Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
Kukaan ei ole toisille velkaa sitä, että kertoo elämässään olleista vaikeuksista ainoastaan vaikeuksissa voittoon -tarinan muodossa, vaikka se muille paremman mielen voisi tuodakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Ja jos lapset on kasvatettu kotona siihen että heillä on ”parempien perheiden lapsena” oikeus kiusata muita niin ei tarvi ihmetellä miten käy.
Missasit aivan totaalisesti pointin. Jos lasten hätä on vuosikaudet jätetty huomioimatta, niin kyllähän ihminen sitä silloin jotenkin alkaa oireilla.
En missannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Ja jos lapset on kasvatettu kotona siihen että heillä on ”parempien perheiden lapsena” oikeus kiusata muita niin ei tarvi ihmetellä miten käy.
Missasit aivan totaalisesti pointin. Jos lasten hätä on vuosikaudet jätetty huomioimatta, niin kyllähän ihminen sitä silloin jotenkin alkaa oireilla.
En missannut.
Toimimattomassa perheessä lapsille usein kerrotaan etteivät he ole yhtään mitään. Aika harva taitaa saada kotoa boostausta kuinka on niin ylivertainen, että voi kohdella muita miten sattuu.
Mutta oireili ihminen pahaa oloaan hiljaisesti sisäänpäin tai näkyvästi ulospäin, niin aika surkeaa on, jos nuoruus menee kipuillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Mikä syy sinulla on tulla tänne vähättelemään? Kertoisitko sen meille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Heh. Mä olen ihan suoraan kysynyt vanhemmilta ja sisarukselta tapahtuneita asioita ja he sanovat että ei ole tapahtunut koskaan. Nykyään tuolla on nimi, kaasuvalotus. Myös perheen vanhin voi joutua elämään ihan erilaista elämää kuin kuopus, vuosien mittaan asiat muuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Heh. Mä olen ihan suoraan kysynyt vanhemmilta ja sisarukselta tapahtuneita asioita ja he sanovat että ei ole tapahtunut koskaan. Nykyään tuolla on nimi, kaasuvalotus. Myös perheen vanhin voi joutua elämään ihan erilaista elämää kuin kuopus, vuosien mittaan asiat muuttuvat.
Sillä voi myös olla nimi valemuisto
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Heh. Mä olen ihan suoraan kysynyt vanhemmilta ja sisarukselta tapahtuneita asioita ja he sanovat että ei ole tapahtunut koskaan. Nykyään tuolla on nimi, kaasuvalotus. Myös perheen vanhin voi joutua elämään ihan erilaista elämää kuin kuopus, vuosien mittaan asiat muuttuvat.
Sillä voi myös olla nimi valemuisto
Mene trolli metsään.
Itsellänikin on ollut vankka mustan lampaan rooli lapsuuden perheessä. Ja ai että suututtaa nämä kyseenalaistajat, joiden mielestä asioilla on aina kaksi puolta ja niin edelleen.
Joskus ne asian puolet ovat vaan, että se perhe on paha. Lapsi taas on aina syntyessään hyvä, ja pitkään hyvin avuton ja keinoton, jos joutuu pahaan perheeseen.
Jotkut perheet ovat semmoisia, että osalle lapsusta ne ovat ihan hyviä, osalle taas selkeästi pahoja. Ja kyllä, puhun nyt tahallani oikein selkeästi pahuudesta. Sillä sitä se on, jos alkaa kohdella huonosti pientä viatonta lasta. Ja vaikka lapsi joskus myöhemmin sanoisi vastaan, se ei asetelmaa muuta. Vastuu on vanhemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellänikin on ollut vankka mustan lampaan rooli lapsuuden perheessä. Ja ai että suututtaa nämä kyseenalaistajat, joiden mielestä asioilla on aina kaksi puolta ja niin edelleen.
Joskus ne asian puolet ovat vaan, että se perhe on paha. Lapsi taas on aina syntyessään hyvä, ja pitkään hyvin avuton ja keinoton, jos joutuu pahaan perheeseen.
Jotkut perheet ovat semmoisia, että osalle lapsusta ne ovat ihan hyviä, osalle taas selkeästi pahoja. Ja kyllä, puhun nyt tahallani oikein selkeästi pahuudesta. Sillä sitä se on, jos alkaa kohdella huonosti pientä viatonta lasta. Ja vaikka lapsi joskus myöhemmin sanoisi vastaan, se ei asetelmaa muuta. Vastuu on vanhemmalla.
Ei kannata trolleista suuttua🙏 heillä on itsellään tosi paha olla ja lisäksi mielensairautta. Ajattele nyt, päivästä toiseen yrittämässä saada tuntemattomille ihmisille ikävän mielen. Ei terveet sellaista tee. Mieti miten vinossa täytyy mielen olla ettei löydä pahalle ololleen mitään muuta purkautumiskeinoa🥺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
Tämä. Itse olen todennut, että ei edes kannata kertoa muille. Muiden mielestä kertomukset ovat uhriutumista, koska he eivät kykene samaistumaan eivätkä ole itse kokeneet samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Heh. Mä olen ihan suoraan kysynyt vanhemmilta ja sisarukselta tapahtuneita asioita ja he sanovat että ei ole tapahtunut koskaan. Nykyään tuolla on nimi, kaasuvalotus. Myös perheen vanhin voi joutua elämään ihan erilaista elämää kuin kuopus, vuosien mittaan asiat muuttuvat.
Sillä voi myös olla nimi valemuisto
Mene trolli metsään.
Itse asiassa moni mt-potilas harjoittaa valemuistoineen vakavaa henkistä väkivaltaa perhettään ja läheisiään kohtaan.
Hesarissa oli vastikään juttu, jossa psykologi sanoi, että terapiassa kaikki tunteet ovat totta, mutta tapahtumat joihin tunteet liittyvät eivät välttämättä ole totta ja nämä pitäisi kyetä erottamaan.
Tuossa yllä joku antoi ymmärtää, että äiti ja sisarukset olivat muodostaneet s@@tanallisen narsistisen salaliiton kaasuvalottaakseen häntä, joka tuntee totuuden. Huolestuttavaa, eikö totta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut perheissä mielellään nakittavat esikoisille kaikki ikävät työt. Siis myös osaltaan vanhemmat. Täytyy vaan pikkuhiljaa alkaa asettaa rajoja muiden perheenjäsenten tekemisille.
Ja opetella tyhjän nauramisen jalo taito.
Totta, varsinkin kun esikoinen on tyttö. Siinä kasaantuu sisarusten hoito ja kotityöt sen esikoisen vastuulle, vaikka hänkin on lapsi omine murheineen.
No, mä olen kuopus ja mulle kaatui kaikki. Tiskaus, siivous, rauhanrakentaminen ja hyvän ilmapiirin luominen ja ylläpito. Itkeä ei saanut eikä heikkoutta saanut näyttää. Olin huolissani milloin mistäkin ja mulle ei maksettu hienoja harrastuksia. Isoveljet sai humputella menemään.
Ja nyt kuuntelen kun äiti kertoo veljieni saavutuksista ja kuulumisista. Mä en ole kiinnostava.
Kuulostaa tutulta. Minä myös kuopus, jonka vastuulle kuului eritoten kodin hyvästä ilmapiiristä huolehtiminen ja ylläpito. Aina piti olla aurinkoinen ja hyväntuulinen eikä pahaa mieltä saanut näyttää. Arvaa vaan kasvoiko minusta kovin tasapainoinen aikuinen.... Kipuilen eritoten vihan tunteiden kanssa ja saatan mennä ihan tolaltani, jos tunnen jostain asiasta vihaa. Muitakin ongelmia on, kuten jatkuva turvattomuuden tunne. Erilaisia terapioita käynyt elämäni aikana ja suurimman osan elämästäni olen syönyt mielialalääkkeitä. Ikää kuitenkin jo on, mutta menneisyys näkyy edelleenkin voimakkaasti elämässäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.
On täysin eri asia olla uhri kuin uhriutua. Sama ero kuin faktalla ja fiktiolla.
Sinäkö luulet tietäväsi paremmin miten jonkun toisen elämä on mennyt? Olet palstalla päänaukojana, joka purkaa omat vaikeat tunteensa mitätöimällä muita.
En minä tiedä, miten jonkun toisen elämä on mennyt. Kiinnitin vain huomiota asioihin, jotka eivät vaikuta loogisille. Entä jos aloittaja kertoisi tuon sisaruksilleen ja vanhemmilleen jotka olisi huuli pyöreänä
Sisarukset: "Kyllä muistetaan, että leikit joskus, mutta ei kyllä muisteta, että oisit lohduttanut. Kyllä mekin tiskattiin ja siivottiin. Riitelihän vanhemmat joskus, mutta ei me mitään väkivaltaa muisteta. Ei me tiedetty, että sinäkin haluat laavulle makkaranpaistoon, kun oot sanonut että sua ei metsäretket, hyttyset ja hirvikärpäset kiinnosta"
Heh. Mä olen ihan suoraan kysynyt vanhemmilta ja sisarukselta tapahtuneita asioita ja he sanovat että ei ole tapahtunut koskaan. Nykyään tuolla on nimi, kaasuvalotus. Myös perheen vanhin voi joutua elämään ihan erilaista elämää kuin kuopus, vuosien mittaan asiat muuttuvat.
Sillä voi myös olla nimi valemuisto
Mene trolli metsään.
Itse asiassa moni mt-potilas harjoittaa valemuistoineen vakavaa henkistä väkivaltaa perhettään ja läheisiään kohtaan.
Hesarissa oli vastikään juttu, jossa psykologi sanoi, että terapiassa kaikki tunteet ovat totta, mutta tapahtumat joihin tunteet liittyvät eivät välttämättä ole totta ja nämä pitäisi kyetä erottamaan.
Tuossa yllä joku antoi ymmärtää, että äiti ja sisarukset olivat muodostaneet s@@tanallisen narsistisen salaliiton kaasuvalottaakseen häntä, joka tuntee totuuden. Huolestuttavaa, eikö totta?
Miksi se sinua huolestuttaa? Onko ongelmia perhepiirin kanssa?
Harmi että palstalla on niin paljon trolleja. Häiritsevät hyvää keskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut perheissä mielellään nakittavat esikoisille kaikki ikävät työt. Siis myös osaltaan vanhemmat. Täytyy vaan pikkuhiljaa alkaa asettaa rajoja muiden perheenjäsenten tekemisille.
Ja opetella tyhjän nauramisen jalo taito.
Totta, varsinkin kun esikoinen on tyttö. Siinä kasaantuu sisarusten hoito ja kotityöt sen esikoisen vastuulle, vaikka hänkin on lapsi omine murheineen.
No, mä olen kuopus ja mulle kaatui kaikki. Tiskaus, siivous, rauhanrakentaminen ja hyvän ilmapiirin luominen ja ylläpito. Itkeä ei saanut eikä heikkoutta saanut näyttää. Olin huolissani milloin mistäkin ja mulle ei maksettu hienoja harrastuksia. Isoveljet sai humputella menemään.
Ja nyt kuuntelen kun äiti kertoo veljieni saavutuksista ja kuulumisista. Mä en ole kiinnostava.
Kuulostaa tutulta. Minä myös kuopus, jonka vastuulle kuului eritoten kodin hyvästä ilmapiiristä huolehtiminen ja ylläpito. Aina piti olla aurinkoinen ja hyväntuulinen eikä pahaa mieltä saanut näyttää. Arvaa vaan kasvoiko minusta kovin tasapainoinen aikuinen.... Kipuilen eritoten vihan tunteiden kanssa ja saatan mennä ihan tolaltani, jos tunnen jostain asiasta vihaa. Muitakin ongelmia on, kuten jatkuva turvattomuuden tunne. Erilaisia terapioita käynyt elämäni aikana ja suurimman osan elämästäni olen syönyt mielialalääkkeitä. Ikää kuitenkin jo on, mutta menneisyys näkyy edelleenkin voimakkaasti elämässäni.
Täällä ei ole vielä kukaan ilmoittanut olevansa mies, joka on lapsena joutunut kantamaan paljon vastuuta perheestä. Tällainen rooli ilmeisesti yleensä nakitetaan tyttölapselle vaikka pojat olisivat vanhempia ja voisivat periaatteessa katsoa nuorempien perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut perheissä mielellään nakittavat esikoisille kaikki ikävät työt. Siis myös osaltaan vanhemmat. Täytyy vaan pikkuhiljaa alkaa asettaa rajoja muiden perheenjäsenten tekemisille.
Ja opetella tyhjän nauramisen jalo taito.
Totta, varsinkin kun esikoinen on tyttö. Siinä kasaantuu sisarusten hoito ja kotityöt sen esikoisen vastuulle, vaikka hänkin on lapsi omine murheineen.
No, mä olen kuopus ja mulle kaatui kaikki. Tiskaus, siivous, rauhanrakentaminen ja hyvän ilmapiirin luominen ja ylläpito. Itkeä ei saanut eikä heikkoutta saanut näyttää. Olin huolissani milloin mistäkin ja mulle ei maksettu hienoja harrastuksia. Isoveljet sai humputella menemään.
Ja nyt kuuntelen kun äiti kertoo veljieni saavutuksista ja kuulumisista. Mä en ole kiinnostava.
Kuulostaa tutulta. Minä myös kuopus, jonka vastuulle kuului eritoten kodin hyvästä ilmapiiristä huolehtiminen ja ylläpito. Aina piti olla aurinkoinen ja hyväntuulinen eikä pahaa mieltä saanut näyttää. Arvaa vaan kasvoiko minusta kovin tasapainoinen aikuinen.... Kipuilen eritoten vihan tunteiden kanssa ja saatan mennä ihan tolaltani, jos tunnen jostain asiasta vihaa. Muitakin ongelmia on, kuten jatkuva turvattomuuden tunne. Erilaisia terapioita käynyt elämäni aikana ja suurimman osan elämästäni olen syönyt mielialalääkkeitä. Ikää kuitenkin jo on, mutta menneisyys näkyy edelleenkin voimakkaasti elämässäni.
Täällä ei ole vielä kukaan ilmoittanut olevansa mies, joka on lapsena joutunut kantamaan paljon vastuuta perheestä. Tällainen rooli ilmeisesti yleensä nakitetaan tyttölapselle vaikka pojat olisivat vanhempia ja voisivat periaatteessa katsoa nuorempien perään.
Luulen, että hyvin harvassa ovat miehet tällä aihealueella. Ei toki varmaan mahdotonta sellaista löytää, mutta en ole koskaan itse kuullut miehen kertovan tällaisesta.
Tiedätkö, ihminen voi oikeasti olla joissain asioissa uhrin roolissa. Esimerkiksi minulle on tehty rikoksia. Ei se että jostain kertoo muille ole uhriutumista.
Monen on vain vaikea suhtautua siihen, että joillain voi olla isoja ja yllättäviä vaikeuksia elämässä. Ellei osaa sanoa mitään järkevää, niin voi pitää päänsä kiinni sen sijaa että leimaa asioiden käsittelyn uhriutumiseksi.