Miksi isovanhemmat ostavat lapsenlapsille krääsää, mutta eivät halua käyttää samaa summaa muuhun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapset on päälle kahdenkymmenen ja edelleen pursuaa kaapit niitä maalaus- ja piirustustarvikkeita…

Viekää kierrätyskeskuksen myymälään, konttiin, fidaan. Laittakaa facen annetaan -ryhmiin. 

Tai myykää jos se on tarpeellinen tulolähde, muutamat eurot.

Tämäpä kestävää kehitystä. Eikö olisi vaan parempi jättää ne huonolaatuiset tarvikkeet ostamatta? Jos ostaa jotain, niin ostaa sitten kunnollista?

Joo. Niiinpä niin. Oma äiti antaa arvotavaraa, anoppi ei ymmärrä laatua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on tullut pohdittua meilläkin.

Itseni on ollut vaikea käsittää, miksi niitä lapselle joka tapauksessa ostettavia asioita ei ole haluttu hankkia? Paljon enemmän niistä shortseista, uudesta talvihaalarista tai kumisaappaista on lapselle iloa kuin jostakin heti hajoavasta lelusta.

Tuskin noista lapselle juurikaan iloa on, vaan vanhemmille. Lapsi ihan varmasti iloitsee siitä lelusta.

Moni on tässäkin ketjussa kertonut, että lapsi on ilahtunut vaatteista. Esim yksi pyjama-tarina jouluna jäi mieleen. 

Mikä siinä on niin äärettömän vastenmielistä, että lahja lapselle hyödyttäisi jollain tavalla myös lapsen vanhempaa?

Kyllä lapsi lelujakin tarvitsee, mutta ei rekkalastillista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapset on päälle kahdenkymmenen ja edelleen pursuaa kaapit niitä maalaus- ja piirustustarvikkeita…

Viekää kierrätyskeskuksen myymälään, konttiin, fidaan. Laittakaa facen annetaan -ryhmiin. 

Tai myykää jos se on tarpeellinen tulolähde, muutamat eurot.

Tämäpä kestävää kehitystä. Eikö olisi vaan parempi jättää ne huonolaatuiset tarvikkeet ostamatta? Jos ostaa jotain, niin ostaa sitten kunnollista?

Joo. Niiinpä niin. Oma äiti antaa arvotavaraa, anoppi ei ymmärrä laatua.

Miten tuohon liittyy oma äiti vs anoppi? Koskee kyllä molempia. Itsekin on tuota syytä noudattaa.

Kestävää kehitystä on antaa värikynät lapselle joka niillä piirtää. (Kierrätys. ) Joka ei tarvitse 3-vuotiaana kalleinta taiteilijalaatua.

Vierailija kirjoitti:

Kestävää kehitystä on antaa värikynät lapselle joka niillä piirtää. (Kierrätys. ) Joka ei tarvitse 3-vuotiaana kalleinta taiteilijalaatua.

Kolmevuotiaskin tarvitsee kunnolliset. 

Vierailija kirjoitti:

Koska he haluavat nähdä sen hetkellisen ilon, kun antavat lahjan. Harva lapsi innostuu vaatteista samalla tavalla kun jostain typerästä krääsälelusta. Lapsi saattaa vaatteesta jopa itkeä, että tylsä lahja. Ja toisaalta isovanhempien ei tarvi katsoa sitä krääsää omissa nurkissaan sen jälkeen kun se on annettu ja lapsi intoillut siitä sen hetken. Eli itsekkäät tarkoitusperät ohjaavat tohon toimintaan. 

Ärsyttävimpiä mielestäni on sellaset lasten lehdet, jossa tulee joku heti hajoava surkea lelujuttu mukana. Sitten lapsi ei suostu heittämään sitä rikkinäistä muoviturhaketta pois ja se pyörii kotona. Jossain vaiheessa sitten salaa roskiin ja parin päivän päästä itketään, että missä on se lahjaksi saatu prinsessataikasauva josta irtosi timantit heti ja joka on haljennut varresta ja jonka hopeapinta irtoaa.

Ei tuollaisia heitetä salaa pois. Ei niistä ikinä tiedä miten tärkeä osa jotain leikkiä tuollainen "roska" on. Siksi asiasta neuvotellaan lapsen kanssa. Ja sauva korjataan yhdessä tai vaikka askarrellaan kestävämpi tilalle ennemmin kuin hävitetään noin vain ilman lapsen lupaa. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä on tullut pohdittua meilläkin.

Itseni on ollut vaikea käsittää, miksi niitä lapselle joka tapauksessa ostettavia asioita ei ole haluttu hankkia? Paljon enemmän niistä shortseista, uudesta talvihaalarista tai kumisaappaista on lapselle iloa kuin jostakin heti hajoavasta lelusta.

No en sanoisi että lapselle on kauheasti iloa jostakin vaatteesta tai muusta. Välttämättömiähän sellaiset hankinnat ovat mutta eivät ne oikein ole lahjatavaraa. Itselleni oli mummu joka tykkäsi ostaa esimerkiksi synttärilahjaksi vaatteita kuten takkeja tai kenkiä. Mukava ihminen josta on mukavat muistot mutta siitä huolimatta mielestäni hiukan ärsyttävä tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska he haluavat nähdä sen hetkellisen ilon, kun antavat lahjan. Harva lapsi innostuu vaatteista samalla tavalla kun jostain typerästä krääsälelusta. Lapsi saattaa vaatteesta jopa itkeä, että tylsä lahja. Ja toisaalta isovanhempien ei tarvi katsoa sitä krääsää omissa nurkissaan sen jälkeen kun se on annettu ja lapsi intoillut siitä sen hetken. Eli itsekkäät tarkoitusperät ohjaavat tohon toimintaan. 

Ärsyttävimpiä mielestäni on sellaset lasten lehdet, jossa tulee joku heti hajoava surkea lelujuttu mukana. Sitten lapsi ei suostu heittämään sitä rikkinäistä muoviturhaketta pois ja se pyörii kotona. Jossain vaiheessa sitten salaa roskiin ja parin päivän päästä itketään, että missä on se lahjaksi saatu prinsessataikasauva josta irtosi timantit heti ja joka on haljennut varresta ja jonka hopeapinta irtoaa.

Eli sinä päätät mikä on lapselle tärkeää? Mikä päsmäri olet? Ehkä he ostavat siksi kun lapset niistä tykkää mutta sinä et suostu ostamaan. Miksi lapsi ei saa säilyttää tärkeää tavaraa?

Itselle kävi sukulaisperheessä niin, että vein vanhempien ehdottamia syötäviä  juttuja pienelle syntymäpäiväsankarille. Ne pantiin tietysti keittiön kaappiin odottamaan käyttöä. Paikalla olleille lapsille jäi mielikuva, etten tuonut päivänsankarille lahjaa. Samantapainen tilanne oli toisessa perheessä, jossa osallistuin antamalla rahaa kalliiseen leluun, jonka vanhemmat halusivat hankkia lapselle. Lapsi uskoi, etten ole antanut lahjaa ollenkaan. Se ei tuntunut kivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun lapset on päälle kahdenkymmenen ja edelleen pursuaa kaapit niitä maalaus- ja piirustustarvikkeita…

Viekää kierrätyskeskuksen myymälään, konttiin, fidaan. Laittakaa facen annetaan -ryhmiin. 

Tai myykää jos se on tarpeellinen tulolähde, muutamat eurot.

Tämäpä kestävää kehitystä. Eikö olisi vaan parempi jättää ne huonolaatuiset tarvikkeet ostamatta? Jos ostaa jotain, niin ostaa sitten kunnollista?

Ehkä ostaja ei ole tietoinen, että värikynä voi olla huonolaatuinen. Itse oli yllättynyt, että värikynien pitää maksaa esim. 180 euroa, että ne olisivat käyttökelpoisia.

Sattuneesta syystä olen aina suosinut rahalahjoja. 

Meillä on täällä mummolassa sitä halpaa krääsää ja lapsenlapset leikkivät ihan innoissaan tavaroilla, jotka eivät täytä mitään vanhempiensa esteettisyyskäsityksiä. Suurin suru tulee siitä, kun mummi ilmoittaa, että mummolan tavarat pysyvät täällä, niin ihana kimaltava prinsessamekko kuin leikkimökin muovilautaset tai hiekkalaatikon kaivuri ja autotkin. Niitä ei saa kotiin mukaansa, vaikka niillä on paljon hauskempi leikkiä kuin pastellisävyisillä kuutioilla, jotka sointuvat ihanasti lastenhuoneen sisustukseen ja joista hyvällä mielikuvituksella saa niin mekon kuin autonkin.

Mummina oleminen on helppoa, kun lapset nauttivat krääsästä eikä tarvitse nähdä vaivaa yrittäessään herätellä mielikuvitusta. Se herää jo kipattavasta muoviautosta ja laudanpalasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vallankäyttöä isovanhempien taholta. Haluavat itse valita, mitä ostavat. Koska isovanhemmat mielestään tietävät paremmin, mitä lapsi tarvitsee.

Isovanhemmat muistavat oman lapsuutensa ja uskovat nykylapsen kaipaavan leluja ja härpäkkeitä. Millä vuosikymmenellä he olivat pieniä? Lapsilla oli ennen paljon vähemmän tavaroita kuin nyt. Nykyään lapsiperhe hukkuu värikynä- ja tussipakkauksiin. (kirppareilla näkee isoja pakastepusseja täynnä hylättyjä kyniä) Ennen lapsella oli yhdet surkeat puuvärit, joiden sisus katkeili ja kyniä täytyi teroittaa parin minuutin välein. Tai oli sen ajan vahaliidut, jotka sottasivat kädet inhottavasti. Jos mennään 60-luvulle, niin oli kansakoulun surullisen "rumat" väriliidut, joiden pakkauksessa oli Porvoon kirkko. Pakkaus oli ok, mutta kynien jäljestä paperilla tuli paha mieli. Monet kertoivat koulussa, että olivat saaneet jouluna sukset tai luistimet lahjaksi. Ehkä lisäksi suklaalevyn ja kirjan tai villapuseron. Leluja ja pelejä saatiin harvoin.

Meillä oli kyllä leluja jo silloin 70-80-luvulla, niin laadukkaita oli osa, että yhä vielä käyttökelpoisina tallella ja niillä on leikkinyt lapsetkin ja vielä heidänkin lapset. Nykyhärpäkkeet ovat kertakäyttökamaa ja roskaa, tarkoitettu yhden sesongin villikkeiksi ja sitten sinne alepöydälle hamstrattavaksi. Ongelmana on asenne leluja ja kyniä kohtaan. Vanhemmat omalla asenteellaan leimaavat ko. esineet romuksi ja roskaksi. Kaikki on kertakäyttöistä ja tarpeetonta, lelut, kynät, värityskirjat jopa leikitkin kun tuottavat vaan meteliä, sotkua ja epäjärjestystä asuntoon. Olisiko parempi lapsen istua hiljaa rauhassa älypuhelinta tai tablettia tuijottaen niin ei tule tavarakaaosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku voi ottaakin. Mun lapset on hyvätuloisia, tiedän että raha käytetään tosiaan lapseen ( tietokonepeli esim)  tai saa olla lapsen tilillä  mutta kaikki narisijat eivät ole. Se paljastuu kun viitsitään mummon antamat myydä kirpparilla. Joka euro tarpeen.

 

Eli susta säästäväisyyskin on pahasta? Kuulostat ihan mun äidiltäni. Ja kyllä, olemme tarkkoja rahasta. Minusta se on hyve!

Ei tietenkään säästäväisyys ole pahasta. Lapsella on rahaa josta voi jossain määrin päättää itse.

Mutta se on väärin jos vanhemmat käyttävät rahan itseensä.  Sääli jos raha on tiukoilla jossain että pitää euron leluja myydä.

Teen kuolinsiivousta, annan roskalava-ryhmissä tai heitän roskiin mikä ei kelpaa.

Joskus käyn lähiön kirppareilla. En sitä haisevaa roinaa ostaa, kirjoja katselen, näkee että vähävaraiset yrittää saada rahaa. Paikattuja, risoja, likaisia lastenhaalareita, kolmipyöräisiä leikkiautoja, loppuun pidettyjä kumppareita ja puhkikärkisiä lenkkareita.

1. Se loppuun asti ajettuja kumppareita myyvä ei välttämättä ole köyhä.

2. Mitä niille pieneksi jääneille kengille ja turhiksi jääneille leluille / peleille / kirjoille pitäisi tehdä? Heittää pois? Pistää säilöön? Palauttaa antajalleen? Kirppis ei mikään kultakaivos ole. Eiköhän tuotot suurimmassa osassa perheitä jollain tavalla mene lasten hyväksi. 

Loppuun ajetuille ja loppuun kuluneille likaisille  haalareille ja kolmipyöräisille muoviautotoille on yksi loppusijoituspaikka. Mietipä mikä se on?

Niin, roskis. Mutta kyllä mun anoppi niitä roskia on ostanut. "Ihan hyvä se vielä, kunhan vaihtaa vetoketjun puhkikuluneeseen haalariin."

Kyllä noillekin kohderyhmä on. V%&€@#lulahjoja etsivät anopit!

En tunne moisia anoppeja enkä mummoja. Tosin olen enemmän keskiluokkainen.  

Esim kontti, näyttää olevan hyvätasoista tavaraa verrattuna itsemyyntipöytien rääsyihin.

Käyn siis lukemista etsimässä, ja tulee katseltua  vaikken mitään osta. Vaatteet ostan uusina enkä anna lahjaksi kuin rahaa. Niin tylsää kuin se onkin.

Vierailija kirjoitti:

Hirveän ahneita on lapsiperheet.  Halveksivat tavistavaraa, pitäisi olla kallista jo pienten lasten väriliidutkin.  Ja tavaralla myyntiarvoa. Antaa ei voi hyväntekeväisyyskirppareille tai annetaan-ryhmissä.

Ne käytökelpoiset värikynät ei maltaita maksa. Pari euroa enemmän kuin ne halpikset, joista ei tule kuin paha mieli. Ei lapsen piirrusteluun mitään ammattikäyttöön tarkoitettuja kyniä tarvita.

Jos on noin tiukilla rahallisesti, niin ei tarvitse tuoda mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on tullut pohdittua meilläkin.

Itseni on ollut vaikea käsittää, miksi niitä lapselle joka tapauksessa ostettavia asioita ei ole haluttu hankkia? Paljon enemmän niistä shortseista, uudesta talvihaalarista tai kumisaappaista on lapselle iloa kuin jostakin heti hajoavasta lelusta.

Tuskin noista lapselle juurikaan iloa on, vaan vanhemmille. Lapsi ihan varmasti iloitsee siitä lelusta.

Moni on tässäkin ketjussa kertonut, että lapsi on ilahtunut vaatteista. Esim yksi pyjama-tarina jouluna jäi mieleen. 

Mikä siinä on niin äärettömän vastenmielistä, että lahja lapselle hyödyttäisi jollain tavalla myös lapsen vanhempaa?

Kyllä lapsi lelujakin tarvitsee, mutta ei rekkalastillista. 

Tuossa oli sana ilo, ei hyödyttäminen. Tuskin monikaan lapsi saa paidasta yhtä paljon iloa kuin uudesta lelusta. Siinähän ei otettu kantaa olisiko joku järkevää, hyödyttävää tai toivottavaa tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku voi ottaakin. Mun lapset on hyvätuloisia, tiedän että raha käytetään tosiaan lapseen ( tietokonepeli esim)  tai saa olla lapsen tilillä  mutta kaikki narisijat eivät ole. Se paljastuu kun viitsitään mummon antamat myydä kirpparilla. Joka euro tarpeen.

 

Eli susta säästäväisyyskin on pahasta? Kuulostat ihan mun äidiltäni. Ja kyllä, olemme tarkkoja rahasta. Minusta se on hyve!

Ei tietenkään säästäväisyys ole pahasta. Lapsella on rahaa josta voi jossain määrin päättää itse.

Mutta se on väärin jos vanhemmat käyttävät rahan itseensä.  Sääli jos raha on tiukoilla jossain että pitää euron leluja myydä.

Teen kuolinsiivousta, annan roskalava-ryhmissä tai heitän roskiin mikä ei kelpaa.

Joskus käyn lähiön kirppareilla. En sitä haisevaa roinaa ostaa, kirjoja katselen, näkee että vähävaraiset yrittää saada rahaa. Paikattuja, risoja, likaisia lastenhaalareita, kolmipyöräisiä leikkiautoja, loppuun pidettyjä kumppareita ja puhkikärkisiä lenkkareita.

1. Se loppuun asti ajettuja kumppareita myyvä ei välttämättä ole köyhä.

2. Mitä niille pieneksi jääneille kengille ja turhiksi jääneille leluille / peleille / kirjoille pitäisi tehdä? Heittää pois? Pistää säilöön? Palauttaa antajalleen? Kirppis ei mikään kultakaivos ole. Eiköhän tuotot suurimmassa osassa perheitä jollain tavalla mene lasten hyväksi. 

Loppuun ajetuille ja loppuun kuluneille likaisille  haalareille ja kolmipyöräisille muoviautotoille on yksi loppusijoituspaikka. Mietipä mikä se on?

Niin, roskis. Mutta kyllä mun anoppi niitä roskia on ostanut. "Ihan hyvä se vielä, kunhan vaihtaa vetoketjun puhkikuluneeseen haalariin."

Kyllä noillekin kohderyhmä on. V%&€@#lulahjoja etsivät anopit!

En tunne moisia anoppeja enkä mummoja. Tosin olen enemmän keskiluokkainen.  

Esim kontti, näyttää olevan hyvätasoista tavaraa verrattuna itsemyyntipöytien rääsyihin.

Käyn siis lukemista etsimässä, ja tulee katseltua  vaikken mitään osta. Vaatteet ostan uusina enkä anna lahjaksi kuin rahaa. Niin tylsää kuin se onkin.

Mun anoppi (tuo v-lahjojen ostaja) on ylempää keskiluokkaa. 

Raha on ehkä tylsä, mutta hutivapaa lahja. Eikä siitä jää mitään turhaa kenenkään riesaksi kaappeihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä on tullut pohdittua meilläkin.

Itseni on ollut vaikea käsittää, miksi niitä lapselle joka tapauksessa ostettavia asioita ei ole haluttu hankkia? Paljon enemmän niistä shortseista, uudesta talvihaalarista tai kumisaappaista on lapselle iloa kuin jostakin heti hajoavasta lelusta.

Tuskin noista lapselle juurikaan iloa on, vaan vanhemmille. Lapsi ihan varmasti iloitsee siitä lelusta.

Moni on tässäkin ketjussa kertonut, että lapsi on ilahtunut vaatteista. Esim yksi pyjama-tarina jouluna jäi mieleen. 

Mikä siinä on niin äärettömän vastenmielistä, että lahja lapselle hyödyttäisi jollain tavalla myös lapsen vanhempaa?

Kyllä lapsi lelujakin tarvitsee, mutta ei rekkalastillista. 

Tuossa oli sana ilo, ei hyödyttäminen. Tuskin monikaan lapsi saa paidasta yhtä paljon iloa kuin uudesta lelusta. Siinähän ei otettu kantaa olisiko joku järkevää, hyödyttävää tai toivottavaa tavaraa.

Ilohan tuossa mainittiin! Miksi lapsi ei ilahtuisi itselleen mieluisasta vaatteesta? 

Lisätään vielä, että ei lapsi ilahdu lelusta vain siksi, että se on lelu. Lelukin voi olla epämieluinen.

Mieleinen paita ilahduttaa pitkään. Joka kerta pukiessa ja käyttäessä.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei voi kysyä, mitä lapselle voisi ostaa tai tuoda jotain kuluvaa! Meillä ei nimipäiviä juhlita kakuin ja lahjoin, mutta isovanhemmat muistavat. Yksi toi lapselle rasian marjoja, jes kiitos! Nämä kuluvat pois ja lapsi, pienikin arvostaa varmasti. Toinen toi ~13€ maksavan prinsessasetin, jota ei suositella pienten osien takia alle 3 -vuotiaalle. Lapsi ei ole vielä edes kahta. Taikasauva katkesi jo ekassa leikissä. Tiara ja kengät jäivät käyttöön. Kaulakorun, rannekorun, sormuksen ja korvakorut pakkasin amegrip pussiin ja laitan eurolla kirppikselle myyntiin. Turhaa rahan menoa, turhaa tavaraa, turhaa itkua ja pahaa mieltä kaikille. Seuraavan kerran kun kysyy, miten on hänen lahjansa lasta miellyttänyt, sanon että kaikki hajosi, ei ollut lapsen ikäiselle suunniteltu ne lelut. 

Tuossa tilanteessa voisit puhua sille antajalle kahden kesken ja sanoa, että lapsi on niin pieni ja lelujen ikämerkinnät on laitettu ihan turvallisuuden takia. Lapsia on joutunut sairaalaan ja jopa leikkaukseen, kun mahaan on eksynyt vieraita esineitä tai keuhkoputkeen on tarttunut lelun pieni osa. Taapero voi myös työntää jotain nenäänsä ja siitä tulee ikävä lääkärireissu. Asian toinen puoli on, että 2-vuotias ei ymmärrä, että lelua saa antaa perheen koiralle tai vauvalle. Siinä voi  nimittäin käydä pahasti. Monet myös ymmärtävät väärin lelujen merkinnät. 3+ ei tarkoita, että lelu sopii sen ikäiselle. Se voi sopia 5-vuotiaalle tai 9-vuotiaalle. Merkintä tarkoittaa, että lelu on VAARALLINEN alle 3-vuotiaalle. Joissakin maissa näkee merkintöjä, minkä ikäiselle esim.  kirjakaupan kirja sopii parhaiten. Siitä on apua lahjaostoksilla oleville henkilöille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hirveän ahneita on lapsiperheet.  Halveksivat tavistavaraa, pitäisi olla kallista jo pienten lasten väriliidutkin.  Ja tavaralla myyntiarvoa. Antaa ei voi hyväntekeväisyyskirppareille tai annetaan-ryhmissä.

Ne käytökelpoiset värikynät ei maltaita maksa. Pari euroa enemmän kuin ne halpikset, joista ei tule kuin paha mieli. Ei lapsen piirrusteluun mitään ammattikäyttöön tarkoitettuja kyniä tarvita.

Jos on noin tiukilla rahallisesti, niin ei tarvitse tuoda mitään. 

Mistä sen tietää mikä on käyttökelpoinen värikynä, nyt vaikka esimerkiksi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on ollut hieman vastaavaa aiemmin. Mummot toivat lapsenlapsille isot määrät vaatetta, leluja ja muuta tavaraa, kun nähtiin ja kävimme kylässä. Osa tuliaisista oli jo valmiiksi liian pieniä, liian isoja tai sitten aivan sopimattomia - petoeläimiä pelkäävä lapsi sai samanlaisen susipaidan kahdesti, poika sai hupparin, jossa oli pinkkejä, tyttömäisiä yksityiskohtia ("mutta sehän on sininen" oli anopin kanta, kun ihmetteli, miksei poika ilahtunut ikihyvikseen) ja 3v sai mekon, joka oli tarkoitettu 8-vuotiaalle. Näitä sattuu. 

 

Lasten kasvaessa onneksi on siirrytty malliin, että me saamme miehen kanssa hankkia lahjat isovanhempien puolesta ja saamme hankkia ihan itse lasten vaatteetkin. Tähän on päästy, kun lapset kasvoivat ja heille ilmestyi yhä enemmän omia suosikkeja tietystä hahmoista lempiväreihin ja omat vaatemaut, joten jokainen muovikrääsäjuttu ei ollutkaan enää se mahtavin juttu ikinä. Sinänsä eivät lempihahmot mitään erityisen vaikeita olleet, mutta selvästi isovanhemmilla oli oma tarve hankkia jotakin, joka ei sitten aina uponnut tarpeeksi hyvin lapsiin. Ei ole krääsävuosia ikävä, niistä on muistona on enää iso kassi pehmoleluja, joilla ei enää kukaan leiki.

Mun anoppi oli sitä mieltä, että on kauhea karhunpalvelus lapselle, jos ostaa vaatteita, jossa suosikkihahmoja. Tulee kuulemma lellitty lapsi. Pitää rumienkin vaatteiden kelvata, en vaan tiedä miksi. 

Jos maksan vaatteesta rahaa, niin saa se lapselle mieluinen sekä käyttötarkoitukseen sopiva. Plussaa, jos miellyttää minuakin. 

Ajattelen aivan samoin lapsen vaatteista. Meillä onkin käyty läpi Ryhmä Hau, Frozen ja Super Mario- vaiheet ja edetty kohti Minecraftia, supersankareita ja teinin hillitympää värimaailmaa. En itsekään pidä vaatteita, jotka eivät sovi minulle ja ovat rumia, joten miksi ihmeessä pakottaisin lapseni sellaisiin? Lasten lemppareista löytyy nykyisin monenlaisia, joten on helppo valita sopivan hintaisia ja kuvaltaan sekä lasta että vanhempia miellyttäviä. 

Myönnän, että olemme itsekin joskus ostaneet lapsille matkoilla leluja, joiden emme usko kestävän vuosikausia. Mutta onkin iso ero siinä, että hankitaanko yhdessä harkiten se 1 lelu, jota lapsi todella toivoo, kuin se, että isovanhempi ilmestyy jatkuvasti krääsäkeon kanssa ja odottaa niiden olevan uudet suosikit. Meillä on esimerkiksi yksi kassillinen Lidlin ystävänpäivä, joulu ja pääsiäispehmoleluja, joita on ilmestynyt joka vuosi useampia kaikille lapsille. Ne kun ovat mummista niin ihania. Niin, lapsista se ensimmäinen oli kiva silloin 5 vuotta sitten, mutta ei enää, kun sitä samaa nallea ja pupua on jo useammat aivan samanlaiset ja mummi roudaa silti joka vuosi uudet... Huokaus. Näitä on jo tarpeeksi, ei ole mummia estänyt ja tuskin estääkään.