Järkyttävää, millaisia asioita Suomessa pidettiin normaalina 2000-luvun alussa - esimerkkinä elokuva
Katsoin elokuvan FC Venus pitkästä aikaa. Muistan, että tämä oli aikoinaan hauska elokuva. On elokuvassa yhä hauskaakin huumoria, mutta monet asiat ovat hyvin kyseenalaisia. Nyt kun elokuvaa katsoi uudestaan, niin siinä oli monta todella ikävää/älytöntä kohtaa nykyajasta käsin katsottuna:
-Elokuvassa kommentoidaan, miten naiset eivät ymmärrä jalkapallosta mitään, koska ovat naisia. Naisista on muutenkin annettu pinnallinen, yksinkertainen ja bimbo kuva, etteivät naiset erota jalkapallon piilokärkeä ja laituria palokärjestä ja rannalle laitettavasta laiturista.
-Vanhemmat naiset ja parikymppisen naisen anoppi maanittelivat, että parikymppisen streittarinaisen pitäisi mennä sänkyyn poikaystävänsä kanssa, jotta hän täyttää naisten joukkueessa pelaamisen ehdot. Naiset laittoivat nuoren naisen hupparin huppuun kumeja rohkaisuksi. Nuori nainen päätyykin harrastamaan seksiä heti samana iltana poikaystävänsä kanssa.
-Ho.moja haukuttiin ihan huolella. Kun paljastui, että yhdellä miesten joukkueessa pelaavista onkin poikaystävä, miehet olivat syvästi järkyttyneitä. Elokuvassa myös irvailtiin ja naureskeltiin moneen kertaan naisten joukkueeseen tulleelle miespelaajalle, kun hän on niin "kliseinen ho.mo".
-Elokuvassa pienet lapset viettävät aikaa runsaasti alkoholia käyttävien aikuisten seurassa. Esimerkiksi juhlissa pyörii pieniä lapsia ja aikuiset ovat humalassa. 3 v synttäreillä aikuiset riitelivät humaltuneena, illan päätteeksi lapset laitettiin nukkumaan ja aikuiset jatkoivat saman katon alla ryyppäämistä ja metelöintiä.
-Mies pakottaa naisen syömään jälkiruoaksi leivonnaisen (leivonnaiseen on piilotettu sormus), vaikka nainen on jo kahdesti kieltäytynyt ja sanonut, ettei jaksa/halua syödä leivonnaista.
Jos näitä asioita ei olisi pidetty normaalina/hyväksyttävinä, niin ei näitä olisi näytetty.
Kommentit (36)
Mitä mieltä olet ko. elokuvan mieskuvasta?
Järkyttävää, että monia asioita pidetään normaaleina tänään, vaikka niistä pitäisi laittaa ihmiset vankeuteen toistaiseksi kuten ennen korkeamman moraalin aikaan.
Nykyelokuvissa siten valkoisten lihaa syövien heteromiesten pidäkkeetöntä haukkumista ja joka toisen näyttelijän (ei kuitenkaan pahisten) on oltava ns. ruskea rodullistettu tai transvähemmistöön kuuluva.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olet ko. elokuvan mieskuvasta?
No ei siinä miehiäkään kivasti kuvattu. Huutelevia, naisista ja perheestään piittaamattomia sovinisteja oli monet.
Ap
on ihan normaalia edelleen. on vain enemmän kovaäänisiä feministinynnyjä, jotka loukkaantuvat kaikesta. ei maailma ole muuttunut, vain ihmisten typeryys on lisääntynyt somen myötä. kaikki on normaalisti ja hyvin.
Nykyihminen järkyttyy, kun lapsi vaikkapa laitetaan jäähylle elokuvassa.
Aikansa tuotos. Ei historiaa voi uudelleen kirjoittaa.
Se on viihde-elokuva eikä dokumentti. Ihan tarkoituksella vedetty yli kaikki hahmot, jotta saadaan komediaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikä! Onko mahdollista että ihmisten arvot ja ajatusmaailma ovat joskus olleet erilaisia?? Toivottavasti meidän ultraliberaalit ajatukset ovat vielä 100 vuoden kuluttua ajankohtaisia.
APINA!!
jos on, niin suomea ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Aikansa tuotos. Ei historiaa voi uudelleen kirjoittaa.
Historian voi kirjoittaa uusiksi. Monet ovat sen tehneet. Vaikeampaa on myydä se aitona ihmisille.
Obs. Huom. Muistakaa aina olla tuohtuneita historiasta. Ihmiset ovat aina olleet aikaisemmin väärässä.
No eipä olla mitään opittu 20 vuodessa. Samalla inholla katsotaan tulevaisuudesta nykymenoakin
Katsokaapa leffa Satuday night fever. Se vaikuttaa nykyihmisestä käsittämättömän tunkkaiselta.
Nuo ovat edelleen normaaleja asioita eikä se että nyt elämme näin mielipuolisia aikoja sitä muuksi muuta.
Paluu normaaliin tulee vielä. Voitte olla siitä aivan varmoja.
Siinä irvaillaan molemmille sukupuolille. Jos naiset kuvataan pissiksinä niin yhtä lailla miesten homofobisuuttakin on jo tuolloin alettu pitämään junttina.
Oikein sovinismin riemunvoitto. Jäänne miesvaltaisilta ajoilta.
Vierailija kirjoitti:
Oikein sovinismin riemunvoitto. Jäänne miesvaltaisilta ajoilta.
Koko yhteiskunnan läpileikkaava patriarkaalinen sorto ja naistenoikeuksien polkeminen eivät ole hävinneet mihinkään.
Siitä vedettiin tuo jännite, jota jokainen tarina tarvitsee. Se varsinainen käsikirjoittajien viesti näkyy lopussa, ei alkuasetelmassa.