valhe tulee jo ennen kuin on ehtinyt edes miettiä, mikä on totta. 

 

Minä en kilahtele, vaan olen hyvinkin rauhallinen ja keskusteleva tyyppi. Miehen sanojen mukaan olen hänen kallionsa, johon voi aina luottaa ja joka rauhoittaa hänet joka tilanteessa. Ristiriitaista, kyllä, koska käytännössä riitatilanteet menee seuraavasti.

 

Miehelle tulee vaikka viesti, jossa häntä kiitetään viime perjantain käynnistä. Katsomme parhaillaan hänen puhelimestaan karttaa, joten näen viestin. Kysyn aivan normaalisti, ai sä oot käynyt siellä? Johon mies vastaa salamannopeasti, että ei ole käynyt siellä koskaan, mitä lie höpisee, ikinä en ole käynyt. Ihmettelen mielessäni hetken, mutta en sano mitään, vaan jatketaan kartan lukua ja unohdan. 

Kohta mies sanoo että ai niin, kävin minä siellä silloin. Naurahdan, että siis kävit vai et käynyt? Jolloin mies suuttuu, alkaa huutaa miksi syytän häntä, ja mitä pahaa hän on muka tehnyt. Sanon edelleen rauhallisesti, että tarkistin vain, kun ensin sanoit,.... Ja hän jatkaa huutoaan, jolloin minä sitten jo itsekin korotan ääntäni, koska yritän saada hänet hiljenemään miestä pelkäävän koirankin takia. 

Kun tilanne tuosta rauhoittuu, asiat saadaan puhuttua, ja selviää että mies on kertonut minulle käyvänsä paikassa A kun menikin paikkaan B, jota ei halunnut minulle kertoa. Ja kun asia selvisi niin hän pelästyksissään valehteli koska pelkäsi riitaa. Jonka hän sitten loppujen lopuksi itse aiheutti huutamalla, kun pelkäsi että syytän häntä nyt jostain. 

Tämä nyt hölmönä esimerkkinä pienestä asiasta, joka kasvaa suureksi. Erikseen on sitten ne isot asiat. 

Joka tapauksessa mies on monesti sanonut että hän tietää että kaikki on hyvin vaikka kertoo totuuden, mutta ei pysty siihen. Ap

Okei no joo kuulostaa erilaiselta. omassa tilanteessa ahdistusta juuri aiheuttaa se että tietää ettei itsellään ole mahdollisuutta vastata "riitoihin", ne on yksipuoleisia joissa kaikkea sanomaani voidaan käyttää mua vastaan, jos mainitsen mistään toiselle niin huuto kiihtyy ja käsketään tukkia turpa tms. hän puhuu nyt. ja niin usein tapahtuu se että jos ei osaa juuri täydellisesti vastata ja lepytellä ja pahoitella kaikkea ja vaikka kuinka tekisi, niin toinen katoaa jonnekin tunneiksi, päiviksi tai viikoiksi eikä ole mahdollisuutta puhua. 

Ja jos koskaan tuntuu että haluaisi käsitellä jotain tällaista vaivaamaan jäänyttä asiaa,  vaikka 2 viikon kuluttua niin hän raivostuu samantien kuin asia olisi tuore, ja vähitellen oppii että parempi vain pitää mölyt mahassa. Mutta molemmat tällaisesta kärsii, hän jos kuulee miten huonosti voin tän takia niin pahoittaa mielensä kovasti ja joudun taas lepyttelemään kun pelottaa aina että nytkö se on viimeinen kerta kun kuulen äänensä.

Vierailija kirjoitti:

Terve ja hyvä parisuhde pohjautuu molemminpuoliseen luottamukseen ja totuuteen.

Valheellisuus tuhoaa sen.

Valheellisuus jättää jälkeensä vain savuavia raunioita. Noin kuvainnollisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse riidasta ahdistuvana miehenä tuon ajatuksiani. Oma kokemus että se on vaikea tilanne jos joutuu kokemaan niin suurta turvattomuutta läheisessä ja tärkeässä ihmissuhteessa että syntyy ahdistusta. Olen kokenut sen että jokin väärinkäsitys, jokin asia jonka en edes tiennyt olevan väärin, johtanut huutamiseen, kiukutteluun, yms. tuntien, päivien, viikkojen täydelliseen yhteyden katkeamiseen, eikä tiedä näkeekö toita enää ikinä. Se alkaa aiheuttaa ahdistusta, ja pelkoa, joka on primitiivistä ja saa kropan joutumaan siihen moodiin automaattisesti, jo pelkkä äänensävy voi sen laukaista kun kokemus opettanut että nyt voi taas olla kaikki pelissä ja olla syytetyn penkillä koska tahansa. 

Ja sitten sitä alkaa pelätä ja suojautua, ihan terveytensä puolesta. Jos oppinut että toinen suuttuu "toisista naisista", olivatpa ne mitä tahansa, asiakaspalvelijan punaisesta huulipunasta kollegoihin, niin siinä kohtaa kun yrittää toipua edellisestä yllätysdraamasta niin ei välttämättä halua riskeerata kaikkea ottamalla esille uuden mahdollisen asian, kunnes on riittävät varma olo omasta voinnistaan ja kun siinä kohtaa sitten vaikka sanoo että tapasi naisen työn merkeissä, niin silloin syytetään jo valehtelijaksi eikä voi ikinä luottaa kun salaan asioita, vaikka se "salaaminen" johtuu ihan siitä ettei vain kestä jatkuvaa draamaa turhasta ja tilanne mennyt jo siihen että rajoittaa omaa elämänlaatua ja työkykyä rankasti, ja pahenee vain, kun toistoa tulee vuosien myötä lisää ja lisää.

Ymmärrän hyvin. Meillä ei kuitenkaan ole tuollaista suhdetta. Mies on itse todennut ja myöntänyt, että mulle voi kertoa mitä tahansa, enkä suutu. Näin on ollut ne harvat kerrat, kun on jotain kertonut. MUTTA tavallisesti hänen ensireaktionsa on valehdella, ja joskus se valhe tulee jo ennen kuin on ehtinyt edes miettiä, mikä on totta. 

 

Minä en kilahtele, vaan olen hyvinkin rauhallinen ja keskusteleva tyyppi. Miehen sanojen mukaan olen hänen kallionsa, johon voi aina luottaa ja joka rauhoittaa hänet joka tilanteessa. Ristiriitaista, kyllä, koska käytännössä riitatilanteet menee seuraavasti.

 

Miehelle tulee vaikka viesti, jossa häntä kiitetään viime perjantain käynnistä. Katsomme parhaillaan hänen puhelimestaan karttaa, joten näen viestin. Kysyn aivan normaalisti, ai sä oot käynyt siellä? Johon mies vastaa salamannopeasti, että ei ole käynyt siellä koskaan, mitä lie höpisee, ikinä en ole käynyt. Ihmettelen mielessäni hetken, mutta en sano mitään, vaan jatketaan kartan lukua ja unohdan. 

Kohta mies sanoo että ai niin, kävin minä siellä silloin. Naurahdan, että siis kävit vai et käynyt? Jolloin mies suuttuu, alkaa huutaa miksi syytän häntä, ja mitä pahaa hän on muka tehnyt. Sanon edelleen rauhallisesti, että tarkistin vain, kun ensin sanoit,.... Ja hän jatkaa huutoaan, jolloin minä sitten jo itsekin korotan ääntäni, koska yritän saada hänet hiljenemään miestä pelkäävän koirankin takia. 

Kun tilanne tuosta rauhoittuu, asiat saadaan puhuttua, ja selviää että mies on kertonut minulle käyvänsä paikassa A kun menikin paikkaan B, jota ei halunnut minulle kertoa. Ja kun asia selvisi niin hän pelästyksissään valehteli koska pelkäsi riitaa. Jonka hän sitten loppujen lopuksi itse aiheutti huutamalla, kun pelkäsi että syytän häntä nyt jostain. 

Tämä nyt hölmönä esimerkkinä pienestä asiasta, joka kasvaa suureksi. Erikseen on sitten ne isot asiat. 

Joka tapauksessa mies on monesti sanonut että hän tietää että kaikki on hyvin vaikka kertoo totuuden, mutta ei pysty siihen. Ap

Okei no joo kuulostaa erilaiselta. omassa tilanteessa ahdistusta juuri aiheuttaa se että tietää ettei itsellään ole mahdollisuutta vastata "riitoihin", ne on yksipuoleisia joissa kaikkea sanomaani voidaan käyttää mua vastaan, jos mainitsen mistään toiselle niin huuto kiihtyy ja käsketään tukkia turpa tms. hän puhuu nyt. ja niin usein tapahtuu se että jos ei osaa juuri täydellisesti vastata ja lepytellä ja pahoitella kaikkea ja vaikka kuinka tekisi, niin toinen katoaa jonnekin tunneiksi, päiviksi tai viikoiksi eikä ole mahdollisuutta puhua. 

Ja jos koskaan tuntuu että haluaisi käsitellä jotain tällaista vaivaamaan jäänyttä asiaa,  vaikka 2 viikon kuluttua niin hän raivostuu samantien kuin asia olisi tuore, ja vähitellen oppii että parempi vain pitää mölyt mahassa. Mutta molemmat tällaisesta kärsii, hän jos kuulee miten huonosti voin tän takia niin pahoittaa mielensä kovasti ja joudun taas lepyttelemään kun pelottaa aina että nytkö se on viimeinen kerta kun kuulen äänensä.

No ei hyvä tilanne tuokaan, ollenkaan. Vinkkejä en osaa antaa enkä eroakaan "toivota", koska osaat ratkaista sellaiset itse. Tsemppiä kuitenkin toivotan. Ap

Omalla kohdalla toi vanhojen asioiden räjäytys pahenyais vaan tilannetta mutta toisaalta ei taida olla meneyettävääkäån kovin paljon ?

Hei ap, täällä samanlainen mies. Hänellä persoonallisuushäiriö dg. Luottamus syntyy teoista ja johdonmukaisuudesta, ei siihen voi pakottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdalla toi vanhojen asioiden räjäytys pahenyais vaan tilannetta mutta toisaalta ei taida olla meneyettävääkäån kovin paljon ?

Sepä tässä juuri on. Ei ole menetettävää enää. Tiedän jo suuren osan siitä mitä on tapahtunut, hän vain ei myönnä niitä asioita. Jos myöntäisi ja vaikka paljastuisi uusiakin asioita, niin ei tästä enempää pohjalle voi mennä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, täällä samanlainen mies. Hänellä persoonallisuushäiriö dg. Luottamus syntyy teoista ja johdonmukaisuudesta, ei siihen voi pakottaa. 

No tämä herätti nyt mielenkiinnon. Millaisia ongelmia teillä on arjessa? Mikä tilanteenne on, miltä tulevaisuus näyttää? Miten sinä jakselet? Ap

Mitään parisuhdeongelmaa ei ratkaista vain toista osapuolta muuttamalla, jos parisuhde jatkuu. Eli kääntäisin katseen sinuun itseesi. Mitä tämä parisuhde antaa sinulle ja miksi olet suhteessa ollut näin pitkään. Päätös luottaa tai olla luottamatta on sinun, sillä missään ihmissuhteessa ei ole sataprosenttista luottamusta tämän jälkeenkään. Luottamus on siis sinun ongelmasi loppupeleissä eikä se ratkea vain niin, että mies muuttuisi, koska ei se palauttaisi luottamustasi. Luottamus kätkee sisäänsä aivan muita asioita sinussa itsessäsi, jotka pitäisi käsitellä. 

Suhteenne on peliä tämän tiimoilta ollut kertomasi perusteella jo pitkään. Teillä on voimakkaasti mustavalkoiset roolitukset, sinä olet "hyvä" ja mies "paha" - nuo roolitukset pysyvät niin kauan kunnes ne puretaan, enkä usko, että se tulee onnistumaan ilman pitempää psykoterapeuttista työskentelyä. Arvaukseni on, että koet valehtelun ja epärehellisyyden liittyvän liiaksi itseesi, mikä samalla pitää sinua tällaisessa epäterveessä pelissä miehesi kanssa. Omat ja toisen asiat ovat sekoittuneet liiaksi toisiinsa. 

Sinulla on myös isoja käsittelemättömiä asioita, muuten tällaisia roolituksia ja pitkäaikaisia epärehellisyyteen rakentuvia suhteita ei kehity. Normaalissa suhteessa on myös epärehellisyyttä, jotka ratkaistaan tilanne kerrallaan sopivalla intensiteetillä riippuen asiasta missä ollaan epärehellisiä oltu. Ihanne täysin rehellisestä parisuhteesta on yksi käsiteltävistä asioista, sillä jotain puoliso saakin pitää täysin itsellään. Sanon tämän sillä ajatuksella, että usein tämäntyyppisiin suhteisiin kehittyy mustasukkaisuuden ongelma, joka kuitenkin kielletään sen sijaan, että mustasukkaisuutta voisi käsitellä - ongelma siis nähdään vain epärehellisessä puolisossa (silloinkin, kun mitään ei ole tapahtunut). Epärehellisyys raha-asioissa  vaikuttaa suoraan toimeentuloon, jos kyse on isoista rahasummista. Asioita tulisi käydä läpi mitä asioita voi ja kuuluukin pitää itsellään ja mitkä taas ovat vakavia epärehellisyyksiä ja luottamusta tuhoavia asioita. Se kaikki on teillä ilmeisesti läpikäymättä ja mies istuu syytettyjen penkille jokaisesta asiasta. Hänen refleksinsä valehdella on sinun koukkusi, joka pitää teitä yhdessä.

Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi. 

Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.  

Vierailija kirjoitti:

Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.

Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap

Valehtelemalla mies on siirtänyt syyt sinun niskaasi. Ja niin hän tekee edelleen syyttämällä sinua, kun et luota.

Tällä saa huomion käännettyä sinuun ja pois itsestä.

Mitä tulee patologiseen valehtelemiseen ja persoonallisuushäiriöihin, niin se on persoonallisuushäiriöiden kohdalla tavallista, että henkilö valehtelee. Hän valehtelee myös psykoterapiassa, koska ei pysty tarkastelemaan asioita muiden kuin itsensä kannalta ja toisaalta haluaa antaa itsestään tietynlaisen kuvan. Hän ei ole kenellekään rehellinen, ei myöskään itselleen, koska riittävän pysyvää minuutta ei ole kehittynyt. 

Persoonallisuushäiriöt ovat vakavia ja varhaisia vaurioita ihmisen minuudessa, isoja muutoksia ei kannata odottaa, ellei sitten ihminen ole ihan nuori, teini-ikäinen. Persoonallisuushäiriöisetkin ovat parisuhteissa ja heitä rakastetaan, mutta harvoin tällaisessa suhteessa elävä ihminen on itse psyykkisesti terve aikuinen. Hänellä on paljon käsittelemättömiä asioita myös itsellään, jolloin häntä vetää puoleensa pelastajan tai jonkun muun vastaavan roolituksen maski.

Vierailija kirjoitti:

Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi. 

 

Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.  

Mikä saa sinut uskomaan, että mies puhuisi totta terapiasta, kun hän valehtelee muistakin asioista? Kannattaa miettiä mitä asioita haluaa uskoa ja mitä taas sitten ei. Jos elää kroonisesti epärehellisen kanssa, niin voi lähteä siitä, ettei mikään ole totta.