Lue keskustelun säännöt.
Kun toinen on valehdellut aina kaikkea, "riidan pelossa".
31.07.2026 |
Mieheni on aina pelännyt riitoja. Hassua sinänsä koska itse usein aiheuttaa riidat puhumalla todella rumasti, jota minä taas en siedä lainkaan. Mutta riidassa hänelle tulee niin valtava ahdistus, ettei pysty olemaan "nahoissaan".
Tämä riidan pelko on sitten aiheuttanut valehtelua erilaisissa asioissa (tekemiset, menemiset, raha-asiat, naiset), ja kiinni jäätyään on se riita sitten kuitenkin tullut. Ja valehtelun myötä luottamus on kadonnut täysin. Minä en ole syyllinen valehteluun, koska mies myöntää että jos on ollut rehellinen, en ole suuttunut. Silti nimeää riidan pelon syyksi, kun taas seuraavalla kertaa valehtelee.
Ollaan yritetty selvittää asioita pariterapiassa. Ei auta. Minä olen käynyt yksin terapiassa ja mies on käynyt yksin psykoterapiassa, koska haluaa itsekin sen ahdistuksen ja pelon pois. Ei halua valehdella, eikä nyt vähään aikaan olekaan mitään valehteluja selvinnyt, kuin jostain vanhasta asiasta.
Mutta nyt mies sitten on pettynyt siihen, etten vieläkään luota häneen. Kuulemma ei mitään halua enempää kuin että uskoisin mitä hän sanoo. Minulla taas toimii itsesuojeluvaisto, eli kun en koskaan ole hänen sanoihinsa voinut luottaa, ja puhutaan todella pitkästä ajasta, niin se ei todellakaan lyhyessä ajassa palaudu. Enhän minä voi mistään tietää, onko hän puhunut totta nytkään.
Nyt taas kysyi, miten saisi minut luottamaan häneen. Vastasin, että siitä vaan voi alkaa kertoa minulle asioita, joista on vuosien mittaan valehdellut. Että jos uskaltaa olla täysin rehellinen, riitoja pelkäämättä, ja tunnustaa vanhat asiat, se on ainoa keino nähdä että hän oikeasti puhuu totta. En minä piittaa kaivella vanhoja, mutta ne on ainoita asioita, joista tiedän hänen valehdelleen. Mistä kertomalla hän voi osoittaa, että enää hän ei riitoja pelkää. Tuosta ei voi paljastua enää mitään, mikä suhdetta veisi enää huonommaksi, kun eron partaalla ollaan nytkin.
Miehen mielestä tuo on väärä tapa, minun mielestäni ainoa mahdollisuus. Olenko aivan hakoteillä? Ja ei, ei ole provo, ja ei, emme ole yhdessä rahasyistä. Ero on nyt hyvin lähellä, mies pyytää vielä mahdollisuutta, ja mielestäni tuo on ainoa. Saatteko kiinni ajatuksistani?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Pidät muita niin tyhminä, että uskovat kaikki nyyhkytarinat kritiikittä. Mutta kuten ap:lläkin, niin myös meillä lapsuuden terveystiedot kertoivat, että lapsuuden kurjat olosuhteet olivat totta.
Kuulostat samalta, joka on kirjoittanut tänne ainakin kaksi kertaa aiemminkin pitkiä ketjuja, saanut sympatiaa, kunnes selviää, että mitä tämä "valehtelu" on oikein ollut. Ketjussa vaimo kuvailee siinä vain ja ainoastaan miestä ja tunnistettavasti, jos yksityiskohtia ei ole muutettu. Siinä oli kyse paitsi pienistä asioista valehtelusta, myös selkeästi aiheettomasta mustasukkaisuudesta eli mies joutui antamaan raportin päivittäin työpäivästään ja riitoja syntyi myös työpaikan julkisessa ryhmässä olevista kuvista ja viesteistä, mistä vaimo oli mustasukkainen eli koko tilanne oli aivan sairas.
Kuten on jo monesti sanottu, niin keskity itseesi äläkä mieheen, jos haluat ongelmiasi ratkaista. Siis vaikka et olisikaan tuo kuvailemani aiemmin kirjoittanut nainen. Ei sinun elämäsi ratkea mies muuttamalla, vaan muuttamalla itseäsi tai sitten ottamalla ero miehestä. Sitten vain ei ole syntipukkia, vaan joutuu katsomaan peiliin. Toki jotkut vielä eron jälkeenkin syyttävät exäänsä kaikesta. Jos ei yhtään pysty ottamaan vastuuta omasta elämästä ja avioliitosta, niin ei se ole tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies välttelee ikäviä tunteita. Se on luonteenpiirre ja elämisentapa. Jotkut on herkkiä kokemaan epämieluisia tunteita ja haluaa niistä eroon mahdollisimman pian eli hakevat hetken helpotusta mutta pitkässä juoksussa likaavat oman pesän. En koskaan katselisi tuommoista jos ilmeentyisi että mies kiemurtelee valheilla irti asioista. Tai ylipäänsä tekisi asioita mistä "pitää" suuttua. Selkäeangatonta.
Totta turiset. En itse ollenkaan viehäty tuon tyyppisistä miehistä enkä voi käsittää miten eräs ystäväni rakasti vielä pitkään eronkin jälkeen vastaavanlaista miestä. Kaiken skeidan lisäksi mies sitten jätti lopulta vaimon jonkun romanssinsa perässä, mutta ei ole mitenkään muuttunut. Samanlainen on edelleen ja on toinen vaimo jo suhteen jälkeen menossa. Ilmeisesti on iso määrä naisia, jotka nimenomaan etsivät tuon tyyppisiä miehiä ja haluavat uskoa mieluummin omia toiveitaan suhteesta kuin todellista miestä, joka siinä edessä on. Ja kun avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, niin ehkä siinä sitten turtuukin kaikkeen mitä on tapahtunut. Tuollaiset ovat kuin ikuisia pikkulapsia, eivät ikinä ole kasvaneet aikuisiksi. Ja puoliso ottaa äidin roolia.
Ei kukaan viehäty tuon tyyppisistä miehistä eli valehtelevista miehistä. Patologinen valehtelija on ammattilainen hommassaan. Ensimmäisen kerran valehteleminen paljastui vasta vuosien päästä, kun menin miehen luokse yllätysvierailulle, ja näin omin silmin, että hänen kertomansa päivän tekemisistä ei pitänyt paikkansa.
Siitä alkoi polku kohti eroa. Mutta ei se vuosien suhteen jälkeen ihan yhdestä valheesta katkennut, kun ei isosta valheesta ollut kysymys. Mutta niitä tuli lisää, ja se oli sietämätöntä.
En tietenkään olisi alkanut suhteeseen, jos mies olisi heti osoittautunut valehtelijaksi. Hän oli hyvä siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Pidät muita niin tyhminä, että uskovat kaikki nyyhkytarinat kritiikittä. Mutta kuten ap:lläkin, niin myös meillä lapsuuden terveystiedot kertoivat, että lapsuuden kurjat olosuhteet olivat totta.
"Jos tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla" kirjoitin. Itsellänikin on aika erikoinen lapsuus, mutta en kulje ympäriinsä kertomassa siitä saadakseni sympatiaa. Aikuinen ei voi lopun ikäänsä vedota lapsuuteensa siinä mitä on, vaikka se vaikuttaakin taustalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moikka AP ja muut samassa tilanteessa olevat. Täällä toinen. Mun mies tekee samaa, meni terapiaan, jossa hänelle sanottiin että minun pitäisi ymmärtää että hänellä on vaikeaa ja antaa hänen olla. Ja että en olisi saanut kysyä miten terapiassa menee koska se ei kuulu minulle yhtään, se on heidän välinen asia. Tämä oli ehkä 6. kerta kun oli käynyt. Sanoin että lähetä terveiset terapeutille että tämä on minun elämäni ja todellakin kuuluu minulle onko minkäännäköistä edistystä tapahtunut, koska en voi elää näin että odottelen seuraavaa valhetta. Luulen että edellinen partneri, joka oli väkivaltainen (oikeasti, ennen kuin joku rupeaa huutelemaan että niin varmaan) teki hallaa myös siinä mielessä että jos mies teki jotain josta hän ei tykännyt, tuli paistinpannusta naamaan. Ja nyt sitten välttelee ihan vähäisimpiä asioita joista luulee että saattaisin suuttua. En aina edes tajua mitä suuttumista niissä asioissa olisi.
Suosittelen eroamaan jos kykenet tekemään sen päätöksen. Minä en kyennyt ja niimpä sama paska jatkuu nyt noin 3v terapian jälkeen. Yhtään mikään ei muutu, ja niillä syillä miksi valehtelee tai aiheista joista valehtelee ei oikeastaan ole väliä, koska sinä olet se joka kärsii ole ne mitä tahansa. Sinun elämäsi menee tähän. Jos me olisimme vuokralla oisin lähtenyt vuosia sitten. Tätä taloa ei saa myydyksi, niimpä olen katsellut hommaa tavallaan pakosta. Ja joka ikinen kerta kun uusi valhe paljastuu kadun että ostin talon, niin ihanan ymmärtäväinen kun olin.
Minullekin ap:n tarina on hyvin tuttu. Täälläkin mies meni terapiaan. Ja mies sanoi pitävänsä minut ajan tasalla terapian etenemisestä.
Kohta kuitenkin alkoi nuo samat puheet, että terapia ei kuulu minulle, en ole terapian osapuoli. Vastasin samoin kuin sinä, että tämä on myös minun elämäni, joten totta kai se kuuluu minulle mitä minun elämässäni tapahtuu. Mutta ei kuulemma kuulu, kun ei liity minuun mitenkään. Kuitenkin sieltä terapiasta tuotiin jatkuvasti lauseita meidän välisiin keskusteluihin.
No minulla ei ollut talon kokoista estettä erolle, joten emme ole nykyään tekemisissä. Oletan että patologinen valehtelu jatkuu edelleen. Ainakaan mikään ei vaikuta muuttuneen, kun joskus sattumalta törmäämme.
Onkohan yksilöterapia sopivin muoto silloin jos ongelmat on siinä suhteessa? Tai pitäisikö silloin olla käynnissä myös se pariterapia? Ymmärrän yksilöterapiassa käymisen jos molemmilla on omat ongelmat ja vaikeudet joista huolimatta suhde koetaan kuitenki hyvänä. Mutta jos suhteessa on toksisuutta ja odotetaan että toinen osapuoli menee fiksautuun omaan terapiaan niin sillon se terapian tarkoitus on ymmärretty väärin. Se on kuitenki aina sen ihmisen oma projekti eikä se oikeen toimi silleen että toista vaaditaan tilille siitä miten se edistyy ja miten vaikuttaa. Vaikka kuinka toivoisi että se toinen järjestelisi päätään siellä niin psykoterapia ei ole tilaustyö terapeutille/terapialle että korjaa mun puolisoni mieleisekseni. Eikä pariterapiakaan ole sitä. On toki ok olla kiinnostunut miten toisella menee jne mutta kuulostaa hieman rajattomalta ja tunkeilevalta että kysellään terapiassa keskusteluja asioita. Ja jos terapiassa kävijä taas aseistaa terapian puolisoaan vastaan heittelemällä kommentteja miten puolisosta on puhuttu terapiassa ilman mahdollisuutta itse olla paikalla niin sekin on väärin. Sitten pitää mennä pariterapiaan jos halutaan keskinäistä suhdetta korjata.
Totta toki kaikki tuo mitä sanot. Mutta lainasit minun viestiäni, ja minun tilanteeseeni sanomasi ei päde muilta osin, paitsi kun sanot, että on väärin käyttää terapiaa lyömäaseena parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies välttelee ikäviä tunteita. Se on luonteenpiirre ja elämisentapa. Jotkut on herkkiä kokemaan epämieluisia tunteita ja haluaa niistä eroon mahdollisimman pian eli hakevat hetken helpotusta mutta pitkässä juoksussa likaavat oman pesän. En koskaan katselisi tuommoista jos ilmeentyisi että mies kiemurtelee valheilla irti asioista. Tai ylipäänsä tekisi asioita mistä "pitää" suuttua. Selkäeangatonta.
Totta turiset. En itse ollenkaan viehäty tuon tyyppisistä miehistä enkä voi käsittää miten eräs ystäväni rakasti vielä pitkään eronkin jälkeen vastaavanlaista miestä. Kaiken skeidan lisäksi mies sitten jätti lopulta vaimon jonkun romanssinsa perässä, mutta ei ole mitenkään muuttunut. Samanlainen on edelleen ja on toinen vaimo jo suhteen jälkeen menossa. Ilmeisesti on iso määrä naisia, jotka nimenomaan etsivät tuon tyyppisiä miehiä ja haluavat uskoa mieluummin omia toiveitaan suhteesta kuin todellista miestä, joka siinä edessä on. Ja kun avioliittoa on takana kymmeniä vuosia, niin ehkä siinä sitten turtuukin kaikkeen mitä on tapahtunut. Tuollaiset ovat kuin ikuisia pikkulapsia, eivät ikinä ole kasvaneet aikuisiksi. Ja puoliso ottaa äidin roolia.
Ei kukaan viehäty tuon tyyppisistä miehistä eli valehtelevista miehistä. Patologinen valehtelija on ammattilainen hommassaan. Ensimmäisen kerran valehteleminen paljastui vasta vuosien päästä, kun menin miehen luokse yllätysvierailulle, ja näin omin silmin, että hänen kertomansa päivän tekemisistä ei pitänyt paikkansa.
Siitä alkoi polku kohti eroa. Mutta ei se vuosien suhteen jälkeen ihan yhdestä valheesta katkennut, kun ei isosta valheesta ollut kysymys. Mutta niitä tuli lisää, ja se oli sietämätöntä.
En tietenkään olisi alkanut suhteeseen, jos mies olisi heti osoittautunut valehtelijaksi. Hän oli hyvä siinä.
Ymmärrän, että jos ette yhdessä asuneet, on helpompi pitää yllä kaksoiselämää. Mutta jos yhdessä asutaan, niin valehtelija paljastuu todella nopeasti, viimeistään muutamassa vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
normaalia jos toinen on täys raivohullu joka ei halitse itseään ja suuttuu kaikesta mikä ei miellytä just sillä hetkellä.
ap. vaikuttaa olecan juuri tuollainen tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerroin tuosta ystävästäni ja hän itsekin aina sanoi, että kokee olevansa teinin äitinä suhteessa. Oli kiukuttelua ja mykkäkoulua ja ymmärtäväinen ja kärsivällinen äiti koettaa ymmärtää. Mistä ap tai nämä muutkaan jotka ovat kirjoittaneet edes tietävät, että onko lapsuudesta kerrotut asiat sinne päinkään tosia? Yhtä hyvin voivat olla sepitteitä nekin.
Tunnen erään naisen, joka myös valehtelee korvat heiluen kaikesta ja hänkin on sepittänyt nyyhkytarinoita lapsuudestaan. Sen naisen ansiosta en helposti enää usko, kun tunteisiini koetetaan vedota jollain nyyhkytarinalla, koska tuollaisiahan maailma on täynnä.
Tiedän lapsuuden kokemusten olevan totta, koska tunsin hänen isänsä, äitipuolensa, tunnen samassa perheessä olleet muut lapset, sukulaiset ym. Olen nähnyt lääkärinlausunnoista ja poliisin asiakirjoista lähtien monia dokumentteja siltä ajalta. Ja kyllä se kaikki on totta. Ap
Vaikka kaikki olisikin totta, niin ei lapsuuteen voi vedota koko ikäänsä, jos mies niin tekee. Tai jos sinä ajattelet niin. Onhan valehtelu ihan tietoinenkin valinta. Ystävän avioliitossa oli sellainen kuvio, että vaimo aina selitti itselleen miehen tekemisiä hänen lapsuutensa kautta, vaikka mies itse ei ollenkaan vedonnut siihen paitsi sitten, kun mies huomasi, että siitä saa hyvän tekosyyn käytökselleen. Eli tavallaan hän koetti terapoida miestään, mikä liittyi äidin roolin omaksumiseen. Sillä tavalla pystyi unohtamaan loukkaukset, jotka kohdistuivat häneen naisena, omaksumalla äidin roolin.
Tällaiset miehet ovat ilmeisesti miehiä, jotka puhuvat sitä mitä olettavat toisen haluavan kuulla ja myötäilevät ja pärjäävät siksi hyvin ihmisten kanssa pinnallisesti katsoen. Ja puolisot haluavat uskoa kuulemaansa ja siihen, että ihmiset ovat rehellisiä, vaikka aika paljon on ihmisiä, jotka ovat kuvatunlaisia, suurpiirteisiä totuuden kanssa tai sitten valehtelevat ihan huvin vuoksi. Onhan se vallankäyttöäkin, jolla ehkä saa etuja. Myös eri maissa on eri käsitys totuudesta, esim. ei pidetä niin pahana, jos vähän liioittelee CV:ssä tai että flirttaillaan tavan vuoksi vähän kaikkien kanssa. Jos hyvin suurpiirteinen ja hyvin tarkka sattuvat yhteen, niin elämästä ei oikein tule mitään, koska käsitykset siitä miten tulisi elää, ovat aivan liian kaukana toisistaan. Tunnen tällaisenkin parin, ihan suomalaisia ja suurpiirteinen on suhteessa vaimo. Mies taas on pilkuntarkka insinöörityyppi. Arvoituksellista miten niinkin erilaiset ihmiset ja elämäntavat hakeutuvatkin saman katon alle ja perustavat monikymmenvuotisen riidantäyteisen avioliiton, joka natisee liitoksissaan koko olemassaolonsa ajan eli vähän päästä ollaan terapiassa ja eron partaalla. Se on eräänlainen elämäntapa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
normaalia jos toinen on täys raivohullu joka ei halitse itseään ja suuttuu kaikesta mikä ei miellytä just sillä hetkellä.
ap. vaikuttaa olecan juuri tuollainen tapaus.
Sairaalloisessa mustasukkaisuudessa elämä on sellaista, että on pakko valehdella, että pystyisi käymään edes töissä. Ja mustasukkainen ei ikinä myönnä olevansa sairaalloisen mustasukkainen. Terapiaa tarvitaan tuollaisesta suhteesta irroittautumiseen.
Jotkut ihmiset ovat tietyllä tavalla täysin moraalittomia, eli he valehtevat käytännössä koko ajan, elävät valheessa. Se on jonkinlainen opittu itsesuojelumekanismi, jonka juuret voivat olla nimenomaan turvattomassa lapsuudessa. He ikään kuin suojelevat itseään kaikilta mahdollisilta skenaarioilta. Siihen liittyy parisuhteessa olevilla liuta sivusuhteita (ja kaikissa näissä kuvioissa on sama valheen verkko). Näillä suojellaan itseä yksinjäämiseltä tms.
Tällaiset ihmiset eivät ole koskaan kohdanneet rehellisesti toista ihmistä, koska he eivät ole kohdanneet rehellisesti edes itseään. Ovat yleensä pohjimmiltaan hyvin tunnekylmiä ihmisiä, mutta esittävät toki rakastavaa. Empatiaa he eivät muita ihmisiä kohtaan tunne. Ilmeisesti se ylikorostunut itsesuojelu on tappanut empatiakyvyn, ja muut ihmiset ovat lähinnä hyödykkeitä.
Itse olen tavannut muutaman tällaisen miehen, mutta voihan tätä persoonallisuushäiriötä olla naisillakin. Mielestäni nämä ihmiset ovat jollain tavalla vaurioituneita eli sairaita, ja paranemisen mahdollisuudet heillä jäävät useimmiten käyttämättä, koska aina on olemassa valmiiksi pedattuna seuraava, valheellinen kuvio, johon voi siirtyä.
Usein nämä ihmiset jäävät lopulta hyvin yksin, eivätkä edes mahdolliset lapsensa pidä heihin yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat tietyllä tavalla täysin moraalittomia, eli he valehtevat käytännössä koko ajan, elävät valheessa. Se on jonkinlainen opittu itsesuojelumekanismi, jonka juuret voivat olla nimenomaan turvattomassa lapsuudessa. He ikään kuin suojelevat itseään kaikilta mahdollisilta skenaarioilta. Siihen liittyy parisuhteessa olevilla liuta sivusuhteita (ja kaikissa näissä kuvioissa on sama valheen verkko). Näillä suojellaan itseä yksinjäämiseltä tms.
Tällaiset ihmiset eivät ole koskaan kohdanneet rehellisesti toista ihmistä, koska he eivät ole kohdanneet rehellisesti edes itseään. Ovat yleensä pohjimmiltaan hyvin tunnekylmiä ihmisiä, mutta esittävät toki rakastavaa. Empatiaa he eivät muita ihmisiä kohtaan tunne. Ilmeisesti se ylikorostunut itsesuojelu on tappanut empatiakyvyn, ja muut ihmiset ovat lähinnä hyödykkeitä.
Itse olen tavannut muutaman tällaisen miehen, mutta voihan tätä persoonallisuushäiriötä olla naisillakin. Mielestäni nämä ihmiset ovat jollain tavalla vaurioituneita eli sairaita, ja paranemisen mahdollisuudet heillä jäävät useimmiten käyttämättä, koska aina on olemassa valmiiksi pedattuna seuraava, valheellinen kuvio, johon voi siirtyä.
Usein nämä ihmiset jäävät lopulta hyvin yksin, eivätkä edes mahdolliset lapsensa pidä heihin yhteyttä.
Hyvä kuvaus tästä ihmistyypistä. Miehet voivat pärjätä vanhanakin vielä hyvin seilaten suhteesta toiseen, jos on hyvä ulkonäkö. Aina tuntuu riittävän naisia, jotka haluavat uskoa kuulemansa. Naisten kohdalla ikääntyminen tuo muutoksen eli jäävät yksin. Lapset ja muut lähiomaiset ovat jo vuosia sitten kyllästyneet tämän ihmisen elämäntapaan eivätkä juuri pidä yhteyttä. On liian paljon pettymyksiä.
Itsekin tunnen muutaman tällaisen, yksi heistä on nainen. Kyllä tunnekylmyys on ollut siellä koko ajan ja paljastuu kyllä ilman läheistä tunnesidettä aika nopeasti. Muttya jos ystävästä on jotain hyötyä, he pyrkivät pitämään suhdetta yllä ja osaan tietysti tutustuu ja pitää yhteyttä siksi, että ovat ystävän puolisoita.
Miksi te olette eron partaalla, jos kerran mies on oppinut puhumaan totta? Olen itse elänyt suhteessa, missä mies on elänyt kaksoiselämää, mutta käynyt pitkän psykoterapian läpi. En luota häneen täydellisesti, vaikka hän on ollut rehellinen jo pitkään eikä hänellä enää ole kyseistä kaksoiselämän aiheuttamaa ongelmaa (kyse ei ole sivusuhteesta). En luota häneen täydellisesti ja nykyään ymmärrän, ettei kehenkään voi täydellisesti luottakaan, se olisi sinisilmäistä. Mielestäni mies on tässä oikeassa eli vanhojen kaivelusta ei ole apua. Sinun täytyisi jotenkin saavuttaa uusi suhde valehteluun ja omaan olemiseesi avioliitossasi. Miten, sitä en tiedä, tilanteet ovat kuitenkin niin erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies välttelee ikäviä tunteita. Se on luonteenpiirre ja elämisentapa. Jotkut on herkkiä kokemaan epämieluisia tunteita ja haluaa niistä eroon mahdollisimman pian eli hakevat hetken helpotusta mutta pitkässä juoksussa likaavat oman pesän. En koskaan katselisi tuommoista jos ilmeentyisi että mies kiemurtelee valheilla irti asioista. Tai ylipäänsä tekisi asioita mistä "pitää" suuttua. Selkäeangatonta.
Pitkässä juoksussa on huonoa suomea.
Suomeksi sanotaan pitkällä aikavälillä tai pitkällä tähtäimellä.
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Olet jäänyt liian kauaksi suhteeseen miehesi valheista kiinnijäämisten jälkeen. Olet jäämisellä antanut miehelle tavallaan vapaat kädet jatkaa valehteluaan, jos et ole laittanut miestä vastuuseen ja kertonut että suhde loppuu jos käytös ei nyt heti muutu. Mies ei ota sinua tosissaan, on kuvitellut voivansa jatkaa samaa käytöstä hamaan tappiin asti koska asialla ei ole oikeita seurauksia. Valehtelua ei voi mitenkään selittää riidan pelolla, vaikkakin se käy miehesi mielestä helposta selityksestä jatkuvalle valehtelulle, joka on mennyt sinullekin ja varmaan terapeutillekin läpi. Miehesi ei selkeästi ymmärrä alunperinkään mitä luottamus/luotettava ihminen tarkoittaa ja on käyttänyt hyväksi anteeksiantoasi valehtelemalla lisää. Valehtelijat ja toisilla ihmisillä pelaajat eivät muutu, heillä on aivan oma moraalikäsityksensä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet valehtelija miehen kanssa. On meitä rehellisiäkin olemassa.
Ehkä se mies osaa yhdyssanat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaan tunnustaa, että aivan oikeasti olen katsellut tällaista miestä ja aivan liian kauan. Välillä olen ollut hänestä riippuvainen, en taloudellisesti vaan käytännössä, mutta nyt olen itse paremmassa kunnossa, ja jaksaminen hänen suhteensa alkaa loppua.
Ja se saa minut melko raivon valtaan, kun sanoo olevansa pettynyt, etten luota vieläkään. Jos ja kun on valehdellut ihan järjettömän kauan, niin miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?! Kertoo hänestä ihan liikaakin. Ap
Kerro sinä rehellisesti, mitkä olivat ne käytännön asiat, joiden takia et voinut erota.
Sitä paitsi olet ristiriitainen väitteessäsi ensin, että mies voi saada sinun luottamuksesi kertomalla kaiken valehtelun, ja nyt sitten kuitenkin kirjoitat "miten voi kuvitellakaan, että se korjattaisiin tuosta vaan, hetkessä?!"
Eli jos mies kertoo sinulle kaiken, et unohda etkä anna kuitenkaan anteeksi heti, vaan aiot pitkittää prosessia.
Mun mies valehtelee myös ihan typerissäkin asioissa. Minusta ainakin olisi ilmapiiriäpuhdistavaa jos mies edes myöntäisi valehtelunsa ja kun asia olisi loppuun käsitelty olisi se helpompi unohtaa. Meillä tinanne on sikäli erilainen, kuin ap:n tapauksessa, että mies luulee myös minun valehtelevan joka asiassa ja on sen suoraan sanonutkin. Joskus kun valitin miehelle, etten voi luottaa häneen missään asiassa, kun hän puhuu mitä sattuu, niin mies sanoi, ettei hänkään usko mitään, mitä minä puhun. Ja tuon olin kyllä huomannut jo ihan käytännössäkin.
Meillä mies valehtelee myös kai riidan pelossa, koska itse suuttuu ihan kaikesta mahdollisesta jos joku on hänen kanssaan erimieltä. itse taas en ole tuollainen vaan ymmärrän, että ihmisillä on eri mielipiteitä, eikä se mielipide ole suora hyökkäys minua vastaan. Miehelle eriävä mielipide on suora hyökkäys häntä vastaan.
Tämä juontaa juurensa miehen lapsuudenkotiin joka ei tainnut olla ihan tasapainoisin. Miehen isä oli jonkun sortin alkoholisti, kai väkivaltainenkin ja aikamoinen itsevaltias. Siinä ei muiden mielipiteitä kuunneltu vaan kaikki tehtiin kuten isäntä määräsi.
Onko tuossa sitten se mitä sanotaan, että jotkut syyttävät muita siitä, mitä itse tekevät. Mutta väärinhän se on sinun tulla tuomituksi valehtelusta, ilman syytä.
Meillä mies luottaa minuun nykyään täysin. Joskus epäili, oli mustasukkainenkin täysin aiheetta, jossain kohtaa oli ihan sairaalloistakin. Sitten meni ohi. En tiedä, mikä vaihe se oli.
Tässä juuri yhtenä päivänä puhuttiin mustasukkaisuudesta, tv-sarjaa katsoessa, ja hän sanoi ettei ole minusta yhtään mustasukkainen, koska luottaa minuun täysin. Sanoi tietävänsä, etten missään nimessä tekisi mitään väärää, ja tietävänsä, että kerron hänelle kaiken. Ettei hänellä ole, eikä ole ollut koskaan mitään syytä epäillä minua, ja että se on todella hyvä tunne. Teki mieleni sanoa, että olen kateellinen tuosta tunteesta, mutta en viitsinyt.
Tuosta eri mieltä olemisen vuoksi suuttumisesta, en muistanutkaan että samaa oli meillä alkuun. Pienissä asioissa jos olin eri mieltä, hän suuttui että miksei hänen mielipiteensä kelpaa, ja miksi mun on "pakko olla eri mieltä". Samaa koki työpaikallaan vaikka siellä ei tietääkseni ole suuttunut, mutta kotona vihaisena selitti, miten työkaveri kehtasi olla eri mieltä, kuin hän.
En tiedä, missä vaiheessa tuo loppui. Ja jäi vain se, että koki ihmeelliset asiat syytöksiksi ja hyökkäyksiksi. Siis esimerkkinä, jos vaikka alkoi sataa ja hoksasin että hei, siellä on pyyhkeet pyykkinarulla, niin suuttui että hänenkö vika se on?! Kaikki tavalliset toteamukset koki syytöksinä. "Oho, onpas meillä villakoiria sängyn alla", oli hänen haukkumistaan, vaikka se ei sitä missään nimessä ollut.
Onneksi hän on tuosta muuttunut aika lailla. Ap
Miten. tuollaiseen parisuhteeseen ajaudutaan? Säälistä?
Sisko samanlainen. Ei kestä mitään. Esiintyy uhrina neurootikkona joka pelkää elämässä kaikkea. Valehdelkoon, en mäkään ole enää jaksanut häntä.
Tiedän lapsuuden kokemusten olevan totta, koska tunsin hänen isänsä, äitipuolensa, tunnen samassa perheessä olleet muut lapset, sukulaiset ym. Olen nähnyt lääkärinlausunnoista ja poliisin asiakirjoista lähtien monia dokumentteja siltä ajalta. Ja kyllä se kaikki on totta. Ap