Muistatko omasta lapsuudestasi, että vanhemmillasi olisi ollut iso tuliverkosto?

Asuttiin isän vanhempien kanssa, käytiin paljon naapurissa ja vähintään viikko kesällä toisessa mummolassa.  Meillä ei itsellä ole ollut kuin toinen lapsi yhden kerran kaksi yötä hoidossa,  että meihin verrattuna vanhemmillani oli massiivinen verkosto. 

Vierailija kirjoitti:

Sillon hoidettiin lapset toisiamme. Nykyään olis lasun paikka. Varsinkin kun oltiin keskenämme hiekkarannalla. 

Joo. Kesälomalla minä ja kaverini naapurista soudettiin kesäisin saareen uimaan. Olimme niinä kesinä 8-10 -vuotiaita.

Ei pelastusliivejä, ei aurinko rasvaa, ei juomaa, eikä kenelläkään tietoa missä olimme. 

Vanhemmat olivat päivät töissä ja tiesivät, että soudimme päivittäin uimaan saareen.

Äiti reagoi ainostaan silloin, jos myöhästyi ruualta.

Omalla kohdalla isovanhemmat olivat omassa lapsuudessa liian vanhat ja kaukana asuvat osallistumaan lastenhoitoon, ja muutkin esim. serkkujen perheet asuivat pääsääntöisesti ihan toisella puolen Suomea. Vähän sama ollut seuraavan sukupolvenkin kohdalla. Hyvissä väleissä ollaan varsinkin äidin ison suvun kesken, mutta kilometreinä laskien välit ovat liian pitkät melkein kaikkiin sen jäseniin.

Mutta 70-80-luvulla oli ihan tavallista, että joku tyyliin 8-12-vuotiaitten tyttöjen kaveriporukka oli viikonloppuisin ja kesäisin jopa aamusta iltaan keskeytyksettä ulkona, puhelimettomina tietenkin vanhempien tavoittamattomissa, ja niille työnnettiin alle kouluikäiset pikkusisarukset kotoa mukaan, usein vähintään puoliväkisin. Ja hengenvaarallisiinkin tilanteisiin jouduttiin välillä. Oma ikävin muistoni oli, kun pikkuveljeni iloisesti kohelsi lähimetsässä virranneeseen puroon naamalleen ja nousi sieltä läpimärkänä ja suureksi osaksi mutavellin peitossa. Se oli "tietysti" automaattisesti minun syytäni vanhempien silmissä. Sain valita pihapuusta piiskan, ja tuliverkosto on osuva nimitys sille mikä loppupäivän tuntui takalistossa.

Lapsena tunsin ulkopuolisuutta, kun serkut perheineen olivat "aina" mummolassa. Tekivät isolla porukalla retkiä ja kävitä tapahtumissa, mökeilltä... pitkin poikin. Lisäksi mummolla ja papalla oli omien kuuden lapsen lisäksi, kaksi sijoitusteiniä.

Miksi mut ja veli jätettiin kaikesta ulkopuolelle, mutta noi sai olla ison rakastavan suvun kesken. 

Äiti oli yh ja meillä ei ollut mitään.  

Synttäreillä mummo, pappa ja kaikki muut kävi. Jouluisin toivat lahjoja oven raosta ja aina ihmettelin, että miksi ne meitä noin vihaa, ettei kunnolla kyläile. Äiti vaan hyssytteli.

Teini-iässä tappelin äidin kanssa ja kuin uhmatakseni äitiä, menin mummolle. Mut otettiin todella avoimin sylin vastaan ja hämmästeltiin puolin toisin, että mikä siinä oikein kesti. Päästiin veljen kanssa osalliseksi sitä ihanuutta.

Pikku hiljaa sitten aloin tajuamaan, että se olikin äiti mikä pyristeli turvaverkkoaan vastaan. Hän on itsenäinen nainen, yksinhuoltaja ja pärjää lastensa kanssa aivan hyvin näinkin! Kovapäinen muija.

Äidillä ei ollut perheensä kanssa mitään riitoja, eikä kukaan heistä ollut sanonutkaan mitään rumaa. Vaan eräs naapuruston puliakka oli äidille joskus rääkynyt, että "meinaatko kasvattaa äpäräs itse h*ora!" Siitä äiti sisuuntui sen verran, että päätti hylätä tukiverkon. Ajattelematta, että lapset jää ulkopuoliseksi suvustaan. 

Saatiin me vielä korjattua asia, että tutustuttiin kunnolla ja äitikin alkoi enemmän pyöriä lapsuudenkodissaan muiden mukana.

vm - 75

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei kertonut ikäänsä. Mutta 70-80 luvuilla syntyneiden perheillä oli aika yleisesti tukiverkostoja. Lapsuuden kesät oltiin mummoloissa, oli kodinhoitajia(meilläkin kävi sellainen),kesäsiirtoloita jne.

Jos minusta tulee mummo niin aioin hoitaa ja auttaa niin paljon kuin mahdollista, mikään ei ole tärkeämpää tässä maailmassa kuin perhe.

Ei, ei, ei. Aloittaja puhuu nimenomaan tuliverkostoista - ei tukiverkostoista

Meni jo.

Mummo ja pappa asui meidän yläkerrassa. Ne vahti minua sen minkä vahti että vanhemmat pääsi navetalle. Pääasiassa touhusin yksistään.

Isän sisarukset (4) puolisoineen tuli aina auttamaan jos peltotöihin tarvi apulaisia.

Mihin he sellaista olisivat tarvineet? Minut vanhempani jättivät vauvana vaunuihin nukkumaan ja sanoivat 13-vuotiaalle isoveljelleni, että katsot vauvaa, kun me käväistään kaupungilla.

Oli lauantai ja lähtivät tosiaan kaupungille ostoksille. Jo matkoihin meni yhteensä kaksi tuntia.

Kun tulivat kotiin, niin itkuiset vaunut tärisivät keskellä pihaa, eikä isoveljeä näkynyt missään.

Äitini muuten kertoi tuon vasta, kun olin aikuinen. Moitti siinä, miten te lapset ette mitään osanneet ja kyllä teistä oli harmia.

Kyllä, toisen isovanhempien luona meni käytännössä kaikki koulujen lomat, paitsi kesälomalla vain noin 1 vko 80-90- luvulla. Lisäksi satunnaiset serkkujen luona lomien vietot puolin ja toisin, vanhempani saivat yhteistä lapsivapaata aikaa. 

Mitään rahaa ja tavaraa emme tietääkseni saaneet, eikä siihen varsinaisesti ollut tarvekaan. Toki isovanhemmat käytti vaate/lelukaupoilla ja antoi taskurahaa lapsille kuten omallakin kohdalla nykyään. Mutta lastenhoito-apu on kyllä ollut minimissään nyt kun omia lapsia. Siihen lienee syynä isovanhempien sairaudet ja vaivat sekä muut syyt,joita en osaa sanoa. Ei haluta tulla sairasta lasta hoitamaan tai antamaan vanhemmille omaa aikaa,  vaikka minun lapsuudessa näin oli tapana. Tuolloin kai isovanhemmat oli nuorempia ja omalla kohdallani hyväkuntoisempiakin.

Eli omat vanhempani saivat "nauttia palveluksista" joista itse vanhempana en saa samassa mittakaavassa. 

Vierailija kirjoitti:

Oli, mutta myös yhteiskunta tuntui tuolloin välittävämmältä kuin tänä päivänä. Elämä oli tuolloin yksinkertaisempaa ja ihmisillä oli luonnostaan varmaan enemmän energiaa elämässään miettiä myös muita.

Ei meillä yhteiskunta reagoinut oikein mitenkään. Vauras, teollinen maalaiskunta, jossa kuntapäättäjätkin laiminlöivät perheitään. Isäntävalta, arvojärjestys. Kotikyläni oli murrosvaiheessa ja jotkut muut liki autioituivat. Keskustassa paljon ongelmia tietyillä ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei kertonut ikäänsä. Mutta 70-80 luvuilla syntyneiden perheillä oli aika yleisesti tukiverkostoja. Lapsuuden kesät oltiin mummoloissa, oli kodinhoitajia(meilläkin kävi sellainen),kesäsiirtoloita jne.

Jos minusta tulee mummo niin aioin hoitaa ja auttaa niin paljon kuin mahdollista, mikään ei ole tärkeämpää tässä maailmassa kuin perhe.

Ei meillä käynyt. Olisi pitänyt kyllä käydä. Aivan mahdottomat olosuhteet. 

Miksi siis puhutaan siitä, että ’nykyään’ ei ole tukiverkostoa? Ei kai se ennenkään ihan itsestäänselvyys ollut?

Voisiko mitenkään olla, että sinä liioittelet ja yleistät? Missään kun ei ole sanottu, että 100% kaikilla olisi ollut tukiverkko. 

Oseanian tulirengas eli tulivuorien rinki kattaa Uusi-Seelannin, Australian, Japanin, ym. kyseisen alueen eli siis Oseanian. Tavallaan se on tuliverkosto. Mutta se ei ole sama, jos Gomorran mafioso uhkailee, että "nyt tuli verikosto" tms. Savolaisille verikosto on verkosto (verjkosto).

Olisin uskonut heistä senkin.

Äitini palasi töihin kun olin 2kk ja olin sitten naapurissa mummolassa hoidossa kouluikään asti

Meidän isovanhemmat, tädit, sedät, serkut jne kaikki asuivat satojen kilometrien päässä. Isovanhempien luona käytii kesäisin ja joskus harvoin myös jouluna. Serkkuja näki kesällä jos satuttiin yhtä aikaa samalle paikkakunnalle. Kaikki serkutkin jääneet tosi etäisiksi kun ei koskaan pidetty  sen kummemmin yhteyttä.

Äiti kun joutui sairaalaan umpisuolenleikkauksen takia niin isä palkkasi meille hoitajan. Tuohon aikaan ei ollut mitää lyhkileikkauksia vaan sairaaloissa maattiin monta päivää. 

Kuulostaa pelottavalta tuo tuliverkosto. Äiti sai töistä rahaa tueksi, mutta hän ollut aina menevä. Minä koti-ihminen. Isä eläkkeellä. Kummit oli lapsille.

Italiassa juu. Kissainhännillä loimme sen.