Lue keskustelun säännöt.
Eronneet vanhemmat, jotka miettivät lasten sijaan vain omaa onneaan
23.07.2026 |
Tähän ilmiöön törmää ihan hirveästi keski-ikäisten eronneiden keskuudessa. Kun ero koittaa, osa vanhemmista ei tippaakaan mieti, miltä lapsista tuntuu. Vanhempi saattaa ryhtyä vimmalla deittailemaan heti eron jälkeen. Pahimmillaan kuvittelevat, että Mio-Aurorasta ja Elli-Oliverista on vain kiva saada joku Mikko isäpuoleksi/Jenni äitipuoleksi tai katsella, miten vanhempi käy viihteellä milloin kenenkin kanssa. Todellisuudessa iso osa lapsista toivoo, että vanhempi ei tuo kotiin eron jälkeen uutta puolisoa. Kurjimmissa tapauksissa vanhempi ryhtyy virittelemään uusperhekuviota lyhyen tuntemisen jälkeen ja siinä siten ollaan saman katon alla vieraan aikuisen (ja hänen lastensa kanssa). Vanhempi ei tietenkään näe tätä ikävänä, hän kuvittelee lastensa olevan yhtä haltioituneita uudesta kumppanista kuin vanhempi itse on. Eikä sekään tee lasten psyykkeelle hyvää, jos lapsi seuraa vierestä vanhemman vaihtuvia irtosuhteita. Kyllä kouluikäinenkin jo tajuaa, että tuo "yökylään tullut vanhemman kaveri" on tullut harrastamaan seksiä vanhemman kanssa. Ja tämäkös alakoululaista lasta ällöttää, eikä teinitkään halua kuunnella vanhempien seksielämän ääniä kotona.
Miten vaikea on vanhemmalla ajatella, että eronneenakin hänen ensisijainen tehtävänsä on lapsistaan huolehtiminen ja lasten parhaan ajatteleminen? Ei se, että vanhempi laittaa eroa prosessoivat lapset keskelle uusperhe-elämää. Vanhempi voi vallan hyvin seurustella, mutta yhteen ei tarvitse uuden kumppanin kanssa muuttaa eikä uusperhettä perustaa. Sitten ehtii muuttaa kumppanin kanssa yhteen, kun lapset ovat aikuisia ja lähteneet kotoa maailmalle.
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras on, että nämä eronneet vanhemmat hokevat, ettei asialla ole mitään vaikutusta lapsiin. Sitten kun kysyy, että mitenkäs oma lapsuudenperheesi, niin vanhemmat ovat eronneet hänen lapsuudessaan ja risaista on ollut sielläkin. Tilastojen valossa erot periytyvät, turha sitä on kiistää.
Erot ei periydy. Sen sijaan esim. rikkinäiset kiintymyssuhdemallit periytyy. Ne altistaa sille, että on vaikeuksia ihmissuhteissa aikuisena. Monet niistä vaikeuksista myös aktivoituu vasta kun saa omia lapsia.
Toisaalta ihmisten yksiavioisuus ja ydinperheet on ihmiskunnan historiassa melko uusi asia.Käypä katsomassa tilastoja avioeroista, kyllä ne vain periytyvät. Ja näkeehän sen ihan tosielämässäkin. Teen töitä perheiden parissa ja kummasti voi nähdä, miten eroperheissä sitä rikkonaisuutta on jo isovanhempien sukupolvella. Pahimmillaan voi olla, että lapsella on kahdeksan isovanhempaa/isovanhempipuolta, kun jokainen on eronnut ja ottanut uuden kumppanin.
Olen huolissani jos teet töitä eroperheiden takia, mutta sulla ei ole ton vertaa ymmärrystä erojen syistä.
Aika monet erot olisi vältettävissä seuraavilla keinoilla:
-ei oteta kumppaniksi ihmistä, jolla on isoja arjen haasteita, esim. päihdeongelma
-opetellaan käsittelemään omat tunteet, eikä pureta niitä toisiin tai vastuuteta toisia omista tunteista
-ollaan pariskuntana valmiita selvittämään riidat yhdessä
-sitoudutaan siihen, että ollaan yhdessä myös vaikeina aikoina, tehdään töitä suhteen eteen
-asetetaan perheen etu oman edun edelle
Niin. Jos ihmisillä ei ole työkaluja toimia näin, ei välttämättä edes tunnisteta näitä asioita elämässä, koska vaikea lapsuus ja vinoutuneet kiintymyssuhdemallit, niin mitä toi auttaa?
Sä puhut nyt asioista hyväosaisen ihmisen näkökulmasta. Se ei riitä, että osaa sanoa mikä on pielessä, jos ei ymmärrä taustoja, syitä, yksilöllisiä tekijöitä elämässä. Ja että niiden korjaaminen vaatii usein mm. pitkäaikaista tukea tai terapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Ja ehkä niille lapsillekaan ei ole hyväksi jos vanhempi elää vain lastensa kautta. Jos koko onni ja elämä on vain lapsissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
En usko tuota. Yksi perheasunto ja kaksi yksiötä tuskin tulee kalliimmaksi kuin kaksi perheasuntoa. Kyse on aikuisten mukavuudesta. Se on ainoa este tälle lapsilähtöiselle järjestelylle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ei tämä pätäkkää niin paljon vaadi. Voi hyvin olla, että perheellä säilyy vanha koti, vanhemmat vaihtavat vuoroa kotona ja se toinen vanhempi käy pienessä yksiössä lapsivapaansa.
Tässä ohitetaan se, miksi ihmiset ylipäätään eroaa. Yleensä kun ei tule toimeen. Tuollainen yhteisen asunnon pitäminen eron jälkeenkin on monilla omiaan vain ylläpitämään kireyttä, kun lapsille olisi parasta olla mahdollisimman hyvissä väleissä olevien vanhempien kanssa. Jos välit on hyvin rauhalliset niin silloin varmaa än hyvä.
Ruotsissa on tutkittu vuoroviikkoja ja lapset voi niissä keskimäärin paremmin kuin yhden vanhemman luona asuvat. Toki asia erikseen järjestelyt, joissa välimatkat on liian pitkät ja lapsen ei itse ole mahdollista käydä toisessa kodissa ilman vanhemman kuskailua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Ja ehkä niille lapsillekaan ei ole hyväksi jos vanhempi elää vain lastensa kautta. Jos koko onni ja elämä on vain lapsissa.
On olemassa myös välimuotoja. Ainoat vaihtoehdot ei ole, että tuo heti uuden kumppanin asumaan lasten kanssa tai elää vain lasten kautta.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Koska sä olet huono ihminen, jos olet eronnut. Siis etenkin jos olet äiti. Sun pitää silloin unohtaa kaikki omat tarpeet omasta ajasta, tunteista, seksuaalisuuteen saakka. Ota kissa ja hoivaa sitä, jos joskus saat omaa aikaa. Leivo tai neulo kotona, se on sallittu harrastus eronneelle äidille.
Mulla oli suhde mieheen, eronneena. Mies ei edes tavannut lapsia. Tapailin miestä, kun lapset oli isällään. Se suhde teki minut silloin onnelliseksi. Perheneuvolan psykologi syyllisti minua siitäkin, hänen mielestään kun se voi vaikuttaa lapsiin, koska saatan ajatella tätä miestä kuitenkin kun olen lasten kanssa. Siis hohhoijjaa. Sellasta tukea sitten sieltä, kun kaipasin tukea omaan jaksamiseen ja lapsen ero-oireiluun. Lasten isästä erosin koska isä oli pitkään kuopuksen syntymän jälkeen masentunut, petti, alkoi käyttää päihteitä, pelasi perheen rahat, tyhjensi jopa lasten pankkitilit yhdessä kohtaa. Silti joidenkin mielestä olis pitänyt pysyä vaan yhdessä tollasen kanssa, tai ainakin vielä pitää sen kanssa yhteistä kotia eron jälkeen! Ei hemmetti. Siis millä taialla se olis onnistunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Ja ehkä niille lapsillekaan ei ole hyväksi jos vanhempi elää vain lastensa kautta. Jos koko onni ja elämä on vain lapsissa.
On olemassa myös välimuotoja. Ainoat vaihtoehdot ei ole, että tuo heti uuden kumppanin asumaan lasten kanssa tai elää vain lasten kautta.
Eikö se ylimääräinen pinkki hammasharja vessassa ole välimuoto? Sitä kai tässä paheksuttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Ja ehkä niille lapsillekaan ei ole hyväksi jos vanhempi elää vain lastensa kautta. Jos koko onni ja elämä on vain lapsissa.
On eri asia, jos vanhemmalla on muutakin elämää. Esim. ystäviä ja harrastuksia. Tai vaikka pitkäaikainen seurustelukumppani, jota vanhempi näkee lapsivapaalla. On ihan eri asia, jos vanhemmalla on kasa irtosuhteita tai kotiin muuttaa joku Kalevi äidin iloksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Toisaalta, täytyyhän lasten hyväksyä että vanhemmilla on myös omat aikuisten juttunsa silloin kun lapset eivät ole paikalla. Onko omalla viikolla pelkkä työnteko ja pyykinpesu sallittua että voi olla hyvä vanhempi?
Ja ehkä niille lapsillekaan ei ole hyväksi jos vanhempi elää vain lastensa kautta. Jos koko onni ja elämä on vain lapsissa.
On eri asia, jos vanhemmalla on muutakin elämää. Esim. ystäviä ja harrastuksia. Tai vaikka pitkäaikainen seurustelukumppani, jota vanhempi näkee lapsivapaalla. On ihan eri asia, jos vanhemmalla on kasa irtosuhteita tai kotiin muuttaa joku Kalevi äidin iloksi.
Niin kun tuossa annettiin ymmärtää että vanhemmalla ei nimenomaan saa olla mitään muuta elämää kun lapset aistivat tai näkevät sen kuitenkin. Ylimääräinen pyyhe tai hammasharja nähty, ikuinen trauma aiheutettu.
Vierailija kirjoitti:
Mä lasken näihin itsekeskeisiin vanhempiin myös heidät, jotka kiireesti deittailevat eron jälkeen. Ero on yleensä lapsille iso kriisi. Vanhemman pitäisi keskittyä olemaan lapsen tukena eikä keskittyä treffailemaan uusia ihmisiä. Ylipäätään ihmettelen, miten vaikea ihmisillä on olla yksin. Kun minä nuorena erosin lapsettomasta avioliitosta, terapeutti ihmetteli, miten harvinaista on, kun olin eron jälkeen yksin. Ihan suoraan sanoin, että en halua tapailla yhtään ketään, vaan haluan saada eron prosessoitua ja surtua rauhassa. Olin ihan tietoisesti useamman vuoden yksin eron jälkeen. Teki hyvää ja löytyi hyvä puoliso, kun en kapsahtanut ekan vastaantulijan kaulaan.
Tietenkin voi olla tilanne, että ennen eroa on ollut vaikkapa viisi vuotta täysin seksitöntä liittoa.
Ei ole ihme, jos heti eron saatua välittömästi on deittailemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero ei ollut mitenkään tramaattinen ja alkuun menikin hyvin kun polkupyörällä pääsi kulkemaan vanhempien asuntojen väliä. Sensijaan kun alkoi muutaman kuukauden jälkeen ilmaantua kotiin tuntemattomia miehiä ja naisia, jotka alkoi heti lässyttää minulle kuin omalle lapselleen. Jotenkin alkoi luottamus ja arvostus laskemaan omia vanhempia kohtaan kun kummallakin vähän väliä oli joku isä tai äitipuoli ehdokas kylässä, eikä niistä miitän tullut. Lopulta kuppi meni nurin kun sisarpuoli pahoinpiteli ja hänen skitso äitinsä haukkui minua pikkulutkaksi. Muutin sitten isovanhempieni luokse. Nyt aikuisena ymmärrän millaisia reppanoita vanhempani olivat enkä ole heille vihainen. Emme kyllä ole juuri tekemisissä ja olen päättänyt että elän yksin lapsettomana elämäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Väitteellesi ei vain ole tutkimusaineiston mukaan perää vaan päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ei tämä pätäkkää niin paljon vaadi. Voi hyvin olla, että perheellä säilyy vanha koti, vanhemmat vaihtavat vuoroa kotona ja se toinen vanhempi käy pienessä yksiössä lapsivapaansa.
Tässä ohitetaan se, miksi ihmiset ylipäätään eroaa. Yleensä kun ei tule toimeen. Tuollainen yhteisen asunnon pitäminen eron jälkeenkin on monilla omiaan vain ylläpitämään kireyttä, kun lapsille olisi parasta olla mahdollisimman hyvissä väleissä olevien vanhempien kanssa. Jos välit on hyvin rauhalliset niin silloin varmaa än hyvä.
Ruotsissa on tutkittu vuoroviikkoja ja lapset voi niissä keskimäärin paremmin kuin yhden vanhemman luona asuvat. Toki asia erikseen järjestelyt, joissa välimatkat on liian pitkät ja lapsen ei itse ole mahdollista käydä toisessa kodissa ilman vanhemman kuskailua.
Mutta paras on silti ydinperhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Vai niin. No eipä siinä, turha keskustella sitten kun sinä tiedät asiat paljon paremmin kuin esim. ammattilaiset.
"Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää erolasten vuoroasumisen: "Naurettava, mekanistinen lähestymistapa"Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhempien olisi hyvä ensin itse kokeilla vuoroviikkoasumista. Jos tuntuu, että koskaan ei ole ollut yhtä kivaa kuin koko ajan laukkuja pakatessa, silloin samaa mallia voi ajatella lapsellekin."
Suora lainaus lastenpsykiatrin toteamuksesta.
1. Tutkimusaineisto?
2. Lapset ei pakkaa mitään, molemmissa kodeissa on omat huoneet ja kamppeet
3. Niin siis mäkin asun vuoroviikoin kumppanin luona kun lapseton viikko, jopa toisella paikkakunnalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ei tämä pätäkkää niin paljon vaadi. Voi hyvin olla, että perheellä säilyy vanha koti, vanhemmat vaihtavat vuoroa kotona ja se toinen vanhempi käy pienessä yksiössä lapsivapaansa.
Tässä ohitetaan se, miksi ihmiset ylipäätään eroaa. Yleensä kun ei tule toimeen. Tuollainen yhteisen asunnon pitäminen eron jälkeenkin on monilla omiaan vain ylläpitämään kireyttä, kun lapsille olisi parasta olla mahdollisimman hyvissä väleissä olevien vanhempien kanssa. Jos välit on hyvin rauhalliset niin silloin varmaa än hyvä.
Ruotsissa on tutkittu vuoroviikkoja ja lapset voi niissä keskimäärin paremmin kuin yhden vanhemman luona asuvat. Toki asia erikseen järjestelyt, joissa välimatkat on liian pitkät ja lapsen ei itse ole mahdollista käydä toisessa kodissa ilman vanhemman kuskailua.
Mutta paras on silti ydinperhe.
Riippuen onko se ydinperhe turvallinen ja onnellinen. Itse en ainakaan nauttinut lapsuuden riitaisesta ydinperheestä ja olin tyytyväinen kun erosivat.
"Käypä katsomassa tilastoja avioeroista, kyllä ne vain periytyvät. Ja näkeehän sen ihan tosielämässäkin. Teen töitä perheiden parissa ja kummasti voi nähdä, miten eroperheissä sitä rikkonaisuutta on jo isovanhempien sukupolvella. Pahimmillaan voi olla, että lapsella on kahdeksan isovanhempaa/isovanhempipuolta, kun jokainen on eronnut ja ottanut uuden kumppanin."
Onko yleistäkin että isovanhempien uusia kumppaneita kutsutaan isovanhempipuoliksi? En ole eläissäni kuullut. Minun vanhemmat on eronneet kauan sitten ja mieheni isä on kuollut. Lapsillamme on kolme isovanhempaa. Kaikilla on jo pitkään ollut uusi puoliso, mutta eivät he ole ottaneet minkäänlaista roolia "isovanhempana" vaikka oikein mukavia ovat ja kohtelevat kivasti lapsiamme. Jokaiseen isovanhempaan on lapsilla vahva ja erityinen suhde. Ehkä en ole osannut ajatella tätä rikkonaisena ja haitallisena lapsille, kun minun ollessani lapsi elossa olivat vain yksin asuvat mummoni, enkä siis ole koskaan saanut vierailla ns mummon ja vaarin luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Vai niin. No eipä siinä, turha keskustella sitten kun sinä tiedät asiat paljon paremmin kuin esim. ammattilaiset.
"Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää erolasten vuoroasumisen: "Naurettava, mekanistinen lähestymistapa"Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhempien olisi hyvä ensin itse kokeilla vuoroviikkoasumista. Jos tuntuu, että koskaan ei ole ollut yhtä kivaa kuin koko ajan laukkuja pakatessa, silloin samaa mallia voi ajatella lapsellekin."
Suora lainaus lastenpsykiatrin toteamuksesta.
1. Tutkimusaineisto?
2. Lapset ei pakkaa mitään, molemmissa kodeissa on omat huoneet ja kamppeet
3. Niin siis mäkin asun vuoroviikoin kumppanin luona kun lapseton viikko, jopa toisella paikkakunnalla?
Joo. Tykkään Sinkkosesta mutta huomaa, että vähän vanha äijä alkaa jo olemaan.
Meilläkään lapset ei pakkaa mitään laukkuja kun vaihtavat kotia. Ainoastaan koulureppu ja puhelin kulkee selässä, niinkuin varmaan muillakin mukuloilla. Molemmissa kodissa heillä on omat huoneet, vaatteet, lelut, harrastustarvikkeet, pyörät… jopa lemmikit.
Itse myös olen elänyt tuota vuoroviikkoelämää, kun lapsivapailla punkkasin miesystävän luona. Mukavaa vaihtelua se oli.
Iloisesti lapset vaan kummasti joka viikko lähtee kodista toiseen, sekä täällä että eksällä. Veikkaan että tietynlainen tylsyys elämästä ainakin puuttuu, kun on kaksi kotia, jossa molemmissa aina odottaa omat, kivat puuhat. He on jo sen verran isoja, että saavat itse päättää missä asuvat. Ihan ilman hampaita ja sarvia sitä heiltä aika ajoin kysytään. Vastaus on aina että viikko- viikko. Niin monet kaveritkin asuu, sehän on kuitenkin aikalailla uus normaali nykyään. Ennen asiat oli toki eri, ei voi siis verrata esim. omaan lapsuuteen ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan niillä lapsilla on kaksi vanhempaa jos erotaan. Miksi ihmeessä minun pitäisi olla yksin silloin kun lapset ovat äidillään? Eihän se deittailu tarkoita että niitä kumppaneita tuotais kotiin kun lapset ovat paikalla. Pitää olla jo aika vakavaa ennenkuin lapsille esitellään. M41
Moni kuvittelee piilottavansa lapselta deittailukumppanin. Lapset kuitenkin bongaavat todella tarkasti sen, jos kotona jokin on eri tavalla "äiti, kenen toi ylimääräinen pyyhe on tossa?" "Isi, kenen pinkki hammasharja täällä kaapissa on?". Ja aistivathan lapset senkin, jos vanhempi käyttäytyy poikkeavasti, on omissa maailmoissaan, salailee asioita jne.
Ja miten tämä nyt tarkalleen on lapselle vahingollista? Koska hän ei 24/7 ole universumin keskipiste ja aikuisilla on elämää hänen ulkopuolellaankin, hirveää? Ja jos äiti ja isä on ydinperheessä, suutelee tai käy treffeillä eikä keskity lapseen, niin onko se hyvä vai huono?
Melkoiset odotusarvot alkaa olla vanhemmille, ei saa edes hetkellisesti ajatella muuta kuin lastaan. Entä vaativassa työssä olevat joille tulee työpuhelu vapaalla, hirveäähän sekin on?
Hieman sävyjä nyt tähän pyhän ydinperheen ja kotiin vietyjen yhden yön juttujen väliinkin...
Sanoppa tuo läheisriippuvaiselle ihmiselle tai sellaiselle joka ei pärjää ihan normaaleissa arjen askareissa yksin ilman toista ihmistä. Meilläkin alkoi pian omakotitalossa paikat olla rempallaan ja piha villiintyä kun isä joutui lähtemään. Välillä oli jotain ukon retkuja pihalla rassaamassa milloin ruohonleikkuria tai äidin autoa tai asentamassa taloon valaisimia tai kodinkoneita. Yksinäisyyttä äiti sitten torjui viinillä. Muutin 15 vuotiaana isän luokse maalle ja siellä oli asiat paljon paremmin ja isä pärjäsi yksinkin harrastuksiensa kanssa.
n38