Lue keskustelun säännöt.
Olisiko lohduttavia sanoja ikisinkulle, en oikeasti jaksa enää
24.07.2026 |
Lyhyesti taustaa. Olen keski-ikänen sinkku, joka kärsii yksinäisyydestä ja kelpaamattomuuden tunteesta. Viimeiset vuodet ovat olleet tosi raskaita ihan joka elämän osa-alueella, työ, terveys, ystävyyssuhteet jne. Jatkuvia huonoja uutisia ja epäonnistumisia ja näiden vuoden olenkin masentunut ja sinnitellut jo kauan ihan jaksamiseni äärirajoilla.
Ajattelin, että yritän kesän ajan olla vähän sosiaalisempi, jos se piristäisi tai toisi jotain iloa elämään ja olenkin nähnyt nyt vanhoja kavereitani jonkun verran tässä kesän aikana erilaisissa juhlissa ja tilasuuksissa. Viimeksi kun istuttiin yhdessä iltaa ja kuuntelin muiden kertomuksia elämästään, aiheutti se minulle entistä pahemman olon, kun tajusin kuinka ihanaa elämää heistä suurin osa elää. Kaikilla fiksut ja kivat puolisot, lapset nauttii kesälomasta, yhteisiä matkoja ja se mikä erityisestä jäi mieleen on se taloudellinen etuoikeus. Yksi aloittanut opinnot, toisella päättynyt työsuhde, mutta ajatteli, että alkaa katsella uutta työtä vasta ens vuoden puolella, on hankittua mökkejä, veneitä, reissattu perheen kanssa, hienot autot pihassa yms. yms. Yksi sairaustui viime vuonna vakavasti, mutta on jo paranemaan päin ja kertoi kuinka ihanasti puoliso on tukenut häntä koko sairastamisen ajan. Suurin osa oli jo maksanut asuntolainan pois jne.
Näistä kaikista minuun iski aivan järjetön kateus. Tahtomattani olen sinkku ollut jo kauan, mutta nämä kavereiden kohtaamiset vain alleviivasi, millaista on elää yksin. Ei minulla ole varaa aloittaa opintoja tai pitää vähän taukoa työelämästä, lähinnä pelkään, että jos esim. sairastun niin joudun heti myymään asuntoni, koska ei ole ketään muuta, joka kannattelisi taloudellisesti yhtään.
Nyt kaduttaa, että edes yritin aktivoitua sosiaalisesti, koska mieli on entistä pahempi. En vaan kerta kaikkiaan jaksa enää elää yksin. Viimeisen lomaviikon olen lähinnä itkenyt kotona.
Eikä tarvitse tulla sanomaan, että olisin jonkun miehen rahojen perässä. Koska oikeasti haluaisin vain elämänkumppanin, jonka kanssa nauttia elämästä ja jakaa taakkaa. Elämä olisi täysin erilaista, kun sen saisi jakaa jonkun kanssa hyvässä ja pahassa, kuten kavereideni tapaamiset minulle muistuttivat.
Anteeksi pitkä sepustus, piti vaan saada kirjoittaa tämä ulos.
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.
Minä remontoin meillä jos tarvetta on. Yleensä kyllä ollaan maksettu ammattilaiselle remonteista.
En ymmärrä, mikä kriteeri joku remontoimistaito on parisuhteen kannalta. 😄
Sama kuin sanoisi, että osaa lakata kynsiä on tärkeää parisuhteelle.
Maksatko jollekkin firmalle remontista vaikka 8000 euroa kun oma mies tekee sen parilla tonnilla jossa vain remonttitarvikkeet maksaa.
Voi elämän kevät! Niinkö vähän kuvittelet naisten ajattelevan miehistä että valkkaavat remonttitaitoisen miehen joka tekee hommat ilmaiseksi???
Minä arvostan ammattitaitoa ja olen valmis maksamaan siitä, miehelle tai naiselle. En hyväksikäytä miestä siihen että saan ilmaisen remontin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen todennut, että olen aina onneton, ihan riippumatta parisuhdestatuksestani.
Parisuhteessa ollessani olin jotenkin neuroottinen ja helposti ärtyvä, mutta toisaalta en kokenut yksinäisyyttä kovin usein.
Sinkkuna eläessä arjessa ei ole kumppanista johtuvia ärsytystekijöitä, mutta toisaalta olen aivan hirvittävän yksinäinen ja kosketuksen kaipuinen.
Eli oli niin tai näin, niin aina on huonosti (ja voin huonosti).
Vierailija kirjoitti:
Mä olen todennut, että olen aina onneton, ihan riippumatta parisuhdestatuksestani.
Parisuhteessa ollessani olin jotenkin neuroottinen ja helposti ärtyvä, mutta toisaalta en kokenut yksinäisyyttä kovin usein.
Sinkkuna eläessä arjessa ei ole kumppanista johtuvia ärsytystekijöitä, mutta toisaalta olen aivan hirvittävän yksinäinen ja kosketuksen kaipuinen.
Eli oli niin tai näin, niin aina on huonosti (ja voin huonosti).
Olet harvinaisen rehellinen, yleensä onnettomat syyttävät muita :)
Syö terveellisesti ja liiku, suolisto on toiset aivot ja liikunta tuottaa mielihyvä hormoneja.
En tiedä otatko tämän tukena, mutta mikä oikeasti auttaa on se, että lasket illalla siunauksesi. Jos voit kävellä, sinulla on työ ja ystäviä, koti, ruokaa jne...
Monilla ei ole ja he olisivat kiitollisia yhdestäkin asiasta, mitä Sinulta löytyy.
Jos keskityt negatiivisiin asioihin, et huomaa, kuinka paljon hyvää elämässäsi myös on.
On sellainen vanha tyhmä ajatus, että ihmisellä olisi maailmassa vain yksi juuri se oikea kumppani.
Tosiasia on, että laitetaan jonoon vaikka 10 miestä tai naista suunnilleen samasta ikäryhmästä, niin siinä porukassa on 2 sellaista, jonka kanssa voisi ihan hyvän liiton perustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä, että sait sanoitettua nuo tunteesi. Vaikka en ole samassa elämäntilanteessa tällä hetkellä, niin ymmärrän kyllä miksi tunnet niin kuin tunnet. Tuo kateuden tunne on minullekin tuttua. Minusta sinun pitää tehdä nyt surutyösi loppuun tässä asiassa, itkeä sen verran kun itkettää ja sitten kun olet surkutellut tilannettasi tarpeeksi, niin sitten pyrkiä pikkuhiljaa kääntämään ajatuksia positiivisempaan suuntaan. Voit tehdä unelmakarttoja ja muutoinkin "manifestoida" niitä asioita, joita itsellesi toivot. Nauhoitat vaikka videoita itsestäsi ja näistä tuntemuksista. Sinun ei tarvitse näyttää niitä kenellekään, sillä ne ovat vain itseäsi varten. Sitten kun katsot jotain videoita myöhemmin, niin huomaat miten ajattelusi onkin muuttunut ajan myötä. Voit myös pitää kiitollisuuspäiväkirjaa tai tehdä mitä tahansa mikä toisi sinulle iloa ja oppisit näkemään ne hyvät asiat elämässäsi. Ja hyväksymään elämäsi sellaisena kuin se on. Elämä ei todellakaan mene niin kuin itse toivoisi tai suunnittelisi, mutta, että elämä voi silti olla ihan hyvää ja onnellista.
Jos tunnet olosi surkeaksi, niin se valitettavasti on aistittavissa ulkoa päin. Mutta niin on myös ilo ja onnellisuus. Joten sinun pitäisi saada ajatusmaailmaasi iloa, jotta se välittyisi sinusta ulospäin. Iloinen ja elämäänsä (pääsääntöisesti) tyytyväinen ihminen on huomattavasti puoleensa vetävämpi, kuin kateellinen ja katkera ihminen. Uskon, että sinäkin löydät vielä kumppanin itsellesi. Ja kun sinulla on itselläsi hyvä olla, niin olet silloin myös luonnollisesti avoimempi uusille kokemuksille ja ihmisille elämässäsi.
Ja tiedostan kyllä enemmän kuin hyvin, että tämä kaikki on paljon helpommin sanottu kuin tehty, mutta jotain pitää edes yrittää tehdä eri tavalla, jos haluaa muutosta elämäänsä.
Vinkkinä vielä, että katso Mel Robbins:in videoita instagramista tai Youtubesta.
You go girl!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hieno aloitus ja rehellinen. Ei ihminen jaksa yksin, on pakko yrittää pyrkiä muiden ryhmään ja oletkin pyrkinyt. Osaan asettua sinun asemaasi vaikka olenkin parisuhteessa.
Yleensä parisuhteet solmitaan nuorella iällä, sekin aiheuttaa ulosjäämistä jossei silloin löydy kumppania. Mutta toivo ei ole vielä mennyt, on paljon vapaita, sinkkuja ihmisiä, samanlaisia kuin sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muuta sieltä ivalosta turkuun niin mahdollisuudet kumppanin löytymiseen paranee. Kävin tässä kesän alussa lapissa ja poljin utsjoelta hankoon ja hitto mitä kyliä ivalo ja sodankyläkin oli. Ei sieltä löydä kumppania.
Päinvastoin, Lapissahan on miehiä paljon enemmän kuin naisia. Naisia on etelässä turhan paljon
Lohdutuksena:
Itse koin jonkinlaisen tietoisuuden kasvun ja henkisen harppauksen, enkä koe tarvitsevani elämääni enää puolisoa. Hänen tulisi olla niin samanlainen kuin minä, että tällaisen yksilön kohtaaminen on hyvin epätodennäköistä.
Ihmiset ovat liian usein egoistisia omaneduntavoittelijoita, petollisia hedonisteja, materialisteja ja niin inhorealistisesti viettiensä vietävissä, ettei minulla ole heidän kanssaan mitään yhteistä.
Olen sinut tämän asian kanssa.
Mistä tietää vaikka sinäkin koet näin tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauti vapaudesta. Ja hengaile vain kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Muuta sieltä ivalosta turkuun niin mahdollisuudet kumppanin löytymiseen paranee. Kävin tässä kesän alussa lapissa ja poljin utsjoelta hankoon ja hitto mitä kyliä ivalo ja sodankyläkin oli. Ei sieltä löydä kumppania.
Mitäh! Naisen ei tarvi Ivalossa tai Sodankylässä kuin pyörähtää kannoillaan 360 niin on mies vastassa😁
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se jonain päivänä päättyy. Elämä siis. Sori. En nyt muuta keksinyt.
-toinen ikisinkku
Ps. Itsekkyys ja omahyväisyys kunniaan...eiku nehän olivat jo....unohtakaa....
Ymmärrän. Seurustelin ekan kerran 27-vuotiaana. Sitä ennen suurimman osan ajasta seuralaisena kulki aivan järkyttävän kipeä yksinäisyys. Nykyään samainen parisuhde voi huonosti, mutta en siltikään ole niin onneton kuin sinkkuna. Todistetusti pärjään yksin ja pystyn elämään yksin, mutta suru, yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne ovat silloin aivan liikaa läsnä.
Voimia AP. Älä luovuta kumppanin etsinnän suhteen, vaikka tiedänkin omasta kokemuksesta, kuinka pettymyksentäyteistä touhua se on. Muiden ihmisten seuraan hakeutuminen on oikea suunta, ehkä vaan vanhat kaverit eivät olleet se oikea porukka. Itse kävin sinkkuna erään paikallisen yhdistyksen järjestämillä vaelluksilla. Ne olivat ihan mahtavia. Mukana oli kaikenikäisiä ihmisiä, ja suurin osa tuli mukaan yksin. Oma rakas harrastus oli myös sinkkuaikoina erityisen tärkeä, eikä vähiten siihen liittyneen sosiaalisen maailman vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko ystävien tapaamiset tuollaisia ryhmäkokoontumisia, joissa kerrotaan omia yksityisasioitsaan esim. rahatilanteeseen liittyen. Kuulostaa jotenkin raskaalta. Eikö teillä ole mitään muuta yhteistä keskusteltavaa?
En edes haluaisi sellaista ystäväseuraa jossa jatkuvasti kehuskeltaisiin rahalla ja menestyksellä. Tosi materialistista kokoomusmeininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen mies, osaan remontoida ja rakentaa. Osaa leipoo korvapuusteja ja teen kotitöitä. Silti naiset ottaa sellaisen miehen joka ei kotitöitä tee ja sellaisen joka ei osaa remontoida.
Minä remontoin meillä jos tarvetta on. Yleensä kyllä ollaan maksettu ammattilaiselle remonteista.
En ymmärrä, mikä kriteeri joku remontoimistaito on parisuhteen kannalta. 😄
Sama kuin sanoisi, että osaa lakata kynsiä on tärkeää parisuhteelle.
Maksatko jollekkin firmalle remontista vaikka 8000 euroa kun oma mies tekee sen parilla tonnilla jossa vain remonttitarvikkeet maksaa.
Mitä tekemistä remonteilla on parisuhteen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän todella hyvin aloittajan tilanteen. Olin itse ikisinkku 30 -vuotiaaksi asti. Minulla oli nuorempana paljon kavereita joista osa sinkkuja ja osa parisuhteessa/perheellisiä. Onneksi vain harvoin tarvi olla yksin, vaan lähes aina sai seuraa johonkin. Muistan kyllä silti sen ahdistavan tunteen, miksi minä en löydä ketään ja koska olen aina mieltänyt itseni enemmän parisuhde ihmiseksi ja halunnut nuorena perustaa perheen vuosi vuodelta ahdistus vain kasvoi.
N. 25 vuotiaana muutin töiden perässä eri kapunkiin ja silloin vasta olinkin yksin. En tuntenut nykyiseltä paikkakunnalta ketään. Yritin aina viikonloppuisin mennä eri kaupunkeihin ja nähdä kavereita. Yritin myös löytää uusia kavereita. Mutta se oli vaikeaa. Tässä kohti myös monet kaverini alkoivat pariutua, mennä naimisiin, ostaa taloja, saamaan lapsia. Eli näkemiset harveni entisestään. Toki olen aina ollut onnellinen, kun kaverit ovat päässeet elämässä eteenpäin ja olen päässyt kaasoiksi häihin ja minulla on aivan ihania kummilapsia. Mutta silti joka ikinen kerta mietin, että milloin on minun vuoroni. Osa kavereista kerkesi jo eroamaan ja löytämään uuden puolisonkin ja minä vain jatkoin sinkkuna elämistä.
Olin jo alustavasti suunnitellut, että kun täytän 30 vuotta. Teen lapsen yksin, sillä en halua jäädä lapsettomaksi. Se ei kuitenkaan ollut ensisijainen vaihtoehto, vaan halusin puolison ja hänen kanssaan lapsia. Mutta vaikka kuinka yritin käydä treffeillä, baareissa, tapahtumissa ym. en vain löytänyt miestä. En ole oikein ikinä herättänyt kiinnostusta vastakkaisessa sukupuolessa.
Onneksi kuitenkin hieman alle 30 -vuotiaana löysin miehen. Olin hetken aikaan niin onnellinen. Miehelläni oli edellisestä suhteesta lapsi ja olin alkuun hänestäkin innoissani. Olin kuitenkin aina halunnut lapsia ja nyt pääsin elämään lapsiperhearkea.
Nyt olemme olleet useamman vuoden jo yhdessä ja voin sanoa, että ei tämä uusperhe-elämä mitään helppoa ole. Onneksi riidellään vain harvoin, mutta 90 % meidän riidoista/erimielisyyksistä johtuvat uusperheestä. Minä joustan aivan kaikesta. Alan olemaan aika varma, ettei tämä suhde tule kestämään loppuelämän ajan ja ero olisi varmasti paras vaihtoehto. Haluaisin naimisiin, lapsia, omistusasunnon ym. Ja mies ei oikein innostu. Tiedän, että jos miehellä ei olisi ennestään lasta, hän suostuisi tähän kaikkeen. Mutta, kun en haluaisi erota. Olen melko varma, että jos tulee ero. Jään taas ikisinkuksi ja joudun tekemään lapsen itsellisesti. Ja jos satunkin löytämään jonkun miehen joskus. Joutuisin taas uusperheeseen.
En tiedä miten muilla tuntuu olevan niin helppoa pariutua ja päästä elämässä eteenpäin.
Turhaa tuhlata elämänsä tuollaisessa suhteessa.
Näin miehenä haluaisin aidosti ymmärtää miksi naiset eivät löydä miehiä ellei kyse ole yliampuvista vaatimuksista?
Toki osasyynä ovat nimenomaan osan niiden asiallisten ja kunnollisten miessinkkujen eräänlainen luovuttaminen siinä, etteivät enää juuri puhu naisille saatika lähesty naisia joko pettymyksen tunteen pelossa tai friikiksi leimautumisen pelossa. Tällöin naisen pitäisi tehdä edes jonkinlainen aloite, vaikka tiedän kokemuksesta etteivät nämä miehet välttämättä lämpene heti kun pettymyksiä on takana.
Nämä miehet eivät myöskään osaa ottaa Tinderiin kunnon valokuvia ja osan kirjoitustaidot ovat niin ja näin. Toki joukossa on paljon jotka osaavat ihan oikeasti kirjoittaa hyvin vaikka valokuvat ja bio on mitä sattuu.
Pahimmillaan tämä johtaa siihen että vain hulluimmat miehet lähestyvät esim. baarissa naisia ja saavat näitä mukaan ja suhteisiin ja sitten naiset valittavat miksi kaikki miehet ovat sellaisia kuin nämä miehet.
"Naiset....".
Siis kelpaako sulle kuka nainen tahansa? Et ole koskaan ihastunut/rakastunut yhteen tiettyyn ihmiseen? Nainen, nainen, joku mukiinmenevä random nainen nyt vaan pitäisi löytää.
Tuolla tavalla harvoin ketään naista hurmaa. Tai miestä. Jokainen varmasti haluaisi että potentiaalinen kumppani pitäisi erityisesti juuri hänestä.