Olisiko lohduttavia sanoja ikisinkulle, en oikeasti jaksa enää

Lyhyesti taustaa. Olen keski-ikänen sinkku, joka kärsii yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteesta. Viimeiset vuodet ovat olleet tosi raskaita ihan joka elämän osa-alueella, työ, terveys, ystävyyssuhteet jne. Jatkuvia huonoja uutisia ja epäonnistumisia ja näiden vuoden olenkin masentunut ja sinnitellut jo kauan ihan jaksamiseni äärirajoilla. 

Ajattelin, että yritän kesän ajan olla vähän sosiaalisempi, jos se piristäisi tai toisi jotain iloa elämään ja olenkin nähnyt nyt vanhoja kavereitani jonkun verran tässä kesän aikana erilaisissa juhlissa ja tilasuuksissa. Viimeksi kun istuttiin yhdessä iltaa ja kuuntelin muiden kertomuksia elämästään, aiheutti se minulle entistä pahemman olon, kun tajusin kuinka ihanaa elämää heistä suurin osa elää. Kaikilla fiksut ja kivat puolisot, lapset nauttii kesälomasta, yhteisiä matkoja ja se mikä erityisestä jäi mieleen on se taloudellinen etuoikeus. Yksi aloittanut opinnot, toisella päättynyt työsuhde, mutta ajatteli, että alkaa katsella uutta työtä vasta ens vuoden puolella, on hankittua mökkejä, veneitä, reissattu perheen kanssa, hienot autot pihassa yms. yms. Yksi sairaustui viime vuonna vakavasti, mutta on jo paranemaan päin ja kertoi kuinka ihanasti puoliso on tukenut häntä koko sairastamisen ajan. Suurin osa oli jo maksanut asuntolainan pois jne. 

Näistä kaikista minuun iski aivan järjetön kateus. Tahtomattani olen sinkku ollut jo kauan, mutta nämä kavereiden kohtaamiset vain alleviivasi, millaista on elää yksin. Ei minulla ole varaa aloittaa opintoja tai pitää vähän taukoa työelämästä, lähinnä pelkään, että jos esim. sairastun niin joudun heti myymään asuntoni, koska ei ole ketään muuta, joka kannattelisi taloudellisesti yhtään. 

Nyt kaduttaa, että edes yritin aktivoitua sosiaalisesti, koska mieli on entistä pahempi. En vaan kerta kaikkiaan jaksa enää elää yksin. Viimeisen lomaviikon olen lähinnä itkenyt kotona. 

Eikä tarvitse tulla sanomaan, että olisin jonkun miehen rahojen perässä. Koska oikeasti haluaisin vain elämänkumppanin, jonka kanssa nauttia elämästä ja jakaa taakkaa. Elämä olisi täysin erilaista, kun sen saisi jakaa jonkun kanssa hyvässä ja pahassa, kuten kavereideni tapaamiset minulle muistuttivat.

Anteeksi pitkä sepustus, piti vaan saada kirjoittaa tämä ulos.