Sappikivipotilasta ei suostuttu uudelleen tutkimaan, vaan pistettiin psykiatriselle. Päätyi laajennettuun itsemurhaan
Siis mikä Suomen terveydenhoitoa vaivaa? Ihmistä ei suostuta tutkimaan ja jälkikäteen vähätellään, että kun potilas ei ollut keltainen. Ei siinä heti tule keltaisuutta ja sappikivikohtausten luonne onkin just sitä, että kovat kivut tulee ja menee, niinkuin tällä naisella. Ne kivut on tosi kovat oikeasti! Hänellä oli jo todettu sappikivet 10 päivää aiemmin, kun hakeutui taas päivystykseen ja hänet pistetään psykiatriselle!
https://www.is.fi/perhe/art-2000011991561.html
"Joulukuun 14. päivä vuonna 2018 vatsan ultraäänitutkimuksessa Kaisalla todettiin kolme sappikiveä, mutta ei muita poikkeavuuksia. Sappikiviä ei operoitu. Kaisalle varattiin kontrolliaika, jonka hän itse perui.
Kivut yltyivät niin sietämättömän koviksi, että Kaisa piti viedä sairaalaan. Sinne jouduttiin lähtemään myös perheen viimeisen yhteisen jouluaaton iltana.
Kaisan vastaanotti psykiatrinen sairaanhoitaja, päivystävänä lääkärinä oli lääketieteen kandidaatti. Papereihin on kirjattu, että Kaisa tuli hoitoon voimakkaan vatsakivun vuoksi, mutta uusia vatsan alueen tutkimuksia ei tarvita.
”Keskustelussa potilaasta syntyi voimakkaan ahdistunut vaikutelma. Varsinaista psykoottisuutta ei todettu, mutta kivun voimakas kokemus ja myös oma vahva epäily raskasmetallimyrkytyksestä viittasivat realiteetintajun häiriintymiseen.”
Kaisa lähetettiin kolmeksi viikoksi psykiatriselle osastolle diagnooseilla vaikea-asteinen masennustila ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Vasta kuolonkolarin jälkeen tehdyssä ruumiinavauksessa paljastui, että yksi Kaisan sappikivistä oli kiilautunut sappitiehyeeseen.
– Olin vihainen. Tämä asia olisi ollut hoidettavissa, Antti sanoo.
Kaisan isä laati valituksen Valviraan. Kaisaa hoitaneet lääkärit selittivät, etteivät he osanneet epäillä tiehyen ongelmia, sillä Kaisa ei kuulunut tyypilliseen riskiryhmään ja häneltä puuttui ominainen oire, keltaisuus. Lääkärit kuvailivat Kaisaa ”haastavaksi” potilaaksi.
Valviran mukaan Kaisan hoidossa ei tehty virheitä."
"Seitsemän vuotta sitten suomalainen perheenisä menetti hetkessä kaiken. Hänen vaimonsa surmasi itsensä ja parin kaksi pientä poikaa. Kun mies sai vaimonsa puhelimen auki, paljastuivat musertavat päiväkirjamerkinnät ja hirmuteon lohduton motiivi. Nyt perheensä menettänyt mies kertoo koko tarinan. Hän uskoo, että äidin ja lasten kuolema olisi voitu estää."
Kommentit (507)
Vierailija kirjoitti:
Tästähän on tullut oiken trollien paratiisi.
Ota rohkeasti yhteyttä terveydenhoidon ammattilaisiin, jotta saat apua paranoidisen skitsofreniasi hoitoon. Apua on tarjolla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästähän on tullut oiken trollien paratiisi.
Ota rohkeasti yhteyttä terveydenhoidon ammattilaisiin, jotta saat apua paranoidisen skitsofreniasi hoitoon. Apua on tarjolla!
On hyvä ettei tarvitse edes pyrkiä asiaa todistamaan.
Vierailija kirjoitti:
"Hanki merkintä mt-ongelmasta niin sut saatetaan koska vain tulevaisuudessa jättää heitteille ilman hoitoa fyysiseen sairauteesi, koska mt-ongelmaisilla tai entisillä sellaisilla ei muka voi olla fyysisiä sairauksia. Yksinkertaisesti ihan hirveää."
Tämä. Tämä on ketjun koko pointti.
höpöhpö
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SUOMEN Big Brotherissa alkuvuosina mukana ollut tosi-tv-tähti Nino Hermas, 43, kuoli viime lokakuussa.
Hermaksen perheen mukaan hänen kuolinsyykseen on varmistunut sepelvaltimotauti, jonka aiheuttamaan sairaskohtaukseen Hermas kuoli.
Perheen julkaisemassa Facebook-päivityksessä kerrotaan, että Nino menehtyi Auroran sairaalan psykiatrisella osastolla. Perheen mukaan Nino oli kuolinhetkellään aivan väärässä paikassa. Äidin mukaan Nino itsekin epäili lääkärin vastaanotolla usein, että hänen sydämessään on jotain pielessä. Perhe kertoo päivityksessään, että Ninon sydän oli jo ehtinyt arpeutua sairauden takia. Silti kaikki Ninon oireet laitettiin masennuksen, ahdistuksen yms. piikkiin, perhe kirjoittaa Facebookissa.
https://www.is.fi/viihde/art-2000009532246.html
Äidin mukaan kaikki hänen poikansa oireet viittasivat sepelvaltimotautiin.
– Ensimmäinen oire oli, ettei hän saanut nukuttua. Sitten tuli hengenahdistusta, jota hoidettiin astmana. Lääke auttoi aina hetken, mutta sitten olo romahti. Rintakipua pidettiin paniikkihäiriönä, äiti luettelee.
Hermas soitti useaan otteeseen itselleen ambulanssin, mutta äidin mukaan häntä ei otettu aina edes kyytiin.
Hermas sai hengenahdistuskohtauksia yhä useammin.
– Ei kukaan saa sellaisia monta kertaa päivässä. Nino ei pystynyt tekemään mitään. Sitten hän pääsi Auroran sairaalaan. Nino tiesi itsekin, ettei se ollut oikea paikka. Silti lääkärien olisi pitänyt huomata, että jotain hälyttävää on. Hänen verenpaineensa oli huipussaan, mutta kukaan ei puuttunut ajoissa.
Helsingissä sijaitseva Auroran sairaala on erikoissairaanhoidon yksikkö, joka tarjoaa psykiatrista tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta.
Lopulta taistelu uuvutti Hermaksen ja hän menehtyi.
– Se oli niin epätoivoista. Nino kuoli maanantaina. Vielä sunnuntaina hän sanoi, etteivät hänen elimensä enää kestä ja hän tulee kuolemaan tähän, äiti kertoo hiljaisella äänellä.
Tämä on todella yleistä, jopa ehkä päivittäistä. Hoitajat tekevät uskomattomasti virheitä joita lääkärit joutuvat korjaamaan.
Jaahas. Kaikki maailmassa on hoitajien vikaa kaverikin linjoilla ja saa oikein kunniaa.
Sun vika tämä on. Äänestä vaaleissa jatkossa oikein niin saadaan tekemäsi virheet korjattua.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän samankaltaista kokemusta omasta terveydenhuollosta kun ostin hometalon jossa sairastuin. Hometalo vei terveyden mutta oireita ei osata diagnosoida tai hoitaa, ainoa hoitokeino on muuttaa pois sisäilmaongelmaisesta kohteesta. Mutta kun on lainat niskassa eikä rahaa enää mihinkään niin tilanne on katastrofi. Sitten kun on psyykkisesti rikki kun menettää sekä kotinsa, että terveytensä, työkykynsä ja rahansa niin sitten voidaankin keskittyä siihen että potilas on myös ahdistunut ja masentunut ja oireet voidaan psykosomatisoida. Perusterveydenhuollossa psykosomatia voidaan lätkäistä potilaalle jos oireille ei löydy joko mitään muuta syytä tai ei ylipäätänsä tutkita, se on sellainen kätevä ns ei jaksa miettiä ja selvittää roskakori dg. Onneksi sentään psykiatrinen sh ymmärsi tilanteeni koska oli itsekin joutunut työskentelemään aikaisemmin homeisella työpaikalla ja saanut sieltä pysyvää terveyshaittaa, hoitajan tuki oli kyllä korvaamaton. Silti lääkärit osaa olla kyllä aivan karmeita vaikeasti diagnosoitavia potilaita kohtaan ja tuo psyykkeen epäily on ihan klassista ns. kaasuvalotusta. Ymmärrän että oma tilanne on varsin hankala kun homeoireille ei oikein ole mitään kunnon diagnoosia mutta aina välillä tätä samaaa joutuu kohtaamaan ihan diagnosoitavissakin olevat reuma/syöpä/suolistosairaus/laitatähänmikätahansadg- potilaat. Terveydenhuolto tarvitsisi kunnon ryhtiliikkeen tässä. Somaattisista vaivoista kärsivä hyvin loogisestikin voi uupua, masentua ja ahdistua niiden somaattisten vaivojen VUOKSI eikä se tee yhtäkkiä niistä somaattisista oireista psyykkisiä. Tämän kuvion ei pitäisi olla mitenkään vaikeaa käsittää edes tavan tallaajille saatika sitten lääkäreille.
Homeiden aineenvaihduntatuotteet eli "homemyrkyt" ovat hermostoon vaikuttavia myrkkyjä.
Siksi niiden vaikutuksen alaisena ihmisen henkinen tasapaino helposti järkkyy, tulee pelkoja, on vaikea olla missään julkisessa tilassa, koska ei tiedä, alkaako oireita tulla.
Itselleni oire oli otsa-alueen päänsärky, joka alkoi viiveellä, niin että itse tilassa oleskellessa en vielä huomannut mitään. Tuli hieman vainoharhainen olo julkisissa tiloissa, joissa usein on esim. verhoissa ja sohvissa palonestoaineita, jotka ovat altistuneelle haitallisia.
Jos asut vielä saastuneessa tilassa, hommaa ehdottomasti ilmanpuhdistin. Juo paljon vettä. Kävele rannoilla tai souda, niin happirikas ilma puhdistaa elimistöä.
Keho on paranemaan ohjelmoitu systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa, vain Suomessa. Asun ulkomailla ja jos menen lääkäriin valittamaan vatsaa, tutkitaan vatsa, ei päätä. Jos minulla on kovia kipuja, pääsen jonon ohi, eikä kukaan kyseenalaista tälläkään hetkellä pääni toimintaa. Mikä suomalaisia ja Suomea tällä hetkellä vaivaa? Järkyttävä tarina.
Suomessa potilaat käyttäytyvät kuin mielipuolet joten se johdattaa tutkimaan päätä. Miksi ihmiset eivät voi käyttäytyä asiallisesti päivystyksessä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Onko sinulla jotain todisteita tuosta? Missä maissa käyttäydytään milläkin tavalla päivystyksessä?
Kun mies tekee laajennetun izarin, miestä syyllistetään.
Kun nainen tekee saman, syy löytyy muualta kuin naisesta.
Miksi aina on näin? Miehen haasteet on miehen vika, naisen haasteet on yhteiskunnan vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä noita mielisairaita sikiää. Maassa on puoli miljoonaa varttihullua tms. joten ei ihme jos järjestelmä yskii välillä kun ei ole mitään kunnon hoitokeinoja. Jos lääke ei auta niin sitten pitää laittaa sekopää suljetulle osastolle.
Valitettavasti tässä kävi ikävästi ja äiti murhasi lapsensa kun kukaan ei kertonut lääkärille tai hoitajalle tappoaikeista. Vähän kummastuttaa mitkä välit oli puolisoon jos tämä ei tajua eukkonsa olevan päästä rikki. Onko se niin vaikea avata suutansa ja kysyä toiselta miltä tuntuu ja mitä mietit.
Niin sieltä vaan kaivetaan miehen syyksi, kun nainen on sekopää ja tappaa lapsensa.
Tulee kyllä tunne ettei ukko juurikaan ole välitttänyt vaimostaan tai sitten kyennyt.
" hän sai asianmukaista hoitoa. Hän vain itse perui itselleen varatun kontrolliajan. Syy ei ole terveydenhuollon. Sieltä ei voida alkaa holhota potilaita (elleivät ole pakkohoidossa) ja soitella perään kysellen että miksi peruit ajat, nyt varataan uusi aika ja tulet sinne. "
Höpö höpö. Vetoat ihan väärään asiaan. Milläs selität sitten sen, että sitten kun se potilas viimein hakeutui päivystykseen sappikivikivuissa, niin häntä ei tutkittu eikä hoidettu, vaan passitettiin psykiatriselle???????????
Vierailija kirjoitti:
Vain Suomessa, vain Suomessa. Asun ulkomailla ja jos menen lääkäriin valittamaan vatsaa, tutkitaan vatsa, ei päätä. Jos minulla on kovia kipuja, pääsen jonon ohi, eikä kukaan kyseenalaista tälläkään hetkellä pääni toimintaa. Mikä suomalaisia ja Suomea tällä hetkellä vaivaa? Järkyttävä tarina.
Suomessa on ihan järkyttävä kriisi terveydenhuollon asenteissa. Ihmisvihaan törmää joka kerralla kun joutuu asioimaan. Mitä epäselvemmät oireet tai vaikeampi sairaus, sitä järkyttävämpää kohtelua saa. Lääkäreillä näyttää taidot riittävän vain johonkin reseptin kirjoittamiseen (lääke ei todennäköisesti ole oikea mutta osaa kuitenkin sen tehdä). On muka niin raskasta työtä että ei jaksa eikä huvita tutkia yhtään mitään. Toista se oli ennen.....oli niin helppoa kun ei ollut lääkkeitä eikä laitteita millä tutkia.... eiku.
Vierailija kirjoitti:
Tästähän on tullut oiken trollien paratiisi.
Ja täällä vaan itsekin viihdyt kaltaistesi hyvässä seurassa:D
Kyllä porukassa typeryys tiivistyy. Asiallisesta keskustelusta ja pohdinnoista menty paranoidiseen ja yksipuoliseen syyttelyyn.
Kannattaa aina soittaa ambulanssi paikalle jos mahdollista. Tietääkseni hyvin ammattiporukkaa, vai onko sekin ammatti jo supistettu minimiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä noita mielisairaita sikiää. Maassa on puoli miljoonaa varttihullua tms. joten ei ihme jos järjestelmä yskii välillä kun ei ole mitään kunnon hoitokeinoja. Jos lääke ei auta niin sitten pitää laittaa sekopää suljetulle osastolle.
Valitettavasti tässä kävi ikävästi ja äiti murhasi lapsensa kun kukaan ei kertonut lääkärille tai hoitajalle tappoaikeista. Vähän kummastuttaa mitkä välit oli puolisoon jos tämä ei tajua eukkonsa olevan päästä rikki. Onko se niin vaikea avata suutansa ja kysyä toiselta miltä tuntuu ja mitä mietit.
Niin sieltä vaan kaivetaan miehen syyksi, kun nainen on sekopää ja tappaa lapsensa.
Tulee kyllä tunne ettei ukko juurikaan ole välitttänyt vaimostaan tai sitten kyennyt.
Mistä tämä tunne tuli?
Kyllä minä sen tiedän. Mikään ei koskaan ole naisen vikaa. Syy on aina miehessä, terveydenhoidossa, yhteiskunnan asenteissa tai missä lie.
Nainen murhasi kaksi lasta. Jos ei siitä saa syytä niskoilleen, niin en keksi mistä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa aina soittaa ambulanssi paikalle jos mahdollista. Tietääkseni hyvin ammattiporukkaa, vai onko sekin ammatti jo supistettu minimiin?
Hoitajia ne nekin on. Virhemagneetteja. Pyrkivät jättämään ihmiset kotiin ja soittavat kela-taksin hakemaan. Tiedän useita tapauksia jossa nämä hoitajat ovat yehneet vakavia virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaisa oli ultrattu aiemmin ja oli löydetty sappikivet.
Hän ei mennyt kontrollikäynnille ilmeisesti siksi, koska kipuja ei enää silloin ollut.
Sappikivissä kuitenkin ne kivut tulevat ja menevät, pitkiäkin taukoja välissä. Yksi kipukohtaus kestää 15 minuutista 13 tuntiin. Voi olla pitkiä viikkojen kivuttomia taukoja välissä.
Ja sitten kun tämä Kaisa hakeutui kovissa sappikivuissa sairaalan päivystykseen, häntä ei enää ultrattu uudelleen, että mikäs on tilanne nyt niiden kivien suhteen, vaan hänet pistettiin psykiatriselle.
Ruumiinavauksessa todettiin, että yksi sappikivi oli sappitiehyissä jumissa, joka aiheuttaa todella kovan kivun.
Hän ei siis saanut asianmukaista hoitoa sappikipukohtauksessa, eli hänet olisi pitänyt ultrata uudelleen, todeta tilanne, että täällä on kivi jumissa, antaa lääkettä ja miettiä sappirakon poistoleikkausta sitten myöhemmin.
Miten kontrollitoimenpiteitä olisi voitu tehdä kun rouva ei sinne mennyt?🤦
Ei mennyt koska laitettiin psykiatriselle. Mistä lähtien päivystys on ollut vain läpimenopaikka psykiatriselle eikä paikka hätätilanteille missä tahansa elimessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Ne ovat yleisiä, eikä suinkaan aina leikata, vaan hoidetaan ruokavaliolla, koska leikkaukseen liittyy aina rinskinsä.
Itselläni sappikivet leikattiin n. 12v eka tutkimuksista, vain maksa-arvoja seurattiin ja sitten kun maksa-arvot eivät laskeneet, leikattiin sappikivet. "
Mulla leikattiin sappikivet heti, siis otettiin sappikivuissa sisään ja makuutettiin sairaalassa päivätolkulla ja tutkittiin arvoja jne. Sitten sanottiin, että täytyy leikata koko sappirakko pois. Kysyin, eikö tätä voi hoitaa ruokavaliolla. Sanottiin, että ei voi hoitaa.
Viisi eri lääkäriä sanoi näin.
Tämä tapahtui HUSissa pari vuotta sitten. Missä päin Suomea tilannetta vain seuraillaan jopa 12 vuoden ajan?
Minutkin tutkittiin. Tulos: Sappirakko täynnä kiviä ja sakkaa. Ei toimenpiteitä. Sitten seurasi haimatulehdus. Ja lisätutkimuksia. Tilanne sapessa ennallaan ja gastrokirurgin arvio, että sappirakosta pääsee ajoittaisia purskeita, jotka tukkii haimatiehyettä. Lähete parempaan "tutkimukseen" (elektroendoskopia). Sappi edelleen täydessä tilassa. Paitsi ettei se ollut tutkimus ainoastaan. Minua etukäteen informoimatta haimaan asetettiin stentti. Joka aiheuttikin sitten vakavan haimatulehduksen. Sisätautiosastolla viikko, jonka jälkeen 200 (joka kerta ja loppukaneettina, että "potilas kotiutettiin hyväkuntoisena", vaikka hädin tuskin pystyin itse kävelemään autoon, jolla kyyti kotiin) tulehdusarvoissa kotiin, jossa hyvin kipeä vielä 1-1.5 viikkoa. Ei toimenpiteitä sapelle. Stentti oli pari kuukautta, kunnes se oli pakko poistaa. Kivut kesti 2kk 24h/vrk, jonka aikana pisimmillään kivuilta sain nukuttua puoli tuntia kerrallaan. Opioidin ja panadolin avullakaan sen enempää. Haimatulehdus kroonistui. Seurasi 7 uutta haimatulehdusta n. 1krt/kk. Aina samalla osastolla siksi 6-7 päivää tiputuksessa ja henkihieverissä. Hb siksi sahasi 80-100 väliä. Käytännössä yli puolet kuukausista hirveissä kivuissa. Osaston samat lääkärit leimasi juopoksi, ja kohtelu sen mukaista. Ajauduin työttömäksi, koska en ollut työkuntoinen (edes kotityöt huom.) suurimpaan osaan ajasta. Ymmärrän senkin työnantajan näkökulmasta. Ollut aina töissä yksityissektorilla pk-yrityksissä. Sairastelu ja toistuvat osastojaksot sisätaudilla vei reilusti yli puolet työttömyystuesta, joten taloudellinenkaan seuraus ei ollut kohtuullinen. Sappirakko poistettiin 3 vuoden kuluttua ensimmäisestä tutkimuksesta. Sitä ennen sain sydänkohtauksen, jonka tod.näköisimmin provosoi hirveä kipu. Sain sittemmin HYKSistä kirjeen, jossa tarjottiin haimasyöpätutkimuksiin osallistumista. En osallistunut. Mitään ei tehty alun tutkimusten valossa alunperin, vaikka myös kerroin, että olen äitini suvun puolelta AINOA, jota ei ole vielä leikattu, ja että taipumus lienee vahvasti sukuvika. Tämäkin siis HUS-kokemus. Voin todeta, että mieleltään terveeltäkin vaaditaan epäinhimillistä määrää henkistä resilienssiä. Melko tummia ajatuksia alkoi syntymään omassakin päässä. En vain päästänyt niitä "jatkoon". En tiedä, kauanko pidempään olisin enää kestänyt ilman henkisen puolen vammoja.
Jösses!
Kaisa hei, et sä nyt ala murhaamaan lapsia, vaikka kuinka vatsaan sattuisi.
Vierailija kirjoitti:
Jätti menemättä kontrolliajalle. Silloin tipahtaa pois hoidon piiristä. Ihmisellä itselläänkin on vastuu.
Tuleeko julkisella puolella kontrolliajoista muistutus kännykkään? Yksityisellä tulee puhelimeen muistutus mutta julkisella tulee postitse aika jonka välillä posti ainakin omalla kohdallani on onnistunut hukkaamaan.
Jep. Jalat pöydälle, popparit mikroon ja katsotaan kuka on vauvapoppoon mielestä syyllinen.