Lue keskustelun säännöt.
En tajua naisten välistä ystävyyttä vieläkään - mistä voisin löytää tällaisia ystäviä?
20.07.2026 |
Ystävyyssuhteet ovat olleet minulle aina vaikeita. Nuoruudesta on useampiakin hylkäämiskokemuksia, aikuisena roikuin vuosikaudet yksipuolisissa "ystävyyssuhteissa". Nyt vaille nelikymppisenä olen vailla ystäviä, kun päätin, etten enää jaksa yksipuolisia ystävyyksiä. On ollut vähän järkytyskin huomata, miten välit ovat täysin lopahtaneet, kun lakkasin itse olemasta se, joka kannatteli ystävyyttä.
Minua hämmentää useampikin asia naisten välisessä ystävyydessä. Olen täältä lukenut paljon keskusteluja ystävyydestä. Monissa keskusteluissa sanotaan, miten ystävältä ei saisi odottaa mitään ja jos odottaa, se karkottaa toiset. Minä olisin kaivannut ystävyydeltä vastavuoroisuutta, jonkinasteista yhteydenpitoa (esim. viestittely kerran viikossa, näkeminen esim. kk tai parin välein) ja sitä, että olemme kiinnostuneita toistemme asioista. Tukea iloissa ja suruissa. Tällaisesta on sanottu, että tämä olisi liikaa ja ei saa odottaa toiselta tällaista.
Toisekseen olen törmännyt siihen oikeassa elämässä, miten monilla mulkeroilla riittää ystäviä. Ihmiset saattavat olla luonteeltaan todella hankalia, ilkeitä tai jopa kiusata toisia esim. töissä ja silti heillä riittää ystäviä. Joillakin on ystäviä joka sormelle, vaikka oma elämä olisi aika risaista ja luonne ailahtelevainen. Kaltaiseni tunnollinen, rauhallinen, "tylsä" ja asiansa hoitava ihminen saa olla yksin.
En tajua naisten välistä ystävyyttä selvästi vieläkään, kun olen yksin. Olen väsynyt kaikenlaiseen draamaan, itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen. Miten voisin oppia ymmärtämään naisten välistä ystävyyttä? Mistä voisin löytää tällaisia ystäviä: tunne-elämältään tasapainoinen, vastavuoroinen, ystävällinen, ei kaipaa draamaa, arvostaa pitkää ystävyyttä ja kohtelee toisia hyvin? Minulle ei ole väliä ystävän harrastuksilla tms. Modernin sijaan olen arvoiltani aika perinteinen ihminen, tykkään lukemisesta, seuraan maailman tapahtumia, nauran kielelliselle huumorille ja pidän tavallisesta arjesta.
Ap (nainen itsekin)
Kommentit (84)
Olisiko joku mielenkiintoinen harrastus, jossa voisi tavata samanhenkistä seuraa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ainakaan haluaisi, että olisi joku tietty aikaraja, että pakko viestitellä ym. Rupeaisi ahdistaa.
Tuskinpa ap tuossa mitään rajaa meinasi, vaan viittasi siihen, kuinka yleistä viestittelyä suunnilleen toivoisi. Onhan siinä eroa, viestitteleekö joku monta kertaa päivässä, pari kertaa viikossa, kerran viikossa, kerran kuussa vai kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ulkopuolelta sanoa, mikä ystävyyssuhteissasi on mennyt "pieleen". Tuo kuulostaa aika poikkeukselliselta, että joku on sanonut ihan ääneen, että odotat liikaa ja karkotat ihmisiä. Minusta toiveesi ovat ihan normaaleja. Mutta ehkä on niin, että jos ne eivät toteudu "luonnostaan" niin niistä huomauttaminen koetaan ikävänä?
Mun ystävyyssuhteissa kyllä viestitellään ja nähdään yleensä säännöllisesti, mutta toisaalta läheisten ystävien kanssa ymmärretään myös että elämä on meidän ikäisillä (40-50) aika täynnä joten jos toisesta ei vähään aikaan kuulu niin sitä ei oteta pahalla.
Mun paras ystävä on just tuollainen kuin kuvasit itseäsi, rauhallinen, asiansa hoitava ja tasapainoinen. Ei tosin tylsä, ainakaan mun mielestä, hän on mieliseuraani!
Minusta on eri asia, että on muutakin elämää kuin ystävyys. Ja se, että välillä on elämässä kiireitä. Mutta jos se ystävä on aina prioriteettilistalla sijalla 245 eikä ystävälle ole aikaa, niin kertoohan se jotakin. Silloin tuota ko. ystävää ei arvosta. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksei ruuhkaisina aikoina voisi kuitenkin vastata toisen laittamiin viesteihin. Ihan hyvin sitä voi vastata ja sanoa, että nyt en kiireiden vuoksi ehdi enempää juttelemaan, mutta mentäisiinkö elokuun lopulla kahville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ulkopuolelta sanoa, mikä ystävyyssuhteissasi on mennyt "pieleen". Tuo kuulostaa aika poikkeukselliselta, että joku on sanonut ihan ääneen, että odotat liikaa ja karkotat ihmisiä. Minusta toiveesi ovat ihan normaaleja. Mutta ehkä on niin, että jos ne eivät toteudu "luonnostaan" niin niistä huomauttaminen koetaan ikävänä?
Mun ystävyyssuhteissa kyllä viestitellään ja nähdään yleensä säännöllisesti, mutta toisaalta läheisten ystävien kanssa ymmärretään myös että elämä on meidän ikäisillä (40-50) aika täynnä joten jos toisesta ei vähään aikaan kuulu niin sitä ei oteta pahalla.
Mun paras ystävä on just tuollainen kuin kuvasit itseäsi, rauhallinen, asiansa hoitava ja tasapainoinen. Ei tosin tylsä, ainakaan mun mielestä, hän on mieliseuraani!
Minusta on eri asia, että on muutakin elämää kuin ystävyys. Ja se, että välillä on elämässä kiireitä. Mutta jos se ystävä on aina prioriteettilistalla sijalla 245 eikä ystävälle ole aikaa, niin kertoohan se jotakin. Silloin tuota ko. ystävää ei arvosta. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksei ruuhkaisina aikoina voisi kuitenkin vastata toisen laittamiin viesteihin. Ihan hyvin sitä voi vastata ja sanoa, että nyt en kiireiden vuoksi ehdi enempää juttelemaan, mutta mentäisiinkö elokuun lopulla kahville.
En ole koskaan törmännyt siihen, että joku heivaisi hyllylle odottamaan niitä lähimpiä ystäviään ruuhkavuosien vuoksi. Sen sijaan olen kuullut monesti siitä, miten ne kaukaisemmat ystävät on laitettu sinne hyllylle odottamaan ja sinne ovat myös jääneet.
Enemmän ihmiset käyttävät kiirettä tekosyynä sille, jos haluavat jonkun ystävyyden katkaista. Ajatellaan, että on armollisempi syy. Mieluummin minä kuulisin ihan suoraan, jos joku ei halua olla enää ystäväni.
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä, miten tuo ystävyysjuttu toimii. Toiset tuntuvat osaavan sen luontaisesti, eikä minulle ole koskaan opetettu, mitä siinä pitäisi tehdä. Viihdyn yksinkin, en jaksa ponnistella enää tuollaisen eteen tässä iässä.
En oikein ymmärrä naisiakaan, joten vetäytyminen tuntuu luontevalta. Omassa perheessä on seuraa tarpeeksi.
Tyttökirjoissa on ihanteellisia kuvauksia ystävyydestä. Lastenkirjoissa myös. Niistä opin, että pitää kysyä kuulumisia, ottaa suruun osaa, onnitella hyvistä uutisista jne.
Käytäntö ei tietenkään aina toimi niin.
Perhe on aika suppea yhteisö, jos sattuu olemaan ainoa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa: niiltä omasta mielestä mukavilta ihmisiltä hyväksytään se, että heillä on ystäviä kohtaan odotuksia. Heidän elämässään halutaan olla läsnä, viestitellä ja nähdä. Sitten jos toinen ei houkuttele ihmisenä, niin pidetään toista vaativana ja vedetään liinat kiinni, vaikka hänellä olisi ihan samat odotukset ystävyydelle kuin sillä mukavalla ihmisellä.
Tämä. Ei kyse ole siitä, että odotuksia on liikaa. Ne odotukset ovat vain väärällä ihmisellä.
Itse muistan kipuilleeni tämän asian kanssa jo pitkään. Muistan, kun yritin nuorempana järjestää tupareita, synttäreitä yms. Laitoin kutsut hyvissä ajoin, kerroin että teen hyvät, monipuoliset tarjoilut jne. Kauempaa tulevat voivat jäädä luokseni yöksi (minulla olisi pyyhkeet, lakanat yms jokaiselle vieraalle eli ei tarvitsisi raahata mitään) ja voin kuljettaa heidät bussille/metrolle. Lähes kaikki vieraat ilmoittivat, että eivät pääse. Sitten ne läheisempien ystävien illanistujaiset tyyliin "teen popkornia ja katsotaan leffaa" kyllä kelpasivat. Kyse oli siitä, että kutsujana olin väärä ihminen. Ihan sama, vaikka kuinka olisin panostanut, ei olisi kelvannut ja olisin vaatinut liikaa toivomalla vieraita juhliini. Nykyisin en enää edes yritä järjestää juhlia itselleni, kun en jaksaisi pettymystä peruvista vieraista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä, miten tuo ystävyysjuttu toimii. Toiset tuntuvat osaavan sen luontaisesti, eikä minulle ole koskaan opetettu, mitä siinä pitäisi tehdä. Viihdyn yksinkin, en jaksa ponnistella enää tuollaisen eteen tässä iässä.
En oikein ymmärrä naisiakaan, joten vetäytyminen tuntuu luontevalta. Omassa perheessä on seuraa tarpeeksi.
Tyttökirjoissa on ihanteellisia kuvauksia ystävyydestä. Lastenkirjoissa myös. Niistä opin, että pitää kysyä kuulumisia, ottaa suruun osaa, onnitella hyvistä uutisista jne.
Käytäntö ei tietenkään aina toimi niin.
Perhe on aika suppea yhteisö, jos sattuu olemaan ainoa lapsi.
Minulle ongelma on ollut se, että vaikka kuinka yritän toimia oppikirjamaisesti (kysyn kuulumiset, onnittelen merkkipäivinä/hyvistä uutisista, olen kiinnostunut toisen asioista, otan osaa suruun jne), se ei riitä. Minua kohtaan ei toimita samoin. Sitten mietin, että olenko minä liian vaativa, kun surettaa ettei lapseni kummitäti kysy leikkauksessa olleen lapseni vointia/ystävä halua olla olkapäänä murheelleni tai kun toinen ystävä ei koskaan laita viestiä kysyäkseen kuulumisia. Eikä kysy kuulumisiani, jos olen kysynyt hänen kuulumisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä löytää ystäviä? Siinä on maapallon kokoinen alue aivan vieressäsi. Senkun lähdet etsimään. Täältä niitä ei ainakaan löydä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä löytää ystäviä? Siinä on maapallon kokoinen alue aivan vieressäsi. Senkun lähdet etsimään. Täältä niitä ei ainakaan löydä.
Millä rahalla se vasuri muka matkustaisi nyt kun tuet ja muut avut menevät ulkomaalaisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ulkopuolelta sanoa, mikä ystävyyssuhteissasi on mennyt "pieleen". Tuo kuulostaa aika poikkeukselliselta, että joku on sanonut ihan ääneen, että odotat liikaa ja karkotat ihmisiä. Minusta toiveesi ovat ihan normaaleja. Mutta ehkä on niin, että jos ne eivät toteudu "luonnostaan" niin niistä huomauttaminen koetaan ikävänä?
Mun ystävyyssuhteissa kyllä viestitellään ja nähdään yleensä säännöllisesti, mutta toisaalta läheisten ystävien kanssa ymmärretään myös että elämä on meidän ikäisillä (40-50) aika täynnä joten jos toisesta ei vähään aikaan kuulu niin sitä ei oteta pahalla.
Mun paras ystävä on just tuollainen kuin kuvasit itseäsi, rauhallinen, asiansa hoitava ja tasapainoinen. Ei tosin tylsä, ainakaan mun mielestä, hän on mieliseuraani!
Minusta on eri asia, että on muutakin elämää kuin ystävyys. Ja se, että välillä on elämässä kiireitä. Mutta jos se ystävä on aina prioriteettilistalla sijalla 245 eikä ystävälle ole aikaa, niin kertoohan se jotakin. Silloin tuota ko. ystävää ei arvosta. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksei ruuhkaisina aikoina voisi kuitenkin vastata toisen laittamiin viesteihin. Ihan hyvin sitä voi vastata ja sanoa, että nyt en kiireiden vuoksi ehdi enempää juttelemaan, mutta mentäisiinkö elokuun lopulla kahville.
Oma kokemus on ollut, että jos toiselle ilmaisee "Hei! Harmittaa, kun ei ole ehditty pitkään aikaan jutella, kun sulla on ollut kiireitä. Olisi kiva nähdä.", niin tällainen saa toisen vaan etääntymään entisestään.
Naisen kanssa on kiva mennä paikkoihin ja tehdä asioita, kuin sisaruksen (mies tai nainen). Mieti mitä haluaisit tämän kanssa tehdä ja unohda tuo varsinainen muoto. Ystävään tai ystävälliseen ihmiseen voi törmätä sielä tekemispaikassakin suoraan, ei tarvitse välttämättä mennä kaikkialle valmiiksi kaverin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ulkopuolelta sanoa, mikä ystävyyssuhteissasi on mennyt "pieleen". Tuo kuulostaa aika poikkeukselliselta, että joku on sanonut ihan ääneen, että odotat liikaa ja karkotat ihmisiä. Minusta toiveesi ovat ihan normaaleja. Mutta ehkä on niin, että jos ne eivät toteudu "luonnostaan" niin niistä huomauttaminen koetaan ikävänä?
Mun ystävyyssuhteissa kyllä viestitellään ja nähdään yleensä säännöllisesti, mutta toisaalta läheisten ystävien kanssa ymmärretään myös että elämä on meidän ikäisillä (40-50) aika täynnä joten jos toisesta ei vähään aikaan kuulu niin sitä ei oteta pahalla.
Mun paras ystävä on just tuollainen kuin kuvasit itseäsi, rauhallinen, asiansa hoitava ja tasapainoinen. Ei tosin tylsä, ainakaan mun mielestä, hän on mieliseuraani!
Minusta on eri asia, että on muutakin elämää kuin ystävyys. Ja se, että välillä on elämässä kiireitä. Mutta jos se ystävä on aina prioriteettilistalla sijalla 245 eikä ystävälle ole aikaa, niin kertoohan se jotakin. Silloin tuota ko. ystävää ei arvosta. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksei ruuhkaisina aikoina voisi kuitenkin vastata toisen laittamiin viesteihin. Ihan hyvin sitä voi vastata ja sanoa, että nyt en kiireiden vuoksi ehdi enempää juttelemaan, mutta mentäisiinkö elokuun lopulla kahville.
Oma kokemus on ollut, että jos toiselle ilmaisee "Hei! Harmittaa, kun ei ole ehditty pitkään aikaan jutella, kun sulla on ollut kiireitä. Olisi kiva nähdä.", niin tällainen saa toisen vaan etääntymään entisestään.
Energiakysymys. Mielestäni tuollainen on matalaa ja heikkoa energiaa. Anteeksipyytelevää ja surullista, uhriutuvaa, anelevaa. Kaikki eivät tykkää tällaisesta. Itselle toimii paremmin suora ehdotus että mennään johonkin ja sitten pitäisi ollakin menossa jo. Jos mennään kahville niin sekin on sitten jotain tärkeitä asioita ja ideointia eikä mitään "voi kun petterillä oli tänään vaikea kakka vaipoissa". Mutta sellaisiakin naisia on, joille arkiset asiat ovat haastavia ja he elävät tuollaisessa letargisessa energiassa. Sinun pitää vaan löytää oma mätsisi, joka on itsesi kanssa samalla taajuudella.
Vuosia menee, että löytyy uusia ystäviä. Ensin jonkun tekemisen pitää tuoda yhteen monia monia kertoja, esim. työ tai harrastus. Siitä sitten joidenkin kanssa voi syntyä muutakin. Jatketaan esim. yhteydenpitoa, kun toinen vaihtaa työpaikkaa tai aletaan tekemään jotain muutakin yhdessä kuin tiettyä harrastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen yksinäinen. Pahinta on, että yksinäisyys tuntuu karkottavan potentiaaliset ystäväehdokkaat. Muista on epäilyttävää, jos toisella ei ole ystävää. Siksi piilottelenkin asiaa. Minulla on yksi kaukana asuva ystävä, joka kerran kysyi, montako hyvää ystävää minulla on. Valehtelin, että neljä hän mukaan lukien. Todellisuudessa hän on ainoa ystäväni, mutta en halua pelästyttää häntä pois kertomalla totuutta. Ystävä ihmetteli neljästä ystävästä, että onpa minulla pieni ystäväpiiri (hän on itse todella sosiaalinen ja ihana ihminen, jolla on paljon ystäviä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea ulkopuolelta sanoa, mikä ystävyyssuhteissasi on mennyt "pieleen". Tuo kuulostaa aika poikkeukselliselta, että joku on sanonut ihan ääneen, että odotat liikaa ja karkotat ihmisiä. Minusta toiveesi ovat ihan normaaleja. Mutta ehkä on niin, että jos ne eivät toteudu "luonnostaan" niin niistä huomauttaminen koetaan ikävänä?
Mun ystävyyssuhteissa kyllä viestitellään ja nähdään yleensä säännöllisesti, mutta toisaalta läheisten ystävien kanssa ymmärretään myös että elämä on meidän ikäisillä (40-50) aika täynnä joten jos toisesta ei vähään aikaan kuulu niin sitä ei oteta pahalla.
Mun paras ystävä on just tuollainen kuin kuvasit itseäsi, rauhallinen, asiansa hoitava ja tasapainoinen. Ei tosin tylsä, ainakaan mun mielestä, hän on mieliseuraani!
Minusta on eri asia, että on muutakin elämää kuin ystävyys. Ja se, että välillä on elämässä kiireitä. Mutta jos se ystävä on aina prioriteettilistalla sijalla 245 eikä ystävälle ole aikaa, niin kertoohan se jotakin. Silloin tuota ko. ystävää ei arvosta. Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt, miksei ruuhkaisina aikoina voisi kuitenkin vastata toisen laittamiin viesteihin. Ihan hyvin sitä voi vastata ja sanoa, että nyt en kiireiden vuoksi ehdi enempää juttelemaan, mutta mentäisiinkö elokuun lopulla kahville.
Oma kokemus on ollut, että jos toiselle ilmaisee "Hei! Harmittaa, kun ei ole ehditty pitkään aikaan jutella, kun sulla on ollut kiireitä. Olisi kiva nähdä.", niin tällainen saa toisen vaan etääntymään entisestään.
Siis miksi ylipäätään otat toiseen yhteyttä harmitellaksesi jotain. Kaataaksesi harmiasi hänen niskaansa?
Jos haluat mennä ulos ja nähdä niin ehdota näkemistä. Jos ei toteudu niin vaihda kaveria. Hyvin yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen yksinäinen. Pahinta on, että yksinäisyys tuntuu karkottavan potentiaaliset ystäväehdokkaat. Muista on epäilyttävää, jos toisella ei ole ystävää. Siksi piilottelenkin asiaa. Minulla on yksi kaukana asuva ystävä, joka kerran kysyi, montako hyvää ystävää minulla on. Valehtelin, että neljä hän mukaan lukien. Todellisuudessa hän on ainoa ystäväni, mutta en halua pelästyttää häntä pois kertomalla totuutta. Ystävä ihmetteli neljästä ystävästä, että onpa minulla pieni ystäväpiiri (hän on itse todella sosiaalinen ja ihana ihminen, jolla on paljon ystäviä).
Ei sillä ole mitään väliä montako ystävää sinulla on jos energiasi on hyvä ja oikeanlainen, silloin olet haluttua seuraa joka paikkaan. Jos olet surullinen, raskas, heikko, heittäydyt riesaksi ja ongelmaksi, niin silloin sinua vältetään. Eikä valehtelu ja feikkaaminen sitä pelasta, et pysty peittämään sielusi tilaa kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä, miten tuo ystävyysjuttu toimii. Toiset tuntuvat osaavan sen luontaisesti, eikä minulle ole koskaan opetettu, mitä siinä pitäisi tehdä. Viihdyn yksinkin, en jaksa ponnistella enää tuollaisen eteen tässä iässä.
En oikein ymmärrä naisiakaan, joten vetäytyminen tuntuu luontevalta. Omassa perheessä on seuraa tarpeeksi.
Tyttökirjoissa on ihanteellisia kuvauksia ystävyydestä. Lastenkirjoissa myös. Niistä opin, että pitää kysyä kuulumisia, ottaa suruun osaa, onnitella hyvistä uutisista jne.
Käytäntö ei tietenkään aina toimi niin.
Perhe on aika suppea yhteisö, jos sattuu olemaan ainoa lapsi.
Minulle ongelma on ollut se, että vaikka kuinka yritän toimia oppikirjamaisesti (kysyn kuulumiset, onnittelen merkkipäivinä/hyvistä uutisista, olen kiinnostunut toisen asioista, otan osaa suruun jne), se ei riitä. Minua kohtaan ei toimita samoin. Sitten mietin, että olenko minä liian vaativa, kun surettaa ettei lapseni kummitäti kysy leikkauksessa olleen lapseni vointia/ystävä halua olla olkapäänä murheelleni tai kun toinen ystävä ei koskaan laita viestiä kysyäkseen kuulumisia. Eikä kysy kuulumisiani, jos olen kysynyt hänen kuulumisiaan.
Harvempi haluaa kaverisuhteiltaan mitään tällaista korrektia feikkikulissinäytelmää vaan tehdä hauskoja asioita, jutella omista kiinnostuksenkohteista, harrastaa, nauttia hyvästä ruuasta hyvässä seurassa, nauraa, leikkiä.
Mitä tuo suruunkin osan ottaminen on. Tietty jos joku läheinen ystävä kokee vaikeuksia sietää elämän muuttuvuutta tämän voi potkaista takaisin jaloilleen (kerran) mutta jos surustelu jatkuu niin sitten saa liittyä ihaiden joukkoon joen rantaan surustelemaan muiden ihaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en edes ymmärrä, miten tuo ystävyysjuttu toimii. Toiset tuntuvat osaavan sen luontaisesti, eikä minulle ole koskaan opetettu, mitä siinä pitäisi tehdä. Viihdyn yksinkin, en jaksa ponnistella enää tuollaisen eteen tässä iässä.
En oikein ymmärrä naisiakaan, joten vetäytyminen tuntuu luontevalta. Omassa perheessä on seuraa tarpeeksi.
Tyttökirjoissa on ihanteellisia kuvauksia ystävyydestä. Lastenkirjoissa myös. Niistä opin, että pitää kysyä kuulumisia, ottaa suruun osaa, onnitella hyvistä uutisista jne.
Käytäntö ei tietenkään aina toimi niin.
Perhe on aika suppea yhteisö, jos sattuu olemaan ainoa lapsi.
Minulle ongelma on ollut se, että vaikka kuinka yritän toimia oppikirjamaisesti (kysyn kuulumiset, onnittelen merkkipäivinä/hyvistä uutisista, olen kiinnostunut toisen asioista, otan osaa suruun jne), se ei riitä. Minua kohtaan ei toimita samoin. Sitten mietin, että olenko minä liian vaativa, kun surettaa ettei lapseni kummitäti kysy leikkauksessa olleen lapseni vointia/ystävä halua olla olkapäänä murheelleni tai kun toinen ystävä ei koskaan laita viestiä kysyäkseen kuulumisia. Eikä kysy kuulumisiani, jos olen kysynyt hänen kuulumisiaan.
Ei se toimi aina vastavuoroisesti minunkaan ystävieni kanssa.
Mutta olemme tunteneet toisemme niin monta vuotta että en halua sen antaa häiritä.
Liika kiltteys käy tylsäksi ja karkottaa toiset. Siksi niillä ilkeämmillä ihmisillä riittää ystäviä, kun seura kiehtoo eikä tule tylsää.
On sitten jenkkilän teinileffoja tullut katseltua