Lue keskustelun säännöt.
En tajua naisten välistä ystävyyttä vieläkään - mistä voisin löytää tällaisia ystäviä?
20.07.2026 |
Ystävyyssuhteet ovat olleet minulle aina vaikeita. Nuoruudesta on useampiakin hylkäämiskokemuksia, aikuisena roikuin vuosikaudet yksipuolisissa "ystävyyssuhteissa". Nyt vaille nelikymppisenä olen vailla ystäviä, kun päätin, etten enää jaksa yksipuolisia ystävyyksiä. On ollut vähän järkytyskin huomata, miten välit ovat täysin lopahtaneet, kun lakkasin itse olemasta se, joka kannatteli ystävyyttä.
Minua hämmentää useampikin asia naisten välisessä ystävyydessä. Olen täältä lukenut paljon keskusteluja ystävyydestä. Monissa keskusteluissa sanotaan, miten ystävältä ei saisi odottaa mitään ja jos odottaa, se karkottaa toiset. Minä olisin kaivannut ystävyydeltä vastavuoroisuutta, jonkinasteista yhteydenpitoa (esim. viestittely kerran viikossa, näkeminen esim. kk tai parin välein) ja sitä, että olemme kiinnostuneita toistemme asioista. Tukea iloissa ja suruissa. Tällaisesta on sanottu, että tämä olisi liikaa ja ei saa odottaa toiselta tällaista.
Toisekseen olen törmännyt siihen oikeassa elämässä, miten monilla mulkeroilla riittää ystäviä. Ihmiset saattavat olla luonteeltaan todella hankalia, ilkeitä tai jopa kiusata toisia esim. töissä ja silti heillä riittää ystäviä. Joillakin on ystäviä joka sormelle, vaikka oma elämä olisi aika risaista ja luonne ailahtelevainen. Kaltaiseni tunnollinen, rauhallinen, "tylsä" ja asiansa hoitava ihminen saa olla yksin.
En tajua naisten välistä ystävyyttä selvästi vieläkään, kun olen yksin. Olen väsynyt kaikenlaiseen draamaan, itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen. Miten voisin oppia ymmärtämään naisten välistä ystävyyttä? Mistä voisin löytää tällaisia ystäviä: tunne-elämältään tasapainoinen, vastavuoroinen, ystävällinen, ei kaipaa draamaa, arvostaa pitkää ystävyyttä ja kohtelee toisia hyvin? Minulle ei ole väliä ystävän harrastuksilla tms. Modernin sijaan olen arvoiltani aika perinteinen ihminen, tykkään lukemisesta, seuraan maailman tapahtumia, nauran kielelliselle huumorille ja pidän tavallisesta arjesta.
Ap (nainen itsekin)
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni unohtaa yhden asian: niitä vastavuoroisia ystäviä ei niin vain saa. On melkoinen joukko ihmisiä, jotka eivät ole vastavuoroisia toisten suuntaan. Siinä saat sitten miettiä, että oletko yksin vai katsotko vuodesta toiseen sitä, että olet itse aina se yhteydenottaja ja tapaamisten sopija.
Se nyt vain kertoo paljon, jos toisella ei ole aikaa sinulle tai yhteydenpitämiseen, eikä kiinnostusta asiassa petraamiseen. Juu, toiset ovat aktiivisempia kuin toiset. Kertoo se silti paljon, jos toinen osapuoli ei saa vaikka kerran tai kahdesti vuodessa aikaan sitä, että laittaisi viestiä ja kysyisi kuulumisia toiselta. Ainakin minulle tulee olo, että toista osapuolta ei kiinnosta, jos hänestä ei koskaan oma-aloitteisesti kuulu.
Itseäni ei haittaa olla se aloitteen tekijä, jos pidän ystävyyttä muuten tärkeänä ja toimivana. Eli vastavuoroisuus pelaa muuten. Mutta jos suhdetta ei koe merkityksellisenä tai siinä on asioita, jotka hiertää niin kyllä se usein vastavuoroisuuden puutteeseen kaatuu. Eli yhteydenpito loppuu, jos ei se ole molemminpuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni unohtaa yhden asian: niitä vastavuoroisia ystäviä ei niin vain saa. On melkoinen joukko ihmisiä, jotka eivät ole vastavuoroisia toisten suuntaan. Siinä saat sitten miettiä, että oletko yksin vai katsotko vuodesta toiseen sitä, että olet itse aina se yhteydenottaja ja tapaamisten sopija.
Se nyt vain kertoo paljon, jos toisella ei ole aikaa sinulle tai yhteydenpitämiseen, eikä kiinnostusta asiassa petraamiseen. Juu, toiset ovat aktiivisempia kuin toiset. Kertoo se silti paljon, jos toinen osapuoli ei saa vaikka kerran tai kahdesti vuodessa aikaan sitä, että laittaisi viestiä ja kysyisi kuulumisia toiselta. Ainakin minulle tulee olo, että toista osapuolta ei kiinnosta, jos hänestä ei koskaan oma-aloitteisesti kuulu.
Itseäni ei haittaa olla se aloitteen tekijä, jos pidän ystävyyttä muuten tärkeänä ja toimivana. Eli vastavuoroisuus pelaa muuten. Mutta jos suhdetta ei koe merkityksellisenä tai siinä on asioita, jotka hiertää niin kyllä se usein vastavuoroisuuden puutteeseen kaatuu. Eli yhteydenpito loppuu, jos ei se ole molemminpuolista.
Sivusta: musta tuohon vastavuoroisuuteen kuuluu muukin kuin yhteydenpito. Jos toinen osapuoli ei esim. kysy mun kuulumisiani, ei ole kiinnostunut niistä, toistuvasti ei löydä aikaa tapaamiselle/viestittelylle ja on poissaoleva meidän nähdessä, niin minulle tuo on yksipuolisuutta eikä ollenkaan vastavuoroista.
Itse löysin huippu ystävän frendie - sovelluksen kautta. Hänellä oli ilmoitus, johon vastasin. Nyt ollaan oltu pari vuotta tekemisissä viikottain viestein ja ollaan tavattu kymmeniä kertoja. Hän on niin samanlainen kuin minä. Hän ei edes ole mikään yksinäinen, vaan hänellä on paljon ystäviä. Itselläni ei ole kuin pari ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ystävättäreni olen vasta aikuisiällä löytänyt työpaikalta. Nyt he ovat jo eläkeläisiä, minä olen nuorempana vielä töissä.
Välillä ollaan nähty harvemmin koska elämä on vienyt mukanaan. Kaksi leskeä ja kolme eronnutta. Kenelläkään ei ole miehiä kuvioissa, lapset aikuisia ja muilla on lapsenlapsia paitsi minulla.
Nähdään sillon tällön, jonku kanssa pari kertaa vuodessa toisten kanssa useammin.
Nämä naiset tapasin vasta aikuisiällä. Lapsuuden ja nuoruudenystävieni kanssa kasvettiin vaan erilleen. Minulla ei myöskään ole mitään somea, olen myös parhaan kykyni mukaan poistanut tietojani netiltä sieltä mistä kyennyt.
Ap, ole avoin ystävyystymään myös vanhempien ihmisten kanssa. Omat ystävättäreni ovat kaikki melkeenpä kymmenen vuotta vanhempia.
Viihdytään yhdessä.
Mulla on lisäksi pari muuta hyvää kaveria, mutta heillä on miehet kotona, jotenka heillä on ihan eri prioriteetit.
Ap, oletko sinkku taikka leski? Suhteessa?
Olen huomannut että paras yhtenäinen sävel löytyy mulla sinkkuna muitten sinkkunaisten taikka leskien kanssa.
Olen itse tehnyt saman havainnon. Olen itse ikisinkku, ja ainakin minulle on tosi vaikeaa ylläpitää ystävyyssuhteita kavereihin, joilla on parisuhde ja lapsia. Tuntuu että ihan sama mitä itse tekee ja kuinka aktiivinen on, niin ne ystävyydet vaan pikkuhiljaa kuihtuu ja kuihtuu pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mieltä te olette liittyen viestittelyyn?
Ystävän kanssa keskustellaan viesteillä. Minä aloitin, eli lähetin ensimmäisen viestin. Keskustelu jatkuu jopa pari tuntia, ja on hyvin antoisa. Syvällisiäkin puhutaan, ja jaetaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolin ja toisin. Keskustelun aikana ei pidetä tarkkaa lukua siitä, kumpi lähetti viimeksi viestin. Kun keskustelu loppuu, on se viimeinen viesti sen toisen osapuolen lähettämä. Onko nyt niin, että koska hän oli se, joka laittoi minulle viimeksi viestin, on minun tehtävä aloittaa taas seuraava keskustelu? Tämä on tapahtunut jo useita kertoja.
Mitään muodollisuuksia meidän välisessä keskustelussa tai ystävyydessä ei ole. Mietin vaan, kun se seuraava keskustelu ei koskaan ala ennen kuin minä taas lähetän hänelle viestin. Voi mennä jopa vuosia, että ei välillämme tapahdu mitään, jos minä en aloita uutta keskustelua. Voiko olla, että hän ajattelee, että on "minun vuoro" aloittaa uusi keskustelu, koska hän lähetti viimeisen viestin?
Älkää dissatko, en ole sosiaalisesti ihan normaali. En kaikkia kirjoittamattomia sääntöjä tunne.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te olette liittyen viestittelyyn?
Ystävän kanssa keskustellaan viesteillä. Minä aloitin, eli lähetin ensimmäisen viestin. Keskustelu jatkuu jopa pari tuntia, ja on hyvin antoisa. Syvällisiäkin puhutaan, ja jaetaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolin ja toisin. Keskustelun aikana ei pidetä tarkkaa lukua siitä, kumpi lähetti viimeksi viestin. Kun keskustelu loppuu, on se viimeinen viesti sen toisen osapuolen lähettämä. Onko nyt niin, että koska hän oli se, joka laittoi minulle viimeksi viestin, on minun tehtävä aloittaa taas seuraava keskustelu? Tämä on tapahtunut jo useita kertoja.
Mitään muodollisuuksia meidän välisessä keskustelussa tai ystävyydessä ei ole. Mietin vaan, kun se seuraava keskustelu ei koskaan ala ennen kuin minä taas lähetän hänelle viestin. Voi mennä jopa vuosia, että ei välillämme tapahdu mitään, jos minä en aloita uutta keskustelua. Voiko olla, että hän ajattelee, että on "minun vuoro" aloittaa uusi keskustelu, koska hän lähetti viimeisen viestin?
Älkää dissatko, en ole sosiaalisesti ihan normaali. En kaikkia kirjoittamattomia sääntöjä tunne.
Ystävyyssuhteissa ei ole mitään vuoroja, vaan yhteyttä pidetään fiiliksen ja tarpeen mukaan. Jos hän ei aloita viestiä niin silloin hänellä ei ole tarvetta viestitellä. Oletteko vain jotain viestikavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Been there, done that. Juuri sitä saa ihmetellä, että hankalilla ihmisillä ystäviä riittää, itse kanssa toivoisin normaalia vastavuoroista ystävyyttä, mutta harvassa on ne normityypit🙄
Niillä hankalilla tyypeillä on paljon ystäviä, koska kukaan ei halua niistä selkään puukottavia vihollisia. Nämä hankalat tyypit myös huolehtivat yhteydenpidosta noin 100%sti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni unohtaa yhden asian: niitä vastavuoroisia ystäviä ei niin vain saa. On melkoinen joukko ihmisiä, jotka eivät ole vastavuoroisia toisten suuntaan. Siinä saat sitten miettiä, että oletko yksin vai katsotko vuodesta toiseen sitä, että olet itse aina se yhteydenottaja ja tapaamisten sopija.
Se nyt vain kertoo paljon, jos toisella ei ole aikaa sinulle tai yhteydenpitämiseen, eikä kiinnostusta asiassa petraamiseen. Juu, toiset ovat aktiivisempia kuin toiset. Kertoo se silti paljon, jos toinen osapuoli ei saa vaikka kerran tai kahdesti vuodessa aikaan sitä, että laittaisi viestiä ja kysyisi kuulumisia toiselta. Ainakin minulle tulee olo, että toista osapuolta ei kiinnosta, jos hänestä ei koskaan oma-aloitteisesti kuulu.
Itseäni ei haittaa olla se aloitteen tekijä, jos pidän ystävyyttä muuten tärkeänä ja toimivana. Eli vastavuoroisuus pelaa muuten. Mutta jos suhdetta ei koe merkityksellisenä tai siinä on asioita, jotka hiertää niin kyllä se usein vastavuoroisuuden puutteeseen kaatuu. Eli yhteydenpito loppuu, jos ei se ole molemminpuolista.
Sivusta: musta tuohon vastavuoroisuuteen kuuluu muukin kuin yhteydenpito. Jos toinen osapuoli ei esim. kysy mun kuulumisiani, ei ole kiinnostunut niistä, toistuvasti ei löydä aikaa tapaamiselle/viestittelylle ja on poissaoleva meidän nähdessä, niin minulle tuo on yksipuolisuutta eikä ollenkaan vastavuoroista.
Tämäpä juuri. Itselläni on ollut ystävä, jonka kanssa yhteydenpito oli täysin minun vastuullani. Hän oli pyytänyt, että näin meneteltäisi. Kun minä sitten hänelle soitin hänelle, hän puhui vain omista asioistaan, eikä minulle jäänyt tilaisuutta kertoa mitään omia kuulumisiani. Tämä ihmissuhde päättyi siihen, kun hänellä ei enää ollut aikaa vastata puheluihini. Puolen vuoden kuluttua viimeisestä yrityksestäni tavoittaa hänet puhelimitse, sain häneltä postikortin, jossa hän kertoi olevansa surullinen siitä, että minä olen katkaissut meidän ystävyyden. Otin ilomielin kunnian itselleni siitä, että sain katkaistua tämän hyväksikäyttösuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te olette liittyen viestittelyyn?
Ystävän kanssa keskustellaan viesteillä. Minä aloitin, eli lähetin ensimmäisen viestin. Keskustelu jatkuu jopa pari tuntia, ja on hyvin antoisa. Syvällisiäkin puhutaan, ja jaetaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolin ja toisin. Keskustelun aikana ei pidetä tarkkaa lukua siitä, kumpi lähetti viimeksi viestin. Kun keskustelu loppuu, on se viimeinen viesti sen toisen osapuolen lähettämä. Onko nyt niin, että koska hän oli se, joka laittoi minulle viimeksi viestin, on minun tehtävä aloittaa taas seuraava keskustelu? Tämä on tapahtunut jo useita kertoja.
Mitään muodollisuuksia meidän välisessä keskustelussa tai ystävyydessä ei ole. Mietin vaan, kun se seuraava keskustelu ei koskaan ala ennen kuin minä taas lähetän hänelle viestin. Voi mennä jopa vuosia, että ei välillämme tapahdu mitään, jos minä en aloita uutta keskustelua. Voiko olla, että hän ajattelee, että on "minun vuoro" aloittaa uusi keskustelu, koska hän lähetti viimeisen viestin?
Älkää dissatko, en ole sosiaalisesti ihan normaali. En kaikkia kirjoittamattomia sääntöjä tunne.
Minusta ei ole mitään väliä sillä, kuka aiemman keskustelun aloitti/lopetti. Mutta olisi hyvä, että toinenkin joskus laittaisi se ensimmäisen viestin. Omasta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että osa ei sitä laita koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te olette liittyen viestittelyyn?
Ystävän kanssa keskustellaan viesteillä. Minä aloitin, eli lähetin ensimmäisen viestin. Keskustelu jatkuu jopa pari tuntia, ja on hyvin antoisa. Syvällisiäkin puhutaan, ja jaetaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolin ja toisin. Keskustelun aikana ei pidetä tarkkaa lukua siitä, kumpi lähetti viimeksi viestin. Kun keskustelu loppuu, on se viimeinen viesti sen toisen osapuolen lähettämä. Onko nyt niin, että koska hän oli se, joka laittoi minulle viimeksi viestin, on minun tehtävä aloittaa taas seuraava keskustelu? Tämä on tapahtunut jo useita kertoja.
Mitään muodollisuuksia meidän välisessä keskustelussa tai ystävyydessä ei ole. Mietin vaan, kun se seuraava keskustelu ei koskaan ala ennen kuin minä taas lähetän hänelle viestin. Voi mennä jopa vuosia, että ei välillämme tapahdu mitään, jos minä en aloita uutta keskustelua. Voiko olla, että hän ajattelee, että on "minun vuoro" aloittaa uusi keskustelu, koska hän lähetti viimeisen viestin?
Älkää dissatko, en ole sosiaalisesti ihan normaali. En kaikkia kirjoittamattomia sääntöjä tunne.
Ystävyyssuhteissa ei ole mitään vuoroja, vaan yhteyttä pidetään fiiliksen ja tarpeen mukaan. Jos hän ei aloita viestiä niin silloin hänellä ei ole tarvetta viestitellä. Oletteko vain jotain viestikavereita?
Sen jälkeen, kun muutimme eri paikkakunnille, olemme olleet vain viestikavereita. Ja joka ikinen keskustelu minun aloitteesta.
Oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun hän muutti pois yhteiseltä asuinpaikkakunnaltamme, tapahtui asioita, jotka viittasivat siihen, että hän ei pidä minua ystävänään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on niin moneen junaan ja harvan kanssa klikkaa niin hyvin, että säilyttäis ystävinä koko elämän. Ruuhkavuodet vie myös tehokkaasti eri suuntiin.
Itsellä pari lapsuuden ystävää jäljellä, joihin halun pitää yhteyttä. Nähdään kerran pari vuodessa keskiverrosti. Lisäksi muutamia töistä löytyneitä ystäviä. Harvakseen nähdään heidänkään kanssa. Perheet, työt ja opiskelut vie ajan.
Itse olen ihan tarkoituksella karsinut nämä, jotka ottaisivat loputtomiin, mutta eivät mitään anna tilalle tyypit. Miksi haluaisin moisia "ystäviä"? Ja myös ne, joiden kanssa ei ole enää mitään yhteistä. Elämä muuttaa ihmisiä. Semmoista se vaan on.
Ne nuolee toistensa pimppejä, ainakin unelmissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma kokemus sivusta seuraavana on ollut, että sellaisilla ihmisillä on paljon ystäviä, jotka ovat asuneet samalla seudulla koko ikänsä. Sitten taas sellaiset, jotka ovat joutuneet muuttamaan monta kertaa (esim. opiskelujen/töiden perässä), voivat olla hyvinkin yksinäisiä. Vaikka tutustuisivatkin uusiin ihmisiin, niin monilla välit katkeavat muuton myötä. Oma kokemus tuollaisena muuttajana on ollut, että äärimmäisen harva on valmis matkustamaan kylään luoksesi. Eikä edes tarvitse olla mikään älytön matka, että välit katkeavat.
Tätä on itsellä ollut vaikea käsittää, kun olen kotoisin 500 km päästä ja matkustan monta kertaa vuodessa lapsuuden paikkakunnalle sekä piipahdan matkalla sukulaisten luona. Arvata saattaa, että matkustaako kukaan minun luokseni samalla tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Been there, done that. Juuri sitä saa ihmetellä, että hankalilla ihmisillä ystäviä riittää, itse kanssa toivoisin normaalia vastavuoroista ystävyyttä, mutta harvassa on ne normityypit🙄
Niillä hankalilla tyypeillä on paljon ystäviä, koska kukaan ei halua niistä selkään puukottavia vihollisia. Nämä hankalat tyypit myös huolehtivat yhteydenpidosta noin 100%sti.
Itse välttelen näitä hankalia henkilöitä. En tajua kuka jaksaisi heille ystävää esittää. Voin muutaman ystävällisen tai ehkä ennemminkin neutraalin sanan sanoa, jos tuommoinen hankaluus aloittaa keskustelun, mutta poistun aina tekosyyllä liukkaasti. En koskaan kerro mitään omia kuulumisia noille, koska voivat käyttää sitä myöhemmin sua vastaan tai juoruavat kaiken muille.
Parasta vaan pitää mahdollisimman laaja hajurako.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä te olette liittyen viestittelyyn?
Ystävän kanssa keskustellaan viesteillä. Minä aloitin, eli lähetin ensimmäisen viestin. Keskustelu jatkuu jopa pari tuntia, ja on hyvin antoisa. Syvällisiäkin puhutaan, ja jaetaan hyvin henkilökohtaisiakin asioita puolin ja toisin. Keskustelun aikana ei pidetä tarkkaa lukua siitä, kumpi lähetti viimeksi viestin. Kun keskustelu loppuu, on se viimeinen viesti sen toisen osapuolen lähettämä. Onko nyt niin, että koska hän oli se, joka laittoi minulle viimeksi viestin, on minun tehtävä aloittaa taas seuraava keskustelu? Tämä on tapahtunut jo useita kertoja.
Mitään muodollisuuksia meidän välisessä keskustelussa tai ystävyydessä ei ole. Mietin vaan, kun se seuraava keskustelu ei koskaan ala ennen kuin minä taas lähetän hänelle viestin. Voi mennä jopa vuosia, että ei välillämme tapahdu mitään, jos minä en aloita uutta keskustelua. Voiko olla, että hän ajattelee, että on "minun vuoro" aloittaa uusi keskustelu, koska hän lähetti viimeisen viestin?
Älkää dissatko, en ole sosiaalisesti ihan normaali. En kaikkia kirjoittamattomia sääntöjä tunne.
Ystävyyssuhteissa ei ole mitään vuoroja, vaan yhteyttä pidetään fiiliksen ja tarpeen mukaan. Jos hän ei aloita viestiä niin silloin hänellä ei ole tarvetta viestitellä. Oletteko vain jotain viestikavereita?
Sen jälkeen, kun muutimme eri paikkakunnille, olemme olleet vain viestikavereita. Ja joka ikinen keskustelu minun aloitteesta.
Oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun hän muutti pois yhteiseltä asuinpaikkakunnaltamme, tapahtui asioita, jotka viittasivat siihen, että hän ei pidä minua ystävänään.
Tietämättä tilanteestanne enempää sanoisin jo kertomasi perusteella, että hän ei ole kiinnostunut jatkamaan yhteydenpitoa. Jos ei ota itse yhteyttä ja ystävyys on hänen puoleltaan väljähtänyt. Jos olet vahva, niin anna tämän "ystävyyden" olla ja etsi muuta seuraa.
Minä koen raskaana sen, miten paljon keski-ikäisillä naisillakin on vielä kaikenlaisia ihmissuhdepelejä. Olin kuvitellut, että teinimäinen käytös olisi jäänyt nuoruuteen. On ollut aika karua tajuta, että ihan samanlaisia keski-ikäiset ovat kuin nuoremmatkin - vain ryppyisempiä, väsyneempiä ja kiukkuisempia.
Sitä olen surrut, miten ihmisten käsitys ystävyydestä on hyvin erilainen aikuisena. Päiväkoti-iässä olin hyvin suosittu ystävä, kun olin iloinen, kiltti, ystävällinen, hauska ja otin kaikki mukaan leikkiin. Aikuisena samalla luonteella olen saanut olla yksin ja lähinnä tunnun ärsyttävän osaa ikätovereistani.
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni unohtaa yhden asian: niitä vastavuoroisia ystäviä ei niin vain saa. On melkoinen joukko ihmisiä, jotka eivät ole vastavuoroisia toisten suuntaan. Siinä saat sitten miettiä, että oletko yksin vai katsotko vuodesta toiseen sitä, että olet itse aina se yhteydenottaja ja tapaamisten sopija.
Se nyt vain kertoo paljon, jos toisella ei ole aikaa sinulle tai yhteydenpitämiseen, eikä kiinnostusta asiassa petraamiseen. Juu, toiset ovat aktiivisempia kuin toiset. Kertoo se silti paljon, jos toinen osapuoli ei saa vaikka kerran tai kahdesti vuodessa aikaan sitä, että laittaisi viestiä ja kysyisi kuulumisia toiselta. Ainakin minulle tulee olo, että toista osapuolta ei kiinnosta, jos hänestä ei koskaan oma-aloitteisesti kuulu.
Juuri näin. Tajusin jossain vaiheessa kolmenkympin paikkeilla, että musta oli kasvanut miellyttäjä karujen kotiolojen seurauksena. Minä tein aina kaikkeni muiden eteen, mutta en saanut juuri koskaan mitään takaisin. Hämmästys mahtoi olla näillä "ystävillä" (joita oli muuten paljon, kukapa ei haluaisi kaveriksi sitä, joka tekee kaikkensa muiden eteen), kun lopetin kuin seinään sen homman. Jäljelle jäi sitten lopulta muutama hyvä ystävä, jotka eivät olleet käenpoikasia. Olen varmaan heidän silmissään nyt se hankala ja vaativa tyyppi. Noh, itsellä on hyvä olo, kun hyväksikäyttäjät ei ime kuiviin ja olen löytänyt uusia parempia ystäviä vuosien varrella noiden tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Minä koen raskaana sen, miten paljon keski-ikäisillä naisillakin on vielä kaikenlaisia ihmissuhdepelejä. Olin kuvitellut, että teinimäinen käytös olisi jäänyt nuoruuteen. On ollut aika karua tajuta, että ihan samanlaisia keski-ikäiset ovat kuin nuoremmatkin - vain ryppyisempiä, väsyneempiä ja kiukkuisempia.
Sitä olen surrut, miten ihmisten käsitys ystävyydestä on hyvin erilainen aikuisena. Päiväkoti-iässä olin hyvin suosittu ystävä, kun olin iloinen, kiltti, ystävällinen, hauska ja otin kaikki mukaan leikkiin. Aikuisena samalla luonteella olen saanut olla yksin ja lähinnä tunnun ärsyttävän osaa ikätovereistani.
Osa ei kasva, vaikka ikää karttuu. Itse en myöskään kestä mitään pelejä. Siksi harva, mutta rakas ystäväpiiri.
Osa nyt ymmärtää ihan väärin. Jos toinen osapuoli sanoo, että haluaisi vaikka viestitellä kerran viikkoon ja tavata muutaman kerran vuodessa. Eivät nuo ole mitään kiveenhakattuja asioita. Lähinnä se meinaa intensiteettiä. On ihan eri asia viestitellä noin kerran viikossa kuin kahdesti vuodessa. Tai eri asia nähdä vaikka 2 kuukauden välein kuin tavata joka toinen vuosi. Jollekin riittää mainiosti se, että ystävän kanssa viestittelee pari kertaa vuodessa ja näkee muutaman vuoden välein (jos silloinkaan). Toiset taas eivät tuollaisesta ystävyydestä saa sellaista, mitä ystävyydeltä kaipaisivat. Hyvähän tuo on sanoa ääneen.