Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".
31.07.2026 |
Mieheni on aina pelännyt riitoja. Hassua sinänsä koska itse usein aiheuttaa riidat puhumalla todella rumasti, jota minä taas en siedä lainkaan. Mutta riidassa hänelle tulee niin valtava ahdistus, ettei pysty olemaan "nahoissaan".
Tämä riidan pelko on sitten aiheuttanut valehtelua erilaisissa asioissa (tekemiset, menemiset, raha-asiat, naiset), ja kiinni jäätyään on se riita sitten kuitenkin tullut. Ja valehtelun myötä luottamus on kadonnut täysin. Minä en ole syyllinen valehteluun, koska mies myöntää että jos on ollut rehellinen, en ole suuttunut. Silti nimeää riidan pelon syyksi, kun taas seuraavalla kertaa valehtelee.
Ollaan yritetty selvittää asioita pariterapiassa. Ei auta. Minä olen käynyt yksin terapiassa ja mies on käynyt yksin psykoterapiassa, koska haluaa itsekin sen ahdistuksen ja pelon pois. Ei halua valehdella, eikä nyt vähään aikaan olekaan mitään valehteluja selvinnyt, kuin jostain vanhasta asiasta.
Mutta nyt mies sitten on pettynyt siihen, etten vieläkään luota häneen. Kuulemma ei mitään halua enempää kuin että uskoisin mitä hän sanoo. Minulla taas toimii itsesuojeluvaisto, eli kun en koskaan ole hänen sanoihinsa voinut luottaa, ja puhutaan todella pitkästä ajasta, niin se ei todellakaan lyhyessä ajassa palaudu. Enhän minä voi mistään tietää, onko hän puhunut totta nytkään.
Nyt taas kysyi, miten saisi minut luottamaan häneen. Vastasin, että siitä vaan voi alkaa kertoa minulle asioita, joista on vuosien mittaan valehdellut. Että jos uskaltaa olla täysin rehellinen, riitoja pelkäämättä, ja tunnustaa vanhat asiat, se on ainoa keino nähdä että hän oikeasti puhuu totta. En minä piittaa kaivella vanhoja, mutta ne on ainoita asioita, joista tiedän hänen valehdelleen. Mistä kertomalla hän voi osoittaa, että enää hän ei riitoja pelkää. Tuosta ei voi paljastua enää mitään, mikä suhdetta veisi enää huonommaksi, kun eron partaalla ollaan nytkin.
Miehen mielestä tuo on väärä tapa, minun mielestäni ainoa mahdollisuus. Olenko aivan hakoteillä? Ja ei, ei ole provo, ja ei, emme ole yhdessä rahasyistä. Ero on nyt hyvin lähellä, mies pyytää vielä mahdollisuutta, ja mielestäni tuo on ainoa. Saatteko kiinni ajatuksistani?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Mitään parisuhdeongelmaa ei ratkaista vain toista osapuolta muuttamalla, jos parisuhde jatkuu. Eli kääntäisin katseen sinuun itseesi. Mitä tämä parisuhde antaa sinulle ja miksi olet suhteessa ollut näin pitkään. Päätös luottaa tai olla luottamatta on sinun, sillä missään ihmissuhteessa ei ole sataprosenttista luottamusta tämän jälkeenkään. Luottamus on siis sinun ongelmasi loppupeleissä eikä se ratkea vain niin, että mies muuttuisi, koska ei se palauttaisi luottamustasi. Luottamus kätkee sisäänsä aivan muita asioita sinussa itsessäsi, jotka pitäisi käsitellä.
Suhteenne on peliä tämän tiimoilta ollut kertomasi perusteella jo pitkään. Teillä on voimakkaasti mustavalkoiset roolitukset, sinä olet "hyvä" ja mies "paha" - nuo roolitukset pysyvät niin kauan kunnes ne puretaan, enkä usko, että se tulee onnistumaan ilman pitempää psykoterapeuttista työskentelyä. Arvaukseni on, että koet valehtelun ja epärehellisyyden liittyvän liiaksi itseesi, mikä samalla pitää sinua tällaisessa epäterveessä pelissä miehesi kanssa. Omat ja toisen asiat ovat sekoittuneet liiaksi toisiinsa.
Sinulla on myös isoja käsittelemättömiä asioita, muuten tällaisia roolituksia ja pitkäaikaisia epärehellisyyteen rakentuvia suhteita ei kehity. Normaalissa suhteessa on myös epärehellisyyttä, jotka ratkaistaan tilanne kerrallaan sopivalla intensiteetillä riippuen asiasta missä ollaan epärehellisiä oltu. Ihanne täysin rehellisestä parisuhteesta on yksi käsiteltävistä asioista, sillä jotain puoliso saakin pitää täysin itsellään. Sanon tämän sillä ajatuksella, että usein tämäntyyppisiin suhteisiin kehittyy mustasukkaisuuden ongelma, joka kuitenkin kielletään sen sijaan, että mustasukkaisuutta voisi käsitellä - ongelma siis nähdään vain epärehellisessä puolisossa (silloinkin, kun mitään ei ole tapahtunut). Epärehellisyys raha-asioissa vaikuttaa suoraan toimeentuloon, jos kyse on isoista rahasummista. Asioita tulisi käydä läpi mitä asioita voi ja kuuluukin pitää itsellään ja mitkä taas ovat vakavia epärehellisyyksiä ja luottamusta tuhoavia asioita. Se kaikki on teillä ilmeisesti läpikäymättä ja mies istuu syytettyjen penkille jokaisesta asiasta. Hänen refleksinsä valehdella on sinun koukkusi, joka pitää teitä yhdessä.
Voi kuule, näitä asioita on käyty läpi erittäin paljon, tavallisen pariterapian lisäksi myös paripsykoterapiassa, ja molempien yksilöterapiassa. Ja kyllä niissä kaikissa on käsitelty yhtä lailla minun mustasukkaisuuttani ja luottamusvaikeuttani.
Näiden kaikkien jälkeen olen tehnyt paljon ajatustyötä ja enemmän alkanut kääntyä eron suuntaan. Mutta tässä ei nyt ole kiire minnekään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttelevä kiintymyssuhdetyyli miehellä?
Ylimiellyttämiseen taipuvainen?
Pantannut pitkään oikeita tunteitaan ja tarpeitaan?
Jos näin, niin eroa. Mieluiten jo eilen.Hänen kanssaan on paljon näistä puhuttu, eri terapioissa ja muutenkin. Se riidan pelko on selvästikin todella sairas, sairaalloinen, järkyttävän ahdistava. Minäkin sen hänessä huomaan jos riita tulee, että hän menee johonkin outoon tilaan, jossa ei ole lainkaan oma itsensä. Pitkän yhdessäolon jälkeenkään en tunnista häntä siinä kohtaa, hän on joku aivan muu. Vaikea selittää.
Psykoterapeuttinsa on hyvin myös asian tunnistanut ja siihen tarttunut.
Olen siis tätä ymmärtänyt ja jaksanut, mutta nyt se jaksaminen alkaa loppua.Ap
Vaikka alkulähde olisi traumaattinen niin tuossa kohtaa se on vuosikymmenien (?) jälkeen luutunut jo aika tiukkaan osaksi persoonaa ja toimintatapoja joka vaatisi mieheltäsi pitkää psykoterapiaa voidakseen muuttaa asiaa. En usko että kannattaa tuossa kohtaa enää vaivautua aikuista ihmistä odottelemaan josko ymmärtäisi kantaa vastuuta tekemisistään.
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Onpa kurja tilanne, kuin ansa ja tuo terapian vaikutus, terapeutin terveisetkin.
Itse pystyisin kyllä eroamaan ja lähellä sitä ollaan, mutta en nyt näe tässä kiirettä.
Siinä täytyy pisteet omalle miehelleni antaa, että hän kävi ensin toisella terapeutilla, jolle sanoi haluavansa päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta terapeutti oli kysellyt enemmän minun taustoistani ja tilanteestani ja puhunut samaan tyyliin, kuin sinä kerroit. Mies kuitenkin halusin nimenomaan saada itseään korjatuksi, siihen hänellä oli motivaatio, ja toinen terapeutti alkoi oikeasti keskittyä siihen. On ollut tosi kiva kuulla miten hyviä keskusteluja ovat käyneet ja mitä oivalluksia saaneet.
Sinulle tosi paljon tsemppiä ja voimia! Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Mikä saa sinut uskomaan, että mies puhuisi totta terapiasta, kun hän valehtelee muistakin asioista? Kannattaa miettiä mitä asioita haluaa uskoa ja mitä taas sitten ei. Jos elää kroonisesti epärehellisen kanssa, niin voi lähteä siitä, ettei mikään ole totta.
En mä tiedä. Mä en oikeastaan usko yhtään mitään enää 100% varmuudella. Eli mahdollista, tai todennäköistä, se on että sekin tarina oli paskapuhetta. Silloin joitain vuosia sitten vielä halusi uskoa edes johonkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään parisuhdeongelmaa ei ratkaista vain toista osapuolta muuttamalla, jos parisuhde jatkuu. Eli kääntäisin katseen sinuun itseesi. Mitä tämä parisuhde antaa sinulle ja miksi olet suhteessa ollut näin pitkään. Päätös luottaa tai olla luottamatta on sinun, sillä missään ihmissuhteessa ei ole sataprosenttista luottamusta tämän jälkeenkään. Luottamus on siis sinun ongelmasi loppupeleissä eikä se ratkea vain niin, että mies muuttuisi, koska ei se palauttaisi luottamustasi. Luottamus kätkee sisäänsä aivan muita asioita sinussa itsessäsi, jotka pitäisi käsitellä.
Suhteenne on peliä tämän tiimoilta ollut kertomasi perusteella jo pitkään. Teillä on voimakkaasti mustavalkoiset roolitukset, sinä olet "hyvä" ja mies "paha" - nuo roolitukset pysyvät niin kauan kunnes ne puretaan, enkä usko, että se tulee onnistumaan ilman pitempää psykoterapeuttista työskentelyä. Arvaukseni on, että koet valehtelun ja epärehellisyyden liittyvän liiaksi itseesi, mikä samalla pitää sinua tällaisessa epäterveessä pelissä miehesi kanssa. Omat ja toisen asiat ovat sekoittuneet liiaksi toisiinsa.
Sinulla on myös isoja käsittelemättömiä asioita, muuten tällaisia roolituksia ja pitkäaikaisia epärehellisyyteen rakentuvia suhteita ei kehity. Normaalissa suhteessa on myös epärehellisyyttä, jotka ratkaistaan tilanne kerrallaan sopivalla intensiteetillä riippuen asiasta missä ollaan epärehellisiä oltu. Ihanne täysin rehellisestä parisuhteesta on yksi käsiteltävistä asioista, sillä jotain puoliso saakin pitää täysin itsellään. Sanon tämän sillä ajatuksella, että usein tämäntyyppisiin suhteisiin kehittyy mustasukkaisuuden ongelma, joka kuitenkin kielletään sen sijaan, että mustasukkaisuutta voisi käsitellä - ongelma siis nähdään vain epärehellisessä puolisossa (silloinkin, kun mitään ei ole tapahtunut). Epärehellisyys raha-asioissa vaikuttaa suoraan toimeentuloon, jos kyse on isoista rahasummista. Asioita tulisi käydä läpi mitä asioita voi ja kuuluukin pitää itsellään ja mitkä taas ovat vakavia epärehellisyyksiä ja luottamusta tuhoavia asioita. Se kaikki on teillä ilmeisesti läpikäymättä ja mies istuu syytettyjen penkille jokaisesta asiasta. Hänen refleksinsä valehdella on sinun koukkusi, joka pitää teitä yhdessä.
Voi kuule, näitä asioita on käyty läpi erittäin paljon, tavallisen pariterapian lisäksi myös paripsykoterapiassa, ja molempien yksilöterapiassa. Ja kyllä niissä kaikissa on käsitelty yhtä lailla minun mustasukkaisuuttani ja luottamusvaikeuttani.
Näiden kaikkien jälkeen olen tehnyt paljon ajatustyötä ja enemmän alkanut kääntyä eron suuntaan. Mutta tässä ei nyt ole kiire minnekään. Ap
Psykoterapeuttisesta työskentelystä huolimatta et lainkaan käsittellyt omaa osuuttasi ja oivalluksiasi siitä miksi olet tässä tilanteessa, siksi ajattelin, että työ on tekemättä.
Psykoterapia ei ratkaise kenenkään elämää ja kuten sanottua, psykoterapiassa ei ole mikään pakko puhua totta, ei kummankaan osapuolen. Eikä se ole mitenkään tavatontakaan, kun toinen haluaa uskoa ja toisen on pakko valehdella. Ihanne täydellisestä rehellisyydestä paradoksaalisesti pitää liittoa pystyssä kuten alkoholistin vaimoa kannattelee yhä uudelleen romahtava toivo raittiudesta.
Entäpä jos hyväksyisit, että puolisosi on epärehellinen ihminen eikä hänestä koskaan rehellistä tulekaan. Voihan sellaistakin ihmistä rakastaa ja tunnet hänen hyvätkin puolensa. Aikuista ihmistä hyvin harvoin voi muuttaa ihan toisenlaiseksi. Se on realismia avioliitoissa, joissa on isoja ja pitkäaikaisia ongelmia. Toive paremmasta on siinä tilanteessa enemmän haitaksi kuin hyödyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Onpa kurja tilanne, kuin ansa ja tuo terapian vaikutus, terapeutin terveisetkin.
Itse pystyisin kyllä eroamaan ja lähellä sitä ollaan, mutta en nyt näe tässä kiirettä.
Siinä täytyy pisteet omalle miehelleni antaa, että hän kävi ensin toisella terapeutilla, jolle sanoi haluavansa päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta terapeutti oli kysellyt enemmän minun taustoistani ja tilanteestani ja puhunut samaan tyyliin, kuin sinä kerroit. Mies kuitenkin halusin nimenomaan saada itseään korjatuksi, siihen hänellä oli motivaatio, ja toinen terapeutti alkoi oikeasti keskittyä siihen. On ollut tosi kiva kuulla miten hyviä keskusteluja ovat käyneet ja mitä oivalluksia saaneet.
Sinulle tosi paljon tsemppiä ja voimia! Ap
Itseasiassa minunkin mies oikeasti halusi apua. Ja terapiasta sai sen verran apua että oli iloinen kun kertoi että nyt pointtina on kertoa avoimesti asioista, mitä ne nyt ikinä sitten ovatkaan ja ihan normaaleja juttuja mitä päivän aikaan on vaikka töissä sattunut. He olivat harjoitelleet myös "keskusteluja" joissa oli kysytty joku "vaikea" kysymys että miten siihen reagoidaan ja kuinka se suu vaan avataan ja kerrotaan miltä tuntuu oikeasti. Meillä meni hyvin aika kauan kunnes se alkoi taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Onpa kurja tilanne, kuin ansa ja tuo terapian vaikutus, terapeutin terveisetkin.
Itse pystyisin kyllä eroamaan ja lähellä sitä ollaan, mutta en nyt näe tässä kiirettä.
Siinä täytyy pisteet omalle miehelleni antaa, että hän kävi ensin toisella terapeutilla, jolle sanoi haluavansa päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta terapeutti oli kysellyt enemmän minun taustoistani ja tilanteestani ja puhunut samaan tyyliin, kuin sinä kerroit. Mies kuitenkin halusin nimenomaan saada itseään korjatuksi, siihen hänellä oli motivaatio, ja toinen terapeutti alkoi oikeasti keskittyä siihen. On ollut tosi kiva kuulla miten hyviä keskusteluja ovat käyneet ja mitä oivalluksia saaneet.
Sinulle tosi paljon tsemppiä ja voimia! Ap
Itseasiassa minunkin mies oikeasti halusi apua. Ja terapiasta sai sen verran apua että oli iloinen kun kertoi että nyt pointtina on kertoa avoimesti asioista, mitä ne nyt ikinä sitten ovatkaan ja ihan normaaleja juttuja mitä päivän aikaan on vaikka töissä sattunut. He olivat harjoitelleet myös "keskusteluja" joissa oli kysytty joku "vaikea" kysymys että miten siihen reagoidaan ja kuinka se suu vaan avataan ja kerrotaan miltä tuntuu oikeasti. Meillä meni hyvin aika kauan kunnes se alkoi taas.
Ei ihan kuulosta toimivalta tavalta ratkaista valehtelemisen pakkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies välttelee ikäviä tunteita. Se on luonteenpiirre ja elämisentapa. Jotkut on herkkiä kokemaan epämieluisia tunteita ja haluaa niistä eroon mahdollisimman pian eli hakevat hetken helpotusta mutta pitkässä juoksussa likaavat oman pesän. En koskaan katselisi tuommoista jos ilmeentyisi että mies kiemurtelee valheilla irti asioista. Tai ylipäänsä tekisi asioita mistä "pitää" suuttua. Selkäeangatonta.
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Minullekin ap:n tarina on hyvin tuttu. Täälläkin mies meni terapiaan. Ja mies sanoi pitävänsä minut ajan tasalla terapian etenemisestä.
Kohta kuitenkin alkoi nuo samat puheet, että terapia ei kuulu minulle, en ole terapian osapuoli. Vastasin samoin kuin sinä, että tämä on myös minun elämäni, joten totta kai se kuuluu minulle mitä minun elämässäni tapahtuu. Mutta ei kuulemma kuulu, kun ei liity minuun mitenkään. Kuitenkin sieltä terapiasta tuotiin jatkuvasti lauseita meidän välisiin keskusteluihin.
No minulla ei ollut talon kokoista estettä erolle, joten emme ole nykyään tekemisissä. Oletan että patologinen valehtelu jatkuu edelleen. Ainakaan mikään ei vaikuta muuttuneen, kun joskus sattumalta törmäämme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Onpa kurja tilanne, kuin ansa ja tuo terapian vaikutus, terapeutin terveisetkin.
Itse pystyisin kyllä eroamaan ja lähellä sitä ollaan, mutta en nyt näe tässä kiirettä.
Siinä täytyy pisteet omalle miehelleni antaa, että hän kävi ensin toisella terapeutilla, jolle sanoi haluavansa päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta terapeutti oli kysellyt enemmän minun taustoistani ja tilanteestani ja puhunut samaan tyyliin, kuin sinä kerroit. Mies kuitenkin halusin nimenomaan saada itseään korjatuksi, siihen hänellä oli motivaatio, ja toinen terapeutti alkoi oikeasti keskittyä siihen. On ollut tosi kiva kuulla miten hyviä keskusteluja ovat käyneet ja mitä oivalluksia saaneet.
Sinulle tosi paljon tsemppiä ja voimia! Ap
Itseasiassa minunkin mies oikeasti halusi apua. Ja terapiasta sai sen verran apua että oli iloinen kun kertoi että nyt pointtina on kertoa avoimesti asioista, mitä ne nyt ikinä sitten ovatkaan ja ihan normaaleja juttuja mitä päivän aikaan on vaikka töissä sattunut. He olivat harjoitelleet myös "keskusteluja" joissa oli kysytty joku "vaikea" kysymys että miten siihen reagoidaan ja kuinka se suu vaan avataan ja kerrotaan miltä tuntuu oikeasti. Meillä meni hyvin aika kauan kunnes se alkoi taas.
Ei ihan kuulosta toimivalta tavalta ratkaista valehtelemisen pakkoa.
Vaikutti sille että toimi jonkin aikaa. Kunnes sitten teki jotain typerää. Minä näin naamasta että nyt se sanoi jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ja saatoin sanoa heti että jotain meni nyt oudosti, mitä tapahtui? Kuin eri ihminen yhtäkkiä. Ennen joko jähmettyi tai valehteli. Vaikea selittää. Pelkäsi aivan jumalattomasti että suutun, vaikka ikinä en ollut räjähtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mies välttelee ikäviä tunteita. Se on luonteenpiirre ja elämisentapa. Jotkut on herkkiä kokemaan epämieluisia tunteita ja haluaa niistä eroon mahdollisimman pian eli hakevat hetken helpotusta mutta pitkässä juoksussa likaavat oman pesän. En koskaan katselisi tuommoista jos ilmeentyisi että mies kiemurtelee valheilla irti asioista. Tai ylipäänsä tekisi asioita mistä "pitää" suuttua. Selkäeangatonta.
Totta turiset. En itse ollenkaan viehäty tuon tyyppisistä miehistä enkä voi käsittää miten eräs ystäväni rakasti vielä pitkään eronkin jälkeen vastaavanlaista miestä. Kaiken skeidan lisäksi mies sitten jätti lopulta vaimon jonkun romanssinsa perässä, mutta ei ole mitenkään muuttunut. Samanlainen on edelleen ja on toinen vaimo jo suhteen jälkeen menossa. Ilmeisesti on iso määrä naisia, jotka nimenomaan etsivät tuon tyyppisiä miehiä ja haluavat uskoa mieluummin omia toiveitaan suhteesta kuin todellista miestä, joka siinä edessä on. Ja kun avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, niin ehkä siinä sitten turtuukin kaikkeen mitä on tapahtunut. Tuollaiset ovat kuin ikuisia pikkulapsia, eivät ikinä ole kasvaneet aikuisiksi. Ja puoliso ottaa äidin roolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Minullekin ap:n tarina on hyvin tuttu. Täälläkin mies meni terapiaan. Ja mies sanoi pitävänsä minut ajan tasalla terapian etenemisestä.
Kohta kuitenkin alkoi nuo samat puheet, että terapia ei kuulu minulle, en ole terapian osapuoli. Vastasin samoin kuin sinä, että tämä on myös minun elämäni, joten totta kai se kuuluu minulle mitä minun elämässäni tapahtuu. Mutta ei kuulemma kuulu, kun ei liity minuun mitenkään. Kuitenkin sieltä terapiasta tuotiin jatkuvasti lauseita meidän välisiin keskusteluihin.
No minulla ei ollut talon kokoista estettä erolle, joten emme ole nykyään tekemisissä. Oletan että patologinen valehtelu jatkuu edelleen. Ainakaan mikään ei vaikuta muuttuneen, kun joskus sattumalta törmäämme.
Onkohan yksilöterapia sopivin muoto silloin jos ongelmat on siinä suhteessa? Tai pitäisikö silloin olla käynnissä myös se pariterapia? Ymmärrän yksilöterapiassa käymisen jos molemmilla on omat ongelmat ja vaikeudet joista huolimatta suhde koetaan kuitenki hyvänä. Mutta jos suhteessa on toksisuutta ja odotetaan että toinen osapuoli menee fiksautuun omaan terapiaan niin sillon se terapian tarkoitus on ymmärretty väärin. Se on kuitenki aina sen ihmisen oma projekti eikä se oikeen toimi silleen että toista vaaditaan tilille siitä miten se edistyy ja miten vaikuttaa. Vaikka kuinka toivoisi että se toinen järjestelisi päätään siellä niin psykoterapia ei ole tilaustyö terapeutille/terapialle että korjaa mun puolisoni mieleisekseni. Eikä pariterapiakaan ole sitä. On toki ok olla kiinnostunut miten toisella menee jne mutta kuulostaa hieman rajattomalta ja tunkeilevalta että kysellään terapiassa keskusteluja asioita. Ja jos terapiassa kävijä taas aseistaa terapian puolisoaan vastaan heittelemällä kommentteja miten puolisosta on puhuttu terapiassa ilman mahdollisuutta itse olla paikalla niin sekin on väärin. Sitten pitää mennä pariterapiaan jos halutaan keskinäistä suhdetta korjata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, täällä samanlainen mies. Hänellä persoonallisuushäiriö dg. Luottamus syntyy teoista ja johdonmukaisuudesta, ei siihen voi pakottaa.
No tämä herätti nyt mielenkiinnon. Millaisia ongelmia teillä on arjessa? Mikä tilanteenne on, miltä tulevaisuus näyttää? Miten sinä jakselet? Ap
Ei meillä kauheasti ole ongelmia, tottakai minua joskus ketuttaa tuo epärehellisyys. Mutta olen jo hyväksynyt sen asian, että hän nyt on sellainen. Itselleen hän ensisijaisesti valehtelee, elää itsepetoksessa jatkuvasti. Enkä ole varma, että se on edes huono juttu. Joskus mietin, että pystyisinpä itsekin. Suhteessamme on kuitenkin paljon hyvää, pyrin keskittymään siihen. Etsin luotettavia ihmisiä elämääni muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Minullekin ap:n tarina on hyvin tuttu. Täälläkin mies meni terapiaan. Ja mies sanoi pitävänsä minut ajan tasalla terapian etenemisestä.
Kohta kuitenkin alkoi nuo samat puheet, että terapia ei kuulu minulle, en ole terapian osapuoli. Vastasin samoin kuin sinä, että tämä on myös minun elämäni, joten totta kai se kuuluu minulle mitä minun elämässäni tapahtuu. Mutta ei kuulemma kuulu, kun ei liity minuun mitenkään. Kuitenkin sieltä terapiasta tuotiin jatkuvasti lauseita meidän välisiin keskusteluihin.
No minulla ei ollut talon kokoista estettä erolle, joten emme ole nykyään tekemisissä. Oletan että patologinen valehtelu jatkuu edelleen. Ainakaan mikään ei vaikuta muuttuneen, kun joskus sattumalta törmäämme.
Onkohan yksilöterapia sopivin muoto silloin jos ongelmat on siinä suhteessa? Tai pitäisikö silloin olla käynnissä myös se pariterapia? Ymmärrän yksilöterapiassa käymisen jos molemmilla on omat ongelmat ja vaikeudet joista huolimatta suhde koetaan kuitenki hyvänä. Mutta jos suhteessa on toksisuutta ja odotetaan että toinen osapuoli menee fiksautuun omaan terapiaan niin sillon se terapian tarkoitus on ymmärretty väärin. Se on kuitenki aina sen ihmisen oma projekti eikä se oikeen toimi silleen että toista vaaditaan tilille siitä miten se edistyy ja miten vaikuttaa. Vaikka kuinka toivoisi että se toinen järjestelisi päätään siellä niin psykoterapia ei ole tilaustyö terapeutille/terapialle että korjaa mun puolisoni mieleisekseni. Eikä pariterapiakaan ole sitä. On toki ok olla kiinnostunut miten toisella menee jne mutta kuulostaa hieman rajattomalta ja tunkeilevalta että kysellään terapiassa keskusteluja asioita. Ja jos terapiassa kävijä taas aseistaa terapian puolisoaan vastaan heittelemällä kommentteja miten puolisosta on puhuttu terapiassa ilman mahdollisuutta itse olla paikalla niin sekin on väärin. Sitten pitää mennä pariterapiaan jos halutaan keskinäistä suhdetta korjata.
Hyvä kommentti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Onpa kurja tilanne, kuin ansa ja tuo terapian vaikutus, terapeutin terveisetkin.
Itse pystyisin kyllä eroamaan ja lähellä sitä ollaan, mutta en nyt näe tässä kiirettä.
Siinä täytyy pisteet omalle miehelleni antaa, että hän kävi ensin toisella terapeutilla, jolle sanoi haluavansa päästä tästä ahdistuksesta eroon, mutta terapeutti oli kysellyt enemmän minun taustoistani ja tilanteestani ja puhunut samaan tyyliin, kuin sinä kerroit. Mies kuitenkin halusin nimenomaan saada itseään korjatuksi, siihen hänellä oli motivaatio, ja toinen terapeutti alkoi oikeasti keskittyä siihen. On ollut tosi kiva kuulla miten hyviä keskusteluja ovat käyneet ja mitä oivalluksia saaneet.
Sinulle tosi paljon tsemppiä ja voimia! Ap
Itseasiassa minunkin mies oikeasti halusi apua. Ja terapiasta sai sen verran apua että oli iloinen kun kertoi että nyt pointtina on kertoa avoimesti asioista, mitä ne nyt ikinä sitten ovatkaan ja ihan normaaleja juttuja mitä päivän aikaan on vaikka töissä sattunut. He olivat harjoitelleet myös "keskusteluja" joissa oli kysytty joku "vaikea" kysymys että miten siihen reagoidaan ja kuinka se suu vaan avataan ja kerrotaan miltä tuntuu oikeasti. Meillä meni hyvin aika kauan kunnes se alkoi taas.
Ei ihan kuulosta toimivalta tavalta ratkaista valehtelemisen pakkoa.
Vaikutti sille että toimi jonkin aikaa. Kunnes sitten teki jotain typerää. Minä näin naamasta että nyt se sanoi jotain mikä ei pidä paikkaansa. Ja saatoin sanoa heti että jotain meni nyt oudosti, mitä tapahtui? Kuin eri ihminen yhtäkkiä. Ennen joko jähmettyi tai valehteli. Vaikea selittää. Pelkäsi aivan jumalattomasti että suutun, vaikka ikinä en ollut räjähtänyt.
Miksi et ole räjähtänyt? Jos valehdellaan päin naamaa toistuvasti, niin on aika epänormaalia, jos ei räjähtäisi.
Toiminta- ja ajattelutapa on minusta erikoinen. Tulee mieleen, kun lapsi on tehnyt pahaa ja naamasta äiti näkee, että joku on nyt vialla. Mutta lapsellehan ei saa suuttua, kun lapsi voi saada traumoja. Kyseessä kuitenkin aikuinen mies. eri
Meillä oli kauan sitten niin, että mies oli pariterapiassa "mielin kielin", kehui terapeutin huomioita puhui kauniisti puppua ja lupasi sitä ja tätä. Jälkeenpäin haukkui terapeutin maan rakoon ja kaikki miehen puheet oli tosiaan höpöä, ei edes nähnyt itsessään mitään osaa meidän suhteen ongelmissa.
Mutta nyt tilanne on aivan eri, kun hän on itse tajunnut miten kaikki vaikuttaa häneen, ja jo työhönkin. Vähän varmaan pelästynytkin, kun on tajunnut sen ahdistuksen vaan "leviävän". Jossain kohtaa sai paniikkikohtauksiakin, eikä sellaisia ollut ikinä ennen saanut. Sinällään on hienoa että ihan tosissaan halusi apua ja haki sitä, vaihtoi terapeuttiakin sellaiseen josta huomasi että oikeasti kuuntelee, ja myös osaa tarttua ja tehdä huomioita jotka on hänelle avuksi. Eikä mennyt sinne vain siksi, että siitä olisi meille apua, vaan sanoi että vaikka heti erottaisiin, niin menee silti. Itsensä takia.
Minä taas tein hänelle heti selväksi, etten kysele käynneistä mitään. Se ei johdu siitä etten haluaisi kuulla, vaan siitä, että hän kertoo vain, jos itse haluaa. Asioista joista itse haluaa kertoa, jos haluaa kertoa ja sitten kun haluaa kertoa. Se terapia on henkilökohtaista ja siellä kaivellaan hänen menneisyyttään ja syvimpiä asioita. Enkä koskaan ole kysynytkään, mutta hän on itse halunnut puhua, ja on niitä huomioita ja oivalluksia ollut mielenkiintoista kuulla. Ja hienoakin siinä mielessä, että selvästi saa siitä apua ja ne pirunmoiset syyllisyyden tunteet ja virheiden pelot on jo laskeneet paljon.
Vaikka erottaisiin, niin hän on minulle tärkeä ihminen tottakai, ja olen tosi onnellinen hänen puolestaan, että on hakenut ja selvästi saa apua. Ap
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Niin ja me ollaan käyty pari- ja yksilöterapiassa aina eriaikaisesti. Psykoterapian aloittaessaan mies oli kysynyt terapeutilta, kannattaisiko mennä samaan aikaan pariterapiaan, ja terapeutti oli suositellut sitä vasta myöhemmin. Ei samaan aikaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kauan sitten niin, että mies oli pariterapiassa "mielin kielin", kehui terapeutin huomioita puhui kauniisti puppua ja lupasi sitä ja tätä. Jälkeenpäin haukkui terapeutin maan rakoon ja kaikki miehen puheet oli tosiaan höpöä, ei edes nähnyt itsessään mitään osaa meidän suhteen ongelmissa.
Mutta nyt tilanne on aivan eri, kun hän on itse tajunnut miten kaikki vaikuttaa häneen, ja jo työhönkin. Vähän varmaan pelästynytkin, kun on tajunnut sen ahdistuksen vaan "leviävän". Jossain kohtaa sai paniikkikohtauksiakin, eikä sellaisia ollut ikinä ennen saanut. Sinällään on hienoa että ihan tosissaan halusi apua ja haki sitä, vaihtoi terapeuttiakin sellaiseen josta huomasi että oikeasti kuuntelee, ja myös osaa tarttua ja tehdä huomioita jotka on hänelle avuksi. Eikä mennyt sinne vain siksi, että siitä olisi meille apua, vaan sanoi että vaikka heti erottaisiin, niin menee silti. Itsensä takia.
Minä taas tein hänelle heti selväksi, etten kysele käynneistä mitään. Se ei johdu siitä etten haluaisi kuulla, vaan siitä, että hän kertoo vain, jos itse haluaa. Asioista joista itse haluaa kertoa, jos haluaa kertoa ja sitten kun haluaa kertoa. Se terapia on henkilökohtaista ja siellä kaivellaan hänen menneisyyttään ja syvimpiä asioita. Enkä koskaan ole kysynytkään, mutta hän on itse halunnut puhua, ja on niitä huomioita ja oivalluksia ollut mielenkiintoista kuulla. Ja hienoakin siinä mielessä, että selvästi saa siitä apua ja ne pirunmoiset syyllisyyden tunteet ja virheiden pelot on jo laskeneet paljon.
Vaikka erottaisiin, niin hän on minulle tärkeä ihminen tottakai, ja olen tosi onnellinen hänen puolestaan, että on hakenut ja selvästi saa apua. Ap
Keskity itseesi, älä mieheen.
Mun ex miehellä nämä. Ei olisi pitänyt katsoa 30v. Ei KOSKAAN muutu! Aina vika oli sinussa tai lapsissa!! Tekijä (hänen väkivaltainen äiti on aina syytön, jota mielistelee!) Nyt uusi suhde tervepäisen miehen kanssa! Eroa ei voi edes selittää.