Lue keskustelun säännöt.
Olin lapsena perheen vastuunkantaja, nyt minut suljetaan ulkopuolelle
27.07.2026 |
Olin esikoislapsena perheen vastuunkantaja, kun vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn. Siivosin, laitoin ruokaa, lohdutin huolestuneita nuorempia sisaruksia.
Nyt aikuisena huomaan muiden puuhailevan yhdessä porukalla vaikka mitä mukavaa. Minun tapaamiseni (myös vanhemmat) halutaan hoitaa tulemalla kylään kahville tai syömään kertomaan niistä tekemisistä muiden kanssa.
Olen toki vanhin lapsi, mutta ikäero nuorempiin sisaruksiin ei ole loppujen lopuksi kovin suuri.
Kai ihmiset kuitenkin viihtyvät seurassa, kun heitä ei meinaa saada kylästä millään lähtemään. Itse en vain tahdo lähes koko päivän kestitsemistä kotona jaksaa, joten olen nykyään usein kieltäytynyt kun joku yrittää kutsua itse itsensä kylään.
Miksi perheessä minulle on langennut tällainen rooli? Ei tunnu mukavalta ja olen alkanut miettiä kannattaako sukulaisten kanssa ylipäätään olla tekemisissä, kun kivat jutut tehdään muiden kanssa ja minä saan vain kuunnella ja kestitä.
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä hyväksikäytti mua muttei muita sisaruksia. Kukaan ei usko.
Pitää vaan vetää rajat itsen suojaksi ja yrittää etsiä elämään muuta sisältöä.
Tiedän hyvin tämän dynaamiikan, että vanhemmat voivat olla lapsilleen hyvin erilaisia. Ihmiset voivat myös syyllistää siitä, jos sinua kohdellaan huonosti. En tiedä eivätkö ihmiset oikeasti ymmärrä kuinka erilaisia roolit ovat, kun äkkiä aletaan jankata, että sinua kohdellaan noin, kun teet jotain väärin... Ja noinhan ei kohdeltaisi ketään terveessä perheessä.
Kokemusten vähättely tuntuu ainakin minusta niin pahalta, että olen alkanut miettiä ettei perheenjäsenten kanssa välttämättä ole hyväksi olla tekemisissä. Vanhoista rooleista ei koskaan pääse eroon, jos joku aina on kiskomassa niihin takaisin.
Pääsee niistä eroon. Jämäkkä pitää olla vuosia. Tietysti yrityävät tunkea sinua vanhaan rooliin takaisin. Ole jämäkkä.
Tuskin on kovin paljon järkeä käyttää rajallista aikaansa siihen, että yrittää paukuttaa rajattomien ihmisten kalloon mitä rajat tarkoittavat. Muut eivät ota onkeensa ja itse vain väsyy ja turhautuu. Lähtemällä pääsee tehokkaammin eroon koko roskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Keskity omaan elämään ja ota etäisyyttä perheeseen.
Ei ole kovin helppoa. En edes tiedä millainen oikeastaan olen ihmisenä tai mistä pidän. Vastaan yleensä aina sen mukaan minkä oletan muiden mielestä kuulostavan hyvältä. Minulla ei ole ollut oikeastaan tarpeeksi tilaa tutustua itseeni, kun elämä on mennyt yrittäessä pärjätä ahdistuksen kanssa.
Oletko kiintynyt ahdistukseesi?
Tee nyt ensimmäisenä jotain tuolle miellyttämisen halullesi (ei tarkoita, että pitäisi mennä toiseen ääripäähän). Vai eikö sinulla ole mielipiteitä muusta kuin omista tunnetiloistasi?
Et tainnut ymmärtää. En varsinaisesti ole halunnut olla tällainen. Vanhemmat vain veivät kaiken hapen ja elämä on pitkälti kulunut niin, että on vain yrittänyt jotenkin pitää itsensä kasassa pystyäkseen ottamaan sen seuraavan askeleen. Ei ole ollut tilaa tutkia itseään ja miettiä kunnolla mikä kiinnostaa, kun huomio on vain mennyt siihen miten jotenkin edes selviäisi. Tätä terapiassa ei nähty, vaan olin terapeuttista "vahva". En ole, vaan olen ollut yksin hädässä lähes koko elämäni.
Olin jo omahyväisesti kirjoittaa, että ota se happi nyt. Sitten muistin juhlat, joissa olin äskettäin vieraana. Siellä oli myös vanhempi nainen ja hänen lapsensa perheineen. Oli aika hirveää seurata, miten aivan normaalin ja mukavan oloiset lapsensa pienenivät ja vähenivät sivistyneiden nälväisyjen myötä. Kuultiin myös tarina rouvan uran kärsimisestä lasten vuoksi. Lapsenlapsiin huomionsa rouva kiinnitti sanomalla äänekkäästi "mummin rakas" ja "kulta" -ja siinä se. Sivistynyt piikittely kohdistui myös vieraisiin. Kaikille tuli selväksi, että juhlittava onkin itseasiassa tämä rouva. Sitten koitti hetki, kun rouva nöyryytti itselleen vieraan hyväkäytöksisen 7-vuotiaan, joka ilmeisesti avasi väärällä hetkellä suunsa. Kukaan ei uskaltanut sanoa tai tehdä mitään, koska aivan selvää oli, että puuttumisesta olisi seurannut suuri draama ja vielä enemmän vahinkoa.
En tiedä mitä tuollaisen ihmisen kanssa pitäisi tehdä. Se oli aika vakuuttunut omasta täydellisyydestään.
Mieleeni tuli Tove Janssonin tarina Näkymätön lapsi
Miksi et itse saninut sille että tuki suus ilkeä aika ja nälväissyt hänen upeaa älynpuutetta. Olisit tehnyt monen ninnin näkyväksi
Miksi olisin tehnyt niin? Pilannut juhlat ja traumatisoinut huudollani vieraan lapsen? Lapsen äiti oli vieressä ja sujuvasti pelasti lapsensa tilanteesta, niinkuin muuten muutama muukin vieras.
Minä en kyllä usko, että teillä traumatisoituneilla on mitään halua tai toivoa toipua siitä turvallisesta traumastanne, jonka taakse on niin turvallista paeta.
Ja onko tullut mieleen, että kun joku olisi sanonut suoraan kyseiselle tädille hän olisi nähnyt henkilössä sankarin, joka uskaltaa ja tekee eikä vain twistaa ja esitä.
Aivan varmasti. Huomaa kuka ei ole ollut arvaamattomien ihmisten kanssa tekemisissä. Kosto julkisesta nolaamisesta tulee taatusti.
Niin? Ehkä nuori, aineita käyttävä henkilö teksisi jotain tyhmää, mutta vanhempi nainen saattaisi mennä itseensä. Julkisessa nolauksessa kun in se puoli, että kaikki tietää sen jälkeen. Joutuu tekemään muutoksen ja yrittämään. Tommoinen tolvana tuskin on edes itse tajunut olevansa tolvana, eikä kukaan uskalla kertoa.
Kollektiivinen pelko yhtä ihmistä kohtaan on heikkoutta ja sen vuoksi hitlerin kaltaiset tyypit porskuttaa.
Et selvästi ole kasvanut perheessä, jossa vanhempi heittelee astioita seinään, jos ruokailun aikana alkaa vituttaa. Tällainen ihminen kostaa niin lapsille kuin toisille aikuisille vuosien ajan kokemiaan vääryyksiä.
Ihmiset oppivat luonnollisesti pelkäämään, koska tärkeämpää kuin saada isoja kuvitteellisia voittoja jostakin on lopultakin vain selvitä jotenkin. Jos tästä päivästä selviää, niin huomenna on uusi päivä ja se voi olla tätä parempia. Ellet ole hengissä, et pääse koskaan päättämään kohtalostasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isä hyväksikäytti mua muttei muita sisaruksia. Kukaan ei usko.
Pitää vaan vetää rajat itsen suojaksi ja yrittää etsiä elämään muuta sisältöä.
Tiedän hyvin tämän dynaamiikan, että vanhemmat voivat olla lapsilleen hyvin erilaisia. Ihmiset voivat myös syyllistää siitä, jos sinua kohdellaan huonosti. En tiedä eivätkö ihmiset oikeasti ymmärrä kuinka erilaisia roolit ovat, kun äkkiä aletaan jankata, että sinua kohdellaan noin, kun teet jotain väärin... Ja noinhan ei kohdeltaisi ketään terveessä perheessä.
Kokemusten vähättely tuntuu ainakin minusta niin pahalta, että olen alkanut miettiä ettei perheenjäsenten kanssa välttämättä ole hyväksi olla tekemisissä. Vanhoista rooleista ei koskaan pääse eroon, jos joku aina on kiskomassa niihin takaisin.
Pääsee niistä eroon. Jämäkkä pitää olla vuosia. Tietysti yrityävät tunkea sinua vanhaan rooliin takaisin. Ole jämäkkä.
Yli neljä vuosikymmentä tällaista riittää minulle. Et ehkä usko, mutta vuosien ajan tässä on yritetty kaikenlaista. Ihmisen elämän pitäisi olla jotain muutakin kuin jatkuvaa vääntämistä jonkun kanssa.
Mulle oltiin lapsena lykkäämässä vastuunkantajan rooli, ison perheen vanhimmalle lapselle. Mutta minäpä kieltäydyin kunniasta ja äitini kostaa tätä minulle yhä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle oltiin lapsena lykkäämässä vastuunkantajan rooli, ison perheen vanhimmalle lapselle. Mutta minäpä kieltäydyin kunniasta ja äitini kostaa tätä minulle yhä.
En ole yllättynyt. Sellaisissa perheissä joissa lapsille tarjotaan tuollaisia rooleja, ei ole kovin tasapainoisia vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Mullekin kerrottiin sisaruksennja hänen lastensa asiat juurta jaksaen. Sisarukseni ei tiennyt minun elämästäni mitään, ei häntä rasitettu minun kuulumisteni kertomisella, hyvän tähden nyt sentään!
Sisarukselle maksetaan eläminen ja lapsilleen myös, itse en saa kuin onnittelut tekstiviestillä syntymäpäivänäni. Samalla sisarus, joka on mua 3 v vanhempi, saa satoja euroja rahaa ja hänelle leivotaan kakku👌
En ole enää tekemisissä heidän kanssa kuin juhlaterveiset viestillä. Loppui keväällä kun äitini valitteli minun olevan ulkopuolinen ja ylimääräinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Unohdin mainita,. että soittavathan vanhemmat minulle välillä myös niitä puheluja, joissa ovat kovasti huolissaan miten joku sisaruksistani pärjää. Minun pärjäämisestäni ei olla oltu ikinä huolissaan, kotoa sain lähteä tyhjin käsin.
Viimeisen puhelun jälkeen päädyin estämään vanhemman, kun olen niin uupunut tähän, että vanhempi purkaa aina huoliaan minulle. On tehnyt niin lapsesta asti.
Mullekin kerrottiin sisaruksennja hänen lastensa asiat juurta jaksaen. Sisarukseni ei tiennyt minun elämästäni mitään, ei häntä rasitettu minun kuulumisteni kertomisella, hyvän tähden nyt sentään!
Sisarukselle maksetaan eläminen ja lapsilleen myös, itse en saa kuin onnittelut tekstiviestillä syntymäpäivänäni. Samalla sisarus, joka on mua 3 v vanhempi, saa satoja euroja rahaa ja hänelle leivotaan kakku👌
En ole enää tekemisissä heidän kanssa kuin juhlaterveiset viestillä. Loppui keväällä kun äitini valitteli minun olevan ulkopuolinen ja ylimääräinen.
Otan osaa. Kaikista ei vain ole vanhemmiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muut perheissä mielellään nakittavat esikoisille kaikki ikävät työt. Siis myös osaltaan vanhemmat. Täytyy vaan pikkuhiljaa alkaa asettaa rajoja muiden perheenjäsenten tekemisille.
Ja opetella tyhjän nauramisen jalo taito.
Totta, varsinkin kun esikoinen on tyttö. Siinä kasaantuu sisarusten hoito ja kotityöt sen esikoisen vastuulle, vaikka hänkin on lapsi omine murheineen.
No, mä olen kuopus ja mulle kaatui kaikki. Tiskaus, siivous, rauhanrakentaminen ja hyvän ilmapiirin luominen ja ylläpito. Itkeä ei saanut eikä heikkoutta saanut näyttää. Olin huolissani milloin mistäkin ja mulle ei maksettu hienoja harrastuksia. Isoveljet sai humputella menemään.
Ja nyt kuuntelen kun äiti kertoo veljieni saavutuksista ja kuulumisista. Mä en ole kiinnostava.
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tyypillisintä elämää, että usein käy niin, että paskahommat kasautuvat yhdelle ihmiselle.
Niin, koska se on selkärangaton mato ja sallii sen.
Et sinä ap lapsuudessasi ollut vastuunkantaja, vaan mahdollistaja. Mahdollistit sen, etteivät vanhempasi olleet oikeita vanhempia ottamalla heidän roolinsa.
Edelleen, helvettiäkö olet kestinnyt ja passannut ja kutsunut kylään, jos et ole halunnut? Tai antanut tuppautua kylään?
Ei kenellekään voida pakottaa perheessä mitään roolia enää aikuisena. Kas kun meillä kaikilla on kaksi näppärää keinoa estää se: niiden nimet on vasen ja oikea jalka. Niillä kävellään pois tilanteista, joita ei haluta.
Se on sitä todellista vastuu kantoa, toisin kun marttailu ja uhriutuminen.
Todella ilkeä kirjoitus.
Osoittaa, ettei sinulla ole kokemusta eikä ymmärrystä. Kirjoitat mahdollistamisesta. Ja kuvittelet sen olevan oma valinta.
Ei se mitään mahdollistamista ole, se on pakko.
Ei lapsi voi ottaa ja häipyä.
Sinäkö jäät tuleen makaamaan, jos kukaan muu ei voi tehdä mitään, mutta sinä voit?
Vastuun ottaminen ja sen kantaminen tarkottaa, että ihminen on yleisesti ottaen vastuuntuntoinen olento. Tosin kaikki ei ole. Jotkut haluavat olla avuttomia ja monet ovat sitä oikeasti.
Lapsi ei pysty erottelemaan näitä asioita, hän näkee vain sen, että jotain on tehtävä.
Minä jouduin kantamaan myös häpeän taakkaa, jota ei voi noin vain huitaista pois, kun se on siinä päällä koko ajan. Ei ollut mahdollisuutta kävellä pois tilanteesta. Mitä lapsi tekee, kun opettaja tunnilla nuhtelee häntä pesemättömistä vaatteista ja siitä, ettei ole tuonut eväitä kouluun?
Ja kaikki muut oppilaat naama virneessä siinä ympärillä? Mitä lapsi tekee? Lähtee pois tilanteesta vai?
Minua neljännen luokan opettajani moitti jopa siitä, että isäni on juoppo. Minun olisi pitänyt puhua isälleni, että hänen on raitistuttava. Opettajana maalaiskansakoulun vanhan ajan emäntä, jolle elämä ei ollut nurjia puoliaan näyttänyt, oli vaurautta ja sananvaltaa, muut ihmiset ei vain osaa elää oikein.
En kestä kuulla tuollaisia mahdollistamis -höpinöitä. Kun seinä on vastassa joka suunnassa, silloin ei itse valita mahdollisuuksiaan eikä mahdollistamisiaan. Tehdään se mikä on pakko tehdä että edes pysyy hengissä.
Löpise muualla löpinäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tyypillisintä elämää, että usein käy niin, että paskahommat kasautuvat yhdelle ihmiselle.
Niin, koska se on selkärangaton mato ja sallii sen.
Et sinä ap lapsuudessasi ollut vastuunkantaja, vaan mahdollistaja. Mahdollistit sen, etteivät vanhempasi olleet oikeita vanhempia ottamalla heidän roolinsa.
Edelleen, helvettiäkö olet kestinnyt ja passannut ja kutsunut kylään, jos et ole halunnut? Tai antanut tuppautua kylään?
Ei kenellekään voida pakottaa perheessä mitään roolia enää aikuisena. Kas kun meillä kaikilla on kaksi näppärää keinoa estää se: niiden nimet on vasen ja oikea jalka. Niillä kävellään pois tilanteista, joita ei haluta.
Se on sitä todellista vastuu kantoa, toisin kun marttailu ja uhriutuminen.
Todella ilkeä kirjoitus.
Osoittaa, ettei sinulla ole kokemusta eikä ymmärrystä. Kirjoitat mahdollistamisesta. Ja kuvittelet sen olevan oma valinta.
Ei se mitään mahdollistamista ole, se on pakko.
Ei lapsi voi ottaa ja häipyä.
Sinäkö jäät tuleen makaamaan, jos kukaan muu ei voi tehdä mitään, mutta sinä voit?
Vastuun ottaminen ja sen kantaminen tarkottaa, että ihminen on yleisesti ottaen vastuuntuntoinen olento. Tosin kaikki ei ole. Jotkut haluavat olla avuttomia ja monet ovat sitä oikeasti.
Lapsi ei pysty erottelemaan näitä asioita, hän näkee vain sen, että jotain on tehtävä.
Minä jouduin kantamaan myös häpeän taakkaa, jota ei voi noin vain huitaista pois, kun se on siinä päällä koko ajan. Ei ollut mahdollisuutta kävellä pois tilanteesta. Mitä lapsi tekee, kun opettaja tunnilla nuhtelee häntä pesemättömistä vaatteista ja siitä, ettei ole tuonut eväitä kouluun?
Ja kaikki muut oppilaat naama virneessä siinä ympärillä? Mitä lapsi tekee? Lähtee pois tilanteesta vai?
Minua neljännen luokan opettajani moitti jopa siitä, että isäni on juoppo. Minun olisi pitänyt puhua isälleni, että hänen on raitistuttava. Opettajana maalaiskansakoulun vanhan ajan emäntä, jolle elämä ei ollut nurjia puoliaan näyttänyt, oli vaurautta ja sananvaltaa, muut ihmiset ei vain osaa elää oikein.
En kestä kuulla tuollaisia mahdollistamis -höpinöitä. Kun seinä on vastassa joka suunnassa, silloin ei itse valita mahdollisuuksiaan eikä mahdollistamisiaan. Tehdään se mikä on pakko tehdä että edes pysyy hengissä.
Löpise muualla löpinäsi.
Täysin vastuutonta aikuiselta antaa lapselle tuollaisia ohjeita. Osoittaa ettei ole mitään ymmärrystä asiasta, kun vastuutetaan lasta aikuisen käyttäytymisestä. Pahimmassa tapauksessa lapsi vielä menee toimimaan auktoriteetin ohjeiden mukaan, kun ajattelee aikuisella olevan parempi ymmärrys tilanteesta ja että ehkä hänen sanojensa välittäminen auttaa. Kotona lapsi saakin sitten sen seurauksena juopolta turpiin. Vanhempaan luotto on voinut mennä jo aiemmin, mutta siinä se meni sitten muihinkin aikuisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumojen pitkäaikaiset vaikutukset ihmisten elämään hahmotetaan huonosti. Yleisesti tunnutaan ajattelevan trauman olevan vain jokin yksittäinen ikävä tilanne, joka sillä hetkellä ehkä tuntuu pahalta, mutta josta pitäisi nopeasti päästä yli.
Mutta entä kun niitä traumaattisia tilanteita on paljon eivätkä muut oikein ymmärrä sitä että ne voivat tämän ihmisen käytöksessä näkyä? Välttämättä edes terapeutilla ei ole valmiuksia toimia traumatisoituneen tukena, jos hän ei omaa ahdistustaan toisen tilanteen takia osaa käsitellä.
Pahimmillaan terapia menee sellaiseksi potilaan pintapuoliseksi tsemppaamiseksi ja traumatisoitunut kokee olevansa entistä yksinäisempi, kun edes terapiassa ei jakseta häntä kuunnella.
Sanoiko aloittaja olevansa traumatisoitunut?
Miten voisin olla olematta traumatisoitunut? Luit varmaan aloituksen.
Luin kyllä aloituksen. Mutta voisiko se, traumatisoituuko huonosta lapsuudesta riippua ihmisen temperamentista? Oma lapsuuteni oli kaikilla mittapuilla hirveä, mutta osasin jo hyvin pienenä olla vihainen kaltoinkohtelusta. Ja hyvin pienenä ymmärsin, että jos vihaisuutensa näyttää, tulee pahoinpidellyksi. Toisaalta en halunnut ryhtyä vihaamaan, varmaan siksi että vanhemmat vihasivat suurinpiirtein kaikkea ja purkivat vihansa lapsiinsa. Kun muutin pois, en enää suostunut esittämään rooliani ja se oli hyvin vaikea pala vanhemmille sekä myös sisaruksille ja muulle suvulle. En usko että olen traumatisoitunut, mutta varmaan olisin erilainen ihminen ilman tuota lapsuutta ja nuoruutta.
Ammattilaiset uskovat traumatisoitumisen riippuvan siitä saako ihminen riittävästi korjaavia kokemuksia vai ei.
Meillä kaikilla ihmisillä on varmasti kokemuksia, jotka on aiheuttaneet jonkinasteista traumoja. Niitä me kannetaan mukanamme ja ne muokkaa elämäämme. Yhtä lailla, kuin ne hyvät asiat, joita olemme kohdanneet.
On sanottu, että kaikki Karjalan evakot kantoivat traumaa lopun ikänsä, mikä on ihan varmasti totta. Olihan se valtavan iso elämänmuutos ja menetys. Onko he saaneet korjaavia kokemuksia? Ja millä tavalla se on heihin vaikuttanut? Ainakin omassa äidissäni näkyi sodan vaikutus, neljä vuotta rintamalottana ja kun se oli ohi, ei ollut enää entistä kotia mihin mennä. Oli sopeuduttava ihan uusiin olosuhteisiin ja kaikki ihmiset ympärillä olivat vieraita, eivätkä suhtautuneet kovinkaan myötämielisesti evakkoihin.
Äidistä tuli helposti lannistuva ja alistuva. Jotain siitä periytyi meihin toisenkin polven karjalaisiin, piti olla aina enemmän ihmisiksi kuin muut, ettei vaan päästä mitään sanomaan.
Vaikeaa lapsuutta ei ole helppo sivuuttaa noin vain, jos siihen sisältyy paljon vääryyttä ja häpeää, sehän iskostuu ihmiseen eikä siitä mihinkään pääse. Järjellä tietysti voi asian ottaa, mutta onhan ihmisellä tunteetkin, ja sillä alueellahan se ihmistä keikuttaa.
Miksi meillä on niin paljon alkoholismia ja muita päihteiden käyttöä?
50-luvulla äijät joi ihan järkyttävästi, syitä voidaan hakea tuon ajan lähimenneisyydestä ja raskaista töistä ja olosuhteista. Tottakai se vaikutti seuraavaan polveen, ja siihen tuli mukaan vielä sen ajan kulttuuri, joka suosi vapaata viinaa ja huumeita ja rokkia ja hippejä ja mitä lie. Isät ja pojat tappeli keskenään paljon, kun kaksi aikakautta sovitteli yhteentörmäystään.
Traumojen kantamista sukupolvesta toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Itsellä on sellainen kokemus ja muisto kouluajoilta, että ne hienoimpien ja rikkaimpien perheitten lapset oli pahimpia kiusaajia ja toisten haukkujia, eikä niitä opettajatkaan muuta kuin päätä silitti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Raha on syynä. Ajatellaan että jos on rahaa niin lapsella on riittävän hyvä koti. Jos se keskiluokkainen menettää työnsä ja köyhtyy niin tilanne muuttuu samanlaiseksi kuin jo alunperin köyhemmällä.
Kun oma lapseni oli teini niin hänen ikäluokka sa ryypiskelevät lapset ja perheet osoitettiin lasun piiriin. Toisin oli erään sosiaalityöntekijän lapsen kohdalla. Silloisen tuttavani lapsi oli juopotellut tämän lapsen kanssa, jääneet kaupungilla siitä kiinni, ja vain tuttavani joutui lasun kanssa tekemisiin. Sossun perhe säilyi ”leimatta”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Ja jos lapset on kasvatettu kotona siihen että heillä on ”parempien perheiden lapsena” oikeus kiusata muita niin ei tarvi ihmetellä miten käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siivoamaan ja tekemään kotona ruokaa minut opetti perheessä vuoden verran ollut perhepäivähoitaja, joka hoiti nuorempia sisaruksia. Hän huomasi, että minua kodin likaisuus häiritsi ja ilmeisesti häntäkin.
Näin jälkikäteen mietin kuitenkin olisiko ollut parempi sen sijaan että 10-vuotias opetetaan tekemään säännöllisiä viikkosiivouksia koko asuntoon hänen pitänyt tehdä lastensuojeluilmoitus, kun perheen tilanteesta oli hyvin selvillä?
Kodin siivoaminen oli todella kuormittavaa kun muut eivät siivonneet tai pitäneet järjestystä yllä. Monta vuotta yritin, mutta jossain vaiheessa aloin siivota ainoastaan sitä tilaa, jossa itse nukuin ja viettää muualla vähemmän aikaa sotkun takia. Toki äiti silti välillä pakotti siivoamaan ja vastuutti minua myös sisarusten siivoamisesta. Elleivät sisarukset siivonneet, minulle huudettiin.
Minusta tämä on luokkakysymys. Keskiluokkaisessa perheessä vanhemmilla saa olla elämä vaikka kuinka sekaisin, mutta kaikki ymmärtävät, kun on koulutettuja ihmisiä vaativassa työssä jne. Sen sijaan kun yläasteella köyhemmässä perheessä kasvaneen luokkatoverin perheessä oli vastaavia ongelmia, pääsi hän sijoitukseen.
Kukaan ei varmaan myönnä mitään, mutta kriteerit lastenhuollon toimenpiteisiin eivät ole samat perhetaustan mukaan. Ihmeellistä, että keskiluokan lasten sijaan mietitään mikä on keskiluokkaisten vanhempien etu.
Eivätköhän työväenluokkaiset vanhemmat yhtä lailla pahastu jos perhe-elämään puututaan, mutta silti niin lasten edun nimissä tehdään paljon matalammalla kynnyksellä.
Ohjaako lastenhuollon toimintaa se, että ajatellaan että huono-osaisemmat ihmiset nostavat pienemmän metelin? Onko asenteissa huono vanhempi aina vähän vähemmän huono vanhempi, jos hän on korkeasti koulutettu? Samaistuvatko sellaisessa asemassa olevat aikuiset, jotka voisivat lasten hyvinvoinnin eteen tehdä jotakin keskiluokkaisen perheen kohdalla aina vanhempaan, eivät koskaan lapseen?
Uutisissakin törmää ihmettelyyn miten "hyvän perheen" pojat ovat tehneet rikoksia. Haloo, se ei tarkoita että perhe on hyvä jos vanhempina ovat asianajaja ja lääkäri. Perhe-elämä voi silti lasten näkökulmasta olla vuosikausien ajan silkkaa helvettiä.
Ja jos lapset on kasvatettu kotona siihen että heillä on ”parempien perheiden lapsena” oikeus kiusata muita niin ei tarvi ihmetellä miten käy.
Missasit aivan totaalisesti pointin. Jos lasten hätä on vuosikaudet jätetty huomioimatta, niin kyllähän ihminen sitä silloin jotenkin alkaa oireilla.
Jos aloitusta tarkastelee, ei kyllä selviä mikä on faktaa ja mikä tunteenpurkausta. Alussa vanhemmat esitetään lähes kaoottisina: "...vanhempien yhteinen aika kotona meni väkivaltaiseen riitelyyn."
Lopussa heidät niputetaan muiden sukulaisten joukkoon: "...myös vanhemmat..." Tarinasta puuttuu kokonaan se, mitä tapahtui välissä. Lisäksi lähes samanikäinen aloittaja "lohduttaa" muita sisaruksia. Hmmm ... Sekä sanat "aina", "vain", "minulle on langennut tällainen rooli". Jotka jo ovat ihan uhriutumista.
Pääsee niistä eroon. Jämäkkä pitää olla vuosia. Tietysti yrityävät tunkea sinua vanhaan rooliin takaisin. Ole jämäkkä.