Miksi Jumala on jättänyt meille niin monitulkintaisen sanoman?
Kysymys kristityille, ei ilkeilyä kiitos. Minkä takia Jumala on jättänyt meille sanansa niin monitulkintaisessa muodossa, että ihmiset joutuvat kiistelemään sen merkityksistä? Ihminen on ikään kuin asetettu mahdottoman tehtävän eteen. Jos hän todella haluaisi ihmisten pelastuvan, niin miksei hän tuo tahtoaan ilmi niin selvällä tavalla, että siitä ei voi erehtyä? Silloin kyse olisi aidosti vapaasta tahdosta eikä esimerkiksi siitä, että ei vaan ymmärrä sanomaa tai tulkitsee sen väärin.
Toinen kysymys kuuluu miksi kaikki ihmiset eivät usko vaikka haluaisivat? Vaikka kuinka rukoilisi ja lukisi Raamattua ei silti vaan sydämessään usko. Miksi Jumala sallii tämän?
Kommentit (2847)
Vierailija kirjoitti:
"Kysymykset on jo tekoälyltä."
Eivät ole. Ne ovat ihan normaaleja kysymyksiä joita ajattelevalle ja kriittiselle ihmiselle tulee mieleen kun hän kuulee uskontojen väitteitä.
Miksi kyselet. Ajattele niitä niitä omiasi ja ole niin kriittinen kuin haluat ja pystyt. Itsekin näen esim. vapaa-ajattelijoissa ja tunnustuksellisissa ateistijulistuksissa paljon vastaan väitettävää, mutta en viitsi. Näen sen että he ei halua uskoa, eikä ymmärtää, ja thats it.
"Vänkääjän ei ole pakko uskoa mitään, minkä kokee mahdottomaksi tai ei muuten halua. Suomessa on uskomattomuuden vapaus."
Minulla ei ole ongelmaa sen kanssa jos joku omassa päässään näihin uskoo. Ongelma tulee kun näitä väitetään totuudeksi kuten on tässäkin ketjussa moneen kertaan väitetty.
Lisäksi monella on kova hinku alkaa muuttaa koko yhteiskuntaa ja muitakin koskevia sääntöjä tuon oman uskon mukaan. Kukin eläköön omaa elämäänsä kuten tykkää mutta muita ei saa pakottaa omaan elämäntyyliin vaikka se miten totuudelta tuntuisikin.
Uskonnoilla on pitkä perinne muiden yksityiselämiin puuttumisessa ja varsinkin siinä kuka saa olla kenenkin kanssa ja mitä saa makuuhuoneessa harrastaa.
"Uskon asia jota joko vänkääjä ei kykene erottamaan tieteestä"
Sitä eroahan on tässä juuri yritetty uskoville selittää. He ovat niitä jotka pitävät uskontoa totena eikä vain uskona.
Uskoa voi ilman todisteita tai hatarilla todisteilla jos tykkää, totuus taas vaatii hyviä todisteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kysymykset on jo tekoälyltä."
Eivät ole. Ne ovat ihan normaaleja kysymyksiä joita ajattelevalle ja kriittiselle ihmiselle tulee mieleen kun hän kuulee uskontojen väitteitä.
Miksi kyselet. Ajattele niitä niitä omiasi ja ole niin kriittinen kuin haluat ja pystyt. Itsekin näen esim. vapaa-ajattelijoissa ja tunnustuksellisissa ateistijulistuksissa paljon vastaan väitettävää, mutta en viitsi. Näen sen että he ei halua uskoa, eikä ymmärtää, ja thats it.
Kommenttisi on yllytystä takapajuisuuden edistämiseen. Olemme kuitenkin syöneet Paratiisin puusta ja tahdomme tietää!
"Miksi kyselet."
Koska uskolla ja uskonnoilla on valtavia vaikutuksia yhteiskunnissa ja koko maailmassa. Jos monet ongelmat johtuvat pohjimmiltaan epatosista uskomuksista, miksi siihen ei saisi ottaa kantaa?
Vierailija kirjoitti:
"Mitä mieltä olet tästä että kokonaiset kansat orjuutetaan elättämään muita kansoja? Ei oman uskontomme nimissä, vaan sen toisen ja poliittisen suuntauksen yhteistuloksena? "
Tällaisia asioita voi jokainen vapaasti pohtia oman moraalisen käsityksensä puitteissa. Uskonnoissa taas ihmiselle pakotetaan tietty ylhäältä annettu moraali jota on pakko pitää hyvyytenä vaikka se sisältäisi mitä kauheuksia tahansa. Ja siksi se on vaarallista. Se saa ihmisen kadottamaan moraalisen kompanssinsa ja kriittisen ajattelunsa.
Maailmassa pitää pystyä näkemään vääryyksiä olivat ne sitten uskonnon tai jonkun muun aiheuttamia. Mitään ei saa pitää automaattisesti hyvänä vain siksi että joku väittää sitä hyväksi.
Ei tästä kyseisestä asiasta ole ollut mitään kansan äänestystä. Yhtälailla pakotettu juttu kuin jotkin muutkin asiat tässä maallisessa elämässä ja sen politiikassa. Nyt o moraalista kompassiamme pakotettu sietämään jotain jota kaikki ei halua.
Ja yksi jankkaa jotain jolla ei ole suurtakaan merkitystä elämässämme paitsi harvalla uskovaisilla. Itsehän iloitsette siitä että uskovaisuus vähenee mutta aina sopivasti vedetään sekin kortti esiin.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kyselet."
Koska uskolla ja uskonnoilla on valtavia vaikutuksia yhteiskunnissa ja koko maailmassa. Jos monet ongelmat johtuvat pohjimmiltaan epatosista uskomuksista, miksi siihen ei saisi ottaa kantaa?
Otetaan vaikka tämä Jeesuksen opetus UT:ssa. Mikä siinä on epätotta, ja miten todistat että se filosofia olisi epätotta? Korkeintaan haihattelulta se tuntuu meistä jotka emme kykene sitä noudattamaan. Tämä riippumatta siitä, onko Jeesus ollut todellinen vai onko opetus vain jonkun kirjaus jostain ideasta. Mutta vaikutuksen näkee selvimmin vertailussa kristinuskoisten maiden ja niiden muiden maiden välillä. Ateistisista valtioista tuskin kärsii puhuakaan. Pitää olla tosiaan sokea jos ei näe.
Laita tämä siihen tekoälyysi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kysymykset on jo tekoälyltä."
Eivät ole. Ne ovat ihan normaaleja kysymyksiä joita ajattelevalle ja kriittiselle ihmiselle tulee mieleen kun hän kuulee uskontojen väitteitä.
Miksi kyselet. Ajattele niitä niitä omiasi ja ole niin kriittinen kuin haluat ja pystyt. Itsekin näen esim. vapaa-ajattelijoissa ja tunnustuksellisissa ateistijulistuksissa paljon vastaan väitettävää, mutta en viitsi. Näen sen että he ei halua uskoa, eikä ymmärtää, ja thats it.
Jaa, olen eri, kuin jolle vastasit. Mutta mua ainakin ihan periaatteessa ärsyttää älyllinen ja muukin epärehellisyys. Katsos joillain on semmoinen moraalinen kompassi. Samalla tavalla argumentoin vastaan, jos joku esittää uskovansa horoskooppeihin, vaikka se uskontoon verrattuna aika harmitonta onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kyselet."
Koska uskolla ja uskonnoilla on valtavia vaikutuksia yhteiskunnissa ja koko maailmassa. Jos monet ongelmat johtuvat pohjimmiltaan epatosista uskomuksista, miksi siihen ei saisi ottaa kantaa?
Ateismi on epätosi uskomuksena koska ihmisluontoon kuuluu uskoa johonkin muuhun kuin ateistiseen ihmiseen. Ja on aiheuttanut paljon pahaa myös.
Se asia sinänsä, että joku ei jumalaan usko, ei aiheuta yhtään mitään.
"Ei tästä kyseisestä asiasta ole ollut mitään kansan äänestystä. Yhtälailla pakotettu juttu kuin jotkin muutkin asiat tässä maallisessa elämässä ja sen politiikassa."
Uskonnot väittävät omaavansa kaikkivaltiaan ja koko maailman luoneen jumaluuden viisauden ja muuttumattoman ikuisen totuuden. Sen saman jumaluuden jolla on valta tuomita eri tavalla ajatteleva tai tottelematon ikuiseen kadotukseen.
Se on hieman eri tason väite kun jos joku poliitikko tai muu sanoo että tämä tai tämä on minun mielestäni totuus.
"Ateismi on epätosi uskomuksena koska ihmisluontoon kuuluu uskoa johonkin muuhun kuin ateistiseen ihmiseen. "
Sinusta siis ihmisen pitää vain uskoa epätoteen asiaan siksi että uskominen nyt vain kuuluu "ihmisluontoon"?
"Ateismi on epätosi uskomuksena koska ihmisluontoon kuuluu uskoa johonkin muuhun kuin ateistiseen ihmiseen."
Ei pidä paikkaansa.
"Otetaan vaikka tämä Jeesuksen opetus UT:ssa. Mikä siinä on epätotta"
Kaikki joka liittyy jotenkin Jumalaan tai Jeesuksen jumalallisuuteen. Mistään niistä ei ole todisteita. Vain väitteitä.
"ja miten todistat että se filosofia olisi epätotta?"
Filosofia ei sinällään ole totta tai epätotta. Monet Jeesuksen väitteet tai sanomat taas ovat epätotta.
"Mutta vaikutuksen näkee selvimmin vertailussa kristinuskoisten maiden ja niiden muiden maiden välillä. Ateistisista valtioista tuskin kärsii puhuakaan."
Ne valtiot jota nimität "kristinuskoisiksi" ovat sekulaareja maita joissa uskonto ja valtio on erotettu toisistaan. Kristillinen valtio olisi teokratia ja sellaiset tuppaavat olemaan yhtä ikäviä paikkoja kuin ateistisetkin valtiot.
Vierailija kirjoitti:
Viikkokausia jatkuva eipäsjuupas-jankutus antaa tämän palstan keskustelijoista varsin pöntön kuvan... Ellei sitten ketju ole tosiaan tekoälyn koulutusta varten, kuten joku tässä uumoilikin.
Tekoälyn kanssa voi aivan rutiinisti käydä kertaluokkia korkeatasoisempaa keskustelua uskonnosta kuin olen tällä palstalla nähnyt koskaan. Ainakin chatgpt sekä puolustaa kristinuskoa huomattavasti ansiokkaammin ja kykenee käsittelemään vastaväitteitä paljon terävämmin kuin yksikään kristitty, jonka olen täällä nähnyt kirjoittavan. Toisin sanoen tämä keskustelu on tekoälyn koulutukseen täysin arvotonta.
Muutenkin ihmeellistä yrittää minimalisoida keskustelua tuollaisella näkövinkkelillä, kun tismalleen vastaavia keskusteluja on netissä käyty jo silloin, kun edes nykyisenkaltainen alkeellinen llm oli puhdasta tieteisfantasiaa.
"Viimeisimpänä hullutuksena että mies voisi muuttua naiseksi leikkauspöydällä tai toisin päin. Todella vaarallinen kultti, alaikäisiäkin houkuttelevat mukaan."
Tuo ei ole uskonto. Se on lääketieteellinen toimenpide joka tehdään sen ihmisen elämänlaadun parantamiseksi lääketieteellisen arvion pohjalta. Ja tämä koskee aivan äärimmäisen pientä osaa ihmisistä. Sinua se ei kosketa mitenkään.
Se että se aiheuttaa sinussa noin kovia tunteita johtuu juuri siitä että uskontosi takia sinun on hankala hyväksyä erilaisia ihmiskäsityksiä ja ajatuksia sukupuolista. Eli ongelma on pohjimiltaan juuri uskonto tässäkin tapauksessa.
"Todella vaarallinen kultti, alaikäisiäkin houkuttelevat mukaan.""
Mitenkäs se lapsikaste sitten? Kysytäänkös siltä lapselta suostumus?
Vierailija kirjoitti:
"Ateismi on epätosi uskomuksena koska ihmisluontoon kuuluu uskoa johonkin muuhun kuin ateistiseen ihmiseen. "
Sinusta siis ihmisen pitää vain uskoa epätoteen asiaan siksi että uskominen nyt vain kuuluu "ihmisluontoon"?
Kristinusko, juutalaisuus ja islam edustavat kaikki auktoriteettiuskoa, jossa auktoriteettia ei voi kadotuksen/kuoleman uhalla kyseenalaistaa. Nuo kolme perustuvat laajalti samaan ikivanhaan materiaaliin, mutta, ketjun aiheeseen liittyen, materiaalia on tulkittu hieman eri tavoin. Auktoriteettiusko on tietyissä tilanteissa, esim. kriiseissä, vähävaivainen päätöksentekotapa.
Uskominen/uskonnollisuus voi kyllä olla ihmislajille tyypillistä, vaikka en itse tunnekaan viehtymystä uskontoihin.
Vierailija kirjoitti:
"Todella vaarallinen kultti, alaikäisiäkin houkuttelevat mukaan.""
Mitenkäs se lapsikaste sitten? Kysytäänkös siltä lapselta suostumus?
Erittäin pahaa epäraamatullista eksytystä, joka tumppaa kirkon jäsenrekisterin täyteen tapakristittyjä ja muita ateisteja. Tuloksena on sitten nykyisen kaltainen porttokirkko naispappeineen ja sateenkaarihäineen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi kyselet."
Koska uskolla ja uskonnoilla on valtavia vaikutuksia yhteiskunnissa ja koko maailmassa. Jos monet ongelmat johtuvat pohjimmiltaan epatosista uskomuksista, miksi siihen ei saisi ottaa kantaa?
Otetaan vaikka tämä Jeesuksen opetus UT:ssa. Mikä siinä on epätotta, ja miten todistat että se filosofia olisi epätotta? Korkeintaan haihattelulta se tuntuu meistä jotka emme kykene sitä noudattamaan. Tämä riippumatta siitä, onko Jeesus ollut todellinen vai onko opetus vain jonkun kirjaus jostain ideasta. Mutta vaikutuksen näkee selvimmin vertailussa kristinuskoisten maiden ja niiden muiden maiden välillä. Ateistisista valtioista tuskin kärsii puhuakaan. Pitää olla tosiaan sokea jos ei näe.
Laita tämä siihen tekoälyysi.
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/most-atheist-countri…
Maailman ateistisimmat maat 2025, top 10:
Ruotsi 76%, Japani 72%, Kiina 71%, Tanska 70%, Norja 70%, Viro 70%, Etelä-Korea 65%, Espanja 61%, Saksa 60%, Suomi 60%.
On kyllä varsinaisia p*skamaita, myönnetään.
Ei kannata hikeentyä, sillä se on trollien häiriköinnin tarkoitus. Ennemmin kannattaa ohittaa asiattomat viestit reagoimatta.