Lue keskustelun säännöt.
Eronneet vanhemmat, jotka miettivät lasten sijaan vain omaa onneaan
23.07.2026 |
Tähän ilmiöön törmää ihan hirveästi keski-ikäisten eronneiden keskuudessa. Kun ero koittaa, osa vanhemmista ei tippaakaan mieti, miltä lapsista tuntuu. Vanhempi saattaa ryhtyä vimmalla deittailemaan heti eron jälkeen. Pahimmillaan kuvittelevat, että Mio-Aurorasta ja Elli-Oliverista on vain kiva saada joku Mikko isäpuoleksi/Jenni äitipuoleksi tai katsella, miten vanhempi käy viihteellä milloin kenenkin kanssa. Todellisuudessa iso osa lapsista toivoo, että vanhempi ei tuo kotiin eron jälkeen uutta puolisoa. Kurjimmissa tapauksissa vanhempi ryhtyy virittelemään uusperhekuviota lyhyen tuntemisen jälkeen ja siinä siten ollaan saman katon alla vieraan aikuisen (ja hänen lastensa kanssa). Vanhempi ei tietenkään näe tätä ikävänä, hän kuvittelee lastensa olevan yhtä haltioituneita uudesta kumppanista kuin vanhempi itse on. Eikä sekään tee lasten psyykkeelle hyvää, jos lapsi seuraa vierestä vanhemman vaihtuvia irtosuhteita. Kyllä kouluikäinenkin jo tajuaa, että tuo "yökylään tullut vanhemman kaveri" on tullut harrastamaan seksiä vanhemman kanssa. Ja tämäkös alakoululaista lasta ällöttää, eikä teinitkään halua kuunnella vanhempien seksielämän ääniä kotona.
Miten vaikea on vanhemmalla ajatella, että eronneenakin hänen ensisijainen tehtävänsä on lapsistaan huolehtiminen ja lasten parhaan ajatteleminen? Ei se, että vanhempi laittaa eroa prosessoivat lapset keskelle uusperhe-elämää. Vanhempi voi vallan hyvin seurustella, mutta yhteen ei tarvitse uuden kumppanin kanssa muuttaa eikä uusperhettä perustaa. Sitten ehtii muuttaa kumppanin kanssa yhteen, kun lapset ovat aikuisia ja lähteneet kotoa maailmalle.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa mieltä. Erosin lasten isästä vuonna 2018. Olen käynyt treffeillä, vuosina 2022-2025 minulla oli myös suhde. Miehen esittelin lapsille muutaman kerran ohimennen kaverina, mutta ei vietetty aikaa yhdessä niin että lapset olisi olleet paikalla tms. Tätä pidettiin niin outona jopa perheneuvolan taholta, että eivät ymmärtäneet miksi toimin näin. No, onneksi toimin, koska ei se suhde kestänyt vaikka siinä oli paljon hyvää.
Tunnen paljon eronneita vanhempia. Olen kyllä ehdottomasti vähemmistössä näissä tavoissani. Nykyään lapset on jo teinejä, en suunnittele uutta suhdetta saman katon alle, ennenkuin lapset ovat muuttaneet omilleen. Ja saavat asua kotona niin kauan kuin tahtovat.
Lasten isä muutti yhteen uuden puolison kanssa alle puoli vuotta meidän erosta. Kyllä siinä on ollut lapsilla ihan tarpeeksi kestämistä.
Heh. Miten miehet voivat tähän vaikuttaa kun nainen päättää sukupuolensa avulla kaiken lapsiin liittyvän ;) Miehet vain vikisee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ai? Kaksi kotia joka tapauksessa täytyy olla. Silloin kun toinen asuisi lasten kodissa, toinen voisi asua siinä vanhempien kämpässä. Sitten taas vaihto kun viikko kulunut. Kyllä se on vaan se oma "minä ja minun tarpeet" ideologia joka estää ajattelemasta lasten parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ei tämä pätäkkää niin paljon vaadi. Voi hyvin olla, että perheellä säilyy vanha koti, vanhemmat vaihtavat vuoroa kotona ja se toinen vanhempi käy pienessä yksiössä lapsivapaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entä jos ero johtuu isyyshuijauksesta? Ei silloin ole mitään tarvetta (ainakaan siis miehellä) huolehtia ex-lapsistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ai? Kaksi kotia joka tapauksessa täytyy olla. Silloin kun toinen asuisi lasten kodissa, toinen voisi asua siinä vanhempien kämpässä. Sitten taas vaihto kun viikko kulunut. Kyllä se on vaan se oma "minä ja minun tarpeet" ideologia joka estää ajattelemasta lasten parasta.
Niin että eron jälkeen vanhemmat asuisivat edelleen samassa asunnossa? Viikon kuluttua edessä toisen sotkut, pyykit jne. Toimiiko tuollainen? Eri asia jos asuntoja kolme kuten tuossa esimerkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun eräs tuttuni julkaisi tiedon somessa avioerostaan joitakin vuosia sitten elokuun puolivälissä. Tapasin pari päivää myöhemmin tämän äidin, joka oli liikkeellä poikansa (n. 10 v) kanssa. Poika oli aivan maansa myynyt ja todella surullinen. Äiti hymyili ja naureskeli iloisesti, että ei tässä mitään, kun otin osaa eron johdosta. Sittemmin selvisi, että äidillä oli ollut jo kesän ajan suhde uuden miehen kanssa aviomiehen selän takana. Sittemmin tämä nainen muutti yhteen uuden miehen kanssa, perustivat uusperheen ja tekivät vielä iltatähdenkin uuden miehen kanssa. Sääliksi kävi aiemman liiton lapsia ja entistä miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Ai? Kaksi kotia joka tapauksessa täytyy olla. Silloin kun toinen asuisi lasten kodissa, toinen voisi asua siinä vanhempien kämpässä. Sitten taas vaihto kun viikko kulunut. Kyllä se on vaan se oma "minä ja minun tarpeet" ideologia joka estää ajattelemasta lasten parasta.
Niin että eron jälkeen vanhemmat asuisivat edelleen samassa asunnossa? Viikon kuluttua edessä toisen sotkut, pyykit jne. Toimiiko tuollainen? Eri asia jos asuntoja kolme kuten tuossa esimerkissä.
Toimii, jos molemmat siivoavat omat sotkut ja koti pidetään siistinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
Harvalla on siihen samalla tavalla pätäkkää.
Halvemmaksihan tuo tulee? Se perheasunto, jossa lapset asuu ja st joku yksiö jossain, jossa vanhemmat vuorottelevat oman vapaa viikkonsa. Kuin kaksi perheasuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.
Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heh. Miten miehet voivat tähän vaikuttaa kun nainen päättää sukupuolensa avulla kaiken lapsiin liittyvän ;) Miehet vain vikisee.
Yritäs nyt miehistyä ja lopeta se vikinä.
Mä lasken näihin itsekeskeisiin vanhempiin myös heidät, jotka kiireesti deittailevat eron jälkeen. Ero on yleensä lapsille iso kriisi. Vanhemman pitäisi keskittyä olemaan lapsen tukena eikä keskittyä treffailemaan uusia ihmisiä. Ylipäätään ihmettelen, miten vaikea ihmisillä on olla yksin. Kun minä nuorena erosin lapsettomasta avioliitosta, terapeutti ihmetteli, miten harvinaista on, kun olin eron jälkeen yksin. Ihan suoraan sanoin, että en halua tapailla yhtään ketään, vaan haluan saada eron prosessoitua ja surtua rauhassa. Olin ihan tietoisesti useamman vuoden yksin eron jälkeen. Teki hyvää ja löytyi hyvä puoliso, kun en kapsahtanut ekan vastaantulijan kaulaan.
Me vuorottelimme lasten luona ensimmäisen vuoden. Meillä oli vanha talomme ja sitten vuokra-asunto. Onhan se tietysti epämiellyttävää siivota exän sotkuja molemmissa paikoissa kun ero on isoksi osaksi tullut siitä syystä että kaikki oli jo vain toisen vastuulla. Ja siihen liittyy paljon muutakin pientä ja ulkopuolisen silmin varmasti naurettavaa asiaa. Vaikka se että olet käynyt kaupassa ja ostanut jääkaapin täyteen ruokaa, ja sitten kun vaihdetaan niin taas on kaapit tyhjät ja joudut taas hoitamaan senkin. Ja kyllä tuo järjestely aika tehokkaasti estää myös ne uudet suhteet. Jotta tuo kuvio aidosti toimisi niin molemmilla pitäisi olla omat asuntonsa ja se taas tulee niin kalliiksi että harvalla on aidosti siihen mahdollisuus. Lisäksi olen miettinyt että vääristääkö tuo kuvio pidemmän päälle lastenkin ajatuksia siitä että kuka siellä lasten kodissa oikeasti asuu ja kuka siitä on vastuussa. Siinähän se on oikeastaan enää vain lasten koti jossa vanhemmat käyvät vierailemassa.
Paljolti olen kuitenkin myös samaa mieltä. Omasta erosta on 14 vuotta aikaa eikä kumpikaan meistä ole perustanut uutta perhettä vaikka uusi parisuhde on molemmilla. Lapset ja lasten asiat on hoidettu asiallisesti yhdessä ja lapset ovat aina olleet molemmilla ykkösprioriteetti. Olen aina sanonut että vaikka me ei yhdessä osattu olla niin me osattiin erota.
En ymmärrä, miten yksikään vanhempi kuvittelee kahden kodin arjen olevan lapselle helppoa. Ei se ole.
Paras oli, kun eräs yh kommentoi, miten "hänen lapsillaan on vain yksi koti". Todellisuudessa lapset olivat joka toinen viikonloppu isällään, mutta äiti ei tuota laskenut toiseksi kodiksi. Kuulemma lasten koti on henkisesti hänen luonaan. Pashat, kaksi kotia noilla lapsilla oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Vai niin. No eipä siinä, turha keskustella sitten kun sinä tiedät asiat paljon paremmin kuin esim. ammattilaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.
No usein jos on pakko erota, on taustalla syitä, ettei se yhteinen elo onnistu. Voi olla mahdotonta esim. saada sovittua yhteinen linja kodin hoidosta. Takana on epäluottamusta, katkeruutta, kunnioituksen puutetta ym. Usein myös päihteitä ja/tai parisuhdeväkivaltaa, mielenterveyden ongelmia, riippuvuuksia.
Toi voi toimia, jos ollaan riittävästi samalla linjalla, ei riitaisia, on siihen varaa, eikä kummallakaan ole uutta, tiivistä suhdetta. Jos yksikin näistä puuttuu, asiat menee nopeasti hankalaksi.
Kaksi selkeää, erillistä kotia on usein lopulta kuitenkin parempi, kuin yksi koti johon liittyen vanhemmilla on edelleen niitä riitoja, kuin mitä oli yhdessä asuessakin. Eron lopullinen työstäminen ja eteenpäin meneminen voi myös olla vaikeaa noissa olosuhteissa, mikä ei sekään ole lasten etu, jos eletään vuosikausia epämääräisessä tilanteessa, missä vanhemmat eikä lapset pysty käsittelemään eroa loppuun.
Meillä erosta on jo niin kauan aikaa, että heille se kaksi kotia on jo kauan ollut uusi normaali. Täytyy ymmärtää, että ihmiset sopeutuu erilaisiin elämäntilanteisiin, eikä se sun terve ydinperhemalli ole toisille sellainen, mitä ne olisi välttämättä edes koskaan kokenut.Ei se parane pitkällä sepustuksellasikaan - lapset kärsii eniten kun pompottelevat kahden kodin välillä. Vanhemmat tietysti koittavat selitellä asian omaksi edukseen, kuten sinä siinä.
Vai niin. No eipä siinä, turha keskustella sitten kun sinä tiedät asiat paljon paremmin kuin esim. ammattilaiset.
"Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tyrmää erolasten vuoroasumisen: "Naurettava, mekanistinen lähestymistapa"
Lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan vanhempien olisi hyvä ensin itse kokeilla vuoroviikkoasumista. Jos tuntuu, että koskaan ei ole ollut yhtä kivaa kuin koko ajan laukkuja pakatessa, silloin samaa mallia voi ajatella lapsellekin."
Suora lainaus lastenpsykiatrin toteamuksesta.
Ja lapset heittopusseina, seilaavat vuoroviikoin kahden kodin välillä. Olen aina ollut sitä mieltä että sen pitäisi olla niin päin että vanhemmat harrastaisivat kodin vaihtoa vuoroviikoin. Esimerkiksi Piritta ja Niklas Hagman toimivat eron jälkeen sillain. Siinä on todella ajateltu lasten parasta - jos on pakko erota. Mutta siinäpä se onkin - aikuiset eivät jaksa yleensä sellaista rumbaa mutta lapsien on sitten pakko jaksaa. Pahimmillaan molemmissa kodeissa tosiaan vaihtuvat kumppanit vanhemmalla. Lapset kaipaavat tasaista arkea, läsnäolevaa vanhempaa ja rakkautta.