Lue keskustelun säännöt.
Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
17.07.2026 |
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (950)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tuohan on vauvan kypsymättömän vanhemman kostoreaktio.
Ei ole vaan aikuisen ihmisen surullinen havainto siitä, ettei lapsensa tule saamaan läsnäolevia, lämpimiä ja läheisiä isovanhempia.
Minkälaista sen avun vauvavuonna mielestäsi pitäisi olla että olisit tyytyväinen? Ja kuinka usein eli vaikka kuinka monta tuntia viikossa tai kuukaudessa?
Jos lähdetään siitä, että aivan minimi on se että vauvaperheeseen ei tulla kylään passattavaksi... Muu riippuu tietysti siitä onko välimatkaa 200 m vai 2000 km.
Avaatko hiukan mitä tarkoitat passattavaksi tulemisella? Pitää käydä, mutta sitten ei saa käydä...
Pitääkö lähteä ihan alkeista kertomaan aikuisille ihmisille miten vauvaperheessä kyläillään kohteliaasti? Jos kyseessä on oma lapsesi, joka on saanut vauvan, viet tietysti ruokaa, kahvipullat mukanasi. Jos lapsen isä on kotona, voi olla että hän keittää kahvit mutta jos äiti on vauvan kanssa kahdestaan, sinä keität, tiskaat jne. Kunnioitat vauvan unta, et mene herättämään lasta jne. Jos rakas lapsesi on väsynyt, kysyt haluaako nukkua puoli tuntia ja sillä aikaa hoidat vauvaa.
Jos kyseessä on joku etäisempi, vähintään viet mukanasi pullat, pienen lahjan äidille ja lähtiessä astiat koneeseen tai tiskaat (ellei isä ole hoitamassa näitä).
Mutta tuohan on normaalille isovanhemmalle aivan itsestään selvää. Ja varmasti se tavallisin tapa toimia. On varmasti tapauksia, joissa tullaan itsekkäästi päsmäröimään tai vaatimaan huomiota itselleen pikkuvauvaperheessä, mutta eiköhän nämä narskahtavat isovanhemmat ole nykyään poikkeus.
Ja kun kyseessä on ollut oma vauva-arkea elävä lapseni olen kysynyt voinko tulla käymään ja voinko jotenkin auttaa. Lapseni ei kuitenkaan ole vaatinut mitään älyttömyyksiä, haluaa itse hoitaa lapsensa. Olen myös pyörinyt vauvan kanssa lattialla leikkimässä, että lapseni saa sillä aikaa tehdä mitä nyt haluaakin tehdä (hän ei halua lähteä terassille istuskelemaan 😁), mutta tuo vauvan kanssa leikkiminenkin tai seuranpito ennätettiin jo tässä keskustelussa tuomita huonoksi isovanhemmuudeksi.
Eikä tuollaisia edes ole vaan se vanhempi kokee jo niiden isovanhempien läsnäolon vaatimukseksi ja ihan itse stressaa itsensä hengiltä häärätessään ja kuvitellessaan että hänen pitää nyt siivita ja puunata ja passata.
En usko, että omat lapseni kokisivat läsnäoloni stressinä, kyllä ne suoraan sanovat voiko tulla. Ja tarpeen vaatiessa myös, että nyt ois muuta puuhaa. Sitä en tiedä, miten appivanhempien kanssa homma toimii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tuohan on vauvan kypsymättömän vanhemman kostoreaktio.
Ei ole vaan aikuisen ihmisen surullinen havainto siitä, ettei lapsensa tule saamaan läsnäolevia, lämpimiä ja läheisiä isovanhempia.
Minkälaista sen avun vauvavuonna mielestäsi pitäisi olla että olisit tyytyväinen? Ja kuinka usein eli vaikka kuinka monta tuntia viikossa tai kuukaudessa?
Jos lähdetään siitä, että aivan minimi on se että vauvaperheeseen ei tulla kylään passattavaksi... Muu riippuu tietysti siitä onko välimatkaa 200 m vai 2000 km.
Avaatko hiukan mitä tarkoitat passattavaksi tulemisella? Pitää käydä, mutta sitten ei saa käydä...
Pitääkö lähteä ihan alkeista kertomaan aikuisille ihmisille miten vauvaperheessä kyläillään kohteliaasti? Jos kyseessä on oma lapsesi, joka on saanut vauvan, viet tietysti ruokaa, kahvipullat mukanasi. Jos lapsen isä on kotona, voi olla että hän keittää kahvit mutta jos äiti on vauvan kanssa kahdestaan, sinä keität, tiskaat jne. Kunnioitat vauvan unta, et mene herättämään lasta jne. Jos rakas lapsesi on väsynyt, kysyt haluaako nukkua puoli tuntia ja sillä aikaa hoidat vauvaa.
Jos kyseessä on joku etäisempi, vähintään viet mukanasi pullat, pienen lahjan äidille ja lähtiessä astiat koneeseen tai tiskaat (ellei isä ole hoitamassa näitä).
Mutta tuohan on normaalille isovanhemmalle aivan itsestään selvää. Ja varmasti se tavallisin tapa toimia. On varmasti tapauksia, joissa tullaan itsekkäästi päsmäröimään tai vaatimaan huomiota itselleen pikkuvauvaperheessä, mutta eiköhän nämä narskahtavat isovanhemmat ole nykyään poikkeus.
Ja kun kyseessä on ollut oma vauva-arkea elävä lapseni olen kysynyt voinko tulla käymään ja voinko jotenkin auttaa. Lapseni ei kuitenkaan ole vaatinut mitään älyttömyyksiä, haluaa itse hoitaa lapsensa. Olen myös pyörinyt vauvan kanssa lattialla leikkimässä, että lapseni saa sillä aikaa tehdä mitä nyt haluaakin tehdä (hän ei halua lähteä terassille istuskelemaan 😁), mutta tuo vauvan kanssa leikkiminenkin tai seuranpito ennätettiin jo tässä keskustelussa tuomita huonoksi isovanhemmuudeksi.
Valitettavasti on ihan helkkarin paljon isovanhempia jotka eivät osaa tai halua osata näitä perusasioita. Lapsen kanssa leikkiminen voi olla sitä, jossa vanhempi saa omaa aikaa (eli aikaa tehdä kotitöitä) tai sitä, jossa isovanhempi ei kuitenkaan halua että vanhemmat poistuvat paikalta tekemään muuta vaan lähinnä vaikeuttaa arkea. Siis ihan oikeasti tämä on YLEISTÄ.
Mistä tämä ajatus, isovanhempien/aikuisen leikkiminen lasten kanssa edes lähtee?
Jo ajatuksena se on järjetön, koska aikuinen ei edes kykene menemään lapsen tasolle luovuudesta ja mielikuvituksessa, mitä leikki-ikäiselle.on. Ja siinä tehdä lapselle suuri karhunpalvelus, tuhotaan lapsen luovuutta ja mielikuvitusta.
Aikuinen voi ohjata lapsen leikkiin, mutta hän yksikin pystyy leikkii omassa mielikuvitusmaailmassa, eikä aikuinen saa sitä tuhota.
On todella surullista, kun niin moni lapsi ei osaa enää leikkiä, vaan puhutaan "ettei ole mitään tekemistä"ja aikuisista on tullut lapsen valveillaolon ajan heidän viihdyttäjiään. Millaiset nämä lapset ovat aikuisena, vanhempana ja työntekijänä, kun heillä pitää olla omat viihdyttäjät ja palvelijat.
Alkuperäiselle haluan antaa ison voimahalin. Olen itse ollut samassa tilanteessa, ei tukiverkkoa eikä sukulaisia joita kiinnostaisi tulla edes lasten synttäreille. Äitiäni ja isääni kiinnosti, mutta he kuolivat lasten ollessa hyvin pieniä. Rankkaa oli, mutta me selvisimme ja lapsista kasvoi niin fiksuja teinejä että olen kyllä todella ylpeä saavutuksesta. Harmi ettei sukulaiset koskaan opi tuntemaan näitä fiksuja nuoria, mutta itse ovat valintansa tehneet.vuosia sain olla selittelemässä sisarusten ja sukulaisten tekemisiä , sai olla ja ”valhtelemassa”, se oli rankkaa ja tuli paha mieli lapsille ja meille lasten puolesta, kunnes lopetin. Taustalla oli itsekkyyttä, kateutta ja alkoholismia, lapsia ei tultu katsomaan sisarkateuden vuoksi tai piipahdettiin vain hyvin nopeasti koska pullo oli tärkeämpi.
Kun lapset olivat pieniä, me retkeilimme koko perheen kokoonpanolla omassa olohuoneessa, teimme naposteltavaa ja katsoimme yhdessä lastenvalitsemia elokuvia. me myös kävimme hotellissa, otimme tarjouksia mistä löysimme, kävimme myös kuuntelemassa holidayclubin myyntipuheita halvan hotelliloman vuoksi, vaikka se nöyryyttävää olikin.. Näin saatiin hetkeksi koko perheelle lomaa ja mielekästä tekemistä kun rahat oli tiukilla ja seinät uhkasi kaatua päälle. Myös laivalla kävimme, matkat tehtiin aina lasten ehdoilla ja laivat valikoitiin hinnan ja parhaiden aktiviteettien mukaan.meille aikuisille oli rentouttavaa ja ”lomaa” istua pallomeren ikkunan takana kahvilla kaksistaan kun lapsilla oli hauskaa.
Parasta mitä lapsiperheaikana koin, oli kun saimme mahdollisuuden lähteä TUIN all-inclusive lomalle kreikkaan. Kaikki kuului matkan hintaan, ruoka, juomat ja lastenkerhot, aikuiset sai muutaman tunnin kahdenkeskistä aikaa joka päivä ja lapset todella mielekästä ohjattua ja valvottua kerhotoimintaa. Tämä oli huippujuttu.
Tuli mieleen, olisko teillä mahdollisuutta saada lapsille viikonloppuperhettä, tukiperhettä joka kerran kuukaudessa ottaisi lapset yökylään? Kysy reilusti oman hyvinvointialueen lapsiperhepalveluiden kautta tai selvitä netistä mahdollisuutta jotain muuta kautta.
Nämä palvelut pitää kuulua kaikille jotka uupuvat lapsiperhearjen alle.
Loppuun haluan vielä sanoa että on täysin järjetöntä jättää perheet selviämään yksin kaikesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tyhmiä ihmiset voivat olla?
"HAA en saa apua omien lasteni kanssa aikanaan! Nyt mummono/pappana biletän ja matkustan, en hoida KETÄÄN!!! Pikkulasten vanhempien kuuluukin olla uupuneita hehehehehhehe"
"Yhyy yhyy lapsenlapset tulkaa käymään, miten olette voineet unohtaa vanhan mummonne/pappanne yhyy yhyy"
No tottakai sen kuuluukin mennä niin. Kun on omat lapsensa aikuisiksi kasvattanut, on aika jälleen elää itselleen. Ja tottakai jos se oma aikuinen lapsi kiukuttelee ja sulkee lapsenlapset elämästä kun ei itse osaa hoitaa niitä, ottaa varmasti päähän.
Varmasti ottaa päähän ymmärtää että maailma toimii eri tavalla kuin olisi halunnut, varmasti.
Niin siis tässä kohtaa se maailma toimii väärin sen koukuttelevan aikuislapsen mielestä. Ihan kehityshistoriallisesti ja -psykologisesti seniori-ikään ei kuulu lasten kasvattaminen tai hoito.
Heh! Ihmislaji on siitä harvinainen, että naarailla alkaa vaihdevuodet, jotta naaras pystyy omien biologisten lasten tekemisen sijaan keskittyä biologisten lastenlasten hoivaan. Että ihan biologisesti ja kehityshistoriallisesti isovanhempien "kuuluu" auttaa jälkipolven kanssa ;)
Just just 😂 Onneksi biologia on eri mieltä ja vaihdevuosissa se hoivavietti lievenee myös niitä lapsenlapsia kohtaan kuten kuuluukin.
Elä anna tiedon vähentää hyvää öyhötystä ;)
Ihan kuule todistit että olit väärässä. Isoäitihypoteesi on rakennettu nimenomaan siksi että se ei tule luonnostaan. Ei kuulu hoivata, mutta yhteiskunta siihen pyrkii vaatimuksillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa että se, ettei edes vauvan kanssa saa apua, vaikuttaa koko lapsen ja isovanhemman suhteeseen. Jota ei välttämättä käytännössä tule.
Tarkennetaanpas vielä, että tuo vaikutus tulee siitä, että lapsen vanhempi kostaa isovanhemmalle, jos tämä hänen mielestään ei ole "hoitanut" tarpeeksi vauva-aikana.
Ja vauvan hoitohan kuuluu vanhemmille, noin pääasiassa.
Luin juuri kirjan, jossa sanotaan, että ensimmäisen vuotensa aikana lapsi pystyy kiintymään/kiinnittymään max 2-3 ihmiseen.
Ei se ole mikään kosto. Vaan isovanhempi rekisteröityy ihmiseksi, joka ei ajattele olevansa mitenkään lähisukua vaan on vieras siinä missä muutkin aikuiset sukulaiset. Suomalaisessa kulttuurissa siis etäinen ihminen, jota nähdään juhlissa.
Ei pieni vauva pysty rekisteröimään ja luokittelemaan, ketkä ovat lähisukua. Vauvan aivojen kehitysaste ei sitä salli. Eli edelleen max 2-3 ihmistä joihin vauva voi kiintyä tai kiinnittyä vuoden aikana. Toki joidenkin naamat voivat tulla tutummiksi kuin toisten.
...
Niin se lapsen vanhempi rekisteröi että isovanhemmat eivät ilmeisesti halua olla perhettä vaan kuin etäistä sukua
...
Tuohan on vauvan kypsymättömän vanhemman kostoreaktio.
Ei ole vaan aikuisen ihmisen surullinen havainto siitä, ettei lapsensa tule saamaan läsnäolevia, lämpimiä ja läheisiä isovanhempia.
Minkälaista sen avun vauvavuonna mielestäsi pitäisi olla että olisit tyytyväinen? Ja kuinka usein eli vaikka kuinka monta tuntia viikossa tai kuukaudessa?
Jos lähdetään siitä, että aivan minimi on se että vauvaperheeseen ei tulla kylään passattavaksi... Muu riippuu tietysti siitä onko välimatkaa 200 m vai 2000 km.
Avaatko hiukan mitä tarkoitat passattavaksi tulemisella? Pitää käydä, mutta sitten ei saa käydä...
Pitääkö lähteä ihan alkeista kertomaan aikuisille ihmisille miten vauvaperheessä kyläillään kohteliaasti? Jos kyseessä on oma lapsesi, joka on saanut vauvan, viet tietysti ruokaa, kahvipullat mukanasi. Jos lapsen isä on kotona, voi olla että hän keittää kahvit mutta jos äiti on vauvan kanssa kahdestaan, sinä keität, tiskaat jne. Kunnioitat vauvan unta, et mene herättämään lasta jne. Jos rakas lapsesi on väsynyt, kysyt haluaako nukkua puoli tuntia ja sillä aikaa hoidat vauvaa.
Jos kyseessä on joku etäisempi, vähintään viet mukanasi pullat, pienen lahjan äidille ja lähtiessä astiat koneeseen tai tiskaat (ellei isä ole hoitamassa näitä).
Mutta tuohan on normaalille isovanhemmalle aivan itsestään selvää. Ja varmasti se tavallisin tapa toimia. On varmasti tapauksia, joissa tullaan itsekkäästi päsmäröimään tai vaatimaan huomiota itselleen pikkuvauvaperheessä, mutta eiköhän nämä narskahtavat isovanhemmat ole nykyään poikkeus.
Ja kun kyseessä on ollut oma vauva-arkea elävä lapseni olen kysynyt voinko tulla käymään ja voinko jotenkin auttaa. Lapseni ei kuitenkaan ole vaatinut mitään älyttömyyksiä, haluaa itse hoitaa lapsensa. Olen myös pyörinyt vauvan kanssa lattialla leikkimässä, että lapseni saa sillä aikaa tehdä mitä nyt haluaakin tehdä (hän ei halua lähteä terassille istuskelemaan 😁), mutta tuo vauvan kanssa leikkiminenkin tai seuranpito ennätettiin jo tässä keskustelussa tuomita huonoksi isovanhemmuudeksi.
Eikä tuollaisia edes ole vaan se vanhempi kokee jo niiden isovanhempien läsnäolon vaatimukseksi ja ihan itse stressaa itsensä hengiltä häärätessään ja kuvitellessaan että hänen pitää nyt siivita ja puunata ja passata.
En usko, että omat lapseni kokisivat läsnäoloni stressinä, kyllä ne suoraan sanovat voiko tulla. Ja tarpeen vaatiessa myös, että nyt ois muuta puuhaa. Sitä en tiedä, miten appivanhempien kanssa homma toimii.
Eihän näin tapahdukaan kuin epäfunktionaalisessa perheessä. He suorittavat vanhemmuutta ja ihmissuhteitaan. Ihan omaa tyhmyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiselle haluan antaa ison voimahalin. Olen itse ollut samassa tilanteessa, ei tukiverkkoa eikä sukulaisia joita kiinnostaisi tulla edes lasten synttäreille. Äitiäni ja isääni kiinnosti, mutta he kuolivat lasten ollessa hyvin pieniä. Rankkaa oli, mutta me selvisimme ja lapsista kasvoi niin fiksuja teinejä että olen kyllä todella ylpeä saavutuksesta. Harmi ettei sukulaiset koskaan opi tuntemaan näitä fiksuja nuoria, mutta itse ovat valintansa tehneet.vuosia sain olla selittelemässä sisarusten ja sukulaisten tekemisiä , sai olla ja ”valhtelemassa”, se oli rankkaa ja tuli paha mieli lapsille ja meille lasten puolesta, kunnes lopetin. Taustalla oli itsekkyyttä, kateutta ja alkoholismia, lapsia ei tultu katsomaan sisarkateuden vuoksi tai piipahdettiin vain hyvin nopeasti koska pullo oli tärkeämpi.
Kun lapset olivat pieniä, me retkeilimme koko perheen kokoonpanolla omassa olohuoneessa, teimme naposteltavaa ja katsoimme yhdessä lastenvalitsemia elokuvia. me myös kävimme hotellissa, otimme tarjouksia mistä löysimme, kävimme myös kuuntelemassa holidayclubin myyntipuheita halvan hotelliloman vuoksi, vaikka se nöyryyttävää olikin.. Näin saatiin hetkeksi koko perheelle lomaa ja mielekästä tekemistä kun rahat oli tiukilla ja seinät uhkasi kaatua päälle. Myös laivalla kävimme, matkat tehtiin aina lasten ehdoilla ja laivat valikoitiin hinnan ja parhaiden aktiviteettien mukaan.meille aikuisille oli rentouttavaa ja ”lomaa” istua pallomeren ikkunan takana kahvilla kaksistaan kun lapsilla oli hauskaa.
Parasta mitä lapsiperheaikana koin, oli kun saimme mahdollisuuden lähteä TUIN all-inclusive lomalle kreikkaan. Kaikki kuului matkan hintaan, ruoka, juomat ja lastenkerhot, aikuiset sai muutaman tunnin kahdenkeskistä aikaa joka päivä ja lapset todella mielekästä ohjattua ja valvottua kerhotoimintaa. Tämä oli huippujuttu.
Tuli mieleen, olisko teillä mahdollisuutta saada lapsille viikonloppuperhettä, tukiperhettä joka kerran kuukaudessa ottaisi lapset yökylään? Kysy reilusti oman hyvinvointialueen lapsiperhepalveluiden kautta tai selvitä netistä mahdollisuutta jotain muuta kautta.Nämä palvelut pitää kuulua kaikille jotka uupuvat lapsiperhearjen alle.
Loppuun haluan vielä sanoa että on täysin järjetöntä jättää perheet selviämään yksin kaikesta.
Sori, mutta milloin lapset viettävät aikaa vanhempiensa seurassa, jos päiväkodissa on 10h/päivä, nukkuvat 10-12h/vrk ja viettäisivät vielä muutaman viikon tukiperheissä?
Eikö parempi olisi jo synnärillä antaa lapsi sijoitukseen tai adoptioon, näin jäisi aikaa enemmän vanhemmille?
Tai lyöttäydy yhteen muiden pikkulasten vanhempien kanssa, sovi että lapset yökyläilevät puolin ja toisin esim kerran kuussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenhän nuo äidit ennen jaksoi kymmenkunnan lapsen kaukana kaikista palveluiistakin, karja ja muut työt. Tosin tietysti vanhimmista lapsista jo oli apua.
Tekivät vielä neuleet, vaatteet, matot, kankaat jne ilman ulkomaan lomia ja " omaa elämää."
Tuo on kaikkein naurettavinta, etsitään puolisia tindereitä myöten, vauvakello tikittää ja kun on puoliso ja lapset jaksaminen loppuu vaikka on saavutettu se elämä jota on kaivattu ja etsitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiselle haluan antaa ison voimahalin. Olen itse ollut samassa tilanteessa, ei tukiverkkoa eikä sukulaisia joita kiinnostaisi tulla edes lasten synttäreille. Äitiäni ja isääni kiinnosti, mutta he kuolivat lasten ollessa hyvin pieniä. Rankkaa oli, mutta me selvisimme ja lapsista kasvoi niin fiksuja teinejä että olen kyllä todella ylpeä saavutuksesta. Harmi ettei sukulaiset koskaan opi tuntemaan näitä fiksuja nuoria, mutta itse ovat valintansa tehneet.vuosia sain olla selittelemässä sisarusten ja sukulaisten tekemisiä , sai olla ja ”valhtelemassa”, se oli rankkaa ja tuli paha mieli lapsille ja meille lasten puolesta, kunnes lopetin. Taustalla oli itsekkyyttä, kateutta ja alkoholismia, lapsia ei tultu katsomaan sisarkateuden vuoksi tai piipahdettiin vain hyvin nopeasti koska pullo oli tärkeämpi.
Kun lapset olivat pieniä, me retkeilimme koko perheen kokoonpanolla omassa olohuoneessa, teimme naposteltavaa ja katsoimme yhdessä lastenvalitsemia elokuvia. me myös kävimme hotellissa, otimme tarjouksia mistä löysimme, kävimme myös kuuntelemassa holidayclubin myyntipuheita halvan hotelliloman vuoksi, vaikka se nöyryyttävää olikin.. Näin saatiin hetkeksi koko perheelle lomaa ja mielekästä tekemistä kun rahat oli tiukilla ja seinät uhkasi kaatua päälle. Myös laivalla kävimme, matkat tehtiin aina lasten ehdoilla ja laivat valikoitiin hinnan ja parhaiden aktiviteettien mukaan.meille aikuisille oli rentouttavaa ja ”lomaa” istua pallomeren ikkunan takana kahvilla kaksistaan kun lapsilla oli hauskaa.
Parasta mitä lapsiperheaikana koin, oli kun saimme mahdollisuuden lähteä TUIN all-inclusive lomalle kreikkaan. Kaikki kuului matkan hintaan, ruoka, juomat ja lastenkerhot, aikuiset sai muutaman tunnin kahdenkeskistä aikaa joka päivä ja lapset todella mielekästä ohjattua ja valvottua kerhotoimintaa. Tämä oli huippujuttu.
Tuli mieleen, olisko teillä mahdollisuutta saada lapsille viikonloppuperhettä, tukiperhettä joka kerran kuukaudessa ottaisi lapset yökylään? Kysy reilusti oman hyvinvointialueen lapsiperhepalveluiden kautta tai selvitä netistä mahdollisuutta jotain muuta kautta.Nämä palvelut pitää kuulua kaikille jotka uupuvat lapsiperhearjen alle.
Loppuun haluan vielä sanoa että on täysin järjetöntä jättää perheet selviämään yksin kaikesta.Sori, mutta milloin lapset viettävät aikaa vanhempiensa seurassa, jos päiväkodissa on 10h/päivä, nukkuvat 10-12h/vrk ja viettäisivät vielä muutaman viikon tukiperheissä?
Eikö parempi olisi jo synnärillä antaa lapsi sijoitukseen tai adoptioon, näin jäisi aikaa enemmän vanhemmille?
Näitä asioita pitäisi ihan oikeasti miettiä ennen kuin ryhtyy lisääntymään. Ihmisillä tuntuu myös olevan aika paljon näitä ns vahinkolapsia, ei olla jaksettu tai haluttu käyttää ehkäisyä ja sitten ollaankin ihan pulassa kun niitä lapsia tosiaan joutuu ihan itse hoitamaan.
Onhan tuo aloitus erikoinen. Edes lomalla ei jakseta omia lapsia, vaikka silloin nimenomaan pitäisi olla rennompaa ilman aikatauluja. Jäin myös ihmettelemään, että miksi velan pitäisi rientää apuun kun äitylille lomailu on niin rankkaa? Olisiko äitylinkin pitänyt vähän miettiä millainen elämäntyyli hänelle sopii ennen kuin ryhtyi tekemään lapsia??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovaa on nykyvanhempien elämä. Mulla 3 lasta (nyt jo aikuisia). Köyhiä oltiin ja rahat oli tiukoilla. Oma talo rakennettiin itse ( tietysti sähkö ym erikoiset työt ostettiin). Kun ei muuta huvitusta ollut, niin mentiin eväsretkelle omalle takapihalle, sinne viltti ja eväät. Kovasti tykkäsivät pienet lapset, mutta kun kouluikä koitti, niin tämmönen huvitus ei oikein napannut. Kun lapsia hankkii, niin silloin se oma elämä menee paussille ja kaikki aika menee työn ja perheen parissa. Ei ollut minulla mummot eikä papat koskaan hoitamassa ja kummeista puhumattakaan. Jossain hätätilanteissa (esim sairastuminen) palkkasimme tuttavan luokiolaistytön muutamaksi tunniksi lapsia kaitsemaan. Nykyään ei vissiin tätäkään hyvää konstia käytetä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäiselle haluan antaa ison voimahalin. Olen itse ollut samassa tilanteessa, ei tukiverkkoa eikä sukulaisia joita kiinnostaisi tulla edes lasten synttäreille. Äitiäni ja isääni kiinnosti, mutta he kuolivat lasten ollessa hyvin pieniä. Rankkaa oli, mutta me selvisimme ja lapsista kasvoi niin fiksuja teinejä että olen kyllä todella ylpeä saavutuksesta. Harmi ettei sukulaiset koskaan opi tuntemaan näitä fiksuja nuoria, mutta itse ovat valintansa tehneet.vuosia sain olla selittelemässä sisarusten ja sukulaisten tekemisiä , sai olla ja ”valhtelemassa”, se oli rankkaa ja tuli paha mieli lapsille ja meille lasten puolesta, kunnes lopetin. Taustalla oli itsekkyyttä, kateutta ja alkoholismia, lapsia ei tultu katsomaan sisarkateuden vuoksi tai piipahdettiin vain hyvin nopeasti koska pullo oli tärkeämpi.
Kun lapset olivat pieniä, me retkeilimme koko perheen kokoonpanolla omassa olohuoneessa, teimme naposteltavaa ja katsoimme yhdessä lastenvalitsemia elokuvia. me myös kävimme hotellissa, otimme tarjouksia mistä löysimme, kävimme myös kuuntelemassa holidayclubin myyntipuheita halvan hotelliloman vuoksi, vaikka se nöyryyttävää olikin.. Näin saatiin hetkeksi koko perheelle lomaa ja mielekästä tekemistä kun rahat oli tiukilla ja seinät uhkasi kaatua päälle. Myös laivalla kävimme, matkat tehtiin aina lasten ehdoilla ja laivat valikoitiin hinnan ja parhaiden aktiviteettien mukaan.meille aikuisille oli rentouttavaa ja ”lomaa” istua pallomeren ikkunan takana kahvilla kaksistaan kun lapsilla oli hauskaa.
Parasta mitä lapsiperheaikana koin, oli kun saimme mahdollisuuden lähteä TUIN all-inclusive lomalle kreikkaan. Kaikki kuului matkan hintaan, ruoka, juomat ja lastenkerhot, aikuiset sai muutaman tunnin kahdenkeskistä aikaa joka päivä ja lapset todella mielekästä ohjattua ja valvottua kerhotoimintaa. Tämä oli huippujuttu.
Tuli mieleen, olisko teillä mahdollisuutta saada lapsille viikonloppuperhettä, tukiperhettä joka kerran kuukaudessa ottaisi lapset yökylään? Kysy reilusti oman hyvinvointialueen lapsiperhepalveluiden kautta tai selvitä netistä mahdollisuutta jotain muuta kautta.Nämä palvelut pitää kuulua kaikille jotka uupuvat lapsiperhearjen alle.
Loppuun haluan vielä sanoa että on täysin järjetöntä jättää perheet selviämään yksin kaikesta.Sori, mutta milloin lapset viettävät aikaa vanhempiensa seurassa, jos päiväkodissa on 10h/päivä, nukkuvat 10-12h/vrk ja viettäisivät vielä muutaman viikon tukiperheissä?
Eikö parempi olisi jo synnärillä antaa lapsi sijoitukseen tai adoptioon, näin jäisi aikaa enemmän vanhemmille?
Niinpä. Nykyvanhempi on yhä useammin epäkelpo, mutta sitä ei saa sanoa ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi mun siskoni oli sitä mieltä, että kun hän tulee meidän mökillemme käymään, me emme saa poistua sieltä. Vaan meidän kuuluu notkua siinä vieressä, kun hän keskittyy lapsiin. Lapset silloin 13 ja 11 ja sain huudot siitä, kun menin lenkittämään koirat ja jätin hänet yksin lasten kanssa. Ihan kauheen usein ei kutsuttu.
Siis kenen lapset tässä olivat kyseessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen vaatii toisten kotiin päästä nukkumaan tai viettämään "omaa aikaa", talonväki poissa?
Minusta se on outoa ja omassa ystäväpiirissä, kukaan, kun on muuttanut pois lapsuuden kodista, on katkaissut napanuorensa vanhempiin ja itsenäistynyt ja haluaa elää sen jälkeen itsenäistä elämää.
UNIVELKAINEN ÄITI JA SE ANOPIN UNIVELKAINEN ISÄ.
Kukaan ei ole vaatinut, on kysynyt. Itse samassa tilanteessa todellakin auttaisin.
Miksi pitää mennä miehen äidin kotiin nukkumaan? Aikuiset ihmiset. Käykö perhe myös anopilla syömäss, jos nälkä, tai jos ei ole puhtaita vaatteita, viedäänkö ne anopin pestäväksi. Kuulostaa ihan teinimeinigiltä ja napanuora tiukastu kiinni, vaikka halutaan olla niin itsenäisiä ja päättää itse asioita, mutta ollaan täysin riippuvaisia elämässä muista, eikä pärjätä omin avuin, kun siihen ei löydy osaamista ja resurssia ja eletään vielä itsekin lapsen elämää. Kannattaisiko ensiksi aikuistua ja vasta sitten mies ja lapset, jota pystyy kantamaan vastuun elämästään ja tehdä oikeita päätöksiä.
Kyllä mä kävin miehen vanhemmilla nukkumassa vauvan - eli heidän lapsenlapsen - kanssa, kun vauvavuotena katkonaisten öiden takia kykyni nukkua meni rikki ja sain nukuttua vain kaksi tuntia yössä. Erityisesti miehen äiti auttoi sitten aamulla ja päivällä, että sain nukuttua, tästä olen ikuisesti kiitollinen. Omaa äitiä minulla ei ole ja isäni on väkivaltainen alkoholisti, emme ole tekemisissä. Vastaavasti olen auttanut appivanhempia kaikissa niissä asioissa missä olen vain osannut ja heidän ei tarvitse tulevaisuudessa vanheta yksin ja hylättynä, koska kuten oman mummonikin kanssa tein, pistän rakkauden ja hyvän kiertämään ja autan vuorostani heitä. Vaikka lapsuuteni kasvuympäristö on ollut hyvin epänormaali ja olen ollut myös lastensuojelun asiakas, tiedän että tämä on sitä normaalia, tervettä tapaa olla läheisissä ihmissuhteissa, että autetaan puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän nuo äidit ennen jaksoi kymmenkunnan lapsen kaukana kaikista palveluiistakin, karja ja muut työt. Tosin tietysti vanhimmista lapsista jo oli apua.
Tekivät vielä neuleet, vaatteet, matot, kankaat jne ilman ulkomaan lomia ja " omaa elämää."
Tuo on kaikkein naurettavinta, etsitään puolisia tindereitä myöten, vauvakello tikittää ja kun on puoliso ja lapset jaksaminen loppuu vaikka on saavutettu se elämä jota on kaivattu ja etsitty.
No vaikuttaako siltä että heidän lapsistaan tuli täyspäisiä ja empaattisia? Niin.
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän nuo äidit ennen jaksoi kymmenkunnan lapsen kaukana kaikista palveluiistakin, karja ja muut työt. Tosin tietysti vanhimmista lapsista jo oli apua.
Tekivät vielä neuleet, vaatteet, matot, kankaat jne ilman ulkomaan lomia ja " omaa elämää."
Tuo on kaikkein naurettavinta, etsitään puolisia tindereitä myöten, vauvakello tikittää ja kun on puoliso ja lapset jaksaminen loppuu vaikka on saavutettu se elämä jota on kaivattu ja etsitty.
Edelleen moni haluaa puolison ja lapsia koska niin kuuluu tehdä. Ei mietitä yhtään millaista elämää oikeasti halutaan ja millainen elämäntyyli sopii omaan persoonaan.
Vierailija kirjoitti:
Jaahas , itse oli 90 luvulla yksinhuoltaja eikä ollut tukiverkkoja. Ihan sitä kuule itse lapsista huolehdi 24/7 enkä edes olettanut saavani apua. Joten en kyllä ymmärrä mikä on ongelma jos perheessä on kaksi vanhempaa? Mitä ihme lomailua kaipaatte, toinen ulos lasten kanssa ja toinen lepää sen ajan. Ihme valitusta, niin itse kuitenkin olette ne lapset tehneet/ halunneet
Samaa mieltä ja ydinperheellä on varmasti myös varaa palkata lastenhoitaja, jos nyt niin rankkaa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se varmasti aika kamalaa. Itselläni ei ole lapsia. Nyt lomalla olen parin kaverin luona käynyt kylässä, perheissä alle kouluikäiset lapset. Jo ihan muutamassa tunnissa olen uupunut kun seurannut sitä touhua. Toisinaan olen miettinyt, olenko menettänyt jotain kun en hankkinut lapsia, mutta saan kyllä vastauksen tähän aina kavereiden perheiden kanssa aikaa viettäessäni.
Sulla on sitten vain epätoimivia perheitä ystävissäsi. Olet menettänyt ja paljon, mutta varmasti oikean valinnan olet tehnyt.
Epätoimivia perheitä? Ei mielestäni, normaalia perhe-elämää.
Ajatteletko oikeasti, että lapsiperheiden elämä on jotenkin parempaa kuin lapsettomien? Ymmärrätkö, että kaikki eivät halua elämältään samoja asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa se että vauvaperheeseen ei tulla kuin keisari odottamaan palvelua oli jollekin Vuoden Isovanhemmalle liikaa pyydetty :DDD
Monessa perheessä on kunnia-asia osoittaa vieraille vieraanvaraisuutta, ilman pyytämättä ja kysymättä ja moni kantaa pöytään "seitsemää sorttia" tarjottavaa, vaikka kuinka vieras kursailisi, ettei mitään tarvita. Suomalaiset ovat kahvikansa.
Olet kyllä trolli jos odotat että vauvaperhe kantaa sinulle seitsemää sorttia :D :D :D :D
Olen itäsuomalainen eli seitsemän sortin mailta kotoisin, ja nimenomaan siellä viedään vauvaperheeseen runsaat rotinat.
Ai kertan viikossa ja hoidetaan vauvaa jotta vanhempi saa nukkua?
Oli lapsia tai ei, vieraillaan, ei mennä avuksi. Eikö ihmiset osaa enää edes vierailla tai kestitä?Et sinä pikkuvauvan kotiin menee palveltavaksi, ellet ole todella juntti. Jos olet palvelua vaativa, et käy katsomassa pientä vauvaa,
Kuka puhui palvelun vaatimisesta? Ihan vierailusta kuule.
Vierailusta jossa sen sijaan että veisit vauvaperheeseen normaalit tuomiset mukanasi, odotat seitsemän sortin palvelua :D Varmaan äidin pitää imettäminenkin rytmittää sinun päivärytmisi mukaan
Onko tämä sitten syy, ettei joillakin lapsiperheillä ole tukiverkostoja, kun ei oe niitä sosiaalisiataitoja, verkostoja ja ystäviä.
Ainakin meillä kolmen lapsen kohdalla juuri alussa kävi paljon vieraita ystäviä, sukulaisia naapureita ihastelemassa uutta perheenjäsentä ja oli itsestään selvä osoittaa kaikille vieraanvaraisuutta.
Ja aina ollut tilapäistä apua tarjolla helposti esim. naapureista, jota tarjottiin puolin ja toisin ja lapset sai leikkiseuraa toisilleen ja vanhemmat juttuseuraa.
Kuulostaa ihan painajaiselta että koko kylä käy katsomassa vauvaa, mutta sen sijaan että toimisi kuin normaali kylä eli huolehtii vauvaperheestä ja ei mene tyhjin käsin, joka helvetin naapuri odottaa seitsemän sortin pitopöytää :DDD
Ei kukaan oikeasti toimi noin.
1990- luvulla meillä kävi kaukaisetkin sukulaiset katsomassa vauvaa. Joka viikko oli vierailuja. Ihastelivat ja leikittivät vauvaa. Aina tarjosin kahvit ja jotain makeaa vähintään.
Ei olisi tullut mieleenikään olla varaamatta mitään tarjottavia, kun seitsemissäkymmenissä oleva anoppi tuli julkisilla aika pitkän matkan päästä meitä katsomaan ihan yövieraaksi.
Esikoisellamme oli neljän kuukauden koliikki ja nukkui erittän katkonaisesti liki 1-vuotiaaksi.
Silti jaksoin. No olin vähän päälle kaksikymppinen enkä liian vanha kuten nykyäidit.
Yhtään kenenkään rakasta lemmikkiä ei tule minulle hoidettavaksi. Jos haluaisin vaikkapa koiran, niin menisin ja ostaisin sellaisen. Taitaa koirien ja lasten hankkimisen kanssa olla sama homma, ettei tajuta että se vastuu painaa 24/7. Sitten helpottaa, kun lapset kasvaa ja koira lähtee vihreille niityille. Koira sotkee tosi paljon huushollia, vaikka on varmasti rakas ja tärkeä omistajalleen, mutta työnmääräähän se lisää paljon.
Elä anna tiedon vähentää hyvää öyhötystä ;)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Menopaussin_evoluutio