Onko teillä kokemuksia mistä ette yleensä kerro toisille ihmisille?

Vierailija kirjoitti:

On yliluonnollisia kokemuksia ja ne on laitettu psykooseiksi. Jännä vaan kun muilla samoja kokemuksia, joilla ei ole mitään diagnoosia. Esim. kylmä "läsnäolo" huoneessa.

Joo, noista(kaan) ei yleensä kannata kertoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Onpas kovaa uhoamista, mistä ihmeestä päättelet toisten elämän olevan helppoa? Tuossakin vanhempansa menettäneestä oli tullut vain nolo kiusaaja, joka yritti projisoida omia vaikeuksiaan toisiin lapsiin. Siitähän kiusaaminen, siitä että toieet lapset elävät omien vanhempiensa kanssa, vain kertoo.

Mikään ei oikeuta kiusaamaan, ei vanhempien kuolemakaan. Se ei ole niiden toisten lasten syytä. 

On, kun nämä saavat jatkaa huoletonta elämääja puhuvat omista vanhemmistaan samalla kun joku muu on menettänyt vanhempansa. Eikä ole kiusaamista todeta helpolla päässeille että on itse näitä vahvempi ja itsenäisempi sekä kokeneempi koska nämä eivät ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä.

Moni luulee, että vain heille on  tapahtunut jotain erikoista tai vain heillä itsellä on ollut vaikeaa. 

Mut älkää avautuko työpaikoilla elämänne vaikeista asioista. Mielummin terapeutille tai työn ulkopuoliselle aidolle ystävälle.

Kuulin, eräässä työpaikassa yhden työkaverin tragedian, jota sitten taukotilassa jaettiin. Kyseinen henkilö ei sitä minulle kertonut, kuulin sen muilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Miksi yrität puolustella kiusaajan vääriä tekoja? Se että itsellä on ollut vaikeaa ja yrittää kiusata toisia lapsia siitä että nämä asuvat kotona vanhempiensa kanssa on ihan yhtälailla kiusaamista ja väärin kuin mikä tahansa kiusaaminen. Oli omat taustat sitten millaiset tahansa.

Ei se ole kiusaamista huomauttaa eikä väärin sanoa olevansa kovempia kokeneempi ja vahvempi koska se on totuus että vanhempansa menettäneet lapset on kovempia kokeneita kuin muut. Jos joku siitä loukkaantuu että toteaa olevansa vahvempi ja rohkeampi kuin vanhempien kanssa aina elänyt on vaan liian herkkä. Mietipä mitä vanhempansa menettäneen on pitänyt käydä läpi ja kestää samalla kun muut on saaneet elää omissa kodeissa. Mamman tytöt ja pojat jotka on saaneet elää vanhempien kanssa ei ikinä selviäisi samasta.

En tajua tällaista kurjuudella elvistelyä. Yleensä vanhat ihmiset, tuollaiset kasikymppiset, ovat kunnostautuneet tällaisella. Mutta ei heistäkään kaikki.

Elämän kokemus kasvattaa ja vahvistaa, niin se vain on. Se että on lapsuudessa kokenut vanhempien kuoleman tekee loppuelämäksi vahvan ja kokeneen ihmisen jonka perspektiivistä muiden valitus pikkuasioista tuntuu nössöltä ja mitättömältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikka kuinka. Ei ketään luotettavaa, jolle kertoisin. 

Mulla taas päinvastoin. Olen kertonut kaiken vaimolleni. Ihan kaiken

Kaikkea ei tarvitse kertoa. Yleensä se toinen ei kuitenkaan kerro. Asiat, joita olet kertonut, lävähtävät silmillesi ja niitä käytetään sinua vastaan.

Parisuhteen ei pitäisi toimia noin. Minusta aviopuolisoiden pitäisi tuntea toisensa. Toista ei voi tuntea, jos ei tiedä hänen taustaansa.

Vierailija kirjoitti:

Moni luulee, että vain heille on  tapahtunut jotain erikoista tai vain heillä itsellä on ollut vaikeaa. 

 

Mut älkää avautuko työpaikoilla elämänne vaikeista asioista. Mielummin terapeutille tai työn ulkopuoliselle aidolle ystävälle.

 

Kuulin, eräässä työpaikassa yhden työkaverin tragedian, jota sitten taukotilassa jaettiin. Kyseinen henkilö ei sitä minulle kertonut, kuulin sen muilta.

Mitä pahaa on siinä, että muut saavat tietää vaikeista asioista? Kun pidetään yllä kulisseja, eikö se tuota harhaa, että muiden elämä on helppoa? Sitten kuvitellaan, että vain itsellä on ollut vaikeaa.

Niinpä, sellainen kurjuudella elvistely on aika turhaa, ja lopulta kääntyy yleensä itseään vastaan. Niinkuin vaikka tuossa että vanhempansa menettänyt lapsi alkaa kiusata toisia lapsia siitä että nämä elävät vanhempiensa kanssa. Sellainen käytös vain karkottaa loputkin kaverit ympäriltä ja varmaan aika pian huomaa olevansa täysin yksin, kun ei kukaan halua olla sellaisen lapsen kanssa tekemisissä.

Masturbointikokemuksista en yleensä pahemmin kerro. Kuten äsköisetä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Eiköhän vanhempansa menettäneet yleensä päädy tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, jotka tekevät tarvittavat tutkimukset ja arvioinnit, minkä jälkeen orvoksi jääneelle etsitään uudet huoltajat. Mikäli joku haluaa sen meriitikseen laskea niin ok, mutta eihän tällä kokemuksella voi mitenkään olla tietoinen siitä minkälaisia vastoinkäymisiä toiset lapset ovat kokeneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Onpas kovaa uhoamista, mistä ihmeestä päättelet toisten elämän olevan helppoa? Tuossakin vanhempansa menettäneestä oli tullut vain nolo kiusaaja, joka yritti projisoida omia vaikeuksiaan toisiin lapsiin. Siitähän kiusaaminen, siitä että toieet lapset elävät omien vanhempiensa kanssa, vain kertoo.

Mikään ei oikeuta kiusaamaan, ei vanhempien kuolemakaan. Se ei ole niiden toisten lasten syytä. 

On, kun nämä saavat jatkaa huoletonta elämääja puhuvat omista vanhemmistaan samalla kun joku muu on menettänyt vanhempansa. Eikä ole kiusaamista todeta helpolla päässeille että on itse näitä vahvempi ja itsenäisempi sekä kokeneempi koska nämä eivät ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä.

Aika lapsellista jos yrittää syyttää toisia lapsia oman perheen ongelmista, vissiin asian käsittely vielä ihan kesken kun näkee toiset lapset vanhempineen ongelmana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Onpa vahvaa ja kokenutta yrittää kiusata toisia lapsia siitä että nämä asuivat kotonaan vanhempiensa kanssa. Mikään ei oikeuta kiusaamist, ei sekään vaikka itsellä olisi ollut vaikeaa.

Kiusaamisesta joutuu vaan tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa, varsinkin jos on jo valmiiksi lasuasiakas. Toivottavasti kyseinen lapsi väärine käytöksineen on laitettu kuriin ja etsitty tarvittava sijoituspaikka, jos ei kerran sosiaalisissa tilanteissa ole pärjännyt kiusaamatta. Ei kukaan normaali lapsi kiusaa toisia siksi että on itse menettänyt vanhempansa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikka kuinka. Ei ketään luotettavaa, jolle kertoisin. 

Mulla taas päinvastoin. Olen kertonut kaiken vaimolleni. Ihan kaiken

Kaikkea ei tarvitse kertoa. Yleensä se toinen ei kuitenkaan kerro. Asiat, joita olet kertonut, lävähtävät silmillesi ja niitä käytetään sinua vastaan.

Parisuhteen ei pitäisi toimia noin. Minusta aviopuolisoiden pitäisi tuntea toisensa. Toista ei voi tuntea, jos ei tiedä hänen taustaansa.

No mutta moni puoliso, jättää kertomatta edelliset parisuhteet. Tämä nykymaailma ja ennenkin ollu ihan samanlaista. 

Ei ole mitään  miten näet jonkun elämän ennen sinua.

Luulin hyväuskoisena, että tiedän puolisoni taustan. No en tiennyt. Ilmeisesti heiloja ollut enemmän kuin yksi.  Yhdessä parikymmentä vuotta.  Tuleekohan joskus joku "ovelle"?

Rakkaus on kadonnut, mutta en sitä kerro hänelle koskaan.  Miten toiseen voi luottaa, jos toinen ei kerro totuutta. 

En yhtään ihmettele, ettei löydy hyvää kumppania ja lapsia synny samaan tahtiin kuin ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä ihan kamala ihminen sellainen, joka kertoisi kaikki kokemuksensa toisille ihmisille.

Minkä takia. Perustele.

Eikös podcastit ole suurelta osin juuri tuollaista kaiken turhan kertomista, kuulija uupuu. En tosin kuultele mutta jo lööpeistä pääsee perille.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset järkyttyisi jos ne tietäisi mun elämäntarinan. Siskoni ehdotti, että kirjoita elämänkerta. Elämästäni voisi tehdä myös elokuvan tai kokonaisen kirjasarjan 1-3 osaisen riippuen vähän mitä vaiheita haluaa kuvata. Yhden kirjan aihe on jo mielessä, en vain ole oikein mikään maailman paras kirjoittaja. Kirjoitusvirheitä tulee yms. 

Miksi järkyttyisi? Tuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Onpas kovaa uhoamista, mistä ihmeestä päättelet toisten elämän olevan helppoa? Tuossakin vanhempansa menettäneestä oli tullut vain nolo kiusaaja, joka yritti projisoida omia vaikeuksiaan toisiin lapsiin. Siitähän kiusaaminen, siitä että toieet lapset elävät omien vanhempiensa kanssa, vain kertoo.

Niinpä, aika lapsellista kuvitella olevansa ainoa rankkoja kokenut. Ne toiset vaan ovat todennäkäisesti selviytyneet paremmin kun heillä ei ole tarvetta leveillä kokemuksillaan tai kiusata.

Adoptiosta, edes mies ei tiedä ettei isäni ole isäni biologisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni luulee, että vain heille on  tapahtunut jotain erikoista tai vain heillä itsellä on ollut vaikeaa. 

 

Mut älkää avautuko työpaikoilla elämänne vaikeista asioista. Mielummin terapeutille tai työn ulkopuoliselle aidolle ystävälle.

 

Kuulin, eräässä työpaikassa yhden työkaverin tragedian, jota sitten taukotilassa jaettiin. Kyseinen henkilö ei sitä minulle kertonut, kuulin sen muilta.

Mitä pahaa on siinä, että muut saavat tietää vaikeista asioista? Kun pidetään yllä kulisseja, eikö se tuota harhaa, että muiden elämä on helppoa? Sitten kuvitellaan, että vain itsellä on ollut vaikeaa.

Ei kaikki halua kertoa kaikesta esimerkiksi työkavereille. Ja jos joku toinen aikuinen ihminen ihan tosissaan ajattelee että tuon elämä on ollut vaan helppoa, niin sellainen ajattelu on ihan vaan lapsellisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Adoptiosta, edes mies ei tiedä ettei isäni ole isäni biologisesti.

Aika petturimaista jättää kertomatta 

Joo, noin. 99,9% elämästäni on kokemusta mitä en jaa toisille ihmisille.

Oli ihan mukavaa päästä joku aika sitten jakamaan joitakin 15 vuotta sitten tapahtuneita asioita, kun törmäsin vihdoin yhteisöön joka suhtautui kiinnostuneesti kyseisiin asioihin. En silti kertonut kaikkea, koska tilanne ei ollut otollinen jakamaan kuin osan.

Siihen tottuu. Elämää oppii elämään itsekseen ja arvostamaan omaa kokemustaan ja elämystään sellaisenaan, ilman että sillä on todistajia, yleisöä tai validaatiota. Omista silmistä ja omasta ruumiista tulee se todistaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.

Ainakin me ala-asteella naureskeltiin luokkakaverille jolta oli kuollut vanhemmat tsunamissa. Se oli joutunut tekemisiin lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten kanssa, se oli joutunut arviointeihin ja kertoi ihan outoja juttuja. Yritti kiusata meitä toisia siitä että asuimme kotona vanhempiemme kanssa.

Vastoinkäymisiä kokeneet lapset ovat kaikista vahvimpia, te helpon elämän viettäneet ette tiedä yhtään mitään oikeista rankoista ongelmista. Heillä on näkemystä ja kokemusta ja osaavat asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja heistä tulee taistelija sieluja. Siksi hän oli vahvempi ja kokeneempi kuin kukaan teistä.

Onpas kovaa uhoamista, mistä ihmeestä päättelet toisten elämän olevan helppoa? Tuossakin vanhempansa menettäneestä oli tullut vain nolo kiusaaja, joka yritti projisoida omia vaikeuksiaan toisiin lapsiin. Siitähän kiusaaminen, siitä että toieet lapset elävät omien vanhempiensa kanssa, vain kertoo.

Niinpä, aika lapsellista kuvitella olevansa ainoa rankkoja kokenut. Ne toiset vaan ovat todennäkäisesti selviytyneet paremmin kun heillä ei ole tarvetta leveillä kokemuksillaan tai kiusata.

Näinhän se on. Usein esim. r aiskauskeskusteluissa saan kuulla kommenttia, että vähättelen "oikeasti r aiskattujen kokemuksia". Jokes on you, koska minut on r aiskattu 4 eri yksittäisen miehen ja joukkor aiskattu lukuisten naisen toimesta, ja myös omat sukulaiseni ovat osallistuneet näihin tapahtumiin fasilitoiden niitä sekä ahdistellen minua seksuaalisesti.

Mutta en tuo näitä koskaan esille, koska se ei ole relevanttia. Haavat ovat parantuneet, eikä se tapahdu vellomalla ja repimällä niitä jatkuvasti auki, vaan nimenomaan hyväksymällä sen että näin tapahtui ja jättämällä ne menneisyyteen. Keskittymällä siihen mitä on nyt ja menemällä eteenpäin.