Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".
31.07.2026 |
Mieheni on aina pelännyt riitoja. Hassua sinänsä koska itse usein aiheuttaa riidat puhumalla todella rumasti, jota minä taas en siedä lainkaan. Mutta riidassa hänelle tulee niin valtava ahdistus, ettei pysty olemaan "nahoissaan".
Tämä riidan pelko on sitten aiheuttanut valehtelua erilaisissa asioissa (tekemiset, menemiset, raha-asiat, naiset), ja kiinni jäätyään on se riita sitten kuitenkin tullut. Ja valehtelun myötä luottamus on kadonnut täysin. Minä en ole syyllinen valehteluun, koska mies myöntää että jos on ollut rehellinen, en ole suuttunut. Silti nimeää riidan pelon syyksi, kun taas seuraavalla kertaa valehtelee.
Ollaan yritetty selvittää asioita pariterapiassa. Ei auta. Minä olen käynyt yksin terapiassa ja mies on käynyt yksin psykoterapiassa, koska haluaa itsekin sen ahdistuksen ja pelon pois. Ei halua valehdella, eikä nyt vähään aikaan olekaan mitään valehteluja selvinnyt, kuin jostain vanhasta asiasta.
Mutta nyt mies sitten on pettynyt siihen, etten vieläkään luota häneen. Kuulemma ei mitään halua enempää kuin että uskoisin mitä hän sanoo. Minulla taas toimii itsesuojeluvaisto, eli kun en koskaan ole hänen sanoihinsa voinut luottaa, ja puhutaan todella pitkästä ajasta, niin se ei todellakaan lyhyessä ajassa palaudu. Enhän minä voi mistään tietää, onko hän puhunut totta nytkään.
Nyt taas kysyi, miten saisi minut luottamaan häneen. Vastasin, että siitä vaan voi alkaa kertoa minulle asioita, joista on vuosien mittaan valehdellut. Että jos uskaltaa olla täysin rehellinen, riitoja pelkäämättä, ja tunnustaa vanhat asiat, se on ainoa keino nähdä että hän oikeasti puhuu totta. En minä piittaa kaivella vanhoja, mutta ne on ainoita asioita, joista tiedän hänen valehdelleen. Mistä kertomalla hän voi osoittaa, että enää hän ei riitoja pelkää. Tuosta ei voi paljastua enää mitään, mikä suhdetta veisi enää huonommaksi, kun eron partaalla ollaan nytkin.
Miehen mielestä tuo on väärä tapa, minun mielestäni ainoa mahdollisuus. Olenko aivan hakoteillä? Ja ei, ei ole provo, ja ei, emme ole yhdessä rahasyistä. Ero on nyt hyvin lähellä, mies pyytää vielä mahdollisuutta, ja mielestäni tuo on ainoa. Saatteko kiinni ajatuksistani?
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.
Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä.
Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.
Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin.
En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.
Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.
Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä.
Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.
Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin.
En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.
Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap
Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Kyllä naisen täytyy pitää huolta turvallisuudestaan.
Tuollaiset ovat eron hetkellä usein väkivaltaisia.
Ajavat vaikka jäteautoa päin satasen nopeudella.Suomi on tutkitusti väkivaltaisin maa naisille.
AP, eroa oman turvallisuutesi vuoksi.
Epärehellinen ja valheellinen mies on usein myös väkivaltainen.
Tämä mies ei onneksi ole väkivaltainen. Ei ole koskaan ollut, vaikka joskus se on pienenä pelkona käynyt mielessä, kun hän riidassa muuttuu yhtäkkiä kuin aivan eri ihmiseksi, kuin napsahduksesta. Ja kun on kertonut miten valtavaa se ahdistus sillä hetkellä on, niin on ehkä pieni ihme, ettei se koskaan siitä väkivaltana purkaudu. Onneksi ei. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.
Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä.
Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.
Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin.
En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.
Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap
Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?
Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.
Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä.
Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.
Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin.
En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.
Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap
Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?
Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap
Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien tapa jäsentää maailmaa.
Lohkovat sen osiin,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ero epäluotettavasta, epärehellisestä ja valheellisesta ihmisestä on hyvinvointiteko.
Aina.
Todellakin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut on patologisia valehtelijoita. Liian tiukka kasvatus sen synnyttää, kun kielletyistä jutuista rangaistaan.
Eletään tavallaan kaksinaamaista elämää. Tehdään, mitä vaan, mutta salataan se toiselta ja valehdellaan. Tuskin muuttaa tyyliä.
Jo se, että luottamuksesta pitää jauhaa, kertoo, ettei sitä ole.
Pariterapiassa mieheltä joskus kysyttiin, onko lapsena joutunut valehtelemaan. Sanoi, että aivan koko ajan. Että se oli silloin ainoa vaihtoehto selvitä ilman väkivaltaa ym. Kaikki piti kaunistella, kieltää tai puhua päinvastoin.
En tiedä liittyykö tähän mitä mieheni on sanonut, että hän tietää että minulle voi aina kertoa totuuden ja kanssani jutella mistä vaan, mutta tilanteen tullen ei pysty siihen. Vaan automaattisesti valehtelee, kääntää asian päässään niin että ei kuulemma itsekään heti tajua, että tuli valehdeltua.
Minulle tuo on ollut hyvin outo selitys, kun en itse koskaan vahingossa valehtele, mutta en tiedä liekö sitten oikeasti mahdollista. Ap
Eli se ns rinnalla kulkenut kauneus on pelkkää valhetta hänelle?
Nyt en ymmärrä kysymystäsi. Ap
Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien tapa jäsentää maailmaa.
Lohkovat sen osiin,
Ok. Kaksisuuntaista hänellä ei ole. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terve ja hyvä parisuhde pohjautuu molemminpuoliseen luottamukseen ja totuuteen.
Valheellisuus tuhoaa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse riidasta ahdistuvana miehenä tuon ajatuksiani. Oma kokemus että se on vaikea tilanne jos joutuu kokemaan niin suurta turvattomuutta läheisessä ja tärkeässä ihmissuhteessa että syntyy ahdistusta. Olen kokenut sen että jokin väärinkäsitys, jokin asia jonka en edes tiennyt olevan väärin, johtanut huutamiseen, kiukutteluun, yms. tuntien, päivien, viikkojen täydelliseen yhteyden katkeamiseen, eikä tiedä näkeekö toita enää ikinä. Se alkaa aiheuttaa ahdistusta, ja pelkoa, joka on primitiivistä ja saa kropan joutumaan siihen moodiin automaattisesti, jo pelkkä äänensävy voi sen laukaista kun kokemus opettanut että nyt voi taas olla kaikki pelissä ja olla syytetyn penkillä koska tahansa.
Ja sitten sitä alkaa pelätä ja suojautua, ihan terveytensä puolesta. Jos oppinut että toinen suuttuu "toisista naisista", olivatpa ne mitä tahansa, asiakaspalvelijan punaisesta huulipunasta kollegoihin, niin siinä kohtaa kun yrittää toipua edellisestä yllätysdraamasta niin ei välttämättä halua riskeerata kaikkea ottamalla esille uuden mahdollisen asian, kunnes on riittävät varma olo omasta voinnistaan ja kun siinä kohtaa sitten vaikka sanoo että tapasi naisen työn merkeissä, niin silloin syytetään jo valehtelijaksi eikä voi ikinä luottaa kun salaan asioita, vaikka se "salaaminen" johtuu ihan siitä ettei vain kestä jatkuvaa draamaa turhasta ja tilanne mennyt jo siihen että rajoittaa omaa elämänlaatua ja työkykyä rankasti, ja pahenee vain, kun toistoa tulee vuosien myötä lisää ja lisää.
Ymmärrän hyvin. Meillä ei kuitenkaan ole tuollaista suhdetta. Mies on itse todennut ja myöntänyt, että mulle voi kertoa mitä tahansa, enkä suutu. Näin on ollut ne harvat kerrat, kun on jotain kertonut. MUTTA tavallisesti hänen ensireaktionsa on valehdella, ja joskus se valhe tulee jo ennen kuin on ehtinyt edes miettiä, mikä on totta.
Minä en kilahtele, vaan olen hyvinkin rauhallinen ja keskusteleva tyyppi. Miehen sanojen mukaan olen hänen kallionsa, johon voi aina luottaa ja joka rauhoittaa hänet joka tilanteessa. Ristiriitaista, kyllä, koska käytännössä riitatilanteet menee seuraavasti.
Miehelle tulee vaikka viesti, jossa häntä kiitetään viime perjantain käynnistä. Katsomme parhaillaan hänen puhelimestaan karttaa, joten näen viestin. Kysyn aivan normaalisti, ai sä oot käynyt siellä? Johon mies vastaa salamannopeasti, että ei ole käynyt siellä koskaan, mitä lie höpisee, ikinä en ole käynyt. Ihmettelen mielessäni hetken, mutta en sano mitään, vaan jatketaan kartan lukua ja unohdan.
Kohta mies sanoo että ai niin, kävin minä siellä silloin. Naurahdan, että siis kävit vai et käynyt? Jolloin mies suuttuu, alkaa huutaa miksi syytän häntä, ja mitä pahaa hän on muka tehnyt. Sanon edelleen rauhallisesti, että tarkistin vain, kun ensin sanoit,.... Ja hän jatkaa huutoaan, jolloin minä sitten jo itsekin korotan ääntäni, koska yritän saada hänet hiljenemään miestä pelkäävän koirankin takia.
Kun tilanne tuosta rauhoittuu, asiat saadaan puhuttua, ja selviää että mies on kertonut minulle käyvänsä paikassa A kun menikin paikkaan B, jota ei halunnut minulle kertoa. Ja kun asia selvisi niin hän pelästyksissään valehteli koska pelkäsi riitaa. Jonka hän sitten loppujen lopuksi itse aiheutti huutamalla, kun pelkäsi että syytän häntä nyt jostain.
Tämä nyt hölmönä esimerkkinä pienestä asiasta, joka kasvaa suureksi. Erikseen on sitten ne isot asiat.
Joka tapauksessa mies on monesti sanonut että hän tietää että kaikki on hyvin vaikka kertoo totuuden, mutta ei pysty siihen. Ap
Okei no joo kuulostaa erilaiselta. omassa tilanteessa ahdistusta juuri aiheuttaa se että tietää ettei itsellään ole mahdollisuutta vastata "riitoihin", ne on yksipuoleisia joissa kaikkea sanomaani voidaan käyttää mua vastaan, jos mainitsen mistään toiselle niin huuto kiihtyy ja käsketään tukkia turpa tms. hän puhuu nyt. ja niin usein tapahtuu se että jos ei osaa juuri täydellisesti vastata ja lepytellä ja pahoitella kaikkea ja vaikka kuinka tekisi, niin toinen katoaa jonnekin tunneiksi, päiviksi tai viikoiksi eikä ole mahdollisuutta puhua.
Ja jos koskaan tuntuu että haluaisi käsitellä jotain tällaista vaivaamaan jäänyttä asiaa, vaikka 2 viikon kuluttua niin hän raivostuu samantien kuin asia olisi tuore, ja vähitellen oppii että parempi vain pitää mölyt mahassa. Mutta molemmat tällaisesta kärsii, hän jos kuulee miten huonosti voin tän takia niin pahoittaa mielensä kovasti ja joudun taas lepyttelemään kun pelottaa aina että nytkö se on viimeinen kerta kun kuulen äänensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Terve ja hyvä parisuhde pohjautuu molemminpuoliseen luottamukseen ja totuuteen.
Valheellisuus tuhoaa sen.
Valheellisuus jättää jälkeensä vain savuavia raunioita. Noin kuvainnollisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse riidasta ahdistuvana miehenä tuon ajatuksiani. Oma kokemus että se on vaikea tilanne jos joutuu kokemaan niin suurta turvattomuutta läheisessä ja tärkeässä ihmissuhteessa että syntyy ahdistusta. Olen kokenut sen että jokin väärinkäsitys, jokin asia jonka en edes tiennyt olevan väärin, johtanut huutamiseen, kiukutteluun, yms. tuntien, päivien, viikkojen täydelliseen yhteyden katkeamiseen, eikä tiedä näkeekö toita enää ikinä. Se alkaa aiheuttaa ahdistusta, ja pelkoa, joka on primitiivistä ja saa kropan joutumaan siihen moodiin automaattisesti, jo pelkkä äänensävy voi sen laukaista kun kokemus opettanut että nyt voi taas olla kaikki pelissä ja olla syytetyn penkillä koska tahansa.
Ja sitten sitä alkaa pelätä ja suojautua, ihan terveytensä puolesta. Jos oppinut että toinen suuttuu "toisista naisista", olivatpa ne mitä tahansa, asiakaspalvelijan punaisesta huulipunasta kollegoihin, niin siinä kohtaa kun yrittää toipua edellisestä yllätysdraamasta niin ei välttämättä halua riskeerata kaikkea ottamalla esille uuden mahdollisen asian, kunnes on riittävät varma olo omasta voinnistaan ja kun siinä kohtaa sitten vaikka sanoo että tapasi naisen työn merkeissä, niin silloin syytetään jo valehtelijaksi eikä voi ikinä luottaa kun salaan asioita, vaikka se "salaaminen" johtuu ihan siitä ettei vain kestä jatkuvaa draamaa turhasta ja tilanne mennyt jo siihen että rajoittaa omaa elämänlaatua ja työkykyä rankasti, ja pahenee vain, kun toistoa tulee vuosien myötä lisää ja lisää.
Ymmärrän hyvin. Meillä ei kuitenkaan ole tuollaista suhdetta. Mies on itse todennut ja myöntänyt, että mulle voi kertoa mitä tahansa, enkä suutu. Näin on ollut ne harvat kerrat, kun on jotain kertonut. MUTTA tavallisesti hänen ensireaktionsa on valehdella, ja joskus se valhe tulee jo ennen kuin on ehtinyt edes miettiä, mikä on totta.
Minä en kilahtele, vaan olen hyvinkin rauhallinen ja keskusteleva tyyppi. Miehen sanojen mukaan olen hänen kallionsa, johon voi aina luottaa ja joka rauhoittaa hänet joka tilanteessa. Ristiriitaista, kyllä, koska käytännössä riitatilanteet menee seuraavasti.
Miehelle tulee vaikka viesti, jossa häntä kiitetään viime perjantain käynnistä. Katsomme parhaillaan hänen puhelimestaan karttaa, joten näen viestin. Kysyn aivan normaalisti, ai sä oot käynyt siellä? Johon mies vastaa salamannopeasti, että ei ole käynyt siellä koskaan, mitä lie höpisee, ikinä en ole käynyt. Ihmettelen mielessäni hetken, mutta en sano mitään, vaan jatketaan kartan lukua ja unohdan.
Kohta mies sanoo että ai niin, kävin minä siellä silloin. Naurahdan, että siis kävit vai et käynyt? Jolloin mies suuttuu, alkaa huutaa miksi syytän häntä, ja mitä pahaa hän on muka tehnyt. Sanon edelleen rauhallisesti, että tarkistin vain, kun ensin sanoit,.... Ja hän jatkaa huutoaan, jolloin minä sitten jo itsekin korotan ääntäni, koska yritän saada hänet hiljenemään miestä pelkäävän koirankin takia.
Kun tilanne tuosta rauhoittuu, asiat saadaan puhuttua, ja selviää että mies on kertonut minulle käyvänsä paikassa A kun menikin paikkaan B, jota ei halunnut minulle kertoa. Ja kun asia selvisi niin hän pelästyksissään valehteli koska pelkäsi riitaa. Jonka hän sitten loppujen lopuksi itse aiheutti huutamalla, kun pelkäsi että syytän häntä nyt jostain.
Tämä nyt hölmönä esimerkkinä pienestä asiasta, joka kasvaa suureksi. Erikseen on sitten ne isot asiat.
Joka tapauksessa mies on monesti sanonut että hän tietää että kaikki on hyvin vaikka kertoo totuuden, mutta ei pysty siihen. Ap
Okei no joo kuulostaa erilaiselta. omassa tilanteessa ahdistusta juuri aiheuttaa se että tietää ettei itsellään ole mahdollisuutta vastata "riitoihin", ne on yksipuoleisia joissa kaikkea sanomaani voidaan käyttää mua vastaan, jos mainitsen mistään toiselle niin huuto kiihtyy ja käsketään tukkia turpa tms. hän puhuu nyt. ja niin usein tapahtuu se että jos ei osaa juuri täydellisesti vastata ja lepytellä ja pahoitella kaikkea ja vaikka kuinka tekisi, niin toinen katoaa jonnekin tunneiksi, päiviksi tai viikoiksi eikä ole mahdollisuutta puhua.
Ja jos koskaan tuntuu että haluaisi käsitellä jotain tällaista vaivaamaan jäänyttä asiaa, vaikka 2 viikon kuluttua niin hän raivostuu samantien kuin asia olisi tuore, ja vähitellen oppii että parempi vain pitää mölyt mahassa. Mutta molemmat tällaisesta kärsii, hän jos kuulee miten huonosti voin tän takia niin pahoittaa mielensä kovasti ja joudun taas lepyttelemään kun pelottaa aina että nytkö se on viimeinen kerta kun kuulen äänensä.
No ei hyvä tilanne tuokaan, ollenkaan. Vinkkejä en osaa antaa enkä eroakaan "toivota", koska osaat ratkaista sellaiset itse. Tsemppiä kuitenkin toivotan. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla kohdalla toi vanhojen asioiden räjäytys pahenyais vaan tilannetta mutta toisaalta ei taida olla meneyettävääkäån kovin paljon ?
Hei ap, täällä samanlainen mies. Hänellä persoonallisuushäiriö dg. Luottamus syntyy teoista ja johdonmukaisuudesta, ei siihen voi pakottaa.
Suomi on tutkitusti väkivaltaisin maa naisille.
AP, eroa oman turvallisuutesi vuoksi.
Epärehellinen ja valheellinen mies on usein myös väkivaltainen.