Lue keskustelun säännöt.
Matkustelitteko te muut 30-60-vuotiaat lapsuudessa ulkomaille?
Kiinnostaa kuulla, kun itse nelikymppisenä olen sellaisesta perheestä, jossa käytiin 80-00-luvuilla ulkomaan matkalla aina kaksi tai kolme kertaa vuodessa, pidennettyjä viikonloppuja tai viikon parin etelänmatkoja. Ei kuitenkaan ollut varakkaita vanhempia, toinen vanhempi perus paperinpyörittelijä ja toinen työtön, mutta aurinkolomiin säästivät aina rahat kasaan.
18-vuotiaaksi mennessä olin käynyt jo 20 maassa. Nykyäänhän on paljon matkustelevia nuoria perheitä, mutta entä teillä muilla keski-ikäisillä? Kyselen, kun omassa tuttavapiirissä ei juuri kukaan muu matkustellut silloin lapsuudessa, ja enemmistö nyt tuntemistani ikätovereista on päässyt vasta aikuisena näkemään maailmaa ja viemään omia lapsiaan ulkomaanlomille.
Kommentit (298)
Vierailija kirjoitti:
En. Kyllä se oli silloinkin ökyrikkaiden etuoikeus. Sekin.
Uhriutumista.......
70-luvulla oli oikeasti köyhiä perheitä eikä ollut Kelaa elättämässä kaiken näköisiä elämäntapa intiaaneja.
Työläisperheestä minäkin, silti matkustin, vanhemmat säästi ja lainasi että kakarat pääsee näkemään maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytiin 1983-1995 ensin automatkoilla Pohjoismaissa, sitten lentäen keski-Eurooppaan josta autolla monta maata kerralla. Viimeisiä perheen yhteisiä matkoja olivat Kreikan viikko /kesä. Myöhemmin vanhemmat kävivät vielä pikkusiskon kanssa New Yorkissa, kun olin itse vaihto-oppilaana. Eurooppaa pääsi näkemään. Lama ei meidän perheeseen vaikuttanut. Vanhemmat tarkan markan ihmisiä edelleen.
Oman tuttavapiirin kokemuksia, aika harva matkusteli säännöllisesti etelänmatkoilla tai muualle kauemmas. Enemmän käytiin risteilyillä. Jos joku perhe kävi etelänmatkalla joka vuosi niin tällaista perhettä pidettiin jo paljon matkustelevana. Omalla luokallani (yli 30 oppilasta) tällaisia perheitä oli muutamia. Jotkut oli käynyt kerran tai kaksi jollain lentokonematkalla ja moni ei koskaan.
Ruotsin ja Saksan risteilyllä muutaman kerran. En lentänyt kertaakaan ennen kuin 19-vuotiaana. Isäni pelkäsi lentoloneita koska ne tippuu alas eikä ikinä lentänyt.
35v. ensimmäisen kerran "etelään". Tukholmassa käytiin laivalla kavereiden kanssa 15v. alkaen.
Vanhempien mukana ei koskaan, näiden kanssa pari kertaa Haaparannassa ja kerran Tallinnassa, ainoat ulkomaanmatkat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani alkoivat käydä 60-luvulla ahkerasti seuramatkoilla etelässä, mutta äitini oli aina sitä mieltä ettei lapsia oteta sinne mukaan. Tehtiin vain helvetillisiä automatkoja Norjaan ja Tanskaan, yövyttiin teltassa ja syötiin purkkihernekeittoa. Ensimmäisen kerran pääsin ulkomaille 70-luvun puolivälissä kun lensin 15-vuotiaana YKSIN Lontooseen tapaamaan kirjeenvaihtokaveriani. Lentäminen oli niin kallista että minut oli liitetty vuotta aiemmin Merimieskirkon jäseneksi, jotta saisin halvan lentolipun. Englannissa ihmettelivät miten olin saanut tulla ulkomaille rautaesiripun takaa.
Jatkan tästä vielä. 70-luvulla oli yleistä lähteä Englantiin kielikurssille ja Eurooppaan interrailille. Sinne.
Omat 80- ja 90-luvulla syntyneet lapseni ovat matkustaneet paljon, vanhempien kanssa ja omin päin.
Juu niin oli aika moni britanniassa -70 luvulla kielikurssilla. Siihen aikaan muun muassa Tjäreborgin matkatoimistolla oli oma kielikoulu ja siten järjestivät kurssseja. Itse olin -79 Scotlannissa.
Minä myös.....mutta vuonna 1978 ja Brightonissa.....muistan myös firman nimeltä EF kuka järjesti kielikursseja.....voi ihan sydäntä lämmintää kun muistelen.
Nyt 63v ja takana 52 maata ja asunut yhdessä melkein 7 vuotta. Meinaan jatkaa niin kauan kun jalat kannattaa.....elämä on seikkailu.
Perheen kanssa sukuloitiin Suomessa. Vanhemmat päästivöt jo teininä ulkomaille. Olin 15 juuri täyttänyt vaihdossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla samanlainen lapsuus, olen matkustanut todella paljon. Jenkeissä käytiin ekan kerran 1981 ja sen jälkeen neljästi ennen kuin olin 18. Kävimme Havaijilla, Floridassa, Californiassa ja isommalla kiertomatkalla pohjoisessa. Euroopassa reissattiin joka kesä ja talvella käytiin aina jossain riittävän lämpimässä. Vanhemmat oli auringon- ja seikkailunnälkäisiä eikä meidän perhe ikinä käynyt seuramatkoilla.
Imin tuon elämäntavan äidinmaidossa ja olen jatkanut samaa rataa. Ensi vuonna täytän 50, edelleen vähintään 4 matkaa vuodessa. Lapset ovat nyt 10-15- vuotiaita ja ovat tietysti omaksuneet saman elämäntavan.
Olin ekan kerran USAssa 1979 olin 16v....nyt on jäännyt vähemmälle mutta kävin paljon 80-luvulla USAssa. Pidin silloin maasta enemmän....olin Hawaijilla 1988 25 vuotiaana ja muuten tehdän selväksi kaikki oli loma reissuja ja omalla rahalla, paitsi tuo eka reissu 1979.
Yhteensä olen käynnyt siellä 23 kertaa (ehkä, tai 24) mutta menen kyllä vielä koska on ystäviä sielä vielä.
Nyt suosikki maani on Austraalia.....
1960-luvulla syntyneenä voin vain todeta, kuinka tuolloin (1960-1970) luvuilla ulkomaanmatkailu oli vielä suhteellisen harvinaista herkkua, ellei ruotsinlaivoja lasketa mukaan. Muutama em laivamatka vanhempieni kanssa tuli tehtyä, mutta siinä se sitten oli. Nykyään aikuisena ja keski-ikäisenä olen onnistunut korvaamaan nuo menetykset ihan kiitettävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 52-vuotias, ja lapsuuden perheeni vietti kesälomia yleensä mökillämme. Kävimme silti myös ulkomaan lomilla, muistaakseni kaksi kertaa Kreikassa ja kolme kertaa Italiassa. Nämä olivat rantalomia kohteissa, joissa oli myös uima-altaat hotelleissa. Opin noiden lomien aikana uimaan, ja sisareni myös. Ei tarvinnut kärvistellä kylmässä vedessä eikä kärsiä kylmästä kesästä sateessa, niin kuin usein Suomessa. Noista ulkomaan-lomista on tosi kivoja muistoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joissain kommenteissa tuntuu,että lentelyä jopa monta kertaa vuodessa, jopa lapsesta asti ja omien lastenkin kanssa pidetään ihan perusjuttuna ja itsestäänselvyytenä, mihin kuka tahansa pystyisi halutessaan.Tiedostakaa että kuulutte siihen 1-5% maailman väestöstä joka noin voi tehdä.95% maailman aikuisista ei ole koskaan elämässään käynyt lentokoneessa tai ulkomailla. On tärkeä ymmärtää, että ootte etuoikeutettujen harvassa joukossa.
Lapsena tätä sai kuulla hulluuteen saakka. Minua ei kiinnosta pätkääkään enää se miten nälkämaan lapset söisivät innosta kiljuen tillilihaa tai asuvat jossain slummissa. Oman lapsuuden köyhyys ja kavereiden perheiden varakkuus oli itselle tosi kipeä asia, nykyään sentään suunnilleen yhtä varakas kuin he.
Viiteryhmänsä köyhyys on totta kai todella kipeä asia jokaiselle, varsinkin lapselle. Mielestäni aikuisen on silti hyödyllistä osata ajatella asioita laajemmin, oman välittömän elinpiirinsä ulkopuolelta, koko maapallon laajuisesti. Kehitysmaan ihmiset eivät toki ole naapureitasi, mutta ihmisiä hekin. Olet kuitenkin keskiluokan kuplassa vertaillen itseäsi naapureihisi / tuttaviisi.
Vähän kuin joku aatelinen vertailisi itseään toiseen aateliseen, että sillä toisella on 20 miljoonaa ja minulla vain 5 miljoonaa omaisuutta, sillä on kolme yksityiskonetta ja minulla vain yksi. Kuulostaa aika pipertelyltä kuplassa, vaikka köyhemmän aatelisen tuska "köyhyydestään" olisi kuinka todellinen sille itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin peruskoulun 90-luvun laman keskellä. Ei tuolloin ainakaan omassa ystäväpiirissä käyneet kuin muutamat varakkaammat joillakin harvoilla ulkomaanreissuilla. Harvalla lapsella oli edes joku maksullinen harrastus.
Meillä vanhemmat duunareita, kolme lasta, muutama koira ja iso omakotitalo lainoineen. Rahat oli tiukilla. Käytiin me joskus ruotsinristeilyllä (ei maissa) ja joskus esiteininä Tallinnassa. Kovin oli köyhää siellä silloin, ihmiset säilytti maitotölkkejäkin ikkunalaudoilla talvella (ilmeisesti jääkaappien puutteessa). Ensimmäistä kertaa kävin lentokoneella ulkomailla ollessani 23-vuotias. Sen jälkeen reisaillutkin sitten paljon näin päälle nelikymppiseksi asti. Joka vuosi joku reissu, joskus jopa kolme ja pätkiä asunut ulkomailla. Oma lapseni on nähnyt ja kokenut ulkomaanmatkoja ihan vauvaiästä asti, on nyt teini.
Olen kohta 60 v. ja maatilalle syntynyt. Ei todellakaan käyty ulkomailla. Mummoni kävi seuramatkalla. Nuorena aikuisena kövin Ruotsissa, Norjassa, Lontoossa, mutta mökkeily on tärkeämpää eikä kuumat maat kiinnostaneet. Tykkään lukea muista maista mukavasti kotona tai mökillä, mutta matkustaminen ulkomaille ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se kovin yleistä ainakaan pohjoisessa Suomessa mun lapsuudessa ollut. Me käytiin perhelomilla lähinnä Ruotsissa, Norjassa ja Välimeren alueella kesäisin, talvella lasketeltiin.
Moni luokkakaveri ei käynyt missään, edes siellä Ruotsissa tai Norjassa. Jotkut sitten kävi välillä esim. Madeiralla tai Nizzassa. Tapana oli, että (yleensä syksyllä) lomalla käynyt toi luokalle jotain makeisia tuliaisiksi.
Olen 33v.
Olen 36-vuotias ja perheemme ei koskaan käynyt ulkomailla, ellei paria risteilyä Tukholman puolelle lasketa. Vanhempiani ei pätkääkään kiinnostanut nähdä maailmaa, eikä pahemmin kyllä ollut rahaakaan. Ekaa kertaa pääsin matkustelemaan 18-vuotiaana lukioryhmän kanssa.
En koskaan. Kesäloman kohokohta oli aina reissu Helsinkiin tädin luo ja Linnanmäelle.
Aikuisena sitten pääsin ulkomaille itse, ensimmäinen kerta oli Teneriffalle ja kylläpä siellä olikin ihanaa. Matkusteluinto jäi päälle ja sitä on toteutettu myös omien lasten kanssa.
N50
Olin 15, kun kävimme kerran ulkomailla. Tämä oli 80-lukua. Mikään etelänloma se ei ollut, vaan kävimme Tukholmassa serkkuni luona ja yövyimme hänen luonaan. Hotellissa en ole yöpynyt ennen kuin aikuisena.
Toinen kerta olikin sitten kaverin kanssa kielikurssi Englannissa lukioikäisenä, eli sekään ei ollut varsinainen lomamatka.
Ei ollut, enemmän kyse oli siitä halusiko matkustaa vai ei. Esimerkiksi 1990-luvulla äkkilähtöjä sai vielä todella halvalla, niin köyhemmät matkustivat. Siihen aikaan myös etelän maissa hintataso oli huomattavasti Suomea halvempikin eli paikan päällä ei mennyt samalla tavalla rahaa kuin nykyään.