Lue keskustelun säännöt.
Onko suomalainen identiteetti syntynyt muka vasta 1800-luvulla?
22.07.2026 |
Onhan meillä ollut esimerkiksi oma kieli jo paljon pidempään. Emme me koskaan ole olleet aivan ruotsalaisia tai venäläisiä, vaikka kyseisten valtioiden alaisuudessa olemme olleetkin.
Kommentit (1398)
Esim. minä en ymmärrä venäläisiä. Karjalaiset ovat venäläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansallisuus on käsitteenä jotain, joka syntyi 1800 -luvulla ja sitä tietoisesti rakennettiin eri maissa.
Väärin. Se, että kansallisuusaatetta on erityisesti jalostettu pidemmälle 1800-luvulla, ei tarkoita, etteikö sitä olisi ollut olemassa jossain muodossa jo ennen tuota.
Mutta oltiinko silloin suomalaisia vai jonkin heimon nimikkeen alla? Nykyisen varsinais-.Suomen alueen ihmiset tuskin tunsivat suurta yhteyttä johonkin, joka asui 500-800 km päässä pohjoiseen tai itään. Vaikka heistä sittemmin on tullut suomalaisiksi laskettava porukka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruotsi salli suuret kuolonvuodet sekä iso- ja pikkuvihan, jättivät meidät oman onnen nojaan ja oli ollut tuolloin alkuun vastahakoinen tekemään näille mitään ja ennen kuin vasta sitten kun niistä oli isompi uhka heille Itämeren taakse.
Itsellä tökkivät nuo aikakaudet kaikista eniten myös. Miksi iso- ja pikkuvihan aikana Ruotsi ei auttanut meitä mitenkään? Käsittämätöntä
AI:n vastaus: Ruotsi ei kyennyt auttamaan Suomea isonvihan aikana (1713–1721), koska sen omat voimavarat oli sidottu tuhoisaan Suureen Pohjan sotaan. Ruotsin sotilaallinen ja taloudellinen selkäranka katkesi, eivätkä kuningas Kaarle XII:n resurssit riittäneet sekä valtakunnan ydinalueiden puolustamiseen että Suomen suojaamiseen ylivoimaista Venäjää vastaan
Olisi toki kyennyt Suomea auttamaan mutta vetäytyi Suomen kautta kiireesti Ruotsiin. Venäjä päätti että tuhotaan tämä länsi-Suomi niin seuraavalla kerralla eivät kykene joukkoja muonittaan ja pakenemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kalevalan ensimmäistä painosta, joka oli 500 kpl, myytiin 10 vuotta. Tämä kertonee aika paljon suomalaisista ja heidän kiinnostuksestaan kulttuuriin ja lukemiseen. Sen ostivat ruotsinkieliset suomalaisuusaatteen kannattajat nimenomaan kannatuksesta suomalaisuusaatetta kohtaan.
Vaikka tuolloin suurin osa suomalaisista läpäisi kirkon kinkerit, vain todella harvalla oli sellainen lukutaito, joka olisi riittänyt kirjallisuuden lukemiseen. Käytännössä todellinen lukutaito oli edelleen harvinainen.
Suomessa suomalaisuusaate todellakin oli eliitin asia ja monet siihen kuuluneet ruotsinkieliset perheet opiskelivat suomea sen innoittamana ja osa päätyi vaihtamaan kieltä ja suomalaistamaan nimensä.
Mutta täällä tuntuu joillakuille olevan vaikeaa hyväksyä, että ne eivät olleet kansan syvät rivit, jotka puhkuivat kansallisaatetta. Toki kansasta nousi joitakuita keskeisiä henkilöitä kuten Lönnrot, mutta kansa kokonaisuutena oli niin surkeassa tilassa, että voimat ja kyvyt eivät politiikkaan riittäneet.
Tämä.
Minä kävin koulua synkimpänä suomettumisen aikana. Vasta aikuisena tajusin, että historia pitää kirjoittaa uudelleen.
Neuvostoliitto tarkisti suomalaisten lasten historiankirjat.
Juha Hurme sanoi, että meillä on yhteinen loistava historia Ruotsin kanssa. Noin 1000 vuotta. Plus Viro. Sanoi, että kaikki fiksut tietävät sen, mutta siitä ei puhuta. Hän kiroili, että tilanne kentällä ei ole parantunut tiedollisesti
Tässähän on ihan omanlaista historian tutkintaa -))! Kerrotko jonkin faktan että mistä ihmeestä tätä matskua löytyy? Vai onko tämä sitä kertomaasi hys hys historiaa -))))?
Kansallisuus aatteena ja erillinen kansallisvaltio on hieman eri asia, mutta 1800 luvulla tosiaan vahvistui ajatus , että ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla-olkaamme siis suomalaisia. Osa nykyisestä Itä-Suomesta on ollut pitempään Venäjän kuin Ruotsin vallan alla, mutta eivät koskaan kuvitellaan olevansa ryssiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kansallisuus aatteena ja erillinen kansallisvaltio on hieman eri asia, mutta 1800 luvulla tosiaan vahvistui ajatus , että ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla-olkaamme siis suomalaisia. Osa nykyisestä Itä-Suomesta on ollut pitempään Venäjän kuin Ruotsin vallan alla, mutta eivät koskaan kuvitellaan olevansa ryssiä.
Tämän kuuluisan lauseen kirjoitti fennomaaniaktivisti A.I.Arwidsson, tietystikin äidinkielellään ruotsiksi. Lausetta on soviteltu myös Snellmanin suuhun, hänkin suomenruotsalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansallisuus aatteena ja erillinen kansallisvaltio on hieman eri asia, mutta 1800 luvulla tosiaan vahvistui ajatus , että ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla-olkaamme siis suomalaisia. Osa nykyisestä Itä-Suomesta on ollut pitempään Venäjän kuin Ruotsin vallan alla, mutta eivät koskaan kuvitellaan olevansa ryssiä.
Tämän kuuluisan lauseen kirjoitti fennomaaniaktivisti A.I.Arwidsson, tietystikin äidinkielellään ruotsiksi. Lausetta on soviteltu myös Snellmanin suuhun, hänkin suomenruotsalainen.
Toteutuneesta kansallisuusaatteen heräämisen voi aika helposti huomata ylemmän "kansankerroksen" voidaanko sanoa "itsenäisyyspyrkimykset"? Saavutetut edut olivat uhattuna ns venäläistämispyrkimysten suunnitelmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kansallisuus käsitteenä muodostui nykyisenlaiseksi vasta 1800-luvulla, ihmisillä oli kyllä käsitys kansoista ja kokemus kansallisuudesta paljon aiemminkin. Esimerkiksi englantilaisilla oli viimeistään 1400-luvulla käsitys englantilaisuudesta, joka pysyi aika samanlaisena 1900-luvulle asti (ja sen jälkeen tuosta perinteisestä englantilaisuudesta tuli jotain hävettävää, mutta se on jo eri juttu se).
Voi ajatella vaikka niin, että mitä vaikeampi on ollut matkustaa paikasta toiseen, sitä tiiviimpi yhteisö on ollut pienemmällä maantieteellisellä alueella. Jos ihminen ei todennäköisesti matkustanut 10 kilometrin säiteeltä mihinkään, se oma maailma rajoittui periaatteessa siihen. + sen lisäksi sitten perimätieto, uutiset, huhut, kirjoitettu historia, kirjallisuus jne. jotka kulkivat potentiaalisesti koko kielialueen sisällä, ja joiden ansiosta ihmisillä oli kuitenkin enemmän yhteistä samaa kieltä puhuvien kuin täysin ulkopuolisten kanssa.
Kiitos! Tuo oli tärkeä lisä tähän keskusteluun tuo matkustamisen vaikeuden mukaan tuominen. Juuri tuosta syystä esim. Pohjois-Kaukasiassa on ihan järjetön määrä pieniä kansoja. Vuoristot olivat niin läpitunkemattomia, ilmeisesti, että siellä ei päässyt syntymään mitään yhteiskulttuuria. Kieliäkin siellä on tolkuttomasti. Ehkä Balkanilla juuri tästä syystä myös...? Englannissa maastonmuodot sallivat ilmeisesti yhtenäiskulttuurin. Suomessa etäisyydet ovat aina olleet pitkät, ja sama tendenssi näkyy nyt omalla tavallaan, kun "syrjäseudut" tyhjenevät kaikkien pakkautuessa muutamiin kaupunkeihin. (vähän ot, sori)
Myös vähän ot, sori mutta syrjäseudut eivät tyhjene vaan ne tyhjennetään kun asukkaat pakotetaan pakkautumaan kaupunkeihin. Ei tietenkään aseilla eikä uhkaillen mutta tekemällä asumisen siellä vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi, palveluiden lakkauttamisella, koulut, terveydenhoito, kaupat, julkinen liikenne jne jne.
"pakotetaan pakkautumaan"
Tämä on kovin tunteenomainen ja subjektiivinen näkökulma siihen prosessiin, jossa itä- ja pohjoissuomalainen maaseutu kävi elinkelvottomaksi 1950-1980-luvuilla. Nuoriso muutti sinne, missä töitä ja ansaitsemisen mahdollisuuksia oli. Rakennemuutos.
Toisaalta... Kuitenkin vielä 1960-luvulla rakennettiin maaseutupitäjiinkin kyläkeskuksia, siis kauppoja ja muita palveluita. Eli vaikka osa lähti sieltä pienemmiltä kyliltä ja naulasi laudat ovien ja ikkunoiden eteen, osa ihmisistä kuitenkin työllistyi hyvinvointivaltiota rakentavan maan asiointikeskuksiin. Tuli kaupat, pankit, verovirastot, Kelan toimistot jne jne. Vireää on ollut toiminta ja elämä 1970- ja vielä 1980-luvullakin. Mutta johtuiko siitä, että oppilaitoksia ei ollut ja/tai lapsia syntyi ylipäänsä vähemmän, niin väki lähti ja jääneiden keski-ikä vanheni.
Tulkitsen tuon aiemman kommentin nimenomaan niin, että ei haikailla minnekään "suurta muuttoa" edeltäneelle 1940-50-luvulle vaan ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla. Sitä on purettu 2000-luvun alusta asti, noita palveluita.
Vähän ot, mutta ehkä tämä 2020-luvun puolivälin ja tulevaisuudenkin pohdinta liittyy yleiseen aiheeseen eli suomalaiseen identiteettiin, ainakin nyt paikallisidentiteetteihin jos ei kansalliseen.
"ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla"
Tämä on nähdäkseni kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jossa tavoitteena oli pitää "koko maa pitää pitää asuttuna". Aivan yhtä utopistinen tavoite kuin pitää koko Siperia, koko Kanada, koko Norrbotten asuttuna.
Omat jo edesmenneet vanhempani ovat lähtöisin Konnevedeltä. Siellä ei ollut yliopistoon suunnanneille nuorille mitään tulevaisuutta.
Itse olen syntyperäinen helsinkiläinen. Sitä ovat myös lapseni (ja pian ensimmäinen lapsenlapseni).
Tuosta ovat monet Kekkoselle kiitollisia edelleen. Kainuussa puhutaan edelleen "kekkosteistä", kun oli alueita, jonne ei mennyt edes alkeellisia teitä. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, että saatiin edes tiet tehtyä.
Oli varmasti hyvä asia kainuulaisten näkökulmasta. Silti päinvastainen asia kuin "pakotetaan pakkautumaan".
Niin, mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Tämä on hyvin päivänpolttava aihe, kun lukee lehtiä. Nuoret (ja keski-ikäiset) miehet haluavat jäädä kotiseudulleen ("syrjäseudulle"), kun taas heidän ikäluokkansa naiset haluavat mieluummin suurempiin kaupunkeihin. Demografinenkin kysymys, kuten emme voi välttyä lukemasta lehdistä lähes joka päivä. On hyvä asia, mielestäni, että edes nuoret miehet jäävät. Heistä on kuitenkin apua iäkkäämmille vanhemmille, sukulaisille ja muille kyläläisille, kun näitä pitää kyydittää palveluihin, jotka ovat karanneet jo kauas.
Näin helsinkiläisenä veronmaksana näen lähinnä nostalgisena ja romanttisena ajatuksena sen, että syrjäseudun peräkammaripojat jäävät kyydittämään mummoja kymmenien tai satojen kilometrien päässä oleviin palveluihin. Näin mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Seuraavan 20 vuoden ajan, sitten ei mummoja enää ole, ja pojat itsekin ovat jo eläkeiässä.
Kaurismäen veljekset voisivat tehdä aiheesta elokuvan.
No, se mikä on sinulle nostalgiaa, on kuitenkin monelle kanssasuomalaisellesi ihan normaalia arkea. Miten sinä suhtautuisit, jos sinulta yritettäisiin viedä elämisen edellytykset omassa kodissasi, omassa kaupungissasi, tai niissä piireissä ja niillä alueilla, joilla tunnet olosi kotoisaksi? Osaatko tuntea yhtään empatiaa "syrjäkylien" ihmisiä kohtaan, vai onko heidän kokemusmaailmansa sinulle täysin tavoittamattomissa?
Itse lähinnä säälin näitä peräkylien miehiä, jotka jäävät eläkeläisten vangeiksi kuolleille paikkakunnille. Ei tule koskaan elämään omaa perhettä, omia lapsia, omaa vaurautta, ei mitään. Kyyditetään itsekkäitä mummoja ja hakataan sitten pelikonetta. Säälittävää, turhaa elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä tuota ajatusta, että kansalaisuus "keksittiin" 1800-luvulla sanomalehtien, kansakoulun ja rautateiden aikaan, voi myös kritisoida siinä mielessä, että onhan muutakin maailmaa kuin Eurooppa. En tiedä, miten kiinalainen, japanilainen tai iranilainen suhtautuisi väitteeseen, että kansakunta-ajatus nykymielessä syntyi 1800-luvulla. Arvaisin, että aika huvittuneesti, kun näissä maissa aikajänteet ovat tuhansia vuosia sivilisaation historiaa.
Täällä on mainittu juutalaiset. Tietenkin juutalainen identiteetti muuttui vuosisatojen (ja tuhansien!) aikana ja alueelliset erot eri yhteisöiden välillä oli suuria Euroopassa, mutta ei juutalainen identiteetti kyllä mikään modernin identiteettipolitiikan luomus ole. Ajatuskin olisi aika naurettava.
Kuitenkin sionismi, ajatus oman juutalaisen valtion saamisesta on saman ikäinen kuin nationalismi. Eivät keskiajan juutalaiset edes unelmoineet omasta kansallisesta valtiosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kansallisuus käsitteenä muodostui nykyisenlaiseksi vasta 1800-luvulla, ihmisillä oli kyllä käsitys kansoista ja kokemus kansallisuudesta paljon aiemminkin. Esimerkiksi englantilaisilla oli viimeistään 1400-luvulla käsitys englantilaisuudesta, joka pysyi aika samanlaisena 1900-luvulle asti (ja sen jälkeen tuosta perinteisestä englantilaisuudesta tuli jotain hävettävää, mutta se on jo eri juttu se).
Voi ajatella vaikka niin, että mitä vaikeampi on ollut matkustaa paikasta toiseen, sitä tiiviimpi yhteisö on ollut pienemmällä maantieteellisellä alueella. Jos ihminen ei todennäköisesti matkustanut 10 kilometrin säiteeltä mihinkään, se oma maailma rajoittui periaatteessa siihen. + sen lisäksi sitten perimätieto, uutiset, huhut, kirjoitettu historia, kirjallisuus jne. jotka kulkivat potentiaalisesti koko kielialueen sisällä, ja joiden ansiosta ihmisillä oli kuitenkin enemmän yhteistä samaa kieltä puhuvien kuin täysin ulkopuolisten kanssa.
Kiitos! Tuo oli tärkeä lisä tähän keskusteluun tuo matkustamisen vaikeuden mukaan tuominen. Juuri tuosta syystä esim. Pohjois-Kaukasiassa on ihan järjetön määrä pieniä kansoja. Vuoristot olivat niin läpitunkemattomia, ilmeisesti, että siellä ei päässyt syntymään mitään yhteiskulttuuria. Kieliäkin siellä on tolkuttomasti. Ehkä Balkanilla juuri tästä syystä myös...? Englannissa maastonmuodot sallivat ilmeisesti yhtenäiskulttuurin. Suomessa etäisyydet ovat aina olleet pitkät, ja sama tendenssi näkyy nyt omalla tavallaan, kun "syrjäseudut" tyhjenevät kaikkien pakkautuessa muutamiin kaupunkeihin. (vähän ot, sori)
Myös vähän ot, sori mutta syrjäseudut eivät tyhjene vaan ne tyhjennetään kun asukkaat pakotetaan pakkautumaan kaupunkeihin. Ei tietenkään aseilla eikä uhkaillen mutta tekemällä asumisen siellä vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi, palveluiden lakkauttamisella, koulut, terveydenhoito, kaupat, julkinen liikenne jne jne.
"pakotetaan pakkautumaan"
Tämä on kovin tunteenomainen ja subjektiivinen näkökulma siihen prosessiin, jossa itä- ja pohjoissuomalainen maaseutu kävi elinkelvottomaksi 1950-1980-luvuilla. Nuoriso muutti sinne, missä töitä ja ansaitsemisen mahdollisuuksia oli. Rakennemuutos.
Toisaalta... Kuitenkin vielä 1960-luvulla rakennettiin maaseutupitäjiinkin kyläkeskuksia, siis kauppoja ja muita palveluita. Eli vaikka osa lähti sieltä pienemmiltä kyliltä ja naulasi laudat ovien ja ikkunoiden eteen, osa ihmisistä kuitenkin työllistyi hyvinvointivaltiota rakentavan maan asiointikeskuksiin. Tuli kaupat, pankit, verovirastot, Kelan toimistot jne jne. Vireää on ollut toiminta ja elämä 1970- ja vielä 1980-luvullakin. Mutta johtuiko siitä, että oppilaitoksia ei ollut ja/tai lapsia syntyi ylipäänsä vähemmän, niin väki lähti ja jääneiden keski-ikä vanheni.
Tulkitsen tuon aiemman kommentin nimenomaan niin, että ei haikailla minnekään "suurta muuttoa" edeltäneelle 1940-50-luvulle vaan ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla. Sitä on purettu 2000-luvun alusta asti, noita palveluita.
Vähän ot, mutta ehkä tämä 2020-luvun puolivälin ja tulevaisuudenkin pohdinta liittyy yleiseen aiheeseen eli suomalaiseen identiteettiin, ainakin nyt paikallisidentiteetteihin jos ei kansalliseen.
"ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla"
Tämä on nähdäkseni kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jossa tavoitteena oli pitää "koko maa pitää pitää asuttuna". Aivan yhtä utopistinen tavoite kuin pitää koko Siperia, koko Kanada, koko Norrbotten asuttuna.
Omat jo edesmenneet vanhempani ovat lähtöisin Konnevedeltä. Siellä ei ollut yliopistoon suunnanneille nuorille mitään tulevaisuutta.
Itse olen syntyperäinen helsinkiläinen. Sitä ovat myös lapseni (ja pian ensimmäinen lapsenlapseni).
Tuosta ovat monet Kekkoselle kiitollisia edelleen. Kainuussa puhutaan edelleen "kekkosteistä", kun oli alueita, jonne ei mennyt edes alkeellisia teitä. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, että saatiin edes tiet tehtyä.
Oli varmasti hyvä asia kainuulaisten näkökulmasta. Silti päinvastainen asia kuin "pakotetaan pakkautumaan".
Niin, mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Tämä on hyvin päivänpolttava aihe, kun lukee lehtiä. Nuoret (ja keski-ikäiset) miehet haluavat jäädä kotiseudulleen ("syrjäseudulle"), kun taas heidän ikäluokkansa naiset haluavat mieluummin suurempiin kaupunkeihin. Demografinenkin kysymys, kuten emme voi välttyä lukemasta lehdistä lähes joka päivä. On hyvä asia, mielestäni, että edes nuoret miehet jäävät. Heistä on kuitenkin apua iäkkäämmille vanhemmille, sukulaisille ja muille kyläläisille, kun näitä pitää kyydittää palveluihin, jotka ovat karanneet jo kauas.
Näin helsinkiläisenä veronmaksana näen lähinnä nostalgisena ja romanttisena ajatuksena sen, että syrjäseudun peräkammaripojat jäävät kyydittämään mummoja kymmenien tai satojen kilometrien päässä oleviin palveluihin. Näin mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Seuraavan 20 vuoden ajan, sitten ei mummoja enää ole, ja pojat itsekin ovat jo eläkeiässä.
Kaurismäen veljekset voisivat tehdä aiheesta elokuvan.
No, se mikä on sinulle nostalgiaa, on kuitenkin monelle kanssasuomalaisellesi ihan normaalia arkea. Miten sinä suhtautuisit, jos sinulta yritettäisiin viedä elämisen edellytykset omassa kodissasi, omassa kaupungissasi, tai niissä piireissä ja niillä alueilla, joilla tunnet olosi kotoisaksi? Osaatko tuntea yhtään empatiaa "syrjäkylien" ihmisiä kohtaan, vai onko heidän kokemusmaailmansa sinulle täysin tavoittamattomissa?
Itse lähinnä säälin näitä peräkylien miehiä, jotka jäävät eläkeläisten vangeiksi kuolleille paikkakunnille. Ei tule koskaan elämään omaa perhettä, omia lapsia, omaa vaurautta, ei mitään. Kyyditetään itsekkäitä mummoja ja hakataan sitten pelikonetta. Säälittävää, turhaa elämistä.
Jaa. Isompi säälin aihe pitäisi olla lähiöiden hikikomeroissa kasvavat ikiteinit, jotka pieksävät pessiään koko aikuisikänsä. Hehän nimen omaan ovat niitä, jotka eivät elämässään saa aikaan yhtään mitään.
Peräkylän mies sentään pystyy hankkimaan itselleen oman talon, kesämökin, metsää, koneita ja laitteita, eläimiä, harrastamaan monia kivoja asioita, elämään elämää muullakin tavalla kuin pelikoneen kanssa. Tunnen muutaman tällaisen lähiöiden hikikomorin, he ovat nyt 40+ vuotiaita. Parisuhde on heille yhtä kaukainen juttu kuin jollekin Ilomantsin Ilkalle tai Siikaisten Simolle, mutta toisin kuin nämä maaseudun miehet, he eivät saa hankituksi itselleen edes sitä omistusyksiötä, vaan joutuvat kituuttamaan vuokralla koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kansallisuus käsitteenä muodostui nykyisenlaiseksi vasta 1800-luvulla, ihmisillä oli kyllä käsitys kansoista ja kokemus kansallisuudesta paljon aiemminkin. Esimerkiksi englantilaisilla oli viimeistään 1400-luvulla käsitys englantilaisuudesta, joka pysyi aika samanlaisena 1900-luvulle asti (ja sen jälkeen tuosta perinteisestä englantilaisuudesta tuli jotain hävettävää, mutta se on jo eri juttu se).
Voi ajatella vaikka niin, että mitä vaikeampi on ollut matkustaa paikasta toiseen, sitä tiiviimpi yhteisö on ollut pienemmällä maantieteellisellä alueella. Jos ihminen ei todennäköisesti matkustanut 10 kilometrin säiteeltä mihinkään, se oma maailma rajoittui periaatteessa siihen. + sen lisäksi sitten perimätieto, uutiset, huhut, kirjoitettu historia, kirjallisuus jne. jotka kulkivat potentiaalisesti koko kielialueen sisällä, ja joiden ansiosta ihmisillä oli kuitenkin enemmän yhteistä samaa kieltä puhuvien kuin täysin ulkopuolisten kanssa.
Kiitos! Tuo oli tärkeä lisä tähän keskusteluun tuo matkustamisen vaikeuden mukaan tuominen. Juuri tuosta syystä esim. Pohjois-Kaukasiassa on ihan järjetön määrä pieniä kansoja. Vuoristot olivat niin läpitunkemattomia, ilmeisesti, että siellä ei päässyt syntymään mitään yhteiskulttuuria. Kieliäkin siellä on tolkuttomasti. Ehkä Balkanilla juuri tästä syystä myös...? Englannissa maastonmuodot sallivat ilmeisesti yhtenäiskulttuurin. Suomessa etäisyydet ovat aina olleet pitkät, ja sama tendenssi näkyy nyt omalla tavallaan, kun "syrjäseudut" tyhjenevät kaikkien pakkautuessa muutamiin kaupunkeihin. (vähän ot, sori)
Myös vähän ot, sori mutta syrjäseudut eivät tyhjene vaan ne tyhjennetään kun asukkaat pakotetaan pakkautumaan kaupunkeihin. Ei tietenkään aseilla eikä uhkaillen mutta tekemällä asumisen siellä vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi, palveluiden lakkauttamisella, koulut, terveydenhoito, kaupat, julkinen liikenne jne jne.
"pakotetaan pakkautumaan"
Tämä on kovin tunteenomainen ja subjektiivinen näkökulma siihen prosessiin, jossa itä- ja pohjoissuomalainen maaseutu kävi elinkelvottomaksi 1950-1980-luvuilla. Nuoriso muutti sinne, missä töitä ja ansaitsemisen mahdollisuuksia oli. Rakennemuutos.
Toisaalta... Kuitenkin vielä 1960-luvulla rakennettiin maaseutupitäjiinkin kyläkeskuksia, siis kauppoja ja muita palveluita. Eli vaikka osa lähti sieltä pienemmiltä kyliltä ja naulasi laudat ovien ja ikkunoiden eteen, osa ihmisistä kuitenkin työllistyi hyvinvointivaltiota rakentavan maan asiointikeskuksiin. Tuli kaupat, pankit, verovirastot, Kelan toimistot jne jne. Vireää on ollut toiminta ja elämä 1970- ja vielä 1980-luvullakin. Mutta johtuiko siitä, että oppilaitoksia ei ollut ja/tai lapsia syntyi ylipäänsä vähemmän, niin väki lähti ja jääneiden keski-ikä vanheni.
Tulkitsen tuon aiemman kommentin nimenomaan niin, että ei haikailla minnekään "suurta muuttoa" edeltäneelle 1940-50-luvulle vaan ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla. Sitä on purettu 2000-luvun alusta asti, noita palveluita.
Vähän ot, mutta ehkä tämä 2020-luvun puolivälin ja tulevaisuudenkin pohdinta liittyy yleiseen aiheeseen eli suomalaiseen identiteettiin, ainakin nyt paikallisidentiteetteihin jos ei kansalliseen.
"ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla"
Tämä on nähdäkseni kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jossa tavoitteena oli pitää "koko maa pitää pitää asuttuna". Aivan yhtä utopistinen tavoite kuin pitää koko Siperia, koko Kanada, koko Norrbotten asuttuna.
Omat jo edesmenneet vanhempani ovat lähtöisin Konnevedeltä. Siellä ei ollut yliopistoon suunnanneille nuorille mitään tulevaisuutta.
Itse olen syntyperäinen helsinkiläinen. Sitä ovat myös lapseni (ja pian ensimmäinen lapsenlapseni).
Tuosta ovat monet Kekkoselle kiitollisia edelleen. Kainuussa puhutaan edelleen "kekkosteistä", kun oli alueita, jonne ei mennyt edes alkeellisia teitä. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, että saatiin edes tiet tehtyä.
Oli varmasti hyvä asia kainuulaisten näkökulmasta. Silti päinvastainen asia kuin "pakotetaan pakkautumaan".
Niin, mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Tämä on hyvin päivänpolttava aihe, kun lukee lehtiä. Nuoret (ja keski-ikäiset) miehet haluavat jäädä kotiseudulleen ("syrjäseudulle"), kun taas heidän ikäluokkansa naiset haluavat mieluummin suurempiin kaupunkeihin. Demografinenkin kysymys, kuten emme voi välttyä lukemasta lehdistä lähes joka päivä. On hyvä asia, mielestäni, että edes nuoret miehet jäävät. Heistä on kuitenkin apua iäkkäämmille vanhemmille, sukulaisille ja muille kyläläisille, kun näitä pitää kyydittää palveluihin, jotka ovat karanneet jo kauas.
Näin helsinkiläisenä veronmaksana näen lähinnä nostalgisena ja romanttisena ajatuksena sen, että syrjäseudun peräkammaripojat jäävät kyydittämään mummoja kymmenien tai satojen kilometrien päässä oleviin palveluihin. Näin mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Seuraavan 20 vuoden ajan, sitten ei mummoja enää ole, ja pojat itsekin ovat jo eläkeiässä.
Kaurismäen veljekset voisivat tehdä aiheesta elokuvan.
No, se mikä on sinulle nostalgiaa, on kuitenkin monelle kanssasuomalaisellesi ihan normaalia arkea. Miten sinä suhtautuisit, jos sinulta yritettäisiin viedä elämisen edellytykset omassa kodissasi, omassa kaupungissasi, tai niissä piireissä ja niillä alueilla, joilla tunnet olosi kotoisaksi? Osaatko tuntea yhtään empatiaa "syrjäkylien" ihmisiä kohtaan, vai onko heidän kokemusmaailmansa sinulle täysin tavoittamattomissa?
Itse lähinnä säälin näitä peräkylien miehiä, jotka jäävät eläkeläisten vangeiksi kuolleille paikkakunnille. Ei tule koskaan elämään omaa perhettä, omia lapsia, omaa vaurautta, ei mitään. Kyyditetään itsekkäitä mummoja ja hakataan sitten pelikonetta. Säälittävää, turhaa elämistä.
Jaa. Isompi säälin aihe pitäisi olla lähiöiden hikikomeroissa kasvavat ikiteinit, jotka pieksävät pessiään koko aikuisikänsä. Hehän nimen omaan ovat niitä, jotka eivät elämässään saa aikaan yhtään mitään.
Peräkylän mies sentään pystyy hankkimaan itselleen oman talon, kesämökin, metsää, koneita ja laitteita, eläimiä, harrastamaan monia kivoja asioita, elämään elämää muullakin tavalla kuin pelikoneen kanssa. Tunnen muutaman tällaisen lähiöiden hikikomorin, he ovat nyt 40+ vuotiaita. Parisuhde on heille yhtä kaukainen juttu kuin jollekin Ilomantsin Ilkalle tai Siikaisten Simolle, mutta toisin kuin nämä maaseudun miehet, he eivät saa hankituksi itselleen edes sitä omistusyksiötä, vaan joutuvat kituuttamaan vuokralla koko elämänsä.
Yhtä kaikki, kun peräkylien Ilkat kuolevat, kukaan ei itke, ei jää lapsia muistamaan jälkeen eikä perimään mökkejä. Täysin haaskattu elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hämmentävä juttu tuo, että vaikka useampi ketjussa kertoo miten siellä maakunnissa vihataan helsinkiläisiä akateemisia, pitäisi samaan hengenvetoon helsinkiläisten akateemisten tuntea tätä resupunttisakkia kohtaan jotain empatiaa ja sydämen sivistystä. Joka tapauksessa olla voimakkaasti sitä mieltä, että olemme yhtä kansaa. Olemmeko? Miksi pitäisi edes sietää? En usko, että rajan toisella puolellakaan meitä vihataan yhtä kiivaasti kuin suomalaisissa persläpikylissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama sata vuotta sitten turkulaiset ymmärsivät paremmin virolaisten puhetta kuin esimerkiksi kainuulaisten. Vasta kirjakielen kehittymisen ja lukutaidon yleistymisen myötä alkoi muodostua yhtenäinen suomen kieli.
Mutta Suomen kirjakieli alkoi kehittyä jo Agricolan aikoihin 1500-luvulla. Eikö suomalaisuuden identiteetin syntymisen voi ajatella alkaneen viimeistään silloin.
Miten se voisi olla kun kansallinen identiteetti konseptina syntyi vasta 1800-luvulla nationalismin myötä? Sitä ennen täällä oli lauma heimoja: karjalaiset, savolaiset yms.
Joo, mutta ei se kansallisen identiteetin muodostuminen tapahtunut tyhjästä, vaan taustalla oli kuitenkin jo jonkinasteinen identiteetin rakentuminen.
Ihmisillä on tietenkin aina ollut jonkinlainen identiteetti. Mutta suomalaisten osalta ennen 1800-lukua identiteetti koostui ennen kaikkea paikallisidentiteetistä (pitäjä, kylä, suku), evankelis-luterilaisesta uskonnosta ja Ruotsin kuninkaan alamaisuudesta. Ylipaikallisista identiteettiä määrittävistä asioista uskonto oli ehdoton ykkönen, ja tärkein erottava tekijä "meidän" ja "muiden" välillä. Näiden lisäksi tulivat tietenkin esim. säätyerot ja (kaupunkilaisilla käsityöläisillä tärkeä) ammatti-identiteetti.
Itse asiassa se kylä, heimo, perhe on kyllä ulottunut aika laajalle, koska Suomesta löytyy paljon todisteita siitä kuinka kylät ovat kommunikoineet ja varoittaneet vaaroista toisiaan merkkitulien avulla
Myös samat kuppikivet ynnä muut muinaiseen kulttuuriin ja muinaisiin jumaliin liittyneet asiat ovat säilyneet jälkipolville ihmeteltäviksi ympäri maan. Suomi on pitkään ollut alistettuna ja siitä varmaan kumpuaa tämä itsensä vähättely
Oliko Suomi alistettu? Ruotsin vallan aikaan tuskin. Veroja maksettiin, toisaalta linnanherrojen tehtäviin kuului myös suojata rahvasta. Ei ollut vertailumahdollisuutta, koska yhteiskunta, johon ruotsinkieliset tulivat, ei ollut mitenkään järjestäytynyt yhdeksi. Venäjän vallan aikana alistuneisuutta tunsivat lähinnä entiset vallanpitäjät, jotka olivat ruotsinkielisiä. Rahvaan asema ei muuttunut juuri miksikään.
Oltiin. Ruotsi keräsi suomalaisista kylistä väkeä omiin sotiinsa joita käytiin sitten niinkin kaukana kuin nykyisen Ukrainan alueella. Lisäksi veroa maksettiin tervanpoltolla, millä sitten nykyään syyllistetään suomalaiset koska orjalaivat sillä kuulemma oli voideltu. Hyöty tietenkin meni ruotsalaisille
Ruotsi ei kohdellut kantasuomalaisia yhtään sen paremmin kuin venäjäkään. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota
Ei pidä yhtään paikkaansa.
Juuri 1700-luvulla, ennen 1800-luvun kansallisaatetta, on nähtävissä se valtavan suuri ero siihen, kuinka Ruotsin kuningaskunta kohteli suomalaisia Venäjän keisarikuntaa paremmin. Ruotsi menetti ns. Vanhan Suomen alueen 1721/1744, ja tälle alueelle syntyivät Vanhan Suomen lahjoitusmaat. 1700-luvun loppuun mennessä suurin osa alueen talonpojista eli lahjoitusmaahovin vallan alla, joka liikkui koko ajan lähemmäksi venäläistä maaorjuutta. Lahjoitusmaatalonpoikia mm. piiskattiin julmasti pienimmistäkin rikkeistä ja tottelemattomuudesta.
Sen sijaan 1700-luvun lopulle tultaessa emämaan yhteyteen jääneet suomalaiset alkoivat saada entistä enemmän vapauksia ja oikeuksia. Jakokunnittaiset ja kylittäiset isojaot tarjosivat talonpojille tehokkaamman tilanpidon eväät, ja 1789 yhdistys- ja vakuuskirja ehkäisi tilojen joutumisen kruunulle verorästeistä (tämä johti kruununtilojen "perinnöksiostoboomin". Suhteellinen verotaakka keveni, ja talonpoikien oikeus ottaa torppareita asumaan mailleen takasi mahdollisuudet väestönkasvuun, ja sitä tietä entistä parempaan veronmaksukykyyn (torppari maksaa talonpojalle vuokran > talonpoika maksaa kruunulle veron). Suurvaltasotien päättymisen jälkeen Ruotsi otti käyttöön määräjakoislaitoksen ja ruodutuksen, joka lopetti usein mielivaltaisen sotaväenoton. Talojen muodostamat ruodut varustivat itse sotilaan (ja mahdollisen varamiehen), jolloin pääsääntöisesti he vapautuivat itse perheineen sotaväenotoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai suomalaiset ok siinä kuin muutkin, mutta kertomus suomalaisista erityisen rehellisinä, puhtaina, suoraselkäisinä ja työteliäinä ihmisinä on fennomaanien keksimää kansallistunnon nostatusta.
Ai niin, ja se että ollaan jotenkin automaattisesti mahtavia eräilijöitä kaikki...
En minä nyt mistään mahtavista eräilytaidoista puhuisi, mutta uskoisin säilyväni suomalaisessa talvisessa metsässä hengissä viikon ilman muita välineitä kuin puukko, kirves, tulentekovälineet ja muutama muu taskuun mahtuva pikkuväline.
Kesäaikaan tietysti pärjäisin vielä paljon pidempäänkin.
Tuskin omaan mitään suomalaisille hämmästyttäviä taitoja.
kiitos kun et ymmärtänyt
Ajatus suomalaisista muita rehdimpinä (suomessakin on vankiloita, eikä suinkaan tyhjinä) tai puhtaampina jne...
Eikö sellainen haiskahda r- sanalle?
Että muunmaalainen automaattisesti olisi likaisempi, sutkimpi jne...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka kansallisuus käsitteenä muodostui nykyisenlaiseksi vasta 1800-luvulla, ihmisillä oli kyllä käsitys kansoista ja kokemus kansallisuudesta paljon aiemminkin. Esimerkiksi englantilaisilla oli viimeistään 1400-luvulla käsitys englantilaisuudesta, joka pysyi aika samanlaisena 1900-luvulle asti (ja sen jälkeen tuosta perinteisestä englantilaisuudesta tuli jotain hävettävää, mutta se on jo eri juttu se).
Voi ajatella vaikka niin, että mitä vaikeampi on ollut matkustaa paikasta toiseen, sitä tiiviimpi yhteisö on ollut pienemmällä maantieteellisellä alueella. Jos ihminen ei todennäköisesti matkustanut 10 kilometrin säiteeltä mihinkään, se oma maailma rajoittui periaatteessa siihen. + sen lisäksi sitten perimätieto, uutiset, huhut, kirjoitettu historia, kirjallisuus jne. jotka kulkivat potentiaalisesti koko kielialueen sisällä, ja joiden ansiosta ihmisillä oli kuitenkin enemmän yhteistä samaa kieltä puhuvien kuin täysin ulkopuolisten kanssa.
Kiitos! Tuo oli tärkeä lisä tähän keskusteluun tuo matkustamisen vaikeuden mukaan tuominen. Juuri tuosta syystä esim. Pohjois-Kaukasiassa on ihan järjetön määrä pieniä kansoja. Vuoristot olivat niin läpitunkemattomia, ilmeisesti, että siellä ei päässyt syntymään mitään yhteiskulttuuria. Kieliäkin siellä on tolkuttomasti. Ehkä Balkanilla juuri tästä syystä myös...? Englannissa maastonmuodot sallivat ilmeisesti yhtenäiskulttuurin. Suomessa etäisyydet ovat aina olleet pitkät, ja sama tendenssi näkyy nyt omalla tavallaan, kun "syrjäseudut" tyhjenevät kaikkien pakkautuessa muutamiin kaupunkeihin. (vähän ot, sori)
Myös vähän ot, sori mutta syrjäseudut eivät tyhjene vaan ne tyhjennetään kun asukkaat pakotetaan pakkautumaan kaupunkeihin. Ei tietenkään aseilla eikä uhkaillen mutta tekemällä asumisen siellä vaikeaksi ellei jopa mahdottomaksi, palveluiden lakkauttamisella, koulut, terveydenhoito, kaupat, julkinen liikenne jne jne.
"pakotetaan pakkautumaan"
Tämä on kovin tunteenomainen ja subjektiivinen näkökulma siihen prosessiin, jossa itä- ja pohjoissuomalainen maaseutu kävi elinkelvottomaksi 1950-1980-luvuilla. Nuoriso muutti sinne, missä töitä ja ansaitsemisen mahdollisuuksia oli. Rakennemuutos.
Toisaalta... Kuitenkin vielä 1960-luvulla rakennettiin maaseutupitäjiinkin kyläkeskuksia, siis kauppoja ja muita palveluita. Eli vaikka osa lähti sieltä pienemmiltä kyliltä ja naulasi laudat ovien ja ikkunoiden eteen, osa ihmisistä kuitenkin työllistyi hyvinvointivaltiota rakentavan maan asiointikeskuksiin. Tuli kaupat, pankit, verovirastot, Kelan toimistot jne jne. Vireää on ollut toiminta ja elämä 1970- ja vielä 1980-luvullakin. Mutta johtuiko siitä, että oppilaitoksia ei ollut ja/tai lapsia syntyi ylipäänsä vähemmän, niin väki lähti ja jääneiden keski-ikä vanheni.
Tulkitsen tuon aiemman kommentin nimenomaan niin, että ei haikailla minnekään "suurta muuttoa" edeltäneelle 1940-50-luvulle vaan ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla. Sitä on purettu 2000-luvun alusta asti, noita palveluita.
Vähän ot, mutta ehkä tämä 2020-luvun puolivälin ja tulevaisuudenkin pohdinta liittyy yleiseen aiheeseen eli suomalaiseen identiteettiin, ainakin nyt paikallisidentiteetteihin jos ei kansalliseen.
"ajatellaan niitä palveluita (palveluyhteiskuntaa), joka oli voimassa 1970-luvulta alkaen myös pienemmillä paikkakunnilla"
Tämä on nähdäkseni kepulaista siltarumpupolitiikkaa, jossa tavoitteena oli pitää "koko maa pitää pitää asuttuna". Aivan yhtä utopistinen tavoite kuin pitää koko Siperia, koko Kanada, koko Norrbotten asuttuna.
Omat jo edesmenneet vanhempani ovat lähtöisin Konnevedeltä. Siellä ei ollut yliopistoon suunnanneille nuorille mitään tulevaisuutta.
Itse olen syntyperäinen helsinkiläinen. Sitä ovat myös lapseni (ja pian ensimmäinen lapsenlapseni).
Tuosta ovat monet Kekkoselle kiitollisia edelleen. Kainuussa puhutaan edelleen "kekkosteistä", kun oli alueita, jonne ei mennyt edes alkeellisia teitä. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, että saatiin edes tiet tehtyä.
Oli varmasti hyvä asia kainuulaisten näkökulmasta. Silti päinvastainen asia kuin "pakotetaan pakkautumaan".
Niin, mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Tämä on hyvin päivänpolttava aihe, kun lukee lehtiä. Nuoret (ja keski-ikäiset) miehet haluavat jäädä kotiseudulleen ("syrjäseudulle"), kun taas heidän ikäluokkansa naiset haluavat mieluummin suurempiin kaupunkeihin. Demografinenkin kysymys, kuten emme voi välttyä lukemasta lehdistä lähes joka päivä. On hyvä asia, mielestäni, että edes nuoret miehet jäävät. Heistä on kuitenkin apua iäkkäämmille vanhemmille, sukulaisille ja muille kyläläisille, kun näitä pitää kyydittää palveluihin, jotka ovat karanneet jo kauas.
Näin helsinkiläisenä veronmaksana näen lähinnä nostalgisena ja romanttisena ajatuksena sen, että syrjäseudun peräkammaripojat jäävät kyydittämään mummoja kymmenien tai satojen kilometrien päässä oleviin palveluihin. Näin mahdollistettiin elämä kotiseudulla. Seuraavan 20 vuoden ajan, sitten ei mummoja enää ole, ja pojat itsekin ovat jo eläkeiässä.
Kaurismäen veljekset voisivat tehdä aiheesta elokuvan.
No, se mikä on sinulle nostalgiaa, on kuitenkin monelle kanssasuomalaisellesi ihan normaalia arkea. Miten sinä suhtautuisit, jos sinulta yritettäisiin viedä elämisen edellytykset omassa kodissasi, omassa kaupungissasi, tai niissä piireissä ja niillä alueilla, joilla tunnet olosi kotoisaksi? Osaatko tuntea yhtään empatiaa "syrjäkylien" ihmisiä kohtaan, vai onko heidän kokemusmaailmansa sinulle täysin tavoittamattomissa?
Itse lähinnä säälin näitä peräkylien miehiä, jotka jäävät eläkeläisten vangeiksi kuolleille paikkakunnille. Ei tule koskaan elämään omaa perhettä, omia lapsia, omaa vaurautta, ei mitään. Kyyditetään itsekkäitä mummoja ja hakataan sitten pelikonetta. Säälittävää, turhaa elämistä.
Jaa. Isompi säälin aihe pitäisi olla lähiöiden hikikomeroissa kasvavat ikiteinit, jotka pieksävät pessiään koko aikuisikänsä. Hehän nimen omaan ovat niitä, jotka eivät elämässään saa aikaan yhtään mitään.
Peräkylän mies sentään pystyy hankkimaan itselleen oman talon, kesämökin, metsää, koneita ja laitteita, eläimiä, harrastamaan monia kivoja asioita, elämään elämää muullakin tavalla kuin pelikoneen kanssa. Tunnen muutaman tällaisen lähiöiden hikikomorin, he ovat nyt 40+ vuotiaita. Parisuhde on heille yhtä kaukainen juttu kuin jollekin Ilomantsin Ilkalle tai Siikaisten Simolle, mutta toisin kuin nämä maaseudun miehet, he eivät saa hankituksi itselleen edes sitä omistusyksiötä, vaan joutuvat kituuttamaan vuokralla koko elämänsä.
Yhtä kaikki, kun peräkylien Ilkat kuolevat, kukaan ei itke, ei jää lapsia muistamaan jälkeen eikä perimään mökkejä. Täysin haaskattu elämä.
No entäs sitten. Jos lähiön hikikomori-Heikki kuolee, kukaan ei edes huomaa, ja muumio löydetään vasta pitkän ajan kuluttua.
Peräkylien peräkamaripojilla on sentään edes mahdollisuus hankkia itselleen vaimo vaikka Thaimaasta, jos on aloitekykyä (moni on näin tehnytkin); viimeistään perinnönjaon jälkeen tehdään perämetsään pari kunnon leimikkoa, niin saa matka- ja vihkirahat kokoon itselle ja morsiamelle. Hikikomori ei pysty vuokrayksiössään maksamaan edes omaa vuokraansa, vaan sekin jää Kelan huoleksi.
Riippuu vähän miltä kantilta asiaa katsoo. Ihmisiä on luokiteltu kansoihin (lähinnä historioitsijoiden, tutkimusmatkailijoiden yms.) toimesta jo pitkän aikaa. Epäilemättä sama pätee myös kansaan, joka on puhunut suomensukuisia kieliä näillä main jo ainakin 1500 vuotta, erotuksena ruotsia ja venäjää puhuvista.
Toisaalta taas kansan keskuudessa oleva identiteetti on myöhempää perua. Jos pääsisit kysymään asiaa 1600- tai 1700-luvun savolaiselta, niin tuskin hän ensisijaisesti itseään määrittelisi suomalaiseksi. Se ajatus levisi vasta 1800-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutama sata vuotta sitten turkulaiset ymmärsivät paremmin virolaisten puhetta kuin esimerkiksi kainuulaisten. Vasta kirjakielen kehittymisen ja lukutaidon yleistymisen myötä alkoi muodostua yhtenäinen suomen kieli.
Mutta Suomen kirjakieli alkoi kehittyä jo Agricolan aikoihin 1500-luvulla. Eikö suomalaisuuden identiteetin syntymisen voi ajatella alkaneen viimeistään silloin.
Miten se voisi olla kun kansallinen identiteetti konseptina syntyi vasta 1800-luvulla nationalismin myötä? Sitä ennen täällä oli lauma heimoja: karjalaiset, savolaiset yms.
Joo, mutta ei se kansallisen identiteetin muodostuminen tapahtunut tyhjästä, vaan taustalla oli kuitenkin jo jonkinasteinen identiteetin rakentuminen.
Ihmisillä on tietenkin aina ollut jonkinlainen identiteetti. Mutta suomalaisten osalta ennen 1800-lukua identiteetti koostui ennen kaikkea paikallisidentiteetistä (pitäjä, kylä, suku), evankelis-luterilaisesta uskonnosta ja Ruotsin kuninkaan alamaisuudesta. Ylipaikallisista identiteettiä määrittävistä asioista uskonto oli ehdoton ykkönen, ja tärkein erottava tekijä "meidän" ja "muiden" välillä. Näiden lisäksi tulivat tietenkin esim. säätyerot ja (kaupunkilaisilla käsityöläisillä tärkeä) ammatti-identiteetti.
Itse asiassa se kylä, heimo, perhe on kyllä ulottunut aika laajalle, koska Suomesta löytyy paljon todisteita siitä kuinka kylät ovat kommunikoineet ja varoittaneet vaaroista toisiaan merkkitulien avulla
Myös samat kuppikivet ynnä muut muinaiseen kulttuuriin ja muinaisiin jumaliin liittyneet asiat ovat säilyneet jälkipolville ihmeteltäviksi ympäri maan. Suomi on pitkään ollut alistettuna ja siitä varmaan kumpuaa tämä itsensä vähättely
Oliko Suomi alistettu? Ruotsin vallan aikaan tuskin. Veroja maksettiin, toisaalta linnanherrojen tehtäviin kuului myös suojata rahvasta. Ei ollut vertailumahdollisuutta, koska yhteiskunta, johon ruotsinkieliset tulivat, ei ollut mitenkään järjestäytynyt yhdeksi. Venäjän vallan aikana alistuneisuutta tunsivat lähinnä entiset vallanpitäjät, jotka olivat ruotsinkielisiä. Rahvaan asema ei muuttunut juuri miksikään.
Oltiin. Ruotsi keräsi suomalaisista kylistä väkeä omiin sotiinsa joita käytiin sitten niinkin kaukana kuin nykyisen Ukrainan alueella. Lisäksi veroa maksettiin tervanpoltolla, millä sitten nykyään syyllistetään suomalaiset koska orjalaivat sillä kuulemma oli voideltu. Hyöty tietenkin meni ruotsalaisille
Ruotsi ei kohdellut kantasuomalaisia yhtään sen paremmin kuin venäjäkään. https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuijasota
Ei pidä yhtään paikkaansa.
Juuri 1700-luvulla, ennen 1800-luvun kansallisaatetta, on nähtävissä se valtavan suuri ero siihen, kuinka Ruotsin kuningaskunta kohteli suomalaisia Venäjän keisarikuntaa paremmin. Ruotsi menetti ns. Vanhan Suomen alueen 1721/1744, ja tälle alueelle syntyivät Vanhan Suomen lahjoitusmaat. 1700-luvun loppuun mennessä suurin osa alueen talonpojista eli lahjoitusmaahovin vallan alla, joka liikkui koko ajan lähemmäksi venäläistä maaorjuutta. Lahjoitusmaatalonpoikia mm. piiskattiin julmasti pienimmistäkin rikkeistä ja tottelemattomuudesta.
Sen sijaan 1700-luvun lopulle tultaessa emämaan yhteyteen jääneet suomalaiset alkoivat saada entistä enemmän vapauksia ja oikeuksia. Jakokunnittaiset ja kylittäiset isojaot tarjosivat talonpojille tehokkaamman tilanpidon eväät, ja 1789 yhdistys- ja vakuuskirja ehkäisi tilojen joutumisen kruunulle verorästeistä (tämä johti kruununtilojen "perinnöksiostoboomin". Suhteellinen verotaakka keveni, ja talonpoikien oikeus ottaa torppareita asumaan mailleen takasi mahdollisuudet väestönkasvuun, ja sitä tietä entistä parempaan veronmaksukykyyn (torppari maksaa talonpojalle vuokran > talonpoika maksaa kruunulle veron). Suurvaltasotien päättymisen jälkeen Ruotsi otti käyttöön määräjakoislaitoksen ja ruodutuksen, joka lopetti usein mielivaltaisen sotaväenoton. Talojen muodostamat ruodut varustivat itse sotilaan (ja mahdollisen varamiehen), jolloin pääsääntöisesti he vapautuivat itse perheineen sotaväenotoista.
Pitää muistaa että 1700-luvun loppupuolessa Venäjän Tsaari (Tsaaritar?) ehdotti Ruotsille itsenäistä Suomi-nimistä maata maiden väliin tarkoituksena rauhoittaa ja lopettaa jatkuva rajankäynti. Ruotsin Kustaa Vaasa? ei suostunut. Mielestäni selkee jatkumo tarjoukselle olikin Autonominen Suomi siihen väliin sitten v. 1809.
Vierailija kirjoitti:
Ajatus suomalaisista muita rehdimpinä (suomessakin on vankiloita, eikä suinkaan tyhjinä) tai puhtaampina jne...
Eikö sellainen haiskahda r- sanalle?
Että muunmaalainen automaattisesti olisi likaisempi, sutkimpi jne...
Kaikki kansat on sitä mieltä, että on parempia kuin muut kansat. Ja me olemme tutkitusti maailman onnellisimpia.
On lievää itsepetosta mutta se on yhteisöllisyyden taakka, ei nationalismin.
Vai oletteko töissä ajatellen, että kaikki muut työpaikat on parempia? Teidän kirkkokuoro on huonompi kuin naapurikunnan?
Se, että joku akateeminen helsinkiläinen kokee työttömän afrikkalaisen olevan enemmän omaa heimoa kuin työttömän kainuulaisen ei kerro suomalaisuudesta mitään.
Se kertoo tämän akateemikon henkilökohtaisesta inhosta omaan taustaansa, jossa on vain keskinkertaisuus ja halusta olla osa jotain suurempaa kehittymätöntä heimoa, jossa voi tuntea olevansa suuri valkoinen pelastaja, kun osaa sentään lukea ja kirjoittaa.
On.