Lue keskustelun säännöt.
Tajusin, että 10 vuoden aikana olen menettänyt todella monta kaveria/ystävää
07.07.2026 |
Elämäni on muuttunut todella paljon n. ikävuosien 25–35 välillä ja ihan surettaa, miten monta kaveria/ystävää olen menettänyt. En olisi halunnut menettää. Ainoana poikkeuksena se, että jos toinen on kohdellut minua todella huonosti/luottamus on mennyt.
Mietin, onko nämä monet päättyneet kaveruudet ja ystävyydet jotenkin poikkeuksellista vai onko muilla vastaavia kokemuksia?
-Yhden kanssa tutustuttiin tuolloin työuran alkuvuosina. Välit menivät, kun hän sai vammaisen lapsen ja alkoi suhtautua vihamielisesti kaikkiin, joilla oli asiat elämässä hyvin. Hän lopetti yhteydenpidon.
-Yhden kanssa lopetin yhteydenpidon, kun kuulin hänen kertovan henkilökohtaiset asiani aviopuolisolleen. Ja nämä asiani olivat todella arkaluontoisia kuulumisia.
-Yhden kanssa välit viilenivät molemminpuolisesti, kun elämäntilanne muuttui bilettävistä opiskelijoista ihan muuksi. Ei ollut mitään yhteistä enää.
-Yksi katkaisi välit, kun kuuli minun olevan raskaana. Sanoi, ettei velana halua yhtään lasta elämäänsä.
-Yksi katkaisi välit, kun kuuli minun olevan raskaana. Kärsi lapsettomuudesta ja sanoi, ettei kestä, että saan lapsen.
-Yhden kanssa katkaisin välit, kun huomasin hänen vain halunneen hyötyä minusta, ystävyys oli yksipuolista ja ystävä jätti minut vaikeassa elämäntilanteessa yksin.
-Yksi ei hyväksynyt, kun koin avioeron. Hän piti sitä syntinä ja katkaisi välit.
-Yksi katkaisi välit, kun sairastuin vakavasti (luokkaa syöpä). Esitti osanotot diagnoosista ja katosi sen jälkeen kuin pieru Saharaan.
Näin neljääkymppiä lähestyvänä mietin, että onko aikuisena naisena ystävyys todella näin vaikeaa?
Kommentit (81)
Sanoisin, että hankala ikävaihe monesta syystä. Elämä muuttuu suurimmalla osalla ja monilla on kiireistä. Sanoisin, että helpompaa taas n. 50 v iässä, kun monilla on jo isot lapset ja eri tavalla aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on ihan normisettiä myös miehenä. LIsäksi nelikymppisenä huomaa ettei kaipaakaan tuollaisia ihmisiä elämäänsä mutta valitettavasti muunkaltaisiakaan ei tunnu olevan olemassa.
Tuo nyt on ihan normaalia. Ns ystävyys on pelkkää illuusiota noin ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on, että ns. parhaat ystävät (joilla on ihana luonne ja hyvät ystävyystaidot) on viety jo varhain. Heillä on myös pysyvä ystäväpiiri (ymmärrettävästi!), joten eivät kaipaa uusia ystäviä.
Tämä. Vähän sama kuin parisuhdemarkkinoilla: ne ovat jäljellä, jotka eivät muille ole kelvanneet. Ikävää, mutta ne hyvät ystävät ja ystävyydet pysyvät, ei niistä halua kukaan päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu että ystävyys ikäluokassa 25-35 on monella aika tuulista. Elämät vie ihmisiä niin eri suuntaan. Itselläkin jäänyt monta ystävää ja kaveria ihan sillä, että on muutettu eri paikkakunnille ja pikkuhiljaa yhteys hiipunut. Nuorempana asuttiin samalla paikkakunnalla ja kaikenmaailman illanvietot ja tapahtumat ja kaveriporukat yhdisti. Ihmiset eristyy myös aika paljon ydinperheisiinsä pikkulapsiaikana.
Tuossa ikävaiheessa useimmilla opiskelut alkaa olla takana ja aletaan rakentaa työuraa, vakiinnutaan parisuheissa, rakennetaan kotia, perustetaan perheitä jne. Se aika, jolloin pörrätään aktiivisesti isoissa kaveri porukoissa alkaa olla ohi. On ihan luonnollista, että etääntymistä kavereista tulee siinä vaiheessa, kun aikaa ei ole enää samalla tavalla ja mielenkiinnon kohteetkin saattavat muuttua elämäntilanteiden myötä. Parhaat ystävät kuitenkin pysyvät, ehkä heitäkin näkee vähän entistä harvemmin, mutta sitten kun nähdään, ystävyys on täysin entusellään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin vielä jatkaa, että itselläni toki on ollut onni asua suht isossa kaupungissa, josta muutin hetkeksi aikaa muualle opiskelemaan. Opiskelin suht pitkään n. 24 v., joten oli myös aikaa nuoruudessa touhuta ja tutustua opiskeluiden varjolla. Työelämästäkin olen saanut ystäviä sen jälkeen. Isossa kaupungissa on isompi määrä ihmisiä ja siten todennäisyys löytää ns. omia tyyppejä. Lisäksi lapsuudenystävät asuvat myös edelleen samassa kaupungissa niin näkeminen on ollut suht vaivatonta eri elämänvaiheissa. Luonteeltani olen introvertin ja extrovertin rajalla ja aina ollut hieman valikoiva ystävieni suhteen, mutta toisaalta loputtoman uskollinen ja sinnikäs niille, jotka olen ystävikseni hyväksynyt/saanut. Oma ajatukseni on, että ystävyys säilyy koko elämän kun se kerran on alkanut.
Tilanne saattaa olla erilainen pienemmillä paikkakunnilla ja jos vaikka on ollut koko elämänsä samassa työpaikassa.
t: +40v.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on, että ns. parhaat ystävät (joilla on ihana luonne ja hyvät ystävyystaidot) on viety jo varhain. Heillä on myös pysyvä ystäväpiiri (ymmärrettävästi!), joten eivät kaipaa uusia ystäviä.
Niin. Yksi tapa voisi olla se, että pyrkii itse olemaan tällainen ”paras” ystävä.
Tai sitten jättää ihmisten arvottamisen omaan arvoonsa ja pyrkii rakentamaan ja erityisesti vaalimaan omia ystävyyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ystävyys" loppuu kun toinen on kaluttu tyhjiin. Hyötymisestä ihmisten välisissä suhteissa on aina kyse.
Luultavasti et ole menettänyt mitään tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävät muuttuvat ajan kuluessa. Uusia ihmisiä tulee samaan joukkoon, jotka eivät tule toimeen muiden kanssa, he aloittavat valtapelejä ja mustamaalaamiskampajanjoita ja tekevät elämästäsi helvettiä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja jos ne entiset kaverit ja ystävät tuntevat olonsa paremmaksi sellaisen riitelijän pillin tahdissa, minkä sille lopulta voi? Pahinta on jäädä luonnevikainen narsistin sylkykupiksi ja syntipukiksi sellaiseen porukkaan.
Vierailija kirjoitti:
Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille.
Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti.
Ei voisi vähempää kiinnostaa sekään, miten velat tuo joka käänteessä esiin oman näkökulmansa perhe-elämästä. Sekin on tietynlainen kupla, josta ei mitenkään kykene näkemään sitä että toisille se perhe-elämä on unelmien täyttymys. Suhtautuvat lähinnä säälien toisten onneen ja hokevat miten nyt on kaverin elämä ohi kun meni lisääntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et ole menettänyt mitään tärkeää.
Jep. Aivan liian moni paljastuu kusipääksi, ja sellaisista on paras pysytellä kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi lapsen tai lapsiperheeksi muuttuminen on kyllä sellainen juttu, että se voi ärsyttää. Etenkin veloja. Ja etenkin, kun se on niiden ihmisten kupla ja heidän koko elämänsä pyörii sen ympärillä. Ja he avoimesti kyllä kertovat siitä, kaikille.
Mutta kun ei voisi vähempää kiinnostaa. Tai olet kylässä, yrität keskustella jostain. Se penska pyörii siinä koko ajan, ja se myös huomioidaan jatkuvasti.Ei voisi vähempää kiinnostaa sekään, miten velat tuo joka käänteessä esiin oman näkökulmansa perhe-elämästä. Sekin on tietynlainen kupla, josta ei mitenkään kykene näkemään sitä että toisille se perhe-elämä on unelmien täyttymys. Suhtautuvat lähinnä säälien toisten onneen ja hokevat miten nyt on kaverin elämä ohi kun meni lisääntymään.
Perheelliset kohtelevat lapsettomia ystäviään usein huonosti. Vasta eron tullessa ihmettelevät, minne ne kaverit oikein ovat kadonneet. Niihin ohareihin, alentuvaan kohteluun ja muiden kuin perheellisen huoltenväheksyntään sekä joka penskan kakkavaipan sisällöstä tiedottamiseen somessa. Avioriidat vielä siihen päälle, joilla kuormitettu ystäviä, joiden kuulumiset eivät ole kiinnostaneet pätkän vertaa perheellistymisprojektin aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nelikymppinen mies ja en sinänsä "kadu" sitä, ettei minulla ole ollut kovinkaan paljon "ystäviä" elämäni aikana. Moni nimittäin on vain sellainen "ystävä", että sinä olet ystävä heille, mutta he eivät ole ystäviä sinulle. Vaikkapa joku muuttoapu, niin jos ei edes tarjoa ilmaisia ruokia palkaksi, niin se ei ole mitään muuta kuin hyväksikäyttöä. Sit omassa kaveripiirissä jo aikoja sitten tietyt tyypit tekivät sellaisia typeriä hierarkioita, että itse olivat muka huipulla, vaikkei siinä nyt mitään järkeä olekaan. Todella toksista p..kaa tuollainen, että lähdetään tuolla tavalla jakamaan kaveripiiriä. Ja yläasteella joutui kiusatuksi ja senkin jälkeen paljon syrjityksi. Ihmiset tekevät niin typeriä ja typeristä syistä johtuvia hierarkioita, ettei mitään rajaa. Ne eivät edes perustu mihinkään meritokratiaan tai sellaiseen, vaan pärstäkertoimeen ja muihin asioihin, joihin itse ei voi vaikuttaa. Siinä sitten teet kaiken mitä pitää ja joku vaan valittaa tai on muuten vain hankala sinua kohtaan aina. Ei voi voittaa ihmisten kanssa. Siksi tykkään enemmän yksilö-harrastuksista ja säätää DIY-juttuja erilaisten laitteiden ja vehkeiden kanssa.
Kyllä mä rohkenen väittää, että kyllä se on sitä auvoista lapsiperhe-idylliään (not) elävä se, joka siitä muille toitottaa, ei se vela. Ihan kuten uskikset. Ja arvostelee mm. sitä velaa, että voi kun sun elämä menee hukkaan, ja miten sä sit pärjäät vanhuksena. Että voi kun sä et vaan ymmärrä. Sen ohessa, kun valittaa kun ei pääse mihinkään ja kaikki rahat menevät lasten harrastuksiin.
Ja kaikki pyörii niiden penskojen ympärillä, ja niiden pillin mukaan tanssii koko perhe.
Kaveripiiri hävisi intin jälkeen, koska jokainen lähti omille teilleen eri puolelle Suomea ja eivät viitsineet pitää yhteyttä joten minäkin lopetin.
Mun kokemus on se, että ihmisillä on ihan hemmetisti ongelmia. Ihan kuten kuvasit. Ja hyvin harva on valmis katsomaan itseään rehellisesti peiliin ja näkemään ongelmallisen käytöksensä, ja vielä tekemään sille jotain. Helmiä on todella harvassa.
Kaikella on aikansa ja paikkansa:
Ihmiset tulee ja menee.
Ei kannata peruutuspeiliin katsoa ja märehtiä vaan mene eteenpäin.
Tsemppiä 🍀
Aloittajan sanoi itsekin, että kyse on kavereista ja ystävistä - ei pelkistä ystävistä. Onhan sekin nihkeää, jos kaverit jäävät matkan varrelle.