Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
17.07.2026 |
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (988)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me tehtiin kerran kuussa hotelliretki. Lapset mukana mutta päästiin pois arjesta, lapsille seikkailua ja aamiainen huoneessa. Jo yksi yö erossa siitä arkirumbasta auttoi valtavasti.
Tällainen maksaa helposti 200-300 e.
Vähävaraiset voivat hakea tuettuja lomia ja ne ovat pidempiä kuin yksi yö. Usein jossain kylpylässä.
Ei ole enää sellaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis joku kaipaa sääliä kun on löytänyt puilison ja saanut lapset. ( sekään ei ole itsestäänselvyys.) Sit pitäis kysellä kuin sairaalta kuinka voitte ja jaksatte. Voi jysäys.
Vielä ymmärrän jos leskeytyneeltä tai kuurri eronneelta kysytään miten voit ja jaksat.
Mutta että semmoisen onnettomuuden uhrilta että on puoliso löytynyt ja lapset syntyneet
No ei kai se keltään ole pois olla ihminen ihmiselle? Keneltä vaan lähimmäiseltä, oli elämän tilanne tai status mitä vaan, niin voisi lähimmäinen joskus kysäistä että hei mitä kuuluu.
Kirjoittaja vaati syvällistä jaksamisen ja voinnin kysymistä. Ei mitään hei mitä kuuluu.
En pysty tajuamaan miten lasten , yhden tai kahden, olemassaolo on nykyisin tuommoinen tragedia että koko suku tarvittaisiin avuksi.
Elämässä voi olla samaan aikaan muutakin kuin yhden tai kahden lapsen olemassaolo ilman tukiverkkoja.
Isot ikäluokat eivät kykene hahmottamaan, miten yksinäistä se on, kun sukulaisverkosto on kutistunut olemattomiin verrattuna heidän omiinsa aikoinaan.
Ison ikäluokan sisaruksina hajosimme ympäri suomea. Vieraannuttiin. Lapsemme eivät kaikki tunne serkkujaan ees. Serkuksillakin yhden sukupolven ero keskenään. Vanhemmat jäi sinne kotikuntaan. Ja monen puolison vanhemmat myös ihan eri puolilla suomwa kuin lapsensa aikoinaan.
On teillä ihme käsityksiä tosiaan. Kyllä "isot ikäluokat" hoitivat itse lapsensa. Täällä tosin jotkut kertovat vanhemmistaan jotka eivät jaksaneet vaan lapset oli "mummolassa" eli tilan lunastanut veli joutui mummon puolesta ruokkimaan kesät hulttiosisarusten lapsia
Minut laitettiin 2 kuukauden iässä kokopäivähoitoon. Voi sen toki hyvällä mielikuvituksella laskea hoitamiseksi senkin, kun ei jätetty yksin kotiin kuin vasta muutamaa vuotta myöhemmin.
Niin. Päivähoidossa käy lapset kai nykyisinkin. Aloittajakin on harmissaan kun ei kehdannut lomallan pitää lapsiaan päiväkodissa.
Ei kaksikuisesta. Ap ei ole halunnut lapsia päiväkotiin. Olisi voinut kyllä laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis joku kaipaa sääliä kun on löytänyt puilison ja saanut lapset. ( sekään ei ole itsestäänselvyys.) Sit pitäis kysellä kuin sairaalta kuinka voitte ja jaksatte. Voi jysäys.
Vielä ymmärrän jos leskeytyneeltä tai kuurri eronneelta kysytään miten voit ja jaksat.
Mutta että semmoisen onnettomuuden uhrilta että on puoliso löytynyt ja lapset syntyneet
No ei kai se keltään ole pois olla ihminen ihmiselle? Keneltä vaan lähimmäiseltä, oli elämän tilanne tai status mitä vaan, niin voisi lähimmäinen joskus kysäistä että hei mitä kuuluu.
Kirjoittaja vaati syvällistä jaksamisen ja voinnin kysymistä. Ei mitään hei mitä kuuluu.
En pysty tajuamaan miten lasten , yhden tai kahden, olemassaolo on nykyisin tuommoinen tragedia että koko suku tarvittaisiin avuksi.
Elämässä voi olla samaan aikaan muutakin kuin yhden tai kahden lapsen olemassaolo ilman tukiverkkoja.
Isot ikäluokat eivät kykene hahmottamaan, miten yksinäistä se on, kun sukulaisverkosto on kutistunut olemattomiin verrattuna heidän omiinsa aikoinaan.
Ei heillä ole ollut verkostoa sen enempää. Sotatraumatisoituneet alkoholisoituneet vanhemmat heillä oli.
Silti se oli heille yhteisö. Ainakin omat vanhempani ovat olleet hyvinkin paljon tekemisissä epätäydellisten omien vanhempiensa kanssa ja omien sisarustensa ja heidän puolisoiden, vaikkei se ole mitään ideaalia ihmissuhdetta ollutkaan. He ovat kuitenkin nauttineet siitä ja se on tuonut sisältöä ja rakennetta elämään ja tunteen juurista ja kuulumisesta johonkin. Tyhjä on tyhjää.
Harvinaista jos pysyivät samalla paikkakunnalla. Isot ikäluokat muuttivat suuressa määrin työn perässä jopa ruotsiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaksikuisesta. Ap ei ole halunnut lapsia päiväkotiin. Olisi voinut kyllä laittaa.
Kesälomastahan aloittaja valittaa kun joutuu itse huolehtimaan lapsistaan.
Olet syntynyt ennen vuotta 1974 jos äitisi äitiysloma on ollut 3 kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaksikuisesta. Ap ei ole halunnut lapsia päiväkotiin. Olisi voinut kyllä laittaa.
Kesälomastahan aloittaja valittaa kun joutuu itse huolehtimaan lapsistaan.
Olet syntynyt ennen vuotta 1974 jos äitisi äitiysloma on ollut 3 kk.
Ei vaan siitä ettei saa yhtäön itse levätä. Hän olisi voinut pitää lapsey päivähoidossa halutessaan. Ei piyänyt.
Tein lentoemännän töitä, lapseni ollessa taaperoikäinen ala-asteelle saakka. Olin 100 prosenttinen yksinhuoltaja. Olin kaikki lomat lapseni kanssa, teimme kaikkea kivaa yhdessä, en uupunut todellakaan vaan nautin siitä, että sain olla lapseni kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Ei lapsia ennen hoidettu. Lapset keikkui mukana. Se on se ero.