Lue keskustelun säännöt.
Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
17.07.2026 |
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (737)
Teillä on sentään normaalit lapset jotka kasvaa ja paine hellittää sitten ajan mitään. Mietipä jos sinulla on vaikka kehitysvammainen lapsi joka ei kasva koskaan, vaan on riippuvainen aina. Se on ihan karmeaa, koska lopun elämääsi olet sitten siinä kiinni. Ja jos apua ei ole, niin vaikeaksi menee. Koskee tietysti kaikkea muitakin, esim pahoja mielenterveysongelmia jne-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen monen tunnin aikaa perheellisillä muka on 21-24? Myös se vanhempi tarvitsee unta! Suurin osa nousee ylös kuudelta. Eri asia jos on työtön lusmu tai kotiäiti. Todella moni myös valmistautuu vielä seuraavaan päivään. Valmistelee duunikamansa, duunivaatteensa, siistii kotia, tutkii postit jne.
Meillä lapset menevät nukkumaan n. klo 20, iltapuuhat aloitetaan klo 19 jälkeen pesut, iltapalat, sadut jonka huolehtii toinen vanhempi ja toinen vanhempi ottaa sitä omaa aikaa joka helposti 3-4h ilta.
Aloituksen on ihan pakko olla provo. Ei kukaan väsy kesälomalla kahden oman lapsen kanssa vietetystä ajasta kahden vanhemman perheessä. Tai sitten ei osaa kasvattaa lapsia ja ei rakasta lapsia yhtään, edes omiaan.
Omat kokemukset 80-luvulta lapsena (olen 1970-luvun lopulla syntynyt):
- mummolassa oltiin paljon, siis todella paljon. Esim kesäloma lähes kokonaan (lähti 31.5 suvivirren ja todistuksen jälkeen ja paluu kaupunkiin elokuun alussa). Myös hiihtoloma ja useita erinäisiä viikonloppuja. Mummola oli siis maalla.
- isovanhemmat ei passanneet. Oli ruoka-ajat, muuten sai vastata omasta viihdytyksestään ja opetella omatoimiseksi. Saunan lämmitys mummon kanssa kaksi kertaa viikossa sekä verkon nostaminen papan kanssa kerran viikossa oli se ohjelma, jota tarjottiin isovanhempien taholta ohjelmanumerona. Muuten oma mielikuvitus, uiminen, metsässä vaeltelu, vanhojen kellastuneiden aikakauslehtien lukeminen, onkiminen ja tällainen oli ohjelmassa. Ja se olikin parasta! En koe olleeni heitteillä, koska ei niin ollut. Silloin piti vaan pärjäillä omillaan enemmän, eikä se tuntunut pahalta vaan asiaan kuuluvalta.
- Vanhemmat tulivat mummolaan heinäkuussa kun loma alkoi. Isä oli kiukkuinen, koska ei tullut papan kanssa toimeen. Mutta hänen oli pakko olla loma siellä. Tuolloin löytyi kummasti aikaa lähteä ajelemaan autolla lähinähtävyyksiä niin isän ei tarvinnut kuunnella papan huomautteluja (en vieläkään tiedä mikä oli ongelma). Äiti tuli ihan hyvin toimeen siellä. Heinäkuussa tuli myös muut serkut ja aktiviteetit lisääntyi kun ongelle ja uimaan oli enemmän kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Kyllä ne 40-luvulla ja myöskin 50-luvun alkupuolella syntyneet alkavat olla jo isomummoiässä ja se Pirkko on jo nyt 80-vuotias. Heidän 60-70-luvulla syntyneet lapsensa ovat nyt isovanhempia ja useat vielä työelämässä.
Ja syy miksi esim 70-luvulla lapset vietiin kesäksi mummolaan saattoi olla yksinkertaisesti se, että hoitopaikkoja ei ollut. Luin juuri Hesarin 50 vuotta sitten -palstaa, jossa kerrottiin, että Helsingissä olivat päiväkodit ensimmäistä kertaa kesällä auki vuonna 1976. Subjektiivinen päivähoito-oikeuskin tuli vasta 90-luvun alkupuolella, siihen asti ei (kunnallisia)päivähoitopaikkoja noin vaan löytynyt. Lähinnä yh:t tai todella pienituloiset niitä saivat.
Onnea, jos teillä on lisäännytty nuorena! Äitini on 70 v, minä olen 36 v ja lapseni 5 v. Jos mummini eläisi, hän olisi tänä päivänä 103 v. Äitini ei ole isomummoiässä vielä pitkään aikaan ja jos lapseni joskus saa perheenlisäystä, on mummo varmasti ollut jo hyvän tovin mullan alla.
Olet poikkeustapaus, kyllä suurimmalla osalla on ihan toimintakykyiset mummot ja papat elämässään vaikka lapset tekisikin vasta kolmissakymmenissä.
Enhän minä sanonut, etteivätkö seitsemänkymppiset vanhempani ole toimintakykyisiä. Mutta ei he mitään isoisovanhempia ole, kun meidän suvussa on lähes poikkeuksetta saatu lapset vasta kypsemmässä iässä kolmekymppisenä tai sitä vanhempana. Ja ihan realismia se on, että jos lapseni saa lapsen 30 v iässä, niin ei äitini ole tuolloin enää elossa. Ja minäkin olisin mummoksi tullessani n. 65 v. Hienoa, jos joissakin suvuissa on lisäännytty nuorena ja on neli-viisikymppiset isovanhemmat. Meillä näin ei ole, enkä ole mikään poikkeus.
Eikä kannata senkään varaan laskea, että kaikki seitsemänkymppiset isovanhemmat olisivat toimintakykyisiä ja esim. apuna lasten kanssa. Osalla on tuossa vaiheessa jo paljon terveysvaivoja ja ikäluokastakin on tilastojen valossa kuollut jo lähemmäs 30 %. Sitten on toki heitäkin, jotka ysikymppisiksi porskuttavat terveenä, hakkaavat halot, kantavat saunavedet ja marjastavat mielellään.
T. Tuo aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen on ihan pakko olla provo. Ei kukaan väsy kesälomalla kahden oman lapsen kanssa vietetystä ajasta kahden vanhemman perheessä. Tai sitten ei osaa kasvattaa lapsia ja ei rakasta lapsia yhtään, edes omiaan.
Kyllä väsyy kun on ennestään väsynyt ryövuoden jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä, kun ihmiset irvailevat tuosta parisuhdeajan kaipaamisesta. Miettikääpä omalle kohdalle? Millaista olisi olla vuosikaudet ilman, että koskaan et olisi puolisosi kanssa kahdestaan kodin ulkopuolella niin, ettei lapsi ole mukana? Ei ravintolaillallisia, ei yhteistä kävelylenkkiä tai konsertissa käymistä. Se ainoa kahdenkeskinen aika saattaa olla kodin seinien sisällä lasten ollessa nukkumassa. Juu, toki yhdessä se saunassa käyminen, pyykin peseminen ja ensi viikon ruokalistan suunnittelukin on kahdenkeskistä aikaa, mutta eipä se parisuhdetta virkistä ja hoida.
Nimimerkillä lapsi kohta 6 v ja emme ole koskaan olleet miehen kanssa yötä pois lapsen luota. Ei ole tukiverkkoja, jotka voisivat ottaa lapsen yöksi. Yhden ainoan kerran olemme olleet lapsen luota pois 6 tunnin ajan, kun lapsi oli 4 v. Muuten on aina vähintään toinen ollut lapsen kanssa.
Sulla on ollut 6 vuotta aikaa rakentaa niitä tukiverkkoja. Voit myös aloittaa juuri nyt.
On varmasti ystäviä, sukulaisia, kummeja, toisten lasten vanhempia, varamumnoja tai joku nuori, johon olisi ollut jo monta vuotta aikaa tutustua että voi sitä lasta hoitaa.
Jos sulle käy vaan omat tai miehen vanhemmat, niin sille ei voi mitään. Se on sun valinta.
Eihän tuo edellinen sanonut, että odottaisi vain isovanhempia avuksi. Eikä tuo tukiverkkoasia ole aina noin yksinkertainen kuin kuvasit. Esimerkkinä oma tilanteeni:
-Isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, ei mahdollisuutta tai halua olla tukena
-Sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea. Iso osa sukulaisista iäkkäitä, heitä näen, jos matkustan heidän luokseen. Joitakin parikymppisiä serkkuja, joita en ole tavannut kymmeneen vuoteen. Sukumme ei ole koskaan ollut mitenkään läheinen. En voi tätä yksin muuttaa.
-Lapsella on kummeja. Yksi kummi hävisi elämästämme melko pian ristiäisten jälkeen. Toinen kummi asuu kaukana ja ei ole kovin kiinnostunut lapsesta, jouluna voi laittaa kortin ja lahjan. Kolmatta kummia lapsi näkee hyvällä lykyllä pari kertaa vuodessa, kun perheemme näkee kummin kanssa.
-Muutimme lasta odottaessa uudelle paikkakunnalle miehen työkomennuksen vuoksi. Ei tutustuttu uusiin ihmisiin, oli korona-aika ja kaikki paikat kiinni. Uusi muutto ja uusi paikkakunta oli edessä, kun lapsi täytti 3 v. Uudemmassa kodissa naapurit ovat vaihtuneet ja uusien kanssa ollaan vasta etäisellä tuttava-asteella.
Sekin olisi näissä kritiikeissä hyvä muistaa, ettei aina ole siitä lapsiperheellisestä kiinni. Läheskään kaikki sukulaiset, kummit, naapurit jne eivät halua hoitaa toisten lapsia. On aikamoinen lottovoitto, jos löytää ympärilleen ihmisiä, jotka olisivat hoitoapua valmiita antamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukset 80-luvulta lapsena (olen 1970-luvun lopulla syntynyt):
- mummolassa oltiin paljon, siis todella paljon. Esim kesäloma lähes kokonaan (lähti 31.5 suvivirren ja todistuksen jälkeen ja paluu kaupunkiin elokuun alussa). Myös hiihtoloma ja useita erinäisiä viikonloppuja. Mummola oli siis maalla.
- isovanhemmat ei passanneet. Oli ruoka-ajat, muuten sai vastata omasta viihdytyksestään ja opetella omatoimiseksi. Saunan lämmitys mummon kanssa kaksi kertaa viikossa sekä verkon nostaminen papan kanssa kerran viikossa oli se ohjelma, jota tarjottiin isovanhempien taholta ohjelmanumerona. Muuten oma mielikuvitus, uiminen, metsässä vaeltelu, vanhojen kellastuneiden aikakauslehtien lukeminen, onkiminen ja tällainen oli ohjelmassa. Ja se olikin parasta! En koe olleeni heitteillä, koska ei niin ollut. Silloin piti vaan pärjäillä omillaan enemmän, eikä se tuntunut pahalta vaan asiaan kuuluvalta.
- Vanhemmat tulivat mummolaan heinäkuussa kun loma alkoi. Isä oli kiukkuinen, koska ei tullut papan kanssa toimeen. Mutta hänen oli pakko olla loma siellä. Tuolloin löytyi kummasti aikaa lähteä ajelemaan autolla lähinähtävyyksiä niin isän ei tarvinnut kuunnella papan huomautteluja (en vieläkään tiedä mikä oli ongelma). Äiti tuli ihan hyvin toimeen siellä. Heinäkuussa tuli myös muut serkut ja aktiviteetit lisääntyi kun ongelle ja uimaan oli enemmän kavereita.
Minä olen nähnyt tuon agraariajan unelman toisesta näkökulmasta, eli asuin sillä maatilalla. Kun suvivirsi oli soinut, mummoni ja serkut kuskattiin meille. Heidän opettajavanhempansa lähtivät viettämään lomaa ja parisuhdeaikaa, pari viikkoa kävivät itse riesana. Äitini ei ollut kovin innoissaan eikä isukkikaan. Kieltäytyä ei voinut, koska mummo omisti puolet tilasta eikä suostunut myymään. Tämä oli monella maatilalla todellisuus: mummo ja ehkä vaarikin asuivat tilalla, mutta tilan hoito oli siirtynyt jo seuraavalle sukupolvelle. Ja sitten kaupunkiin muuttaneet siskot, veljet ja enot pitivät itsestään selvänä, että voivat kipata kakaransa toisten työpaikalle/kotiin. Käytännössä sisarustensa vastuulle. Kipatun kakaran näkökulmasta elämä oli ehkä pelkkää auringonpaistetta ja onkimista.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin se on mennyt nyt viimeiset, pian 18-vuotta. Isovanhemmat ovat chillailleet ja eläneet, me olemme hoitaneet lapsemme. Sellaista se on.
Ja näinhän se oikein onkin. Isovanhemmat ovat nykyään monesti lähes 70-vuotiaiksi työelämässä. Vieläkö pitäisi alkaa aloittaa lastenhoito eläkepäivillään.! Raskaan työuran jälkeen!
Aloittaja naukuu aivan turhasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä, kun ihmiset irvailevat tuosta parisuhdeajan kaipaamisesta. Miettikääpä omalle kohdalle? Millaista olisi olla vuosikaudet ilman, että koskaan et olisi puolisosi kanssa kahdestaan kodin ulkopuolella niin, ettei lapsi ole mukana? Ei ravintolaillallisia, ei yhteistä kävelylenkkiä tai konsertissa käymistä. Se ainoa kahdenkeskinen aika saattaa olla kodin seinien sisällä lasten ollessa nukkumassa. Juu, toki yhdessä se saunassa käyminen, pyykin peseminen ja ensi viikon ruokalistan suunnittelukin on kahdenkeskistä aikaa, mutta eipä se parisuhdetta virkistä ja hoida.
Nimimerkillä lapsi kohta 6 v ja emme ole koskaan olleet miehen kanssa yötä pois lapsen luota. Ei ole tukiverkkoja, jotka voisivat ottaa lapsen yöksi. Yhden ainoan kerran olemme olleet lapsen luota pois 6 tunnin ajan, kun lapsi oli 4 v. Muuten on aina vähintään toinen ollut lapsen kanssa.
Sulla on ollut 6 vuotta aikaa rakentaa niitä tukiverkkoja. Voit myös aloittaa juuri nyt.
On varmasti ystäviä, sukulaisia, kummeja, toisten lasten vanhempia, varamumnoja tai joku nuori, johon olisi ollut jo monta vuotta aikaa tutustua että voi sitä lasta hoitaa.
Jos sulle käy vaan omat tai miehen vanhemmat, niin sille ei voi mitään. Se on sun valinta.
Eihän tuo edellinen sanonut, että odottaisi vain isovanhempia avuksi. Eikä tuo tukiverkkoasia ole aina noin yksinkertainen kuin kuvasit. Esimerkkinä oma tilanteeni:
-Isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, ei mahdollisuutta tai halua olla tukena
-Sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea. Iso osa sukulaisista iäkkäitä, heitä näen, jos matkustan heidän luokseen. Joitakin parikymppisiä serkkuja, joita en ole tavannut kymmeneen vuoteen. Sukumme ei ole koskaan ollut mitenkään läheinen. En voi tätä yksin muuttaa.
-Lapsella on kummeja. Yksi kummi hävisi elämästämme melko pian ristiäisten jälkeen. Toinen kummi asuu kaukana ja ei ole kovin kiinnostunut lapsesta, jouluna voi laittaa kortin ja lahjan. Kolmatta kummia lapsi näkee hyvällä lykyllä pari kertaa vuodessa, kun perheemme näkee kummin kanssa.
-Muutimme lasta odottaessa uudelle paikkakunnalle miehen työkomennuksen vuoksi. Ei tutustuttu uusiin ihmisiin, oli korona-aika ja kaikki paikat kiinni. Uusi muutto ja uusi paikkakunta oli edessä, kun lapsi täytti 3 v. Uudemmassa kodissa naapurit ovat vaihtuneet ja uusien kanssa ollaan vasta etäisellä tuttava-asteella.
Sekin olisi näissä kritiikeissä hyvä muistaa, ettei aina ole siitä lapsiperheellisestä kiinni. Läheskään kaikki sukulaiset, kummit, naapurit jne eivät halua hoitaa toisten lapsia. On aikamoinen lottovoitto, jos löytää ympärilleen ihmisiä, jotka olisivat hoitoapua valmiita antamaan.
Monta kertaa on jo sanottu, että sitä hoitoapua voi ostaa rahalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksen on ihan pakko olla provo. Ei kukaan väsy kesälomalla kahden oman lapsen kanssa vietetystä ajasta kahden vanhemman perheessä. Tai sitten ei osaa kasvattaa lapsia ja ei rakasta lapsia yhtään, edes omiaan.
Kyllä väsyy kun on ennestään väsynyt ryövuoden jälkeen.
Ovat olleet röissä. Kyllä vanhempien pitäisi saada olla kotona kun lapset pieniä! Ei isäkään jaksa käydä röissä, kun lapset!!! Äiti synnyttänyt, se väsyttää vielä seuraavat 18v.!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kahta lasta ei jaksa kaksi vanhempaa hoitaa!!! Hahhaaaa mikä vitsi!
Aika avuttomia ovat!!! Eikö jää tarpeeksi aikaa kännykkää tuijottaa!? Ja näkyypä aikaa kuitenkin jäävän tännekin valitusvirsiä tehtailemaan!
tästähän se Katariina Souri on puhunut ja kirjoittanut paljon. Ihmiset on muuttanut kaupunkiin ja turvaverkot on jäänyt maaseudulle. Itse asun maalla ja lapsenlapset 35km säteellä ,osa kaupungissa osa maalla. Otan yökylään kun tarvetta on ym. lähin lapsenlapsi asuu pihan toisellapuolella, joten helppo kipasta meille kun huvittaa. On väärin, että vuosikymmenet on ajettu sellaista politiikkaa, missä yritykset ja niiden konttorit on siirretty kaupunkeihin.Hajautettu systeemi olis paljon parempi ,säilys koulut ja palvelut muissakin kun suurissa kaupungeissa ja kunnissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tästähän se Katariina Souri on puhunut ja kirjoittanut paljon. Ihmiset on muuttanut kaupunkiin ja turvaverkot on jäänyt maaseudulle. Itse asun maalla ja lapsenlapset 35km säteellä ,osa kaupungissa osa maalla. Otan yökylään kun tarvetta on ym. lähin lapsenlapsi asuu pihan toisellapuolella, joten helppo kipasta meille kun huvittaa. On väärin, että vuosikymmenet on ajettu sellaista politiikkaa, missä yritykset ja niiden konttorit on siirretty kaupunkeihin.Hajautettu systeemi olis paljon parempi ,säilys koulut ja palvelut muissakin kun suurissa kaupungeissa ja kunnissa.
meillä koko suku asuu 25km säteellä ja hoito-ja leikkipaikkoja löytyy ,jos on tarvetta..ihan huippua!!
Vierailija kirjoitti:
Minuakin on alkanut ärsyttää tämä omien vanhempien luisteleminen kaikesta avusta ja vastuusta, varsinkin kun muistaa miten minä itse lapsena 80-luvulla ja 90-luvun alussa olin jatkuvasti mummolassa hoidossa tai viihdytin itseäni. Nyt ei sitten annetakaan sitä omaa panosta, kuten omat vanhempansa antoivat, vaan jätetään oma lapsi uupumaan taakan alle vaikka ihan helposti silloin tällöin voisi sitä kuormaa helpottaa ja antaa mahdollisuus edes yhden päivän omaan aikaan ja lepoon. Mutta ei. No, hoitokodissa voi olla sitten hiljaista kävijöiden suhteen.
90- luvulla oli työelämä erilaista. Eläkkeellekin jäätiin paljon nuorempina kuin nykyään jne.
Lisäksi maaseudulla monet joilla maatila jäivät jo n 50-55 vuotiaina ns luopumiseläkkeelle. Peltoja laitettiin "pakettiin" jne.
Eli maaseudulla asuvilla oli enemmän aikaa ja jaksamista hoitaa halutessaan lapsenlapsiaankin.
Lisäksi monet isoäidit olivat olleet ikänsä kotirouvina, joten lastenlasten hoito onnistui hyvin ennen eläkeikääkin!
Ihan turhaa haikailla vuosikymmenten taakse! Ajat muuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen monen tunnin aikaa perheellisillä muka on 21-24? Myös se vanhempi tarvitsee unta! Suurin osa nousee ylös kuudelta. Eri asia jos on työtön lusmu tai kotiäiti. Todella moni myös valmistautuu vielä seuraavaan päivään. Valmistelee duunikamansa, duunivaatteensa, siistii kotia, tutkii postit jne.
Ja ilman lapsiako tätä ei olisi? Nykyvanhemman ongelma on se, että kaikki lasten kanssa vietetty aika on muka pois omalta itseltä ja puhelimella notkumiselta. Sama kuin sanoisi että ystävät on rasittavia kun heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Olkaa niiden lastenne kanssa älkääkä pitäkö sitä rasitteena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukset 80-luvulta lapsena (olen 1970-luvun lopulla syntynyt):
- mummolassa oltiin paljon, siis todella paljon. Esim kesäloma lähes kokonaan (lähti 31.5 suvivirren ja todistuksen jälkeen ja paluu kaupunkiin elokuun alussa). Myös hiihtoloma ja useita erinäisiä viikonloppuja. Mummola oli siis maalla.
- isovanhemmat ei passanneet. Oli ruoka-ajat, muuten sai vastata omasta viihdytyksestään ja opetella omatoimiseksi. Saunan lämmitys mummon kanssa kaksi kertaa viikossa sekä verkon nostaminen papan kanssa kerran viikossa oli se ohjelma, jota tarjottiin isovanhempien taholta ohjelmanumerona. Muuten oma mielikuvitus, uiminen, metsässä vaeltelu, vanhojen kellastuneiden aikakauslehtien lukeminen, onkiminen ja tällainen oli ohjelmassa. Ja se olikin parasta! En koe olleeni heitteillä, koska ei niin ollut. Silloin piti vaan pärjäillä omillaan enemmän, eikä se tuntunut pahalta vaan asiaan kuuluvalta.
- Vanhemmat tulivat mummolaan heinäkuussa kun loma alkoi. Isä oli kiukkuinen, koska ei tullut papan kanssa toimeen. Mutta hänen oli pakko olla loma siellä. Tuolloin löytyi kummasti aikaa lähteä ajelemaan autolla lähinähtävyyksiä niin isän ei tarvinnut kuunnella papan huomautteluja (en vieläkään tiedä mikä oli ongelma). Äiti tuli ihan hyvin toimeen siellä. Heinäkuussa tuli myös muut serkut ja aktiviteetit lisääntyi kun ongelle ja uimaan oli enemmän kavereita.
Minä olen nähnyt tuon agraariajan unelman toisesta näkökulmasta, eli asuin sillä maatilalla. Kun suvivirsi oli soinut, mummoni ja serkut kuskattiin meille. Heidän opettajavanhempansa lähtivät viettämään lomaa ja parisuhdeaikaa, pari viikkoa kävivät itse riesana. Äitini ei ollut kovin innoissaan eikä isukkikaan. Kieltäytyä ei voinut, koska mummo omisti puolet tilasta eikä suostunut myymään. Tämä oli monella maatilalla todellisuus: mummo ja ehkä vaarikin asuivat tilalla, mutta tilan hoito oli siirtynyt jo seuraavalle sukupolvelle. Ja sitten kaupunkiin muuttaneet siskot, veljet ja enot pitivät itsestään selvänä, että voivat kipata kakaransa toisten työpaikalle/kotiin. Käytännössä sisarustensa vastuulle. Kipatun kakaran näkökulmasta elämä oli ehkä pelkkää auringonpaistetta ja onkimista.
Tätä olen täältä monesti lukenut. Mentiin kaikki serkut mummolaan. Taloa piti eno ja enon vaimo laittoi ruuat ja katsoi perään minkä ehti.
Mummo omisti tai kuolinpesä talon, se oli sisarusten mielestä edelleen koti. Vaikka olisi sukupolvenvaihdoskin tehty, eno omistaja, mummo syytingillä hallintaoikeudella.
Ei auttanut miniän kuin myrkkynsä niellä, laittaa 10 litran kattilalla tenaville ruokaa ja katsoa kun kaupunkirouvat tuli viltille pihaan uikkareissa makaamaan kun tulivat lapsiaan katsomaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen monen tunnin aikaa perheellisillä muka on 21-24? Myös se vanhempi tarvitsee unta! Suurin osa nousee ylös kuudelta. Eri asia jos on työtön lusmu tai kotiäiti. Todella moni myös valmistautuu vielä seuraavaan päivään. Valmistelee duunikamansa, duunivaatteensa, siistii kotia, tutkii postit jne.
Ja ilman lapsiako tätä ei olisi? Nykyvanhemman ongelma on se, että kaikki lasten kanssa vietetty aika on muka pois omalta itseltä ja puhelimella notkumiselta. Sama kuin sanoisi että ystävät on rasittavia kun heidän kanssaan pitää viettää aikaa. Olkaa niiden lastenne kanssa älkääkä pitäkö sitä rasitteena.
Lapset kyllä huomaavat olevansa vanhemmilleen rasite. No, riittääpä psykoterapeuteille jatkossakin asiakkaita
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä, kun ihmiset irvailevat tuosta parisuhdeajan kaipaamisesta. Miettikääpä omalle kohdalle? Millaista olisi olla vuosikaudet ilman, että koskaan et olisi puolisosi kanssa kahdestaan kodin ulkopuolella niin, ettei lapsi ole mukana? Ei ravintolaillallisia, ei yhteistä kävelylenkkiä tai konsertissa käymistä. Se ainoa kahdenkeskinen aika saattaa olla kodin seinien sisällä lasten ollessa nukkumassa. Juu, toki yhdessä se saunassa käyminen, pyykin peseminen ja ensi viikon ruokalistan suunnittelukin on kahdenkeskistä aikaa, mutta eipä se parisuhdetta virkistä ja hoida.
Nimimerkillä lapsi kohta 6 v ja emme ole koskaan olleet miehen kanssa yötä pois lapsen luota. Ei ole tukiverkkoja, jotka voisivat ottaa lapsen yöksi. Yhden ainoan kerran olemme olleet lapsen luota pois 6 tunnin ajan, kun lapsi oli 4 v. Muuten on aina vähintään toinen ollut lapsen kanssa.
Sulla on ollut 6 vuotta aikaa rakentaa niitä tukiverkkoja. Voit myös aloittaa juuri nyt.
On varmasti ystäviä, sukulaisia, kummeja, toisten lasten vanhempia, varamumnoja tai joku nuori, johon olisi ollut jo monta vuotta aikaa tutustua että voi sitä lasta hoitaa.
Jos sulle käy vaan omat tai miehen vanhemmat, niin sille ei voi mitään. Se on sun valinta.
Eihän tuo edellinen sanonut, että odottaisi vain isovanhempia avuksi. Eikä tuo tukiverkkoasia ole aina noin yksinkertainen kuin kuvasit. Esimerkkinä oma tilanteeni:
-Isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä, ei mahdollisuutta tai halua olla tukena
-Sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea. Iso osa sukulaisista iäkkäitä, heitä näen, jos matkustan heidän luokseen. Joitakin parikymppisiä serkkuja, joita en ole tavannut kymmeneen vuoteen. Sukumme ei ole koskaan ollut mitenkään läheinen. En voi tätä yksin muuttaa.
-Lapsella on kummeja. Yksi kummi hävisi elämästämme melko pian ristiäisten jälkeen. Toinen kummi asuu kaukana ja ei ole kovin kiinnostunut lapsesta, jouluna voi laittaa kortin ja lahjan. Kolmatta kummia lapsi näkee hyvällä lykyllä pari kertaa vuodessa, kun perheemme näkee kummin kanssa.
-Muutimme lasta odottaessa uudelle paikkakunnalle miehen työkomennuksen vuoksi. Ei tutustuttu uusiin ihmisiin, oli korona-aika ja kaikki paikat kiinni. Uusi muutto ja uusi paikkakunta oli edessä, kun lapsi täytti 3 v. Uudemmassa kodissa naapurit ovat vaihtuneet ja uusien kanssa ollaan vasta etäisellä tuttava-asteella.
Sekin olisi näissä kritiikeissä hyvä muistaa, ettei aina ole siitä lapsiperheellisestä kiinni. Läheskään kaikki sukulaiset, kummit, naapurit jne eivät halua hoitaa toisten lapsia. On aikamoinen lottovoitto, jos löytää ympärilleen ihmisiä, jotka olisivat hoitoapua valmiita antamaan.
Monta kertaa on jo sanottu, että sitä hoitoapua voi ostaa rahalla
Kyllä, rahalla saa lastenhoitoapua. On kuitenkin ihan eriasia että toisilla isovanhemmat ottavat lapset koko viikonlopuksi kylään, tai vaikka viikoksi luoksensa mökille tms. Tai jos asuvat lähellä, voivat arkisinkin osallistua ja hakevat lapsia päivähoidosta, vievät harrastuksiin ja viettävät muutenkin aikaa lasten kanssa. On täysin eriasia palkata lapsenvahti silloin tällöin muutamaksi tunniksi, kuin että saisi lapset juurikin viikonlopuksi hoitoon, tai edes yhdeksi yöksi.
On myös itselle täysin eri tunne lähteä viettämään vapaa iltaa kun lapsi on isovanhempien kanssa, kuin vieraan hoitajan. Toki jos on mahdollista niin voi palkata saman hoitajan joka kerta, mutta kuitenkin hän on vieras ihminen. Täysin eriasia kuin että sukulainen hoitaisi lasta. En myöskään itse olisi valmis jättämään pientä lasta hoitoon edes koulutetulle lapsenvahdille, miettisin kuitenkin kokoajan miten kaikki sujuu niin tiedän etten pysty rentoutumaan. Isomman lapsen kanssa eri. Harva pystyy tai edes haluaa jättää lapsenvahdille lasta yöksi hoitoon. Mutta isovanhemmille moni lapsi menee yökylään hyvin mielellään.
Ja kahden vanhemman perheessä se on vielä helpompaa ja saada enemmän "omaa aikaa", kun vaikka joka toinen viikko toinen vanhempi huolehtii lasten iltapalat, pesut ja nukkumaanlaitot, kun eihän siinä luulisi molempia vanhempia tarvitsevan eli tunti tulee lisäaikaa joka toinen viikko, helposti yhteensä 3-4h.