Lue keskustelun säännöt.
Olisiko lohduttavia sanoja ikisinkulle, en oikeasti jaksa enää
24.07.2026 |
Lyhyesti taustaa. Olen keski-ikänen sinkku, joka kärsii yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteesta. Viimeiset vuodet ovat olleet tosi raskaita ihan joka elämän osa-alueella, työ, terveys, ystävyyssuhteet jne. Jatkuvia huonoja uutisia ja epäonnistumisia ja näiden vuoden olenkin masentunut ja sinnitellut jo kauan ihan jaksamiseni äärirajoilla.
Ajattelin, että yritän kesän ajan olla vähän sosiaalisempi, jos se piristäisi tai toisi jotain iloa elämään ja olenkin nähnyt nyt vanhoja kavereitani jonkun verran tässä kesän aikana erilaisissa juhlissa ja tilasuuksissa. Viimeksi kun istuttiin yhdessä iltaa ja kuuntelin muiden kertomuksia elämästään, aiheutti se minulle entistä pahemman olon, kun tajusin kuinka ihanaa elämää heistä suurin osa elää. Kaikilla fiksut ja kivat puolisot, lapset nauttii kesälomasta, yhteisiä matkoja ja se mikä erityisestä jäi mieleen on se taloudellinen etuoikeus. Yksi aloittanut opinnot, toisella päättynyt työsuhde, mutta ajatteli, että alkaa katsella uutta työtä vasta ens vuoden puolella, on hankittua mökkejä, veneitä, reissattu perheen kanssa, hienot autot pihassa yms. yms. Yksi sairaustui viime vuonna vakavasti, mutta on jo paranemaan päin ja kertoi kuinka ihanasti puoliso on tukenut häntä koko sairastamisen ajan. Suurin osa oli jo maksanut asuntolainan pois jne.
Näistä kaikista minuun iski aivan järjetön kateus. Tahtomattani olen sinkku ollut jo kauan, mutta nämä kavereiden kohtaamiset vain alleviivasi, millaista on elää yksin. Ei minulla ole varaa aloittaa opintoja tai pitää vähän taukoa työelämästä, lähinnä pelkään, että jos esim. sairastun niin joudun heti myymään asuntoni, koska ei ole ketään muuta, joka kannattelisi taloudellisesti yhtään.
Nyt kaduttaa, että edes yritin aktivoitua sosiaalisesti, koska mieli on entistä pahempi. En vaan kerta kaikkiaan jaksa enää elää yksin. Viimeisen lomaviikon olen lähinnä itkenyt kotona.
Eikä tarvitse tulla sanomaan, että olisin jonkun miehen rahojen perässä. Koska oikeasti haluaisin vain elämänkumppanin, jonka kanssa nauttia elämästä ja jakaa taakkaa. Elämä olisi täysin erilaista, kun sen saisi jakaa jonkun kanssa hyvässä ja pahassa, kuten kavereideni tapaamiset minulle muistuttivat.
Anteeksi pitkä sepustus, piti vaan saada kirjoittaa tämä ulos.
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.
Minä remontoin meillä jos tarvetta on. Yleensä kyllä ollaan maksettu ammattilaiselle remonteista.
En ymmärrä, mikä kriteeri joku remontoimistaito on parisuhteen kannalta. 😄
Sama kuin sanoisi, että osaa lakata kynsiä on tärkeää parisuhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.
Minä remontoin meillä jos tarvetta on. Yleensä kyllä ollaan maksettu ammattilaiselle remonteista.
En ymmärrä, mikä kriteeri joku remontoimistaito on parisuhteen kannalta. 😄
Sama kuin sanoisi, että osaa lakata kynsiä on tärkeää parisuhteelle.
Maksatko jollekkin firmalle remontista vaikka 8000 euroa kun oma mies tekee sen parilla tonnilla jossa vain remonttitarvikkeet maksaa.
Ymmärrän todella hyvin aloittajan tilanteen. Olin itse ikisinkku 30 -vuotiaaksi asti. Minulla oli nuorempana paljon kavereita joista osa sinkkuja ja osa parisuhteessa/perheellisiä. Onneksi vain harvoin tarvi olla yksin, vaan lähes aina sai seuraa johonkin. Muistan kyllä silti sen ahdistavan tunteen, miksi minä en löydä ketään ja koska olen aina mieltänyt itseni enemmän parisuhde ihmiseksi ja halunnut nuorena perustaa perheen vuosi vuodelta ahdistus vain kasvoi.
N. 25 vuotiaana muutin töiden perässä eri kapunkiin ja silloin vasta olinkin yksin. En tuntenut nykyiseltä paikkakunnalta ketään. Yritin aina viikonloppuisin mennä eri kaupunkeihin ja nähdä kavereita. Yritin myös löytää uusia kavereita. Mutta se oli vaikeaa. Tässä kohti myös monet kaverini alkoivat pariutua, mennä naimisiin, ostaa taloja, saamaan lapsia. Eli näkemiset harveni entisestään. Toki olen aina ollut onnellinen, kun kaverit ovat päässeet elämässä eteenpäin ja olen päässyt kaasoiksi häihin ja minulla on aivan ihania kummilapsia. Mutta silti joka ikinen kerta mietin, että milloin on minun vuoroni. Osa kavereista kerkesi jo eroamaan ja löytämään uuden puolisonkin ja minä vain jatkoin sinkkuna elämistä.
Olin jo alustavasti suunnitellut, että kun täytän 30 vuotta. Teen lapsen yksin, sillä en halua jäädä lapsettomaksi. Se ei kuitenkaan ollut ensisijainen vaihtoehto, vaan halusin puolison ja hänen kanssaan lapsia. Mutta vaikka kuinka yritin käydä treffeillä, baareissa, tapahtumissa ym. en vain löytänyt miestä. En ole oikein ikinä herättänyt kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.
Onneksi kuitenkin hieman alle 30 -vuotiaana löysin miehen. Olin hetken aikaan niin onnellinen. Miehelläni oli edellisestä suhteesta lapsi ja olin alkuun hänestäkin innoissani. Olin kuitenkin aina halunnut lapsia ja nyt pääsin elämään lapsiperhearkea.
Nyt olemme olleet useamman vuoden jo yhdessä ja voin sanoa, että ei tämä uusperhe-elämä mitään helppoa ole. Onneksi riidellään vain harvoin, mutta 90 % meidän riidoista/erimielisyyksistä johtuvat uusperheestä. Minä joustan aivan kaikesta. Alan olemaan aika varma, ettei tämä suhde tule kestämään loppuelämän ajan ja ero olisi varmasti paras vaihtoehto. Haluaisin naimisiin, lapsia, omistusasunnon ym. Ja mies ei oikein innostu. Tiedän, että jos miehellä ei olisi ennestään lasta, hän suostuisi tähän kaikkeen. Mutta, kun en haluaisi erota. Olen melko varma, että jos tulee ero. Jään taas ikisinkuksi ja joudun tekemään lapsen itsellisesti. Ja jos satunkin löytämään jonkun miehen joskus. Joutuisin taas uusperheeseen.
En tiedä miten muilla tuntuu olevan niin helppoa pariutua ja päästä elämässä eteenpäin.
Kun toisten elämä on merkityksellisempi kuin oma orgasmi.
Oho, kiitos, en odottanut saavani vastauksia. Olin varma, että minut lytätään täysin.
Kommentoin muutamaan vastaukseen, joku ajatteli, että kaverit jakavat vain hyviä asioita elämästään. Mutta kyllä jokaisella melkein oli jotain haasteitakin kuten kerroinkin, työttömyyttä, sairautta, teininen sekoiluja, omien vanhempien sairastelua yms. Ja ei niitä mitenkään yritetty silotella. Emme myöskään käyneet läpi jokaisen perheen taloustilannetta, mutta kyllähän se nyt ilmi tulee mainitsemistani asioita. Jaa no tuosta asuntolaina-asiasta kyllä puhuttiin. Osa kavereista on jo eronneet, että silläkään saralla ei mitään pelkkää onnea ja autuutta. Toki he ovat löytäneet melko nopeasti uuden kumppanin.
Kyse ei siis ollut siitä, että kuvittelisin heidän elämän olevan pelkkää ruusuilla tanssimista tai, että kaikki vain näyttelisivät jotain hienoa kulissia.
Ja omalta kohdaltani esim. asunnon myynti on ihan vihoviimeinen vaihtoehto. Koen muutenkin suurta turvattomuuden tunnetta niin, se, että olisi edes oma kämppä joskus, tuo minulle vähäistä turvaa. Kyse oli lähinnä siitä, että minulle ei olisi mikään vaihtoehto edes harkita opiskelua tai taukoa töistä tms. kuten heillä.
Joku mainitsi, että ihmiset ei yleensä kiinnostu ihmisistä, jotka eivät ole onnellisia ja tyytyväisiä itseensä. Tämä on totta. Olen surkeassa jamassa itseni kanssa enkä taatusti houkuttele yhtään ketään kiinnostumaan itsestäni. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina, olen ollut aiemmin pitkään myös onnellinen ja elämästä nauttiva sinkku. Eikä sekään saanut ketään kiinnostumaan minusta.
Mutta kiitos vastauksista ja olkaa tyytyväisiä te jotka olette löytäneet puolison rinnallenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko edes yrittänyt muuttaa luonnettasi ja käytöstäsi mukavammaksi mahdollisille kumppaneille että saisit kumppanin vain oletko yrittänyt vain tuota kateellista uhriutumista samalla et suostu muuttumaan paremmaksi muille?
Vierailija kirjoitti:
Mene Baariin, ja laske rimaa tooooosi paljon.
Mitä se muka auttaisi? Sit ap on jonkun lokkeilevan juopon nyrkkeilysäkkinä ja entistä pahemmassa jamassa. Naisen ei ikinä kannata laskea rimaa oman turvallisuutensa ja terveytensä kustannuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän todella hyvin aloittajan tilanteen. Olin itse ikisinkku 30 -vuotiaaksi asti. Minulla oli nuorempana paljon kavereita joista osa sinkkuja ja osa parisuhteessa/perheellisiä. Onneksi vain harvoin tarvi olla yksin, vaan lähes aina sai seuraa johonkin. Muistan kyllä silti sen ahdistavan tunteen, miksi minä en löydä ketään ja koska olen aina mieltänyt itseni enemmän parisuhde ihmiseksi ja halunnut nuorena perustaa perheen vuosi vuodelta ahdistus vain kasvoi.
N. 25 vuotiaana muutin töiden perässä eri kapunkiin ja silloin vasta olinkin yksin. En tuntenut nykyiseltä paikkakunnalta ketään. Yritin aina viikonloppuisin mennä eri kaupunkeihin ja nähdä kavereita. Yritin myös löytää uusia kavereita. Mutta se oli vaikeaa. Tässä kohti myös monet kaverini alkoivat pariutua, mennä naimisiin, ostaa taloja, saamaan lapsia. Eli näkemiset harveni entisestään. Toki olen aina ollut onnellinen, kun kaverit ovat päässeet elämässä eteenpäin ja olen päässyt kaasoiksi häihin ja minulla on aivan ihania kummilapsia. Mutta silti joka ikinen kerta mietin, että milloin on minun vuoroni. Osa kavereista kerkesi jo eroamaan ja löytämään uuden puolisonkin ja minä vain jatkoin sinkkuna elämistä.
Olin jo alustavasti suunnitellut, että kun täytän 30 vuotta. Teen lapsen yksin, sillä en halua jäädä lapsettomaksi. Se ei kuitenkaan ollut ensisijainen vaihtoehto, vaan halusin puolison ja hänen kanssaan lapsia. Mutta vaikka kuinka yritin käydä treffeillä, baareissa, tapahtumissa ym. en vain löytänyt miestä. En ole oikein ikinä herättänyt kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.
Onneksi kuitenkin hieman alle 30 -vuotiaana löysin miehen. Olin hetken aikaan niin onnellinen. Miehelläni oli edellisestä suhteesta lapsi ja olin alkuun hänestäkin innoissani. Olin kuitenkin aina halunnut lapsia ja nyt pääsin elämään lapsiperhearkea.
Nyt olemme olleet useamman vuoden jo yhdessä ja voin sanoa, että ei tämä uusperhe-elämä mitään helppoa ole. Onneksi riidellään vain harvoin, mutta 90 % meidän riidoista/erimielisyyksistä johtuvat uusperheestä. Minä joustan aivan kaikesta. Alan olemaan aika varma, ettei tämä suhde tule kestämään loppuelämän ajan ja ero olisi varmasti paras vaihtoehto. Haluaisin naimisiin, lapsia, omistusasunnon ym. Ja mies ei oikein innostu. Tiedän, että jos miehellä ei olisi ennestään lasta, hän suostuisi tähän kaikkeen. Mutta, kun en haluaisi erota. Olen melko varma, että jos tulee ero. Jään taas ikisinkuksi ja joudun tekemään lapsen itsellisesti. Ja jos satunkin löytämään jonkun miehen joskus. Joutuisin taas uusperheeseen.
En tiedä miten muilla tuntuu olevan niin helppoa pariutua ja päästä elämässä eteenpäin.
Erikoinen mies kun ei lapsen kipeälle naiselle yhtä mukulaa voi tehdä
Vierailija kirjoitti:
Kateus pilaa vain oman elämäsi. Nehän kertoo sulle vain kaiken hyvän elämästään ja ne vähemmän kadehdittavat asiat jätetään kertomatta. En usko että elämääsi pelastaa joku kumppani. Olisit kateellinen ja tyytymätön sittenkin. Sinun pitäisi vapautua noista ajatushäkkyröistä jotka olet päähäsi rakentanut. Niiden kavereiden elämä ei ole niin juhlaa kuin luulet. Kohta alkaa erot ja työttömyys nakertaa onnea. Mutta älä iloitse sitten toisten epäonnesta. Opettele iloitsemaan elämän pienistä asioista. Pienistä puroista syntyy pikkuhiljaa valtameri.
T. Lapseton ikivanha onnellinen sinkku
.
Hyvät neuvot.
Samaa mieltä.
Vain Sinulla itselläsi
on Onnen >>>
_ 🔐🔑_Avaimet.
.
Tyytyväistä yksineloa
viikonloppuun, Ap! E
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta sieltä ivalosta turkuun niin mahdollisuudet kumppanin löytymiseen paranee. Kävin tässä kesän alussa lapissa ja poljin utsjoelta hankoon ja hitto mitä kyliä ivalo ja sodankyläkin oli. Ei sieltä löydä kumppania.
Vierailija kirjoitti:
Tule leipomaan korvapuusteja minun kanssani, olen komea ja pitkä mies joka on maadoittunut :)
😵🤣Kiitos päivän nauruista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.
Minä remontoin meillä jos tarvetta on. Yleensä kyllä ollaan maksettu ammattilaiselle remonteista.
En ymmärrä, mikä kriteeri joku remontoimistaito on parisuhteen kannalta. 😄
Sama kuin sanoisi, että osaa lakata kynsiä on tärkeää parisuhteelle.
Maksatko jollekkin firmalle remontista vaikka 8000 euroa kun oma mies tekee sen parilla tonnilla jossa vain remonttitarvikkeet maksaa.
Kyllä, ja aivan mielelläni. Sen remontin ajaksi voi sitten itse lähteä vaikka reissuun.
Miksi ankeuttaa elämäänsä jos ei pakko ole?
Mulla on vähän sama tunne. Erosin 40v avioliitosta ja se oli hyvä päätös koska mies oli itsekäs ja ilkeä.
Muutaman vuoden elin aivan euforiassa kun olin vapaa, toteutin unelmiani, matkustin, deittailin, biletin.
Sitten kyllästyin siihen kaikkeen ja eniten treffailuun. Ei vain löytynyt täyspäistä ja oikeasti mukavaa ja luotettavaa miestä. En harrastanut irtosuhteita missään vaiheessa mutta alkoi vaan uuvuttaa se ihmisten läpi kahlaaminen. Harva enää tässä iässä on valmis tai kiinnostunut oikeasti tutustumaan ja sitoutumaan. Minuakin harmittaa pariskuntien etuoikeudet, tuki ja seura toisesta, sekä taloudellinen vakaus. Oon väsynyt siihen että kaikki pitää yksin kantaa ja kukaan ei ikinä pidä minun puoliani. Mutta en enää jaksa yrittää ja pettyä.
Nyt olen loman istunut yksikseni kotona ja toki liikkunut ja viettänyt aikaa lasteni kanssa. Enää en etsi mitään vaan olen hissukseni loppuelämän itsekseen ja hoidan kasveja.
N44
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin joskus tuollainen "kadehdittava". En yrittänyt ikinä siloitella mitään mutta ei muut silti tajunneet että mulla on tosi huono elämä. Nyt olen sinkkuna paljon onnellisempi ja tulee ihan puskista että saan sääliviä katseita. Ja pahoittelevia kysymyksiä "mitä sulle oikeasti kuuluu?".
Ihmisten on vaikea ymmärtää että vaikka kivalla ja kauniilla naisella ei ole puolisoa, hän ei ole kuolemansairas tai itsemurhan partaalla!
Tajuathan että tuo on vain pintaa mitä näet. Voi olla että niiden pariutuneiden elämä siellä seinien sisällä on jotain muuta kuin kuvittelet tai oot saanut ymmärtää. Ei kannata kadehtia, opettele nauttimaan niistä oman elämän arjen luksushetkistä. Elä omaa ainutlaatuista elämääsi.
Ikisinkku
M48
Olen myös pitkään ollut sinkku. Yli 10 vuotta. Pitkään toivoin kumppania, mutta pikkuhiljaa olen hyväksynyt että sitä ei välttämättä tule ollenkaan elämääni.
Aluksi se harmitti, mutta mitä vanhemmaksi tulee (olen 38) niin alkaa arvostaa enemmän omaa rauhaa. En tiedä osaisinko enää olla parisuhteessa.
Kun sanoit ettei ole taloudellisesti mahdollista opiskella, niin oletko varma? Mites avoin yliopisto tai työväenopiston kurssit? Voitko kysyä töistä satunnaisia palkattomia vapaapäiviä? Se ei varmaan kaada talouttasi? Ehkä olet vaan stressaantunut ja tarvitset enemmän vapaa-aikaa töistä?
Mitä taitoja haluaisit oppia?
Ei se parisuhde ole mikään onnen tae, ei myöskään perhe. Moni on onnettomassa liitossa jopa vuosikymmeniä ja kaikki kärsivät.
Vierailija kirjoitti:
Tajuathan että tuo on vain pintaa mitä näet. Voi olla että niiden pariutuneiden elämä siellä seinien sisällä on jotain muuta kuin kuvittelet tai oot saanut ymmärtää. Ei kannata kadehtia, opettele nauttimaan niistä oman elämän arjen luksushetkistä. Elä omaa ainutlaatuista elämääsi.
Ikisinkku
M48
Hyviä pointteja ja neuvoja. Someen laitetaan vain kaikki ihana, jota toisten halutaan kadehtivan ja monesti edes ystäville ei kerrota negatiivisia asioita elämästä. Niiden, joita kadehditaan, elämä voi olla ihan erilaista kuin moni luulee.
Älä vertaile itseäsi muihin etkä myöskään tiedä todellisuutta, mitä parisuhde tai varsinkaan avioliitto on, ellei sinulla ole siitä kokemusta. Se että kaverisi hehkuttavat ja hierovat onneaan naamaasi kertoo ennemminkin heidän tilannetajuttomuudestaan ja siitä, että kuppaavat sinun elämänenergiaasi omana yleisönään, sen sijaan että iloitsisivat sinunkin elämäsi asioista.
Aloita uusia harrastuksia, tutustu uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti. Mieluummin sellaisiin, jotka ovat lähempänä sitä elämäntilannetta, missä sinä olet, kuin jotain mikä on ihan päin vastaista.
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.