Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä kokemuksia mistä ette yleensä kerro toisille ihmisille?
11.07.2026 |
Koska sitä voi olla vaikee selittää ulkopuolisille, todennäkäisesti ihmiset eivät ymmärtäisi, tai vastaavaa. Itse en yleensä kerro lapsuudestani, vain lähimmät ystävät tietävät.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kyllä ihan kamala ihminen sellainen, joka kertoisi kaikki kokemuksensa toisille ihmisille.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä ihan kamala ihminen sellainen, joka kertoisi kaikki kokemuksensa toisille ihmisille.
Minkä takia. Perustele.
En kerro kenellekään kokemastani perheväkivallasta.
Eiköhän kaikilla ole sellaisia kokemuksia, joita ei halua jakaa kenen tahansa kanssa, jos kenenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vaikka kuinka. Ei ketään luotettavaa, jolle kertoisin.
En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.
Eihän yksittäiset asiat kerro elämästä juuri mitään, niissä ydinperheissä ei tosiaan ole niin ihanaa auvoista kuin jotkut tuntuvat kuvittelevan. Ihmisillä harvoin on realistista käsitystä toisten ihmisten lapsuudesta.
Olen 45 enkä tiedä missä tilanteessa alkaisin yhtäkkiä kertomaan lapsuudestani. Keskityn pääosin nykyhetkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.
Niin just. Väkivaltaisessa, alkoholisoituneessa ja häiriintyneessä ydinperheessä kasvanut ei voi koskaan ymmärtää millainen tragedia ihanan lapsuudenperheen hajoaminen on.
Elämäni ensimmäiset 30 vuotta ovat aikalailla sellaisia mistä puhumista välttelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kerro kenellekään kokemastani perheväkivallasta.
Fhxwffcedccdegcgwdx
Vierailija kirjoitti:
On vaikka kuinka. Ei ketään luotettavaa, jolle kertoisin.
Mulla taas päinvastoin. Olen kertonut kaiken vaimolleni. Ihan kaiken
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mutta kerron niistä mistä haluan. Sekös muita harmittaa. Ei tarvitse kaikkea kertoa, jps ne eivät sillä tavalla liity toisiinsa, että jonkun kertomatta poisjättäminen selittäisi jonkun toisen jutun.
Joillekin ei ole mitään hyväksyttävää js järkevää selitystä esim. ne törkeät rikokset ja valheet, joiden kohteena ollut vuosikymmeniä ja joista haittaa ja vaaraa jopa terveydelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että ydinperheessä lapsuutensa elänyt ihminen voisi ymmärtää sitä kokemusta kun vanhemmat eroaa tai toinen vanhemmista kuolee, tai kun menettää molemmat vanhemmat. He elää ihan eri maailmassa.
Niin just. Väkivaltaisessa, alkoholisoituneessa ja häiriintyneessä ydinperheessä kasvanut ei voi koskaan ymmärtää millainen tragedia ihanan lapsuudenperheen hajoaminen on.
Eihän vanhempien eroon välttämättä liity mitään tragediaa.
En mä viitsi lapsuudesta asti vaivanneista pakko-ajatuksista ja pakkomielikuvista ihmisille kertoa. Ovat sen verran rankkaa tavaraa, että jätän niiden kertomisen vain tapaamisiini terapeutin ja lääkärin kanssa.
Äidin väkivaltaisuus henkisesti, sosiaalisesti ja fyysisesti. Yritin lapsena kertoa sukulaisille, koulussa ja lääkärissä, mutta ikinä ei uskottu. Alistuin sitten ja muutin 16-vuotiaana pois "kotoa"
En yleensä jaa mitään henkilökohtaisia tragedioita edes läheisille ystäville, kun en halua kuormittaa heitä negatiivisuudella. Käsittelen asiat terapeutin kanssa, jolle on helpompi puhua sillä hänelle maksetaan siitä.
Olen salannut sen että ainoa sisarukseni kuoli alkoholismin aiheuttamiin komplikaatioihin. Ainoastaan lähimmät ystäväni tietävät. Joskus kun hänen vielä eläessään erehdyin mainitsemaan jollekin että sisarukseni on alkoholisti (siis oikeasti todella pahasti alkkis, asunnoton ja ulosotossa, terveys mennyt jne) niin tuli niin kummallisia kommentteja ja reaktioita että päätin salata koko asian. Jotkut päättelivät heti että myös vanhempieni on pakko olla alkoholisteja, tai että ainakin tulen väkivaltaisesta ja huonosta kodista (mikä ei pidä paikkaansa). Toiset olivat sitä mieltä että minä olisin voinut vaikuttaa sisarukseni juomiseen. Esim. olisi pitänyt olla läheisemmät välit ja pitää yhteyttä ja auttaa. Jotkut alkoivat ottaa minuun etäisyyttä, kai he ajattelivat että tulen ns. huonoista piireistä.
Kun lisätään yhtälöön kuolema niin tuollaisista asioista ei vaan kannata puhua, edes kaikille kavereille. Eräs ystäväni ei oikeasti kestä kuulla mitään läheisen kuolemaan liittyvää joten en koskaan mainitse asiaa hänen läsnäollessaan edes sivulauseessa. Eikä hänen tietenkään tarvitse asiaa kuulla jos ei kestä. Toki kun asia on ollut minulle aika iso shokki (kuolema tapahtui alle vuosi sitten) niin olen pitänyt etäisyyttä niihin ystäviin joiden kanssa koko asiaa pitää vältellä. Moni on tipahtanut samalla ystävästä kaveri-statukselle, eikä siinä mitään. On raskasta varoa koko ajan ettei vaan lipsauta asiaa X puheessa. Enkä todellakaan koko ajan avaudu tästä ystävillekään, surupuheet rajaan hyvin pienelle piirille ja luotetttaviin läheisiin.
Outoa että alkoholismiin liittyy niin kummallisia käsityksiä ja ennakkoluuloja. Jos olisi kuollut syöpään, ei tarvisi koko ajan varoa sanomisiaan.
Miksi pitäisi kertoa mistään?