Lue keskustelun säännöt.
Kesäloma lapsiperheessä uuvuttaa, kun tukiverkkoja ei ole
17.07.2026 |
Aina tulee joku kommentoimaan, että mitäs olet perustanut perheen ja niin sitä on ennenkin pitänyt pärjätä itse. Omassa lapsuudessani ysärillä aika pienetkin lapset saatettiin laittaa keskenään ulos, jotta vanhemmat saivat omaa aikaa. Nykyisin tulisi lasu, jos 5 v vahtisi 2 v ikäistä pihalla ja aikuisia ei olisi läsnä. Omassa lapsuudessani vanhempani kävivät meidän lasten kanssa mummoloissa kolmen viikon välein, vaikka matkaa mummolaan oli 200 km. Isovanhemmat leikkivät meidän lasten kanssa, puuhastelivat ulkona, laittoivat ruokaa ja vanhemmat saivat levätä. Omasta lapsuudestani muistan, miten vierailtiin sukulaisten luona ja sukulaiset leikittivät meitä lapsia tai veivät katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Mieheni on muistellut, miten ysärillä hänen vanhempansa veivät miehen parivuotiaana muutamaksi viikoksi mummolaan ja lähtivät sitten takaisin Helsinkiin töiden ja lapsivapaan pariin.
Meillä kesälomien (ja ihan sen arjenkin) todellisuus on jotain toista. Lapsilla ei ole tätejä, setiä eikä enoja, jotka olisivat elämässä läsnä. Isovanhemmat eivät todellakaan ole ottaneet samanlaista vastuuta omista lapsenlapsistaan, kuin mitä itse omilta vanhemmiltaan ysärillä saivat omien lastensa kanssa. Pahimmillaan meillekin on hämmästelty, miksi olemme väsyneitä. Meillä isovanhempien luona vierailut eivät ole sitä, että saisimme vaikka parisuhdeaikaa tai kunnolla lepoa. Isovanhemmat jaksavat korkeintaan hetken olla lasten kanssa, mutta kaikki arjen vastuu jää meille vanhemmille. Kaikki lasten ruokailuista, iltarutiineista ja muista jää meille. Ei puhettakaan, että voitaisiin vaikka jättää lapset illaksi mummolaan ja lähteä miehen kanssa kesäteatteriin/syömään/iltakävelylle ilman lapsia.
Muitakaan tukiverkkoja ei ole. Lapsettomia velakavereita ei lasten seura kiinnosta tippaakaan, lasten kummit eivät ole koskaan ehdottaneetkaan lastenhoitoapua ja perheelliset kaverit ovat itsekin uupuneita. Ylipäätään lomat pikkulapsiperheessä ovat raskaita, kun arjen pyörityksestä ei tule yhtään taukoa. Aamusta iltaan on lasten asiat hoidettavana ja jossain välissä pitäisi palautuakin työvuoden rasituksesta. Näin kesäloman loppuessa huokaisen, että pääsee "töihin lepäämään", vaikka sielläkin on paljon hommaa. Töissä sentään saa muutaman tauon päivän aikana.
Kaipaisin täältä vertaistukea, enkä kuittailua. On oikeasti raskasta elää viikkotolkulla niin, että on aina vastuussa kaikesta. Ja puolison kanssa vuorottelukin turhauttaa välillä, kun yhteistä aikaa ei juuri ole. Jos toinen tarvitsee lepoa, on toiset otettava koppia lapsista.
Kommentit (469)
Vierailija kirjoitti:
Kun omat lapset olivat pieniä, eikä meillä ollut mitään lastenhoitoapua, olin aika pettynyt lasten isovanhempiin, kun eivät auttaneet mitenkään.
Nyt kun itse olen mummo, ymmärrän hyvin tätä asiaa. Lapsenlapset ovat minulle tosi tärkeitä ja rakkaita, ja yritän tottakai olla myös avuksi. Mutta. Käyn itse töissä ja työ on tosi rankkaa. Olen vapaa-aikana siitä aivan poikki. Meillä on omat vanhemmat, jotka nyt iäkkäinä tarvitsevat todella paljon apua ja joudumme jatkuvasti käymään heitä auttamassa ja hoidamme kaikki käytännön asiat siellä. On siis aika paljon kuormitusta itselläkin.
Oletan, että olet kenties noin viisikymppinen, jos sinulla on lapsenlapsia ja elossa olevat vanhemmat. Aika monet nykyisovanhemmat saattavat olla 60-70 v, harvemmalla heistä on enää omat vanhemmat elossa. Eri asia mielestäni, jos on vielä työelämässä ja omat vanhemmat hoidettavana. Ei silloin ehdi, eikä jaksa samalla tavalla lastenhoitoavuksi kuin vaikka terve eläkeläinen, jolla ei muita velvoitteita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Mikä lapsenhoitaja on 40-luvulla syntynyt? Ja moniko asuu maalaistalossa? Olet vähän myöhään lapsesi tehnyt, viime hilkulla jos kaipaat suurista ikäluokista lastenvahtia.
Sivusta: Olen -90 syntynyt. Omat vanhempani ovat syntyneet 50-luvun puolivälissä, samoin kuin suurimmalla osalla kavereistani (vain yhdellä ikäiselläni on 55 v äiti). Mulla on ikäiseni kaveri, joka on perheensä iltatähti. Isänsä on syntynyt 40-luvulla ja äitinsä 50-luvun alussa. Eli ihan hyvin on mahdollista tällainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Tuolla logiikalla lapsettomien ei tarvitse lainkaan huolehtia vanhoista vanhemmistaan kun eivät koskaan ole saaneet lastenhoitoapua. Eivät perhesuhteet ole mitään vaihtokauppaa.
Minusta perhesuhteisiin kuuluu ajatus vastavuoroisuudesta. Ja hyvinhän se aikuinen lapseton lapsi on voinut saada vanhemmiltaan apua: on saatettu auttaa opiskeluaikana ostamalla ruokaa, tukemalla taloudellisesti jne. Tai on voitu hoitaa aikuisen lapsen lemmikkiä lomien ajan tms. Ei kaikki apu liity lastenhoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Tuolla logiikalla lapsettomien ei tarvitse lainkaan huolehtia vanhoista vanhemmistaan kun eivät koskaan ole saaneet lastenhoitoapua. Eivät perhesuhteet ole mitään vaihtokauppaa.
Minusta perhesuhteisiin kuuluu ajatus vastavuoroisuudesta. Ja hyvinhän se aikuinen lapseton lapsi on voinut saada vanhemmiltaan apua: on saatettu auttaa opiskeluaikana ostamalla ruokaa, tukemalla taloudellisesti jne. Tai on voitu hoitaa aikuisen lapsen lemmikkiä lomien ajan tms. Ei kaikki apu liity lastenhoitoon.
Todennäköisesti myös sitä lapsia saanutta on autettu ihan samalla tavalla kuin sisarustaan. Olet oikeassa tuon vastavuoroisuuden kanssa, ja niinhän asiat perheissä yleensä toimivatkin että kaikki auttavat kaikkia, mutta ei se silti mikään suoranainen vaihtokauppaa ole - Jos et tee asiaa x minun hyväkseni niin minä en tee asiaa y sinun hyväksesi. Ei isoäitini minua koskaan hoitanut, mutta kyllä minä silti hoidin paljon hänen asioitaan kun ei itse enää pystynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahallahan siitä selviää. Eli lastenhoitajaa palkkaamaan vaan, vaikka joku nuori jolle kelpaisi kesätyö ja pieni lisätienesti.
Vai siitäkö kiikastaa, että pitäisi ilmaiseksi saada...
En minä ainakaan luota täysin vieraisiin ihmisiin.
No sitten ei pidä valittaa, jos ei olemassa olevat keinot kelpaa. Oma valintahan se on tehdä elämästään noin raskasta.
Kyllä niitä lastenhoitajia ennenkin käytettiin ja ihan hyvin meni, sitä voi tutustua ja haastatella ennen kuin palkkaa. Tai vaikka kysellä jotain lähipiirin/suvun nuorta hoitamaan, jos joku haluaisi tienata sillä kesärahaa. Siinähän ainakin tietää jonkin verran millainen tyyppi kyseessä, tai jos ei itse tiedä niin voi niiltä tutuilta kysyä.
No, meillä onneksi on osallistuvat/auttavat isovanhemmat, mutta jos ei olisi, niin ei kyllä löytyisi lähipiiristä mitään tuttua sen ikäistä nuorta, joka voisi olla vaikka useamman tunnin meidän 3- ja 5-vuotiaiden kanssa. Ja en luota vieraisiin ihmisiin näin pienten lasten ollessa kyseessä ja juuri siksi ajattelisin, että monilla on sama juttu. Ei ole siis mistään rahasta välttämättä kiinni.
Onhan sen aika surullista ja rankkaa, jos ei ole ketään, joka voisi välillä olla lasten kanssa, jotta vanhemmat pääsisivät yhdessä jonnekin. Ainakin itselle se on tärkeää ja pitää parisuhteen virkeänä. Mutta niillä se on mentävä mitä on, mutta ymmärrän kyllä aloittajaa täysin!
Tämä. Meillä vilkas 5 v. En minä valitettavasti voi luottaa siihen, että joku lukioikäinen oikeasti ymmärtäisi riskit lapsen kanssa. Että ei voi katsella kännykkää, kun se 5 v saattaa pyöräillä katsomatta, tuleeko autoja. Eikä se ihan fiksukaan lukioikäinen välttämättä tajua, miten pienellä lapsella voi puuttua itsesuojeluvaisto joidenkin arkisten asioiden kanssa. Enkä menisi vannomaan, että jos lapsella iskisi kiukku, että lukioikäisellä olisi keinoja kiukun lopettamiseen turvallisella tavalla.
Kysypä joku lukiolainen jolla on kokemusta pienemmistä sisaruksista. Mä hoidin lukiolaisena suvereenisti kolmea alta kouluikäistä tenavaa, (puolivuotias, 2 v ja 5 v), pahimmalla kerralla lapset oli vielä kipeänäkin, ja hyvin meni. Leikittiin, laulettiin, ulkoiltiin, pelattiin, oli kivaa kaikilla. Mulla on reilusti nuorempia sisaruksia joita olin hoitanut, hyvin sujui niin vaipan vaihdot, soseen syöttäminen, uhmakohtauksen taltuttaminen, leikittäminen.
Jos ei ole tällaista lukiolaista saatavilla, niin voisitko alkuun palkata jonkun reippaan oloisen nuoren vahtimaan lapsia läsnäollessasi siksi aikaa kun teet vaikka jotain isompaa kotityötä, peset saunan tai ikkunat? Siinä näet, voiko lapset luottaa vahdille ilman sinuakin. Ja alkuun voi lapsenvahtikin olla vaan lasten turvalliseksi tehdyssä kodissa lasten kanssa, eikä lähteä heti pyöräilemään 5-v kanssa tai uimarannalle tms.;
Minäkin olin lukiolaisena kunnan kesätöissä päiväkodissa. Aika jännä, että sen ikäinen kelpaa kuitenkin ihan päiväkodin kesätuuraajaksi, mutta ei missään nimessä av-mammojen erityisille pikku lumihiutaleille yksityiseksi hoitajaksi.
Jotenkin hysteeriseksi on kyllä mennyt nykyvanhemilla tämä meininki, ihan itse tehdään lapsiperhe-elämästä vaikeaa ja otetaan ihan tarpeettomat paineet joka asiasta, ylihuolehditaan ja pelätään kaikkea.
Eikö lukioikäisten työssäkäynti ole ihan yleistä, ovat iältään 16-20v. Omat lukioikäiset ovat olleet perheissä lastenhoitajina, kun vanhemmat töissä ja nuorin hoidettava on ollut 7kk ja toinen ollut kesän päiväkodissa jo vuosia.
Ja tänä vuonna S-markrtti palkkasi tlihin 14v nuoria eli menivät yläasteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 lasta, nyt 9-19v ja ei ole ollut apuja meilläkään ikinä kun kaikki sukulaiset kaukana, mutta en ole muuta odottanutkaan. Sama tilanne oli myös itselläni lapsena. Omat vanhemmat hoiti, ei kaukana asuvat isovanhemmat ikinä, vaikka rakkaita ja tärkeitä olivatkin. Siitä sainkin hyvän mallin vanhemmiltani kuinka ihan hyvin sitä pärjää lopulta, vaikka välillä rankkaa onkin esim. lasten sairastaessa ja miehen ollessa matkatyössä.
Nykyvanhemmat suorittaa vanhemmuutta aivan liikaa. Ei tarvi koko ajan olla tekemässä ja menemässä ja lapsia viihdyttämässä. Ottakaa rennommin niin jaksaa paremmin.
Ei kyse aina ole mistään tekemisistä ja viihdyttämisistä. Meillä esimerkiksi kuormittaa se, että lapsi on ns. erityinen. Diagnoosia ei vielä näin pienellä (5 v) ole, mutta elo hänen kanssaan on kuormittavaa. Samasta asiasta saattaa joutua sanomaan sen sata kertaa, lapsi kaipaa arjen asioissa apua (osa tämänikäisistä on todella omatoimisia), ruokailun kanssa on haastetta ja lapsella on haasteita tunnesäätelyn kanssa. Väistämättä tällainen kuormittaa. Päiväkotiarki kuitenkin antaa vanhemmille jonkinlaisen tauon lapsen kanssa olosta, vaikka vanhemmat olisivatkin tauon aikana töissä.
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
Ohiksena huutelen, että samoissa asioissa haasteita myös meillä ja tähän havahduttiin myös päiväkodissa ja todellisia haasteita ovat havainneet myös erityistason varhaiskasvatuksen opettajat. Lapsi on meillä vähän alle neljä vuotias, mutta tietyissä asioissa ero muihin saman ikäisiin tai jopa nuorempiin on täysin selvästi havaittavissa. Lapsemme siirtyy erityisen tuen päätöksen alle syksyllä ja lapsipsykologi on jo mukana työryhmässä. En tiedä onko sinun parhaamasi kirjoittajan tilannetta havainnut kukaan ammattilainen, mutta et viitsisi olla noin vähättelevä ja alentuva. Kaikenlaiset haasteet eivät todellakaan ole ihan samanlaisia samassa mittakaavassa kaikilla lapsilla, erityislapsia ihan oikeasti on ja erityislapset vanhempineen ansaitsevat ja tarvitsevat apua ja tukea. Ihan jo sen lapsenkin tulevaisuuden kannalta, ettei lapsi saa koko elämänsä ajan pelkkää huutoa ja haukkumista joka paikassa. Vanhemmuudessa on ihan hemmetin väsyttävää myös tuollainen sinun tekemä vähättely ja vanhempien aliarvioiminen.
En koko ketjua lukenut mutta kannustan samaan kuin moni muu eli yrittäkää löytää toinen perhe jossa samanikäinen lapsi/lapsia. Päiväkodista, naapurustosta, harrastuksista, somesta. Tiedän kyllä ettei se ole helppoa kun arki painaa päälle.
Meillä on yksi 3-vuotias lapsi ja nyt huomaan hänen kaipaavan enemmän leikkiseuraa. Ottaisin siis mielelläni yhden tai kaksi samanikäistä pariksi tunniksi leikkimään ilman mitään vastavuoroista velvoitetta hoitaa meidän lasta, koska meille on helpotus tuo jos lapsella on muuta leikkiseuraa. Ehkä tämänkaltaisia perheitä löytyy teidänkin lähipiiristä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos naapurustossa on muita lapsiperheitä, ottakaa vuorotellen lapsia hoitoon.
Näin pääsette kahdestaan jonnekin ja sitten vuorollaan ne toiset vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teitä on 2 aikuista. Voitte vuorotellen pitää lapsivapaata. Totaali yh ei voi tehdä sitä.
Kyllä se aikuisten kahdenkeskinen aikakin on aika mukavaa ja tärkeää. Meillä onneksi on tukiverkkoa, että päästään miehen kanssa yhdessä tekemään asioita. Toki tehdään luonnollisesti myös erikseen ja toinen on sen aikaa lasten kanssa. On turha nyt tehdä jotain vertailua yksinhuoltajiin. Eihän yksinhuoltajalla edes ole kumppania, jonka kanssa lähtisi kaksin treffeille :D
Kaksinhuoltajilla on kyllä hankalaa, kun pitää olla molemmille omaa aikaa, romanttista parisuhdeaikaa ja vielä omia harrastuksia vähintään sillä miehellä. Olen usein katellut, että rankkaa esimerkiksi äidin hoitaa yksin kolmea lasta että isä saa rauhassa käydä asioilla. Siivoamiseen tarvitseekin sitten mummin hoitoavuksi.
Aijaa. Meillä menee kyllä ihan tasan eikä mummu käy siivoamassa. Kuitenkin yksinhuoltajana olet välillä tuntenut harmitusta, kun ei ole romanttista parisuhdeaikaa eikä pääse vapaasti omiin harrastuksiin?
Tein noita vuosikausia. Lopetin nuoruuden aikaavievät harrastukset jo ennen lapsia, kun vanhemmiten halusin olla joskus kotona. On minulla silti harrastuksia, mutta sellaisia joita voi tehdä itsekseen. Kiitos kysymästä.
Pikkulapsiaika on rankkaa kaikille, mutta useimmilla se menee nopeasti.
Vauvaperheissä on varmasti vanhemmilla niin paljon romantiikkaa. Olisi ollut pakkopullaa.
Ai teillä mummi vielä siivoaakin lastenhoidon lisäksi? Sellaista en sentään ole usein nähnyt.
Mitä sinä selität? Kenen mummu siivoaa?
Jonkun, jonka tuo kommentoija tuntee joka kirjoitti "Meillä ei mummi siivoa". Sanajärjestys viittaa siihen, että jossain muualla mummit siivoavat. Koska tällaista ei ole kukaan täällä sanonut tapahtuvan, niin se kuulostaa samalta kuin "en minä se ollut, joka varasti taloyhtiön puutarhasakset viime heinäkuun 15. päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Mikä lapsenhoitaja on 40-luvulla syntynyt? Ja moniko asuu maalaistalossa? Olet vähän myöhään lapsesi tehnyt, viime hilkulla jos kaipaat suurista ikäluokista lastenvahtia.
Sivusta: Olen -90 syntynyt. Omat vanhempani ovat syntyneet 50-luvun puolivälissä, samoin kuin suurimmalla osalla kavereistani (vain yhdellä ikäiselläni on 55 v äiti). Mulla on ikäiseni kaveri, joka on perheensä iltatähti. Isänsä on syntynyt 40-luvulla ja äitinsä 50-luvun alussa. Eli ihan hyvin on mahdollista tällainen.
Jaa. Minä olen -80 syntynyt ja vanhempani ovat -58 ja -59 syntyneitä. Suurimmalla osalla ikäisistäni on suurinpiirtein samanikäiset vanhemmat ja heidän vanhempansa hyvinkin elossa.
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
No ei ole. Taitijen harjoittelu on ihan eri asia kuin haasteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 lasta, nyt 9-19v ja ei ole ollut apuja meilläkään ikinä kun kaikki sukulaiset kaukana, mutta en ole muuta odottanutkaan. Sama tilanne oli myös itselläni lapsena. Omat vanhemmat hoiti, ei kaukana asuvat isovanhemmat ikinä, vaikka rakkaita ja tärkeitä olivatkin. Siitä sainkin hyvän mallin vanhemmiltani kuinka ihan hyvin sitä pärjää lopulta, vaikka välillä rankkaa onkin esim. lasten sairastaessa ja miehen ollessa matkatyössä.
Nykyvanhemmat suorittaa vanhemmuutta aivan liikaa. Ei tarvi koko ajan olla tekemässä ja menemässä ja lapsia viihdyttämässä. Ottakaa rennommin niin jaksaa paremmin.
Ei kyse aina ole mistään tekemisistä ja viihdyttämisistä. Meillä esimerkiksi kuormittaa se, että lapsi on ns. erityinen. Diagnoosia ei vielä näin pienellä (5 v) ole, mutta elo hänen kanssaan on kuormittavaa. Samasta asiasta saattaa joutua sanomaan sen sata kertaa, lapsi kaipaa arjen asioissa apua (osa tämänikäisistä on todella omatoimisia), ruokailun kanssa on haastetta ja lapsella on haasteita tunnesäätelyn kanssa. Väistämättä tällainen kuormittaa. Päiväkotiarki kuitenkin antaa vanhemmille jonkinlaisen tauon lapsen kanssa olosta, vaikka vanhemmat olisivatkin tauon aikana töissä.
Niin mummonhan se pitäis teidän erityislapsi hoitaa. Hohhoijaa. Itse kukin kersansa hoitakoon, kun on ne vapaaehtoisesti hankkinut.
No ne tukiverkot kannattaa katsastaa ennen lasten hankintaa. Kysyä, ei olettaa. Myös lapsiluku kannattaa miettiä, jos jo yhden kanssa on tiukkaa, niin 2 tai 3 lapsi ei mene siinä sivussa.
Itse hoidin yhoona 3 lasta. Puoliso menehtyi. Eli aina toki ei voi elämää suunnitella. Mutta olihan se työmaa.
Maksullisia hoitajia varmaan voitte hankkia kun 2 vanhempaa ja olette töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahallahan siitä selviää. Eli lastenhoitajaa palkkaamaan vaan, vaikka joku nuori jolle kelpaisi kesätyö ja pieni lisätienesti.
Vai siitäkö kiikastaa, että pitäisi ilmaiseksi saada...
En minä ainakaan luota täysin vieraisiin ihmisiin.
No sitten ei pidä valittaa, jos ei olemassa olevat keinot kelpaa. Oma valintahan se on tehdä elämästään noin raskasta.
Kyllä niitä lastenhoitajia ennenkin käytettiin ja ihan hyvin meni, sitä voi tutustua ja haastatella ennen kuin palkkaa. Tai vaikka kysellä jotain lähipiirin/suvun nuorta hoitamaan, jos joku haluaisi tienata sillä kesärahaa. Siinähän ainakin tietää jonkin verran millainen tyyppi kyseessä, tai jos ei itse tiedä niin voi niiltä tutuilta kysyä.
No, meillä onneksi on osallistuvat/auttavat isovanhemmat, mutta jos ei olisi, niin ei kyllä löytyisi lähipiiristä mitään tuttua sen ikäistä nuorta, joka voisi olla vaikka useamman tunnin meidän 3- ja 5-vuotiaiden kanssa. Ja en luota vieraisiin ihmisiin näin pienten lasten ollessa kyseessä ja juuri siksi ajattelisin, että monilla on sama juttu. Ei ole siis mistään rahasta välttämättä kiinni.
Onhan sen aika surullista ja rankkaa, jos ei ole ketään, joka voisi välillä olla lasten kanssa, jotta vanhemmat pääsisivät yhdessä jonnekin. Ainakin itselle se on tärkeää ja pitää parisuhteen virkeänä. Mutta niillä se on mentävä mitä on, mutta ymmärrän kyllä aloittajaa täysin!
Tämä. Meillä vilkas 5 v. En minä valitettavasti voi luottaa siihen, että joku lukioikäinen oikeasti ymmärtäisi riskit lapsen kanssa. Että ei voi katsella kännykkää, kun se 5 v saattaa pyöräillä katsomatta, tuleeko autoja. Eikä se ihan fiksukaan lukioikäinen välttämättä tajua, miten pienellä lapsella voi puuttua itsesuojeluvaisto joidenkin arkisten asioiden kanssa. Enkä menisi vannomaan, että jos lapsella iskisi kiukku, että lukioikäisellä olisi keinoja kiukun lopettamiseen turvallisella tavalla.
Kysypä joku lukiolainen jolla on kokemusta pienemmistä sisaruksista. Mä hoidin lukiolaisena suvereenisti kolmea alta kouluikäistä tenavaa, (puolivuotias, 2 v ja 5 v), pahimmalla kerralla lapset oli vielä kipeänäkin, ja hyvin meni. Leikittiin, laulettiin, ulkoiltiin, pelattiin, oli kivaa kaikilla. Mulla on reilusti nuorempia sisaruksia joita olin hoitanut, hyvin sujui niin vaipan vaihdot, soseen syöttäminen, uhmakohtauksen taltuttaminen, leikittäminen.
Jos ei ole tällaista lukiolaista saatavilla, niin voisitko alkuun palkata jonkun reippaan oloisen nuoren vahtimaan lapsia läsnäollessasi siksi aikaa kun teet vaikka jotain isompaa kotityötä, peset saunan tai ikkunat? Siinä näet, voiko lapset luottaa vahdille ilman sinuakin. Ja alkuun voi lapsenvahtikin olla vaan lasten turvalliseksi tehdyssä kodissa lasten kanssa, eikä lähteä heti pyöräilemään 5-v kanssa tai uimarannalle tms.;
Minäkin olin lukiolaisena kunnan kesätöissä päiväkodissa. Aika jännä, että sen ikäinen kelpaa kuitenkin ihan päiväkodin kesätuuraajaksi, mutta ei missään nimessä av-mammojen erityisille pikku lumihiutaleille yksityiseksi hoitajaksi.
Jotenkin hysteeriseksi on kyllä mennyt nykyvanhemilla tämä meininki, ihan itse tehdään lapsiperhe-elämästä vaikeaa ja otetaan ihan tarpeettomat paineet joka asiasta, ylihuolehditaan ja pelätään kaikkea.
Eikö lukioikäisten työssäkäynti ole ihan yleistä, ovat iältään 16-20v. Omat lukioikäiset ovat olleet perheissä lastenhoitajina, kun vanhemmat töissä ja nuorin hoidettava on ollut 7kk ja toinen ollut kesän päiväkodissa jo vuosia.
Ja tänä vuonna S-markrtti palkkasi tlihin 14v nuoria eli menivät yläasteelle.
Jep, ja tuon ikäiset ovat osa myös jo ammattiin opiskelemassa ja harjoittelemassa, että aika paksua väittää ettei sen ikäinen nyt kykenisi lapsenvahtina toimimaan. Harkintakyky ja aivokapasiteetti riittää kuitenkin jo paljon vaativampiinkin palkkatöihin. Osa tekee jo ihan vakituista työtä vaikka opiskelun ohella esim kaupassa tai ravintolassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
3 lasta, nyt 9-19v ja ei ole ollut apuja meilläkään ikinä kun kaikki sukulaiset kaukana, mutta en ole muuta odottanutkaan. Sama tilanne oli myös itselläni lapsena. Omat vanhemmat hoiti, ei kaukana asuvat isovanhemmat ikinä, vaikka rakkaita ja tärkeitä olivatkin. Siitä sainkin hyvän mallin vanhemmiltani kuinka ihan hyvin sitä pärjää lopulta, vaikka välillä rankkaa onkin esim. lasten sairastaessa ja miehen ollessa matkatyössä.
Nykyvanhemmat suorittaa vanhemmuutta aivan liikaa. Ei tarvi koko ajan olla tekemässä ja menemässä ja lapsia viihdyttämässä. Ottakaa rennommin niin jaksaa paremmin.
Ei kyse aina ole mistään tekemisistä ja viihdyttämisistä. Meillä esimerkiksi kuormittaa se, että lapsi on ns. erityinen. Diagnoosia ei vielä näin pienellä (5 v) ole, mutta elo hänen kanssaan on kuormittavaa. Samasta asiasta saattaa joutua sanomaan sen sata kertaa, lapsi kaipaa arjen asioissa apua (osa tämänikäisistä on todella omatoimisia), ruokailun kanssa on haastetta ja lapsella on haasteita tunnesäätelyn kanssa. Väistämättä tällainen kuormittaa. Päiväkotiarki kuitenkin antaa vanhemmille jonkinlaisen tauon lapsen kanssa olosta, vaikka vanhemmat olisivatkin tauon aikana töissä.
Niin mummonhan se pitäis teidän erityislapsi hoitaa. Hohhoijaa. Itse kukin kersansa hoitakoon, kun on ne vapaaehtoisesti hankkinut.
Itse olin hyvin energinen ja impulssiivinen lapsi (sain aikuisena tarkkaavaisuuden häiriö- diagnoosin) ja olin loma-aikoina ja viikonloppuina jatkuvasti hoidossa mummoilla, pitkiäkin aikoja kerrallaan. Ja heti kun kesäleireille pääsi, niin mummolassa olon lisäksi lykättiin niihinkin. Ei paljoa lapsenhoito rasittanut ainakaan omaa vanhempaani.
Vierailija kirjoitti:
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
No ei ole. Taitijen harjoittelu on ihan eri asia kuin haasteet.
Jotkut lapset on helppoja, toisille taas saa jankata ja kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Nykyvanhemmat ei vaan jaksa lapsiaan, heti ollaan vinkumassa diagnoosia kun arki on tympeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
No ei ole. Taitijen harjoittelu on ihan eri asia kuin haasteet.Jotkut lapset on helppoja, toisille taas saa jankata ja kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Nykyvanhemmat ei vaan jaksa lapsiaan, heti ollaan vinkumassa diagnoosia kun arki on tympeää.
Ei ne vanhemmat vingu diagnooseja vaan diagnoosin tekee asiaan perehtynyt lääkäri tutkimusten perusteella. Kukaan vanhempi ei saa normaalille lapselleen vinkumalla diagnoosia. Itse olisin tarvinnut diagnoosin ja apua, mutta omassa lapsuudessani oli tapana ha ka ta erityislapset totteleviksi. Sain jo kaksi vuotiaasta lähtien tunnin välein selkään rangaistukseksi. Arvaa auttoiko neurologisiin haasteisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sata kertaa lapselle sanominen, syömishaasteet ja tunnesäätelyn haasteet ovat läsnä ihan normilapsillakin. Älä tee ongelmaa asiasta, joka on ihan normaalia. Lapset harjoittelee vasta.
No ei ole. Taitijen harjoittelu on ihan eri asia kuin haasteet.Jotkut lapset on helppoja, toisille taas saa jankata ja kaikki pitää tehdä vaikeimman kautta. Nykyvanhemmat ei vaan jaksa lapsiaan, heti ollaan vinkumassa diagnoosia kun arki on tympeää.
Ei ne vanhemmat vingu diagnooseja vaan diagnoosin tekee asiaan perehtynyt lääkäri tutkimusten perusteella. Kukaan vanhempi ei saa normaalille lapselleen vinkumalla diagnoosia. Itse olisin tarvinnut diagnoosin ja apua, mutta omassa lapsuudessani oli tapana ha ka ta erityislapset totteleviksi. Sain jo kaksi vuotiaasta lähtien tunnin välein selkään rangaistukseksi. Arvaa auttoiko neurologisiin haasteisiin?
Kyllä vinkuu. Normaalille lapselle ei saakaan, mutta vanhemmat vinkuu sitä heillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloituksessa lueteltiin mummit ja kummit ja omasta halustaan lapsivapaat kaverit. Ehkäpä jokainen valitsee sen näköisen elämän mitä haluaa elää ja mistä jaksaa kantaa itse vastuun. Jokainen valitsee itse tehdä lapset, ja jokainen valitsee minkä verran ja missä asiassa jaksaa ja haluaa toisia auttaa. Ei lapsia voi tehdä sillä ajatuksella, että koska omat vanhemmat sai apua omilta vanhemmiltaan niin he ovat velvollisia antamaan sitä minullekin. Otan asioita elämääni sen verran mitä pystyn hoitamaan ja mihin pystyn itsenäisesti hankkimaan tukea, esim ostamalla lastenhoito- tai kodinhoitoapua. Ja on eri asia tuulettaa lapsiperhe-elämän rankkuutta kuin syyllistää ja vastuuttaa muita ihmisiä että he tekevät siitä rankkaa kun eivät auta. Aloituksessa oli hieman kyllä sitä makua.
Minusta taas on kohtuullista ajatella, että jos on omilta vanhemmilta saanut lastenhoitoapua, että itsekin on valmis auttamaan (jos ei mitään suurta estettä, esim. vaikeaa sairautta ole). Tällä hetkellä on vain melkoinen sukupolvi n. 40-50-luvulla syntyneitä isovanhempia, jotka veivät omat lapsensa mummolaan hoidettavaksi kesäisin ja mummot auttoivat muutenkin. Nyt kun ovat itse isovanhempia, eivät ole kiinnostuneita hoitamaan lapsenlapsia samalla tavalla. Veikkaan, että 10-20 vuoden päästä saadaan iltapäivälehdistä lukea näitä "Pirkko, 80, avautuu: julmaa, kun aikuiset lapset eivät auta eivätkä lapsenlapset käy katsomassa minua." Onko ihme, jos Pirkko on jättänyt aikuiset lapsensa vaille apua ja käskenyt hoitaa lapset itse? Ja jos Pirkkoa ei ole kiinnostanut viettää aikaa lapsenlapsia hoivaten, miksi niitä nuoriksi aikuisiksi kasvaneita lapsenlapsia pitäisi kiinnostaa jonkun Pirkko 80 veen jorinat, kun eivät lapsenlapsetkaan kiinnostaneet Pirkkoa silloin joskus?
Kyllä ne 40-luvulla ja myöskin 50-luvun alkupuolella syntyneet alkavat olla jo isomummoiässä ja se Pirkko on jo nyt 80-vuotias. Heidän 60-70-luvulla syntyneet lapsensa ovat nyt isovanhempia ja useat vielä työelämässä.
Ja syy miksi esim 70-luvulla lapset vietiin kesäksi mummolaan saattoi olla yksinkertaisesti se, että hoitopaikkoja ei ollut. Luin juuri Hesarin 50 vuotta sitten -palstaa, jossa kerrottiin, että Helsingissä olivat päiväkodit ensimmäistä kertaa kesällä auki vuonna 1976. Subjektiivinen päivähoito-oikeuskin tuli vasta 90-luvun alkupuolella, siihen asti ei (kunnallisia)päivähoitopaikkoja noin vaan löytynyt. Lähinnä yh:t tai todella pienituloiset niitä saivat.
Tuolla logiikalla lapsettomien ei tarvitse lainkaan huolehtia vanhoista vanhemmistaan kun eivät koskaan ole saaneet lastenhoitoapua. Eivät perhesuhteet ole mitään vaihtokauppaa.