Sanon vielä kerran epäsuositun mielipiteeni joka on itseasiassa myös täysi fakta: "Ennen" ei ole kasvatettu lapsia yhtään sen paremmin

Sen joka 'kasvattaa' tulisi olla kasvanut ensin itse. 

Fyysisillä rangaistuksilla ja perustelemattomilla käskyillä voi saada tottelevaisutta, mutta se ei perustu kokonaisuuden ymmärrykseen vaan pelkoon. 

Kasvatettavan tulisi kuitenkin oppia nimenomaan ymmärtämään tekojen merkitys yhteisönsä parhaimman kannalta. Näkemään itsenäisesti milloin oma itsekkyys on syytä hillitä yhteisön vuoksi, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Yhteisön kuitenkin meistä suurin osa haluaa valita elinympäristökseen. Kun kaikki yhteisössä kunnioittavat toisiaan, on se itsellekin tyydyttävintä.

Toinen iso harhaluulo on se että ihmiset olisi ennen ollu älykkäämpiä kuin nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Sen joka 'kasvattaa' tulisi olla kasvanut ensin itse. 

Fyysisillä rangaistuksilla ja perustelemattomilla käskyillä voi saada tottelevaisutta, mutta se ei perustu kokonaisuuden ymmärrykseen vaan pelkoon. 

Kasvatettavan tulisi kuitenkin oppia nimenomaan ymmärtämään tekojen merkitys yhteisönsä parhaimman kannalta. Näkemään itsenäisesti milloin oma itsekkyys on syytä hillitä yhteisön vuoksi, jotta kaikilla olisi hyvä olla. Yhteisön kuitenkin meistä suurin osa haluaa valita elinympäristökseen. Kun kaikki yhteisössä kunnioittavat toisiaan, on se itsellekin tyydyttävintä.

Se on pelkkää teoreettista utopiaa, että yhteiskunnan voisi rakentaa pelkästään sen varaan, että kaikki haluavat yhteisön parasta ja keskinäistä kunnioitusta.

Kaikki eivät ole koskaan samaa mieltä asioista ja erityisesti lasten ymmärryskyky koskien sääntöjen perusteluita on yleensä heikko.

Ne tuntuvat rangaistukset (jotka lasten kohdalla käytännössä tarkoittavat fyysisiä rangaistuksia) ja auktoriteetin käskyjen kunnioitus vaaditaan jotta yhteiskunta ei ajaudu kaaokseen.

Vierailija kirjoitti:

Ennen saavutettiin se, että lapset olivat kuuliaisempia. 

Käytetyt kasvatusmenetelmät, eli rangaistusten ja pakottamisen käyttö, olivat nykymittapuulla vääriä. Nykyinen kasvatus perustuu lempeään ohjaukseen ja positiivisen luottamussuhteen luomiseen lapsen ja vanhemman välille. 

Nykyisin yhä useampi kyseenalaistaa ylipäätään sen, että tuleeko lapsen olla kuuliainen vanhemmille ja muille häntä vahtiville aikuisille. Nähdään, että lapsen tulee saada ilmaista itseään ja erityisesti omia tunteitaan vapaasti. Kuri nähdään lasta tukahduttavana ja lapsen tunnetaitoja heikentävänä käytäntönä.

Lapsen pitää olla kuuliainen vanhemmilleen jo pelkästään oman turvallisuutensa takia. Vanhempien pitää asettaa rajat joiden sisällä lapset voivat toimia. Lasten aivot eivät ole vielä niin kehittyneet että he voisivat toimia itsenäisesti ja säädellä käytöstään ja tekemisiään. Lasten pitää saada tunne siitä että joku häntä "vahvempi" kantaa vastuun, tekee tarvittavat päätökset ja ottaa koppia silloin kun asiat menevät pieleen.

Olen aivan varma että nämä uudet kasvatustavat huomataan tulevaisuudessa vähintään yhtä haitallisiksi kuin kuin vanha kuritukseen perustuva kasvatus. Kumpikin johtaa lapsen turvattomuuteen ja pelkoon mutta eri syistä. 

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli liian kova kuri ilman rakkautta,

nykyään on liikaa rakkautta ilman rajoja.

Ei heitteillejättö ole rakkautta, vaikka heitteillejättävä vanhempi kuinka rakastaisi lastaan. Kasvatuksessa rakkaus on tekoja. Ja rajat ovat rakkautta. Jos lapsella ei ole rajoja, hänet on jätetty heitteille.

Mielestäni ahdistuneisuuteen pitäisi suhtautua siten, että se on normaali tunne ja sitä pitäisi opetella kohtaamaan ja käsittelemään. Nyt asennoisutaan siten, että kun ahdistaa,se on jotenkin poikkeuksellista ja yhteiskunnan tehtävä on hoitaa se pois.

Ahdistus kuuluu osana ihmisen elämään,kuten pettymys ja muut tunteet. Sen vuoksi nuorten ahdistuksesta puhutaan nyt ikään kuin eläisimme poikkeuksellisen ahdistavaa aikaa.

Ysärillä kun itse olin parikymppinen, kaikkihan me oltiin ahdistuneita, koska työttömyys, koska laihuus, koska sitä koska tätä. Kiusattiin töissä, opiskelupaikoissa, ahdisteltiin, lähenneltiin. 

"Kaikkien" vanhemmat ryyppäsi tai sai potkuja tai teki itsareita. Olihan se hirveetä paskaa. Mut ne asiat vaan piti käsitellä itse omassa päässä ja mennä eteenpäin.

Nyt jengi jää jumiin omiin ajatuksiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Miten nykyään tehdään lapselle selväksi, että tämä on nyt se hetki, jolloin pitää viimeistään totella?

Itselläni se oli se, että "pitääkö hakea vyö", joka 95 %:ssa tilanteissa toimi niin, että vyötä ei tarvinnut hakea.

Miten tänä nykyään toimii?

Muistatko että olisit oikeasti ymmärtänyt miksi hakataan vai muistatko vaan pelon ja pakokauhun? Itse saan kehomuistiin vieläkin tuon pelon tunteen.

Eikö ole tiettyä laiskuutta ja kehittymättömyyttä vanhemmilta alkaa satuttamaan kuin yrittää muilla tavoin saada lapsi ymmärtämään? Olen sama mieltä siitä, että ymmärtää täytyy, mutta miksi aikuinen saa satuttaa? Itse olin kiltti lapsi, että varmasti en olisi uhmannut vanhempiani.

Toisaalta on loogista, että jos on lapsena lyöty pakokauhu pintaan virheestä, ajautuu itsekin kasvattajana helposti samaan jatkumoon.On se sen verran traumatisoivaa. 

Nykyisten lasten käytösongelmat saattaisivat osaltaan olla sitä, että kun ei saa satuttaa, niin jotkut vanhemmat painavat ymmärtämisenkin tärkeyden  villaisella. Yhteiskunnan eriarvoisuus, kovuus ja epäluotettavuus saa aikaan sen, että jotkut vanhemmat jopa kokevat että lapsen pitää oppia käyttämään kyynärpäitä (Mikä virhe isossa kuvassa!).

  Mutta satuttamisesta olen sitä mieltä että sillä ei ruokita vaihtoehtoisesti kuin ahdistusta ja uhmaa persoonasta riippuen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nykyään tehdään lapselle selväksi, että tämä on nyt se hetki, jolloin pitää viimeistään totella?

Itselläni se oli se, että "pitääkö hakea vyö", joka 95 %:ssa tilanteissa toimi niin, että vyötä ei tarvinnut hakea.

Miten tänä nykyään toimii?

Muistatko että olisit oikeasti ymmärtänyt miksi hakataan vai muistatko vaan pelon ja pakokauhun? Itse saan kehomuistiin vieläkin tuon pelon tunteen.

Eikö ole tiettyä laiskuutta ja kehittymättömyyttä vanhemmilta alkaa satuttamaan kuin yrittää muilla tavoin saada lapsi ymmärtämään? Olen sama mieltä siitä, että ymmärtää täytyy, mutta miksi aikuinen saa satuttaa? Itse olin kiltti lapsi, että varmasti en olisi uhmannut vanhempiani.

Toisaalta on loogista, että jos on lapsena lyöty pakokauhu pintaan virheestä, ajautuu itsekin kasvattajana helposti samaan jatkumoon.On se sen verran traumatisoivaa. 

 

Nykyisten lasten käytösongelmat saattaisivat osaltaan olla sitä, että kun ei saa satuttaa, niin jotkut vanhemmat painavat ymmärtämisenkin tärkeyden  villaisella. Yhteiskunnan eriarvoisuus, kovuus ja epäluotettavuus saa aikaan sen, että jotkut vanhemmat jopa kokevat että lapsen pitää oppia käyttämään kyynärpäitä (Mikä virhe isossa kuvassa!).

 

  Mutta satuttamisesta olen sitä mieltä että sillä ei ruokita vaihtoehtoisesti kuin ahdistusta ja uhmaa persoonasta riippuen.

Traumavetoinen kasvatusajattelu saa ihmiset kokemaan, että rangaistuksista seuraa pelkoa, pakokauhua ja ahdistusta.

Vaaditaan, että rangaistusten käyttö pitää lopettaa ja siirtyä "kehittyneempään" kasvatukseen.

"Kehittyneellä" kasvatuksella ei kuitenkaan ole mitään ratkaisua siihen, että miten tehdä sellaisen lapsen kanssa joka ei tottele puhetta. Paitsi ehkä mahdollisesti se, että lapsi huumataan adhd-lääkkeillä.

Ennen kyllä vieraat piti ottaa huomioon. Lapsi ei ollut keskipiste, jos vieraita oli paikalla. Nykyäänhän se on päinvastoin.Mutta ei minun lapsuudessani väkivallalla kasvatettu saatikka, että sitä olisi ollut kavereiden kodeissa. Huutoa kyllä oli.

Vierailija kirjoitti:

Ennen kyllä vieraat piti ottaa huomioon. Lapsi ei ollut keskipiste, jos vieraita oli paikalla. Nykyäänhän se on päinvastoin.Mutta ei minun lapsuudessani väkivallalla kasvatettu saatikka, että sitä olisi ollut kavereiden kodeissa. Huutoa kyllä oli.

Väkivallan määritelmä muuttuu. Joskus vuonna 1990 monikaan ei pitänyt luunappia väkivaltana tai vuonna 2010 jäähypenkkiä väkivaltana. Nykyisin ne kuitenkin ovat väkivaltaa.

Tiedämme, että älykkyysosamäärä saavutti huippunsa 1970-luvun puolivälissä, jonka jälkeen älykkyysosamäärä on laskenut keskimäärin 7 pistettä uutta sukupolvea kohden. Älykkyysosamäärän romahdus on tosiasia, ja se alkaa näkymään yhteiskunnassa koko ajan selvemmin.

Näin se on. Ihmislajilla ja eri kulttuureilla on aina ollut omat ongelmansa. Ne vain vaihtelevat, mitä milloinkin. "Ennen" oli jotkut asiat paremmin, jotkut huonommin. Jokaisessa ajassa on omat hölmöytensä. Nyt on erilaiset ongelmat kuin vaikkapa 70 vuotta sitten, 70 vuoden päästä kaikki on taas aivan erilaista.

Luin Tieteen kuvalehdestä aikoinaan että Egyptistä oli löytynyt pari tuhatta vuotta vanha eräänlainen päiväkirja. Siinä oli kirjoittaja moittinut kuinka nykyajan nuoriso on mennyt huonompaan suuntaan kuin hänen ikäpolvensa. 

Näkeehän sen nyt nykyisistä vanhemmista ja heidän jälkeläisistäänkin, että epäonnistuttu on pahan kerran. Ainoa kunnon sukupolvi taisi sodan jälkeen olla -60,-70-luvun lapset, he tottelivat ja osasivat käytöstavat, sekä olivat epäitsekkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ahdistuneisuuteen pitäisi suhtautua siten, että se on normaali tunne ja sitä pitäisi opetella kohtaamaan ja käsittelemään. Nyt asennoisutaan siten, että kun ahdistaa,se on jotenkin poikkeuksellista ja yhteiskunnan tehtävä on hoitaa se pois.

Ahdistus kuuluu osana ihmisen elämään,kuten pettymys ja muut tunteet. Sen vuoksi nuorten ahdistuksesta puhutaan nyt ikään kuin eläisimme poikkeuksellisen ahdistavaa aikaa.

 

Ysärillä kun itse olin parikymppinen, kaikkihan me oltiin ahdistuneita, koska työttömyys, koska laihuus, koska sitä koska tätä. Kiusattiin töissä, opiskelupaikoissa, ahdisteltiin, lähenneltiin. 

 

"Kaikkien" vanhemmat ryyppäsi tai sai potkuja tai teki itsareita. Olihan se hirveetä paskaa. Mut ne asiat vaan piti käsitellä itse omassa päässä ja mennä eteenpäin.

Nyt jengi jää jumiin omiin ajatuksiinsa.

Johtuu yhteiskunnan psykiatrisoitumisesta. Jo pitkään nuoria on aivopesty joka tuutista hakemaan "apua" ja tämähän kilahtaa loppuviimein lääketehtaiden kassaan, koska se "apu" on lääkkeiden syöttämistä. Mielialalääkkeitä jopa alakouluikäisille, ADHD-lääkkeitä myös. 

Sanoisin niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen.

1. Jos pitää nimetä mitä hyvää some on tuonut ihmisille niin joo, ystävät on helppo tavoittaa ja nähdä mitä heille kuuluu, mutta siihen se sitten jääkin. Voisin luennoida tunnin somen haitoista ja väitän, että nuorison altistaminen somelle on sellainen aikapommi, että sitä ei olisi pitänyt ikinä virittää vaikka ne ilmiöt noiden somen haittojen takana ovat olleetkin olleet olemassa jo ennen sitä. Miksi maksimoida haitat?

2. Joo, on olemassa paljon tutkittua tietoa siitä, että ruumillinen ja henkinen kuritus aiheuttaa lapsille haittoja. Niin aiheuttaa myös rajojen puute ja se, että ei välitetä-, kuten myös se, että lapselta puuttuu auktoriteetti. Auktoriteetti on siitä jännä asia, että sekään ei ole mikään automaattisesti vanhemmuudessa saatava asia vaan se pitää ottaa: mitäs sitten tehdään, jos auktoriteetti puuttuu, sitä ei ole kykyä ottaa eikä myöskään karismaattinen suostuttelupuhe luista? Tässä kohtaa vanha kansa olisi ottanut pelon kasvatuksen avuksi, nyt sitten näiden vanhempien lapset pärjäilevät miten kukin parhaiten taitaa joten onko se kenties parempi tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asia riippuu ihan katsantokannasta. Ajatteletko asiaa lapsen kannalta vai kanssaihmisten kannalta. Ennen lapset käyttäytyivät paremmin. Se on ihan kiistaton tosiasia. Lapset osasivat kiittää, käyttäytyä hillitysti niin tarvittaessa yms. Toki oli poikkeuksia mutta nykyään tuolla tavoin käyttäytyvä lapsi on se poikkeus. Opettajatkin ovat tästä puheet jo vuosia että lapset ovat muuttuneet. Tosiasia on että lapsi tarvitsee tietyn verran seurausten pelkoa toimiakseen oikein ja halutusti.

Aikuisetkin toimivat halutusti lähinnä seurausten pelon takia. Jos aikuiset eivät pelkäisi seurauksia niin kaikki ajaisivat ylinopeutta, varastaisivat kaupasta sen mitä eivät raaski ostaa, menisivät töihin siihen aikaan kun huvittaa ja pitäisivät vapaapäiviä niin usein kuin huvittaa. Kaikki lait ja säännöt perustuvat seurausten pelkoon.

Siinähän se on, kun enää ei tule seuraamuksia mistään kenellekään, ei lapsille nuorille eikä oikein aikuisillekaan. Käytöksestä on sen vuoksi hyvin monilla tullut kirjaimellisesti häpeämätöntä. Ollaan ilmeisesti sitä mieltä, että häpeä on ikävä tunne ja sitä ei pidä kenenkään pistää tuntemaan. Kuitenkin häpeällä on vahva merkitys sosiaalisissa yhteisöissä. Mikään elämää rajoittava häpeä ei ole tietenkään hyväksi (ja sitä saattaa paradoksaalisesti olla paljon enemmän kuin luulemmekaan, mm. koulukiusaamisen jättämien arpien vuoksi), mutta jonkunlainen nolostumisen tunne edes. Aiemmin jos lapsi riehui - ihan vaikka vain väsymystään - niin vanhemmat häpesivät tuota käytöstä. Sitä yritettiin rajoittaa, ja yleensä onnistuttiinkin, ja jos ei, niin sitten lähdettiin lapsen kanssa pois. Näin toimivat monet vanhemmat edelleenkin. Ongelma vain on siinä, että niitä "häpeämättömiä" vanhempia on sen verran paljon, että heidän jälkikasvunsa pitää meteliä, sotkee, lähmii hedelmiä kaupassa jne. siinä määrin, että täysin ulkopuoliset tätä todistavat aiempaa useammin. 

Eli toisin sanoen: ei kasvateta. 

Kannattaa edes kurkata Liisa Keltikangas-Järvisen uusin kirja, jossa mm. tätä aihetta käsitellään. Entinen professori kertoo käänteistä lasten kasvatuskulttuurissa, milloin asiat alkoivat muuttua nykyisenkaltaiseen suuntaan. Jos pitkän linjan professori sanoo sekä lasten että aikuisten käytöksen muuttuneen muutamassa viime vuosikymmenessä huolestuttavan paljon itsekeskeisemmäksi ja narsistisemmaksi, sanalla sanoen: huonommaksi, niin häntä kannattaa kuunnella. Ainakin lukaista pikaisesti ja sitten alkaa ajatella itse. 

Ei, kaikki ei ollut menneisyydessä paremmin, mutta moni asia oli. 

Lapset ja nuoret ja aikuiset käyttäytyivät menneisyydessä kaikki paremmin kuin nykyiset lapset nuoret ja aikuiset. 

Mulla on alle 2v lapsi joka kiekui väsymystään junassa. Kun tiukasti kielsin lasta huutamasta tuli eräs nainen ohjeistamaan, että ei saa kieltää huutamasta kun lapsen pitää saada osoittaa tunteita. Hän sanoi sen tosi pehmeästi ja hyvällä ja ymmärrän ettei alle 2v välttämättä oikein ymmärräkään tuollaisia kieltoja. Sitä en sitten ymmärrä miten olla johdonmukainen kasvatuksessa jos ensin katsoo jotain asiaa sormien läpi ja sitten vasta myöhemmin alkaa kieltää. 

Kasvoin itse kasarilla ja ysärillä sekä kasvatan lasta sen ajan tyyliin. Varmaan tulee lasua niskaan vielä siitä hyvästä, mutta lapsi on nytkin ihan menevä, iloinen ja tasapainoinen joten...korkeintaan ne luunapit ja tukistukset jääköön menneisyyteen, mutta kielletään pelleilyt tiukasti kuten on tähänkin mennessä tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Luin Tieteen kuvalehdestä aikoinaan että Egyptistä oli löytynyt pari tuhatta vuotta vanha eräänlainen päiväkirja. Siinä oli kirjoittaja moittinut kuinka nykyajan nuoriso on mennyt huonompaan suuntaan kuin hänen ikäpolvensa. 

Minun vanhempien ikäluokka sanoi että nuoret on kurittomia. Nyt minun ikäluokka sanoi että nuoret on kurittomia. Myös nuoret jotka nyt kasvaneet aikuisiksi sanoo että nuoret ovat kurittomia. Eikai vai joka sukupolvi ole valittanut että nuoret on kurittomia ja valita sitten nuoretkin jahka kasvavat. :D

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin niin, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen.

1. Jos pitää nimetä mitä hyvää some on tuonut ihmisille niin joo, ystävät on helppo tavoittaa ja nähdä mitä heille kuuluu, mutta siihen se sitten jääkin. Voisin luennoida tunnin somen haitoista ja väitän, että nuorison altistaminen somelle on sellainen aikapommi, että sitä ei olisi pitänyt ikinä virittää vaikka ne ilmiöt noiden somen haittojen takana ovat olleetkin olleet olemassa jo ennen sitä. Miksi maksimoida haitat?

2. Joo, on olemassa paljon tutkittua tietoa siitä, että ruumillinen ja henkinen kuritus aiheuttaa lapsille haittoja. Niin aiheuttaa myös rajojen puute ja se, että ei välitetä-, kuten myös se, että lapselta puuttuu auktoriteetti. Auktoriteetti on siitä jännä asia, että sekään ei ole mikään automaattisesti vanhemmuudessa saatava asia vaan se pitää ottaa: mitäs sitten tehdään, jos auktoriteetti puuttuu, sitä ei ole kykyä ottaa eikä myöskään karismaattinen suostuttelupuhe luista? Tässä kohtaa vanha kansa olisi ottanut pelon kasvatuksen avuksi, nyt sitten näiden vanhempien lapset pärjäilevät miten kukin parhaiten taitaa joten onko se kenties parempi tilanne?

On tosiaan valtavasti tutkimuksia siitä, että mitä kaikkea haittaa kuri lapsille aiheuttaa. Kukaan ei kuitenkaan koskaan tutki sitä, että mitä hyötyä kurista on. Pakko siitä kuitenkin on olla paljon hyötyä, kun ei sitä muuten olisi käytetty tuhansien vuosien ajan.

Vierailija kirjoitti:

Asia riippuu ihan katsantokannasta. Ajatteletko asiaa lapsen kannalta vai kanssaihmisten kannalta. Ennen lapset käyttäytyivät paremmin. Se on ihan kiistaton tosiasia. Lapset osasivat kiittää, käyttäytyä hillitysti niin tarvittaessa yms. Toki oli poikkeuksia mutta nykyään tuolla tavoin käyttäytyvä lapsi on se poikkeus. Opettajatkin ovat tästä puheet jo vuosia että lapset ovat muuttuneet. Tosiasia on että lapsi tarvitsee tietyn verran seurausten pelkoa toimiakseen oikein ja halutusti.

Aikuisetkin toimivat halutusti lähinnä seurausten pelon takia. Jos aikuiset eivät pelkäisi seurauksia niin kaikki ajaisivat ylinopeutta, varastaisivat kaupasta sen mitä eivät raaski ostaa, menisivät töihin siihen aikaan kun huvittaa ja pitäisivät vapaapäiviä niin usein kuin huvittaa. Kaikki lait ja säännöt perustuvat seurausten pelkoon.

Ei. Minusta kaikki ei pohjaa yhteiskunnan asettamien seurausten pelkoon. Esim. meillä ei ajeta ylinopeutta siksi, että pelkäisimme poliisia, vaan siksi, että se on hengenvaarallista meille ja muille kanssaliikkujille. 

Me emme varasta kaupasta myöskään sen vuoksi, että pelkäämme sakkoja, vaan siksi, että se olisi epäreilua ja väärin kauppiasta ja muita asiakkaita kohtaan. Varastaminen ylipäätään on rumaa. Ei toisen omaa saa ottaa, vaikka se lojuisi vartioimatta tai lukitsematta. 

Töihin menen siksi, että saan siitä palkkaa. En myöskään halua jättää työkavereitani pulaan, koska turha poissaolo tietää lisätöitä ja venymistä heille.

Yhteiskunnan asettamat seuraamukset ovat niille ihmisille, jotka eivät ymmärrä sääntöjen perimmäistä tarkoitusta. Eihän lakeja ikinä vain huvin vuoksi tehdä, vaan aina niillä on jokin tarkoitus.