Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva epäonni ja pettymykset elämässä
19.07.2026 |
Juuri mietin, että kuinkahan kauan tällaista oikeasti jaksaa? Nimittäin jo muutaman vuoden jatkunut, että lähes ihan kaikki isommat ja pienemmät asiat elämässä menevät mönkään jollain lailla. Ja ihan joka elämän osa-alueella. Ja vaikka itse tosissaan tekee kaikkensa asioiden eteen. Alkaa olla jo niin turtunut ja lamaantunut jatkuviin pettymyksiin kaikessa. Eilen viimeksi sai kuulla, että eräs kauan odotettu ja toivottu asia ei onnistu. Onko tämä jotain kirousta vai miten voi olla jatkuvaa epäonnea, ettei mikään onnistu? Onko muilla ja miten olette jaksaneet?
Kommentit (89)
Vanhemmat on tehny kasvatusvirheen. Lapset pitää opettaa sietämään pettymyksiä ja sisuunnuttaa.
Itsesäälissä vellominen ei auta. Kukaan ei tule hakemaan kotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asioiden osalta, joihin voit vaikuttaa, on hyvä miettiä että elämä ei vaan "tapahdu", vaan omilla toimilla on merkitystä. Jos asioihin voi vaikuttaa niin yritä miettiä asiaa pari askelta eteenpäin. Jos vain kaikki tapahtuu ja mikään ei onnistu, on hyvä vilkaista peiliin ja miettiä ensin, mitä teit asian eteen? Teitkö mitään?
Minulta ei lisäkommentteja
eilisen jälkeen. Minua henkisesti
sekä fysisesti vahvempaa
realistia ette löydä mistään,
vaikka elämässäni on runsaasti
haastavia tapahtumia riittänyt.
Kaikista olen voittajana selviytynyt.
Olen tyytyväinen itseeni ja
selviytymis_strategioihini.
Jopa Savon 'outojen vuosien' osalta.
E
Fyy-- y putosi. Treenaan samalla. E
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kaikki pääkopassa kunnossa tällä tyypillä, joka jankuttaa vanhempiensa menetyksestä vuosi toisensa jälkeen. On tainnut takertua menetykseensä siten, ettei koskaan tule olemaan tasapainossa itsensä kanssa.
Kaikki eivät vaan koe yhtä rankkoja vastoinkäymisiä.
Vanhempien menettäminen lapsuudessa on lapselle sellainen trauma ettei sitä voi käsittää kukaan ulkopuolinen ei muut lapset eikä aikuiset. Kun menettää perheensä jo lapsena jää aina ihan yksin eikä pääse kokemaan samaa tunnetta siitä että on perhe. Sitten joutuu vielä kuuntelemaan muiden onnekkaiden lasten ja nuorten puhetta siitä mitä nämä tekee vanhempiensa kanssa ja ihan turhaa valitusta vanhemmistaan pikku asioista. Siksi vanhempansa nuorena menettäneistä kasvaa aina itsenäisiä ja vahvoja ihmisiä jotka selviävät mistä vain.
Tilanne maailmassa on tällä hetkellä niin lohduton, että mitä epäitsekkäämpää, moraalisempaa, rehellisempää ja oikeampaa on toimimtasi, sitä enemmän päällesi mätetään paskaa ja sitä suuremassa kusessa olet.
Herää jopa ajatus onko maailmassa lainkaan oikeudenmukaisuutta?
Milloin tästä kaikesta tuli tällaista sietämätöntä paskaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole kaikki pääkopassa kunnossa tällä tyypillä, joka jankuttaa vanhempiensa menetyksestä vuosi toisensa jälkeen. On tainnut takertua menetykseensä siten, ettei koskaan tule olemaan tasapainossa itsensä kanssa.
Kaikki eivät vaan koe yhtä rankkoja vastoinkäymisiä.
Vanhempien menettäminen lapsuudessa on lapselle sellainen trauma ettei sitä voi käsittää kukaan ulkopuolinen ei muut lapset eikä aikuiset. Kun menettää perheensä jo lapsena jää aina ihan yksin eikä pääse kokemaan samaa tunnetta siitä että on perhe. Sitten joutuu vielä kuuntelemaan muiden onnekkaiden lasten ja nuorten puhetta siitä mitä nämä tekee vanhempiensa kanssa ja ihan turhaa valitusta vanhemmistaan pikku asioista. Siksi vanhempansa nuorena menettäneistä kasvaa aina itsenäisiä ja vahvoja ihmisiä jotka selviävät mistä vain.
Eli kateellisuus vaivaa. Entä millä perusteella voi sanoa, että perheensä menettäneet lapset olisivat vahvoja tai itsenäisiä?
Selvästi menetys on ollut liian suuri kestettäväksi tuolle jankkaajalle. Tai annahan kun arvaan… trollistahan tässä on kyse.