Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, että 10 vuoden aikana olen menettänyt todella monta kaveria/ystävää
07.07.2026 |
Elämäni on muuttunut todella paljon n. ikävuosien 25–35 välillä ja ihan surettaa, miten monta kaveria/ystävää olen menettänyt. En olisi halunnut menettää. Ainoana poikkeuksena se, että jos toinen on kohdellut minua todella huonosti/luottamus on mennyt.
Mietin, onko nämä monet päättyneet kaveruudet ja ystävyydet jotenkin poikkeuksellista vai onko muilla vastaavia kokemuksia?
-Yhden kanssa tutustuttiin tuolloin työuran alkuvuosina. Välit menivät, kun hän sai vammaisen lapsen ja alkoi suhtautua vihamielisesti kaikkiin, joilla oli asiat elämässä hyvin. Hän lopetti yhteydenpidon.
-Yhden kanssa lopetin yhteydenpidon, kun kuulin hänen kertovan henkilökohtaiset asiani aviopuolisolleen. Ja nämä asiani olivat todella arkaluontoisia kuulumisia.
-Yhden kanssa välit viilenivät molemminpuolisesti, kun elämäntilanne muuttui bilettävistä opiskelijoista ihan muuksi. Ei ollut mitään yhteistä enää.
-Yksi katkaisi välit, kun kuuli minun olevan raskaana. Sanoi, ettei velana halua yhtään lasta elämäänsä.
-Yksi katkaisi välit, kun kuuli minun olevan raskaana. Kärsi lapsettomuudesta ja sanoi, ettei kestä, että saan lapsen.
-Yhden kanssa katkaisin välit, kun huomasin hänen vain halunneen hyötyä minusta, ystävyys oli yksipuolista ja ystävä jätti minut vaikeassa elämäntilanteessa yksin.
-Yksi ei hyväksynyt, kun koin avioeron. Hän piti sitä syntinä ja katkaisi välit.
-Yksi katkaisi välit, kun sairastuin vakavasti (luokkaa syöpä). Esitti osanotot diagnoosista ja katosi sen jälkeen kuin pieru Saharaan.
Näin neljääkymppiä lähestyvänä mietin, että onko aikuisena naisena ystävyys todella näin vaikeaa?
Kommentit (81)
Joistain ihmisistä jää niin paha maku suuhun, että hyvä vaan, että pääsi eroon. Todellinen luonne paljastui erittäin inhotttavaksi ja alhaiseksi. Eipä silti kannata kantaa mitään turhia kaunoja. Ihan faktat riittää, ja muistot siitä, miten yrittivät keplotella itsensä ulos rikoksistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille.
Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti.Ei voisi vähempää kiinnostaa sekään, miten velat tuo joka käänteessä esiin oman näkökulmansa perhe-elämästä. Sekin on tietynlainen kupla, josta ei mitenkään kykene näkemään sitä että toisille se perhe-elämä on unelmien täyttymys. Suhtautuvat lähinnä säälien toisten onneen ja hokevat miten nyt on kaverin elämä ohi kun meni lisääntymään.
Aika hyvin näistä jutuista kyllä käy ilmi, millaisella asenteella pääsee eroon ystävistä. Olen itse vela ja toisella läheisimmistä ystävistäni on useampi lapsi, toinen on lapseton. Olen ystäväni esikoisen kummi. Puheenaiheita on riittänyt ja ystävyys säilynyt.
Samanlainen tilanne, yksi sun toinen on kadonnut jonnekin. Monia suhteita kun pohtii niin omaa vikaa on olluy, mutta varmasti myös vastapuolen. Sen jälkeen kun itse sairastu, oli homeasunto, muuttoja muuton perään ja lapsen haasteet myös niin katos oikeastaan melki kaikki. Kun elämää värittää vain vaikeudet, se on hankala tilanne suhteille.
Olen siinä erilainen äiti, että nyt sitten taas itse en oikein jaksa lainkaan keskustella muiden äitien kanssa. Kaikki puhuu vaan lapsista, yleensä kehuvat kilpaa, vertailevat suurin piirtein urheilutuloksia ja menestystä, puhuvat miehistään niin hyvää kuin huonoa. Mä en jaksa näitä keskusteluja oikeastaan lainkaan.
Yksi poikkeus on, että oöen saanut yhden hyvän uuden kaverin ja hänen kanssaan keskustelut on usein iloisia ja kepeitä, mutta asiat käsittelee elämän deeppejä asioita. Se tuntuu kivalta.
Elämä muuttaa muotoaan ja olen antanut itselle anteeksi, jos olen mokaillut ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille.
Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti.Ei voisi vähempää kiinnostaa sekään, miten velat tuo joka käänteessä esiin oman näkökulmansa perhe-elämästä. Sekin on tietynlainen kupla, josta ei mitenkään kykene näkemään sitä että toisille se perhe-elämä on unelmien täyttymys. Suhtautuvat lähinnä säälien toisten onneen ja hokevat miten nyt on kaverin elämä ohi kun meni lisääntymään.
Perheelliset kohtelevat lapsettomia ystäviään usein huonosti. Vasta eron tullessa ihmettelevät, minne ne kaverit oikein ovat kadonneet. Niihin ohareihin, alentuvaan kohteluun ja muiden kuin perheellisen huoltenväheksyntään sekä joka penskan kakkavaipan sisällöstä tiedottamiseen somessa. Avioriidat vielä siihen päälle, joilla kuormitettu ystäviä, joiden kuulumiset eivät ole kiinnostaneet pätkän vertaa perheellistymisprojektin aikana.
On tuossa perää. Itse lapsettomana muutuin kakkosluokan ystäväksi kun silloiset ystäväni perheellistyivät. Kaikki olisi aina pitänyt tehdä tasan heidän pillinsä ja aikataulujen mukaan ja minua esim pilkattiin ihan avoimesti siitä ettei minulla ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille.
Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti.Ei voisi vähempää kiinnostaa sekään, miten velat tuo joka käänteessä esiin oman näkökulmansa perhe-elämästä. Sekin on tietynlainen kupla, josta ei mitenkään kykene näkemään sitä että toisille se perhe-elämä on unelmien täyttymys. Suhtautuvat lähinnä säälien toisten onneen ja hokevat miten nyt on kaverin elämä ohi kun meni lisääntymään.
Hohhoijaa. Itse olen vela, mutta en ole koskaan esittänyt perheellisille mitään näkemyksiä heidän perhe-elämästä. Jokainen elää tyylillään eikä minua lapsiperheet häiritse millään tavalla. Sen sijaan itse lapsettomana olen lukuisat kerrat kuullut täysin asiattomia kommentteja, uteluita tai oletuksia perheellisiltä ihmisiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä itse vähensin ystävyyttä erään ihmisen kanssa, koska tapaamiset oli ihan jäätävää säätöä. Piti tarkalleen kertoa kellon aika milloin voi tavata. Ihan kuin olisin mennyt lääkärille. Kerrankin olisin mennyt hiukan aikaisemmin niin ei passannut. Tuli sitten mitta täyteen. Haluan tavata tosi harvoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että ystävyys ikäluokassa 25-35 on monella aika tuulista. Elämät vie ihmisiä niin eri suuntaan. Itselläkin jäänyt monta ystävää ja kaveria ihan sillä, että on muutettu eri paikkakunnille ja pikkuhiljaa yhteys hiipunut. Nuorempana asuttiin samalla paikkakunnalla ja kaikenmaailman illanvietot ja tapahtumat ja kaveriporukat yhdisti. Ihmiset eristyy myös aika paljon ydinperheisiinsä pikkulapsiaikana.
Tuossa ikävaiheessa useimmilla opiskelut alkaa olla takana ja aletaan rakentaa työuraa, vakiinnutaan parisuheissa, rakennetaan kotia, perustetaan perheitä jne. Se aika, jolloin pörrätään aktiivisesti isoissa kaveri porukoissa alkaa olla ohi. On ihan luonnollista, että etääntymistä kavereista tulee siinä vaiheessa, kun aikaa ei ole enää samalla tavalla ja mielenkiinnon kohteetkin saattavat muuttua elämäntilanteiden myötä. Parhaat ystävät kuitenkin pysyvät, ehkä heitäkin näkee vähän entistä harvemmin, mutta sitten kun nähdään, ystävyys on täysin entusellään.
Minä en koskaan aikuisiällä ole kuulunut mihinkään kaveriporukoihin, vaan kaikki kaverisuhteeni ovat olleet sellaisia, että nähdään ihan kahdestaan. Silti nämä kaveruudet ovat lopahtaneet, vaikka en olisi sitä toivonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä rohkenen väittää, että kyllä se on sitä auvoista lapsiperhe-idylliään (not) elävä se, joka siitä muille toitottaa, ei se vela. Ihan kuten uskikset. Ja arvostelee mm. sitä velaa, että voi kun sun elämä menee hukkaan, ja miten sä sit pärjäät vanhuksena. Että voi kun sä et vaan ymmärrä. Sen ohessa, kun valittaa kun ei pääse mihinkään ja kaikki rahat menevät lasten harrastuksiin.
Ja kaikki pyörii niiden penskojen ympärillä, ja niiden pillin mukaan tanssii koko perhe.
Kuka tollo sanoo yksinelävälle ihmiselle, että elämä menee yksin hukkaan? Moukkamaista käytöstä. Eikä parisuhde/perhe-elämä kaikkia onnelliseksi tee. Ja joku toinen taas kokee yksinolon kipeänä asiana ja en todellakaan kommentoisi mitään ikävää.
T. Perheellinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Mun kokemus on se, että ihmisillä on ihan hemmetisti ongelmia. Ihan kuten kuvasit. Ja hyvin harva on valmis katsomaan itseään rehellisesti peiliin ja näkemään ongelmallisen käytöksensä, ja vielä tekemään sille jotain. Helmiä on todella harvassa.
Minä sain todella onnekkaan sattuman kautta itselleni yhden ystävän muutama vuosi sitten. Hän on aivan ihana luonteeltaan, sinut itsensä kanssa, tasapainoinen ja ystävällinen. Hän onkin ystävistäni/kavereistani ainut, jolla on ns. ehjä tausta ja se näkyy. Itsekin hän on sanonut, ettei hänelle ole sattunut elämässä mitään isompaa vastoinkäymistä, jopa kaikki isovanhemmatkin on hänellä vielä elossa. Onhan tuo iso kontrasti siihen, kun olen vuosien varrella katsonut entisiltä ystäviltäni läpi sormien vaikka minkälaista käytöstä, kun olen yrittänyt ymmärtää heidän rikkinäisyyttään.
Nimimerkillä itsekin paljon vastoinkäymisiä kokenut, mutta niitä terapiassa ja itse aktiivisesti työstänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävyys on illuusio, joka päättyy aikanaan. Ikäviä eivät ole ne jotka hiipuu hiljalleen kivuttomasti, vaan ne jossa tapahtuu jotain satuttavaa. On siis helpointa elää ilman ystäviä ja ilman pelkoa riskeihin liittyen.
Olisin aina halunnut frendit-tyyppisen ystäväporukan, mutta nyt nelikymppisenä ei ole yhtään ystävää. Koulussa ja opiskellessa oli kaveriporukoita, mutta ne jäivät siihen. Yhden lapsuudenystäväni kanssa soitellaan noin kerran vuodessa. Opiskelukavereiden kanssa tavattiin vielä jonkun aikaa valmistumisen jälkeen, mutta minua ei enää kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun tulin raskaaksi. Olisi kyllä kiva, jos joku lähtisi syömään tai kahville.
Myönnän, että mulle on aina ollut todella hankalaa tehdä aloite yhteydenpidossa. Koen ihan valtavaa pelkoa siitä, ettei se toinen haluakaan mitään yhteistä tekemistä. En aina osaa lukea tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On katkennut enkä kadu. Näin velana ihmetyttää se, että syy välien katkeamiseen olisi sinun raskaus. Itse muistan, että muutaman ystävän kanssa välit hiipuivat, koska he valitsivat todella tyhmät ja moukkamaiset miehet ja alkoivat muuttua miestensä kaltaisiksi. Lapsen tulo ei ollut syy välien katkeamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Olisin aina halunnut frendit-tyyppisen ystäväporukan, mutta nyt nelikymppisenä ei ole yhtään ystävää. Koulussa ja opiskellessa oli kaveriporukoita, mutta ne jäivät siihen. Yhden lapsuudenystäväni kanssa soitellaan noin kerran vuodessa. Opiskelukavereiden kanssa tavattiin vielä jonkun aikaa valmistumisen jälkeen, mutta minua ei enää kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun tulin raskaaksi. Olisi kyllä kiva, jos joku lähtisi syömään tai kahville.
Myönnän, että mulle on aina ollut todella hankalaa tehdä aloite yhteydenpidossa. Koen ihan valtavaa pelkoa siitä, ettei se toinen haluakaan mitään yhteistä tekemistä. En aina osaa lukea tilannetta.
Kuulostan kovin samanlaiselta. Tosin sillä erotuksella, että olen herkästi tehnyt aloitteita ystävyyden osalta ja sitten tietysti tulee lunta tupaan. Minulla on huono ystävämaku kuten joillakin on huono miesmaku. Onnistun jotenkin yrittämään ystävyyttä juuri sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ei kannattaisi. Etäiset, kylmät, piikittelevät ja ailahtelevat naiset kuuluvat ilmeisesti ystävämakuuni, vaikka kaipaisin lämpimiä, läheisiä, ystävällisiä ja tasaisia ystävyyssuhteita. En vain ole osannut päästää huonoista ystävyyssuhteista itse irti, vaan olen tullut itse jätetyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On niitä elämän aikana kyydistä tippunut muuttojen myötä ja intressit ei vaan enää kohdanneet. Olen myös lopettanut yksipuolisia "ystävyyksiä".
Vierailija kirjoitti:
Aika moni noista listaamistasi syistä on sellaisia, että ystävyys olisi katkennut kenellä tahansa. Esim. tuo lapsen saaminen, jos se on toiselle osapuolelle ollut ystävyyden suhteen kynnyskysymys.
Häh? Ei kai ystäville asetella mitään kynnyskysymyksiä?
Ymmärrän, että jos intressit ovat täysin erilaiset, niin ystävyys helposti hiipuu. Sanotaan vaikka että toisella on pikkulapsiarki ja toisella biletysvaihe. Tai toinen muuttaa Kiinaan 20 vuodeksi. Mutta tuskin se on kenellekään kynnyskysymys. Että en voi olla sinun ystäväsi kun asut Kiinassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni noista listaamistasi syistä on sellaisia, että ystävyys olisi katkennut kenellä tahansa. Esim. tuo lapsen saaminen, jos se on toiselle osapuolelle ollut ystävyyden suhteen kynnyskysymys.
Häh? Ei kai ystäville asetella mitään kynnyskysymyksiä?
Ymmärrän, että jos intressit ovat täysin erilaiset, niin ystävyys helposti hiipuu. Sanotaan vaikka että toisella on pikkulapsiarki ja toisella biletysvaihe. Tai toinen muuttaa Kiinaan 20 vuodeksi. Mutta tuskin se on kenellekään kynnyskysymys. Että en voi olla sinun ystäväsi kun asut Kiinassa.
Minulle on tehty selväksi, että elämäni muuttuminen jollakin tavalla (sinkusta seurustelevaksi ja lapsen saaminen) on ollut toiselle osapuolelle ongelma. Minulle taas ei ole ongelma, jos toisen osapuolen arki on erilaista kuin omani. Ihmeen monelle sillä on väliä.
On kyl totta. Tuntuu et ihminen kehittyy, muuttuu, tilanteet vaihtelee, ehkä enää ei saa samaa suhteista mitä ennen
Vierailija kirjoitti:
Ne on ollut vaan kavereita eikä oikeita ystäviä.
Ai niin virtuaalisesti, tänä iltana keksittyjä?
Make money, not friends