Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (7534)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi nyt vain mutta kaiken rehellisyyden nimissä täytyy oikaista virheellinen tietosi, Putin ja Trump eivät ole pahoja ihmisiä eivätkä tee pahaa muille."
Tämän jälkeen en valitettavasti voi ottaa mitään mitä sanot enää millään tavalla vakavasti. Trumpin osalta voidaan ehkä jotenkin olla perustellusti eri mieltä mutta Putin on niin selkeä tapaus että valitettavasti minun pitää kyllä katsoa että olet pahasti sekaisin moraaliselta kompassiltasi.
Ja vaikka unohtaisimme nuo kaksi niin edelleenkään maailma yleisesti ei millään muotoa tue ajatusta jossa pahoille kävisi tässä maailmassa jotenkun niin että "paha saa palkkansa". Ihmisille käy hyvin tai huonosti ihan täysin sattumanvaraisesti jos puhtaan sairauksista, onnettomuuksista tai elämän yleisistä vastoinkäymisistä.
Ei ole mitään sattumaa ja paha saa todellakin palkkansa. Menettää tunteensa, ei saa perhettä, mitä näitä nyt on... Syntyy homoseksuaaliksi niin ettei itsellä ole mitään kontrollia himoihinsa... Syntyy perheeseen, missä häntä hyväksikäytetään tai pahoinpidellään... Joutuu "onnettomuuteen", sairastuu... Kaikki nämä ovat edellisten elämien karmoja. Ja niistä pääsee eroon vain korjaamalla sitä karmaansa, elämällä hyveellisesti, pidättäytymällä ja kehittämällä sieluaan ja toimintaansa parempaan suuntaan.
Paha saa palkkansa ja syntyy homoseksuaaliksi? Missä vaiheessa se sikiö on ehtinyt pahaa tekemään? Tai miten sekään on pahan palkka, jos syntyy perheeseen, jossa hyväksikäyteytään ja pahoinpidellään?
Esimerkiksi edellisessä elämässään?
Lapsessa on
- genetiikka vanhemmiltaan (josta tulee perisynti adamin lankeamuksesta)
- sielunsa karma, joka voi olla erittäin negatiivinen
Sielun karma määrittää millaiseen perheeseen syntyy, mihin kehoon syntyy (eläimeksi, ihmiseksi vai joksikin muuksi), mihin sukupuoleen syntyy (mies ja nainen ovat sitä paitsi eri lajia, mies on se ongelmallisempi ja nainen on täällä useimmiten enkelin roolissa eli jo hyvässä karmassa vain auttamassa muita)
Jos syntyy huonoilla korteilla niin paras mitä voi tehdä on yrittää korjata karmansa. Sen voi jo yhden elämän aikana korjata ja on keinoja millä sen saa lähes välittömästi kuntoon, esim. katumus ja anteeksianto seurakunnassa, tietyt kriya-initiaatiot, jne.
Kristittyjä ei sinänsä vaivata tällä kaikella tiedolla, tieto onkin turhaa, se riittää kun uskoo että katumuksen ja parannuksen tekemisen kautta voi päästä paratiisiin ja taivaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei olemattomalle määräillä mitään.
Pointti oli kuitenkin se, että missä ne modernin ajan ihmeet ovat? Ihmiset kulkevat kamerat taskussa kaiken aikaa, mutta kukaan ei ole onnistunut ikuistamaan mitään, mikä viittaisi vähäisimmässäkään määrin henkimaailmaan, saati jumalaan.
Kyllä henkimaailmasta on tieteellisiäkin todisteita. https://noetic.org/about/noetic-sciences/
Uskovaisia taas ei välttämättä kiinnostella todistella mitään kiukkuperseateisteille ja toisaalta miksi pitäisikään, kun voi elää herran kirkasta elämää, miksi tuhlata sitä ateisteihin?
Vai noetiikka. :D Voi hyvä ihminen sinun kanssasi. :)
Tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta asioista, joita ateistit pitävät yliluonnollisina. Sitähän te pyysitte.
Itse en näitä lueskele, en ole tyhmä. En vaadi tieteilijöiden validaatiota välittömille havainnoilleni. Enkä ajattele, että jos minä en havaitse jotakin, sitä ei ole olemassa, se olisi äärimmäistä ylimielisyyttä ja typeryyttä.
Noetiikka voidaan nähdä joko metafysiikan osana, joka tutkii mieltä ja älyä tai sitten rajatieteenä, jonka mukaan tietoisuus tuottaa energiaa, joka pystyy muuttamaan fyysistä maailmaa. Kumpikaan määritelmä ei pidä sisällään tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noetiikka
Aivan turhaan yrität tieteellistää uskoasi.
Tieteellisin metodein nuo tutkimukset aiheesta on tehty ja niitä löytyy tuolta nettisivulta juuri kaltaisillesi listattuna. Itseäni ei kiinnosta tieteellistää mitään enkä tuhlaa aikaani edes tähän. Jostain syystä tämä ukkeli on halunnut tuhlata.
Niitä "tutkimuksia" EI OLE tehty tieteellisin metodein. Muutenhan henkimaailma olisi todistetusti olemassa.
Onpas, siellähän niitä on pitkä lista. Sinne vaan selailemaan. Wikipedia taasen ei ole tieteellisesti validi lähde, jos olisit koskaan astunut edes lukion ovesta sisään tietäisit tämän :D
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole mitään sattumaa ja paha saa todellakin palkkansa. Menettää tunteensa, ei saa perhettä, mitä näitä nyt on..."
Miksi minä en näe mitään tuollaista missään? Minun maailmassani sekä hyvillä että pahoille käy joskus huonosti ja joskus hyvin.
Koska olet valinnut elää kakkakärpäsenä ja mennä alaspäin, etkä kohottaa sieluasi? :) Etsivä löytää, koputtavalle avataan ja kysyvälle vastataan. Sitä saa mitä tilaa. Jos on fiksoitunut synkkyyteen, draamaan, kurjuuteen ja kaikkeen hirveään, niin siitä se elämä sitten pikku hiljaa täyttyy.

Korjaan: Tieteellisestä koeasetelmasta huolimatta henkimaailman vaikutusta ei havaittu ainoassakaan tutkimuksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän jos tekis uudestaan, niin ei olis vaikeutta uskoa kellään
"Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
Jos se tehtiin kolme tuhatta vuotta sitten, mikä estää sen tekemisen edes kerran uudelleen?
Katso ympärillesi - rauduskoivu, korvasieni, orava, joki, tomu, ihminen, sinä .... kaiken on Jumala tehnyt ja tekee koko ajan. Tekemistä tapahtuu. Ihmeitä tapahtuu!
Nyt oli kyse puhuvasta aasista. Älä vaihda puheenaihetta.
Tiktok on täynnä naisia, jotka puhuvat eläimille. Ehkä tällaisen taidon saavuttaminen on miehille harvinaista, mutta ei se ainakaan naisille tunnu olevan.
Minäkin puhuin kissoillemme, kun vielä elivät. Mutta se ei tarkoita, että ne olisivat puhuneet takaisin, kuten eivät nekään eläimet, joista sinä puhut.
Kyllä ne puhuvat. Se että sinä et osaa kuunnella ei tarkoita, etteikö joku muu osaisi.
Ja jos sinulla ei ole lääkitys kohdallaan, se ei tarkoita, etteikö muilla olisi.
Jos kemiallisesti alasajaa ihmisen luonnollisia kykyjä ja taitoja niin silloin on kyse kemiallisesta väkivallasta, ei lääkkeestä. Lääkkeellä on positiivinen vaikutus.
Niin, lääkkeellä OLISI postitivinen vaikutus, harhat helpottuvat.
Se että sinä olet sokea ja kuuro ei tee minun ja muiden kehittyneiden aistimuksista harhoja. Se tarkoittaa vaan sitä että sinä olet geneettisesti tai taidoiltasi jälkijättöinen.
Ei sinänsä haittaa, me kristityt hyväksymme kaikenlaiset vajaavaisuudet ja organismit. Mutta jos aktiivisesti pahoinpitelet ja rajoitat toisia siksi, että sinä et osaa jotain, olet väkivaltainen ja sitä tulee rajoittaa.
Tulkitset uskomustesi kyseenalaistamisen pahoinpitelyksi ja väkivallaksi. Kertoo siitä, että kyseenalaistaminen puree ja tunnet itsesi uhatuksi. Sinulla onkin siis epäilyksen siemen uskomuksiasi kohtaan. Torjut sitä leimaamalla kysymysten esittäjän pahaksi.
Sitä se on. Silittäminen on positiivista, lyöminen negatiivista. Kehu on positiivista, kritiikki negatiivista.
Se että yrität pahoinpidellä minua on eri asia kuin se että se koskettaisi. Me pitkälle kehittyneet emme oikein välitä tuollaisesta.

Kuten tuossa jo kerkesin korjaamaan, mitään merkittäviä tuloksia ei saatu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkä uskovaiset selittäisivät tämän: Suru on parempi kuin nauru, sillä sydämelle on hyväksi, että kasvot ovat murheelliset.” ?
Eikös tuo ole selitettykin raamatussa.
”Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa.” [1]
Olen törmännyt myös sitaattiin marttyyrilta, joka siis omistaa koko elämänsä toisten kärsimyksien kärsimiselle, joka meni kutakuinkin näin: kun kaikki on ohi, toivot että olisit kärsinyt enemmän.
Mitä tuo sitten tarkoittaa. Onko niin, että suurempi palkinto tuonpuoleisessa mitä enemmän taakkoja ja kärsimyksiä on maan päällä kantanut?
Miten kuolleelta marttyyrilta on joku saanut sitaatin?
Rukouksen kautta, niinkuin jumalaakin kuunnellaan. "Kuolema" on olemassa vain ateisteille.
Rukous on syntiä sillä se on jumalan tahdon kyseenalaistamista.
Sinua ei selvästikään ole opetettu rukoilemaan. Rukous voi olla myös esim. puhdasta kiitollisuuden osoittamista tai mitä se useimmiten on, jokin valmis lyriikka, jonka joku oppinut on joskus kirjoittanut. Kuten isä meidän, ave maria, jeesuksen rukous tai rosary, joka sisältää useita rukouksia. Uskova rukoilee näitä usein monta kertaa päivässä. Joku saattaa rukoilla vaikka 100 tai 200 kertaa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei olemattomalle määräillä mitään.
Pointti oli kuitenkin se, että missä ne modernin ajan ihmeet ovat? Ihmiset kulkevat kamerat taskussa kaiken aikaa, mutta kukaan ei ole onnistunut ikuistamaan mitään, mikä viittaisi vähäisimmässäkään määrin henkimaailmaan, saati jumalaan.
Kyllä henkimaailmasta on tieteellisiäkin todisteita. https://noetic.org/about/noetic-sciences/
Uskovaisia taas ei välttämättä kiinnostella todistella mitään kiukkuperseateisteille ja toisaalta miksi pitäisikään, kun voi elää herran kirkasta elämää, miksi tuhlata sitä ateisteihin?
Vai noetiikka. :D Voi hyvä ihminen sinun kanssasi. :)
Tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta asioista, joita ateistit pitävät yliluonnollisina. Sitähän te pyysitte.
Itse en näitä lueskele, en ole tyhmä. En vaadi tieteilijöiden validaatiota välittömille havainnoilleni. Enkä ajattele, että jos minä en havaitse jotakin, sitä ei ole olemassa, se olisi äärimmäistä ylimielisyyttä ja typeryyttä.
Noetiikka voidaan nähdä joko metafysiikan osana, joka tutkii mieltä ja älyä tai sitten rajatieteenä, jonka mukaan tietoisuus tuottaa energiaa, joka pystyy muuttamaan fyysistä maailmaa. Kumpikaan määritelmä ei pidä sisällään tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noetiikka
Aivan turhaan yrität tieteellistää uskoasi.
Tieteellisin metodein nuo tutkimukset aiheesta on tehty ja niitä löytyy tuolta nettisivulta juuri kaltaisillesi listattuna. Itseäni ei kiinnosta tieteellistää mitään enkä tuhlaa aikaani edes tähän. Jostain syystä tämä ukkeli on halunnut tuhlata.
Niitä "tutkimuksia" EI OLE tehty tieteellisin metodein. Muutenhan henkimaailma olisi todistetusti olemassa.
Onpas, siellähän niitä on pitkä lista. Sinne vaan selailemaan. Wikipedia taasen ei ole tieteellisesti validi lähde, jos olisit koskaan astunut edes lukion ovesta sisään tietäisit tämän :D
Kuten tuossa jo kerkesin korjaamaan, mitään merkittäviä tuloksia ei saatu.
Menepä lukemaan uudestaan.

En mene. Johan tästä olisi ollut kissankorkuiset otsikot JOKA lehdessä, jos tuloksia olisi saatu. Luin kyllä muutaman ensimmäisen tutkimuksen yhteenvedon laihoin tuloksin.
Sinähän voit kertoa minulle, missä tutkimuksessa saatiin jotain merkittäviä tuloksia.

Miksi olisi? Kapitalismi ja paholaisen todellisuus perustuu juuri siihen, että ihmiset eivät tiedä mistään mitään, vaan ovat täysin riippuvaisia materiaalisista ja maallisista kiristysjärjestelmistä. Media on osa näitä.
Mutta silti ihmiset tietävät paremmin.

Sinä et tiedä mikä on tieteellinen metodi. Sinulla ei ole aavistustakaan. Siksipä hyökkäätkin sen kimppuun raivoissasi. Pelkäät sellaista mitä et ymmärrä.

Aina löytyy selitys sille, miksi uskovien omat "tutkimukset" eivät saa julkisuutta.
Niin, missä listatuista tutkimuksista niitä halutunlaisia tuloksia oli saatu aikaan? En ala käymään koko listaa läpi, koska sinun tehtäväsi on todistaa omat väitteesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole mitään sattumaa ja paha saa todellakin palkkansa. Menettää tunteensa, ei saa perhettä, mitä näitä nyt on..."
Miksi minä en näe mitään tuollaista missään? Minun maailmassani sekä hyvillä että pahoille käy joskus huonosti ja joskus hyvin.
Koska olet valinnut elää kakkakärpäsenä ja mennä alaspäin, etkä kohottaa sieluasi? :) Etsivä löytää, koputtavalle avataan ja kysyvälle vastataan. Sitä saa mitä tilaa. Jos on fiksoitunut synkkyyteen, draamaan, kurjuuteen ja kaikkeen hirveään, niin siitä se elämä sitten pikku hiljaa täyttyy.
Kommenteistasi päätellen sinun elämäsi on vihaa ja sappea tihkuva. Miksi pelkäät ateisteja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän jos tekis uudestaan, niin ei olis vaikeutta uskoa kellään
"Silloin Herra antoi aasille kyvyn puhua. Se sanoi Bileamille: Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun lyöt minua nyt jo kolmannen kerran?"
Jos se tehtiin kolme tuhatta vuotta sitten, mikä estää sen tekemisen edes kerran uudelleen?
Katso ympärillesi - rauduskoivu, korvasieni, orava, joki, tomu, ihminen, sinä .... kaiken on Jumala tehnyt ja tekee koko ajan. Tekemistä tapahtuu. Ihmeitä tapahtuu!
Nyt oli kyse puhuvasta aasista. Älä vaihda puheenaihetta.
Tiktok on täynnä naisia, jotka puhuvat eläimille. Ehkä tällaisen taidon saavuttaminen on miehille harvinaista, mutta ei se ainakaan naisille tunnu olevan.
Minäkin puhuin kissoillemme, kun vielä elivät. Mutta se ei tarkoita, että ne olisivat puhuneet takaisin, kuten eivät nekään eläimet, joista sinä puhut.
Kyllä ne puhuvat. Se että sinä et osaa kuunnella ei tarkoita, etteikö joku muu osaisi.
Ja jos sinulla ei ole lääkitys kohdallaan, se ei tarkoita, etteikö muilla olisi.
Jos kemiallisesti alasajaa ihmisen luonnollisia kykyjä ja taitoja niin silloin on kyse kemiallisesta väkivallasta, ei lääkkeestä. Lääkkeellä on positiivinen vaikutus.
Niin, lääkkeellä OLISI postitivinen vaikutus, harhat helpottuvat.
Se että sinä olet sokea ja kuuro ei tee minun ja muiden kehittyneiden aistimuksista harhoja. Se tarkoittaa vaan sitä että sinä olet geneettisesti tai taidoiltasi jälkijättöinen.
Ei sinänsä haittaa, me kristityt hyväksymme kaikenlaiset vajaavaisuudet ja organismit. Mutta jos aktiivisesti pahoinpitelet ja rajoitat toisia siksi, että sinä et osaa jotain, olet väkivaltainen ja sitä tulee rajoittaa.
Tulkitset uskomustesi kyseenalaistamisen pahoinpitelyksi ja väkivallaksi. Kertoo siitä, että kyseenalaistaminen puree ja tunnet itsesi uhatuksi. Sinulla onkin siis epäilyksen siemen uskomuksiasi kohtaan. Torjut sitä leimaamalla kysymysten esittäjän pahaksi.
Sitä se on. Silittäminen on positiivista, lyöminen negatiivista. Kehu on positiivista, kritiikki negatiivista.
Se että yrität pahoinpidellä minua on eri asia kuin se että se koskettaisi. Me pitkälle kehittyneet emme oikein välitä tuollaisesta.
I rest my case.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei olemattomalle määräillä mitään.
Pointti oli kuitenkin se, että missä ne modernin ajan ihmeet ovat? Ihmiset kulkevat kamerat taskussa kaiken aikaa, mutta kukaan ei ole onnistunut ikuistamaan mitään, mikä viittaisi vähäisimmässäkään määrin henkimaailmaan, saati jumalaan.
Kyllä henkimaailmasta on tieteellisiäkin todisteita. https://noetic.org/about/noetic-sciences/
Uskovaisia taas ei välttämättä kiinnostella todistella mitään kiukkuperseateisteille ja toisaalta miksi pitäisikään, kun voi elää herran kirkasta elämää, miksi tuhlata sitä ateisteihin?
Vai noetiikka. :D Voi hyvä ihminen sinun kanssasi. :)
Tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta asioista, joita ateistit pitävät yliluonnollisina. Sitähän te pyysitte.
Itse en näitä lueskele, en ole tyhmä. En vaadi tieteilijöiden validaatiota välittömille havainnoilleni. Enkä ajattele, että jos minä en havaitse jotakin, sitä ei ole olemassa, se olisi äärimmäistä ylimielisyyttä ja typeryyttä.
Noetiikka voidaan nähdä joko metafysiikan osana, joka tutkii mieltä ja älyä tai sitten rajatieteenä, jonka mukaan tietoisuus tuottaa energiaa, joka pystyy muuttamaan fyysistä maailmaa. Kumpikaan määritelmä ei pidä sisällään tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noetiikka
Aivan turhaan yrität tieteellistää uskoasi.
Tieteellisin metodein nuo tutkimukset aiheesta on tehty ja niitä löytyy tuolta nettisivulta juuri kaltaisillesi listattuna. Itseäni ei kiinnosta tieteellistää mitään enkä tuhlaa aikaani edes tähän. Jostain syystä tämä ukkeli on halunnut tuhlata.
Sinä et tiedä mikä on tieteellinen metodi. Sinulla ei ole aavistustakaan. Siksipä hyökkäätkin sen kimppuun raivoissasi. Pelkäät sellaista mitä et ymmärrä.
:D Niin sinä pelkäät henkeä ja jumalaa siis. Tieteessä ei ole mitään pelottavaa ja se on helppo ymmärtää. Se tutkii jumalan luomuksia ja yrittää sepittää, että ne olisivat jotain totuuksia, eivätkä vaan katoavia temppuja kosmisessa meressä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei ole mitään sattumaa ja paha saa todellakin palkkansa. Menettää tunteensa, ei saa perhettä, mitä näitä nyt on..."
Miksi minä en näe mitään tuollaista missään? Minun maailmassani sekä hyvillä että pahoille käy joskus huonosti ja joskus hyvin.
Koska olet valinnut elää kakkakärpäsenä ja mennä alaspäin, etkä kohottaa sieluasi? :) Etsivä löytää, koputtavalle avataan ja kysyvälle vastataan. Sitä saa mitä tilaa. Jos on fiksoitunut synkkyyteen, draamaan, kurjuuteen ja kaikkeen hirveään, niin siitä se elämä sitten pikku hiljaa täyttyy.
Kommenteistasi päätellen sinun elämäsi on vihaa ja sappea tihkuva. Miksi pelkäät ateisteja?
:D Pelkoa, sappea, vihaa, ateisteja... Tuo olet sinä. Minä olen kirkkautta ja jumalaa.
Olen aina miettinyt, miten lestadiolaiset ja muut konservatiivikristityt lisääntyvät, vaikka Mooseksen laki kieltää sen?
Vierailija kirjoitti:
Olen aina miettinyt, miten lestadiolaiset ja muut konservatiivikristityt lisääntyvät, vaikka Mooseksen laki kieltää sen?
Eiköhän tässä yhteiskunnassa noudateta ajantasaisia lakipykäliä. Aivot käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei olemattomalle määräillä mitään.
Pointti oli kuitenkin se, että missä ne modernin ajan ihmeet ovat? Ihmiset kulkevat kamerat taskussa kaiken aikaa, mutta kukaan ei ole onnistunut ikuistamaan mitään, mikä viittaisi vähäisimmässäkään määrin henkimaailmaan, saati jumalaan.
Kyllä henkimaailmasta on tieteellisiäkin todisteita. https://noetic.org/about/noetic-sciences/
Uskovaisia taas ei välttämättä kiinnostella todistella mitään kiukkuperseateisteille ja toisaalta miksi pitäisikään, kun voi elää herran kirkasta elämää, miksi tuhlata sitä ateisteihin?
Vai noetiikka. :D Voi hyvä ihminen sinun kanssasi. :)
Tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta asioista, joita ateistit pitävät yliluonnollisina. Sitähän te pyysitte.
Itse en näitä lueskele, en ole tyhmä. En vaadi tieteilijöiden validaatiota välittömille havainnoilleni. Enkä ajattele, että jos minä en havaitse jotakin, sitä ei ole olemassa, se olisi äärimmäistä ylimielisyyttä ja typeryyttä.
Noetiikka voidaan nähdä joko metafysiikan osana, joka tutkii mieltä ja älyä tai sitten rajatieteenä, jonka mukaan tietoisuus tuottaa energiaa, joka pystyy muuttamaan fyysistä maailmaa. Kumpikaan määritelmä ei pidä sisällään tieteellisin metodein tehtyä tutkimusta.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noetiikka
Aivan turhaan yrität tieteellistää uskoasi.
Tieteellisin metodein nuo tutkimukset aiheesta on tehty ja niitä löytyy tuolta nettisivulta juuri kaltaisillesi listattuna. Itseäni ei kiinnosta tieteellistää mitään enkä tuhlaa aikaani edes tähän. Jostain syystä tämä ukkeli on halunnut tuhlata.
Sinä et tiedä mikä on tieteellinen metodi. Sinulla ei ole aavistustakaan. Siksipä hyökkäätkin sen kimppuun raivoissasi. Pelkäät sellaista mitä et ymmärrä.
:D Niin sinä pelkäät henkeä ja jumalaa siis. Tieteessä ei ole mitään pelottavaa ja se on helppo ymmärtää. Se tutkii jumalan luomuksia ja yrittää sepittää, että ne olisivat jotain totuuksia, eivätkä vaan katoavia temppuja kosmisessa meressä.
Mikään tieteen löydös ei ole kadonnut minnekään eikä osoittautunut kosmiseksi tempuksi. Älä siis viitsi nolata itseäsi enempää.